Chapter 5
BILEAM. Jo katunut on Moab; uhrisauhu Sen kukkuloilta Herralle on noussut.
ENKELI. Jumalan silmää temput eivät petä. Niill' ihminen vaan peijaa itseään. Ei orjanpelko ole hurskautta Ja parannust' ei hetken hätähuuto. Ken totuudelle uhraa itsensä Vapaasti, ilman pelkoa tai palkkaa, Hän oikein uhraa: uhri semmoinen, Jos uskollisesti se kestää, On kerran tehty ainiaaksi tehty.
BILEAM. Noin suurta saarnaat. Miks' et toteuta Sit' Israelissa, sun kansassasi? -- Se pystyy kostoon vaan ja murhatöihin.
ENKELI. Se vilja, joka tähkii minussa, Orastaa kansassani: yksi Herra Elämän siellä uhkuaa ja tässä. Mut siellä raju kevät tulvehtii Ja tässä kesä, johon kevät pyrkii.
BILEAM. Niin julma kevät! Syöpi kansoja. -- Mun kansaniko surmaan tuomittais?
ENKELI. Pois elinvoima silt' on: rakkaus, Totuudenhalu. Ken ne kadottaa, Hän kuolemata luokseen kiiruhtaa.
BILEAM. Elääkö ilman kansaa taikka kuolla? On Moab verta niin mun verestäni Kuin Israelkin verta Mooseksen. Jos kuolee kansani, elääkö pitäis mun Sukuni raunioilla, riemuiten Siit' että totuus tappoi sukuni? Jos Herra kansani on hyljännyt, Myös pyyhkiköön mun kirjastaan hän nyt.
ENKELI. Ei tälle eikä tuolle kansalle, Vaan totuudelle elä! Rakasta Sit' enemmän kuin kultaa, kunniaa. Et kysy päivää, miltä maalta nousi, Siit' iloitset, kun vaan se noussut on. Ja maahan, josta kukkain tuoksu leyhkää, Jot' aurinko ja kaste elvyttää, Ihastut mielemmin kuin erämaahan, Jok' auringon ja kasteen nielee hukkaan, Vaikk' oiskin hiekkakorpi kehtosi. Myös kansas hengetön on erämaa: Avujen touko siell' ei orasta, Ja hyveen helmi on kuin hiekan jyvä, Niin halpa.
BILEAM. Mutta erämaankin hiekka On kallis erämaassa syntyneelle.
ENKELI (kiivaasti). Mut hiekast' ei lie henkes alkujaan! Elämän lähtehest' on elämäsi. Tuo lähde kaiken totuuden on lähde: Siis totuudelle henkes olet velkaa. Jos uskollisna itsellesi pysyt, Tuot' ääntä kuullen, joka totta lausuu, Niin sortumatta kestät, kasvat yhä, Ja kunnias on puhdas, kirkas, pyhä. -- Jää rauhaan, mutta siunaa Israel!
Poistuu.
BILEAM. Hän läksi. -- Aina totuus, totuus, totuus! Jos lihaa myös en ois ja ihmisverta, Niin kaikki kaikessa vois olla totuus. -- He tulevat! Taas uutta ahdistusta. Tääll' elämä ja tuolla kuolema. Miks' ei myös kuolla voisi elämäkseen, Kun kuolee sille, joka aina elää. Tuo totuus, pitkäin taistelujen löytö, Se tahtoo lopulta mun kokonaan, Kuin kade sulho, jok' ei morsiostaan Suo sormen vertaa muiden omistaa, Vaikk' isä, äiti, sisko, veikko kukin Myös tahtois osan rakkaudelleen.
PARVI NAISIA, KOSBI etupäässä, tulee, kylväen Bileamin eteen lehviä ja kukkia, ja laulaa:
Terve, hengen voimakas miesi! Seppelöiköön suuruus, kunnia tiesi. Siunaa askeleillasi maa. Kiroa kansasi kukistajaa.
EGLON tulee ja asettuu Kosbin rinnalle naisten joukkoon. Syvästi Bileamia kumartaen jäävät päälliköt ja sotaväki taemma. BAALAK tulee.
