Part 4

TJOELDE. Hyvä, hyvä; -- antaa laivojen ensin valmistua, -- ja parempien aikojen koittaa!

BERENT. Meidän pitää ankarasti pysyä nykyisissä ajoissa eikä luottaa tulevaisiin. Siihen katsoen tohtinemme tuskin panna veistimölle varastoineen suurempaa hintaa, kuin 40,000 spd.? -- Minä luulen, että sitäkin jo pidetään kalliina.

TJOELDE. Jos te voitte toimittaa minulle veistimön ja samanlaisen varaston ja samoilla eduilla, kuin tämän -- minä ostan sen milloin tahansa 40,000:lla ja olen varma voittaneeni 20,0000 -- ainoastaan kaupasta.

BERENT (kumartaa). Sallitteko minun tarkastaa eteenpäin.

TJOELDE. Kuten tahdotte! -- Alampa minäkin tulla uteliaaksi näkemään omaisuuteni noin aivan uudessa valossa.

BERENT. Mutta mikä todellakin on liian kalliiksi arvattu, on itse tämä talo, jossa nyt istumme, niin, sen maatilukset, puistot, huonerakennukset, varastohuoneet, lastauspaikat, -- puhumatta oluttehtaasta ja vaaprikoista, joihin sitten ehdimme. Kauppapaikkanakin on tälle mielestäni pantu liian suuri arvo; sillä semmoisenakin on tämä edullinen ainoastaan pohatalle rahamiehelle.

TJOELDE. Aivan oikein.

BERENT. Mutta semmoista ostajaa tuskin ilmestynee. Sillä pitää olla, paitsi rahasummia, myöskin teidän erinomainen, monipuolinen neronne; muuten on tämän paikan edut osaksi, tai jopa _kokonaankin_ hänelle hyödyttömät.

TJOELDE. No niin?

BERENT. Siihen tulee vielä, että ylöllisyys huonerakennuksissa -- puhumatta joukosta muille kokonaan tarpeettomista huoneista -- ei juuri hyödytä omaisuuden myömistä. Otaksukaamme, että joku maamies ostaa tämän tilan -- joka onkin luultava?

TJOELDE. Te olette siis jo heittänyt minut pellolle?

BERENT. Minun täytyy kaikissa laskuissani panna tilan myönti pääperusteeksi.

TJOELDE (nousee). Mihin hintaan te sen olette pannut -- sattumaanko?

BERENT. Minä olen pannut sen vähempään, kuin puoleen hintaan, se on, minä olen pannut sen -- --

TJOELDE. Ei, suokaa anteeksi, että nyt käytän sanaa, jota kauvan olen säästänyt: -- Tämä on hävytöntä! näin tunkeutua toisen omaisuuteen -- ja teeskennellä, tahtovansa kuulla hänen ajatuksensa paperilla, kalkylillä ryöstää häneltä koko omaisuuden?

BERENT. Tuota en ymmärrä. Minä etsin perustusta omaisuuden hintoihin, -- ja te olette itse sanonut, ett'ei koko asia ollenkaan liikuta teitä?

TJOELDE. Luonnollisesti ei! Mutta olkoompa tämä leikkiäkin -- jos niin voin sanoa -- ei kuitenkaan saa ottaa kunnon miehen hyväntahtoisesti tarjottua kalkyliä ja pitää sitä valheellisena asiapaperina.

BERENT. Ajatukset ja arvot näkyvät nykyään olevan erinomaisen monenlaiset. Min'en tätä toisin käsitä.

TJOELDE. Mutta ettekö älyä, että te täten leikkaatte elävää lihaani? -- Kappale kappaleelta ovat nämät omaisuudet minun työlläni yhteenkootut; niitä olen suojellut sanomattomalla ponnistuksella hirvittävistä kauppaseikoista; -- ne ovat osa elämästäni!

BERENT (kumartaa). Kaikki minä älyän aivan täsmälleen. -- Oluttehtaan te olette pannut -- -- --

TJOELDE. Älkää -- min'en salli teidän tuolla tavoin jatkaa. Saatte valita jonkun toisen omaisuuden laskujenne perusteeksi, kuin myöskin toisen apumiehen, jonka käsitys on oloista enemmän teidän kierojen käsitystenne kaltainen.

