Chapter 3

"Teidän sijassanne, herra West, en tekisi tri Leeten lauselmia omikseni", sanoi herra Forest hymyillen. "Tohtorilla on usein ollut tilaisuutta saada tässä asiassa todempia tietoja; mutta hän ei vaan tahdo luopua vääristä väitteistään. Minä ja muut olemme nämä hänen mielipiteensä niin usein kumonneet, että lopulla jo kävi yksitoikkoiseksi. Lakot eivät ole, niinkuin tri Leete sanoo, mikään verrattain uusi ilmiö kansantaloudellisella alalla. Yksi suurimpia lakkoja, joista historia meille kertoo, "_Secessio in montem sacrum_" (lähtö pyhälle vuorelle)[1], tapahtui jo v. 494 e. Kr. ja keskiajalla lakkasivat työläiset usein työstä, saadakseen korkeampia palkkoja, vaikka työ siihen aikaan oli paljoa lujemmin yhteen liitetty (ammattikunnat) kuin rahavalta. Ja mitä tulee työmiesten mahdottomuuteen päästä työnantajiksi, voin yliopiston kirjastosta näyttää teille saksalaisen lehden "Freie Presse", joka v. 1888 ilmestyi Chicagossa ja jossa sen toimittaja, kumotessaan sen ajan kommunistien samallaisia väitteitä, viittaa siihen tosiasiaan, että Chicagossa v. 1888 oli 12,000 saksalais-amerikkalaista, jotka olivat joko talonomistajia tai tehtailijoita tai muita itsenäisiä liikkeenharjoittajia. Kaikki nämä olivat varattomina, enimmiten englannin kieltä taitamattomina tulleet Chicagoon ja siellä päässeet hyvinvointiin, vieläpä useat rikkaiksikin. Tämä sotii sitä väitettä vastaan, että varattomat 19:nnen vuosisadan jälkipuoliskolla auttamattomasti olivat rahavallan kynsissä. -- Ei mikään ole helpompaa kuin umpimähkään lausua väitteitä. Näiden väitteiden todistaminen on usein vaikeata. Ja tri Leete on suuri tuollaisissa huimissa tehtävissä".

[1] Rooman työtä tekevä alhaiso, plebeijit, lähtivät v. 494 e. Kr. miehissä pois kaupungista lähellä olevalle n. s. "pyhälle vuorelle", eivätkä tulleet takaisin, ennenkuin ylimykset, patriisit, olivat tehneet muutamia myönnytyksiä. Suom. muist.

"Mutta ettekö kaikki elä erittäin mukavasti?" kysyin toivossa saada kieltämättömiin tosiasioihin vetoamalla Forestia lopettamaan hyökkäyksensä uutta asiain tilaa vastaan. "Eikö teillä vallitse ennen tuntematon hyvinvointi? Ettekö ole hävittäneet köyhyyttä sukupuuttoon? Ja eivätkö nämä saavutukset ole pienten uhrausten arvoisia?"

"Me emme elä niinkään mukavasti. Meillä ei vallitse ennen kuulumaton hyvinvointi. Te tulette pian havaitsemaan, että arvioitte liian korkeaksi sivistyksemme sekä laadun että hedelmät. Ja mitä köyhyyden hävittämiseen tulee, niin on "saavutus" oleellisesti siinä, että rikastutamme taitamattomia, tuhmia ja laiskoja taitavien ja ahkerien naisten ja miesten työn tuloksilla. Sen tekin olisitte voineet tehdä 113 vuotta sitte, mutta te ette olleet tarpeeksi yksinkertaisia ja väärämielisiä, ryhtyäksenne tuollaiseen ryöväämiseen".

"Jos kansa on tyytymätön nykyiseen yhteiskuntajärjestykseen, niin voihan se muuttaa sen", vastasin minä. "Teidän puheistanne päättäen ovat hallituksen vastustajat niin harvat, ettei sillä puolueella ole mitään merkitystä: tehän sanoitte minulle, että on vaan harvoja lehtiä, jotka hallitusta vastustavat. Tämä minusta näyttää todistavan sitä, että kansa yleensä on tyytyväistä nykyiseen asiain järjestykseen".

