Chapter 7

Mikä uhkuva kylläisyys! On ihmelinna päivänrinnassa, Sen ystävä on leuto lämpimyys, Ei vuoret sinne päästä pohjoista, Vaan etelästä tuulet Afrikan Sen rantaan tuovat aallon vilpoisan. Siell' loistaa kukkakunta ihana, Oranssi kypsyy, viihtyy viikuna Ja siellä sankkalatvaa palmua Muratti kiertää, ruusu murattia. Nuor' pari istuu niiden varjossa, Sen kädet loistaa kultarenkahia Ja ilma heille tuhat tuoksua Tuo ihaninten kukkain huulilta, Vaan terveydenkukka hehkuvin On heille tuoksultansa mieluisin: Sen voimasta he toistaan ihannoivat, He nauttivat ja kahden hekkumoivat, Kun muurit muilta suojaa puistoa --. Vaan kuka vieras seisoo portilla! Käy, vahti, kysy, mitä tahtookaan? -- Se sairas, kalpea on nuorukainen. Hän köyhä mies on, halpa muukalainen Ja terveyttä täältä etsii vaan. -- Sen sydämeni hälle hyvin sallis, Vaan sano, että tääll' on liian kallis. -- Suur kiitos, herra! -- Vieras läksi pois. Ja päivä paistoi, kukat tuoksusi Ja ihmelinnan herkut lemahti, Kuin ilma täynnä kylläisyyttä ois. Vaan köyhän sairaan soipi korvissa, Jos minne kääntyy: liian kallista.

Riviera lokakuulla.

ETELÄSSÄ.

Näen etelässä kukkaparven valion, Hedelmäpuita loistavia paljon, Etelän ruusut kiihkotuoksuiset Ja hehkuposket marjarypälet; Vaan luona loistavien tarhojen Myös munkkikukan, kurjuusköynnöksen. Ne kaikki kilpailevat keskenään. Mut laihemmalla syrjämaalla nään Voikukan, orvokin ja heinänpään, Ne mulle ystäviä lapsuudesta, Kun niitä poimin kotiturpehesta. Ne enin täällä viehättävät vasta Kuin maailmalla kotimuistot lasta. Myös täällä terveyden satakieli Soi mulle; mutta sentään kaipaa mieli Kotoista laihaa kukka-, viljamaata Ja Suomen sävelt' unhottaa en saata. Oi nouse, kaiu kauas maailmaan Ja käännä kansain korvat kuulemaan Mun orpokansaani ja syrjämaata!

Cannes 8/11

SULJETTUNA.

Käydessäni ulkoilmassa, Kysyn, kuulostelen luontoa. Toisinaan se avomielin Mulle vastaa selvin kielin, Lausuu monta ajatuksistaan, Joita joskus hellyn laulamaan. Mutta toisin vuoroin se Mulle tuntuu kylmälle: Vaikk' on kukat puhjenneina, Tähtitaivaat auenneina, Auki virrat, järvet läikkyy, Kuvat lähtehissä väikkyy, Linnut, lapset laulavat -- Mulle kaikki tuntuvat Niinkuin vanhat tarinat, Kuivilta kuin hongan kaarna Taikka vanha fraasisaarna, Ilman voimaa, vaikutusta, Kuin ne peittäis verho musta. Ulkosilmin niityt näen, Ulkokorvin kuulen käen, Sisäsilmät, korvat, ne Kääntyivät kai toisaalle.

Cannes 10/11

PERHOLLENI.

Perhoseni, hetki lennä, Tuulten halki koita mennä. Vaikka seuraat tunnelmoita, Aina etsiä tok' koita Valon puolta. Pidä huolta, Ettei eksy silmistäsi Ystäväsi: Valon luoma kukkanen -- Ole päivänperhonen!

Cannes 12/11

TUNNELMISSAAN.

Kuu ja tähdet tunnelmistaan Tunnelmia meihin luovat; Tuulet milloin pilvimielen, Milloin "hyvän tuulen" tuovat. Tunnelmissaan meri rantahan Joskus tuopi helmisimpukan, Useammin tyhjän kuoren. Tunnelmissaan päivä antaa Maalle kevätnurmen nuoren, Elämää ja kukkia, Lintuja ja lauluja, Sydämen ja tunnetta; Mutta sydän yllään kantaa Ajatusten ahjoa. Siksi tunnelmista ihminen Poimia voi helmen -- aatoksen.