BERENT (nojaten taaksepäin). Sepä vahinko. Pankkien pitäisi saada tieto teidän vastauksistanne minun muistutuksiini.

TJOELDE. Oletteko lähettänyt minun omaisuuden-tarkastelmani pankkeihin?

BERENT. Olen -- ja myöskin konsuli Holst'in sekä omat muistutukseni.

TJOELDE. Tämä on siis ollut äkkiarvaamaton päällekarkaus? Minä luulin olevani tekemisessä kunnon miehen kanssa!

BERENT. Pankit tahi minä, -- minä tahi pankit, samahan se, kun minä olen niiden valtuutettu asiamies.

TJOELDE. Näin itsekästä rohkeutta ei sentähden anteeksi anneta!

BERENT. Jok'ainoa silmänräpäys on kallis. Pankkien pitää neuvotella toisten raha-laitosten kanssa.

TJOELDE. Minun laskuni viedään siis neuvosteluun Kristianiaan? Ja aivan ilman minun suostumustani, ilman minun tahdottani!

BERENT. Itsehän niitä hyväntahtoisesti tarjositte tarkastelmiemme perustukseksi.

TJOELDE. Niin, täällä, tällä hetkellä, ja teille. -- Te otitte siis tuon tarjomukseni, käyttääksenne sitä salahankkeittenne edistämiseksi?

BERENT. Lupasittehan te edellä puolenpäivän auttaa meitä selvälle -- yleisen hyödyn vuoksi. Mutta mikä antaa paremman selvon, kuin juuri teidän omat laskunne?

TJOELDE. Ei, tämähän on todentotta tavallaan sisäänmurtovarkaus! Te joudutte edesvastaukseen!

BERENT. Minä esittelen, että säästämme karkeita sanoja -- ainakin toistaiseksi -- ja sen sijaan ajattelemme neuvosteluun lähetettyjen laskujenne seurauksia.

TJOELDE. Toinen meistä saapi niistä tehtävää! --

BERENT. Pankkiirihuone konsuli Lind esimerkiksi -- --

TJOELDE. -- Viedäänkö minun laskuni, teidän ja Holst'in kavalasti muokkaamina, myöskin konsuli Lind'in nähtäväksi? Onko _hän_ kutsuttu neuvosteluun?

BERENT. Kun täällä taannoin vähän ylenmääräisesti ampua jyskytettiin, sain minä vihiä oloista, ja otin ilmoittaakseni seikat pankeille.

TJOELDE. Te olette siis ollut täällä väijymässä? Te koetatte turmella minun yhdistykseni, myrkyttää tuttavuuteni?

BERENT. Teidän tilanne antaa siis teille syytä pelkoon?

TJOELDE. Nyt ei ole kysymys minun tilastani, vaan teidän käytöksestänne?

BERENT. Minä tuumailen, että kernaammin pysymme itse asiassa. -- Oluttehtaan te olette pannut -- -- --

TJOELDE. Älkää, koko teidän olentonne on niin perinpohjin jesuitallinen, että minun, rehellisenä miehenä, täytyy kieltäytyä toimimasta teidän kanssanne. Minä olen, kuten jo sanoin, tottunut olemaan tekemisessä kunnon miesten kanssa.

BERENT. Minä luulen, että te käsitätte seikat väärin. Teidän veikanne pankkeihin on niin suuri, että syystä voidaan vaatia tietoja oloistanne ja tilastanne. -- Mutta te saatte myöskin tyytyä siihen, mitä noilla tiedoilla teemme.

TJOELDE (tukehduttaa vihaansa). Mahdollisesti voipi tässä olla väärinkäsitystäkin; mutta se on siinä, että te ette tiedä: minun tekemiseni pankkien kanssa -- _on loppu_. Min'en enää tarvitse pankkeja.

