Part 2

TJOELDE (its.). Mitäs se merkinnee? (Ään.). Noo hän tekee usein kernaasti huvimatkoja kesäaikana maamme eri paikkoihin; minä tiedän sen. Nyt hän on täällä -- ja haluaa varmaankin nähdä tämän seudun suurimman liikepaikan. Täällä ei olekkaan juuri mitään muuta katsomista. -- -- Mutta onkohan se hän? Minusta on kuin -- --

VALBORG (katsoo avoimesta ikkunasta). On, hän se on! Katsoppa vain, kuinka hän kävelee -- -- --

TJOELDE. -- -- ja heittää jalkojaan ristiin, vitkaan, vitkaan, -- niin, hän se on. -- Näyttää siltä, kuin aikoisi hän tulla tänne?

VALBORG. Ei, hän kääntyy poispäin.

TJOELDE. No, menköön sitten! (its.; ajatuksissaan). Oliskohan todellakin -- --?

Neljäs kohtaus.

Entiset. Sannaes (verannalta, oikealta).

SANNAES. Saanko luvan?

TJOELDE. Vai niin -- te, Sannaes!

SANNAES (huomaa vasta nyt Valborg'in, joka seisoo peränpuoleisen ikkunan ääressä ja astuu nyt esiin. Sannaes pelästyy, panee heti kätensä selkänsä taakse).

TJOELDE. No, mitä nyt?

VALBORG (katsoo häneen, menee verannalle ja sieltä alas oikealle).

TJOELDE. Mutta mitä nyt, ihminen? Mitä lempoa te siinä nyt ällötätte?

SANNAES (ottaa kätensä esiin heti kun Valborg on mennyt ohitse, katsoo hänen jälkeensä). Min'en tahtonut neidin läsnäollessa kysyä, tuletteko tänään konttoriin?

TJOELDE. Oletteko mieletön? Ettekö te neidin läsnäollessa tohdi kysyä sellaista?

SANNAES. Minä tarkoitan vain -- sillä muuten täytyy minun, jos saan luvan, puhua kanssanne täällä.

TJOELDE. Kuulkaapa, teidän pitää jättää pois tuo ruma nahjusteleminen; se ei sovi kauppiaalle. Kauppiaan pitää olla sukkela ja vikkelä eikä joutua hämille, heti kun naisihminen ohitse menee. -- Minä olen jo ennenkin huomannut teissä moista. -- No, mitä te tahdotte? Sukkelaan!

SANNAES. Te ette siis tule konttoriin edellä puolenpäivän?

TJOELDE. Illallahan postit lähtevät.

SANNAES. Niin. -- Mutta siellä on vekseleitä.

TJOELDE. Vekseleitä? -- Ei.

SANNAES. On, Möller'in neljäs protesteerattu -- ja se suuri englantilainen.

TJOELDE (suuttuen). Ettekö vielä ole niitä suorittanut? -- Mitä se merkitsee?

SANNAES. Pankin johtokunta tahtoo ensin puhutella hra konsulia.

TJOELDE. Oletteko hullu? (malttaa). Te olette varmaankin erehtynyt, Sannaes.

SANNAES. Niinpä luulin itsekkin enkä tyytynyt ainoastaan pankissa olevan tirehtörin sanoihin, vaan kävin myöskin konsuli Holst'in luona.

TJOELDE. Ja konsuli Holst -- --?

SANNAES. Kertoi samat sanat.

TJOELDE (käytyään edestakaisin). Minä menen hänen luoksensa, -- tai, oikeammin, minä _en_ mene; sillä se on kuitenkin -- -- --. Onhan meillä vielä aikaa moniaita päiviä?

SANNAES. On.

TJOELDE. Eikä vieläkään telegrammia konsuli Lind'iltä?

SANNAES. Ei.

TJOELDE (its.). Sitäpä en voi käsittää. (ään.). No, kyllä me kuitenkin pian saamme kaikki säntilleen -- pääkaupunkilaisista alkaen. Hyvä, niin saamme, Sannaes, -- ja vast'edes annamme noiden täkäläisten pankintapaisten olla aivan rauhassa. Hyvä, Sannaes! (Viitaten ulos; its.). Kirotta Möller! Kaikki ovat ruvenneet epäilemään! (Kääntyy, huomaa Sannaes'in). No, vieläkö te siinä seisotte?

