Chapter 6
1:NEN VARTIA. Kurko vieköön! Nyt ymmärrän, miks' iso baasanhärkä Vihoissaan puski orjan kuperkeikkaa.
2:NEN VARTIA. Ei siinä kaikki.
1:NEN VARTIA. Jatka kamalaa!
2:NEN VARTIA. Niin julmat koukojoukot lentelevät Tai väijyksihin piilottuvat luoliin Ja rotkoihin tai miss' on kolkkoa, Kuin täällä. --
1:NEN VARTIA. Kerro oikein miehekkäästi!
2:NEN VARTIA. Ja, ja -- mut siirry, veikko, lähemmä! -- Jos vasten valtoja ken kapinoi, Jos vaikeroi ken orjansyntyään Tai jumalien laitoksiin ei tyydy, Vaan pakkokuorman alta ylös pyrkii, Niin silloin --
1:NEN VARTIA. Mitä? Sano!
2:NEN VARTIA. Ka-ka-karkaa Tuo pahan valtajoukko ihmiseen, Nujertaa niskat, tuottaa tautia Tai muuta kurjaa eläimiin ja lapsiin. -- Niin kertoi Baalin pappi. -- Herrassaan Nyt nukkuu hänkin, kiitos kuninkaan!
1:NEN VARTIA. Niin, kiitos olkoon! päästiin pahasta, Jos päästiin -- kyllä riittää valtoja! Ja elämä on julmaa pakkoa.
2:NEN VARTIA. Niin, pakko on jaa, pakko.
1:NEN VARTIA. Tullaan, seis!
SIMRI, NAHSEN ja ELISUR tulevat.
SIMRI. Hän voitti mun, hän asuu minussa.
NAHSEN. Tuo velhotyttö hylkää, Simri, jo!
ELISUR. Jo kylliksesi häntä hyväilit. Pakananaista käyttää Herran kansa, Kuin erämaassa palkka-aasia: Sen jättää tielle tarvittuansa Tai tappaa säälistä ja hiekkaan hautaa.
SIMRI. Noin rikkihurskas Elisurko haastaa, Ett' ihmiskansa vaan ois Israel? Elukka-avioonko yhtyi Mooses, Kun Midianin tyttäreen hän yhtyi?
NAHSEN. Hän uskoton ei ollut niinkuin nuot. Jehovan kansaa vaan on uskonkansa Ja uskovaisiin rakkauden lupa. Muut noitia on Bileamist' alkain, Sen todisti tuo viini, jota joimme: Himoja siitä longerteli vatsaan Kuin käärmeitä -- nyt siellä reutovat.
SIMRI. Kun laki kieltää yhtymästä noitiin Ja elukoihin -- mitä teitte tuolla Te, pyhät miehet, syrjäkammioissa? Lainoppiako teille noidat neuvoi?
NAHSEN. Hän pilkkaaja on.
ELISUR. Kivitettävä!
SIMRI. Meit' eikö paina sama synninkuorma? Te himon liiton tuokioksi teitte, Minua kiehtoo -- tunnen jotain pyhää -- Se kuolemankin uhalla mun valtaa.
NAHSEN. Lumous täällä vallitsee.
ELISUR. Ja syy On meidän niinkuin hänen.
NAHSEN. Hyvällä Yrittäkäämme häntä vieroittaa, -- Veljemme, Simri, muista Kooran surmaa! Hän niskoitellessansa nurin niskoin, Kuin hurtta, liekkikaivoksehen syöstiin Ja omat veljensä vei mukanaan.
SIMRI. Kun rakastan, en pelkää kadotusta.
NAHSEN. Jos rakastaisit, kaikk' ois luvallista. Mut tunnustele tuota noidan nuolta, Siit' eikö syttynyt vaan himon liekki, Niin saastainen ja halpa, että löyhkän, Kuin spitalin viet Kosbin kanssa leiriin.
SIMRI. Siit' auta, Jehova! en tahdo vaaraa. On mulle kansani kuin teille kallis. Mut eroittaa ken liekin liekistä?
NAHSEN. Kun vieras liekki vieraalt' alttarilta Jehovan silmissä on kirottu, Ja naisen uskottoman sydän myöskin On vieras alttari, niin lempesi, Kun sieltä syttyi se, on kirottu.