BAALAK. Sylini sulle aukeaa, oi terve, Pyhyyden, kunnian ja arvon mies! Sinua odotin kuin uutta kuuta, Kuin päivää Eufratilta nousevaa.
BILEAM. Täss' olen, mutt' en puhua voi muuta Kuin minkä henki kieleen kuohuttaa.
BAALAK. Sun jumalallesi tein uhria Jo seitsenkertaisesti seitsemän: Lihavat oinaat, mullit muhkeat. On kansa katunut ja paastonnut, Sun sanas voimaa vaan nyt vartoo se; Siks' seisoo täällä juhlavaatteissaan. Ei pyhää suurempaa kuin juhla, jossa Isänmaa sykkii kaikkein sydämmissä Ja kansan mieli niinkuin suuri jousi -- --
BILEAM. On veltto ilman jännittäjän kättä.
BAALAK. Sun jännittäjäkättäs odottaa, Niin suureen saaliiseensa kiitää nuoli. Kun jännität, on tässä ampuja, Ja yhteistyö vie meidät yhteisvoittoon. Kas täällä Moab, tuolla Israel; Kun kiroat nuo, nämä innostuvat Ja vahvistuvat kymmenkertaisesti. Täss' eikö uljas vuori? Sanasi Täält' alas kedon yli kumahtaa, Tuon kedon, jolla vaanii Israel, Ne kumahtaa kuin vuorenlohkareet, Kun huultes voima niitä alas paasaa. Ne peljästyksell' Israelin ruhjoo, Mut Moab säikkyneet, kuin ketut, kaahaa Takaisin korpehen. Niin, taatto auta! Niin eikö käy sun sanas voiman kautta?
BILEAM. Suo nähdäni!
BAALAK. Kas täält' on kaunis ala: Siell' uljas Jordan hyrskii, tuolla meri, Kuin vanhus, kantaa raskaast' aaltojaan.
BILEAM. Niin Kuollutmeri raskaast' aaltoilee, Mut tuoll' on Länsimeri aina nuori, Kun ajan henkäyksistä se liikkuu, Kuin Israelkin tuolla laaksossa, Valittu valtahengen sankariksi: Se nuortuu lennostaan kuin kotka, Sodastaan vahvistuu kuin leijona. Sen henki kansakunnat valtaa, Maanpiirin yli nostaa valtikkansa, Sen henki ihmissuvut uudistaa, Kuin Eufrattulva viljavoittaa maan, Kuin Niilin aallot höystää Egyptin. Siks' ylenee kuin Taabor Israel, Tuo vuorten helmi viinitarhoineen. Sen viini hurmeuttaa kansoja, Sen henki sankareita synnyttää. Hän ajan syvyydestä sukeltaa Ne helmet, joist' on riemuitseva maa.
Hälinää ja levottomuutta kansassa.
BAALAK. Jo taukoo, taukoo, taukoo! Sun huules oman kansas hävittää! Tuo kansa, halpa kullan kumartaja, Maanpiirin kansojako kaunistais? Mit' Israel on? Ahnas shakaali.
BILEAM. Ei Israel, vaan henki suurta voi.
BAALAK. Sun kutsuin tuomaan heille kirousta.
BILEAM. Jo sanoin: minkä henki käskee, teen. Haluni pyrkii puoleen Moabin, -- Miks' siunaan Israelin sittenkin?
BAALAK. Asetu tänne; tarkkaa kuormastoa, Niin näet heidän ryöstösaalistaan, Jot' Egyptistä aikain pitkin matkaa Tien varren kansoilt' ovat riistäneet. Jehovan nimess' on tuo kaikki tehty. Kas tähän nouse!
BILEAM. Päivä kirkastuu! Näen kansan kultajousineen. Se kultanuoliansa laukoo, Sen valtikka on kansain kullasta, Sen käsiin kansain aarteet juoksevat, Kuin purot vilisevät Jordaniin, Ett' ehtyvät kuin suonet kuivuksiin. Ei petä itseänsä Israel, Vaan sille muut itsensä pettävät. Hän eripuran kansat kukistaa, Petoksen muurit hälle murtuvat, Niin Jerikokin raukeaa, Kun toitottaa hän torveansa. Hän nostaa kultavaltikkansa, Niin kuninkaatkin hälle nöyrtyy Ja kansain orjaselkä köyrtyy.
