Part 6

SANNAES (tulee; pysähtyy, huomattuaan Valhorg'in, panee heti kätensä selän taakse). Tekö, neiti -- --?

VALBORG. Olkaa hyvä, tulkaa lähemmäksi.

SANNAES (astuu varovasti muutaman askeleen).

VALBORG (ystävällisesti). No, tulkaahan toki!

SANNAES (lähenee reippaasti muutaman askeleen).

VALBORG. Te olette kirjoittanut isälleni kirjeen.

SANNAES (ajateltuaan). Niin.

VALBORG. Ja tehnyt hälle kauniin tarjouksen.

SANNAES (kuin ennen). Niin -- niin, se on, luonnollistahan se oli.

VALBORG. Vai niin? -- Ei toki minun mielestäni. Se on kunniaksi sille, joka niin tekee. (Äänettömyys).

SANNAES. Minä toivon hänen toki ottavan sen vastaan.

VALBORG. Sitä en tiedä.

SANNAES (hetken kuluttua, surullisesti). Vai ei hän ota sitä! -- Eiköhän -- toki?

VALBORG. Sitä en ollenkaan tiedä. -- Se riippua kai hänen uskalluksestaan.

SANNAES. Hänen uskalluksestaan -- --?

VALBORG. Niin. (Äänettömyys).

SANNAES (peläten Valborg'ia). Onko neitillä muuta käskettävää?

VALBORG (naurahtaen). Käskettävää? Minulla ei ole mitään käskettävää. -- Te olette myöskin tarjoutunut vastaiseksi jäämään isäni luoksi.

SANNAES. Niin -- - niin, se on, jos isänne tahtoo.

VALBORG. Sitä en tiedä. -- Teitä tulee siis perheesen ainoastaan isä ja äiti ja te; -- ei muita.

SANNAES. Vai -- niin --? -- Entäs te toiset?

VALBORG. Mitä Signe aikoo, en varmaan tiedä; -- mutta minä jätän tämän talon vielä tänäpäivänä.

SANNAES. Vai niin -- neiti -- --?

VALBORG. Minä menen erääsen kauppakonttoriin. Teille tulee siis hyvin yksinäinen palvelus isäni luona tästälähtein. (Äänettömyys). Te ette kenties ajatellut siten?

SANNAES. E -- e-n, niin, se on, sittehän isänne vielä tärkeämmin tarvitsee minua.

VALBORG. Varmaan. -- Mikä tarkoitus teillä on, yhdistäissänne oman tulevaisuutenne isäni tulevaisuuteen? Onhan hänen nykyinen kohtalonsa tuiki epäiltävä.

SANNAES. Tarkoitus --?

VALBORG. Niin; pitäähän miehellä kaikessa olla tarkoitus!

SANNAES. Nii-n, niin, se on, minä vain arvelin, että hänen kai on hyvin tukala nyt ensi alussa.

VALBORG. Mutta minä tarkoitan teillä itse? Lieneehän teilläkin ajatus -- tulevaisuudestanne?

SANNAES (hämillään). Min'en ollenkaan kernaasti puhuisi itsestäni.

VALBORG. Ja minä puhuisin niin kernaasti. Teitä ei pitäisi vahingoittaa ottamalla vastaan tarjoustanne.

SANNAES. Mitä siihen tulee, saatte olla aivan huoletta.

VALBORG. Teillä on siis jotain muuta, johon luotatte.

SANNAES. Koska mun niin välttämättömästi pitää se sanoman, -- minulla on varakkaita sukulaisia Amerikassa, jotka jo monta vuotta ovat toivoneet minua sinne. Minä saan siellä heti hyvän toimen.

VALBORG. Vai niin --? -- -- Miks'ette jo aikoja sitten ole käyttänyt hyväksenne niin erinomaista tarjousta? Eihän teillä täällä ole ainoatakaan sukulaista, mitä minä tiedän.

SANNAES (on vaiti).

VALBORG. Te olette siis tehnyt uhrauksen, näin kauvan olemalla meillä? --

SANNAES (on vaiti).

VALBORG. Ja yhä suuremmalta se tuntunee, jos vielä edelleenkin jäätte --?

SANNAES (aivan hämillään). Min'en voi sanoa, mutta minä olen niin vain ajatellut.