ELISUR. Jehovan suulla Nahsen haastelee.
SIMRI. Tuo oisko minun uskoani! KOSBI tulee. Hän! Te väistykää! Tää taistelu on minun.
NAHSEN. Mut valvo!
KOSBI (pysähtyen perälle). Täällä Simri ruhtinas! Noin erikseen! Ja miksi alla päin, Kuin voitettu, vaikk' olet voittaja? Jo nousee pää, jo ryhti korkenee. Mun intoani yllyttää tuo kotka.
SIMRI (itsekseen). Noin ylväs kauneusko kirottu? Ja uskotonko? Ei! Hän rakastaa -- Ja Israelin miestä! -- siis hän uskoo.
KOSBI. Minua väistyitkö?
SIMRI. Kuin väistyy Väkevän virran juovaa heikko uija Tai siipirikko lintu ampujaansa.
KOSBI. Jok' ampui sua, hän myös hoivaa haavas Ja rinnallasi lähtee lentohon.
SIMRI. Mut molemmat jos nuoli yllättää?
KOSBI. Ken tohtisi sen meihin lennättää?
SIMRI. Sen tohtii peljättävä pelvoton, Hän väijyy meitä, täälläkin hän on, Tuo Israelin Herra.
KOSBI. Säikytät! Ne kumppanisi on nuo väijyjät.
ELISUR (erikseen Nahsenille). Me tänne toimetkaamme kuningas Niin häirimme tuon käärmekiimailun.
Menevät.
KOSBI. Jo poistuvat. -- Mut ethän rakasta!
SIMRI. En? Minäkö en? Sinua rakastan, Kuin kosto kuolemaa.
KOSBI. Noin kamalasti!
SIMRI. Niin ihanaa on koston uhrityö! Kun miekan antaa suuri Jehova Ja käskee: sorra, tapa, polta, ruhjo! Niin kansat, kaupungit me kukistamme Ja maa on meidän.
KOSBI. Eikö rakasta Rakastajoita sinun jumalas?
SIMRI. Jos oisit, Kosbi, Israelin tytär!
KOSBI. Maan kansoja hän eikö valloita Sun kauttas omikseen, kuin minut nyt? -- Niin kerrottu on. -- Eikö omiaan Hän rakasta kuin isä? -- Moisen isän Edestä kanssas liekkiin juoksisin!
SIMRI. Sin' olet minun. Painu rinnoilleni! Sun kanssas kestän tuhat kostoa. Noin olet kaunis täynnä rakkautta.
KOSBI. Vait! -- hiljaa! -- Suo mun sieluus kurkistaa: Näen onnestamme ihanata unta, Niin kauheasti ihanaa: Meit' untuvoipi vuoteet, pehmeät Kuin haahkan höyhen, sypressien alla. Verehen veri, liha lihaan yhtyy Ja hekkumahan sielu sammuu tuikahtaa.
SIMRI. Mut syttyy taas, lekottaa liekissään Iäti niinkuin temppelvalkeat Pyhyyden alttarilta Jehovalle. -- Noin haaveksien olet hurmaava! Mun sieluni kuin mustaan tähtiyöhön, Sun pohjattomiin silmihisi hukkuu.
KOSBI. Jotakin äärimmäistä himoitsen. Vie minut kostamaan tai kärsimään, Syvyyden kuiluhun tai korkeuksiin. Vie kosteikkohon hedelmälliseen Tai hiekka-erämaahan autioon, Elämän hekkumaan tai kuolemaan -- Sinua seuraan.
SIMRI. Nouse! lähtekäämme! En epäile sun lentokuntoas.
KOSBI. Vaan muista -- antaa voi mun kuningas. Nyt hän on isäni ja isäntäni. Hän tulee.
BAALAK ja BILEAM tulevat.
SIMRI. Tässä morsiameni! Kuningas, suo hän palvelijallesi!
BAALAK. Noin kallist' en sun luullut vaativasi. Hän pojalleni kihlattu jo on. Siis myöhään pyydät.
SIMRI. Itse vannoi hän Minua seuraavansa.
BAALAK. Naisen itse Vaan miehen minä on.
