# Kootut teokset 1: Runoelmia 1868-1885

## Part 2

Book page: https://www.cyberlibrary.org/fi/books/kootut-teokset-1-runoelmia-1868-1885-13063/index.md

JÄIDEN LÄHTÖ.

Koska rannan ruohot nousee Talven kolkon haudoista, Silloin järvet jäänsä laskee, Virrat purkaa kahleensa.

Koska linnut rannan hiekkaa Suutelee ja tervehtää, Koska koski riehuu, pauhaa-- Silloin sulaa järven jää.

Silloin laine loiskii rantaa, Tuuli jäitä järkyttää, Virran vesi sillat sortaa, Koneet kaataa, hävittää.

Vaan kun vesi vallatonna, Työnsä täyttäin, mellastaa, Taisto taukoo, kahleetonna Kulkee laine laidoissaan.

Niinpä kansa, noustuansa, Vallat väärät masentaa, Sydän samoin taistollansa Aaltosensa rauhoittaa.

TAISTELE!

Jos mikä vaivaa sieluasi, Jos mikä polttaa keuhkojasi: Taistele vaan! Jos rumat henget raivoten ryöstää, Tahtoen surmaan sielusi syöstää: Taistele vaan!

Jos koko taivas tummenisi, Ei tulet tähtein tuikkelisi: Taistele vaan! Vaikkapa kaikki kostoa kiehuu, Maailma pauhaa, raivoten riehuu: Taistele vaan! Taistelu sankarin voittohon vie, Taistelun kautta on taivahan tie: Taistele vaan!

PALKATTOMAN PALKKA.

Mon' ei ihmislapsi tässä Elämässä Nauttia saa suloista Kukkiensa Kylvämäinsä Kauneutta, tuoksua:

Useasti äiti hellä, Kätkyellä Lapsillens kun laulann' on, Korjatahan Tuonelahan-- Kalm' on kolkko, armoton.

Usein isä aurallansa, Kuokallansa Pellon perkaa pojalleen. Maat kun vääntää, Korvet kääntää-- Hautaan horjuu levolleen.

Moni, maansa parahinta, Kallihinta Etsein, uhraa voimansa: Puuhailtuaan, Taisteltuaan-- Jälkeen jättää aarteensa.

--Kehno oiskin palkka mainen, Haihtuvainen: Saatu taikka saamaton! Työn ja kunnon, Jalon tunnon Oma on taivas verraton.

VANHUS.

Lasna huokaelin näin, Miesten töitä nähdessäin: "Ah, jos lapskin mies jo ois, Miehen töitä tehdä vois!"

Kuulin töitä urhojen, Rauhan, sodan sangarten, Ajattelin: "Onneton Olen kurja, kunnoton."

Nousi päivä nuoruuden, Hyörin, pyörin, puuhaillen, Vaan ne, mitkä aikaan sain, Kaikk' ol' lasten töitä vain.

Rintani nyt raivostui, Elon päivät halventui, Huusin: "Enkö nuornakaan Mies voi olla toimissaan?"

Maltuin. Toivoin miehuutta. Tuli miehuus, mainetta. Vaan se, minkä tehdä voin, Kaikk' on kehno, arvotoin.

Tyydyin, vaikka hämmästyin. Vanhennuin ja nöyristyin. Maani alttarille vein Heikon uhrin, minkä tein.

Nyt ei voimat työhön käy. Toista toivon, jok' ei näy. Iloitsen, kun kuntoni Kaikki kannoin maalleni.

LÄHTÖ.

Lähtö, lähtö seuraa ihmislasta Äidin helmast' asti hautahan; Tuhat ilon, tuskan kyyneleitä Kylvänyt on lähtö hiekkahan.

Lähtö onpi synty ihmislapsen,-- Alku surun ensi kyyneleen,-- Jokahinen askel ottamansa, Lähtö vaan on monin vaiheineen.

Huolen, toivon, ilon kyyneleitä Vaikuttavi jättö vanhempain: Lemmen laiho taikka tuskan tähkä Tiedossa on päiväin tulevain.

Lähtö, lähtö onpi ihmisriento, Vanhuuteen kun vaipuu voimansa; Haudassa on vanhan harmaahapsen Lähdön loppu, uusi maailma.

JUHANNUS.