BERENT. Tämä väärinkäsitys on kuitenkin matkaansaattanut sen, että pankkien arvioluettelo teidän omaisuudestanne pian on konsuli Lind'in tiedossa. Sentähden olisi teidän, minun mielestäni, hyvä _tuntea_ tuo arvioluettelo, ennenkuin se tulee asianomaisesti kysymykseen.

TJOELDE (mietittyään). No niin! Mutta ei eri osia. Mikä on tulos teidän tai pankkien laskuissa -- lyhyestä tärkimpään?

BERENT (lehditellen papereita). Tulos lyhyestä tärkimpään on se, että olette antanut itsellenne varoja 454,000 spd. Minä ainoastaan 203,000 spd.

TJOELDE (tyynesti). Te saatte siis minulle velkoja yli puolentoista sadan tuhannen spd:n?

BERENT. Huomattava on vielä sekin seikka, ett'ei teidän velkalaskunnekaan pidä yhtä minun laskuni kanssa.

TJOELDE (kuin ed.). Ei, luonnollistahan se!

BERENT. Esimerkiksi osanne Möller'in konkurssipesässä. -- --

TJOELDE. -- -- olemme laskeneet eritavalla?

BERENT. -- Jos sitä voipi sanoa eritavalla laskemiseksi, kun pesä todella antaa ainoastaan 10 %, ja te olette laskenut -- -- --

TJOELDE (keskeyttää). Niin, tuota kummallisesti erinlaatuista käsitystämme arvioista älkäämme jälleen kertoko. -- Kuinka suuri on minun velkani Möller'in pesään -- teidän laskunne mukaan?

BERENT. Minun laskuni mukaan 50,000 spd. Samoin myöskin noissa toisissa kolmessa konkurssipesässä, esimerkiksi -- --

TJOELDE. Ei eri osia! Minun velkani nousee yhteensä?

BERENT. Antakaapas. -- Teidän veikanne nousee yhteensä -- teidän laskunne mukaan 350,000:teen, -- minun laskuni mukaan noin 400,000:teen, eli oikein tarkoin sanoen 396,860:neen.

TJOELDE. Vajaus on siis noin -- --

BERENT. Vajaus on siis noin 197,000, tai täysin sadoin 200,000, spd.

TJOELDE. Niin, laskekaamme todellakin täysin sadoin!

BERENT. Teidän ja minun laskujeni välillä on siis se eroitus, että te luette itsellenne 124,000:n spd:n omaisuuden, ja minä luen teille noin 200,000:n velan.

TJOELDE. Minä olen teille erinomaisen suuresti kiitollinen. -- Tiedättekö mikä tunne minussa tällä hetkellä on?

BERENT (katsoo häneen).

TJOELDE. Että olen joutunut hullun ihmisen pariin.

BERENT. Se tunne on minussa jo kauvan ollut. -- Puu-lastia, joka teillä on Franskassa, en ole voinut ottaa lukuun; sillä te olette sen laskuistanne unohtanut. Ehkä se pikkuisen muuttaa numeroja.

TJOELDE. Tarpeetonta! Minä olen tosin paljon kuullut puhuttavan teidän ilkeydestänne, teidän sydämettömyydestänne; -- mutta te olette todellakin tuhat vertaa katalampi, kuin mikään kertomus voipi maalata! En tiedä, miks'en jo aikoja sitten ole osoittanut teille ovea; mutta nyt minä sen teen.

BERENT. Sitä tietä täytyy meidän kohta molempien mennä. -- Mutta sitä ennen on meidän puhuminen pesänluovutuksesta jako-oikeuteen.

TJOELDE. Hahaha! -- Tiedättekö, että minä juuri äsken sähkölennättimen kautta sain niin paljon rahoja, ett'en ainoastaan ole pelastettu ensi pulasta, vaan voin myöskin suorittaa asiani joka taholla?

BERENT. Sähkölennätin on oiva laitos, avoinna jokaiselle.

TJOELDE (mietittyään). Mitä sillä tarkoitatte?

BERENT. Kanuunain jyske täällä vaikutti, että minäkin telegrafeerasin. Hra Lind'ille tuli varmaankin hänen kotoaan telegrammi laivalle, -- ja tuskinpa sieltä vain rahoja lähtenee.

