Part 8

Nyt olen yksin kotona ja tiedän, että kymmenen minuutin kuluttua hän soittaa. Hän tulee sanomaan, että tänään on vielä lähetettävä hyvin tärkeä kirje, ja minä vastaan, että kyllä minä tulen, ja asetun peilin eteen kampaamaan tukkaani, ja tukkani säkenöitsee kammatessani uhmaavasti ja kun katson kuvani silmiin, loistavat ne mustina ja vaarallisina, mutta poskeni palavat. Ja käteni vapisevat niin, että ainoastaan vaivoin saan hattuni päähäni ja hanskat käteeni. Sitten menen rappuja alas, en tiedä miten, ja raitiovaunussa istun hymyillen, niin että vieressä istuva herra painautuu likemmäksi. — — — Hst! — Jokos nyt soi? Ei. — — Hetken päästä olen sitten hänen lumouksensa alaisena, nöyränä, häpeissäni, mutta vaikka, vaikka — —

Minä tiedän, että tytön tulee olla kuten varmuustulitikku, joka syttyy ainoastaan laatan sivuun raapastessa. Vaikka miten monta kertaa pistettäisi tulikiveen ja vietäisi tulen läpi, niin ei saa syttyä — paitsi laatikon sivuun raapastaessa. Jospa saisi olla pienessä suojelevassa perhelaatikossa, mutta nyt ei ole mitään sellaista.

Kas niin, nyt. —

Kotimatkalla ostin aikataulun ja laskin paljoko kolmannen luokan piletti maksaa asemalle, jossa paras ystäväni asuu.

Minä ajattelen tehdä itseni sangen naurettavaksi. Parin vuoden päästä minä oikein sydämestäni pilkkaan itseäni, ellen mahdollisesti silloin ole vanhan neidin kannalla ja tuomitse nuoruuteni hairahduksia.

Juna lähtee kello 1 päivällä — puolen vuorokauden kuluttua olen siis poissa. Nyt istun yksin ja katselen ympärilleni huoneessa, joka on ollut Pohjoistulliliiton kotina, köyhänä ja puutteellisena kotina kylläkin, mutta kuitenkin jonkinlaisena suojana maailmaa vastaan, kotina, jossa yksinäinen ihminen on hakenut suojaa vielä yksinäisemmän ihmisen luona.

Minä ajattelen Emmyä, joka pian muuttaa semmoiseen asuntoon, jossa vuokrat eivät ole kalliita. Minä ajattelen Eevaa, joka sileine sormuksineen, pyyhinliinoineen ja lauseparsineen »kyllä vaan uushopeakin kelpaa» luulee tietävänsä mitä on rakkaus ja seisovansa seitsemännen taivaan portilla. Ja Babya, tuota pikku Baby-lasta, jolla on niin paljon surua ja levottomuutta edessään ja joka menee sitä kohti niin pienenä ja aseettomana ja tulee suremaan Liittoa ja minua, muutettuaan sokerileipurin tykö ja ikävöiden ajattelemaan niitä iloisia ja huolettomia päiviä, joita yhdessä vietimme.

Itseänikin ajattelen, joka lähtee pois keskellä kuukautta, palkkaa ei nosteta etukäteen, ja panee toimeen skandaalin pelastaakseen — mitä? — kunniansa! ja tottelee, ei juuri omaatuntoa, mutta itsensäsäilytysvaistoa. Se on kyllä heikkoutta ja naurettavaa, mutta se on ainoa mahdollisuus.

Puttea ajattelen, tuota pitkää poikanulikkaa, ja olen levoton, kun hänet pitää jättää Tukholmaan.

Minä ajattelen Tukholmaa, jota olen kunnioittavasti rakastanut, vaikkakin saamatta vastarakkautta, ja josta tosin olen nähnyt vain kuoret, mutta niin kovin vähän sitä kaunista, opettavaista ja salaperäisen syntistä, minkä nämä kuoret kätkevät. Ja tälläkin hetkellä, ollessani aivan elämäni tienhaarassa, en voi olla harmittelematta, että koko Tukholmassa oloajallani ainoastaan kolme kertaa olen ollut teatterissa, yhden kerran konsertissa enkä ainoatakaan kertaa oopperakellarissa!

18.

Baby, rakkaani!

