Korven kaikuja: Hengellisiä lauluja
Part 1
Produced by Tapio Riikonen
KORVEN KAIKUJA
Hengellisiä lauluja
Kirj.
EFRAIM JAAKKOLA
Ei Jumalalle kelpaa ihmiseltä muuta kuin ihmisen kelvottomuus.
Turku, G. W. Wilèn ja Kumpp. kirjapaino, 1888.
LAULUJEN LUETTELO:
N:o
68. Ah, kuinka ihmeellisesti 52. Armon lapset ahdistetut 54. Auta, Jesus, uskomahan 38. Ei muuta kuin 27. Ei niin huonoa 36. En paeta voi, Jumala 62. Hartaasti halaa sydämen' 51. Hengelliset matkaajat 37. Henki julkein 55. Herra tässä paikassa 25. Herää, herää, älä makaa 63. Hyvin Herra kaikki teki 20. Hän, Jesus, on alku 24. Itse olet, ihminen 15. Jesus on mun terveyteni 5. Jesus sielun tavara 10. Jesukselle olkoon kiitos 16. Jesuksen kiitos, kunnia 18. Jesuksen kuolo katkera 44. Jo tänään, sielunen 61. Joka luottaa Herraan taivaan 8. Jos nähdä saisin kerran 26. Jos sä Hengen uutisista 2. Jos sä olet minussa 58. Jumala on rakkaus 14. Jumalalle olkoon kiitos 41. Kaikkinaisen kiusauksen 39. Ken Jumalast' ei luovu 53. Kerjäläiset hengelliset 69. Kiitos Herran, joka tuulee 50. Koska loppui kirkkovuos 19. Koska lupaat, armaan' 21. Kristityn vain nimi kyllä 64. Kyllä Herra huolen pitää 48. Käänny, käänny, syntinen 32. Maailman korpea matkustaissa 29. Mailma, sinust' eron ottaa 33. Mieli mull' on kirjoittaa 22. Monet määkiväiset ei 6. Mun rauhani, leponi Jesus on vain 46. Murheella muistan elämääni 59. Mä kaikkeni: sieluni, ruumihini 35. Mä olen suuri syntinen 30. Niin moni taivaan-toivonsa 47. Nyt ihmettä tuhlaajapojasta kuulkaa 42. Oikea uskon elämä 3. Oi, kuin olet suloinen 13. Oi, sä köyhä sielu kurja 28. Onneton on käsi se 4. Pelikaani poveaan 11. Riemuitkaamme suuresti 66. Ruumihini riemuitsee 57. Sanastasi kiitän sua 45. Sanoa tahtoisin 40. Sielu rukoilee 12. Sinä raukka syntinen 17. Sinä olet, Herra Jesus 65. Sitä suloisuutta, oi 49. Sodassa olen ollut 23. Sovinnosta soittaen 43. Surulliset Siionin 1. Tule, Henki taivainen 56. Tänne, Jesus, sanaas pyhää 60. Usko on se kirkko 7. Vaikka kunne kuljen, käännyn 31. Vapaakaupunkihin viiteen 67. Veisatkaamme 34. Voi, kuin nekin vaarass' on 9. Älä usko järkeä
ALKULAUSE.
Tässä lasketaan maailman korpea matkustavan käteen ennen häntä taivaalliseen Kaanaasen päässeen, aivan innollisen matkamiehen, Efraim Jaakkolan, laulamia hengellisiä lauluja, opetukseksi, lohdutukseksi ja kehoitukseksi matkan vaivoissa; sillä
"Laulua hän tarvitsee Riemuksensa täällä, Taivaan tietä kulkeissaan Surun sumusäällä."