SANNAES. Tänään on palkanmaksupäivä, -- eikä mulla ole mitään kassassa.

TJOELDE. Eikö mitään kassassa! Niin suuri, monipuolinen liike, eikä mitään kassassa palkanmaksupäivänä! Mikä hiiden järjestys se on? Pitääkö mun uudestaan ja uudestaan alkaa opettaa teille A, B, C:tä? -- Ei, eipä voi olla puolta päivää pienimmänkään asiansa vierestä poissa! Minulla ei ole ketään, ei niin ketään, johon voisin luottaa! -- Ihminen, kuinka te olette tehtävänne toimittanut?

SANNAES. Oli myöskin kolmas vekseli, joka lankesi tänään; Holm ja Kumpp. 2,000. Minä luotin sitä pahempi pankkiin, -- ja kun en sieltä mitään saanut, täytyi mun tyhjentää kassa, -- sekä konttorin että oluttehtaan.

TJOELDE (kävelee ylös- ja alaspäin). Hm, hm, hm! -- Kukahan lie saanut konsuli Holst'in siihen päähän. -- No niin! (viittaa kädellään ulos).

SANNAES (menee, vaan palajaa heti, kuiskaa). Asianajaja Berent Kristianiasta!

TJOELDE (hämmästyy). Tuleeko hän tänne?

SANNAES. Hän astuu juuri rappusia ylös! (Menee perimmäisestä oikeanpuolisesta ovesta).

TJOELDE (huutaa hänen jälkeensä, kuiskaten). Viiniä ja virvokkeita! -- Siis oli aavistukseni aivan oikea! (Vilkaisee peiliin). Hyväinen aika, miltä minä nyt näytän! (Kääntää tuskalliset kasvonsa peilistä; peiliin jälleen, hymyilee -- ja rientää siten perälle, mistä asianajaja näkyy tulevan vitkaan vasemmalla ylös).

Viides kohtaus.

Tjoelde. Asianajaja Berent.

TJOELDE (kohteliaasti, kunnioituksella; teeskennellen). Minulle on suureksi kunniaksi, saada vastaanottaa niin kuuluisa mies huoneeseni.

BERENT. Hra konsuli Tjoelde -- eikö niin?

TJOELDE (yhä matalalla äänellä). Palvelianne! Minä juuri vast'ikään kuulin vanhimmalta tyttäreltäni, että hra asianajaja oli kävellyt tiluksillani:

BERENT. Niin, teillä on suuret tilukset -- ja suuri liike.

TJOELDE. Liian suuri, hra asianajaja. Liian monenlaatuinen. Toinen on aina tuottanut toisen lisää. -- Olkaa hyvä, istukaa.

BERENT. Kiitos; tänään on lämmin päivä.

(Virvokkeita ja viiniä tuodaan pöydälle).

TJOELDE. Hra asianajaja suvaitsee kai lasin?

BERENT. En, kiitos.

TJOELDE. Virvokkeita?

BERENT. Kiitos; minulle ei pidä mitään.

TJOELDE (ottaa sikarrikotelonsa esiin). Saanko tarjota sikarrin, jonka saatan sanoa hyväksi?

BERENT. Minä pidän paljon hyvästä sikarrista. Mutta juuri nyt en mieli polttaa. Paljon kiitoksia! (Äänettöm.).

TJOELDE (on myöskin istunut. Hänen olentonsa on näköjään tyyni). Onko hra asianajaja jo kauvankin ollut täällä?

BERENT. Pari päivää. -- Hra konsuli on ollut matkoilla?

TJOELDE. Niin; Möller'in onnettomat asiat. Hänen konkurssipesänsä osakkaider-kokous huutokaupan jälkeen.

BERENT. Nykyään ovat ajat hyvin kovat.

TJOELDE. Sanomattoman kovat!

BERENT. Luuletteko Möller'in konkurssin vievän muitakin muassaan -- useampia kuin ne, jotka jo tiedetään?

TJOELDE. Sitä en vielä luule. Tämä -- sattuma on varmaan joka katsannossa ainoastaan poikkeus.

BERENT. Pankit lienevät vähän säikähtyneet, kuten olen kuullut.

TJOELDE. Sen voin arvata.