VALBORG. Mutta _isä_ ei varmaankaan voi ottaa teiltä niin paljon.

SANNAES (pelästyen). Miks'ei?

VALBORG. Siksi, että se todellakin olisi liikaa. Sillä se suorastaan vahingoittaisi teidän tulevaisuuttanne. -- Ja joka tapauksessa minä sitä vastustan.

SANNAES (melkein rukoillen). Te, neiti --?

VALBORG. Niin. Väärinkäytösten ajan pitää nyt olla ohitse.

SANNAES. Väärinkäytösten? -- Sitä, joka _minulle itse_ olisi niin rakasta, sitä -- --

VALBORG -- -- hän ei voisi ottaa vastaan, tarkoitatte?

SANNAES. Niin, -- min'en ymmärrä, mikä siihen olisi esteenä.

VALBORG. Kun minä vain puhun isän kanssa, luulen hänen sen ymmärtävän.

SANNAES. Mutta miksi _te_ sitä vastustatte, jos hän itse -- --?

VALBORG (yhä lempeästi), Sillä minä luulen tuntevani seikat paremmin, kuin hän.

SANNAES (peloissaan). Mitkä -- seikat --?

VALBORG (ajateltuaan). Ne seikat, jotka saattoivat teidän tekemään meille niin suuren uhrauksen -- ja nyt vielä suuremman.

(Äänettömyys; Sannaes on antanut päänsä vaipua; peittää kasvonsa käsillään, mutta muuttaa ne heti selkänsä taakse jälleen ja seisoo eteenpäin kumartuneena).

VALBORG (lempeästi, vaan totisesti). Minä olen \ jo lapsuudestani saakka harjoitellut tarkastamaan töitten ja sanojen _salaista_ tarkoitusta.

SANNAES (samassa asemassa; tyynesti). Te olette harjoitellut itseänne hirveän katkeraksi, kovasydämiseksi ja väärintekiäksi.

VALBORG (hämmästyy, vakiutuu, lempeästi). Älkää sanoko niin, Sannaes! Min'en ollenkaan kovasydämisyydestä enkä katkeruudesta ajattele teidän tulevaisuuttanne -- minä tahdon säästää teidät pettymästä.

SANNAES (tuskallisella liikutuksella). Neiti!

VALBORG. Olkaa todellinen itseänne kohtaan, -- niin tuomitsette sananikin todellisemmin.

SANNAES. Onko teillä muuta käskettävää?

VALBORG. Minä en käske, kuten jo sanoin. Minä sanon teille nyt jäähyväiseni. Ja sen teen sydämestäni, kiittäin teitä kaikesta hyvyydestä, jota olette osoittanut minulle ja meille kaikille. Voikaa hyvin, Sannaes! Jos nämät jäähyväiset ovat viimeiset, sanon vielä kovemmin: Voikaa hyvin! --

SANNAES (kumartaa).

VALBORG. Ettekö anna mulle kättänne? Totta: Minä olen loukannut teitä. Minä pyydän teiltä sitä nyt anteeksi. (Pysähtyy vähän). Ja minä annan teille anteeksi, että ensin loukkasitte minua.

SANNAES. Minä? -- Min'en ole koskaan loukannut teitä!

VALBORG. Olettepa; saattaa nainen naurunalaiseksi, se on todellakin loukkaus.

SANNAES (kumartaa, aikoo mennä).

VALBORG. Mutta Sannaes! Erotkaamme toki hyvinä ystävinä! Te matkustatte Amerikaan, -- minä vieraan luo, -- kumpikin omalla tuskalla, -- kadotettu aika jälessämme, tuntematon edessämme. Erotkaamme, toivottaen ainoastaan hyvää toisillemme; olemmehan me toki aina katsoneet toinentoisemme hyvää. --

SANNAES (liikuteltuna). Voikaa hyvin, neiti! (Menee).

VALBORG. Sannaes, -- kätenne!

SANNAES (seisahtuu). Ei, neiti!

VALBORG. Älkää olko epäkohtelias; sitä en ole ansainnut!

SANNAES (aikoo jälleen mennä).

VALBORG (kiivaammin). Sannaes!

SANNAES (pysähtyy). Te voisitte sillä pian maalata itsenne! (seisoo uljaana).