Näitä lauluja ovat sanotun hengellisen runoilijavainajan omaiset ja hengenheimolaiset mitä suurimmalla innolla, hartaudella sekä kunnioituksella käyttäneet. Mutta suuremman yleisön käytettäväksi ei niitä ole tähän saakka edes tarjottu muita kuin joku laulunen, painettuna n.s. arkkiveisujen joukkoon. Syynä on ollut se, ett'ei niitä alkuperäisessä muodossaan ole sopinut painaa, ne kun ovat melkein puhdasta Efraim Jaakkolan kotoseudun murretta, ja hänen kotonsa oli Uudellakirkolla, noin puoli peninkulmaa Uudestakaupungista, siis maamme sillä äärellä, missä katkotuinta kieltä puhutaan. Tässä muutamia elämäkerrallisia tietoja hänestä:
Uudenkirkon pitäjän Orivon kylän Jaakkolan isännällä Erik Erikinpojalla ja hänen vaimollaan Maria Erikintyttärellä oli kolme poikaa, Efraim, Erik ja Josef, ja kolme tytärtä, Maria, Adonika ja Annaliisa. Runoilija Efraim Erikinpoika syntyi Toukok. 27 p. 1791. Nuoruudessaan oli hän muun muassa palveluksessa eräällä ruotsalaisella värjärillä Uudessakaupungissa ja oppi siellä Ruotsin kieltä. Pienen ajan oli hän myös ollut merimiehenä, jolloin hän sukunimenään käytti Orre-nimeä. Merimatkallaan hän jäi joksikin aikaa Saksaan asumaan ja oppi siellä Saksan kieltä sekä puutarhan hoitoa. Venäjän kieltä hänen myöskin sanotaan taitaneen. Naimisissa hän oli Johanna Heikintyttären kanssa, joka oli syntynyt Toukok. 10 p. 1790. Heillä ei ollut yhtään lasta. Vuonna 1834 kuoli runoilijan isä ja Jouluk. 8 p. 1848 hänen puolisonsa. Hän itse kuoli Toukok. 29 p. 1857. "Elämäkertani" nimisessä laulussa mainitsee hän viimeiseksi Kolminaisuuden päivän ja lopettaa sen laulunsa kiitoksella kolmeyhteiselle Jumalalle, ja hän myös haudattiin Kolminaisuuden päivänä, 7 p. Kesäkuuta.
Hänen jumalisuutensa oli yleensä tunnettu. Kun hän käveli Uudessakaupungissa puutarhurin sakset kädessään, niin katupojat sanoivat, häntä osoitellen: Tuo on se äijä, joka syntejä leikkaa; -- hyvin kuvaava lause hänestä, sillä hän ei juuri syntiä säälinyt. Uskonnollisissa mielipiteissään hän liittyi enemmän Renqvistiläisiin kuin Hedbergiläisiin. Yksinomaan Renqvistiläinen hän ei kuitenkaan ollut; vaan hänestä sopinee paraiten sanoa, että hän oli kasvanut täydeksi mieheksi, Kristuksen täydellisen varren mitan mukaan, mieheksi, jota eivät kaikkinaiset opetuksen tuulet vietelleet ja horjumaan saaneet. Hän oli luonteeltaan vilkas ja ajatuksiltaan vapaa. Hän käytti puheessansa sananlaskuja ja sopivaa leikkiä. Jos yöllä joku runollinen ajatus syntyi hänen päässänsä, joku runonsäe tahi muu sellainen, niin hän nousi ylös sitä heti kirjoittamaan; sillä aamulla ei hän sitä enää olisi muistanut. Hänellä kerrotaan olleen melkoinen kirjavarasto, josta muut läheiset lainaskelivat kirjoja, ja kuolemansa edellä hän teki määräyksen, että kukin lainaaja sai omanansa pitää sen tai ne kirjat, jotka kullakin sattuivat olemaan lainassa hänen kuollessaan. Vanhoina päivinään hän alkoi kunakin päivänä kirjoittaa lauseen tai pari uskonnollisia mietteitään vihkoon, jolle nimeksi hän pani: "Joka päivä jotain", ja kirjoitti siihen vielä elonsa viime aikoinakin, vaikka hän silloin oli melkein sokea. Hän oli ainakin vanhuudessaan ehdottoman raitis eikä myös polttanut tupakkaa. Kahvia hän vihasi eikä maistanutkaan sitä, vaan sanoi sen synnyttävän vesitautia, johon tautiin hän itse kuitenkin kuoli. Jossakin seurassa, jossa kahvia runsaasti juotiin, puhkesi hän kerran sanoihin: "Kahvia juodaan Niin paljon kuin tuodaan, Ja turmellaan ruumis Niiss' vesissä kuumiss'". -- Maanviljelyksen ohessa oli hän uuttera ja taitava puutarhan hoitaja. Omaan taloonsa hän perusti suuren puutarhan, ja Uudenkirkon kirkon ympärillä olevat puut ovat hänen istuttamiaan.