Oi sä kallis juhla Juhannuksen! Toivon silmät sulle aukeaa, Korvat kuulee soiton kaikutuksen, Kiitollisna sydän kohoaa; Kyyneleitä pyyhkein poskiltansa Huojentelet köyhäin huoliansa.

Kedon kukat, linnut lauluinensa, Vainioilla viljat laihoineen Kaunistaapi luonnon riemuinensa, Lohdutuksen luopi sydämmeen; Tuhat nousee toivon huokausta Taivahalle, tuhat rukousta.

Terve, terve, juhla Juhannuksen! Maa ja taivas sulle aukeaa, Toivon tuot ja kannat kaipauksen, Kaipauksen uutta maailmaa: Kaikk' on kaunis maassa muuttuvainen, Täm' on kuva, tosi tulevainen.

SOTILAAN MUISTO.

Nyt kuules, kulta neitonen, Kun eilen ammuin joutsenen, Sisästä löysin timantin, Tuon loistokiven kallihin!

Kuin joutsen, lempilintuni, Sä olet puhdas enkeli, Mi syämen lennät taivaalla, Ja laulat lemmen riemua.

Kuin kivi kallis, kalliimpi On hellä silmänluontisi; Ei kristallit, ei timantit Sen vertaiset, niin kallihit.

Siis, sydämeni ruhtinas, Sen voittaja, sen valtias, On halpa sulle loistoni, Vaan ota sentään uhrini!

Se muistoks olkoon minulta, Kuin hiekka kalman kankaalta. Se kanna kiehkurassasi-- Sen nähden, muista kultasi.

Jos petän maani, mustukoon Tää timantti! niin sammukoon Myös muistoni! Vaan taistellen Jos kuolen--näet sä loistehen.

Ja vereni kun vuotaa maan Edestä viime pisaraan, Sä tähtimaihin katsahtain Mun näet ja loistat sielussain.

Kun nurmi, nostain kukkia, Tuo haudalleni kruunua, Sä lemmen kyynel siihen luo, Jon levännehet luuni juo.

Tää maa jos sortuu kansoineen, Jos syöstään kurja orjuuteen, Niin luokseni sä lennä pois, Sull orjan kahleita en sois.

IHMIS-ONNI.

Niinkö täällä ihmis-onni, Niinkö katoo, kuihtuu, kuolee, Hautaan hoippuu, hajoaa?--

Moni kantaa, kiskoo, raataa, Kituin kärsii, kuolo kaataa, Hautaan hoippuu, hajoaa.

Moni perheen, lapset laittaa, Leivän leipoo, paistaa, taittaa, Hautaan hoippuu, hajoaa.

Moni toimii, riehuu, rientää. Hyvän toivoo, huonon niittää, Hautaan hoippuu, hajoaa.

Moni kurja kerjää, kiertäin, Pyrkii, pyytää, samoo sieltäin, Hautaan hoippuu, hajoaa.

Monen sielu, ruumis runtuu, Itkein elää, maahan murtuu, Hautaan hoippuu, hajoaa.

Niinkö täällä ihmis-onni, Niinkö katoo, kuihtuu, kuolee, Hautaan hoippuu, hajoaa?

Ei!--Ken kyisen korven kulkee, Petoin keskelt' turvaan tunkee: Kunnialla kruunataan.

Niin on maisen matkan laita. Tääll' on toivoin toukoaika: Hauta onnen tarjoo.

MAINEN KOSTO.

Kosto, kelvoton, jo viihdy! Elä kiihdy! Rinnan runneltaisit jalon, Hengen valon Pyhän saisit sortumaan; Kosto, viihdy, viihdy vaan!

Sydän, salli koston kuolla! Tuolla, tuolla Koston kalpa korkealla Taivahalla! Parhain kosto päällä maan: Kiitä kelvotonta vaan.

KIEHKURA.

Suloseppeleisen laittoi Neito kukkasista niemen, Istui, allens oksan taittoi, Varjostohon vesan pienen.

Unelmihin siihen uupui, Kultaistansa kaipaellen, Metsäinen kun soitto kuului, Käki kukkui kaikutellen.

Unetarpa hempukkansa Laski lemmen taisteloihin: Siinä sortui kiehkuransa, Muiston-kukka murennoihin.

Niin nyt herättyään, neito Lintuin lauluja ei kuullut, Päivääkään ei nähnyt, keito, Kukkain tuoksukaan ei tuullut.