TJOELDE. Se ei ole totta! Sitä ette toki ole tohtinut!

BERENT. Kaikki on, kuten sanoin.

TJOELDE. Antakaapa tänne arviolaskuni; minä tarkastan sitä vielä kerran!

(Aikoo ottaa sen).

BERENT (laskee kätensä sen päälle). Anteeksi!

TJOELDE. Te tohditte omavaltaisesti pitää mun omakätisen arviolaskuni?

BERENT. Niin, ja vieläpä pistää sen taskuunikin. (Tekee niin). Sekava tarkastelma, täydellisesti allekirjoitettuna, ei ole mikään vähäpätöinen paperi.

TJOELDE. Te olette siis päättänyt syöstä minut häviöön, sekä siveellisyyden että lakitieteen kannalta katsoen?

BERENT. Sen te itse jo aikoja sitten olette pannut toimeen. Minä tunnen teidän tilanne. Noin kuukauden aikaa olen ollut kirjeenvaihdossa kaikkien niiden kanssa, sekä omassa maassa että ulkomailla, joiden kanssa teillä on ollut asioita.

TJOELDE. Oi, kuinka katalan kavaluuden esineeksi rehellinen mies toki joutuu! Koko kuukauden olla vakoojien verkoissa! Asia-ystävät ja pankit salavehkeissä! Viekkaudella tunkeudutaan huoneisiin, laskuihin! (Suurella voimalla) Mutta minä masennan kaikki konnuuden kokeet! -- Te saatte vielä "nähdä", mikä mies se on, joka panettelemalla koettaa hävittää arvoisan kauppanimen!

BERENT. Tuo arvoisa kauppanimi on, mitä minä voin päättää, jo kolme vuotta ollut häviön nielussa. Juuri niin kauvan on siitäkin, kuin te yhdyitte Möller'in kanssa asioihin; ainoastaan keinottelia etsii keinottelioita.

TJOELDE. Jos nyt puhelisin kauppiaan kanssa, joka ymmärtäisi asioiden kulkua, hänelle selittäisin, mikä minut saattoi yhtymään Möller'in yrityksiin, teille en.

BERENT. Olkoon nyt jo sananparsien aika ohitse. Ai'otteko heti luovuttaa pesänne konkurssiin?

TJOELDE. Haha! Minäkö luovuttaisin sen, siksi että te paperilapulla olette siten tehnyt!

BERENT. Te voitte vielä kitua kuukauden verran, minä tiedän sen. Mutta teidän itsenne, ja varsinkin muiden tähden, neuvoisin vakaasti teitä tekemään sen heti. Se oli tännematkustukseni päätarkoitus.

TJOELDE. Kas niin, tuossapa se pääsikin! Ja te teeskentelitte pelkkää sydämellistä ystävyyttä, joka ainoastaan halasi selvyyttä. Piti muka eroittaa varmat epäiltävistä, -- ja siihen te kunnioittavin lausein pyysitte minun apuani!

BERENT. Aivan oikein. Mutta täällä ei olekkaan muita epäiltäviä, kuin juuri te -- ja ne, jotka teidän kanssanne yhteydessä ovat.

TJOELDE (malttaen). Te tulitte siis luokseni salaten aikomustanne, suoraa päätä syöksemään minut häviöön?

BERENT. Minun täytyy vielä kerran huomauttaa, etten minä ole tämän konkurssi-talon päällikkö, -- vaan te.

TJOELDE. Ja minä huomautan vielä kerran: tämän talon konkurssi on ainoastaan teidän aivoissanne! -- Kuukaudessa voi paljon tapahtua: Ja minä olen ennenkin osoittanut älyä keksimään keinoja.

BERENT. Keinoja yhä syvemmälle syöpyäksenne valheesen.

