Part 12

Voi, kuinka kaunis on maailma Kotoni ulkopuolia! Ja tänä iltana tanssissa, Kuink' onnellist' oli tuolla!

Ne nuoret herrat niin herttaiset, Ett' aivan mieleni suli! Ja syttyi heilläkin sydämet, Kun kuka luokseni tuli.

On kukan vaikea valita, Kun noin on perhoja monta; Suon heidän luonani tanssia,-- Odotan verratonta.

Berlin 8/9

RISUMUMMO.

Risutaakkani alla nyt horjun, Ei ainoat' auttajaa; Vilukuoloa tuskin torjun, Jopa nälkäkin ahdistaa.

Oli ennen auttelijoita-- Oli poskeni ruskoiset--, Silloin ei tarvinnut noita Käsivarteni valkoiset.

Nyt:--ryppyinen vaimo rukka, Vene aaltojen murtama, Sydän särkynyt, harmaa tukka Ja autio maailma.

Berlin 8/9

VAIHDOS.

Piti paljon tyttönen koirastaan: Kun koira itki, niin hänkin, Kun koira sairasti, hänkin, Kun kuoli,--eipä se kuollutkaan. Näki itse nälkää mielellään, Kun koiransa sai tyytymään, Ja parhain tyttönen riemuitsi, Kun koira haukkui, reuhasi. Mut muuttunut on hän kokonaan. Nyt tuskin koiraa muistaakaan: On pentu raukan paikallen Hän päästänyt poikasen.

Berlin 8/9

LAULA, MURHEETON!

Laula, laula, murheeton! Sydämesi on niin raikas, Viel' on riemuella aikas, Henkesi on saastaton. Tunnen jotain riemustas: Kuin se kaukaa kajastaisi, Kaipaukseni toteuttaisi,-- Tarttuu puhtaudestas.

Berlin 18/9

LUONA KEISARIN HOVIN.

Luona keisarin hovin On lähde kaunoinen, Ylös kuohuvin povin Se silmää taivaasen.

Luonnon lähtehen lailla, Se purkaa helmiään, Luonnon alkua vailla Tok' ehtyy yhtenään.

Berlin 21/9.

"TIKI TAK".

"Tiki tak" käy kello, lapsonen, Tiki tak, se lapsia miellyttää. Mut hyötyä siit' ei, lapsonen, Et viisareita voi ymmärtää. Niin virran kuuntelet kohinaa Ja kuulet kello kun naksuttaa, Vaan kulje et virran seurassa, Ja tunne et aikaa arvata.-- Tiki tak vaan lapsia hauskuttaa, Kohu virran pieniä uinuttaa.

Berlin 27/9

SPARTAN NUORUKAISET.

Helooteja pyysivät aikoinaan Nuo Spartan nuorukaiset. Ken mies oli oikein ampumaan, Ken tarkkaan tähtäsi nuoliaan, Sitä kiitteli kansalaiset.

Helootien on nimi vaihtunna-- Niin muoto on vaihtuvaista--, Mut nuorukaiset nyt Spartassa, Kuin ennen, juoksevat jahtia: He pyytelevät nyt naista.

Ei pyytäjä ammu nyt jousella, Vaan kättä ja silmää käyttää, Ja valtava on hänen voimansa, Hän ansaitsee nimen leijona, Niin urhokkaalta hän näyttää.

Berlin 8/10

TAPA.

Näen sarjan noita jaloja sotijoita: Ken kaatui voitolla, ken tappiolla, Ken eli tappion, ken voiton jälkeen. Mut kunniapa yhteinen on heillä, Ett' ovat vakuutustaan puoltaneet, Ei veltost' aina "jaa, jaa" laulaneet, Kuin kurja tapa vaatii meillä.

Wien 11/10

SYYS KEVÄÄLLÄ.