"Kirottu!" soi huuliltansa, Sydän sykki toivotonna; "Kuka onnen kiehkuransa Hukkaapi, on onnetonna."

KUKALLE.

Väistä, kukka kaunokainen, Ettei outo ampiainen Myrkyin sua surmoais! Väistä, ettei mehiläinen, Laulavainen, kiertäväinen Huuhdo mettä huuliltais!

Mutta katso perhon silmään, Kuin hän lemmen kyynelillään Lehtiäsi lämmittää. Hälle hellä suusi suikkaa, Suusi suikkaile ja kuiskaa: Tule mulle, _mulle jää_!

SIKSI ITKEN.

"Miksi itket, poikaseni, Valittelet illat, aamut?"-- Siksi itken illat, aamut, Siksi vaivainen valitan: Olen ilman impyettä, Aivan onnetta elelen, Vailla neidon näppäryyttä, Soreutta sievän varren, Vailla kasvojen valoa, Suun suloisen suuteloita, Säihkyä sinisen silmän, Kiiltoa kiharahiuksen. Siksi itken illat, aamut, Siksi vaivainen valitan.

KAIPAUS.

Ah! kaipaus täyttää rintani nyt, Kun Lemmetär onpi mun eksytellyt: Se enkeliänsä tok' nähdäni tuo, Mut siipiäns mull' ei varjoksi suo.

Tult' isken, kirpovi kipeniä, Vaan yöhön ne haihtuvi höytyvinä: Niin Lemmetär hempeät lapsensa vie, Se menness' on heillä mi tullessa tie.

Nyt taaskin taivahan impyen nään! Kah tulta kuin tuiskuvi höyhenistään! Suur kiitos, lahjasi maalle kun tuot!-- Mut miks ne vaan harvoin kukkia suot?

Ah! aina jos rinta hehkuvainen Sais kiihtäjän, palkehen liehtovaisen, Ja saisko sydämmeni vaipuessaan Ain' untua helmaan rakkahimpaan.

Mull' laaksosi, enkeli, tuo toki, voi! Nyt kuuntele!--huoleni kantele soi! Jos pakenet, toivoni riutuva on, On taivaan riemuki tuikkeheton.

ETSIN.

Kauan etsin kankahalta Mansikkata mieluisata, Kauan puron partahalta Kukkaa lemmen liehuvata.

Etsin taivon purppuroista Lemmen punaa loistavata, Mustan yönki haamustoista Onnen kultakiehkurata.

Etsin tyyntä lemmen silmää Sinipilvein pieleksistä, Tutkin tähtein tulta selvää Kiiltohelmein hettehistä.

Etsin. Kuulin äänen vienon, Löysin kukan kultapäisen, Punaposket, hiuksen hienon-- Löysin silmän säihkyväisen.

LÖYSIN TOISEN.

Ah! en huolis, Vaikka kuolis Eilinen mun impyeni! Löysin toisen Ruusunmoisen, Kauniimman kuin kastehelmen: Elän hällen.

Niinpä pyöri, Hypi, hyöri, Leiki, lempilintuseni! Kah, tää vasta Autuasta! Taivas, niinkuin enkeleillä, Maass' on meillä!

YHTYESSÄ JA EROTESSA.

Kun viimeks yhdyin sun, Ol' uhka pakkanen, Kuin hangen selkä mun Myös sydän talvinen.

Vaan tuike silmäsi Mun mielen virkisti, Ja huulen-hohtosi Mun rinnan hauteli.

Myös lempi-silmillä Meit' taivas katseli, Ja eron hetkellä Kasvomme kasteli.

LAULA, KULTANI!

Laulapas, mun kultasen', Nurmi vihannoi! Kuules kuinka kerttunen Pensastossa soi! Laulus on Lempe'in, Soittos on Suloisin, Kuulla kuin voi.

Kuules, kultaseni, kuin Kosket pauhajaa, Hongat laulaa huimistuin, Ilma vinkuaa! Laulus on Lempe'in, Soittos on Suloisin Kuulla kuin saa.

Laula, hellä kultani, Kerttu vaikenee, Kuni pensas kuihtuvi, Ruusus raukenee! Lempi mun Rintani Täyttää, kun Laulusi Vaan helisee.

NYT HÄN NUKKUU.

Nyt hän vaipui vuotehelle, Huokaa--huoatkoon. Hymy nousee huulosille, Pyhä hohde poskusille, Nukkuu--nukkukoon.

