Chapter 19

-- Ilman kouluakin. Olisinhan voinut lukea vaikka kaikki maailman kirjat ja oppia itsekseni. Mutta minä jouduin juomarille veljelleni suutarin oppiin.

-- Mitä sitten?

-- Heikossa valossa ahdisti hän minua iltasilla ylivoimaisiin ponnistuksiin. Minä kadotin näköni ja sen ohessa sain hirveän päänsyöjän kauhean porotuksen vasempaan ohimoon. Juoksin kaikki lääkärit, ei apua. Lopulta Joroisselän rannalla eräs vanha sairaanhoitaja minut paransi. Se oli ihme eukko. En ole koskaan ketään semmoista tavannut. Jotakin kirkasta se kaatoi kämmenelleen, sillä kasteli päätäni, sitte kaaputteli. Lopuksi puserti päätäni ja lausui: "Kolottakoon nyt kiviä ja kantoja, vaan ei tätä päätä!" -- Siihen se särky jäi.

-- Siniset silmännekin näyttävät nyt kirkkailta.

-- Lääkäri onkin luvannut, että näköni vielä selkenee. Karkeita töitä olen jo voinut tehdä, jopa kirjoittaakin ja yksityiskirjaimia nähdä, mutta rivissä ne hämmentyvät toisiinsa.

Minä näen kuitenkin suloisen lapseni. Mikä ihmelapsi! Viikolla viepi työ ajatukseni, mutta pyhinä, kun en usein voi käydä hänen luonaan 25 kilometrin päässä enkä kuunnella hänen juttujaan, ikävöin ja muistelen aamusta iltaan.

Sitte kun milloin käyn kotona, livertelee se minulle kuin kotipääskynen pienimmätkin asiansa; kaikki minun kaipuuni se huomaa sanomattani ja koettaa mielikseni tehdä, paremmin kuin kohteliain aik'ihminen. Ja kun lähden kotoa, seuraa hän minua pitkät matkat äitineen yhä leperrellen. Arvaattehan millainen siunaus sellainen lapsi on vanhemmilleen. Rakkauteni häneen on minun jumalanpalvelukseni. Eikä työ hänen tähtensä tunnu raskaalta. Tuonne Puruveden kultaisen selän taakse, minne nyt aurinko laskee, painuvat iltasilla minunkin sydämeni ajatukset, perheeni luokse. Kunpa vaan lapseni aik'ihmisenäkin tulisi onnellisemmaksi kuin minä! Mutta sitä aikaa minä tuskin näen.

-- Kuinka vanha sitten jo olette?

-- Kolmekymmentäkuusi.

-- Sekö nyt ikä! -- Nuori poikahan te vasta olette. -- Tosiaankin odotin ainakin viisikymmentä, sillä niin ryppyotsalta ja vanhalta hän näytti.

-- Niin, meidän suvussa ei eletä vanhoiksi, tavallisesti neljäkymmentäviisi tai viisikymmentä. Kypsytään varhain ja vanhetutaan aikaisin.

Seuraavana sunnuntaina tuotiin ihmelapsi isäänsä ja vanhuksiaan katsomaan. Sitä otettiin vastaan hellästi ja huomaavasti, joka ei ole tavallista. Hevosella kuljetti isoäiti Elviä ympäristöjä ihailemaan. Kaikki se pieni huomasi, kaikkia se kyseli ja kaikkia sille selitettiin.

Sunnuntain kuluessa se näki talossa kesäileviä kaupunkilaislapsia, kuinka ne olivat kauniisti puettuja, mutta Elviä ei päästetty niiden luo -- se koski kovasti pientä maalaista.

Herra sieltä talon puolelta tuli työmiehen lasta tervehtimään ja toi sille namuja. Sitä hän ei unhottanut. Vielä pari päivää jälkeen osoitti hän isälleen kuka herra oli antanut hänellekin kättä. Kunpa nuo kaupunkilaislapset olisivat ymmärtäneet, kuinka hyvillään pieni maalaistyttö olisi ollut heidän seurastansa!

Valkoinen Elvi oli sirotekoinen, arkahermoinen kuin vanhan hienostuneen suvun jälkeläinen; vaikutuksille herkkä, sillä mieluinen tai epämieluinen liikuttivat häntä helposti; outo tai vastenmielinen rypistytti ehdottomasti hänen pieniä otsakulmiaan. Kuitenkaan ei hänen lahjakas sukunsa ollut kulunut kultuurin palveluksessa, jollei siihen alkohoolia lueta.