Cannes 12/11

TOTUUDESSA.

Kuin okapalmun lehti piikkinen, Se minun rauhani ollut on; Mun lempenikin tuhatväkäinen On onnen-etsintä onneton. Työn hedelmät ja voiton laakerin, Oi, usein nekin kastoin kyynelin. Mut totuudessa -- sekin kaktuksen On vertainen ja piikkilaitainen -- Vain totuudessa onnen varmimman Voin aina löytää, toivon tuottajan: Se, niinkuin kaktus, vaikka haavoittaa, Taas palsamillaan voipi parantaa Sen, joka rakastaa.

Riviera 21/11

LAULU KUUSTA.

Pieni tyttö Ranskanmaalla Laulun laittoi kuusta; Mandoliinilla sen soitti, Lauloi sulo suusta.

Kuu se sitä kuulosteli Esterelvuoren yllä, Hopeoita rannan aallot Välkkyi yltäkyllä.

Tummat öljypuut sen kuuli, Kuuli pulska palmu, Ruusu kuuli hymyhuuli, Mutta nukkui valmu.

Sydän ruusun sykkäeli, Palmu korvaa käänsi; Kylmän kuunkin sydän raukan Syrjälleen se väänsi.

Oransit ne onnellisna Putoelivat puista, Tytön luo ne vierivätkö -- Sit' en oikein muista.

Viikunakin virren kuullen Puussa puhkes' auki; Vapahaksi vainottunsa Päästi ahnas hauki.

Ihmiset sit' ihmetteli, Mistä taika lähti. Mutta mulle kuiskasi sen Kirkas iltatähti:

Siinä tenho: -- tyttö säihkyi Rakkauden tulta: Silmä silmään hälle hehkui -- Nuori nukkekulta.

Cannes 24/11

EUKALYPTUS.

Eukalyptus, puitten sankaria, Kasvaa tummain sypressien luona, Mimosan ja myrtin vierehisnä, Uljahasti korkealle nousten Yli palmujen ja petäjitten, Muita suosien ja suojustellen, Muita heikompia hoivaellen, Ukon uhkaellen, myrskyn tullen: Varjossa sen viihtyy kukkakunta, Lilja lempeä ja rakas ruusu, Sille sydäntään ne tuoksuavat, Laakeri sen luona viljoin viihtyy, Sitä kaino vuokkokaan ei kammo, Turvan siltä tulppaanikin saapi. Itse sydämestänsä se vuotaa Terveyden, voiman voitehia. Eukalyptus, uljas eukalyptus, Suuret kasvakoot sun vertaisikses!

13/12

KAKSI RUOHOA.

On kaksi tunnettua ruohoa, Ne toisihinsa voivat vaihtua, Niin yhtä maata niill' on kukkaset, Ja juuret, varsi, lehdet, helpehet. Mut maista heitä, tunnustele heitä, Niin toinen terveyttä tuoksuaa Ja ympäristöänsä sulostaa, Vaan toinen taudin tuo ja kyyneleitä.

14/12

SUIHKUKAIVO.

Syvä kaivo sydämestä maan Öin ja päivin kuohuu suonistaan. Valon välkkehessä suihku sen Kirkas on ja hohtohelminen. Silloin silmä mielihyvissään Sitä nähdä tahtois yhtenään. Linnut, siipiänsä pöyristellen, Lentävät sen kylpyyn leikkiellen, Siinä lapsi loiskii mielellään, Kukkakin sen virkeyttä juo, Sille siitä seppeleen se suo, Ruusu sille aukoo silmiään. Mutta öisin, kun en unta saa, Pimeässä kaivo kiusoittaa: Solina sen soipi korvissani, Herätellen tuhat muistoani, Se kuin suoni suuren valtameren Rinnassani virrat virittää, Päähän puskee sydämeni veren, Aivot, hermot työhön jännittää. -- Nyt en kuule kaivon solinaa: Muistojeni allas loiskottaa, Sydämeni suihkukaivostaan Helmet nostaa kaiken kirjavat, Värivaihtoiset ja kirkkahat, Taikka tupruttaapi usviaan, Pilviäkin, ukkostakin tuopi, Mustaksi mun taivahani luopi. Sitte pudottaapi pisareita, Katkeria muiston kirpaleita, Sielun polttavia kyyneliä, Hengen hermopohjaa särkeviä. Minä kylven siinä suihkussa, Odotellen aamun nousua, Kylven helmissä ja pilvissä, Salamoissa, yössä synkässä, Kunnes uuvun, yöhön uppoan -- Näenkö, näenkö päivän nousevan?