BAALAK (vetää häntä takaisin). Kirottu olkoon kurja siunauksesi Jos tuot' et lopeta, sun lopetan.
BILEAM. Jo sanoin: minkä henki käskee, teen. Suu totuudelta tuki, tapa sana Ja sulje ilmanhenki huoneestas, Niin olet oiva itsemurhaajas.
BAALAK. En tunne kostokansaa julmempaa Kuin Israel, niin salakavalaa, Kuin heinikossa käärme myrkkyhammas: Hän ensin uikailee kuin leuto lammas, Vakoilee maan ja kansan myrkyttää, Petoksen mätähaavaa levittää Ja kansain uskoon kylvää epäilystä. Niin neuvot, aseet, rohkeuden riistää Ja jääneet orjikseen kuin koirat kytkee Tai armost' ehkä polkee jalkoihinsa Kuin raajarikkoisen työmuuriaisen. Sellaista kansaa kirottua siunaat!
BILEAM. Minua säästä, Baalak, vaikene! En kotkaa haaskan luona ylistä, Vaan lennossaan sit' ihmetellen seuraan; Ja kuitenkin niin katkeralta tuntuu Omani nähdä maassa matavan. Miks' en saa nähdä voimaa Moabin, Siit' innostua niinkuin tahtoisin?
BAALAK. Jos jotain lausut, ota huomioon Tok', ett' on Moab kaupunkien kansa Ja viljavainioin ja viinitarhain, Ei, niinkuin nuot, vaan paimenjoukkio. Kas tähän nouse, näe kansan ääriin, Nuo rujot, rammat, kuurot, sokeat, -- Häpeä, jos nuo meidät voittavat.
BILEAM. Näen Israelin kunnian ja voiman, Kun armo, rakkaus ja suloisuus Sielt' ihmiskunnan kurjuutehen vastaa. Näen rammat riemukarkelossa, Ja mykät laulaa, kuurot kuulevat, On valkeuden soihtu sokeoilla. Siell' elää kansa itseään, Ei kulje varjona, ei apinoi. Se valkeutta juo kuin virran laine, Jok' auringossa kimmeltää, Ja rientää, kiitää kohisten. Elämän virta siunaa rantojaan, Ne virvoittaa ja viljavoittaa. Siks' ihana on Herran kansan maa, Sen majat nousee mahtavina. Siell' yrttitarhat vetten vierissä Niin toivorikkahina rehoittaa, Siell' asuu kunto, hyve siellä höystyy, Kuin aloet ja jasmin tuoksuaa; Ja viinin runsautta sangot läikkyy. On armas asustella vetten maa. Esikkotähkä sieltä puhkeaa, Ja vihamiehiin rakkaus Tuon kostokansan povest' aukee.
Hälinää ja levottomuutta kansassa.
BAALAK (takoen käsiään). Jo taukoa, mies kurja, kelvoton! Sun silmissäsi Moab koira on.
BILEAM (huutoja tarkkaamatta). Ken kirota voi kevättulvausta Ja sadatella ajan virtausta, Hän hukkuu tulvahan tai virtaan vaipuu.
BAALAK. Se hukkuu, joka virran valtaan taipuu, Mut Moab ei: se vallitsee kuin vuori Tuon laakson yli. -- Sinut vannotan: Jos kirota et tuota kansaa voi, Niin lakkaa toki sitä siunaamasta. Sinulle aioin suurta kunniaa, Mut Herra sinult' on sen kieltänyt. Siis mene mailles, -- jätä kansasi!
BILEAM. Sisäinen sana palkkoja ei kysy, Ei huoneen täysi kultaa, hopeaa Totuuden kieltä voisi vaientaa.
BAALAK. Tuon kielen suustas mielelläni kiskon, Lyön paloiksi ja palat kansaan viskon, Ett' unhotettu, hyljätty sais osan.
OMRI (syrjässä). Jo väisty, mestari, ja karta surmaa!
NERGAL (samoin) On houkko, jota yksin totuus hurmaa! Myös kansaa tottele ja kuningasta Ja mieti valtaasi ja vaikutustas. Miks' et kuin Mooses voisi hallita Ja kansaa johtaa, kasvattaa kuin hän?