Kaunihisti kuolet, kukkanen, Syksyn tuulehen kun lakastut, Kaunihisti syksyn koivunen Aivan aikanasi kellastut. Lakastutte uudistuaksenne: Ennätitte jättää siemenenne.

Toist' on kuolla kesken kevättään, Kuolla nuorna kevätkoivuna, Toivonmaailmahan viheriään Aivan toivotonna vaaleta, Täynnä haikeata tutkimusta, Syyntutkimusta--ilman lohdutusta.

Wien 23/10

SUKUTUSKAT.

Tarinan muistan veljeksistä, Joit' ahdisti käärme yhteinen, Ja tuskaa tuottaen kauheata, Pit' orjanansa se jokaisen.

Ja veli toinen jos toista syytti, Niin käärme vaivasi uhmemmin, Vaan julmaa yhdessä vastustellen Myös tuskat huojeni kultakin.

Mut vapahiksi ken tiesi milloin He päässevät sukutuskistaan; Kentiesi silloin, niin, ehkä silloin, Kun kukin vuoronsa haudataan.

Wien 11/11

KULKIJA.

Miks, äiti, pientäsi ohjasit Pois kotikullasta maailmaan? Oli kirkas aamu kun talutit Hänt' ulos luontohon kukkivaan.

Ja poikas silmissä toivo koitti, Sun silmyeissäsi kyyneleet, Ja rakkautesi kaikki voitti, Te ette turmia peljänneet.

Ja käärme, uinuva kukkasissa, Ei silmiänne viel' auaissut, Ja pahan voimia kuolevissa Ei sydän nuori viel' uskonut.

Niin kauas pienesi sitten kulki Ja kasvoi suureksi matkallaan, Vaikk' käärme montakin katkeruutta On hälle ehtinyt tuottamaan.

Miks ei jo loppunut käärmevalta, Sen pää kun poljettu kerran on? Sen myrkky kiehuvi kaikkialta, Pää kaipaa kultakin poljennon.

Wien 11/11

KADUN VARRELLA.

Istua ikkunassa, Katsoa maailmaan:-- Maailma kaunis kulkee Lainavaunuissaan.

Kulkee, virtana kulkee Joukkoa kirjavaa. Vaunuparvessa vaunu Muita on oudompaa:

Loistava lainavaunu, Enkeli yllä sen, Enkelin alla arkku, Verhossa kukkien.

Kukkaset arkkua seuraa, Elämä kuolemaa. Elämä kuolemaako?-- Kuolema maailmaa.

Laina on kaiken aikaa Auttanut vainajaa. Viimeisen teki lainan, Maasta kun matkustaa.

Raskas laina on kaikki, Elämä kaikkineen, Loppulaskua tehden Päättyvä tyhjyyteen.

Wien 27/11

PELISSÄ.

Pelataan, ystävä, pannaan Elämä kortin kulmaan: Mieltyisi ken elin-aikaan, Kiusauksehen julmaan!

Peliä, onnenkauppaa, Juonta ja keinotusta, Harvoin rehtiä, totta On tää elämä musta.

Voititko?--naura, naura Tuttavas tappiota, Naurua ansaitseekin Elämän tyhjä sota!

Tyhjäkö?--jotakin voittaa, Päättänyt ken on pelin: Maailman tappioista Kylläisnä--kääntyy selin.

Wien 28/11

POIKANEN.

Poikanen, astuit puikkosen Pienehen jalkahasi. Siit' elä itke, haavasen Hoitavat vanhempasi. Montakin vielä puikkoa Maailmassa voit astua.

Poikanen juoksi maailmaan, Jättäen vanhempansa; Äiti ei siellä ollutkaan, Haavojen-hoitajansa. Vaan moni pitkä puikkonen Haavoitti siellä poikasen.

Kyynelin voiti haavojaan Poikanen ensimmältä, Mutta kun tottui astumaan, Tuntunut ei kipeältä: Jalka ei ollut milläänkään, Päästänyt silm' ei kyyneltään.