BERENT. Niin, _te_ luonnollisesti tunnette olot paremmin, kuin kenkään muu.

TJOELDE (hymyillen). Minä olen teille suuresti kiitollinen luottamuksestanne minuun.

BERENT. Jos näiden seutujen ulosvienti-tavarat yhä edelleenkin kadottavat hintaansa -- --?

TJOELDE. Niin; -- sitä ei varmaan tiedä; mutta tietysti lienee toki paras pitää kaikki liikkeessä vain.

BERENT. Vai -- se on siis teidän tarkoituksenne?

TJOELDE. Ehdottomasti.

BERENT. Horjuvat kauppaseikat ilmituovat tavallisesti yhtä ja toista vahingollista.

TJOELDE (hymyillen). _Teidän_ mielestänne pitäisi sentähden antaa horjuvien kauppaseikkojen vaikuttaa?

BERENT, Niin pitäisi.

TJOELDE. Hm! -- Vankat kauppatalot eivät jokapaikassa lie niin aivan tarkoin erillään epäiltävistä.

BERENT. Olisikohan _täällä_ todellakin pelättävä semmoista?

TJOELDE. Niin, -- nyt katsotte minun tietojani tämän seudun veloista varmaankin liian suuriksi; -- mutta minä melkein voisin luulla niin. (Äänettömyys).

BERENT. Pankit ovat valtuuttaneet minut hankkimaan tarkastuksen oloista, -- jonka minä toistaiseksi uskon ainoastaan _teille_.

TJOELDE. Minä olen varsin kiitollinen.

BERENT. Tämän kaupungin pienemmät pankit ovat suljetut; ne ovat yksimieliset.

TJOELDE. Vai niin -- (Äänettömyys). Te olette siis puhellut konsuli Holst'in kanssa?

BERENT. Luonnollisesi. -- (Äänettöm.). Jos annettaisiin epäiltävien kauppahuoneiden kukistua ja autettaisiin vankkoja, olisi varmaankin paras, että jokainen ilmoittaisi pankeille omaisuutensa ja velkansa. (Äänettöm.).

TJOELDE. Onko se konsuli Holst'in ajatus?

BERENT. Myöskin hänen. (Äänettöm.). Minä olen ehdotellut pankeille toistaiseksi -- kunnes saamme nuo tarkat tiedot -- että sanoisivat "ei" kaikkiin lainanpyyntöihin -- kaikkiin ilman eroitusta.

TJOELDE (huomaten). Siten ymmärrettävä!

BERENT. Ainoastaan väliaikainen sääntö toistaiseksi -- --

TJOELDE (kuin ennen). Niin, niin!

BERENT. -- Mutta jota jokaisen täytyy seurata, ilman poikkeuksetta.

TJOELDE. Mainiota!

BERENT. Ellei kaikkia kohdella samoin, voipi yksityinen äkkipikaa joutua liian aikaiseen epäluuloon.

TJOELDE. Aivan minun ajatukseni!

BERENT. Hauskaa. Siis ette suinkaan ymmärrä minua väärin, kun pyydän teidänkin tekemään tarkastelman varoistanne.

TJOELDE. Ei mikään ole mulle mieleisempää, kun siten voin hyödyttää asioita yleensä.

BERENT. Se on varma. Sillä sen kautta kasvaa yleinen luottamus.

TJOELDE. Milloinka hra asianajaja suvaitsee ottaa vastaan minun tarkastelmani? Näin kiireessä siitä luonnollisesti tulee vain pintapuolinen.

BERENT. Luonnollisesti. -- Teidän suosiollanne, minä tulen noutamaan sen.

TJOELDE. Ei millään muotoa. Te voitte saada sen kernaasti vaikka kohta, jos niin tahdotte. Minulla on, näette, tapana, usein tehdä pintapuolisia arvioiaskuja -- luonnollisesti vaihtelevien hintojen mukaan.

BERENT. Vai niin? (Hymyillen). Muuten sanotaan keinoitteliain tekevän kolme arviolaskua päivässä, kunkin erilaatuisen. -- Mutta nyt kuulen minä -- --

TJOELDE (hymyillen) -- -- että muillakin on semmoinen paha tapa! No -- ei niitä juuri kolmea erilaatuista päivässä sentään tule.

BERENT. Ei, ei, minä laskin leikkiä luonnollisesti -- (nousee).