TJOELDE. Ainoastaan kauppias moiset seikat käsittää. -- Mutta jos tekin todella niitä käsittäisitte, -- sanoisin teille: Antakaa mulle 100,000 spd., ja minä pelastan kaikki kaikesta! _Se_ olisi työ, teidän neronne arvoinen; _se_ tekisi teidät kuuluisaksi, kun olisitte tarkalla silmällä huomannut asioiden kulun; sillä työllä pelastaisitte tuhansia ihmisiä onnettomuudesta ja loisitte maalle vaikutus-alan, jolla olisi loistoisa tulevaisuus!

BERENT. Tuohon syöttiin min'en tartu.

TJOELDE. Te luulette sanojani houkutukseksi? Ei, se on juuri samaa, minkä niin nerokas liikemies, kuin konsuli Lind, heti huomasi, -- ja ilman teidän onnetonta väliintuloanne olisi jo kaikki päätetty! Mutta se voipi tapahtua vieläkin! Minä etsin hänet uudestaan!

BERENT. Hän on jo matkustanut ulkomaille.

TJOELDE. Minä matkustan heti hänen jälkeensä.

BERENT. Semmoinen kiire näyttäisi hänestä kenties vähän epäiltävältä -- väliintulleiden selitysten mukaan.

TJOELDE. Noo -- ei haita mitään!

BERENT (totisena). Haittaapa kyllä. Petollistahan olisi ollut nyt viekoitella häneltä 100,000 spd., ja petollista on uskoa hänen nyt enää niitä antavan.

TJOELDE (mietittyään). Hyvä. -- Hän on sukkela -- ja löytää syitä. -- Minä tunnen hänet. -- Mutta te ette tunne häntä! -- Tahdotteko, niin minä näytän teille, kuinka tarpeeksi 100,000 spd. on, saadaksemme tämän suuren liikkeen irroille? Kolmen kuukauden kuluessa ennättävät remissit käsiini, -- minä selitän teille päivänselväksi -- -- --

BERENT -- -- että heittäytte petoksesta petokseen! Siten olette jo tehnyt kolme vuotta -- kuukaudesta kuukauteen.

TJOELDE. Senvuoksi, että nämät kolme viimeksi kulunutta vuotta ovat olleet toinen toistaan huonommat -- oi, hirveät! Mutta nyt on kriisi tullut; ja nyt pitää aikojen muuttua paremmiksi!

BERENT. Niin, noin juuri olette itseänne houkutellut!

TJOELDE. En, en, siten ajattelee jokainen älykäs kauppias!

BERENT. Siten ajattelee jokainen keinottelia.

TJOELDE. Älkää saattako minua hurjaksi! Tiedättekö, mitä minä näinä kolmena vuotena olen kärsinyt, -- tiedättekö, mihin toivottomuus nyt minut voipi saattaa?

BERENT. Yhä uuteen valheesen.

TJOELDE. Varokaa! -- Niin, totta on, minä olen nyt kadotuksen partahalla! Totta on, minä olen kolme vuotta taistellut ja tehnyt mitä ihminen voipi, päästäkseni turmion yli! Minä voin sanoa käyttäneeni sankarin voimaa, voittaakseni taisteluni. Mutta se ansaitsisi myöskin tulla palkituksi. _Teillä on_ valtuuskirja, _teitä_ uskotaan, -- huomatkaa kutsumuksenne, älkää antako minun sitä itsellenne opettaa! Minä sanon teille; niin, minä sanon teille: Kauheata olisi, jos satoja ihmisiä _teidän_ tähtenne joutuisi hukkaan!

BERENT. Lopettakaahan jo!

TJOELDE. Empä, hiisi vie, -- lopettaisin semmoisen taistelun mielettömällä antaumisella!

BERENT. No, millä te sen sitte ai'otte lopettaa?

TJOELDE. Ei ole ainoatakaan keinoa, jota en olisi ajatellut -- oi, tuhansia kertoja! _Minä_ tiedän, mitä mun on tekeminen! Tuo kehno pikkukaupungin pilkka, koko rannikon kadehtiakunnan vahingon-ilo, se ei saa koskaan kaikua korviini.

BERENT. Millä sen estätte?

TJOELDE. Sen saatte nähdä! -- (Enemmän ja enemmän innoissaan). Ettekö millään ehdolla auta mua?