Kiitos pitkästä ja kaihomielisestä kirjeestäsi. Sen johdosta tahdon sinulle sanoa, että ei pidä kiintyä kehenkään, joka kuuluu tähän maailmaan, kaikkein vähimmän minuun. Lapsi kulta, minä olen uskoton, kuten niin monet miehet ja naiset sitäpaitsi ovat, minä kyllästyn ennemmin tai myöhemmin kaikkeen, jopa Tukholmaankin ja konttorissa istumiseen. Minä tiedän, rakkaani, että ei se mitenkään puolusta minun käyttäytymistäni ja sitä, että ilman valmistuksia ja jäähyväisiä olin kotoa poissa, kun te tulitte keittokoululta. Mutta meidän täytyi erota joko silloin tai maaliskuun viimeisenä päivänä, ja minusta tuntui, että en olisi kaikkea sitä kestänyt. Minä olen pitänyt teistä kaikista tavattoman paljon — ja, niin, mutta kun sitte tuli sähkösanoma sairaalta ysävältäni, kuten kirjoitin.

Nyt minulla on paikka, jossa ei ole telefoonia eikä konttoria eikä mitään mihin olemme tottuneet ja koko ilmanala on aivan toisenlainen kuin Tukholmassa. Minä olen erään tilanomistajan luona, jonka rouvan ystävyyden kerran maailmassa voitin antamalla rukkaset eräälle miehelle, jota rouva siitä huolimatta ei saanut, ja nyt sillä rouvalla on keväällä saadut kaksoset, niin että voit kuvitella miten iloiseksi hän tuli saadessaan tänne minut, jolla ei ole kaksosia ja joka on esteetön käyttämään pyykinpesuun puolen vuotta Tukholmassa säästämiään lihaksia. Hän oli varustanut vaatteita vain yhdelle, joten voit kai kuvitella, että pyykinpesoa on, ja sitte lämmitän heidän maitoansa ja yhtä ja toista muuta.

Sinä kai ajattelet, että minä kaipaan Liittoa ja sen luolaa, ja kyllä minä kalpaankin, mutta minä en halua takaisin.

Minun oikea paikkani ei ole kirjoituspulpetin ääressä eikä kynä ole minun aseeni. Voi hyvä Jumala, kuinka minä nautin saadessani työskennellä molemmin käsin ja koko ruumiillani. Saan kantaa ämpäreitä, kiikuttaa lapsia, silittää pikkuisia paitoja — jospa vain tietäisit miten herttaisia ne ovat — panna pyykkiä kuivamaan ja katsella, miten lumi sulaa metsässä! Nousen ylös aikaisin aamulla, hakkaan luita kanoille, juoksen kellariin ja vinnille, laitan ruokaa sairaalle, saan tehdä enemmän työtä kuin jos olisin naimisissa tässä talossa, en ajattele mitään ja ihoni on tosiaankin tullut paremmaksi. Mitään suunnitelmia ei minulla ole, ainoa asia, jota mietin, on Putte. Sinähän tiedät, että hän on sellainen erinomainen poika, vaikka hiukan hermostunut luokalla, ja rehtori sanoo, että hänen pitäisi saada hyvää ja hellää ohjausta. Mutta miten minä sitä hänelle Tukholmassa saisin? Minä tahtoisin muuttaa hänet oppilaitokseen jossain maaseutukaupungissa, jossa ottaisin luokseni asumaan 6 tai 7 muutakin poikaa, mutta kaikkea sitä ei ole tosiaankaan helppo järjestää. Saa nähdä, miten käy syksyllä!

Niin, saa nähdä miten käy syksyllä. Ja mitä Liitolle silloin kuuluu?

Eeva, alkaaksemme hänestä, on autuaana jossain päin Tukholmassa nuoruuden rakastettunsa kanssa, joka minua tosin ei miellyttänyt, mutta se on nyt se sama, koska kerran Eeva itse näki kohtalon sormen siinä, että heillä kummallakin oli ruokalippu Stureruokalaan.

Emmy — niin, Emmyn suhteen voi ottaa kysymyksen alaiseksi, eikö hän sittenkin syksyllä mahtane olla onnellisin meistä kaikista, koska hänelle on silloin jo tapahtunut viimeinen suuri yllätyksensä tai pettymyksensä. Vanha Emmy-raukka, hän oli hidas ajatuksellisin meistä kaikista, tiesi vähimmän ja oli proosallisin. Ja kohta tietää hän enimmän kuin kaikki maailman oppineet.

Lopuksi sinä, Baby-rukka, josta minä aivan erikoisesti pidin, yksinäinen sinä olit ja avuton ja hyvä, ja minä en ollut juuri mitään niistä. Voitkos kuvitella minun hämmästystäni, kun sinä kirjoitit hakeneesi minun entistä paikkaani tuomarini luona ja että tuomari mahdollisesti ottaa sinut.