14/12

ÖLJYPUITTEN ALLA.

Mitä itket, sydämeni? Kirkas päivä paistaa, Vapahana päivän alla Lämmin laine loistaa, Välimeren rantain laine, Joll' on kauas kuulu maine.

Mitä itket, sydämeni, Oljypuitten alla? Rauhanpalmu sulle suhkaa Ylläs korkealla. Kaikkiall' on kirkas taivas, Sydän, mikä sun on vaivas?

Eikö ruusut sulle mieleen? Poimi viikunoita! Ota vastaan lemmenleikit, Viinin nautinnoita! -- En, en! Niin on raskas mieli, Ettei kertoa voi kieli.

Palmut rauhaa tarjoavat, Ruusut rakkautta, Öljypuut ne lohduttavat -- Kaikk' on viekkautta! Maani unhottaako voisin, Etelässä hekkumoisin!

Sanan Suomestani kantoi Karsas mistraltuuli, Että uhkaa vainioita Halla myrkkyhuuli, Uhkaa vuosisatain viljaa Syövyttää ja jäytää hiljaa.

Siksi itket, sydämeni, Oljypuitten alla, Vaikka rauhanpalmu suhkaa Ylläs korkealla: Itket, sydän, kalleintasi, Perintöä vanhempasi.

* * *

Ylly työhön, sydämeni, Laula voimavasti! -- Sieltä nuorten laulu soipi, Kaikuu tänne asti! Valo, lämpö siellä koittaa Hallat, vihanviimat voittaa.

Oransien kukkasia Täällä myrttiin kiedon, Öljyn-oksiin laakeria, Kun saan häistä tiedon: -- Suomen toivo viettää häitä, Sille seppeleitä näitä!

Cannes joulukuulla.

ERI KIELIÄ.

Mitä lausuu sutten ulvonta, Mitä kiljuvainen leijona? -- Vihan kieltä. Mitä kertoo kukka tuoksullaan, Mitä kevätleivo laulullaan? -- Lemmen kieltä. Syksyn kypsi viikuna kun aukeaa, Suloutensa kaiken se kun tarjoaa -- Mitä haastaa se? -- Kieltä äitimme?

VUOSI 1899.

RAAJARIKKOINEN.

LAPSI. En isää, en äitiä auttaa voi, Miksi mun Luoja maailmaan loi?

ÄITI (rukkinsa ääressä). Maailman rukissa kehrättäväksi Luoja sun tänne tuomaan läksi, Kuteheksi kultakankaaseen, Kirjavahan, riemuraittaiseen, Jota kukin kaunistella voi, Jossa kukin säveleensä soi. Siellä soinnut ihanasti, sieltä Sinä kuulet tuhat onnenkieltä.

LAPSI. Miksi täällä täytyy kärsiä, Paljon surra, paljon itkeä?

ÄITI. Siksi että onnenkutehet Tarvitaan niin hienon hienoiset.

Cannes 9/1

POIS VALON TIELTÄ!

Puut, ikkunastani loitommaksi Pois päivän tieltä lähtekää! Sisälle, kukkani, astukaatte Tai syrjemmälle väistykää! Minä puita lemmin ja kukkia lemmin, Mut valoa vielä, viel' enemmin; Siis suurin kunnia suokaa sille, Edellä valkeus päästäkää!

Kun valon valta mun luonani on, On puita, on kukkia mulla, Myös linnut oksille lentävät, Ne tohtivat luokseni tulla. Puu, kukka maahan jos hakattaisiin Ja linnut oksilta ammuttaisiin, Niin valon lämmössä sydämeen Ne mulle kasvaisi uudelleen. Siis valokullan te sallikaa Mun kotiini, luokseni tulla!

Cannes 19/1

SULJETTU PUUTARHA.

Mies rikas rustasi linnan uljaan Ja puutarhan päivänrintaan, Vaan köyhän kansan ei sallinut sinne Hän silmätä mihinkään hintaan.