Kuinka paljon se pikku Elvi vielä ennättää kärsiä lyhyessäkin elämässään; sillä enemmistö ei käsitä, että köyhänkin lapsi voipi olla hienotunteinen!

9/6 1901.

KIRJOITELMIA

AJATELMIA.

Millainen käsityksemme ihmisestä, senmukaiset ihanteemme.

* * * * *

_Raamattu_ on verrattava metsään, jossa on kaiken kokoisia puita, jotta jokainen siellä tapaa oman korkeutensa. Raamatussakin on jokaiselle ihmisen kehitysasteelle elämää herättävä syntysanansa. Senvuoksi tästä uskontojen kirjasta mitä erilaisimmat uskonlahkot löytävät kulmakivensä ja rakennusaineensa.

1893.

* * * * *

Aasia on nainen, Eurooppa mies. Aasia on pyrkinyt yksilöisyyttä ihmisessä hävittämään, Eurooppa sitä kehittämään. Tulevaisuus on näyttävä, että nämät kaksi toistansa täydentävät.

* * * * *

Aasian kansat ovat luoneet ajatusten ja unien uskontoja, joita temppelien hämärissä ja viikunapuitten varjoissa toteutetaan. Tekojen uskonnot syntyvät ja kehittyvät länsimaissa. Niitä toteutetaan käytöllisen elämän suuressa temppelissä. Sitä varten kansojen on itsenäistytettävä uskontojen kehittäminen raamattujen kaavoista niinkuin ne kirjallisuutensa ovat antiikkisen kirjallisuuden kaavoista itsenäistyttäneet. Meidän pitää elävän veden lähteinä oppia elämään meistä itsestämme puhjenneita uskontoja.

1890.

* * * * *

_Uskonto_ on ihanteitten kaaos, maailman soinnuttaminen ihmisessä. Mutta niinkuin maailma ja ihminen ovat alituisen kehityksen alaiset, niin pitää uskontojenkin, tarkoitustansa vastataksensa, oleman.

* * * * *

_Olot_ ovat se tehdas, jossa elämä meistä itsellensä tarvekaluja valmistaa, hyviä tai huonoja, sen mukaan kuin raaka-aine sallii ja olot tarkoitustansa vastaavat.

5/12 1898.

* * * * *

Kipeät käsnät ja luonteenvammat -- kummatkin kasvavat ahtaissa ja pimeissä oloissa.

28/10 1899.

* * * * *

Epävapaat olot ja materialismi kehittävät erityisiä kätyriluonteita, joita ei mitkään periaatteet sido. He vaihtavat periaatteita yhtä usein kuin isäntääkin.

25/8 1896.

* * * * *

Napoleon ensimäinen ei suotta syntynyt villissä ja verisessä Korsikassa. Väkevät omistavat muita väkevämmin myös kansansa varjot. Yleinen maaperä on viljeltävä.

1899.

* * * * *

Lääkärit huomaavat ilmiöitä, mutta sairaat, jotka tuntevat syitä, ovat maailman parhaita parannussaarnaajia -- oppikaamme heitä!

27/10 1899.

RAUHAA.

He huutavat: rauhaa, rauhaa, Yhä heikkoa, köyhää sortaakseen, Mut sorretun rinnassa pauhaa Vihanmyrsky, pyrkien valloilleen. Miss' oikeus, rakkaus valtias on, Viha sammuu, sota on tarpeeton.

21/5 1899.

KITUVA RAKKAUS-ELÄMÄ.

Ihmiset kärsivät ääretöntä rakkauden puutetta ja siksi he palelluttavat toisiansa ja tutisevat itse vilussa. Toisilla oli lämmintä jakaa, mutta muodot ja perintöluulot ovat punonneet heidät itsekkäisyyden ahtaasen kuoreen, joka heitä itseänsäkin kivistää. Toisten rakkaus-elämän kehittymistä ehkäisee heidän oma, katkera kurjuutensa. Joukon kehitys on vasta alempien aistinautintojen ja karkeampien intohimojen asteella. Ihanteet ovat tekoja korkeammalla, mutta tavat ja sovinnaisuus sitovat meitä kuin lasta reikätuoli, eivätkä päästä siveellistä tarmoa kasvamaan alaikäisyydestänsä itsenäiseksi toiminnaksi. Tarvitaan voimakkaita sysäyksiä edistyäksemme myöskin sisällisesti, ja onneksi elämä niitäkin hankkii.