Se oli tosiaan äärettömän hauskaa sinulle ja _erinomainen onni_, että sivuutit niin monta, vaikka et osaakaan kirjoittaa koneella etkä ole erikoisen tottunut kirjeenvaihtoon. Et suinkaan ole koskaan tullut ajatelleeksikaan, että hän kiinnitti huomionsa pääasiassa sinun _ulkonäköösi_? Etkö? Ei sitä mielellään ajattelekaan, kun on konttoripaikasta kysymys! Sen ei luule ensinkään kuuluvan siihen, vai kuinka? Ja paljon mahdollista, että se ei kuulukaan asiaan, mutta tiedäthän, että kun _lähetit_ todistuksesi, ei kukaan pannut _niihin_ mitään huomiota.

Minä en suinkaan tahdo kieltää sinua sitä paikkaa ottamasta, sillä siinähän on sopivat konttoritunnit ja päällikkösi on sellainen _ystävällinen_ päällikkö, että olen varma hänen tulevan pitämään sinusta _hyvin_ paljon. Niin rakkaani, jos hän rupeisi sinusta tosiaankin pitämään niin paljon, ettei enää sen jälkeen muista pitäisi, ei kukaan tulisi siitä niin iloiseksi kuin minä, sillä hän on niin tavattoman rakastettava ja miellyttävä ja näyttää niin hienolta ja kauniilta.

Tämä kaikki tuntunee sinusta tarpeettomalta, koska kysymys on ainoastaan paikasta, mutta voit sentään ajatella, että minulla on tässä jokin tarkoitus. Kuten ymmärrät, ei se minulle mitään niin vaarallista ollut, minähän olin vanhempi ja olen kokenut yhtä ja toista. Mutta minä en ole varma, että sinä voit nähdä hänen ajatuksensa niin helposti kuin minä. Sinulla ei ole vielä oikeutta olla niin viisas kuin minä. Siksi sinä tulet vasta sitte, kun tapahtuu jotain sellaista, mitä et ole vielä kokenut. Minä en tiedä, onko hän puhunut sinulle mitään minusta, no jaa, hänellä ei ole kyllä siihen mitään syytä, ja kun hänen onnistuu minun paikalleni saamaan kaksikymmentävuotias sinä, pehmeine kiharoillesi, niin luulenpa hänen olevan iloissaan siitä, että minä matkustin, vaikkakin hän alussa kuului olleen äkeissään ja sanoneen, että minä käyttäydyin aivan kuin piika, joka »lähtee» paikastaan.

Niin niin, sinä teet tietysti niinkuin tahdot, hyvät neuvot ovatkin vain sentähden olemassa, että niitä ei pidettäisi arvossa. Mutta ota sentään huomioon se, että olet varoillasi, kun hän tulee miellyttäväksi, jommoinen hän kyllä osaa olla. Katsoppas, teidän kahden katsantokannat ovat niin äärettömän erilaiset, mutta sen tulee hän alussa salaamaan. Ja nyt kun muutat sokerileipurin luota ja otat huoneen itsellesi, niin ota huomioon, että perhe-eteisen antama moraalinen tuki ei ole suinkaan halveksittava.

Kuulehan, jos hän joskus sattumalta tulee puhuneeksi minusta, niin ole hyvä ja anna minun tietää mitä hän minusta oikein ajattelee, vaikkakin, sehän on aivan se sama, yhtä hyvin hän unohtaa minut kuin muutkin, joita hän... tarkoitan, joilla on ollut paikka hänen luonaan. Erittäinkin jos sinä joudut sinne, ymmärrätkös. Ja sinä joudut sinne, minusta niin tuntuu. Ajatteleppas, jos sinusta tulisi se! Mutta minä ymmärrän, että sinun ulkonäkösi vaikuttaa häneen.

Nyt, Babykulta, menen minä nukkumaan. Minun sänkyni on niin kapea, että tuskin mahdun itseni kera siihen vieretysten, ja kuitenkin nukun joka ilta heti kun olen siihen päässyt. Ruumiillisen työn siunaus!

Hyvästi pikkuiseni. Allah olkoon kanssasi! Koskas luulet hänen sallivan meidän tavata toisiamme?

Elisabetisi.

Muistatkos kun Emmy vietiin sairashuoneeseen ja minun piti soittaa, että ne tulisivat noutamaan hänen tavaroitaan? Sinä olit paitasillasi ja minä ja Eeva olimme myös ja juuri kun minä olin numeron keskusasemalle ilmoittanut, huusit sinä minulle: muista sanoa, että toimittavat tänne naineen lähetin!

No ystävä kulta, en minä tahdo hämmentää sinun puhdasta sieluasi, mutta sinun tuleva päällikkösi on kaikkea muuta, mutta ei nainut kaupunginlähetti!

Viimeisen kerran

Pegg.