Tämän kirjoittaja, kauan asiata ajateltuaan, rohkeni vihdoin ryhtyä vaikeaan mielityöyönsä: kokoomaan noita jo melkein unohduksiin joutuneita Jaakkolan lauluja sekä muodostamaan niitä kirjakielen sääntöjen mukaisiksi. Tässä nyt ovat tuon työn tulokset. Varmaankin on monta ansiokasta laulua jo kokonaan hukkunut; sillä runoilijan kuolemasta asti on aika saanut niitä rauhassa hajoitella, eikä hän itsekään eläissään tainnut niitä pitää tarkasti koossa muualla kuin muistossaan, josta hän niitä sopivissa tilaisuuksissa vilkkaalla nuotilla lauloi ja sai siten ystävänsä niihin mielistymään ja niitä ulkoa muistamaan. Ainoaksi todistukseksi siitä, kuinka Unholaan joutumaisillaan nämät laulut ovat olleet, mainittakoon, että pisin näistä ei ole ollut saatavissa muualta kuin erään miehen muistosta, jossa se on säilynyt niiltä ajoilta, jolloin hän sitä Jaakkolan on laulavan kuullut.
Jaakkolan laulujen ystävät soisivat, että ne painettaisiin aivan siinä muodossa, jossa hän itse on niitä laulanut. Mutta sehän on ihan mahdotonta; sillä muodon täytyy olla sellaisen, että muutkin niitä käsittäisivät ja että ne uusiakin ystäviä saavuttaisivat. Mitä lukua muutoin muodosta onkaan! Muuttukoon se kuinka hyvänsä, jos _sisältö ja henki_ vain muuttumatta ovat; sillä
"Virret muut ne vanhenee; Karitsaa vain yhä Uusin virsin kiittelee Herran Siion pyhä."
Näiden laulujen kokooja rohkenee toivoa, että nämät tässä uudessakin puvussaan saavat hartaita ystäviä. Ainakin se ainoa henkilö, eräs kirjallisella alalla perehtynyt ja tunnettu seurakunnan opettaja, joka nämät tässä muodossa on nähnyt ja arvollisia muistutuksia näihin tehnyt, on näihin hyvin mielistynyt, miten näkyy hänen seuraavasta lausunnostaan, jonka hän on antanut luvan julkaista:
"Jaakkolan laulut ovat mielestäni _hyviä_. Tuota kallista totuutta, että Jesus Kristus on syntivelkamme maksanut ja että Hänessä on maailma Jumalan kanssa sovitettu, on autuuden perustuksena saarnattava ja opetettava; sillä _muuta perustusta ei taida yksikään panna_. Sen totuuden vankalla pohjalla näyttää Jaakkolakin olevan. Mutta se autuaallinen totuus ei ole milloinkaan esitettävä kurittavana ja hempeänä evankeliumina, jommoisena ei sitä Uudessa Testamentissäkään ole esitetty, vaan sellaisena pyhänä taivasten valtakunnan evankeliumina, joka vaatii meitä itsiöllisen armon omistamiseen, sydämen työhän ja Jumalassa elettävään elämään. Mutta se elämä on rukouksen-elämää; sillä rukouksessa, niin sanoakseni, tykkii tuon ylimaailmallisen _valtakunta_-elämän valtasuoni. Jaakkolan lauluissa kuulee tuon valtasuonen tykyttävän -- ilmaus, jota tän'aikaisissa hengellisissä lauluissa ja laulukokoelmissa useinkin puuttuu, ne kun kyllä tosin nousevat runollisessa mielikuvituksen