SIMRI. Hän enempi Tok' ansaitsee, noin kaunis, ylevä!
BAALAK. Isännän vallass' orjan ansio.
BILEAM. Kuningas kuunnelkoon nyt palvelijaansa. Ja rakkaudelle voiton sallikoon! Niin, kaksi nuorta yhteen liittäen, Vihimme sovintoon myös kaksi kansaa. Ja tuota yhtä, suurta ainoaa Molemmat kansat kerran palvelee. Itsekseen. Jos kuitenkin tää temppu meitä auttais, Ja Hän, tuo korkein, hyväksyisi sen! Niin Moab pelastuis ja Israel, Niin voittais oikeus ja -- minäkin!
BAALAK. Tuot painavia syitä, tietäjä. Ja sovintohon altis Moab on. Jos Israelin airut leirihinsä Siis viedä tahtoo lahjan kallihin, Niin luona alttarin nyt vannokaa Kautt' ylimmäisen, jota palvelette, Ett' ainiaksi rauha vallitsee Välillä Moabin ja Israelin! --
SIMRI. Sen vannon!
BAALAK. Mutta muutkin airuet!
NAHSEN (erikseen Elisurille). Jos emme suostu, meidät perii paha.
ELISUR. Jos suostumme, niin meit' ei peri hyvä.
NAHSEN. Ken tänne suostuu, täällä suostukoon.
ELISUR. Siis suostumme.
NAHSEN. Kun täytyy, suostumme.
BAALAK. Sen vannotteko, Israelin miehet?
NAHSEN, ELISUR ja SIMRI (oikea käsi ylettynä). Sen vannomme!
BAALAK. Nyt soikoon pasunat Ja sympaleet ja rummut raikukoon! Kirottu olkoon liiton rikkoja, Vaan siunattu ken täyttää sanansa!
BILEAM (valaen alttarille juomauhria, joka lemahtaa tuleen). Yletköön taivaalle kansamme kiitos Ja vuotakoon siunaus meille! Ylentäen kätensä Simrin ja Kosbin yli. Teit' yhdistäköön kansain sovittaja Ja rakastaja kaiken ihmissuvun!
KOSBI. Nyt, Simri, aikojen ja maitten ääriin Sun kanssas hurjan ratsun seljässä!
SIMRI. Nyt kiiruhdamme Israelin leiriin: Mies tehtävästään ei voi väistyä.
NAHSEN. Pois laske, Baalak, palvelijasi nyt: Meilt' Israel jo vartoo vastausta!
BAALAK. Valitse, Assar, miehet saattamaan Näm' urhot kunnialla virran luo. Te, neitseet, Arnonille seuratkaa Ja seppelöikää morsian kukkasilla.
KOSBI. Niin, tuoreill', uusilla -- ei kuolevilla!
BAALAK. Nyt laita, Assar, Israelin leiriin Vakooja tarkka, joka astaitsee, Kuin Kosbia on siellä kohdeltu! Jos häijysti, niin Midianin miekka On valloillaan ja valmis kostohon.
BILEAM. Jos rakkauden liitto rikotaan, Mun käteni myös silloin irti on. Ja silloin riennän Midianin leiriin.
OMRI. Sinua seuraan.
NERGAL. Puolestas voin kuolla!
BAALAK. Hääriemua nyt soitto ilmaiskoon!
Lähtevät, soihdunkantajat seurassa.
BILEAM. Nyt työnsin uuden voiman vyörymään. Se minne vierii, mitä vaikuttaa, En aavista nyt -- aika näyttäköön!
Väliverho.
* * * * *
Israelin leiri. Telttoja. NAHSEN, ELISUR. JOUKKO KANSAA heidän ympärillään.
1:NEN MIES. Sovinnonko teitte? Hyvä. Missä lunnaat?
JOUKKO. Kultaa! Kultaa! Missä kultaa?
2:NEN MIES. Selitä, Juudan suvun päämies, sinuun luotamme!
1:NEN MIES. Niin, me luotamme sinuun, kerro!
NAHSEN. Siis vaietkaa ja kuulkaa kertomusta! Kuin tunnette, on Moab voimakas, Sotainen rosvokansa. Vaikeaa Sen kanssa oli sovintoa tehdä Ja kauan tingimmekin ehdoista. Ei kullast' ollut kysymystäkään: Se saastaista on heillä, tiedätte.