Hän linnan, puiston muurilla kaarsi, Vaan ruusut kasvoivat yli; Sireenit, öljypuut, oransitkin Ne huusivat: auki on syli!

Nyt köyhä kansa kuin mettinenkin Näki oransin kultaposket Ja tunsi tuoksua ruusun, liljan, Vaan puuttui kullat ja vasket.

Ei käsi ylty, ei raha riitä -- Kaikk' yksin rikashan vaatii: Siis muurin kauhean korkeaksi Hän puiston ympäri laati.

Nyt lintu musta vain sinne pääsi Ja käärme nous' yli muurin; Ei silmä köyhän, ei auringonkaan, Ja siitä tappio suurin.

Siell' yö ja kalma nyt viihdyskeli, Puut, kukat kuihdutti huoli, Ja mieli haikea rikasraukan Myös sairastutti -- hän kuoli.

Sen jälkeen -- muurit kun aika mursi -- Puutarha virkosi jälleen Ja kaikki kansa käy poimimassa Sielt' iloa elämälleen.

Cannes 12/1

ALAHALLA.

Siell' alahalla hurjat riitelevät, Ne toinen toistansa tyrkkii, Ja joukossa siellä väkevimmät Ne kansan jumaliksi pyrkii. Mut, oikein ihmeinä loistaakseen, Ne kansaa tahdo ei tasalleen.

Kuin fosforipölkyt pimeässä He välkkyvät -- niinkuin paavi Ja kätyrit kähmivät hämärissä, Kuin munkit, kädessä haavi. On pimeässä järvessä mukavaa, Vaan kunniallista ei, tuulastaa.

Cannes 21/1

TOMUINEN.

Kuin lapsen sielu, niin hentoinen On maantien laidassa kukka: On silmäkin sillä kuin ihmisen Ja lehtinä tumma tukka.

Vaan tomuinen, oi tomuinen On maantien laidassa kukka, Ett' eiköhän kuihtune poloinen, Sit' eiköhän perine hukka.

Olis siivet sillä, niin lentäisi Se puhtahammille maille; Vaan sielläkin ihmiset mieltyisi, Sen leikkaisi siipiä vaille.

Tuop' ilma tuulia puhtaita, Voi taivas lainata kasteen; Mut myrsky, halla on korjanna Monet joukosta maailman lasten.

Cannes 25/1

PENSAITA JA PUITA.

Pensahaksi Matalaksi Kanerva meillä jää; Etelässä Lämpimässä Puuksi se ennättää. Kunpa vain ei ihmiset Meill' ois pelkät pienoiset, Matalat ja matavaiset, Kurjat, kierot, halpamaiset.

Oispa aika toivottaa Heille vartta vahvempaa: Selkärangan Niinkuin hongan, Joka pilvissä, Yössä, myrskyssä Korkeutehen päänsä kurkottaa, Seistä, sortuakin uskaltaa.

Cannes 2/2

VIIRIMME.

Mik' onkaan meidän viirimme, Jonk' ympäri me yhdymme? Peruslakimme, peruslakimme! Ei liehu päämme päällä se, Se syöpynyt on vereemme. Sen johto riittää: järjestys Sen riento on ja edistys. Sen isät meille sääteli Ja ruhtinaamme vahvisti -- Se on Suomen viiri, se.

Ja mitkä värit viirissä Voi kiintää meidän sydäntä? Värit luonteemme, värit luonteemme: Ne rehti luotettavuus on, Pyrintö puhdas, nuhteeton, On horjumaton kestävyys Ja yhteistyössä ystävyys. Ne värit luoja johtaissaan Jo meihin piirsi sormellaan -- Ne on värit viirimme.

Työtanner, sotatanner, se, Jonk' yli johtaa viirimme? Se on Suomemme, se on Suomemme! Maa, jossa kukkii isäin työ Ja josta lapset leipää syö, Maa, jossa oikeus, valistus On kansan toivo, lohdutus, Ja jossa työmme hedelmät Myös maailmalle kypsyvät -- Se on meidän Suomemme.