1898.

KAIKKI KÄRSII.

Maapallon kanssa kärsit, ihminen, Ja sairastat kuin se; et kuollaksesi Enempi taikka vähempi kuin se, Vaan kriisien tai vaihdoksien tähden, Edistyäkses uusiin taivalluksiin, Elämän ehdoiss' uusiss', oivemmissa, Kuin avaruuden muutkin maailmat.

Järistys, myrsky, hallat, myrkkytuulet Maapallon sairautta ilmaisevat. Elävät kaikki voivat sairastua, Kaloista lintuihin ja linnuista Itikkaluomuksihin pienimpiin. Ja tammista ja palmuist' ylhäisistä Loiskasvihin ja sieniin alhaisiin.

Iästä huolimatta kaikki, kaikki Kitua, sairastua, kuolla voivat; Vapaako yksin olis ihminen Surusta, taudista ja kuolemasta? Hän kehityksestäkin vapaa ois Ja seurasta niin voisi jäädä pois.

* * * * *

Me kukin edustamme ja ilmaisemme ainoastaan eräitä ihmisluonteen puolia ja ainoastaan omaa kehitysastettamme.

* * * * *

Useimmat ihmiset eivät voi punnita asioita muuten kuin oman itsensä mukaan. Mutta kun heidän yksityiskokemuksensa on riittämätön ja luonteensa kokoonpano useinkin harvasäkeinen, niin näkökohdatkin ovat harvat ja näköala ahdas.

* * * * *

Ihmiset olisivat viisaampia kuin he ovat, jos he olisivat toisilleen myötätuntoisempia kuin he ovat, s.o. jos he toisiaan rakastaisivat. Sillä myötätuntoisuus ihmisiä kohtaan avaa meille heidän kokemuksensa ja varjelee meitä yksipuolisuudesta, johon pelkkä oma kokemus johtaa.

1899.

KAIKKI PYRKII.

Kaikki kukkaseensa pyrkii, Hedelmään ja -- kuolemaan: Vesi kukkii kastehelmen, Kukkii pilvet taivaasen; Hedelmä on sadevihma, Kuolema jääkukkaset.

Kivi kukkii kuohuessaan Kuuman laavan, nostaessaan Suuret vuoret huippupäät. Nyt ne hedelminä näät. Mutta niiden otsapäillä Loistaa jäinen kuolema.

Maakin kukkii keväimissään, Kesissään se hedelmöi. Talvikseen se uinuu, nukkuu, Kunnes taisteluunsa hukkuu, Jähmettyy ja kuolee pois -- Näyttää niinkuin kuollut ois.

Ruusu, perho, leivo, peura Keväimissään kukkivat, Kesissään ne hedelmöivät, Syksyissänsä kuolevat -- Elelläkseen uusin muodoin.

Lumivuori, talvi, jää Kuoleman on kukkia, Lepohetken muotoja. Mutta kuolemankin alla Sykkii sydän, telmii työ, Ilmenee, kun hetki lyö.

Genève 20/9 1898.

* * * * *

Ihmiset pyrkivät omiksi papeiksensa: jokainen tahtoo tuntea totuuden omassa rinnassaan.

* * * * *

Kansat pyrkivät kuninkaallisiksi kansoiksi: jokainen kansalainen tahtoo kantaa kuningaskruunua, jonka nimi on ihmisyys.

25/2 1898

KOKO TOTUUS.

Monesti suurta, kaunista rakennusta silmäellessäni on minut tehnyt tyytymättömäksi se tunne, etten koskaan samalla kertaa voi sitä kokonaan nähdä. Mutta ympäri, ulkoa ja sisältä, kaikki tarkasteltuani, jääpi mieleeni kuitenkin kuva kokonaisuudesta: se on ehjän, taiteellisen kokonaisuuden tyydytys.

Koko totuus on koko elämä ja maailma pienineen, suurineen, sisältä ja ulkoa. Jos omistaisimme kuvan koko maailmasta, niin käsittäisimme koko totuuden, olisimme valmiita. Mutta kuka äärellinen koskaan on täysin tajunnut äärettömyyden, ollut valmis?