LEEVILÄINEN. Se Herralle ois voitu pyhittää.
2:NEN LEEVILÄINEN. Niin pyhittää.
NAHSEN. Kuin sanon, sovinto Nyt tehty on ja kestää tehtynä, Kun sanamme on Israelin sana.
LEEVILÄINEN e kestää. Pyhä olkoon sanamme!
ELISUR. Mut pahinta viel' ette kuulleetkaan!
RUUBENILAINEN. Elisur, kerro sinäkin!
ELISUR. Siis kuulkaa! Jos ihmisiä siell' ois ollutkin! Mut velhojen kanss' saimme taistella: Niill' oli paulat senkin seitsemät, Niin taiten viritetyt, juonikkaat, Ett' itse enkelin ois eksytelleet.
RUUBENILAINEN. His, kuulkaa miehet!
ELISUR. Ja velhoin päämies itse belzebubi -- Sen nimi -- no, mut itse belzebubi Hän oli, Eufratilta kotoisin.
ERÄS JOUKOSTA. Hei, kuulkaa! Belzebubi!
ELISUR. Niin julma, että ihmisluonnon muutti Hän kuumaksi ja hourupäiseks' aivan -- Hän, näet, juotti jotain kiimajuomaa -- Niin langetti hän Simrin, veljemme!
ERÄS JOUKOSTA. Hän miss' on? Simri!
ELISUR. Kerron, kuunnelkaa!
SIMEONILAINEN. Nuo roistot möivät Simrin, huomatkaa! Heit' elkää uskoko!
ERÄS JOUKOSTA. Mooseksen luo heti!
LEEVILÄINEN. Ei, Elieserin luo!
NAHSEN. Te rauhoittukaa, Niin jatkan!
1:NEN MIES. Jatka, Juudan suvun pää! Me luotamme.
NAHSEN. Jäi Simri virran luo. Mut kohta tääll' on hän ja rinnalla On Midianin tytär, ruhtinatar, Hänellä vaimona.
LEEVILÄINEN. Niin, vaimonako? Sanoitko vaimona? O, itkekää, Te Israelin tyttäret! -- Nyt joutuin Elieserin luo!
ERÄS JOUKOSTA. Ei, Mooseksen luo!
2:NEN LEEVILÄINEN. Hän kivitettävä on!
SIMEONILAINEN. Itse olet! Te Leevin pojat Israelin syötte Ja hukutatte!
ERÄS JOUKOSTA. Iske häntä, iske!
Koko joukko väistyy näkyvistä, toiset nyrkkisillä. Edellisten keskustellessa on JOUKKO NAISIA ilmestynyt näyttämölle. SIMRI ja KOSBI lähenevät.
1:NEN NAINEN. Tuolt' astuvat! -- noin korskat käynniltään. Se portto kantaa päässään kukkasia!
KOSBI. Rauha teille, Israelin tyttäret! -- Eivät vastaa! -- Miksi itkevät? -- Mikä murhe heillä on? Sano, Simri! -- Miksi eivät tulostani iloitse? -- Halveksivatko minua? Sano heille, että isäni on ruhtinas kuin sinäkin! Sano että ansaitsen sinut -- rakastan sinua!
SIMRI. Nähkää morsiantani, Midianin helmeä! Ihana kuin Raakel, uljas ja älykäs kuin Mirjam -- kaunistus Israelin! -- Nuo houkot riemuhetkell' itkevät.
1:NEN NAINEN. Noin pöyhkeilevät Herran edessä. Ei voi täst' olla kosto kaukana.
KOSBI. Nuo jotain katkerata hautovat.
SIMRI. He viihtynevät kyllä aikanaan.
KOSBI. Niin kolkkoa! minua värisyttää! Pois täältä vie, niin kauas, kauas, kauas!
SIMRI. Ei Kosbi, ei: on täällä kansani. -- Syleilyni sun jälleen lämmittää. Kas tuolta isä vanhukseni astuu. Hän meit' ei hylkää.