Kuu jo valaa kiehkuroihin Kiiltohelmiään; Sielu taivaan asunnoihin, Loistaviin ja vihannoihin Lentää leikkimään.

Keveästi sydän sykkii, Rinta kohoilee; Veri soutaa, suonet tykkii, Enkel' häijyt henget lykkii, Tuonen torjuilee.

Nyt hän nukkuu; henki häilyy Lemmen lehdoissa; Mulle sydämensä säilyy, Mulle silmä kirkas päilyy Aamun koittaissa.

SILLOINPA KESÄ MINULLA.

Konsa peippo piipottavi, Kesä lapsille tulevi; Konsa leivo laulahtavi, Nuoret hyppivi norolla; Konsa kukkuvi käkönen, Vanhuksetkin virkoavi.

Milloin on kesä minulla?-- Silloinpa kesä minulla, Kun on kultani kotona, Joutsen hellä helmassani, Vaikka talvella tulisi, Lumisäällä laulahtaisi.

KAHDEN TAHTO.

Suuteloista äiti kieltää. Pitäneekö noutaa mieltään? Sydämeni sanoo toisin. Kumpaakin jos noutaa voisin!

Rinta kiehuu, kuohuu--oi! Ken nyt viihdyttää sen voi?

Äidillä on vanhan mieli, Vanhan mieli, vanhan kieli; Sydämen sain Jumalalta, Tahtoni lie Taivahalta:

Joudu, kultaseni, jo, Jo on valmis suutelo!

MIN' EN HUOLI.

Eikös neito naida sais, Ketä rinta rakastais? Kaikki miehet naivat niin-- Miksi mua kiellettiin?

Mulle Matti tarjotaan, Jot' en huoli milloinkaan. Muut sen kyllä ottaa vois, Min' en huoli, viekää pois!

MAAILMA JA SYDÄMENI.

Miksi sydämeni töitä moitin? Maailmallakaan ei toimet toisin. Missä kaikuu sopu sointuisalta? Kuohua vaan kaikk' on, aaltoin valtaa:

Pouta-ilma uhkaa ahavalla, Ahavainen myrskyn pauhinalla; Niin on melske, niinpä mellastukset, Salamat ja luonnon liikutukset.

En mä töitä sydämeni soimaa: Maailmallakaan ei kyllin voimaa Estämähän eripuraisuutta, Sotaa, sortoa ja kavaluutta. Mistä lahkot, eriseuraisuudet, Vainon valta, surman hirmuisuudet? Kaikk' on koston, turmeluksen tuoma Maailmassa karvas myrkkyjuoma.

Sydämeni täynn' on tuhansia Maailmaisen elon tuntehia,-- Ihmekö jos telmäilee, jos riehuu, Toisinaan niin polttavaisna kiehuu, Voimia kun voimat vastustellen Polkevi ja raataa raivoellen. Miksi sydämeni töitä moitin? Maailmallakaan ei toimet toisin.

KAHDENLAISIA KUKKIA.

Kukkii kylmä jää, Kukkii nurmi nukkapää. Mut miks, kun on päivän paiste, Sulaa jäisten kukkain loiste?

Siksi--nytpä nään-- Sulaa loiste kylmän jään, Silmäns kirkkautt' ei kestä: Lempi puuttuu sydämestä.

NUORELLE TAIDEMAALARILLE.

Toivon Sulle, nuori Taideniekka, Että taitos kasvais kukoistaen, Kesällä kuin Suomen kankahilla Kasvaa koivut, tuomet tuoksuavi, Lehdot kaikki leyhkää lähistölle, Paistehessa kesä-aurinkoisen! Niin Sun taitos, kuntos kasvakohon Kuvailemaan kummut, kukkulamme, Laaksot, lammet, kosket kuohuinensa, Hyrskyinensä virrat vahvimmatkin, Maalaamahan maamme mahtipaikat Sekä sodan, rauhan sankarimme, Loihtimahan tummat loistaviksi. Niin Sä kasva, kartu kansallemme, Kunniasi olkoon kunniamme!

RUKOUKSENI.

_Luojani!_

Jos nuorna mun viet pois maasta, jos nuorna, Niin helpota ensin lähtöni kuorma: Mun kaks elon maljaa juoda ens anna,-- Sä, Kuolema, sitten maljasi kanna.