BERENT. En.

TJOELDE. Te tahdotte minun heti paikalla, juuri tässä valmistamaan konkurssi-anomukseni?

BERENT. Tahdon.

TJOELDE. Surma ja kuolema! -- Te tohditte?

BERENT. Tohdin.

TJOELDE (liikutus sortaa hänen äänensä, se on aivan tukehtunut). Te ette koskaan ole tuntenut toivottomuutta! Te ette tiedä, mitä kohtaloja minä olen kokenut! -- -- Mutta jos häviön hetki on käsissä, -- ja konttorissani on mies, jonka _pitäisi_ pelastaa minut, vaan _joka ei tahdo_; -- no -- niin pitää hänen seurata minua kuolemaan!

BERENT (nojautuen taaksepäin). Tämähän alkaa jo kuulua ani juhlalliselta.

TJOELDE. Älkää laskeko leikkiä kauvemmin; saatte vielä kenties katua sitä! (menee joka ovelle, lukitsee ne avaimella, jonka otti taskustaan, aukasee toisella pulpetin, josta ottaa revolverin). Kuinka kauvan luulette tämän olleen täällä?

BERENT. Luultavasti siitä, kun sen ostitte?

TJOELDE. Ja minkätähden minä sen ostin? Luuletteko minun, joka olen ollut koko tämän kaupungin herra, koko rannikon mahtavin mies, luuletteko minun kärsivän häpeätä -- olla konkurssin-tekiä?

BERENT. Sitä te jo kauvan olette kärsinyt.

TJOELDE. Teidän vallassanne on nyt, joko hävittää tai pelastaa minut. Teidän käytöksenne ei ansaitse sääliä -- enkä minä säälikkään! Lähettäkää sanoma, jonka avulla saan 70,000 spd. -- enempää en tarvitsekkaan --, mutta vuoden maksuvapaudella, ja minä pelastan kaikki kaikesta. Miettikää tarkoin! Minun perhettäni, minun vanhaa kauppanimeäni, monen monituista, jotka minun kanssani joutuvat onnettomuuteen -- niitä pitäisi teidän muistella! Mutta älkää myöskään unohtako omaa perhettänne! Sillä _ellette_ nyt tee, mitä minun on oikeus teiltä vaatia, niin ette tule te, enkä minäkään hengissä täältä!

BERENT (viittaa). Tuo -- onko tuo ladattu?

TJOELDE (jännittää). Sen saatte kyllä ajoissa huomata. Mutta nyt pitää teidän vastata!

BERENT. Minulla on esitys: Ampukaa -- ampukaa ensin itsenne ja sitte minut.

TJOELDE (lähenee Berent'iä, nostaa pistoolin hänen otsaansa kohti). Tuommoisen ivan minä kyllä kohta katkaisen.

BERENT (nousee, ottaa taskustaan paperin, jonka aukasee). Tähän olen minä jo suunnitellut konkurssi-anomuksen jako-oikeuteen. Kun kirjoitatte nimenne tähän paperiin, niin teette velvollisuutenne velkojianne, perhettänne ja itseänne kohtaan. Ampumalla itsenne vain lisäätte julman valheen entisiinne -- siinä kaikki. -- Pistäkää pistooli piiloon ja tarttukaa kynään!

TJOELDE. En koskaan! -- Minä olen jo kauvan tiennyt tehtäväni! Mutta nyt _te_ saatte seurata maa!

BERENT. No, tehkää sitte, mitä tahdotte; mutta minua ette voi pakoittaa valheesen.

TJOELDE (oli laskenut pistoolin alas, astuu askeleen taaksepäin, nostaa sen, tähtää). Siis!

BERENT (menee suoraan häntä vastaan -- aivan lähelle -- katsoo häntä silmiin; Tjoelde laskee ehdottomasti pistoolinsa alas). Ettekö luule minun tietävän, että sillä, joka niin kauvan on sisällisesti vavissut valheesta ja petoksesta, että sillä on monta mietettä, mutt'ei ollenkaan miehuutta? _Te ette uskalla!_

TJOELDE (raivoissaan). Sen minä toki näytän! (Taaksepäin, kohottaen pistoolin).