Halumme loppumattomuuteen tarvitsee äärettömyyttä. Mutta onnemme ei ole tulos täydellisyydestä, koko totuudesta, vaan siitä, että omistamme ehjän aiheen kokonaisuuteen.

Monaco 22/3 1899.

* * * * *

_Aistillinen maailma_ on lähtenyt samoista käsistä kuin sekin, jota sanomme yliaistilliseksi. Se on portaina ja välittäjänä niille nautinnoille, jotka rikastuttavat elämätä. Kun alempien nautintoasteitten yli olemme kehittyneet, puhkeaa meissä uusia, sisäisiä ja ulkoaistia, jotka tekevät korkeammat nautinnot mahdollisiksi.

ALKOHOOLI.

Ihmisten tarmoa tuskin mikään on enemmän lamauttanut kuin alkohooli. Se on suurin taantumisen liittolainen ja edistyksen vihollinen. Hetkeksi se mieltä virkistää ja sivistyksen alkuasteilla se hermoja aatteelliselle työlle herkistää, mutta myöhemmin se kaiken hermotarmon löyhentää ja henkiset avut, kuin helmet Kleopatran juomaan, liuentaa.

Ei kukaan niin vähän pysty vakaumustensa puolesta taistelemaan kuin juomari, sillä hänen tarmonsa on siihen yhtä heikko kuin tahtonsa. Hänellä ei ole voimaa seurata auktoriteettia eikä omaa vakaumustansa, siksi lyyhistyy hän kokoon molempien edessä; heikkona vaipuu hän milloin minkin tuulten ja sysäysten kätyriksi. Puolue- ja sotakuria alkohooli helpottaa, vähentäen omaa neuvokkaisuutta ja itsenäistä toimintakykyä. Kaikki ylevämmät intohimot se tappaa ja alempiakin se pystyy ainoastaan lyhyen aikaa ärsyttämään, kunnes se lopulta yksin -- hävitettyjen voimien raunioilla riemuitsee. Voittaako alkohooli, niin voittaa eläimellisyys.

Genève 1898.

* * * * *

Nautinnon intohimo on petollisin, työn intohimo voitollisin.

* * * * *

Tarkastakaa elämää, niin huomaatte, että kohtuus ja säästäväisyys tukevat siveellisiä voimia ja ovat kestävään vaikutukseen kohoavien sukujen ominaisuuksia.

17/9 1899.

* * * * *

Ota rajoitettu osa äärettömyyttä ja ihannoi se lämpimällä sielullasi aistin huomattavaan muotoon, kuitenkin säilyttäen siinä ikävöimisen äärettömyyteen, niin (tämän tehtyäsi) olet taiteilija.

1898.

* * * * *

Taide ei ole luonnon matkimista, sillä onhan luonto semmoisenaan jo olemassa, vaan taide on luonnon jatkamista ja kehittämistä ihmishengessä; se on uuden luomista luonnon ja ihmisyyden pohjalta.

29/7 1898.

* * * * *

Taide vastaa sitä paremmin tarkoitustansa mitä ylevämpiä tunteita, mitä korkeamman asteen intohimoja se meissä herättää ja kehittää. Toisin sanoen, mitä ylevämmät vaikuttimet taiteilijan työtä ovat johtaneet.

1898.

* * * * *

Eivät kaikki kaksikätiset pystykävijät ihmisiä ole, vaikka siltä näyttävät.

* * * * *

Kirjailijoilla ja taiteilijoilla olisi paljon tekemistä ihmisen luomisessa.

* * * * *

Miksi laulella, soitella, maalaella ja veistellä -- ainoastaanko huviksi? -- jollemme työssämme ihmisty ja vaikuta ihmistyttävästi niihin eläimiin, joita ihmisiksi sanotaan?

SUPATUSTA.

On runoutta, joka lavertelee kuin lapsi ja herättää meissä epämääräisiä tunnelmia milloin minkin värisiä. Se on verrattava karjankellojen kalinaan salolla, paimenten huiluihin ja hoilotuksiin, tuulen tohinaan, laineen lipinään ja myrskyn sanattomaan sohinaan. Sen yliasteita kuvaa käen kukunta ja rastaan raksutus kaikuvin, sointuvin kielin. Ei se mitään selvää sano, ei ajatuksia anna, mutta kuulijat se tunnelmiin erivärisiin tuutii, kunkin eri kehityskannan, luonteen ja mielentilan mukaan. Se on lapsimielen supatusta lapsille -- ajatusta odotellessa.