rikkaudessa ehkä Jaakkolan lauluja korkeammalle; mutta lausetavan luontevuudessa ja suolon viljelemisessä eivät seuraa suoraan Raamattua likimainkaan niinkuin nämät laulut. -- -- -- Nämät Kaiut ovat siksikin huomiota ansaitsevia, että ne ovat jälkikaikua siitä vakavasta ja todenperäisestä Johanneksen-äänestä, jota muutama vuosikymmen takaperin kaikui kautta korpien ja salojen, vaikuttaen hengellistä herätystä Suomen kansassa. Silloin tuommoinen Johanneksen ääni, huutavaisen ääni, kuului 'korvessa', missä henki-elämän kasvullisuus silloin oli kuoleman ja näivettymisen tilassa. Ääni kuului kautta koko Suomen maan; ja jos monin paikoin korpi ja erämaa nyt iloitsee, niin älköön ilossa unhotettako niitä vakavia ääniä, jotka pasuunan tavalla huusivat ja herättivät 'Herran kansan' sen horrostilasta. Tämä Johanneksen-ääni opetti herättämiänsä _rukoilemaan_, niinkuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa; mutta samalla kuin se painoi ihmisen maahan Herraa kumartain rukoilemaan, samassa opetti se kohoovin silmin katsomaan ylös mäkihin ja osoitti yletyillä käsillä Jumalan Karitsaa, joka kantaa ja pois ottaa maailman synnit. -- Tältä kannalta (luulisin) on Jaakkolankin 'Kaikuja' katseltava; ne ovat kasvaneet senaikuisen herätyksen hedelmällisestä maaperästä, onpa niissä todella paljo jo kukkaan puhjennuitakin, vieläpä hengen hedelmiäkin. Niissä kuvastuu hengen elämän elimellistä kehkeymistä (Mark. 4: 26-29) siemenestä alkain hedelmän tuleentumiseen asti. Mutta se elämä on metsäkukan vaatimatonta elämää, joka kehittyy metsän huminassa ryhmyisen hongan juurella Jumalan vapaassa ilmassa. Ei tee metsäkukka terää niin kaunista ja prameaa kuin puutarhan ruusu, mutta tarkastelevalle silmälle kuvastaa se luonnon sopusointua yhtä hyvin kuin keinollisesti viljelty ruusukin, jopa 'linnea', tuo vähäpätöisen näköinen kasvi lemun suloisuudessa voittaa komeat puutarhan kukat. -- -- Korven kaiku kulkee jylhäin vuorien poikki, tuuheain metsäin läpi, ja vehreäin nurmien yli se kantaa luonnon teeskentelemätöntä sointua; ei se pyri kilpailemaan urkujen ihanain sävelten kanssa, ei pyri se innostamaan hetkeksi juhlailevia ihmisiä häikäisevän valoisissa saleissa -- ei, se kaikuu vaan, se kaikuu kautta korven, huomauttaen vaeltajalle, että ... kaiku kiirii, herättää, saa kaipaamaan, antaa aavistuksia, panee arvoituksia, rauhoittaa ... on ääni, _huutavan_ ääni korvessa.
"Siinä mielestäni on jotenkin lausuttu Jaakkolan laulujen merkitys. Ne ovat todella korven kaikuja, kuulukoon kaiku vielä, kuulukoon moniin sydämiin, kuulukoon todistukseksi, että 'Huutava' on Suomen kansalle huutanut ja vieläkin äänensä kuulua antaa!
"Hyvä olisi, jos niille lauluille sopisi jollakin tavoin nuotin ilmoittaa."