Jos viiri meiltä riistettäis Sen henki rintahamme jäis: Oma henkemme, peruslakimme. Ja värit suomalaiset, ne Myös säilyis meidän kanssamme. Ja vaikka meidät silvottais, Pois luontomme ei lohkeais; Jok' uusi polvi povestaan Taas nostaa viirin valvomaan -- Se on viiri Suomemme.

Siis viirihimme yhdymme Ja toimeen, työhön ryhdymme! Työmme Suomelle työt' on kansoille. Ken uskollisna itselleen On vilpitön myös veljelleen, Hänt' askeleensa kiittävät, Hän suhteet luopi lämpimät, Ja rauhan viljavainion Hän työmies uskollinen on -- Se on viiri Suomemme.

Cannes 2/2

RAJAMAILLA.

Ajan aallot ankarasti lyövät Ja ryske kaikkialla käy, Maan suuret pienempiä syövät Ja heikon lohdutust' ei näy. Väkivalta toivon sammuttaapi Ja villit voimat raivoaapi. Oi, ihmisyys, oi oikeus, Miss' onkaan teidän pelastus!

Mik' ääni huutaa rinnassamme? Se ihmisyyden vaatimus: Ett' on myös Suomen kansallamme Elämän suuri oikeus. Me omilta kun juuriltamme Valoa kohti ponnistamme, Hedelmät Suomalaiset me Sivistystyölle kannamme.

Me nuoret mielet yhdistämme Nyt kaikki valon lieden luo Ja sydäntämme lämmitämme, Se meille uuden tarmon tuo. Se taistelussa ihmisyyden Tuo meille innon, kestävyyden Ja tunnon selvän, kirkkahan, Pimeät vallat voittavan.

Tää kansa, joka sielustansa Jo muinoin suuret laulut loi, Ei sorru miehuusvuosinansa, Kun lasnakin se kestää voi. Työase sillä heiluu vyössä, Sen voima varttuu päivän työssä Ja pohjasta sen sydämen Soi laulu uuden huomenen.

Kuin niittypaju painon alta Me nousemme ain' uudelleen; Kuin raita, ilmaa korkealta Me hengitämme sydämeen; Ja niinkuin laine rantojansa Tää kansa seuraa lakiansa. Vaan ajan myrskytuulissa, Oi Suomi, ollos valvova!

Me naapuria lähestymme, Kun kättä ystävän hän tuo, Työkumppaliin me veljestymme, Kun hänkin meille arvon suo. Vaan kädessä jos käärme hällä, Me kaartelemme etähällä: Mies kelpo karttaa riitoja, Tok' oman tuntee arvonsa.

On meidän arvo itse meissä, Sit' emme salli tallata. Kun rehti kunto töissä, teissä On kunniamme mittana; Kun valistus on miekkanamme Ja puhdas tunto rinnassamme, Kun itseämme emme myö, Ei mitkään vallat meitä lyö.

Me nuoret mielet yhdistämme Siis valistuksen lieden luo, Ja sydäntämme lämmitämme, Se toivon, voiman, innon tuo: Ett' uskollisna suojelemme Me isäin lait ja vapautemme, Niin Suomi polvi polvelta On kukoistuva, nuortuva!

Cannes 9/2

UUTTA, UUTTA.

Oi linnut, laululinnut, te Mun luontoani seuraatte: Te orahille Ja kukkasille Vain laulelette. Kun tähkä täyttyy, Kun jyvä kypsyy, Te vaikenette, Tai kevättä etsitte uutta, uutta, Valon ja kukkien ikuisuutta Ja siksi seutuja vaihtelette.

Cannes 16/2

JUMALA HYLKYSILLÄ.

LEGENDA.

Tabernakli on särjetty! Jumala Pois päästetty! -- Hyvä, se hyvä! Mut missä hän voipi nyt asua, Mikä paikka on rauhainen, pyhä?

Hän etsimässä on sydäntä; Hän mennyt on kirkkoon. Mutta Hän kuort' on ja temppuja löytännä Sydänraukkoihin kietounutta.

Hän tutki nyt rikkaita kotia, Vaan sielläkin kultainen kuori. Häntä vanhat kammoi kuin peikkoa, Ja moniko siell' oli nuori.

Työmiehiä löysi hän. Niilläkin Oli työtään korvihin saakka. Kun sydäntä tutki hän -- hirmuisin Siell' asui jo murheen taakka.