TJOELDE (nousee myöskin). Luonnollisesti. Tunnin kuluessa on se teidän hotellissanne. Sillä minä otaksun, että hra asianajaja asuu meidän ainoassa, niin kutsutussa, hotellissa. -- Etteköhän täällä ollessanne tahtoisi asua meillä ja käyttää hyväksenne kahta kamaria, jotka juuri ovat vapaat.

BERENT. Kiitos; -- minä viivyn täällä määräämättömän ajan, ja ne tavat, jotka heikko terveyteni on mulle saattanut, ikävystyttävät kaikkia, vaan enimmästi kuitenkin itseäni, kun olen outojen luona.

TJOELDE. Mutta tohtinenhan toki toivoa, että tulette meille päivälliselle tänään? Meille tulee muutamia muitakin vieraita. Ehkä lopuksi saamme sitte purjehdusretkenkin toimeen, -- tuo läheinen luoto on erinomaisen kaunis.

BERENT. Kiitos; minun terveyteni ei ole nykyään niin luotettava, että uskaltaisin yhtyä kemuseuroihin.

TJOELDE. Hehehe! -- Voinko ehkä jotenkin muuten olla palvelukseksenne?

BERENT. Niin -- saisinko tilaisuuden keskustella kanssanne, ennenkuin lähden täältä, -- kernaimmin niinpian, kuin suinkin.

TJOELDE (vähän hämmästyen). Tarkoitatte, kun olette saanut kaikki tarkastelmat?

BERENT. Konsuli Holst'in kautta olen minä jo hiljaisuudessa saanut useimmat.

TJOELDE (enemmän kummastuen). Siis -- tänään vielä, tarkoitatte --?

BERENT. Klo 5? -- Sopiiko teidän silloin?

TJOELDE. Minä olen kokonaan teidän palvelianne! Minä saan siis tulla teidän luoksenne klo 5?

BERENT. Minä olen _täällä_ klo 5 (jäähyväiset, menee).

TJOELDE (seuraa). Tehän olette kivulloinen; te olette vanhempi; te olette kuuluisa mies -- --!

BERENT. Mutta te olette täällä kotonanne. Hyvästi!

TJOELDE. Minä suuresti kiitän kunniasta, jonka teidän täällä käyntinne mulle saattoi!

BERENT. Älkää vaivatko itseänne!

TJOELDE. Sallittehan minun seurata teitä talostani.

BERENT. Minä löydän kyllä tien.

TJOELDE. Sitä en epäile. Mutta se olisi minulle suuri kunnia!

BERENT. Kuten tahdotte!

(Kun aikovat rappusia alas, näkyy Signe ja Hamar, jotka nousevat niitä käsi kädessä. Antavat sijaa toinen loisilleen).

TJOELDE. Saanko esitellä -- niin, luonnollisesti minun ei tarvitse esitellä: Hra asianajaja Berent Kristianiasta. Minun nuorin tyttäreni -- ja hänen sulhasensa kavallerialuutnantti Hamar.

BERENT. Minä luulin hevosväen nyt olevan ekserseeraamassa?

HAMAR. Minä olen saanut permissionin -- --

BERENT. -- tärkeämpien toimitusten tähden. Hyvästi!

TJOELDE. Hahaha! (Nuoret jättävät hyvästi; Tjoelde ja Berent menevät rappusia alas).

Kuudes kohtaus.

Hamar. Signe.

HAMAR. Hävytön! -- Mutta niinhän se on kaikille.

SIGNE. Vaan ei isälleni, kuten huomasin.

HAMAR. Sinun isäsi on myöskin hävytön.

SIGNE. Sit'et saa sanoa hänestä!

HAMAR. Mitä muuta voisin sanoa, kun hän saattaa nauraa Berent'in hävyttömyyksille?

SIGNE. Hän on hyvällä tuulella (istuu keinumaan).

HAMAR. Vai niin, sinäkin --? Sin'et ole ollenkaan miellyttävä tänään.

SIGNE (yhä keinuen). En -- sillä sinä olet väliin niin ikävystyttävä.

HAMAR. Etkä kuitenkaan anna minun matkustaa pois?

SIGNE. Se olisi vieläkin ikävämpää.