VALBORG (voittaen itsensä). No, niin; me olemme loukanneet toisiamme. Mutta miks'emme myöskin voi suoda toisillemme anteeksi nyt, kun eroamme ken tietää, kuinka pitkäksi aikaa?

SANNAES. Siksi, että te tänäpäivänä jälleen olette loukannut minua, -- ja pahemmin kuin koskaan ennen.

VALBORG. Ei, tämä on liiaksi! Minä puhelin kanssanne nyt senvuoksi, että velvollisuuteni itseäni kohtaan vaatii minun karttamaan petollista asemaa, ja velvollisuuteni _teitä_ kohtaan, säästämään teitä pettymyksestä, -- ja sitä _te_ kutsutte loukkaukseksi? _Ken_ on tässä suhteessa loukannut toistaan?

SANNAES. Te, -- kun voitte ajatella minusta semmoista! Se juuri on loukkaus! Te olette hirveästi katkeruuttanut mieltäni elämäni suloisimmasta työstä?

VALBORG. Mutta ainakin aivan ehdottomasti. Minua vain ilahuttaisi, jos olisin erehtynyt.

SANNAES (raivoissaan). Ilahuttaisi! Vai ilahuttaisi teitä se seikka, ett'en minä ole konnamainen heittiö!

VALBORG (tyynesti). Kuka nyt semmoisesta puhuu?

SANNAES. Te puhutte! Te tunnette minun sisällisimmän heikkouteni: -- mutta siitä syystä luulla minun nyt vaanivan, koetellen keinotella isänne onnettomuudella, neiti, se -- --. niin, min'en saata antaa kättäni _sille_, joka on ajatellut minusta niin katalaa! -- Ja kun te niin useasti olette uudistanut tuon solvauksenne, ett'en enään osaa pelätä teitä, niin totisesti sanon samalla: -- Nämät kädet (näyttää niitä) ovat kohmettuneet ja tulleet punaisiksi uskollisessa palveluksessa isänne talossa. Ja senvuoksi olisi hänen tyttärensä pitänyt pitää itsensä liian hyvänä pilkkaamaan niitä! (Aikoo mennä, kääntyy heti). -- Ei, vielä yksi asia: Pyytäkää te nyt isältänne _hänen_ kättänsä, ja pitäkää _siitä_ lujasti kiini, sen sijaan että ai'otte hyljätä hänet juuri onnettomuuden päivänä. Se on parempi kuin pitää huolta _minun_ tulevaisuudestani. Sillä _siitä_ pidän kyllä itse huolen! (Aikoo mennä, kääntyy heti). Ja kun ensin hänen palveluksessaan, joka vast'edes lienee ankara palvelus, kunnialla saatte näin punaiset kädet, kuin minun tässä, sitte varmaankin ymmärrätte, kuinka katkerasti olette minua solvaissut! -- Nyt ette sitä käsitä.

(Menee hyvin reippaasti konttorin ovea kohti).

VALBORG (lystillisesti). No, -- _hän_ raivosi! (Totisesti). Mutta todellakin --! (katselee oveen päin).

TJOELDE (ylhäältä). Sannaes!

SANNAES (ovessa, kovaa, kuni liikutuksessa). Niin!

TJOELDE (tullen rappusia alas). Sannaes! Sannaes! Minä näin Jakobsen'in tulevan! (Kuni suuren pelon vallassa, esiin, Sannaes seuraa). Hän etsii minua tietysti jälleen. Pelkurimaista on, ett'en kestä kaikkea; mutta min'en voi, -- en tänään, en nyt -- -- min'en kestä enempää! -- Estäkää häntä, älkää päästäkö häntä tänne! -- Minun _pitää_ tyhjentää kalkkini pohjaan saakka, -- -- (melkein kuiskaten) vaan ei yht'aikaa! (Peittää kasvonsa käsiinsä).

SANNAES. Hän ei tule; olkaa aivan huoletta!

(Menee reippaasti).

TJOELDE (samassa asemassa). Tämä on vaikeata! -- oi, tämä on vaikeata!

VALBORG (hänen viereensä). Isä?

TJOELDE (katsoo häneen, peläten).

VALBORG. Ne rahat, joita Sannaes tarjoo, voit huoletta ottaa vastaan.

TJOELDE (ihmetellen). Mitä sillä tarkoitat?