Runotar, tuo ensiksi Mulle mehumaljasi! Nesteet maasta, taivaasta Salli siihen kumpuilla, Sulattele nesteesen Aarteet ihmissydänten: Rinnoiss' elon virrat saan Laulaa sitte kuohumaan.

Lemmetär, tuo toiseksi Mulle herkkumaljasi! Loihdi lemmen ruusuista Siihen viina vahtoisa, Sulattele viinahan Riemuhelmet taivahan: Autuaana sitte voin Elää, kuolla, huoletoin.

_Luojani!_

Näin juotua, tuon viel' uhrini Sulle, Ja helppo on silloin kuoloki mulle: Niin seisota silloin tykkivä suoni, Niin maasta mun tuokoon luoksesi Tuoni.

VIINIMALJA.

(Suomennos).

Nuotti: Upp genom luften j.n.e.

Veikot, kun vuotavi kultaset maljat, Niin kevät sieluhun virkoavi; Murheita murtavi hehkuvat marjat, Riemujen laakso on maalimaki. Henki jo nousevi tähtien luo; Sumutkin sammuvi, maljan kun juo. Löydy ei pilviä otsalla meidän, Joit' ei sais viini pois, haihdutellen, Siispä sen vaahtohon huoleni heitän,-- Riennä jo maljojen kalkkehesen!

PIENI KATRI.

Ruotsalaisen kansanlaulun mukaan.

Kuninkaan eli hovissa pien' Katri piikana Kuin taivahalla tähtinen, ihana, loistava.

Hän loisti lailla tähtyen ylitse neitojen, Kuningas nuori näki sen ja lausui hymyillen:

"Jos tahdot olla kultani, sinulle, Katrisen, Hevoisen annan parhaimman, satulan kultaisen."

"Nuorelle puolisollesi, kuningas, anna ne, Äläkä kunniatani minulta viettele!"

"Jos tahdot olla kultani, sinulle lahjoitan Punaisen kultakruununi, helmistä hohtavan."

"Nuorelle puolisollesi, kuningas, anna se, Äläkä kunniatani minulta viettele."

"Jos tahdot olla kultani, jo saatki, Katrini, Sä puolen valtakuntaani ja puolen maatani."

"Nuorelle puolisollesi, kuningas, anna ne, Äläkä kunniatani minulta viettele."

"Ja jos et kullakseni mun ruvenne sittenkään, Niin piikkitynnyrihin sä hirmuiseen syöksetään."

"Jos kuolla piikkitynnyriin mun nuorna täytyisi, Näkevät taivaan enkelit mun viattomuuteni."

Syöksetti piikkitynnyriin kuningas Katrisen, Ja orjan käski pyörittää, vihasta vapisten.

Kaks sitte valkokyyhkyä lens alas taivaasta, Takaisin taivahasen ne lennähti kolmena.

PAIMENELTA.

1.

Muistan kuinka paimenessa Immen kanssa iloitsin, Muistan kuinka iloitessa Toisinaan myös suutelin, Suutelin ja suudellessa Neiti hymyi hempehin.

Aika kului lehdikossa Leikiten ja lemmiten, Kaikk' ol' leikki viatonta, Tointa luonnon lapsien. Kaksitellen, joukotellen, Kaikk' ol' yhtä vapaisuus, Viatonna vieretellen-- Se on soma suloisuus!

Miks et vielä veri kiehu, Niinkuin lasna, lemmiten? Miks et hyöri, liiku, liehu, Laulaen ja leikiten? Niin, mä tiedän, miks et liehu: Tunto suree turmeltu; Viallinen ver' ei kiehu, Luonto itkee loukattu.

2.

PAIMENEN LAULU.

Täällä koira karjoineen, Täällä karja kelloineen, Hui, huhu huu! Täällä nurmi ruohokas, Aho, mäki marjakas, Hui, huhu huu, Korpi kajahuu!

Salot suuret salini, Mätäs pieni pöytäni, Hui, huhu huu! Eväskontti aittani, Lähde kaljakannuni, Hui, huhu huu, Korpi kajahuu!

Tyynet lehdot leikkini, Linnut soittoseurani, Hui, huhu huu! Joutohetket juhlani, Luojan luonto pappini, Hui, huhu huu, Korpi kajahuu!

3.