* * * * *

Jokainen kehitys-askel sielussa edellyttää muutoksia ja kehitysprosessia ruumiissa, etenkin aivoissa. Siksi ruumiin kehityksen pysähdyttyä täytyy sielunkin kehityksen hivenittäin pysähtyä ja rapistuminen alkaa, jolloin sielu valmistuu epäedullisista olosuhteistaan vapautumaan. Lohdullista on, että usein myöhemmälläkin iällä sielun tarmokas toiminta ruumista mukanansa kehittää.

1899.

ORAS.

On lapset oras meidän syksyssämme, Siit' uusi vilja haudallemme nousee, Jos vuoden laatu, ajan vaiheet sallii Ja jos sit' emme jalkoihimme tallo, Vaan suosimme ja suojelemme sitä, Ei villiten, vaan viljellen sen tainta, Niin aikanaan se uuden sadon antaa.

* * * * *

Näen lapsen nukkuvan -- siinä maa täynnä mahdollisuuksia odottaa liikuttajaa, herättäjää, siementäjää, tuotteliaaksi tullaksensa; villikasvia ja rikkaruohoja tai viljaa ja hyviä hedelmiä kantaaksensa.

22/3 1899.

* * * * *

Jos tahdomme olla lasten kasvattajia, niin antakaamme lastenkin meitä kasvattaa.

* * * * *

Me tarvitsemme itsenäisiä luonteita, jotka jaksavat kannattaa vapautta -- köynnöskasveille ei vapaus sovi.

9/5 1899.

* * * * *

Jos me olisimme yhtä itsenäisiä kuin me olemme itsepäisiä, niin harvemmin löisimme päämme seinään ja harvemmin meitä nenästä vedettäisiin.

30/10 1899.

* * * * *

Perustuksiltaan tutisee se sivistys, joka, kansasta välittämättä, erittyy omia höyheniänsä ihailemaan. Meidän tulevaisuuden-uskomme perustukoon kaiken kansan kohoamiseen!

* * * * *

_Täysi sivistystä_ ei ole vielä koskaan mitattu. Mutta _sivistyviä_ ovat ihmiset, jotka tuntevat omia sekä ympäristönsä puutteita ja taistelevat niitä korjataksensa; _sivistyneitä_ ne, jotka ovat voittaneet omat vikansa.

* * * * *

Kullakin yksilöllä luonteensa mukaan on määrätyt lait, joista sen toiminta ja kehitys ei pääse poikkeamaan.

16/12 1898.

* * * * *

Korkea tahto -- korkea moraali.

* * * * *

Mikään suuri aate ei jää yhden miehen varaan eikä keksijänsä sitä koskaan ennätä perille saakka viedä.

* * * * *

_Ruskea arapialainen_ kansallispuvussaan istui Monacon kahvilassa kaupiten kotimaansa rihkamia. Villit piirteet kuvastuivat hänen kasvoissaan, sillä mikään ulkosilaus tai sievistely ei lieventänyt niitä. Epäluuloisesti tarkasteli hän kaikkia, jotka hänet huomasivat. Mieleeni johtui syytös arapialaisten kavaluudesta. Raaka, julma, kavala. Mutta samalla ajattelin Euroopan suurkansojen politiikkaa: hienostunut ja kavala, sivistyksestään ylpeä ja itsetietoinen, mutta sittenkin julma. Kumpi on enemmän vastuunalainen häijyydestään?

22/3 1899.

* * * * *

_Kavaluus valtioviisaudessa_ ja valtiouskonnot sen kannattajina: -- ei kumma, että kansojen oikeudentunto niin hitaasti kehittyy.

* * * * *

Pelkkä vallanperiaate on ihmisyyttä loukkaava, siis väärä. Ainoastaan oikeudenvaltikka on oikeutettu: -- se palvelee ihmisyyttä.

26/10 1899.

* * * * *

_Ranskalainen vapaus_ on mielitekojen eikä periaatteitten vapautta. Heitä ei johda periaatteet muuta kuin satunnaisesti: silloin kuin ne osuvat yhteen heidän mielitekojensa ja intohimojensa kanssa. Niinkuin kaikkiakin romaanilaiskansoja, niin varsinkin kuohuvia ranskalaisia viskelevät vaihtelevien intohimojen aallot -- siitä heidän politiikkansakin huikentelevaisuus ja epävarmuus. Periaatteellista politiikkaa harjoittavat etupäässä germaanilaiset sivistyskansat -- vaikkei senvuoksi vähemmän itsekästä.