SAALU. Nuoret huimapäät Vaan koston tuntevat, ei rakkautta. Tuo käypä sakka vielä viinittyy. Minulle ikä toisin opetti. -- He täällä ovat -- rauhan terveiset! Syliini juokse, Simri poikani, Ja tyttäreni myös, en teitä hylkää! Olette mun, suon teille anteeksi. Jo kuulin kaikki, elkää kertoko. Majaani menkää, siellä hallitkaa.
SIMRI. Oi, kiitos, kiitos, isäni! sun tunsin.
KOSBI. Noin armas isä sinulla on, Simri. On jumalasi varmaan yhtä hellä.
SAALU. Käy, lapseni, hänt' opi tuntemaan.
Menevät.
1:NEN NAINEN. On siinä isä kultaa! muutenkos Noin lapsi kasvais jumalattomaksi.
2:NEN NAINEN. Mies velhon löysi -- noiduttu hän on. Tuon naisen silmistä sen huomasi: Niist' iski ilmaan jotain liekin moista.
3:AS NAINEN. Ei mitään! Muistan silmät Mirjamin: Paloivat nekin, kun hän innostui.
1:NEN NAINEN. Se toista oli! sinä vanha naakka! Jumala sinut korpeen tappakoon! -- Tuo velho Mirjamista muistuttaisi Taas Saalu tuoss' on.
SAALU. Tässä vartioin. Mun harmaa pääni heitä suojelkoon. -- Mik' on tuo melu, julma karjuna? He vyöryvät kuin myrsky vimmatusti Ja vainon henkeä vaan puskuvat, Kuin Siinain kurkku ruhkaa puhkuaa. Näenkö? -- tuolla! -- Koston jumala! On Pinhos siellä! Herra varjele Mun huonettani, suojaa lapsiani. Seis, Pinhos!
PINHOS. Kuka tohtii?
SAALU. Harmaa vanhus, Jok' armoasi kerjää rakkaudelle: Sun kauttas syttyi kostonliekki leiriin.
PINHOS. Se syttyi Herran alttarilta.
SAALU. Seis! Tuo himo polttaa Simeonin huoneen.
PINHOS. Sen himo poltti jo, nyt hiilet korjaan. Miss' ovat Herran vihan astiat?
2:NEN NAINEN. Majaansa tuonne heidät Saalu vei.
PINHOS. Pois väisty, kurja vanhus!
SAALU. Armahda Mun lapsiani, Pinhos, armahda!
PINHOS. Noin Herraa kiusaat, tyydy, vaikene Ja muista, että kieltää Jehova Pakanakansain vaimot kansaltaan.
SAALU. Kun täällä huudan, vuoret vastaavat, Kovempi oisko nuori sydämmes? Vie laumastani sata lammasta, Sovintoverta niistä vuodata: Vie kaikki virhittömät karjastani, Mut säästä huonettani, lapsiani!
PINHOS. Mä vannonut heill' olen kuoleman!
SIMEONILAINEN. Oi Pinhos, tuolle korvas kallista!
ERÄÄT. Armahda, Pinhos!
MUUT. Ei! He kuolkoot!
ERÄÄT. Te kuolkaa, rosvot!
MUUT. Itse rosvoja!
SIMEONILAINEN. Tuost' annan!
(Tuuppaa nyrkillään erästä).
ERÄS. Maksan takaisin! -- He kuolkoot!
MUUT. He kuolkoot!
SAALU. Tässä vanha rintani! Se verenjanoanne sammuttaa. Tuo keihääs iske sydämmeeni! -- Lyö! Mun vanhan kuolla, nuorten elää suo.
PINHOS. Pois, kurja vanhus! Toista toinen ei Voi sovittaa. Ken rikkoi lihassaan, Hän lihassaan saa itse sovittaa. Siis kuolkoot!
Ryntää Simrin telttiin: Saalu sortuu jalkoihin.
MUUT. Kuolkoot!
Menevät.
SIMEONILAINEN. Simri eläköön!
ERÄS. Vait, miehet! muuten kosto kimmahtaa Miehestä mieheen.
SAALU. Nouskaa, lapseni! Kapina! Nouse, Simeonin huone!
PINHOS (palaa). Kas tässä Herran keihäs! -- Herranko? Niin, Herran! Herran oli kostotyö. Nuo kaks yht'aikaa kuoli hekkumassaan: Lävisti keihäs, veret yhteen juoksi. Uh!