Wien 11/12

KANSIEN TÄHDEN.

Nykyaikaan kaunihit kannet Ovat muodissaan,-- Kirja ostetaan. Ja kauniskantiset ihmiset Jokaisen ovat mieleiset. Min' en myös hylji kumpaakaan, Toki kansien tähden kirjaa vaan En lähtisi ostamaan.

Wien 12/12

VANHA MUMMO.

Kasteli kukkaa vanha mummo, Kukkaa ikkunalla. "Missä on tyttösi, vanha mummo?" --"Kaukana maailmalla."

"Tiedätkö millä hän kulkee tiellä, Vaivainen mummo kulta?"-- "Tiedä en,--maailma taisi niellä, Taikka jo peittää multa:

Kastelen kukkaa, armastani, Muistelen tyttölasta, Tuskinpa jälleen puhdastani Löytänen maailmasta."

Wien

KÖYHÄ RUNSAUS.

Oi runsasta,--oi köyhää maailmaa! Niin paljon ja niin vähän lahjoittaa: Maa mulle vuotaa viiniä, Mut vettä vaan on veljellä. Syön hekkumoiden herkkuja, Mut veljyt kalvaa pettua. Ma uinun höyhenpatjoilla, Ja veljeni puulla paljahalla, Tai kulkee mieron matkoilla, Yöt kärsien usein taivas-alla.

Kun mulle taitehen kukkaset Jaloa luovat virvoitusta, Niin veljyt raukalle lapsoset Soi puutevirttä ja ruikutusta.-- Ja kuitenkin, voi kuitenkin! Se tuhlannut on paljonkin, Ken hukkasi helmen parhaimpansa: Mielt' onnellista, unta rauhaisaa Ei aarteet maailman voi lahjoittaa,-- Oi, veljeni!--hällä on parhaimpansa!

EPÄSOINTUA.

Kuulinpa mainion konsertin: Sata viulua vinkumassa. Toki tuskastui moni sittenkin Sävelpiinassa kauheassa: Kun puolet aikaa tuhlattiin Virityksihin epäsointuisiin.

Epäsointujen aika on tottakin, Virityksien vuosisata, Sopusointu jos kohtaa korvihin, Se on onnea, sattumata. Ja kiusankieliä kuullessaan Jo maailma voihkaa tuskiaan.

Mut tuskia toivo lieventää, Kuin synnytyksien alla: Voi soinnunlapsonen hengittää Ajan koittavan rintamalla; Ja lapsonen miehistyttyään Saa kielet sointuhun yhtymään.

NUORET.

Ylös vuorta kahden kulkivat, Eri puolta tiestä astuivat, Käyden riitelivät keskenään, Koira haukkui heidän välillään.

Raskahasti kaiku vastaltaa, Raskas kulkea on vastamaa, Toki poika, toki tyttönen Koirinensa nousee vuorellen:

Ta'ustalla metsän siintävän Näytti taivas maata etsivän, Taivas maata etsi, vettä maa,-- Sydäntäkin sydän halajaa.

Ah, kuin kaunihisti soveltuu Havumetsän luona lehtipuu, Veden luona maa ja taivas maan, Miehelläkin nainen rinnoillaan.

Nuoret lähenevät toisiaan. Niinkuin metsä yhtyy oksistaan, Kättä lyöden, silmää silmäten, Liittyy poika nyt ja tyttönen.

Koira huomaa, kääntyy laaksohon, Maata suutelee ja leuto on. Mutta taivassilmin, käsikkäin Nuoret kiiruhtavat laaksoon päin.

Taivassilmin, uppo onnessaan, Kuvaellen kultalaksi maan, Kerjuvanhust' eivät oivalla, Jonk' on koira tieltä haukkunna.

Kerjuvanhus seisten tarkastaa: "Nuorten myötä-, vanhan vastamaa. Vaan kun kohtalo tuo kokkaran, Näette taivaan maahan tarttuvan."