BILEAM (kuulematta ketään). Viel' avaa korvas, Baalak kuningas, Ja kuule mitä lausuu aamun mies, Mies, jonka silmä kauas tarkastaa Ja korva kuulustelee korkeutta Ja jonka suu syvyyttä tulkitsee, -- Hän sulle lausuu kansain kohtaloita.
BAALAK. Kas tuolla isänmaasi nurmikoita Vihollisjoukko polkee, -- sorra sitä!
BILEAM (yhä kiihkeämmästi innostuen). Jo vuoret nouskaa, kohotkaa kukkulat, Tasalle Taaborin ja Hermonin! Jo kansat kasvakaa, yletkää ihmissuvut Mitalle Israelin sankarin! Hän, voiman Herra, lähtee linnastaan, Kuin Siinain vuorest' aurinko. Kointähti hällä airut on, Hän tiellään kaikki tähdet vaalentaa. Hän vihanvallat, kostokansat kukistaa. Jo kuulen kohinan ja pauhinan, Jo myrsky hyrskyy, vuoret vonkuvat, Kuin meri, kansain meteli jo paisuu: He purevat ja syövät toisiaan, Kuin susilaumat, verest' iloitsevat, Veljeinsä verest', ihmiskurjuudesta.
Ilma synkistyy; myrsky nousee vonkuen ja kohisten; muut kumartuvat hämmästyneinä maahan, Bileam jatkaa:
Mut silloin sankar' astuu linnastaan, Kuin vuorest' aurinko, ja taivas seestyy Ja myrsky vaipuu hämmästyksissään. Maa valoa ja lämmint' aaltoaa. Niin kansa kansaan liittyy lempeästi, Kuin sisar sisarehen, veli veljeen, Ja pohjan kansa, niinkuin etelän, Vapaana valkeutta tottelee -- Myös silloin särkyy kahlees, ahdistettu, Ja murhan muurit valtaa rauhantyö, Maan totuus perii, loppuu kansain yö!
Sotatorvi raikahtaa ja Israelin airueet, NAHSEN, SIMRI, leijua kantaen, ja ELISUR astuvat esiin; ilma kirkastuu, aurinko valaisee kirkkaasti airueitten kasvot ja aseet. Kansa nousee kumarruksistaan ja taantuu, airueita hämmästyen.
ELISUR. Näin lausuu Jehova, Israelin kuningas: Jylinässä minä kuljen, myrsky on palvelijani ja tuulet tottelevat minua. -- Masentukoon Moab palvelijakseni ja avatkoon porttinsa kansani edessä!
Pelkoa ja levotonta keskustelua kansajoukossa.
ÄÄNIÄ. Me hukumme!
EGLON. Vait, halvat orjat!
BAALAK (Bileamille). Tuon röyhkeyden kuulitko? Nuo sanat Eivätkö halkaise sun sydäntäs Ja riko pilvilinnojasi? Maahan Jo astu, paina rinnoillesi Moab Ja Israelihin tähtää henkes isku.
BILEAM. Nyt minkä teen ja mikä auttaa nyt?
BAALAK. Jos sinuss' ei jo syntyessään kuollut Se neuvo, jonka aioit Moabille, Niin nyt se tuo, nyt viime hetki on!
BILEAM. Tuoll' into uljas, mieli rohkea, Tääll' epätoivo, tuskallinen pelko. Jalohon uhriliekkihin ei Moab Voi syttyä.
BAALAK. Siis katku herätä Ja sillä vihollinen myrkytä.
KOSBI (muille naisille). Tää hävettää! Ei miestä joukossa, Jok' uskaltaisi esiin astua Ja näkyä kuin on ja olla mies.
BAALAK (Bileamille). Et huomaa -- Kosbin, Zuurin tyttären Povessa kiehuu vihoja!
BILEAM. Sen huomaan, Ja airutmiehen silmän palavan Myös huomaan. -- Enkö voisi virittää Tuot' yksityistä tulta yhteiseksi? Puolittain itsekseen. Jotakin voisin. -- Miksi teeskelen Lihaista sydäntäni kallioksi? Vihaako pelkään? Kostoako kammon? Kostaako oikeus rakkaudelle? Jos, Niin kostakoon! Niin jäykkä oikeus On rikollinen, hyljättävä pahe, Totuuden varjo, särjettävä kuori, Sisäisen elinvoiman kuihduttaja. Ja eikö korkein uutta apuaan Nyt tarjoakin: -- Midianin tytär Ja Israelin mies jos lempeen syttyy? He syttyvät! -- Nyt seuraa, kuningas!