Hän tarkasti myös sotajoukkoa, Jalo sydän on kenties siellä. Ei! siell' oli kylmä kuin kirkossa, Univormut ja temput tiellä.

Hän valtioviisaita etsimään, Mut Gladstone kuolla jo ehti. Ja muilla ei sydäntä ensinkään -- Sen kohdalla vaan joku tähti.

Nyt kääntyi luokse hän ruhtinaan: Sun kuinka on sydämes laita? -- Jumal' armahda! siellä on parhaillaan Ministerejä juonikkaita.

Runoseppien luo tuli jumala. Mut heillä on sydän kuin laiva: Siell' leijailee koko maailma, Viha, rakkaus, tuska ja vaiva.

Piti heidätkin heittää, matkustaa Sisämaahan, paimenten luokse Ja maamies raukkoja lohduttaa -- Tuli sieltä jo kukkien tuokse!

Maamies oli heinänkorjuussa, Elomaillakin häärivät toiset; Oli kiirettä, touhua kaikilla, Ei joutilaita edes loiset. --

"Mitä? Täälläkö liikkuu jumala! Siis taivaassa riitä ei tilaa. Siks ollut on kehnoja ilmoja, Kun herra noin arvonsa pilaa!"

Niin maamies huudahti ihmeissään, Hien pyyhkäsi otsaltansa. Ei näyttänytkään hän sydäntään, Vaan huolehti saalistansa.

Ei jumala pakkoa käyttänyt Kuin maalliset vallat julmat: Hän vapaata sydänt' on etsinyt, Monet kärsien kiusat ja pulmat.

Vaan asunto, hälle kun tarjottiin, Oli ränstynyt ollut jo kauan, Ja milloin hän sattuikin ystäviin, Ne hoippuivat nojassa sauvan.

Siks siirtyä päätti hän taivaasen, Hyvin kauas ja korkealle; Hätähetkinä, ihmisten huutaen, Alas astua maailmalle.

Vaan siitä on seuraus alhaalla Sekasortoinen maailmanvalta: Jalo herramme meistä on kaukana, Hätähuuto soi kaikkialta.

Cannes 13/2-2/3

MURHELINTU.

Kottarainen, se murhelintu, Jota harvasti mainitaan, Oli oppinut elämältä Pienen, pienosen laulun vaan.

Kottarainen, se tumma lintu, Lauloi pienosen säveleen, Minkä lauloi, sen totta lauloi, Se koski kuulijan sydämeen.

Cannes.

MEREN RANNALLA.

Meri valtava, keuhkos anna Avaruutta mun hengittää, Väkivoimasi mulle kanna Luonnon ääriä yllättää.

Meri valtava, sydänpalkeet Anna myrskyssä kestäntään, Luonnon riehuvat voimat, alkeet Tahdon tarmolla säätämään.

Sitten tyynessä anna mieli, Joka maailmat kuvastaa, Josta välkkyisi taivaan kieli, Vaikk' on pohjassa vankka maa.

Rikasriistaiset meren nielut Minä sieluuni tahtoisin, Sinne hurmaisin ihmissielut, Satulinnoihin kirkkaihin.

Onnenmettä kuin mehiläiset Kellareissani keittäisin, Mut taas onnesta päihtyväiset Myrskyn siiville heittäisin.

Merikäärmettä vastaan veisin Heitä hurjahan taisteluun Enkä uupuisi kyyneleihin, Tuskan, onnenkin vaihteluun.

Meri lienenkin rantalaita, Aalto pohjattu, katoton, Pilvilentoni raja-aita Oman painoni pakko on.

Utusiipenä päivän alla Ylös kirkasna karkelen, Sieltä mielellä raskahalla Painun maaemon paarmaillen.

Kiehun, riehun ja etsin merta, Yhteisrientojen pauhinaa, Mutta kaipaus joka kerta Ylös, ylös mun nostattaa.

Hyrski, sieluni, riehu myrsky, Jos se aaltojas puhdistaa! Toki ankarin, tuimin tyrsky Rannan hiekalle raukeaa.

SANKARI.