28/2 1899.

* * * * *

Itämaitten laiton mielivalta tuopi sekasortoa ja pimeyttä -- sitä se on tehnyt Aasiassa; länsimaitten lainmukainen vapaus kehittää järjestystä ja valkeutta -- sitä se on tehnyt Euroopassa ja Amerikassa.

Pitääkö meidän aasialaisiksi muuttua?

1899.

* * * * *

Ainoastaan vapaus voipi ta'ata oikeuden ja totuuden voiton: siksi kaikki pimeyden vallat vapautta vainoovat. --

1899.

* * * * *

_Kohteliaisuus_, huomaavaisuus, myötätuntoisuus -- joko sisäisen sivistyksen taikka ulkonaisen tottumuksen tuotteita -- sulostuttavat elämätä ja lieventävät sen okia ja särmiä. Meillä on useinkin sisällys, mutta laiminlyömme harjoituksilla kehittää elämässä käypiä muotoja. Me olemme silloin verrattavat semmoisiin taiteilijaluonteihin, jotka eivät kykene luomaan aatteillensa aistimin huomattavia kuvia.

1898.

* * * * *

Kaikkialla missä elämä on voimassaan, siellä on liikkumista, kasvamista. Sillä elämisen tarkoitus on kasvava eläminen. Meidän asiamme on tehdä sen muodot niin yleviksi ja kauniiksi kuin voimme.

Helsinki 27/10 1899.

SUOMALAINEN HUONEENTAULU VANHOILLE JA NUORILLE SYDÄMEEN LUETTAVAKSI.

Sisäinen itsenäisyys.

1.

Isiltä peritty, mutta vapaa ja pakoton Uskontosi kehitä sydämesi syvyydestä hedelmäl- liseksi elämänpuuksi. Elämän totuutta etsi.

2.

Itsenäisyys on vapautta; on kaiken vapauden emäjuuri, kehi- tyksesi latvaan asti ylettyvä runko.

Kyntäös oma vakosi. Auta itse itseäsi. Nouse puuna pulskeana Oman vartesi varassa.

3.

Niinkuin metsän muuriainen, Yhteistä etua etsi, Yhteiskuntasi ylennä.

Joukoin soutele sovussa Yhteisvenhettä vesillä -- Viepi varmasti perille.

Riita tyhjän riidan vuoksi Halvan mielen on haluja.

4.

Oikeutta tehdä koita, Menetä tai siitä voita. Nouse kuin jalo metalli Oman arvosi tasalle.

Mieltä heikkojen hyvitä, Kohota kovaosaista. Mies ylennä, nainen nosta Silloin ihminen yleni.

5.

Laki on oikeuden sormi, Sivistyksen siltavahti: Suosi Suomesi lakia, Suomen itse säätämätä.

Kruunu Suomen yhteishengen, Kehys kansamme elämän, Suomen on valtiorakennus: -- Sitä varjele, varusta, Sen kera kehity itse. Ylin arvo sille anna, Yhteis-onnemme talolle.

6.

Lait horjuvat hyvätkin, Jollei valvo vartiasto: Omantuntos ohjausta Nouda notkoissa elämän. Siin' on porras poikki kuilun, Silta vaarojen välissä -- Ei se katkea kävellen.

Mitä on ihmisen avuja, Kansalaisen kunniata, Hoida kansasi hyväksi, Kuin parasta pylvästöä Jalon temppelin tueksi.

Pidä puhtaus pyhänä. Rakastaos raittiutta. Siinä on sukusi voima. Viina heikot vierittääpi Porraspuun alimman alle.

7.

Opin ahjoja sytytä, Vaali kansasi valoa.

Suomen taide ja runotar Päästä, niinkuin päivänpaiste, Kotisi kukittajaksi. Suven, talven tallatessa Ei ne kukkaset katoa.

8.

Vallan vaihto tuulen vaihto. Valtiot vahakuvina Kukistuvat kukkuloilta. Mutta muita sortamatta Suomalaista itseäsi Sinä säilytä lujana, Honkana hyväsukuisna: Siit' on hyöty ja hedelmä Ihmiskunnankin iloksi.