HAMAR. Nyt sanon sinulle erään seikan: Min'en enää kauvan kärsi tapaa, jolla minua täällä kohdellaan!

SIGNE. Vai niin? (Ottaa sormuksen sormestaan, antaa sen kieppua peukalon ja etusormen välissä, keinuu ja laulaa).

HAMAR. Puhumattakaan _sinusta_. Mutta Valborg! ja isäsi! Onko hän vielä kertaakaan käskenyt minua ratsastamaan Voilakalla?

SIGNE. Ehkä hänellä on tärkeämpiäkin ajateltavia. (Laulaa taas).

HAMAR. No, mutta olehan nyt älykäs, Signe! -- Käsitäthän sinä, että se olisi aivan luonnollista? -- Niin, suoraan sanoen -- sillä sinullehan voin sanoa mitä tahansa -- minä, joka tulen hänen vävypojakseen ja olen kavalleristi (eikä isälläsi muita poikia olekkaan) -- enkö minä melkein saattaisi toivoa, -- -- että hän tykkänään lahjoittaisi minulle Voilakan?

SIGNE. Hahaha!

HAMAR. Olisiko se niin luonnotonta?

SIGNE. Hahaha!

HAMAR. Minkätähden sitä naurat, Signe? Olisihan se talolle kunniaksi, luulisin ma, että toverini ihailisivat hevostani, ja minä voisin sanoa: Sen on appivaarini lahjoittanut minulle? -- Sillä tiedäppäs, sen hevosen vertaista ei löydy koko Norjan maassa.

SIGNE (seisottaa tuolin). Ja siksi pitää sinun saaman se? Hahaha!

HAMAR. Tätä en kärsi!

SIGNE. Kavallerialuutnantti "Verraton" seljässä hevosen, "jolla ei ole vertaista". Hahaha!

HAMAR. Signe, nyt saat lopettaa!

SIGNE (keinuen). Sinäpä olet lystikäs!

HAMAR (läheten). Kuulehan, Signe! -- ei kenkään voi vaikuttaa niin paljon isääsi, kuin sinä. Kuuleppas, Signe! -- Etkö hetkeäkään voi haastella totisia asioita kanssani?

SIGNE. Kyllä, -- kernaasti! (Alkaa uudestaan laulaa).

HAMAR. Minä arvelin itsekseni: Jos Voilakka olisi minun omani, jäisin koko kesäksi tänne opettamaan sitä ratsuhevoseksi. (Signe lakkaa sekä keinumasta että laulamasta. Hamar nojautuu hänen ylitsensä). Ja sitte min'en menisi kaupunkiinkaan ennen kuin syksyllä, ja sitte seuraisit sinä Voilakkaa ja minua Kristianiaan. Eikö se olisi sinunkin mielestäsi hupaisata?

SIGNE (katsottuaan häntä hetken). Sinä, ystäväni, suunnittelet kaikki aina niin somasti!

HAMAR. Eikö niin? Mutta kaikki riippuu nyt vain siitä, että sinä saat hevosen isältäsi, -- mitä; sulo Signeseni?

SIGNE. Ja sitte sin'et koko kesänä matkustaisi minun luotani pois -- --?

HAMAR. -- en koko kesänä!

SIGNE. Vaan jäisit tänne Voilakkaa opettamaan -- --?

HAMAR. -- ainoastaan sitä opettamaan!

SIGNE. Ja sitte saisin minä syksyllä seurata teitä kaupunkiin -- niinhän, niin?

HAMAR. Niin -- eikös se olisi mainiota?

SIGNE. Tuleeko Voilakka myöskin asumaan Guldborg-tädin luona?

HAMAR (hymyillen). No, mitä nyt sanotkaan?

SIGNE. Niin, sillä koska sinä hankit itsellesi vapaan-ajan ainoastaan Voilakan tähden, kuten ymmärsin, ja jäät tänne, ainoastaan opettaakseni sitä -- ja sitte annat minun seurata Voilakkaa Guldborg-tädin luoksi -- --

HAMAR. Mutta, Signe, oietko nyt taas -- --?

SIGNE (saapi tuolin aika vauhtiin). Oo! Mene matkaasi --

HAMAR. -- -- mustasukkainen Voilakkaan! Hahaha!

SIGNE. Mene talliin!

HAMAR. Rangaistukseksiko? -- Siellä onkin hauskempi, kuin täällä!