KOLME LINTUA.

On viljapellolla kuhilaat Ja varpuset kuhiloissa, Mut yllä laulavi leivonen Ihannemaailmoissa.

Sen siipi pyrkivi aurinkoon Ja sydämiin sulo kieli, Ja aavistuksihin kaukaisiin Sen kuullen puhkevi mieli.

Mut pääsky laulavi lapsilleen: "Pois hurjankorkea lento! Ken viihtyy laulaen pesällään, Ei väsy eik' ole vento."

Niin ruokavirsihin varpu jäi Ja pääskynen pesähuoleen, Mut leivo pyrkivi yhtenään Valohon, taivahan puoleen.

VUOSI 1885.

NYT JA SITTEN.

Astele, armas pienoinen, Äitisi ohjaa lastaan; Et voi langeta, lintunen, Äitisi ottaa vastaan. Lankeatko, no, nostetaan, Luonas on auttajoita. Mutta kun joudut maailmaan, Turhaan huutelet noita: Siellä ne töykkii toisiaan, Harva on valmis nostamaan.

München 19/1

PEIPOLLE IISARILLA.

Kerran Suomen metsämaalla Lauloit, peippo, muistelen; Sama lintu, samat laulut, Hyvin vielä muistan sen.

Oksalla nyt vierahalla Soitat Suomen laulua, Rannall' Iisarin vaikk' istut, Muistat Vuoksen aaltoja.

Muistathan, kun synnyit, kasvoit Suomen keväthengessä, Laulathan, kun lasna kuulit Suomess' äitis virsiä. Siellä herännyt on henkes, Siellä syttyi ensi lempes: Vaihtukoonkin paikka, aika, Laulussas on Suomen taika.

München 2/4

PIENI.

Verhossa hennon harson Pieni nyt nukkuu vaan, Silmät ei auenneina Viel' ole maailmaan. Silmät jos aukeaakin, Harso ne verhoaa, Harso jos poistuneekin, Ilma tok' auertaa. Vuosia viettyy vielä, Auerkin siirtyy pois, Maailma kirkas loistaa, Jos silmäsi terveet ois!

München 16/4

IISAR.

Miks riennät, Iisari kiiruissas Ja juokset vaahtokierroksissa? Suo kuvain syntyä povessas, Ihaile kaunista rannoillas Ja opi sointua lintusissa!

"Ei aikaa!" lausut ja juokset vaan, "On paljon työtä ja kantamista." Ja rupaa raskasta aallossaan Vie Iisar merehen valtavaan,-- Sit' aina liikenee kaupungista.

Vaan rannat Iisarin kukoistaa Ja kaunis kaupunki loistaa, Käy herrat jouten tai ratsastaa,-- Työmies vaan uurtaa ja puurtaa.

München /4

SUOMENLAHDELLA.

Lainehet Suomenlahtosen, Länsimailta kun vyörytten, Lempeä kantakaatte, Suven lahjoja rannoillen Suomen, orpotyttösen!

Lainehet Suomenlahtosen, Pohjosesta kun vyörytten, Mainetta kantakaatte, Suloa orpotyttösen Mailla etelän kiittäen!

Lainehet Suomenlahtosen, Vierahista kun vyörytten, Vihoja haudatkaatte! Suomen rantoja kohdaten Suudelkaatte te siunaten!

9/5

LAPSONEN.

Sä päivin istut säteiss' auringon: Onnen-auringoisen. Öin kuunvalo sun verhonasi on: Lemmenkuutamoisen. Ja kyyhky povessasi kuhertaa: Viattomuuden kyyhkynen. Mit' etsit vielä armaampaa, Oi, lapsonen?

28/5

RUNOTTARELLE.

Aate puhjennut Vatikanissa Raffaelin kirkastuskuvan (la Trasfigurazione) johdosta.