Lopuksi pyydän lausua sulimmat kiitokset niille jalon runoilijavainajan sukulaisille, tuttaville ja naapureille, jotka ovat olleet avullisina näiden laulujen kokoon saamisessa sekä elämäkerrallisia tietoja hänestä antaneet. Vasta mainittua näiden laulujen taitavata tarkastajaa pyydän myös täten sydämellisesti kiittää; sillä ilman häntä olisi näihin muutamia pahojakin virheitä jäänyt.
Lähtekööt siis nyt nämät Korven Kaiut vanhoja ystäviänsä tervehtimään ynnä uusia etsimään, ja tulkoot nämät monelle korpimatkailijalle uskolliseksi toveriksi ja olkoot siten heille Jumalan avulla ijankaikkisesti parhaaksi!
_Korven Kaikujen kokooja_.
1.
Vaeltakaamme Hengessä! Gal. 5: 16.
(Sävel: Jolla raitis ruumia on).
Tule, Henki taivainen, Taivahasta alas! Sydämeni vaivainen Lämmitä ja valas! Tule, lahjain antaja! Tule, köyhäin isä, Sielun paras tavara, Lohdutusta lisää!
Heltehessä virvoitus, Töissä lepo näytä! Itkeväisten kirvoitus, Toivoni Sä täytä! Sinä pyhin valkeus, Täytä sydänpohjat, Uskovaisten odotus, Anna Hengen lahjat!
Tule, sielun virvoitus, Lepo nääntyneiden! Tule, köyhäin rikkaus, Koto väsyneiden! Tule, elon uudistus, Rakkauden tuli! Tule, sielun puhdistus! Tule, armon tuuli!
Tule, rauhan antaja, Itkuss' ilo jalo! Murheelliset lohduta, Vaipuneiden valo! Anna uskon vahvistus, Autuas loppu anna, Anna toivon todistus, Taivaan iloon kanna!
2.
Minun ystäväni on minun, ja minä olen hänen.
Jos Sä olet minussa, Niin mä olen Sinussa, Rakkain Jesus!
En mä muuta halaakkaan, Kun vain sinuss' olla saan, Kallis Jesus!
Sinä olet tavarain, Sinua mä halaan vain, Herra Jesus!
Sinussa on iloni Suloisin myös toivoni, Kaunein Jesus!
Sinä olet turvani, Sinust' elää uskoni, Hyvä Jesus!
Sinä olet rakkaus, Rakkauden perustus, Hurskas Jesus!
Sinä olet lohdutus, Sinä olet huvitus, Vakaa Jesus!
Auta viheliäisiä Armon kerjäläisiä, Armias Jesus!
Kirvoit' uskon elämää, Ett'en Sinusta vain jää, Puhdas Jesus!
En mä seuraa sinua, Jos et vedä minua, Laupeas Jesus!
En myös päästä Sinua, Jos et siunaa minua. (1 Moos. 33: 26) Siunaa, Jesus!
Kuoloon asti minua Maailmasta erota, Auta, Jesus!
3.
Ei terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
Oi, kuin olet suloinen, Jesus rakas, armoinen: Sylissäsi kannat, (Jes. 40: 11) Suuta vielä annat (Ps. 2: 12) Häijyn syntisen!
Kyll' on syntisiä, vaan Kaikki eivät tuntemaan Pysty rakkauttas, Suurta sulouttas. Mist' tuo tulleekaan?
Siitä, että syntinen Mielessään on entinen Eikä mielellänsä Myönnä sydäntänsä Pesäks syntien.
Hänellä on povessa Pyhyytt' omatekoista, Hyväelee tätä Eikä tule hätä Hälle turvasta. (Jes. 38: 17)
Joka tuntee sydämen, Kuinka se on saastainen, Hän on ahkerana Avun hakijana, Kunnes löytää sen.
Tuota kiirein kulkevaa Jesus vastaan kiiruhtaa, Sylissänsä kantaa, Suuta vielä antaa, Armoin armahtaa.
4.
Herra on meidän Kuninkaamme, Hän meitä auttaa.