Lauloipa mullekin laakson lintu Taivahan kaunihill' äänellänsä; Päiv' oli silloin lämmin ja leuto, Kukkaset suuteli toisiansa, Kukkaset suuteli, lehtoset lempi, Kuusia syleili hempeä henki, Minäkin lintua lempiä sain.

Autuas aika ja kultanen kehto!-- Laakson lintua lempiä sain! Kukkaset lempivät, lempivät lehdot, Luonto kaikk' oli lempeä vain.

Vaan ijäks taivas ei maillemme mahdu. Onni tääll' on kuin tuulessa rahtu.-- Kulkeva kotka mun lintuni vei!

4.

POIKANA.

Kerran, poikana, Vuoren harjulta Katselin koskehen rientoa ankara aaltoin. Silloin toivoni Vyöryi, virtaili, Miettehet taivohon, pilviä ohaten, lensi. Vuoren korkeus, Virran vilppaus Kilvass' ei kyllin kestää voinut.

Läksin laaksohon, Kosken kalttohon, Kukkia, Vellamon hopeahelmiä, katsoin. Nautin tuoksua, Lintuin laulua, Maistelin marjoja, suutelin ruusuja rannan. Näin sai untumaan Luonto helmassaan-- Vaan jopa kutsuva kaikui soitto.

Käki vietellen Sai mun vuorellen, Siellä mä kuuntelin kukkua, pauhua kosken. Päivät riemuiten Vietin laulellen, Muistelin laaksoa, ihmehin huokuja honkain. Aika riensi vaan, Riensi rientoaan-- Viel' en ol' entänyt toivoin maata.

5.

Mikä olenki utala?-- Olen höyhen tuulosessa, Rae raju-ilmasessa, Vene vieno vaahtopäissä, Lastu aaltojen ajolla. Kuhun kulkenen katala, Kuhun oksahan osannen, Kuhun jäähän jäätynenki, Missä löytänen leponi, Rannan tyynen, rauhallisen?

6.

Kuin himmeä on helmi hohtavaisin, Timanttihin verraten. Kuin tumma vaan on tähti tuikkavaisin, Aurinkohon verraten. Niin vienosti ja tummaan välkkyväinen On ihmishenki, korkein käskyläinen, Luojahansa verraten.

7.

Kun päiv' on kirkas, paisteinen, Niin pääsky pilviin entää, Vaan kun on taivas pilvinen, Se läsnä maata lentää. Niin toivot, riennot ihmisen Ne nousee, laskee jällehen.

8.

Kah, punapilvet mustain alle tunkee! Kah, ruskonenkin yöhön uppoaa! Vaan rintani tok' riemun, rauhan tuntee: Näen yölläkin kuin Pohjo leimuaa! En näe vaan, mut tunnenkin sen palon, Se sydämeen luo pyhän lämmön, valon Jok' yli maan ja kansan kuumoittaa.

9.

Kuka iloitseepi kukast' auran, Päivän kukasta ken punoo paulan, Vaan on mulle mieluisampi varmaan Kämmekkäinen Maariani armaan.

10.

KOMPASTUS.

Useesti, kun ma kompastuin, Niin häpesin ja tuskastuin; Mut kerta sattui onnikin: Mä neidon helmaan horjahdin! Ah, kuinka silloin ihastuin!

11.

Peippo pesii puuhun, Sorsa salmen suuhun, Minne pesin neito raukka, Kun on katkottuna kauppa Kanssa Kaarloni?--

Pesin turpeen alle Kauas korpimaalle, Sinne tuudin turvattoman, Laitan liekun onnettoman Lapsi-laittoni.

12.

Kukkaa monta kasvaa kunnahalla. Muuan kaunis, kiiltävä ja kirkas Tuoksutonna luopi loistoansa: Sille paimen hymyy huoletonna. Kukka toinen, vailla kauneutta, Lähettävi tuoksun taivahille: Sitä paimen katsoo kainostellen. Kukka kolmas, kaunis, tuoksuvainen: Sille paimen hymyy hiljallensa, Suutelee ja ottaa rinnoillensa.

13.

Missä kukka, Siellä kesä, Missä tähti, Siellä taivas, Missä lempi, Siellä autuus.

14.

Puhjetessa kukka puhtahin, Lehti tuorein hiirenkorvallisna. Kevähästä kesä kaunihin, Lintuin laulu silloin suloisinta. Aamusella päivä armahin, Kastehelmen kukkaa suudellessa. Lemmen kukan ensin puhjetessa Sydän sulin onpi neitosessa.