VALBORG. Minä tarkoitan, -- -- sitten en minä jättäisi teitä, vaan tahtoisin olla mukana, minäkin.

TJOELDE (epäillen). Sinä, Valborg?

VALBORG. Niin, minä tahdon kauppakonttoriin; mutta kernaimmin sinun konttoriisi.

TJOELDE (pelolla). Min'en ymmärtäne sinua -- --?

VALBORG. Etkö ymmärrä minua, isä? Minusta tulee kelpo konttoristi, luulen ma. -- Ja sittehän voimme alkaa alusta jälleen -- ja koettaa, Jumalan avulla, maksaa velkasi.

TJOELDE (pelokkaalla ilolla). Lapsi! Mikä ajatus! Keltä sen olet saanutkaan!

VALBORG (käsi hänen kaulansa ympäri). Isä, anna mulle anteeksi rikokseni! Oi, minä koen kaikin voimin parantaa ne jälleen! Oi, minä ryhdyn kaikella sydämeni innolla toimiin ja -- -- --!

TJOELDE (vieläkin puoleksi epäillen). Lapsi? Mun lapseni?

VALBORG. Minulla on ääretön halu rakastamaan ja tekemään työtä! (Toisellakin kädellä hänen ympäriltään). Isä! Oi, kuinka minä sinua rakastan, ja kuinka minä teen työtä sinun eduksesi!

TJOELDE. Niin, nuo ovat sinun sanasi! Tuota minä jo aavistinkin sun pienuudestas saakka! Mutta me eksyimme toisistamme.

VALBORG. Ei siitä enää! Eteenpäin, isä, eteenpäin! -- "Kaupat ja asiat, joita ei suuri liike vielä ole sekoittanut" --, niinhän ne sanat kuuluivat?

TJOELDE. Sekö lause sinuunkin tarttui?

VVALBORG. Siinä on meille nyt jotakin! Ja sitten yksinäinen, rauhallinen paikka, -- pikkuinen rakennus jossain meren rannalla, ja _minä_ autan _sinua_, ja Signe auttaa äitiä, -- oi, nyt vasta me oikein alamme elää!

TJOELDE. Mikä ilo!

VALBORG. Eteenpäin, isä, eteenpäin! Yksimielinen perhe on voittamaton.

TJOELDE. Tämmöinen apu ja lohdutus juuri nyt!

VALBORG. Niin, nyt kiiruhdamme kukin toimeensa -- toimiin, joissa sinä ennen olit yksin! Hyvät henget ympäröitsevät sinua; mihin ikinä katsahdat, huomaat iloisia silmiä ja näppäriä sormia kaiken päivää, -- ja pöydässä ja iltasin pitää meillä olla niinkuin silloin, kun olimme pieniä!

TJOELDE. Ei, vielä tämäkin --!

VALBORG. Haha, sateen jälkeen liiruttavat lintuset! Ja tätä iloa ei voi mikään masentaa; sillä nyt on elämällämme jalo päämaali!

TJOELDE. Ei, nyt äidin luo! Tämä sopii äidille!

VALBORG. Oi, isä taivahinen, kuinka minä näinä viime hetkinä olen oppinut rakastamaan äitiä!

TJOELDE. Nyt työskentelemme ainoastaan äidin eduksi.

VALBORG. Niin, äidin, äidin, jonka nyt pitää saada levähtää. -- Nyt äidin luo!

TJOELDE. Mutta suudelma ensin, tyttäreni, (liikutuksella) -- siitä on jo niin kauvan!

VALBORG (suutelee). Isä! --

TJOELDE. Ja nyt äidin luo!

(Menevät).

NELJÄS NÄYTÖS.

Kolmatta vuotta on kulunut. -- Syyspäivä, meren rannikolla. Aava, tyyni meri tekee oikealle lahdelman, jolla on priki täysissä purjeissa, kuni olisi se lähdössä tai olisi vasta siihen saapunut. Vasemmalla estää näköalan pienen puuhuoneen nurkka perällä. Suuri, avonainen ikkuna näyttämölle päin. Siitä näkyy Valborg, joka istuu kirjoitustyössä pulpetin ääressä. Näyttämö kuvaa koivupuista lehtoa. Ylt'ympäri huonetta kukkaisia. Oikealla etualalla puutuoleja kivipöydän ympärillä, vasemmalla samoin. Yksinäinen tuoli oikealla, perällä, näkyy unohtuneen siltä, joka sillä viimeksi istui.