Pelikaani poveaan Repii rikki - kerrotaan --, Ruoaks antaa poikasten Verens oman lämpöisen. Tähän riennän riemuiten Vertaamahan Jesuksen.
Jesus rakkaudesta Avata soi rintansa. Siitä saan nyt imeä Jesukseni nimeä; Siit' ei imeä voi muu Kuin elävän uskon suu.
Minä olin hädässä Ryöväritten kädessä, Ei leviitta, pappikaan Mua tullut auttamaan; Tältä Kuninkaalta vain Hädässäni avun sain. (Luuk. 10: 30-35)
Monet vielä varoittaa: "Älä huoli kirjoittaa Juutalaisten Kuningas!" (Joh. 19: 21) Jotta he sais kunnias; Mutta minä laulan vaan Kunniata Kuninkaan.
Vedä, Jesus, minua, Nähdäkseni sinua Kuninkaana Siionin Kaupungissa Saalemin! (Ilm. K. 19: 16) Siellä ijät' ilosta Veisaan sulle kiitosta.
Jesus, rakas Josua, Minua nyt johdata, Kun ei Mooses huolikkaan... Ei hän oikein kuollutkaan, Kosk' ei häntä haudata, Vaan hän makaa laaksossa. (5 Moos. 34: 6, Juud. 1: 9)
Laakso -- se on poveni. Vielä nyt hän herääpi, Jos en aina ahkeraan Syntejä mä kartakkaan. Pian hän mun tuomitsee, Kun vain vian huomaitsee.
Käskee kansan kivittää, Kansasta pois hävittää. -- Surkea on asia, Uskovaisten seurasta Sielu pois jos suljetaan, Herrasta erotetaan!
5.
Minä olen A jo O, alku ja loppu.
(Sävel: Ole, sielun', iloinen). (Tahi: Herra, Luoja taivasten).
Jesus sielun tavara, Ilon aarre avara, Kaikki kaikissa Hän on, Lohdutus myös loputon.
Jos ken mailmaa rakastaa, Tyydytystä ei hän saa: Kallis veri Jesuksen Tyydyttääpi parhaiten.
Vihamies jos viekkaasti Vihaa, vainoo, sortaapi, Jesus auttaa tuskista, Synnin, kuolon kahleista.
Sairaus jos saavuttaa, Tauti tahtoo vaivuttaa, Jesus, paras lääkäri, Tehdä taitaa terveeksi.
Joskin köyhyys kauhistaa, Onnettomuus ahdistaa, Jesus antaa yltäiset Ruoan ja muut tarpehet.
Jos maanpakoon joutuisin Taikka muihin murheihin, Jesus muistaa murheessa, Varjoo siipeins suojassa,
Jos mun pilkkaa, häpeää Täytyy kestää kipeää, Jesus auttaa kärsimään, Kantamaan ja kestämään.
Hunaja ja metonen Ma'un antaa suloisen, Makeus vain verraton Rakas Jesukseni on.
Siis, oi, Jesus, sulhasein, Sua halaa sydämein, Sielu, suu ja kieleni Ikävöi sua hartaasti.
Jesus ilo korvissain, Silmissäni Jesus vain, Jesus maku kielessäin, Jesus kukka kädessäin.
Jesus ruokan', juomani, Jesus kiitosvirteni, Jesus kallein osani, Ystäväni, ylkäni.
Jesus rakas, laupeas, Kautta kipus, kuolemas Terveyttä sieluun tuo, Mulle ilo taivaan suo!
6.
Kuolema, kussa on sinun otas?
Mun rauhani, leponi Jesus on vain: Mä Jesuksen kuolosta elämän sain. (1 Piet. 2: 24)
Se sielun ja ruumihin riemuittaa, Kun syntinen Häntä nyt nautita saa. (Joh. 6: 51-58)
Nyt murhe ja vaikea valitus jää, Kun jäsen mä olen, ja Hän on pää. (Es. 4: 15; 5: 23)
Pää nousi, ja nousevi ruumis muu; Siit' on ilo sieluni, veisaa suu. (1 Kor. 15: 20-22, 55-57)
Kas, rikkahat, viisahat jäävät taa, Vaan vaivainen syntinen armon saa. (1 Kor. 1: 26-28, Luuk. 1: 53)
Ken Jesuksess' on, hän elohon jää, (Joh. 14: 19) Kun Jesus on elämän herra ja pää.