15.

Oi, jos oisit sydämeni: Raitis kuni uusi oras, Puhdas kuni kehdon lapsi, Kirkas kuni lähteen silmä-- Niin jos oisit sydämeni!

16.

Missä köyhän kujerrus?-- Kankahilla kuivilla. Missä reuhtoo rikkaus?-- Korpisoilla kolkoilla.

Entäs maine, kunnia?-- Tuolla vuorten harjuilla. Mutta missä lempi?--Ai! Rauhan ruusulaaksot sai!

17.

Kuin kukka rannan hiekassa, Mun sydämeni Liisassa Niin kiinni riippuvi. Mut myrsky jos vaan kohtaapi, Ja toinen kukka hohtaapi, Niin jätän Liisani.

18.

Lapsen kyynel kirkkahin Äidin rinnoilla, Lemmen kyynel lämpimin Neidon poskilla, Kaipuun kyynel katkerin Haudan reunalla.

19.

Virta! ah kuin kiehut, kuohut! Suli' on taivas loiston suonut: Näin sun hyppys hauska ois. Vaan jop' uhkaa vaahdon vyörre, Tuoss' sun peittää, miss' on pyörre: Kiiltohelmet haihtui pois!

20.

Neidolta sai poika suuta. Paimentyttö kuuli sen, Kertoi emännällehen. Koko kaupunki nyt huutaa: "Neidolta sai poika suuta!"

21.

Jos ma sirkkana sirisen: Kuuntelevi kukkatarha. Soittelenko sirkkusena: Lehdet puissa leikitsevi. Pensaskerttuna pajatan: Paimen seisovi polulla. Laulelenko leivon lailla: Kyntömieskin kuuntelevi. Satakielisnä sanelen: Vaipunutkin virkoavi. Kukun kuululla käkösen: Kajahtaapi korpimetsä, Neidon rinta riemahtaapi.

22.

Käki nauraa kukkuessa: "Kohta sataa vettä!" Neito hymyy nukkuessa:

Sataa aamun koittaessa Hunajaa ja mettä! Kelle vesi?-- Paimenelle. Kelle mesi?-- Sulhaselle.

VUODET 1870-1872.

PAIMENELTA.

23.

PAIMENET TULILLA.

Kaikki leikkihin nyt! Nautinto on karjan työ, Kuin liekki tuo Roviolta rangat syö Ja ilmaa juo. Kaikki leikkihin nyt! Yhtykäämme rinkihin, Kädet käsihin: Riemu leikin liekki on, Jossa murheet kortuu, Leikki karsas, riemuton Kylmenee ja sortuu. Laulumme Leikille On kuin tuuli liekille.

Leikkivät lehdotkin, Laulavat linnutkin Lehdikoissa; Niinpä me Laulain leikimme Nurmen kukastoissa.-- No, no, no! Nyt loppukohon jo! Leikki niinkuin laulukin Lyhyest' on kaunihin.--

Miss' on torvet, Virkasarvet? Niihin kynnet, sormet! Kukin soittamaan, Posket palkehina liehtomaan, Että metsä raikaa! Nytp' on meill' oikein aikaa.

Koko soittosarja Juur ammoo kuin karja; Toiset pärrittää ja tärrittää, Niinkuin ratas tiellä täräjaä; Toisten torvi voimakas Raikuu raivokkaasti, Kuulee korven kuningas Louhilinnaans' asti. Ei tästä säiky maailma-- Pedot säikähtyy, Ei mielly ihmiskuuntelja-- Karjat mielistyy.

Vaan hengästyyhän orhitkin, Uupuu härjät ammomasta, Niin miks'ei heikko paimenkin Torveansa soittamasta. Hoho, hoho hoi! Koirat haukkuu, karjan kellot soi.

24.

Ellös kadehtiko onneani, Paimenellakin on pahat henget: Paarmat käskee kiroelemahan, Närhi räiskyttävi ruokotonta, Korppi kavaluutta ylistääpi, Varkautehenkin pyytää vares, Kotka kiihoittavi murhatöihin, Viel' on yksi pahin kiusanhenki, Joka täyttää koko sydämeni: Se on, näet, tuo Nella nilkosilmä.

25.

MYRSKYINEN JA TYYNI LAMPI.