BERENT (seuraten). Ampukaa, niin saatte kuulla pamauksen -- ja sitä te kaipaatte! Tai antakaa pamausten olla, rau'etkaa tekojenne päälle, tunnustakaa ja sitte vai'etkaa!

TJOELDE. En -- no niin -- periköön piru sekä sinut että minut --

BERENT -- ja Voilakan lisäksi!

TJOELDE. Voilakan?

BERENT. Minä tarkoitan sen herrastushevosen, jolla ratsastaen te neliseen palasitte Möller'in huutokaupasta. Antakaa ampua itsenne hevosen selästä, tuon viimeisen, suuren kauppaliike-valheenne kruunaukseksi, (hiljaa; lähempänä) -- tai heittäkää valheen kaapu, jos vielä voitte, -- ja konkurssi on teille suuremmaksi hyödyksi, kuin koko rikkautenne tähän saakka on ollut.

TJOELDE (pudottaa pistoolin, vaipuu, purskahtaen itkuun, tuolille. Äänettöm.).

BERENT. Te olette taistellut ylenluonnollisesti näinä kolmena vuotena! Tuskin tunnen ketään, joka olisi voinut, minkä te olette voinut. Mutta te olette menettänyt itsenne siinä taistelussa. -- Älkää nyt paetko konkurssia ja sen katkeruutta. Ainoastaan se puhdistaa sielunne.

TJOELDE (kasvot käsiin peitettynä, katkerasti itkien). Oi, oi, oi!

BERENT. Te olette moittinut minun menetystapaani. Siihen vastaan: Minä suon teille anteeksi teidän menestystapanne. -- -- -- (Äänettöm.) Koettakaa nyt nähdä tilanne semmoisena, kuin se on, ja kärsikää kohtalonne miehen tavoin.

TJOELDE (kuin ennen). Oi!

BERENT. Lienettehän te jo perinpohjin uupunut; -- antakaa sentähden kaiken olla sillään!

TJOELDE (k. e.). Oi!

BERENT (istuu hänen viereensä. Äänettöm.). Eikö olisi hyvä jälleen saavuttaa hyvä omatuntonsa ja jälleen saada elää rauhallisesti perheensä keskuudessa? Sillä tuskinpa lienette koko pitkään aikaan saanut perheellistä rauhallisuutta nauttia.

TJOELDE (k. e.). Oi --!

BERENT. Minä olen tuntenut monta liikemiestä eläissäni ja olen kuullut monta tunnustusta. Siitä käsitän, että teidän kolme pitkää vuotta on täytynyt olla kaikkea paitsi. Virkistävää unta, rauhan siunaamaa ruoka-atriaa ette ole voinut nauttia. Te olette tuskin huomannut, mitä lapsennekaan tekivät, tai mitä ne sanoivat, paitsi kun ne olivat tiellänne. -- Ja vaimonne -- --

TJOELDE. Vaimoni!

BERENT. Niin, hän kai on vaivoin puuhannut kokoon ne päivälliset, joiden piti peittää ontevuutta; -- hän varmaankin on ollut talonne väsynein palvelia.

TJOELDE. Mun kärsivä, siivo vaimoni!

BERENT. Minä luulen, että kernaammin ansaitsisitte leipänne halvimpana työmiehenä -- kuin kärsisitte entisiä kohtalojanne.

TJOELDE. Tuhannesti, tuhannesti kernaammin!

BERENT. Ja senvuoksi myöntykää tekemään jokaiselle oikein ja kohtuullisesti, että vihdoinkin jälleen pääsette totuuden turviin? Tässä -- kirjoittakaa nimenne alle!