7.
Ilman minua te ette voi mitään tehdä.
(Sävel: Ellös ole, ihmisparka).
Vaikka kunne kuljen, käännyn, Niin mä näännyn Ilman Herraa Jesustain; Joka avunpyyntiin juoksee Muiden luokse, Sielunsa hän hukkaa vain.
Älä uskotonna estä, Ett'ei pestä Jesus sydäntäsi saa Verellänsä virtaavalla, Puhtahalla, Joka sielun autuuttaa!
Kuopasta Hän sielun nosti, (Ps. 116: 8) Omaks osti, Kantaa, hoitaa, pelastaa; Hän on vielä virvoittanut, Kirvoittanut Synnin koko velasta.
Häntä huutain päivän alan, Häntä halaan, Tarpeeni Hän antaapi, Hengestäni huolen pitää, Turhaan siitä Murhetta muut kantaapi.
8.
Meillä on vapaus mennä pyhään Jesuksen veren kautta.
Jos nähdä saisin kerran Avoimet haavat Herran, (Joh. 20: 29, 1 Piet. 1: 8) Joist' antoi veren vuotaa, Mi avun mulle tuottaa! Nuo terveelliset haavat Mun uskon' eloon saavat Ja auttaa tietä kaitaa Mua kohden taivaan maita.
Se näitä turhaan kuulee, Ken hyväks itsens luulee, Ei tunne turmelustaan, Eik' äkkää kadotustaan, On terve luulossansa, Ei tunne tautiansa, Ei Jesuksesta huoli, Näin uskosta pois kuoli.
Monikin järjellänsä Lohduttaa itseänsä, Myös luottaa lunastukseen Ja Herran lupaukseen, Uskoksi sitä luulee, Ei sanaa tee vaikk' kuulee. (Jaak. 1: 22) Se järjen usko pettää Ja sielun kuoloon jättää.
9.
Armosta te olette autuaaksi tulleet uskon kautta.
(Sävel: Ole, sielun', iloinen).
Älä usko järkeä, Ano Pyhää Henkeä! Yksin opettaa Hän vaan Isää, Poikaa tuntemaan. (Joh. 14: 26)
Ota Jesus ilokses, Herran haavat turvakses, Herran veri voimakses, Suojaksesi, muurikses!
Hyvin sitte sinun käy, Päivin, öin ei hätää näy, Saat myös maata turvassa Herran armohelmassa. (Ps. 4: 9)
Vaan jos Herran unhotat, Omin voimin ponnistat, Niin sä näännyt, vaivut vaan, Hukut kerran kokonaan.
Jesus Kristus, Herrani, Vedä puolees sieluni, Sido itses siteellä, Rakkautes ikeellä!
Älä orvoks armostas, Leskeks läsnä olostas Jätä, Jesus armoinen, Sielun sulo sulhanen!
Mikään muu ei minua Tyydytä, ei lohduta; Jos sä minut jätät vaan, Kohta kaadun kuolemaan.
Jesusta ei sulompaa Kanna taivas eikä maa; Sitte me sen tiedämme, Kun me Hänet tunnemme.
Hän niin mielen helläks saa, Sydämenkin sulattaa, Että ilomielellä Häneen voimme tyytyä.
Oi, kuin meill' on etuja Ihmeisiä altisna Jesuksessa Herrassa, Jos vain voimme uskoa!
Uskon puuttuessa me Sinne tänne horjumme Mielessämme ainiaan, Jääden epäilykseen vaan. (Jaak. 1: 8)
Olisi siis tarvista Jesust' aina katsoa, Joka uskon uudistaa, Verellään sun puhdistaa.