Valonsankari, aurinko, Sinun matkas on mainio: Nouset loistossa, kunniassa Niinkuin paavikin valtikassa. Mut et kansoja kerjää, kisko Etkä valheita heille visko. Sinä lämmintä valkeutta Kylvät, kasvatat rakkautta. Nostat ruusun ja neilikin, Lemuhuulisen narsissin, Mimosan, kultia kukkivan, Eukalyptuksen korkean. Jalo palmu ja sypressi Kohti taivasta pyrkivi, Sitrun, viikuna, viinimarja, Tuhatsilmäinen kukkasarja Päivän lemmestä päilyvät, Pippurmarja ja piikkipensas Oman luontonsa näyttävät. Sisiliskokin, käärme, konna Ovat tahdosta auringon -- Nehän nostavat taistelon: Muuten maailma toimetonna Kuollut, keinoton, kurja on. Jalopeura ja kotka, ne Aasit nostavat valveille. Mutta auringon valta, muista Ylin, voittavi taisteluista: Näitkö riehuvan myrsky-yön? Päivä päästi sen pauhinasta; Tunnet raakojen rosvo työn -- Valo auttavi vainojasta. Valon kulku se vainoo maata, Ettei kuolema voittaa saata. Miksi säikyt, kun pilvehen Näet peittyvän päivyen? Miksi auringon vaipuessa Suru sulla on katsehessa? Alas Esterelvuoren taa Valon sankari uppoaa. Meri siellä sen ottaa vastaan, Niinkuin äitikin lempilastaan, Rinta hehkuen purppurasta, Pojan kaunihin kunniasta.

Kukka silmänsä ummistaa, Iltalauluja kaikuu maa. Miksi riennätte pilvet sinne? Päivän haudalle vaiko minne? Miksi Esterel synkkä on? Hautakumpuko toivoton? Pilvet varjoja sinne heittää, Suruharso sen kasvot peittää. Itkee taivaskin. Tauotkoon!

Valo ei väsy taisteloon. Pääskyt muuttivat Afrikkaan, Mutta palaavat aikanaan. Kesyn pääskynpä seurassa, Valon noustua uutena, Palajamme taas pohjolaan Pimeyksiä voittamaan.

Cannes.

KEVÄTVIRRAT.

Soista, järvistä Jäät on lähtennä, Vesi vuorilta Vierii virtoina, Salon sydämet Taas on lämpöiset.

Nuoret virrat, te Minne riennätte? Mit' on kiirettä? Päiv' on pilvessä, Sumu peittää maan, Miss' on taivaskaan?

Sydän taivaan on Tyly, tunnoton. Vallat korkeat Lain rikkovat. Nuoret virrat, te Minne riennätte?

Virrat vastaa: me Tiemme tiedämme. Yksi aatos on Meillä verraton: Elää tahdomme, Siksi riennämme!

Elää omasta Suomen voimasta. Kivet käännämme, Pyörät väännämme, Luomme kukkia, Kevättoivoja,

Luomme vainiot Maassa mainiot; Kevätsydämen Voiman lämpöisen Maalle annamme -- Siinä uhrimme.

Aikain menneitten Päivä paisteinen Meidät vapahti, Työhön valmisti. Meidän rinnassa Aik' on tuleva.

Nuorta verta me Täynnä hyrskymme, Nuorta voimaa me Tuomme Suomelle. Matka kirkastaa, Liitto vahvistaa.

Suuren, mahtavan Virran hohtavan Luoda tahdomme Suomen rannoille Lämmön tuojaksi, Suven suojaksi.

Meiss' on valkeutta, Vaikk'ei taivaalla; Meiss' on oikeutta, Vaikk'ei korkeilla: -- Kevätvalkeus, Elämänoikeus.

Ne ne voittavat Väet valtavat, Ne ne uudestaan Luovat valonmaan. Kevätvirtoja Voitte uskoa.

Sveitsi, Vevey 30/4

SVEITSI.

Vuorivirta pauhaten Rientää Lemanjärvehen. Kirkasta se välkkyy mieltä, Vapauden kertoo kieltä. Niinkuin Suomen virroilla Sill' on paljon toivoja. Mut ei yhtä usein se Pettyne.

Niitty heinäsirkkoineen, Heilmäpuineen, kukkineen Tuntuvat kuin tuttavilta, Lupaavilta, tuoksuvilta; Hymyilevät päivälle Niinkuin lapset taatolle. Vaan ei niillä pelkoa Hallasta.