Ensimmäinen kohtaus.

Valborg (ikkunassa). Tjoelde. Rouva. (Sitten) Signe.

(Esiripun noustessa näkyy Valborg; näyttämö muuten tyhjä. Hetkisen kuluttua tulee Tjoelde, kuljettaen vaimoaan mukavassa pyörä-tuolissa).

ROUVA. Jälleen ihana päivä!

TJOELDE, Ihana! Yöllä ei liikkunut ainoatakaan aaltoa tuolla merellä. Pari höyrylaivaa etäällä, purjelaiva, joka niitä seurasi, ja kalastus-veneet kulkivat aivan hiljaa.

ROUVA. Ja kun muistelee myrskyä kaksi päivää sitten?

TJOELDE. Niin -- ja kun nyt muistelemme oman elämämme myrskyä noin puolikolmatta vuotta sitten. Tiedäppäs, minä mietiskelin sitä viime yönä.

ROUVA. Istuppa viereeni!

TJOELDE. Mutta emmekö jatka kävelyämme.

ROUVA. Nyt on ilma liian lämmin.

TJOELDE. Ei minusta.

ROUVA. Hyvä, sinä sankari, siis minusta vainen. -- Näetkös, minä tahdon kernaammin katsella sinua.

TJOELDE (ottaa tuolin). No, katsele sitten!

ROUVA (ottaa hältä hatun päästä, pyyhkii hikeä). Onhan otsasi toki aivan hiessä, armaani. Voi, sin'et ole milloinkaan ollut niin kaunis, kuin nyt!

TJOELDE. Onnipa siis, että sinulla nyt on kylliksi aikaa katsella minua.

ROUVA. Kun mun on vaikea kävellä, tarkoitat kai?

TJOELDE (huokaa). Niin, Nannaseni, hyvä on, että voit ilomielin kestää kaikki. Vaan että _sinä_ olit ainoa, joka sai niin tuntuvan merkin onnettomuutemme ajoista, se on -- --

ROUVA (kesk.). Äläpä unhota sinäkään harmaita hiuksiasi! Nekin ovat merkkinä siitä, vaikka kauniina merkkinä! -- Ja mitä minun sairauteeni tulee, tiedäppäs, minä kiitän Jumalaa siitä! Se on ensinnäkin melkein tuskaton ja toisekseen antaa se minun täydellisesti tuntea teidän kaikenpuolisen hyvyytenne.

TJOELDE. Sinä vietät siis mielestäsi hyviä päiviä, niinhän?

ROUVA. Aivan niin, -- oikein mieleni mukaisia.

TJOELDE. Saat vastaanottaa mielittelyä ja itse mielitellä meitä kaikkia?

VALBORG (ikkunassa). Nyt sain tilin valmiiksi.

TJOELDE. Eikö tullut niinkuin sanoin?

VALBORG. Melkein aivan täsmälleen. Vienkö mä sen heti pää-kirjaan?

TJOELDE. Oho! Oletpa iloinen, koska sull' on niin kiire?

VALBORG. Niin olenkin! -- Meill' on nyt oiva liike!

TJOELDE. Ja siihen ryhtymästä kielsitte minua, sekä sinä että Sannaes mitä ankarimmin!

VALBORG. Kaksi älypäätä!

ROUVA. Niin, lapset, isä on teidän mestarinne!

TJOELDE. Niin, toista on olla johtajana pienen joukon, joka menee eteenpäin, kuin suuren, joka on pakoretkellä.

(Valborg ryhtyy pää-kirjaan).

ROUVA. Ja kuitenkin oli meidän kovin vaikea luopua tuosta suuresta.

TJOELDE (its.). N-niin -- niin, niin --!

ROUVA. Sydäntä kirvelee, erotessa siitä, johon on kiintynyt. --

TJOELDE. -- Niin, Nanna, vieläpä itse valheestakin --!