Runotar vuorelle kirkastuksen Vei ennen aattehen maailmaan, Ja loitsi onnen ja ihastuksen, Ett' into puhkesi laulamaan.

Nyt, seisten alhossa, kauhistumme, Kun lempo tempoopi uhriaan, Apostoleihimme kumarrumme, Vaan heist' ei terveeksi loitsimaan.

Runotar, riennä jo loitsuinesi, Ett' inhahenkiset parantuis, Ja paina maailma rinnoillesi, Se armaudestasi uudistuis!

Ja temppeliisi vie sitten meitä-- Ei hetken kirkkausvuorellen--, Pois ihanteilta yön verho heitä Ja luonto kirkasta taiteesen!

30/7

ENSIN JA NYT.

Ensin mairekukkasin sun pääs ja rintas kaunistin, --Katselit niin säihkysilmin.-- Ylistelin avujasi, kauneuttas kiittelin, --Kuuntelit niin herkkäkorvin.-- Mettä luulin antavani, annoin myrkkyä; Tein niin heikkouden synnin, tein sen lemmestä.

Nyt sua ohdakkeilla tuikin, polttiaisin hautelen, --Katselet niin karsosilmin.-- Vasten mieltän' ivansuolaa sydämeesi kylvelen, --Kuuntelet niin kammokorvin.-- Kuumeesen jos sairastuisit, myrkky hiestyis pois, Vaan jos tuskaan kuolisit, niin syy mun lempen' ois.

30/7

KIERTOKULKU.

Mit' on pienet kiiltomadot noille Suuren sähkövalon vartojoille, Mitä laulu kevätpeipposen Vartojoille torvisoitinten?

Joka ilta uudistaapi muistoon: Pitäis tulla sähköliekit puistoon! "Toiste, toiste," laulaa peipponen, "Tänään vilkkuu kiiltomatonen."

Kansa kaipaa, kaipaa lumousta, Luonnon pienet ei tee vaikutusta; Vaikka iltasilla nousee kuu, Senkin valo nyt jo vanhentuu.

Kevät kulki, tuotti satakielen, Hetkeksi sen laulu lumos mielen. Kyllästyttiin. Ennen kuultua! Sehän vaan on vanhaa luontoa!

Kaasuvalon keksi eräs ilta, Niinkuin tähdet, nouttu taivahilta. Saksan soittokunta ilmauu. Nähdään niitä viikko, kuullaan kuu.

Vanhentuu! "Oi, sähkövalo missä! Autuus Italian on sävelissä!" Huutaa kansa. Juoksee keksijät, Sointujen ja valon etsijät.

Kansa kaipaa, rauhatonna harhaa, Harva etsii luonnon sointutarhaa. Vihdoin neron nuppi puhkeaa,-- Sähkövalo puiston valloittaa.

Soitto kaikuu, tuotu Italiasta, Kiihkeä kuin nuoruus hekkumasta. Vuoden kaks, on kansa kummissaan, Niin jo alkaa uutta kaipaamaan.

Liian huikeaa ja konstikasta! Hervaisee! Oi, luonto, ota lasta, Syliis eksynyttä painalla, Että koituis uutta tarmoa!

Miellyttää nyt peippo, kiiltomato, Luonnonkauneuden runsas sato; Alkaa kiertokulku uudestaan, Mutta päättyy konstimaailmaan.

6/8

MIKKO.

Mikko marjass' ollen lapsena Poimi ropehensa harjalleen, Mutta palatessa kotia Syödä noppi hän sen tyhjilleen. Kotona kun siitä soimataan, Itkuvirsiä hän veisaamaan.

Nyt, kun kasvanut on suureksi, Jouluviinoja käy ostamaan. Ostaa leilinsä hän täydeksi, Lähtee kotihinsa kulkemaan. Ajaa, saapuu kotilaaksohon,-- Leili tyhjä, Mikko täynnä on.