BAALAK. Teen käskyjäsi, käske mitä teen.
BILEAM. Jos teet kuin neuvon, neuvon minkä teet. Näetkö tuota uljaint' airutmiestä?
BAALAK. Kuin Kosbihin hän tähtää; huomaan sen. (Kumppanilleen). Tuo impi, joll' on hiukset korpin sulkaa, Enemmän vaikuttaa kuin sotajoukko: Hän hallitsee mua silmäyksillään.
ELISUR. Vait Herrassa!
NAHSEN. Meit' auta, Jehova!
BILEAM (Baalakille). Myös Kosbin huomasit?
BAALAK. Hän kiimailee. Ja poikani hän unhottanut on.
KOSBI (muille naisille). Kas tuota keskimmäistä kuinka uljas: Hän suuta ansaitsee tai tuimaa miekkaa!
BILEAM. Täss' itsestään jo virrat yhteen juoksee, Kuin Eufrat Tigriin, Tigris Eufratiin. Nyt, kuningas, vaan auta luontoa, Niin kaksi kansaa yhtyy toisihinsa.
BAALAK. Siis tahdot?
BILEAM. Mitä tahtoo Jehova, Kun herättää hän missä rakkauden: Sen levittää hän tahtoo kansain vereen.
BAALAK. Nuo kaksi, tarkoitat --
BILEAM. Vaan välittävät Ja palvelevat aavistamattaan Suurt' aatetta ja suurta tarkoitusta.
BAALAK. Selitä, aamun mies! En ymmärrä.
BILEAM. Kuin itku, nauru, viha, himoisuus, Niin rakkaus ja muutkin tunnevirrat, Ne sydän sydämmeltä tarttuvat, Etäältäkin -- sen herkemmin, jos veri On vielä nuori, palava ja herkkä.
BAALAK. Käsitän, että himo siittää himon.
BILEAM. Ja lempi lemmen, siinä tarpeeksi.
KOSBI. Kuningas, lähteä suo palvelijas Vihollisemme julkeutta vastaan Sun voitoksesi!
BILEAM (Baalakille). Kuuntele ja seuraa!
BAALAK. Tuo urhoutt' on.
BILEAM. Epäselvä lempi Vihaksi uskoo itseään ja riehuu.
EGLON (on tällä välin häätänyt joukon pelkoa, mutta palajaa Kosbin viimeisen lauseen kuultuaan).
Sin' olet sairas, Kosbi, hourailet. Tää häiriö ja pelko sinut huumaa Ja kuumeen tuottaa.
KOSBI. Hourehtii jos kukka, Kun puhkeaa se hurmauksissaan. Tuo herätti sen mikä siellä polttaa.
EGLON. Tuo rosvoko?
BILEAM (Baalakille). Nyt kuulet!
BAALAK. Selvästi.
KOSBI. Himoitsen miehen hurmetta tai miestä, Jok' altis uhriks' on tai uhraamaan, Kun maa on vaarassa tai vaara maassa. Tuo tänne miekkas -- juotan sille verta!
EGLON (airueille). Hänt' elkää uskoko, hän hourehtii!
SIMRI. Näin lausuu Jehova, Israelin kuningas: Tomuhun nöyrtyköön Moab ja vastatkoon kansalleni Israelille!
BILEAM. Näe kiihkot, huomaa haluja ja ohjaa Ne kansan voitoks' yhteishyötyhyn, Niin näytät, että oikein hallitset!
BAALAK. Siis toimeen neuvo!
BILEAM. Kuule naisen ääntä! Hän ilmoituksen tuntee sisällään Ja toimeen pyrkii.
BAALAK. Onko mahdollista, Ett' onnistuttaa valtakuntaa nainen, Tuo miehen kuva?
BILEAM. Mahdollista on Siin' apu naisen kautta, missä mies On neuvoton tai pettää, vapisee.