ROUVA. -- Ja ihminen pitää sitä nöyryytyksenä, -- --

TJOELDE. -- joka on sielumme ylennys. Niinpä niinkin, Nanna! Saat uskoa, minä mietiskelin sitä viime yönä. -- Jos _Hän_ olisi antanut silloin tahtoni täyttyä, Hän tuolla ylhäällä, -- niin miltä _me_ nyt näyttäisimme? Näetkös, _sitä_ mietiskelin.

ROUVA. Konkurssipesämme nykyinen, lopullinen selvitys on varmaankin jälleen saattanut sinut noihin mietteisiin, armaani!

TJOELDE. Sepä kyllä.

ROUVA. Siitä saakka, kun Sannaes eilen meni sitä noutamaan, en minäkään ole voinut juuri muuta ajatella. Se pitää sanomani. Tämähän on merkillinen päivä, tämä! -- Milloinka luulet Sannaes'in ehtivän takaisin?

TJOELDE (katsoen kelloonsa). Tuossa tuokiossa. -- Minä jo kaipaan kuulumisia!

ROUVA. Signe puuhailee pientä juhlapäivällistä; nyt saamme nähdä hänen kykynsä! -- Tuossapa hän onkin!

TJOELDE. Ehkä mä nyt menen vähän katselemaan Valborg'in laskuja (menee ikkunan luo).

SIGNE (kyökkipuvussa). Äiti, kuuleppas -- maistappas tätä soppaa, äiti! (tarjoo kupista lusikallista).

ROUVA. Mainiota, lapseni! -- Ehkä se sallii vähän enemmän -- ei, se on varsin hyvää noin. Sinäpä olet näppärä!

SIGNE. Enkös ole? -- Joko Sannaes tulee pian?

ROUVA. Isä sanoo odottavansa häntä joka silmänräpäys.

TJOELDE (ikkunassa). Älä, odota, -- minä tulen sisään (vasemmalle; näkyy sitten seisovan Valborg'in vieressä).

ROUVA. Signe-pikkuiseni, minä mielisin kernaasti kysyä sinulta erästä asiaa.

SIGNE. Vai niin?

ROUVA. Mitä oli siinä kirjeessä, jonka sait eilen illalla?

SIGNE. Haha, tuota jo arvelinkin! Ei mitään, äiti!

ROUVA. Siis ei mitään, joka olisi saattanut sinua rauhattomaksi.

SIGNE. Minä olen maannut kuin kivi koko yön.

ROUVA. Se ilahuttaa mua. Mutta mielestäni on tuo ilosi vähän pakoitettua?

SIGNE. Vai niin? -- Niin, min'en tahdo saada kylliksi hävetyksi! -- Mutta siinä kaikki!

ROUVA. Jumalan kiitos! --

SIGNE (huudahtaa). Sannaes tulee varmaankin --! Minä kuulin vaunujen jyrinän. -- Niin, hän se on! Nyt hän tulee liian varhain; päivällinen on valmis vasta puolen tunnin päästä?

ROUVA. Hyvä, hyvä!

SIGNE. Isä, tuoss' on Sannaes!

TJOELDE. Oivallista! Minä tulen kohta!

(Signe vasemmalle ulos; Tjoelde esiin vasemmalta)

Toinen kohtaus.

Sannaes. Tjoelde. Rouva. Valborg (ikkunassa).

TJOELDE ja ROUVA. Tervetuloa!

SANNAES. Kiitos! (panee päällystakkinsa ja ajohansikkaansa kiiruusti tuolille perälle, astuu esiin).

TJOELDE. No? -- --?

SANNAES. Niin, -- nyt on konkurssi-pesä lopullisesti selvällä!

ROUVA. Ja päättyi --?

SANNAES. Melkein siten, kuin odotimmekin.

TJOELDE. Siis melkein siten, kuin Berent kirjoitti.

SANNAES. Siten juuri, -- paitsi moniaita pienempiä poikkeuksia. Tässä -- katsokaa! (antaa hänelle paperitukon). Korkeat hinnat, hyvä pesänhoito on vähitellen muuttanut koko asemanne.

TJOELDE (on auaissut tukun ja katsonut jäännössummaa). _Deficit_ 60,000 spd. Vajavuus siis 60,000 spd. Kiitos Jumalan! (ottaa vaimoaan kädestä ja suutelee häntä).

SANNAES. Minä vakuutin teidän puolestanne, että koetatte maksaa mainitun summan sillä keinolla, jonka itse parhaaksi katsotte. Ja sitte --

TJOELDE. Ja sitte -- --?