SIGNE (viskaa sormuksen). Tuossa! Anna se Voilakalle!

HAMAR. Niin kauvan sinä viskelet tuota sormusta, että -- --

SIGNE. No, noin olet sinä sanonut jo niin monta kertaa, että sekin mua ilettää! (kääntää tuolin niin, että on selin sekä katsojiin että Hamar'iin).

HAMAR. Sinä olet niin hellitelty lapsi, että olisi synti, pitää kaikkia lauseitasi tosina -- --

SIGNE. No, _tuokin_ vielä -- sataviideskolmatta kerta! -- Uh, mene tiehes!

HAMAR. Mutta etkö nyt ymmärrä, kuinka naurettavaksi sinä itsesi teet, kun olet mustasukkainen hevoseen? Oletko koskaan kuullut mokomata?

SIGNE (hypähtää ylös). Aa, sinä saat minut vielä pakahtumaan -- kiusanhenki! Minä huomaan sinussa väliin jotakin niin inhoittavaa -- - (polkien jalkaansa). Minä halveksin sinua!

HAMAR (hymyillen). Ainoastaan Voilakan tähden -- --?

SIGNE. En, vaan _sinun, sinun, sinun_ tähtesi! Minä tunnen itseni toisinaan niin onnettomaksi, että olisin valmis vaikeroiden heittäimään lattialle -- tai juoksemaan kuulumattomiin! Anna mun olla! Etkö mene matkaasi!

HAMAR. Kyllä, minä en tälläkään kertaa korjannut sormusta lattialta.

SIGNE. Et, vaan mene, mene, mene, mene! (istuu; pyrskähtää itkemään).

HAMAR. Hyvä! -- Tuoltapa höyrylaiva jo tulleekin. Minä lahden heti paikalla.

SIGNE. No, sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että se höyrylaiva nyt juuri _tulee_ Kristianiasta eikä mene sinne! Uh! (pyrskähtää jälleen itkemään).

(Perällä, melkein keskipalkalla, näkyy höyrylaivan mastot ja piiput saarien ylitse. Savu kohoaa kirkkaasti ilmaan, -- Samassa kuuluu).

TJOELDE (ulkona). Kiireesti! Ottakaa luutnantin paatti; se on reilassa!

SIGNE (nousee).

HAMAR. Ne menevät jotakuta vastaanottamaan

TJOELDE (lähempänä). Mene _sinä_ paattiin!

HAMAR. Hän tulee tänne! (Juoksee ottamaan sormusta, kiireesti takaisin). Signe!

SIGNE. En, min'en huoli siitä!

HAMAR. No, mutta Signe? Mitä tämä merkitsee? Mitähän sulle muka olen tehnytkään?

SIGNE. En tiedä; mutta minä olen sanomattoman onneton! (Itkee).

HAMAR. Mutta teenhän minä vihdoin kaikki mitä tahdot! Mitä muuta enää toivotkaan?

SIGNE. Min'en voi sille mitään, minä voisin toivoa itseni kuolleeksi, -- ja se tulee niin usein mieleeni! (Itkee jälleen).

HAMAR. Mutta, Signe? -- Sinä, joka lukemattomat kerrat olet sanonut pitäväsi minusta?

SIGNE. Niin minä pidänkin. Mutta toisinaan on, mielestäni, kihlauksemme aivan hirvittävä! -- Älä, älä tule lähelleni!

HAMAR. Signe! --

TJOELDE (rappusilla, ulkona). Niin, niin: Joka mies, ripeästi!

HAMAR. Pyyhi kyyneleesi, Signe; älä näytä niitä hänelle!

(Aikoo antaa sormuksen, Signe kääntyy poispäin, pyyhkien kyyneliään).

Seitsemäs kohtaus.

Entiset. Tjoelde.

TJOELDE (jo rappusilla). Vai niin, oletteko siinä! Sepä hyvä. Konsuli Lind tulee tänne höyrylaivalla; -- telegrammi juuri vast'ikään (perälle, huutaa verannan yli). Rientäkää! Liput tänne! Vetäkää purret esiin! Mastot alas! (Koettaa irroittaa purtta). Se on kiini. (Hamar juoksee apuun). Niin, irroita sinä! (Hamar irroittaa purren, joka vedetään oikealle. Tjoelde astuu esiin jälleen). Kuuleppas, Signe, -- (katselee häntä) no? Oletteko te jälleen tapelleet?