Joulu joutuu, kantaa kakkuja, Juustoja ja raavasjalkojaan. Miehet äissään moittii Mikkoa, Jouluviinatonna, kuivillaan. Mikko turvaa salakyynelin Tupakkaan ja jouluvirsihin.

31/8

LAULUN TOSI.

Et, laulu, totta ehdotonta Sä aina pyrji lausumaan, Myös puolitotta, valhettakin monta On kaunista, ne kun on ehjää vaan. Voi lukujenkin valhe, nolla, Se kun on ehjä, kaunis olla, Vaikk' ynnä toisten kanssa vasta Se lakkaa valhe olemasta. Niin vertaukset, varjot, kuvat,-- Myös itse kuva Jumalan,-- Vaan totuudesta kangastuvat, Niin luoden valhemaailman. Mut kuvat, vaikka valheita, Vakuuttavat tok' oikeasta, Ja vertauksest' ontuvasta Totuuden myös voi tuntea, Ja Luojan valhekuvast' ihmisestä Viel' löytyy merkit alkulähtehestä.

Viipuri 14/9

HENKI.

Peittyy jos kirkkaus taivahan Yön ja pilvien vaippahan, Peity ei sydämen Tähtönen. Sammuu jos valkeus maailman Syliin kuoleman, Sammu ei henkeni valkeus, Rakkaus.

Pauhaos, luonto ja maailma, Rauhanhaaksesi hukuta, Sydämen valkamaan Pääse et vaan! Onnen ja kunnian kukkaset Maasta jos surmannet, Henki ne luova on helmastaan Uudestaan.

Särkee myrsky jos maailman, Vankeuslaitoksen, orjalan, Hengenpä valta jää, Heräjää: Jumala ihmishaahmossaan Raunioista maan Elämää luo ja muotoja, Vapautta.

9/11

EGYPTI.

Voi Egyptiä onnetonta! Kuin monta vuosisataa, monta Verinen on sun taivahas? Kuin kauan sorto Niilin mailla, Hedelmäisillä, voimakkailla, Kuin kauan polkee muistojas?

Kuin kauan lapses kahlehissa On voimatonna, hervoksissa, Mies itseään ei auttamaan? Vapaus saatu vierahalta Vaan uuden orjuuden on valta, Vapaus etsi povestas!

Kentiesi kurjuudesta tuosta, Sotien julmain hurmevuosta, Egypti syntyy uudestaan; Niin hurme, Niilin tulvan lailla, Luo vapauden viljaa mailla, Miss' ennen versoi orjuus vaan.

Oi, nouse, kansa, uinuksista, Kuin päivä yöseen kahlehista, Tiet' ihmisyyden astumaan! Alota itsenäinen rata, Luo kansoillen uus vuosisata, Ett' ohjaa kukin kotonaan!

KUKAT PINCIOLLA.

Ah, te kukat helmikuun, Kukat Pinciolla! Suomehen jos voisin Teidät tuoda,--toisin, Että maamme pohjoinen Aina kantais keväimen, Toisin tuoksun kiihkeän, Vuoren aina vehreän,-- Ah, te kukat helmikuun, Kukat Pinciolla!

Vaan te hennot kukkaset, Kukat Pinciolla, Ette kestä noita Pohjan taisteloita. Kotianne varten vaan Synnyitte te kukkimaan. Eihän viinirypäleet Pohjanmaille eksyneet, Eikä kukat helmikuun, Kukat Pinciolla.

Vaan jos henki kukkimaan Puhkee Pinciolla, Sen ei kukkain kuolla Tarvis pohjan puolla. Kesken talvipakkasta Voipi kansa kukkia, Kesken hankien ja jään Kantaa henki tähkäpään, Kantaa kukat helmikuun, Niinkuin Pinciolla.

31/10

End of Project Gutenberg's Kootut teokset I: Edellinen osa, by J. H. Erkko