Etempää teltistä törmää ulos SIMRI, miekka kädessä. KOSBI seuraa, mutta kaatuu teltin ovelle.
SIMRI. Auttakaa! ma kuolen!
Kaatuu.
SAALU. Poikani! Mun armas poikani!
Vaipuu Simrin ruumiille.
PINHOS. Ken kapinoi, Hän kuolkoon! Tulkaa, Herran sankarit! On Kosbin kansa vielä kostamatta: Valamme kautta Moab voitti rauhan, Tok' ei sen kaksoissisar Midian. Aseihin! Murhaa Midianille!
KANSA: "murhaa! murhaa!"
Lähtevät.
SAALU. Mun poikani! Oi armas poikani!
VIIDES NÄYTÖS.
Midianilaisten leirin tienoo erämaassa.
BILEAM ja ZUUR.
ZUUR. Sanoitko kuollut? Kosbi murhattu! Minulle tehty kaksoiskavallus: Mun Moab petti, sorti Israel, Möi surman suuhun Eglon lapseni, Tuon ainoan. -- Hän oli tytär vaan, Mut kallis mulle, liki sydäntäni. Hänestä toivoin paljon voittavani, Nyt menettänyt häness' olen kaikki.
BILEAM. Ei Eglonin, vaan minun oli syy: Minua Baalak totteli, kun Kosbin Hän antoi Israelin miehelle. En julmaa naisen murhaa toivonut, Vaan rakkautta varroin rakkaudesta. Niin Moabin ja Midianin uskoin Pelastavani, mutta murhasin Sun tyttäres ja rikoin kaksoiskansan. Nyt palvelijasi olen -- vaadi kosto! Sinua seuraan sotarintaan, mutta, Jos annat, otan kädestäs myös surman.
ZUUR. Sinäkö syypää? Sulle tytärtäni En antanut, vaan Eglon ruhtinaalle. Mut Israel jos tappoi lapseni, Niin kuolkoon murhaaja, mut sulle rauha. Vihaiset tuulet, tuokaa turmiota, Aromaan myrskyt isää rankaiskaa, Jos lapsensa ei kuolemaa hän kosta, Jos Zuurin keihäs väistyy vihollistaan. He kohta tääll' on, sanoit?
BILEAM. Raju-ilma Niin raivosti ei metsää tuiverra, Ei rohkeammin ukkonen syö puuta Kuin karkaa kimppuhusi Israel.
ZUUR. Mut Moab rauhass' on?
BILEAM. On rauhassa, Kun Israelin liitto sitoo sen. Se laiskehtii kuin aasi syötetty.
ZUUR. Niin yksin heitetty on Midian, Kuin vaimo, johon mies on kyllästynyt, On korpeen ajettu ja rosvotaan. Mut mies on toki Midian, ei vaimo. Se tietänsä ei yksin käydä pelkää. Ja meitä seuraat, tietäjä?
BILEAM. Täss' annan Sanani, käteni ja sydämmeni.
ZUUR. Siis jumalasi meitä auttakoon. Nyt kostonmiekka kohtaa rikkojat Ja surmaan suistuu Israel, kun sinun Sanasi kansaa haltioi. Nyt leiriin! Hoi urhot! rohkeutta!
Lähtee.
BILEAM. Uljas mies! Jos tahtosi vaan olis kansas tahto Ja minäkin jos ehjä, sointuisa Kuin ennen. Nouse voimanhenkeni, Minussa Midianin vahvuudeksi, Kukistaakseni kansain teurastajan Ja veljet veljiin yhdistääkseni! Minussa nouse! OMRI tulee. Tuolla Omrini! Hän viel' ei hylkää mestariansa.
OMRI. Sitäkö voisin?
BILEAM. Terve, poikani! Mihinkä Nergal jäi? Hän vannoi Minua seuraavansa kuolemaan, Jos tarvitaan. Nyt missä viipyy?
OMRI. Oi! Sanoa hävettää ja säälittää Sinulle suoraa oppilaastasi Niin kuin on totta.
BILEAM. Kerro totta vaan! Suun tahraa valhe, mielen eksyttää Ja pahan muuttaa vielä pahemmaksi. Siis totta kerro, luontees lainaa värit.