SIGNE. Isä!

TJOELDE. Niin, nyt ei ole aikaa leikkiin! Tänään saatte jokainen koettaa parastanne! -- Sanoppas Valborg'ille -- --

SIGNE. Sano kernaammin itse! Tiedäthän, että Valborg aina tekee, mitä itse tahtoo.

TJOELDE. Ei mitään historioita! Nyt on tärkeä silmänräpäys. Te teette _jokainen_, mitä minä käsken! Sano Valborg'ille, että hän pukeutuu ja tulee tänne. Sinä samoin! (Signe menee). Signe!

SIGNE (pysähtyy). Niin.

TJOELDE. Meidän täytyy kutsua seitsemän, kahdeksan vierasta lisää päivälliselle. Finnelle täytyy lähettää sana, että syömme päivällistä täsmälleen k:lo 3 -- eikä 4. Lind lähtee klo 5 seuraavalla höyryllä, -- ymmärrätkö?

SIGNE. Mutta onkohan äidillä ruokaa niin monelle?

TJOELDE. Hänellä pitää olla, ei ainoastaan ruokaa, mutta parasta lajia! Minun vaimoni pitää pitämän huolen siitä, että taloni on hyvin varustettu koko kesän; -- kuinka monta kertaa minun pitää se kertoman?

SIGNE (melkein itkussa, jonka toki lukahuttaa). Mutta äiti, joka tänään on niin kipeä -- --?

TJOELDE. No, turhia iankaikkisia kipuja! Tänään ei ole kellään aikaa sairastaa. Kiiruhda vain!

SIGNE (menee, salaa itkien, perimmäisestä sivuovesta).

TJOELDE (Hamar'ille, joka on tullut). Tuoppa kynä, paperia ja läkkiä; meidän pitää saada kokoon seurue! Tuota pikaa!

HAMAR (etsien). Tääll' ei ole niin mitään!

TJOELDE (kärsimätönnä). Mene noutamaan! (Hamar syöksyy ulos etumaisesta ovesta).

TJOELDE (lukee telegrammia, jota on pitänyt kädessään -- huomattuaan pelastuksen huokauksen. Käsi vapisee hänen lukiessaan vitkaan, osan kaksi kertaa). "Sain telegramminne juuri lähteissäni. Vastatakseni kaikesta, -- keskustelu. Tulen tänään, ensimäisellä höyrylaivalla, lähden 5. Tarkastelu asioistanne valmiiksi. -- Lind." -- Melkeinpä en voi lukea tätä. Mutta niinhän se toki on! Niin, -- jospa tämä vain onnistuisi, -- niin olisi kaikki satamat avoinna! (Hamar'ille, joka tulee). No, siinäkö olet? Täydellistä kutsumuskirjettä emme nyt ehdi kyhäämään. Ainoastaan nimiluettelon, -- joku konttoripalvelioista voipi saattaa sen asianomaisille. Siis: (sanelee) Pappi -- -- _apropos_: samppanja! Onko se hyvää?

HAMAR. Se viimeksi tuotu, tarkoitat kai?

TJOELDE. Niin.

HAMAR. Pappi kiitti sitä hyväksi.

TJOELDE. Hyvä. Siis:

HAMAR (kirjoittaissaan). Pappi.

TJOELDE. Konsuli Ring.

HAMAR. Konsuli Ring.

TJOELDE. Ja -- -- ja -- -- ja -- --

HAMAR. Konsuli Holst?

TJOELDE. Ei, ei Holst'ia. (Hamar kummastelet Tjoelde its.). Minä tohdin nyt toki näyttää hälle, että en ollenkaan tarvitse hänen apuaan! (Äkkiä). Kauppias Holm. (its.) Hänen vihamiehensä.

HAMAR. Kauppias Holm.

TJOELDE (its.). Vaikka -- Holm on aina veijari. Kuitenkin -- se ärsyttää Holst'ia. (Ään.), Polisimestari.

HAMAR. Pölisi -- --

TJOELDE. Ei, ei, pyyhi pois polisimestari. (Mutisee) Ei voi aina olla tarpeeksi varova.

HAMAR. Polisimestari pyyhitty.