Voi nyt ihme, maailma, Kun et usko totuutta, Joka sinut vapahtais, Yksin autuaaksi sais!
Se on kiinni mailmassa, Ken ei seuraa Jesusta, Syntiä vain harjoittaa, Vaikka tunto varoittaa.
Jesus sinut pelastais Työläist' ajatuksistais, Karkoittaa Hän sulta pois Murheet mustat kyllä vois.
Älä turhaan odottaa, Älä turhaan kolkuttaa Herran anna! Hyvää vaan (Ilm. K. 3: 20) Sulle tuo Hän tullessaan.
10.
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa.
Jesukselle olkoon kiitos ijankaikkisesti, Kun Hän minun kadotukseen kaatumasta esti!
Omaisuudeks itsellensä armotyönsä kautta Tahtoo Hänen rakkautensa minuakin auttaa.
Minä olin kadotettu ijankaikkisesti, Vaan Hän verellään mun osti, hukkumasta esti.
Siis mä nytkin Häntä kiitän riemuisesti sangen, Tomuun maahan kasvoilleni kunnioittain lankeen.
Mulle kelvottomalle on armo aivan suuri, Kun saan kiitosuhrin tuoda Jesukselle juuri.
Ansaitsen vain kadotuksen, olen tomu, tuhka; Mutta hän on laupeas, ei tuomiolla uhkaa.
Hänpä tietää, että olen suvultani savi, (2 Kor. 4: 7, Jes. 64: 8) Jonka mikä tahans sulloo, rikkoo, runtoavi.
Pitkämielisyydellään Hän mua etsii, noutaa, Vaikka usein mieli mulla sinne tänne soutaa.
Mua ei Hän hylkää, vaikka väsyn usein aivan, Eksyissäni armon tieltä monellaiseen vaivaan.
Vaan Hän taas mun vahvistaa ja on niin armollinen, Vaikka usein mieleni on varsin vilpillinen.
Sinne tänne mailmaan mielii pesänsä se tehdä Eikä tahdo Karitsata ristin päällä nähdä.
Hän vain taivaan perintöhön perustus on pyhä Niille, joissa armon työtä Henki tekee yhä.
Vaikka olen vaivainen ja heikko, horjuvainen, Jesuksessa armon kautta armost' elän vainen.
Jesus raadollisiansa ihmeisesti auttaa Rakkaudest' avarasta armotyönsä kautta.
Eikös kelpaa mun, kun Jesus turvana on mulla: Armon avun saan mä Hältä, en voi hukkaan tulla!
Kiitos Jesukselle, joka raadollisiansa Verellänsä omall' auttaa aivan armostansa!
11.
Kääntykää minun tyköni, Niin te autuaiksi tulette, kaikki maailman ääret!
(Sävel: Ole, sielun', iloinen).
Riemuitkaamme suuresti! Jesus meidät lunasti Kallihilla verellä, Ristin kärsimisellä.
Syntimme Hän otti pois. Tuomita ken meitä vois, Kun on Jesus Herramme Meidän hurskautemme?
Hän on veljes armoinen, Autuas, jos uskot sen, Sinua ei kadota Synti, kuolo, saatana.
Rohkeana seisoa Voit ja jaksat sotia, Vaikka kaikki saatanan Joukko ryntäis vastahan.
Veisatkaamme voitosta! Jesus, meitä johdata! Sinä suoja suurille, Kilpi kallis pienille.
Mene matkaas, saatana! Jesuksessa turvassa Olen kaiken aikani; Hän on luja linnani.
Epäusko, pakene! Mailman huuto, vaikene! Jesustani kuuntelen, Tunnen oman paimenen. (Joh. 10: 14)
Laki uhkaa tuomiten, Mutta minä pakenen Tykös, veriylkäni, Taivaallinen veljeni. (1 Joh. 1: 7)
Kyllä pidät puoltani, Oma Vapahtajani, Kilpeni ja kallioin. Sinuun aina luottaa voin.