BAALAK. Mut poikani?
BILEAM. Hän luopuu naisestaan. Jokainen voitto vaatii uhrausta. Ken rakkaudella voittaa vihollisen, Hän oikein voittaa -- nainen voipi sen.
BAALAK. Siis Israelin ansaks' arvaat naisen?
BILEAM. En arvaa, tunnen luonnon syvät: voimat Ja suuren syntymisen hetken näen, Ja henkisen ja lihallisen kansan Mä yhteytehen tähtään sointuisaan. Siis Baalak kuningas nyt tehköön juhlan Ja sinne kutsukoon hän airueet. Jos tottelevat, käyvät nuorten seuraan, Se sulle hyvä, onni kansallesi: He naisiin mieltyvät, kuin miehet mieltyy, Jos totta lausuu aavistukseni. Jos neittä pyytävät, kuin pyytää mies, Niin suostu, anna: vaadi lupaus Vaan Israelin ystävyydestä -- Valassaan on se kansa aina vankka. Niin kansas autat liittoon Jehovan Ja Israel on voimatonna luonas. Niin Moab voittaa ja niin Herra voittaa: Mun kauttani saa kansas jumalan, Jost' uusi elinvoima vuotaa sille.
BAALAK. Älykäs neuvo, äly neuvokas! Sun palkkas olkoon yhtä arvokas!
NAHSEN. Näin lausuu Jehova Israelin kuningas: Nöyrtyköön Moab kansani edessä ja vastatkoon palvelijalleni Moosekselle!
KOSBI. Nyt, siskot, miesten miekat temmatkaamme! On aika meidän tässä taistella Ja johtaa joukot.
ERÄS NAISISTA. Kuule kuningasta!
BAALAK. Nyt kuulkoon kansani ja Israel! On tapa Moabin, ett' ystävyydet Ja liitonsaumat tehdään temppelissä, Menojen juhlallisten vallitessa. Siis, koska pyhän neuvon ääntä seuraan Ja ystävinä teitä tervehdän, Niin vahvistaa tuon ystävyyden tahdon Pyhällä uhrilla Baal-Peorissa. Siis sinne tulkoot Israelin miehet!
SIMRI. Jos vannoo Baalak meille turvausta Ja suojelusta siellä.
BAALAK. Vannon sen, Kautt' ylhäisimmän, jota tottelen. -- Ja tekin, nuoret, tulkaa juhlahan! Kosbille erikseen. Sin' olet, Kosbi, vapaa Eglonista; Nyt lumoa siis Israelin airut, Niin voita, että voittaa myöskin Moab. Eglonille. Sinua neuvon, poikani: kun vaara Nyt valtakunnan kannaksilla pyörii, Niin näytä kuninkaista kuntoasi Ja lemmen onnest' empimättä luovu. Valtikka vaan on kuningasten onni. Maukkain kala maivaks' uhrataan, Se pyydyksen voi ansaan viekoitella; Ja kallihill' on kallis ostettava.
EGLON. Sen uhrin teen, jos vaatii valtasi, Jos voitoks' on se. Mikä Moabia, Se minuakin onnistuttaa, ei Sen taikka tämän naisen suosio, Tuo hetken laina. Mutta, isäni! Jos Midian ja Moab irtauvat, Jos kaksoiskansa särkyy -- silloin syy Romahtaa sinun niskoilles, ei minun.
BAALAK. Syyn kantaa voin, nyt seuraa neuvoani! Sun joukkoon rajamaille lähetän. Jos juoni temppeliss' ei onnistuis, On varoill' oltava ja valmis sotaan. Siis joukot lähtöön järjestä ja mene! Kansalle. Täst' edes kansassani pappeutta Saa johtaa ystäväni Bileam. Hänelle kunnia! Hän eläköön!
KANSA. Eläköön!
Baalak lähtee Israelin airueiden kanssa. Kansa seuraa vähitellen.
NERGAL. Me varrommeko häntä tuolla?
OMRI. Emme. Hän itseään nyt kaipaa. Lähtekäämme!
Omri ja Nergal lähtevät.
BILEAM (ajatuksissaan). Ne sydäntäni vihloivat nuo huudot. Miks' eivät virvoitelleet? Enkö sinne Vaan liiku minne tunto liikuttaa?