Paljon yhteiskukkia Tääll' on, joita Suomessa, Ihmisissä paljon somaa, Tuntuu kuin ois meidän omaa. Mutta tääll' on tyydytys, Kansan tahdon täyttymys, Tääll' on Suomen toivomus: Vapaus.

Valistus ja vapaus, Joista puhkee rakkaus, Joka vieraat veljestyttää, Uskot, toivot lähennyttää: Heikkoin syöjät, sortajat Ihmisiksi muuttuvat. Milloin, Sveitsi, Euroopat Valloitat?

Vevey 3/5

PALAUSTUNNELMA.

Etelässä lämpimässä Sydän kaipaa Suomeaan, Halki myrskyn sinne soutaa Kallioiseen rantamaan.

Kylmä viima vinkuu vastaan, Taivas lunta tuiskelee, Kevätkuussa lehti kuihtuu, Sydänparkaa kirvelee.

Pilvessä on kansan mieli, Silmä epäluuloinen, Epätoivo sydämessä -- Missä luottamus on sen?

Missä toivo, kotirauha, Yhteisonnen kukkanen? Ennen toinen toiseen luotti, Miss' on turva lakien?

Sydän kotioksaa etsii, Siinä surren laulaakseen; Ehkä vaihtuis inha ilma, Päivä paistais uudelleen.

Mut ei mulla kotikolkkaa, Minne pääni kallistan -- Tuvan takana on turve, Sinne, -- sinne torkahdan.

Näen siellä unta synkkää Riistetystä maastani, Likaisista urkkijoista, Taisteluista kansani.

Näen unta enkä herää, Kunnes voittaa vapaus, Kunnes laki maata valvoo, Koittaa kansan oikeus.

Hanko 23/5

ELÄMÄN LAHJAT.

Maan lahjat, taivaan antimet Mit' ovatkaan, kun kerskailet? Kuin ruoho, lehti vihreä, Vain kesäkauden kestävä. On onnellisin tunnelma Kuin kukan tuoksu tuulessa, Pois haihtuva ja vaihtuva. Tekosi, toimes parhaimmat, Kuin hedelmät puu, luovutat Ja onnen ehkä nautit siitä, Etteivät lapses hylkää niitä. Ja elämäsi iltana Alasti seisot tuulissa, Kuin viikunapuu syksyllä, Odottain uutta kevättä -- Jos tohdit, jollet vapisten Epäile voimaa juurien.

5/7

KÄY VASTAKIN!

Tiesi totta se pieni lintu, Olalleni kun lennähti: Tiesi kuinka mun sydämeni Kovin lempeä kaipasi.

Tunsi varmasti linnun lapsi, Kuinka kaihosin ystävää, Siksi riensi se rinnoilleni, Tahtoi mieltäni viihdyttää.

Mutta maailman silmä sattui, Siitä lintuni säikähti: Kauas karkasi -- minne, minne! -- Ken sen etsi ja ennätti.

Kiitos, kultainen linnun lapsi, Että muistit mun kerrankaan; Jollet eksyne ainiaksi, Käänny luokseni uudestaan!

Lennä luokseni! ynnä sitten Suomen lohduksi lauletaan; Läpi kaihon ja kyynelitten Toivon laulamme kukkimaan.

Koivula 17/7

ALAS VÄÄRYYS.

Oli aika, kun ihminen pilkottiin, Jäsen päivässä lyötiin pois, Ja ne lintujen ruuaksi viskeltiin, Että rangaistus julmemp' ois.

Tapa raaka se jäi. Vaan sielumme Nyt hienoksi silvotaan, Kun julkinen kieli, kun soihtumme, Sana lentävä kahlitaan.

Ja mikä on kallihin -- rakkaus Isänmaahan -- se kielletään Ja synnyinmaaltamme oikeus, Terä silmämme, riistetään.

Näin kaikki kun meiltä on riistetty, Mikä suurt' on ja kallista, Niin sielumme, hienoksi kehrätty, Sekö löytäisi rauhansa?

Ei sielumme ennen rauhaa saa Kuin oikeus kruunataan: Käsi levoton auralta herpoaa, Kun lait käy horjumaan.

Ja kansan huutoja tuulet vie Yli maan, yli maailman: Alas vääryys, oikeudelle tie, Valo, vapaus valtahan!

Helsinki syksyllä.

VALOSSA.