TJOELDE. Joko pappi on siellä?

HAMAR. Hän on N:o 1.

TJOELDE. Aivan oikein.

HAMAR. Mutta pormestari?

TJOELDE. Ei, hän asuu liian kaukana. Paitsi sitä -- kun ei hän vain aina saa olla kukkopoikana -- ja aina ikävystyttäviä käräjä-juttuja ja palkanlisäys-jaarituksia -- -- -- Ei! Mutta -- annappas olla: -- Knutzen z:lla.

HAMAR. Knutzen -- z:lla.

TJOELDE. Ja vaikkapa -- no, niin -- myöskin Knudsen s:llä.

HAMAR. Knudsen s:llä.

TJOELDE. Montako niitä jo on?

HAMAR. Pappi, Ring, Holm, pölisi --, ei, polisimestari pyyhitty. Knutzen z:lla, Knudsen s:llä, niitä on 1, 2, 3, 4, 5, 6.

TJOELDE. -- -- ja Finne, sinä, minä, se on yhdeksän. Meitä pitää olla kaksitoista.

HAMAR. Naiset?

TJOELDE. Ei -- naiset eivät sovi kauppiaiden seuraan. -- Mutta kenen me -- --?

HAMAR. Tuo uusi asianajaja? Soma mies; mikä hänen nimensä taas onkaan -- --?

TJOELDE. Ei, hän kietoilee itseään ihmisten suosioon pitämällä pitkiä puheita. -- Ylä-tullipalvelia Pram!

HAMAR. Mutta hän? Hän juopi aina itsensä humalaan.

TJOELDE. Niin, mutta se on semmoista sisällistä juopumista. Hän ei tee mitään vahinkoa, -- päinvastoin! Ylä-tullipalvelia Pram!

HAMAR. Yiä-tullipalvelia Pram.

TJOELDE. On vaikeata näin pienessä kaupungissa, kun pitää olla hieno seura, -- kuuleppas (näpäyttää sormiaan). Falbe, asiamies Falbe! Hyvin soma eikä ajatuksia.

HAMAR. Somat vaatteet tarkoitat kai?

TJOELDE (mutisee). Niin -- no, myöskin ne. Mutta minä tarkoitin noin ylimalkaan. -- Kahdestoista? Morten Schultz?

HAMAR (hämmästyen). Morten Schultz! (nousee juhlallisesti). Ei, tiedätkö mitä; sitä otan minä vastustellakseni! -- Viime kerralla, kun hän oli täällä suuressa seurassa, -- tiedätkö mitä hän teki? Keskellä päivällistä, päivällispöydässä (osoittaa käsillään) otti hän mällin suustaan ja näytteli sitä vieraille. Hän tahtoi antaa sen käydä ympäri! Jos _se_ on hienoa seuraa, niin -- -- --!

TJOELDE. Niin, hän on raaka. Mutta hän on tämän seudun rikkain mies.

HAMAR (on istunut). Pitäisi hänellä sitte olla varoja ostaa itselleen uusi peruukki! Eihän hänen vieressään voi kukaan ihminen istua!

TJOELDE. Niin, niin, hän on hävytön; mutta näetkös, nuori ystäväni, rikkaimmalle annetaan yhtä ja toista anteeksi. Siitä saattaa olla hyötyä.

HAMAR. Min'en ymmärrä, mitä hyötyä _sinulla_ voipi olla hänestä?

TJOELDE. Hm, hm! -- Ei, ehk'ei kelpaa.

HAMAR. Ei, ei, se on varma!

TJOELDE (mutisee). -- -- Vaikka konsuli Lind ymmärtäisi tarkoituksen Morten Schultz'in -- -- --!

HAMAR. -- -- Ja hänen kanssapuheensa! Eiväthän naiset voi -- --!

TJOELDE. Niin, oikeassa olet; (mutisee) enhän minä oikeitaan enää häntä tarvitsekkaan. -- Mutta kahdestoista? -- Maltapas -- --?

HAMAR. Kristoffer Hansen?

TJOELDE. Hyi, peijakas, sittehän saamme valtiollista! Ei, annappas --? (pysähtyy) Niin, minä luulen, minä uskallan? Hm, hm, hm -- -- juuri hän! (Paino joka tavulle) Oluenpania Jakobsen.