NELJÄS NÄYTÖS.
Baal-Peorin vuoritemppeli, runsaasti valaistu. Perin osa verhon takana. Keskellä temppeliä uhrialttari. Ovia vasemmalla ja oikealla. OVENVARTIOITA. Esiripun auetessa liehuu nuorten tanssi alttarin ympärillä.
OMRI ja NERGAL.
OMRI. Kuin käypä viini kuohuu kuurnastaan, Niin himot läikkyvät nyt yli laitain.
NERGAL. Ja vehke kypsyy askel askeleelta. Elämää himo, näetkös, synnyttää. Sen kautta aatos puettuu ruumiiseen Ja henki lihan ottaa asuakseen. Himoa paitsi kaikk' on kuollutta. Kun herää himo, syttyy elämä. Näetkö tuossa kuinka piiri pyörii Ja nuoret palaa rakkaudesta. Se luonnollista on, siis oikeata, Kun oikeaa on kaikki luonnollinen.
OMRI. Vaan himo hillitön ja villi ei.
NERGAL. Käy hiusta halkomaan ja vedä raja Niin tarkka, ettei lempeen koske himo.
OMRI. Sit' enin kummeksin, ett' itse mestar', Niin ennen luja, mallivakava, Tuoll' esiripun takana myös eksyi, Ja viinin luona -- soisin pettyneeni -- Hyväili naista, tuota äärimmäistä.
NERGAL. Nyt elää hän, on ihminen kuin muut, Iloitsee, nauttii, nuortuu elämästä.
OMRI. Tuo nuoruus, pelkään, hänet vanhetuttaa. On melkein kammo häntä seurata. Totuutta ennen totteli, nyt valtaa Ja valtiasta. Jos en häntä seuraa, Niin ketä? -- lumoaa hän vieläkin.
NERGAL. Niin suuri henki tuskin mahtuukaan Sun sydämmesi ahtautehen. Jos jolloin, niin nyt ansaitsee hän seuraa: Käsitä, ett'ei valtaa palvellen Totella voikaan tunnon joka okaa.
OMRI. Me suurta käsitämme puolittain, Mut suuren erheet tarkoin omistamme. Niin pieni virhi, hento synnin ora Tuon joukon johtaa syntiin surmaaviin. Yks itikka voi siittää tuhat toukkaa.
NERGAL. He tuolta saapuvat -- nyt syrjempään.
BAALAK, pikari kädessä, ja BILEAM tulevat esiripun takaa.
BAALAK. Sinua kiitän, suuri tietäjä! Nimitä ketä tahdot auttajaksi, Sun kauttasi meit' auttaa kuka auttaa, Siis sulle juon.
BILEAM. Seis, Baalak kuningas! Otuksen pyytäjällä peljätät. Jos ansaa näytät, saalis säikähtää, Tiehensä puikahtaen. Leikiltä Nyt näyttää vehkehemme silkkiverkko, Niin luontevasti on se punottu: Elävä syötti himon sytyttää Ja saalis hukkuu hekkumoidessaan.
BAALAK. Yks airueista tuolla eksyi nuottaan.
BILEAM. Se kylliksi; ei muuta tarvita. Hän Simri on, tuo nuorin kolmesta. -- Sen saattoi arvata. -- Hän Kosbin kättä Sinulta kohta anelee. Se anna, Mut ehdoilla niin kallihilla kuin Kuningaslahjan antaa kuningas.
BAALAK. Niin laitamme, ett' Israelin voiman Ja rohkeuden hervaisee tuo nainen Ja jalopeurat muuttaa lampahiksi.
NAHSEN ja ELISUR tulevat naisten keralla vasemmalta.
NERGAL (Bileamille). Tuolt' Elisur ja Nahsen astelevat Käsikkäin naisten kanssa kumpikin.
BILEAM (kuninkaalle). Nuo kaks on himo pettänyt, sen näkee. Ja langennut on heikko lankeemuksiin. Nyt vaatia voit heiltä mitä mielit. Mut ensin atria ja juomat siellä. --
BAALAK. On iltaa kyllin kulunut, siis aika Pyhälle uhri-atrialle käydä on. Tien näyttää pappeus. Te muut Mun jälkiäni pöytään seuratkaa.