Äidinkieltäsi rakasta. Siin' on kansasi elämä, Sinunkin sydämes kannel: Siitä uudistu, ylene, Soita, kaitse kanneltasi.

9.

Kotisi ja maasi muista. Sinne juuresi sitele, Työsi tähkät sinne siirrä. Mikä on kutsu kansallasi, Siitä sullakin osasi.

10.

Sydämesi päivä päästä Itsekkyyden kytkyeistä Hyvän tahtosi tuleksi. Kevät-auringon valona Pahan vallan hirmut poista. Intosi revontulilla Lumet pohjolan lumoa.

Vaadi valta oikeudelle, Rauha työn edistykselle. Vihi veljeys, valistus Vapautehen vieretysten, Sankar'aikojen tuloksi.

TEAATTERIN JOHDOSTA.

Osa pitemmästä.

Muutamat kirjailijat sanovat, että runomittaisen runouden aika on mennyt; toiset taasen, että näytelmän ja teaatterin aika on ohi menossa. Nyt olisi elämisen oikeus ainoastaan suoranaisella runoudella ja musiikilla. Tuollaiset väitteet sisältävät samaa kuin että luonnon muotoja synnyttävä voima muutamilla tahoilla olisi kokonaan väsynyt ja tyrehtynyt, että luonnon sääntöperäiset aaltoilut eli rytmit etupäässä ihmisessä, mutta miksei muuallakin luonnossa, olisivat aivan taukoamaisillaan -- ihmiskunnan väsymisen oireita. Sillä eihän ole kysymys jonkun tarpeettomaksi käyneen elimen kuihtumisesta, vaan häviävästä luonnonvoimasta. Eikö ihminen enää nauttisi rytmillisestä tanssista enemmän kuin rytmillisestä runoudestakaan? Vanhuuden merkkiä. Näytelmätaiteesta puhuaksemme, ihmisestä sammuisi ilo ja halu luoda näyttelemisen muodossa kuvia luonnosta ja elämästä sekä kutoa aatteita ja käsitteitä näiden kuvien kehiin. Ihmisluonto lakkaisi näitä viljelyksen kukkia tuottamasta ja toiset väsyisivät niitä ihailemaan.

Yleisön silmä tekisi tässä suhteessa työlakon, ettei yhdessä korvan kanssa enää vastaanottaisi tuollaisia vaikutuksia. Korva antautuisi yksinomaan musiikille ja silmä sirkkusnäytännöille; parhaimmassa tapauksessa varieteelle.

Kun joskus on pitemmän aikaa oikein tyyntä, niin on turha luulla, ettei sitte enää koskaan tuulisi tai aaltoilisi. Jos ihmiset hetkeksi ovat pelkkää korvaa, ei se todista sentään, että he olisivat lakanneet sen jälkeen kerrassaan silmää käyttämästä ja päin vastoin. Mikä nyt on ylinnä, se voipi likimmässä tulevaisuudessa painua ales ja alin kohta ylenee. Kaikki on ohi menevää, mutta myöskin aina uusissa muodoissa palajavaa. Se on luonnon ja elämän väsymätöntä menoa.

Mutta meillä on nyt taantumisen aika: uskonnollisen ja valtiollisen ahdasmielisyyden, sotilasvallan ja sirkkustaiteen, musiikin ja kuvaavien taiteitten aika. Ei mitään epävapaissa oloissa ahtaammin kuurnita kuin julkista sanaa, kirjallisuus ja näyttämö siihen luettuina. Kirkot ja hallitsijat kilvoittelevat sanaa kuristaessaan. Ja nuo suuren joukon paimenet rientävät tuomitsemaan jokaisen uuden kirjallisen ilmiön jumalattomaksi. Lauma pelkää tätä auktoriteettiensa tuomiota ja kääntää vanhurskaan selkänsä kaikelle taiteen sanalle. Silloin vielä kuvaavat taiteet, joista vaan pieni sivistynyt yleisö näihin asti on voinut nauttia, nostavat edistyksen ja henkisen vireyden viiriä. Samalla aikaa sulaa kahlittu sana tunteen ahjossa rajattomiksi sävelvirroiksi, jotka musiikissa kuohuvat ihmiskunnan tarkoitusperiä ja ihanteita kohti. Sitä paremmin ne pääsevät julki mitä vähemmän niissäkin on vapaata ja elinvoimaista sanaa.