Kun kylmänlintu myrskyn ennustaa, Ei muut kuin tuuli silloin uskaltaa Kuohutella lammen lainehia, Liikutella rannan lehtosia.

Vaan taivasta kun lampi kuvailee, Niin sorsat siinä kilvan uiskelee, Sulho soutaa kanssa impyensä, Taivas täyttää heidän sydämensä.

Näin vaihetellen sydän vallatoin On usein riehuvainen, rauhatoin; Vaan kun lohdutus tuo rauhoituksen, Tyyntyy rinta, löytää virvoituksen.

26.

MARJATYTTÖ.

"Oi te maasta mansikkaiset, Saatte kyllin suudella: Teitä etsii ihmislapset, Teitä lintu laulava; Vaan ken etsii minua, Kenen silmä mulle tuikkaa, Ken se mulle suuta suikkaa?"

Näin se neito suulla soitti, Mansikoita poimien; Vuoret kaikui, vaikka koitti Neito laulaa hymisten: Metsämiespä hiipien Suunsa tarjosi,--mut kuuli: "Pois sä, käärme, myrkkyhuuli!"

27.

Kuuluu kellot, kalkkanat, Ulkon' orhit kuopivat, Talohon käy kosijoita:

Tyttö, säpsähtäen noita, Heräjääpi aitastaan Ylkävierait' ottamaan: Silmäns' unen sikkarassa, Korvans' unen kokkarassa, Pääns' on turrin tarrillaan, Suunsa mirrin marrillaan: Kosiotpa peljästyvät, Ovest' ulos peräyvät, Ratsuin kellot helkähtää:-- Tyttö parka yksin jää.

28.

Miksi viheltääpi Vilho, Miksi ilon itsestänsä Ottaa aina iltasella?-- Siks kun päiv' on päähän päästy, Päivä päästy, työt on tehty, Kulku viepi kullan luokse, Asunnolle armahansa.

29.

PAIMENTYTTÖ.

Mättähältä mättähälle Poika seuras neitoa: "Annathan sä suuta mulle, Ethän poista huulia? Eihän torju kukkakaan Perhosia huuliltaan!"

Mättähältä mättähälle Neito juoksi allapäin: "Enpä kuule kuiskujasi, Elän paimenessa näin: Satakieltä kuultelen, Mansikoita suutelen."

30.

Havahduin kevät-aamulla. Juur ehti korvan' aueta: Niin kuulin soittavan Kuin lehtolintusen; Juur ehti silmän' aueta: Näin aamun koittavan, Kuin kasvoist' enkelin.

Ei laulu lehtolintusen, Ei koite kevätpäivyen: Ol' laulu oman lintuni Ja koite kasvot kultani.

31.

Likisti neito kättäni: Vavahti silloin rintani; Sivelsi sormin poskeain: Kuohahti veri rinnassain; Syleillen vaipui kaulalleni: Jo luulin jättäväni maan; Huulensa liitti huulilleni: En tiennyt mitä luulinkaan.

32.

Sin' et usko tarua, Ett' ois ruusupensasta Luotu puiden kuninkaaksi; Vaan kyll' uskot, poika, sen, Ett' on luotu neitonen Sydämesi valtiaaksi.

33.

ARMAANI SYNTYAIKA.

Silloinpa syntyi minun kultani, Kun kirkas päivä nousi taivahalle: --Siitä sielun kirkkaus. Ja kuu kun riensi lempeänä länteen: --Siitä syämen lempeys. Koi kaunihisti silloin vilkutteli: --Siitä silmäin ihanuus. Ja ruusut juuri puhkeilivat silloin: --Siitä kasvoin kauneus. Ja lemmenkukkaa kevät kasvatteli: --Siitä lempi rinnassaan. Sen Luoja käski mulle kasvamaan.

34.

Miks aholla mansikkainen?-- Kun vihertää nurmen nukka. Miks vihertää nurmen nukka?-- Kun lehottaa lemmen lehti. Miks aholla lemmen lehti?-- Kun heloittaa immen vuode. Milloin siihen impi untui? Kaivatessa kultoansa.

35.

EL' AINA.

El' aina kerro keväimestä, El' aina kevät-aamusta, El' aina kuisku kukkasesta, El' aina laula lemmestä! Vaan mistä nuorna laulaisin, Kun kevät nuoruuteni on? Ja oisko kukka-aikakin Ja lemmenpäivä lauluton?

36.

KEVÄTLAULU.