BILEAM (itsekseen). Nyt harhaan kuljenko? Vai oikein teen? Mut kansani mun tempaa -- sitä seuraan.
Astuvat esiripun taakse, edellä Bileam, Omrin ja Nergalin välissä, sitten kuningas, jota seuraa muu joukko sekä soihdunkantajat. EBER ja KOOSAM ovat seuranneet syrjästä juhlamenoja; astuvat esille.
EBER. Jumalisuutta, kurko vie, en usko Kuin tautina tai taikauskona, Kun rehtinä se ilmestyy. Vaan pettuus Sen alla luikkii kavaltajissa. Mut ihminenpä tosi karvaan puhkee, Kun oikeaa hän noutaa luontoaan. Sen näet tuosta tietäjästä: tai'at Hän hylkäsi, kun voitti mitä etsi. Nyt maailmata tarjoaa ja nauttii Ja on kuin muut, jos hullump' ei kuin muut.
KOOSAM. Jaloa mieltä mittaat väärin kielin. Mies, vaikka hurskas, on tok' ihminen Ja heikko eksymystä välttämään, Jos eksyikään -- se meistä näyttää niin, Kun ymmärrämme pientä saivarrella, Vaikk' emme näe suurta pohjavirtaa. -- Kenties hän nauttii kuin ei nauttiskaan.
EBER. Tuo vanha heikkoudensaarna heitä. Se heikontaa vaan meitä heikommiksi. On paras tunnustaa, ett' ihmisestä Vaan hoidolla ja kurill' ankaralla, Kuin ratsustakin, tehdään kelpo kalu, Tai myönnyttää, ett' oltakoon mit' ollaan, On siivetönnä toki turha lentää. -- Nyt räpyttävät tuolla allikossa.
KOOSAM. Sun kaltaisesi kylmä talvirinta Ivalla kohtelee vaan innostusta, Sen vastakohtaa, väsymystä, muistain.
EBER. Niin ilmaun kuin luonnostani olen. En noita höyryhattuja voi sietää.
KOOSAM. Ja tätä paremmast' et tahdo tietää. Et usko etkä toivo edistystä.
EBER. En, muuta kuin maan luonnon viljelystä. Jos valtiota juoni puoskaroi, Se parantaa tok' ihmistä ei voi. Sinunkin uskos hukkui tietäjään.
KOOSAM. Jos hukkui -- kenties -- kenties ei. Mut jos, Niin luontoani seurasin kun uskoin. Sit' uskoa ja rakastaa vaan voi. Mihinkä iskee mielen innostus.
EBER. Nyt väistymme. Täält' emme opi uutta. Vakoova silmä tuolla vartioi Ja vierait' epäluulo täällä kohtaa.
Menevät.
1:NEN VARTIA. Nuo eivätkö lie jotain roistokansaa.
2:NEN VARTIA. Kuin mekin, arvelet, joit' ei voi päästää Iloihin ylhäisten ja taivahisten, Kun meillä ylhäistä ei ystävää, Jok' ostais pääsyluvan pitopöytään -- Me ulkonaisen pimeyden lapset!
1:NEN VARTIA. Niin maalliset kuin taivaan ruhtinaat Vaan valittunsa kestiin kutsuvat. Ei meidän miehet sinne pääse, ei. Kirottu olkoon taivas sekä maa!
2:NEN VARTIA. Baal auta! Täällä tohdit kirota! Jos tietäisit kuin vanha Baalin pappi Kuvaili koston liekkijärveä, Ikuista kuolon merta.
1:NEN VARTIA. Kerro tuosta!
2:NEN VARTIA. Hän kertoi -- mutta tääll' on pimeä. --
1:NEN VARTIA. Mies, lausu mitä kertoi!
2:NEN VARTIA. Kuulehan! Tulinen järvi on kuin Kuollutmeri, Niin jylhän kolkko, musta, kamala. Siell' asuu kurko, loiskii liekkiä, Niin lekioittain apupeikkoja Hän tuuleen tuoksuttaa. Ne lentelee Ja vinkuu, ulvoo, puskee, myrskyää.
1:NEN VARTIA. Niin, puskeeko?
2:NEN VARTIA. Niin puskee.