OMRI. Baal-Peorista lähtiessä Nergal Niin kauan näytti mieltä rohkeaa, Kuin sodan entehist' ei totta kuultu. Vaan kuultuaan, ett' Israelin uhka Todella kääntyi rankaks' kostotyöksi, Hän päätöksensä söi ja arveli: Elämä maukkaampi on kuin kuolo, Kun oma aatos taisteluun ei johda. Niin voiton, jonka neuvojesi kautta Sai Moab, päätti hyödykseen hän käyttää Ja niinkuin kaarne myrskyn uhatessa Pujahtaa torniin saalist' ahmimaan, Niin Nergal pyysi Baalak kuninkaalta Pyhillä alttareilla uhrit hoitaa Ja palkan nostaa. -- Pappi on hän nyt Ja palkkaa nauttii.
BILEAM. Miks'et lähde myös? Etuja sulle Baalak tarjoaa. Miks' seuraat miestä, jota aate hurmaa? Jok' etsi valtaa eikä tyydy valtaan, Jok' etsi rauhaa, mutta voitti myrskyn, Sisäisen liekkimyrskyn haikean, Nyt etsii verta, ulkomyrskyä Sisäisen sammutteeksi. -- Pakene!
OMRI. En, kun en voi, ei salli luontoni. Sinua vaan se vaatii seuraamaan.
BILEAM. Mut kuolla saat kuin uskollinen koira, Jok' isäntänsä kohtalost' ei luovu.
OMRI. Isäni, isäntäni, kaikkeni, Mun elämäni aatos olet sinä.
BILEAM. Syleilen sinut omakseni, Omri. Meit' auttakoon Hän, jonka liitoss' elin, Jos hänkin ei lie lyhytkätinen, Yrittelijä, keskenheittäjä Ja keskeneräinen kuin ihminen, Vuostuhansien kesytettävä -- Hän auttakoon tai taivas yllemme Romahtakoon kuin raskas templin kaarros! Noin uskollisna riennä tuonne leiriin, Sytytä ilmi liekkiin Midian! Nyt mene! (Omri lähtee) Varron liiton uudistusta, Pyhyyttä kuulustelen povessani. Ei vastaa hän, on vaiti. Hengen silmä On sotkettu. Tuo silmä, ennen kirkas, Totuuden ilmaisi kuin tyyni järvi Kuvastaa selkeästi maan ja taivaan. Pimeessä hoippuvat nyt askeleeni, Niin ennen vakavat, nyt epävarmat. Ja kesyttömät, raa'at luonnonvoimat, Nuo synnit, joita ennen kuoletin, Kun Ylimmäisen liitost' imin voimaa, Nyt inhan uhkatyöni aukosta Heräävät tainnoksistaan, sylkevät Kuin käärmeet kuolettavaa myrkkyään, Ett' entisyyden hedelmöivä hyve, Jumalanvilja, hukkuu syntitulvaan.
ENKELI näkyy.
BILEAM. Vakooja tuolla. Ryntää enkeliä vastaan ojennetuin miekoin. Väisty kuolemaa! Pois tieltä!
ENKELI. Tieltä hetken taikojen Ei siirry suuret ajan rattahat, Seis, harhan mies, ja huomaa tiesi pää!
BILEAM. Mun tieni ylttyy läpi aikojen, Niin pitkälle kuin ihmisyyden tie. Vakooja lienet, riisu miekkasi Ja vihas ilko alastomaksi! Tapella tahdon, voittaa taikka kuolla.
ENKELI (lyöpi miekan Bileamin kädestä). Masennu maahan rikostesi alla Ja tunne Herran voiman puuskaus.
BILEAM (polvistuu taantuen). Pyhyyden mies, suo kuulla palvelijas!
ENKELI. Seis, mies, ja vastaa, kysyn sulta: Tunnetko allas kallion?
BILEAM. Sen tunnen.
ENKELI. Mutta henkesi On peruskallionsa hyljännyt. Vakuutuksensa liittokirjan myönyt.
BILEAM. Soraksi murtaa aika kalliotkin, Uus ajan vaihe vanhat liitot ratkoo.
ENKELI. Mut uskosi?