TJOELDE (langeten polvilleen). Armoa, armoa! Te ette tiedä, mitä pyydätte. Omat lapseni kiroisivat minua. Minä kuulin sen juuri äsken! Ja kauppa-ystäväni, jotka minun kauttani joutuisivat häviöön, niitä on liian monta, -- ne ja niiden perheet -- voi! -- Työväkeni, minne se joutuisi? Tiedättekö, sitä on mulla yli 400 hengen? Ajatelkaahan, kaikki ne raukat perheinensä mieron tiellä! -- Armoa, min'en voi, min'en tohdi! Pelastakaa minut, auttakaa minua! Minä tein hirveästi, kun uhkasin; mutta nyt minä rukoilen, oi, minä rukoilen kaikkien niiden puolesta, jotka ansaitsevat sen paremmin, kuin minä, joille minä uhraan elämäni, uskollisuuteni ja työni otsani hiessä!

BERENT. Min'en voi pelastaa teitä, -- ja kaikkein vähemmin vierailla varoilla. Se, mitä nyt pyydätte, olisi uskottomuutta.

TJOELDE. Ei, ei, ei, jättäkää laskut avonaisina esiin! Tehkää minut, jos tahdotte, holhonalaiseksi! Mutta antakaa mun saattaa perille se, minkä luulen onnistuvan, -- ja jokainen asiantunteva käsittää, että sen _täytyy_ onnistua!

BERENT. No, istukaahan vihdoinkin! -- Puhelkaamme tarkemmin asiasta. -- (Tjoelde istuu). Eikö juuri se, mitä nyt ehdoittelette, ole samaa, mitä jo kolme vuotta olette koetellut? _Te olette saanut_ lainoja; mutta mitä se on hyödyttänyt?

TJOELDE. Konjunkturit! Ajan vaiheet!

BERENT (pudistaen päätään). Te olette jo niin kauvan sekoittanut valhetta toteen, että olette unohtanut yksinkertaisimmatkin kauppa-lait. Huonoilla konjunktureilla keinotteleminen jääköön sen tehtäväksi, joka sen taitaa! Muut älkööt sitä käyttäkö.

TJOELDE (heti). Mutta itse velkojille, siis myöskin pankeille, olisi edullista, että kaikki pidettäisiin koossa!

BERENT. Varmalle kaupalle ei ole hyötyä epävarman kannattamisesta.

TJOELDE (yhä innokkaammin). Mutta kuitenkin omien rahojen pelastamisesta!

BERENT. Niin, pesän pitää joutua toisen hallittavaksi -- --

TJOELDE (toivolla, puoleksi nousten). No niin --? Siis?

BERENT. Kun ensin on saatu teidät pois.

TJOELDE (vaipuu sortuneena). Kun ensin on saatu minut pois!

BERENT. _Omilla_ varoilla voidaan pesä luonnollisesti säilyttää parempiin aikoihin, mutta ei lainatuilla -- --

TJOELDE -- -- ei lainatuilla.

BERENT. Käsitättehän te kai eroituksen?

TJOELDE. Käsitän, käsitän.

BERENT. Hyvä. -- Niin käsittänette myöskin, ett'ette voi muuta tehdä, kuin kirjoittaa alle -- --

TJOELDE -- -- kuin kirjoittaa alle.

BERENT. Tässä on paperi. -- Tulkaa nyt!

TJOELDE (heräten). Voi, min'en saata, min'en saata!

BERENT. Hyvä, liike seisahtuu vähän ajan kuluttua itsestään, mikä joka suhteessa on paljon pahempi.

TJOELDE (jälleen polvillaan). Armoa, armoa! Min'en voi heittää toivoa! Ajatelkaahan minun taistelujani!

BERENT. Sanokaa suoraan: Minulla ei ole miehuutta kestämään seurauksia.

TJOELDE. Ei, minulla ei ole miehuutta.

BERENT. Minulla ei ole miehuutta alkamaan todellista elämää.

TJOELDE. Ei ole, ei ole.

BERENT, Te ette tiedä, mitä sanotte, mies!

TJOELDE. En, min'en tiedä; -- mutta säästäkää minua!

BERENT (nousee). Niin, tämä on toivottomuutta! Minun on teitä sääli.

TJOELDE (nousee heti). Niin, eikö totta? -- Oi, koetelkaa minua! Vaatikaa minulta -- -- sanokaa, mitä te -- --!