SANNAES. -- Minä selvitin siellä sitäkin, jonka olette velkaa Jakobsen'ille.

ROUVA. No -- eikös vain -- eikös vain!

TJOELDE (alkaa laskea paperin reunaan lyijykynällä).

SANNAES. Kokouksessa vallitsi yleinen tyytyväisyys, -- ja kaikki pyysivät minun tervehtimään teitä ystävällisimmästi.

ROUVA. Oi, niin -- kun kaikki käypi hyvin, niin --!

TJOELDE (lopettaa laskemisen). Niin, jos kaikki asiamme käyvät edelleen niin hyvin, kuin nyt näyttää, Sannaes, niin saan minä noin 12-14 vuoden kuluessa kaikki maksetuksi.

ROUVA. Eikä meillä enää lie juuri pitempää aikaa elettävänäkään, Henning. -- --

TJOELDE. -- Ja sitte me kuolemme aivan varattomina. Sitä min'en toki saa valittaa!

ROUVA. Et, et suinkaan! Lapsille jääpi ainakin hyvä nimi perinnöksi -- ja se on kallisarvoinen.

TJOELDE. Ja sitte heillä on hyvä liike, jota voivat jatkaa, jos tahtovat.

ROUVA. Oletko kuullut, Valborg?

VALBORG (ikkunassa). Jok'ainoan sanan! (Sannaes tervehtii häntä). Nyt menen minä kertomaan nuo uutiset Signelle. (Pois.)

ROUVA. Mitä sanoi Jakobsen? Tuo kelpo Jakobsen? --

SANNAES. Hän oli kovin liikutettu -- kuten tavallista. Hän tulee varmaankin vielä tänään tänne.

TJOELDE (jälleen lehditellen papereita). Ja asianajaja Berent?

SANNAES. On varmaankin jo heti paikalla täällä; minun piti juuri sanoman terveisiä häneltä, hän lähti aivan minun jälkeeni.

TJOELDE. Sepä herttaista! Me olemme hänelle suuressa kiitollisuuden velassa!

ROUVA. Niin, hän on ollut uskollinen ystävämme -- Vaan _apropos_ uskollisista ystävistä -- Sannaes, minulla olisi tehtävä teille pieni kysymys.

SANNAES. Minulle, rouva?

ROUVA. Tyttö kertoi, että te, eilen kaupunkiin lähteissänne, otitte suurimman osan vaatteitanne mukaanne. Onko se totta?

SANNAES. On, Rouva.

TJOELDE. Mitä? -- Ethän sinä ole puhunut mulle siitä mitään?

ROUVA. Niin, minä arvelin käsittäneeni sen väärin. Mutta nyt kysyn minäkin: -- Mitä se merkitsee. -- Aiotteko matkustaa pois?

SANNAES (sormittelee tuolia). Ai'on rouva.

TJOELDE. Minne? Ettehän ennen ole semmoista mitään puhunut?

SANNAES. En; mutta minä olen aina ajatellut, että sinä päivänä, kun konkurssi-pesä on lopullisesti selvällä, olen minäkin valmis lähtemään täältä.

TJOELDE ja Rouva. Te ai'otte jättää meidät?

SANNAES. Ai'on.

TJOELDE. Mutta minkätähden --?

ROUVA. Minne te ai'otte?

SANNAES. Sukulaisteni luoksi Amerikaan. Minä voin nyt vähitellen, vahinkoa tekemättä, eroittaa omaisuuteni yhteisestä liikkeestämme täällä ja aloittaa uuden siellä.

TJOELDE. Ja muuttaa kauppanimemme?

SANNAES. Te olette luultavasti kuitenkin aikonut uudistaa entisen kauppanimenne.

TJOELDE. Tietysti. -- Mutta: Sannaes? Mitä tämä merkitsee? Mikä syy teillä on tehdä siten?

ROUVA. Ettekö viihdy täällä, missä kaikki teistä pitävät?

TJOELDE. Voihan teille koittaa sama tulevaisuus täällä, kuin Amerikassakin.

ROUVA. Me kestimme yhdessä onnettomuuden päivät ja eroaisimme nyt onnen päivinä?

SANNAES. Minä olen niin suuressa kiitollisuuden velassa teille kumpaisellekkin.