BILEAM. Myös Israelin usko, Kuin ahdas juhlavaate hyljätään, Kun oikea ja nurja puoli tyyten On likainen ja nukkavieruna.
ENKELI. Kun viisaudestasi ylpeänä Sä muita tuomitsit, mut itses säästit, Niin ryönän kynnyksestäs sisään päästit.
BILEAM. Jos pantais yhteen kaikki tuhmuuteni, Mit' olen elinpäivinäni tehnyt, Ja syötettäis ne mulle yhtä aikaa, Niin lopuks iäkseni hullu oisin. Mut kuitenkaan -- en voinut tehdä toisin.
ENKELI. Totuuden petit.
BILEAM. Totuus petti mun. Miks antoi rakkauden, jota sortaa? Oliko syyni, että rakastin Omaani, kansaani kuin Mooseskin? Oliko synti Kosbin rakkaus? Miks sorrettiin hän? Miss' on oikeus? Vihani soimaa korkeuden kättä: Hän tielle taluttaa ja kesken jättää, Haluja antaa, tarmon turmelee.
ENKELI. Sun suusi itse Herraa kiroilee. Hän näkee syvälle ja tähtää kauas, Nykyiset tuomii tulevihin nähden. Miks annoit vakuutustas tinkiä? Sun kuolla täytyy eksymystes tähden.
BILEAM. Mua väärin tuomit. Eikö hengestäni Totuuden lähdesuoni vuotanut?
ENKELI. Elämän valtameren sulkenut On sulta väärä tekos.
BILEAM. Tappavainen Ja julma on tuo uhkatuomios. Vuort' olinko ja vettä? Enkö lihaa Ja verta ollut, joka tuntee, tahtoo? Ja enkö ennen kansan syntein vuoks Syvästi surren paljon kärsinyt, Ett' usein itkin, tunsin tuskia Ja uhrivalmis olin joka hetki, Kun Herran voima asui lihassani. Nyt sortuneena minut hyljättäis!
ENKELI. Suur entisyys ei nykyisyyttä auta. Sun kuolla täytyy taikka pakene Ja Midianin leiri jätä!
BILEAM. En Voi pelkurina juosta, väistyä, Tai elämätä sulta kerjätä, Vaan uhkamiekan nostan miekkaa vastaan: Voin kaiken kaikkeni ja henkeni Vapaasti totuudelle uhrata. Pahuutta, vääryyttä ja syntiä Enempi kammoksun kuin kuolemaa. Ja kuitenkin, jos hyve jäykistyy, Sen kuort' en malta jättää murtamatta. Jos totuus kahleelt' tuntuu, rikon sen. Ja nuorteata, lämmint' elämää Himolla etsin. Siksi luovuin Ma viittatiestä.
ENKELI. Siks' et kuolemaa Voi välttää. Jollei armontarjous Sinulle kelpaa -- ota kirous!
Lähtee.
BILEAM. Jos elämä näin loppuu, nauran sille. Siis terve, kuolema! Jo pilvi nousee, Jo myrsky uhkaa, läikkyy salamat. Ihana myrsky! Kirkas ukkonen, Poveeni iske! -- Kuoltuani jatkaa Ma tahdon kesken katkaistua matkaa.
Lähtee paljastettu miekka kädessä. Hätäisinä juoksee kantamuksineen vaimoja, lapsia ja vanhuksia, huutaen: "Vihollinen! Murhaaja! Kostoa! Auttakaa!" Israelin sotatorvi kuuluu. Myrskyä. Israelin sotajoukko, PINHOS etupäässä, astuu esille.
PINHOS. Te säälimättä kaikki tappakaa, Mut itse Jehovahan luottakaa!
JOUKKO. Sen teemme.
PINHOS. Te näitte kevättulvan Jordanissa: Se paljon vanhaa murti mennessään.
JOUKKO. Sen näimme.
PINHOS. Niin tekin vanha maahan ruhjokaa, Ett' Israelin kevät nousta saa.
JOUKKO. Sen teemme.
PINHOS. Te näitte kuinka Kosbin kavaluus Langetti Israelin ruhtinaan.
JOUKKO. Sen näimme.
PINHOS. Jokainen Midianin ruhtinas Langettakaatte miekan terällä.