ROUVA. Herrainen aika, mehän juuri olemme teille niin suuressa kiitollisuuden velassa -- --

TJOELDE. -- - ett'emme sitä koskaan maksaa voi. (Toruen) Sannaes!

Kolmas kohtaus.

Entiset. Valborg. Signe.

SIGNE (ei enää kyökkipuvussa). Toivotamme onnea! Niin, onnea! Isä! Äiti! (suutelee kumpaistakin). Tervetultua, Sannaes! -- -- Mutta ettekö te ole iloiset? -- Mitä? (Äänettöm.).

VALBORG. Mitä nyt on tekeillä?

ROUVA. Lapset, Sannaes aikoo jättää meidät. (Äänettöm.).

SIGNE. Mutta, Sannaes --!

TJOELDE. Miks'ette ole sanonut siitä sanaakaan ennenkuin juuri nyt, kun ai'otte lähteä? -- Tai onko kukaan teistä kuullut siitä mitään?

ROUVA (pudistaa päätään).

SIGNE (samalla). Ei.

SANNAES. Siksi -- -- siksi -- -- että päätin matkustaa aivan samassa, kuin saisin sen sanotuksi. -- Muuten se olisi liian vaikeata.

TJOELDE. Mutta sittehän teillä lie ani ankarat syyt! -- -- Onko teille tapahtunut jotain -- jotain, joka tekee sen välttämättömäksi?

SANNAES (vaiti).

ROUVA. Ja jota ette saata uskoa kellekkään meistä?

SANNAES (kainosti). Minä arvelin pitää sen salaisuutena. (Äänettöm.).

TJOELDE. Se on meille vieläkin raskaampaa. Täällä, meidän pienessä perheessämme, jossa olette ottanut osaa kaikkeen, voitte te mieleenne kasvattaa mokomia salaisia tuumia?

SANNAES. Älkää lausuko noin kovia sanoja! Uskokaa, jos saattaisin, niin jäisin, ja jos saattaisin, niin sanoisin teille kaikki!

(Äänettömyys).

SIGNE (hiljaa äidilleen). Kenties Sannaes aikoo naida?

ROUVA. Niin, mutta eihän se estäisi häntä jäämästä meidän luoksemme? Se, jota Sannaes rakastaa, on myös meillekkin rakas.

TJOELDE (Sannaes'ille, laskien käsivartensa hänen olkapäilleen). Puhukaa kaikki suoraan yhdelle, ellette kaikille! Emmekö me millään voi auttaa teitä?

SANNAES. Ette.

TJOELDE. Voitteko sen itse päättää? Usein ei itse arvaa, mitä muiden neuvo ja vanhempain ihmisten kokemus saattaa vaikuttaa.

SANNAES. Sen pahempi on kaikki niinkuin sanoin.

TJOELDE. Mutta sittehän lie tilanne ylenluonnollisen tukala?

SANNAES. Minä pyydän, älkää --!

TJOELDE (päästää hänet). Te ette ainoastaan jätä meitä, vaan vielä lisäksi vallan tuskan sortamina. -- Se tuntuu meistä monenkertaisesti katkeralta!

ROUVA. Ettekö toki sittemmin edes kirjoita meille, mitä nyt ette voi sanoa? Kaikki me, jotka pidämme teistä, jäämme jälleen tuskiimme -- -- --

TJOELDE. -- -- emmekä tiedä, mikä teitä vaivaa!

SANNAES. Kyllä minä joskus kirjoitan, niin, sen teen! Mutta nyt ei enää enempää siitä! Uskokaa, uskokaa, kaikki te, joista minä pidän, ainoat, joista pidän, -- _minulle_ on tämä vaikeinta, minulle, minulle! Mutta näin _pitää_ olla! Ja nyt ei tästä enempää! (Äänettömyys).

TJOELDE. Niin, Sannaes, tämä tykkänään hämmentää koko tämänpäiväisen ilomme. Minä kaipaan teitä niin syvästi -- kuin en milloinkaan ole ketään ihmistä kaivannut.

ROUVA. Min'en tiedä, mitenkä voin ajatellakkaan perhe-elämäämme ilman Sannaes'iä!

TJOELDE. Kuuleppas, ystäväni, mennäänkö sisään jälleen?