Forest näytti hyvin vakavalta, kun hän vastasi: "Te tietysti luulette, että meillä on sama vapaus kuin teillä 113 vuotta sitte. Mutta valtiollisessa elämässä on kaikki senjälkeen muuttunut. Teidän aikananne kansalaiset olivat hallituksesta kokonaan riippumattomat, lukuunottamatta ehkä virkamiehiä ja niitä, jotka suorittivat töitä valtion laskuun. Tänään hallitus ryhtyy kaikkeen ja melkein jokainen on välillisesti tai välittömästi korkeampien virkamiesten suosiosta enemmän tai vähemmin riippuvainen. Joka uskaltaa asettua julkisesti hallitusta vastaan, voi olla varma siitä, että virkamiehistön viha kohtaa häntä itseään, hänen sukulaisiaan ja ystäviään. Senvuoksi on hyvin vähän niitä, jotka ovat kylliksi rohkeita julkisesti uhmatakseen hallituksen vihaa, vaikka nykyinen asiain järjestys monille onkin suorastaan vastenmielinen".

"Miksei kansa sitte valitse kongressiin edustajia, jotka uusia lakeja säätämällä muuttaisivat nykyistä, nähtävästi niin epätyydyttävää asiain järjestystä?" kysyin minä, vakuutettuna siitä, että Forest morkkaamishalussaan oli liian paksulta käyttänyt mustia värejä.

"Kongressilla on nykyään vähän vaikutusvaltaa", vastasi Forest. "Valta on melkein tykkänään presidentin ja kymmenen ison osaston johtajan käsissä. Heillä on melkein rajaton valta, mikä jonkun verran muistuttaa "kymmenen neuvoston" valtaa Veneziassa niihin aikoihin, jolloin ylimysvaltainen tasavalta oli kunniansa kukkuloilla. Kun se saa joka henkilölle 24 vuoden ajaksi osottaa hyvän tai huonon paikan, vieläpä ottaa 45 vuotta täyttäneitä takaisin työarmeijaan ja siten saada epämieluiset henkilöt uudelleen valtansa alle, niin on meidän korkeilla hallintovirkamiehillämme tyrannivalta, jommoisesta ei kenenkään teidän ajan ruhtinaan mieleen juolahtanut edes uneksiakaan".

"Te tiedätte tietystikin", jatkoi herra Forest, että "ammattitaidottomain luokkaan luetaan kaikki kolmen ensimäisen vuoden työntekijät. Vasta tämän ajan kuluttua saa nuorukainen, jota siihen saakka voidaan käyttää mihin työhön tahansa johtajien määräyksen mukaan, valita erityisen toimialan!"[1] Te tulette näkemään, että nuo nuoret ihmiset noiden kolmen vuoden aikana ovat riippuvaiset esimiesten suosiosta tai epäsuosiosta. Nämä voivat määrätä rekryytille helppoa ja puhdasta, mutta myös yhtä hyvin likaista ja epäterveellistä työtä. Vastaväitteitä ei kärsitä. Sillä "ihminen, joka kykenee suorittamaan palveluksensa, mutta itsepäisesti kieltäytyy sitä tekemästä, voidaan asettaa toisista erilleen ja ruokkia ainoastaan vedellä ja leivällä, kunnes hän taipuu".[2]

[1] S. 56.

[2] S. 101.

"Te tiedätte edelleen, että joka henkilön työt merkitään kirjaan, ja ne, jotka ovat osoittaneet erityistä kuntoa, saavat palkinnoita, kun taas laiminlyöntejä rangaistaan."[1]. Tri Leete on epäilemättä myös teille sanonut, että "on mielestämme tarpeetonta asettaa nuorten koko tulevaa elämää riippumaan nuoruuden tavallisesta kevytmielisyydestä, ellei suurempia vikoja ilmesty sen ohessa ja kaikki jotka ilman erityisiä vikoja ovat suorittaneet ensimäisen asteen, voivat valita itsellensä alan, joka parhaiten vastaa kunkin taipumuksia." Mutta nyt ei ainoastaan käytöstä ja taitoa tutkita tarkasti, "vaan myös arvostelukirjojen näyttämä keskiarvo määrää, minkä arvoasteen kukin saa täysioikeutettujen työntekijäin keskuudessa."[2]. "Vaikka teollisuuden ja maanviljelyksen eri haarat vaativatkin erilaista sisällistä järjestystä aina luonteensa mukaan, on kuitenkin kaikkialla tapana jakaa työntekijät kykynsä perusteella kolmeen luokkaan ja useilla aloilla on nämä vielä jaettu kahteen osastoon. Oppiaikanaan osottamansa kyvyn mukaan saa nuorukainen ensimäisen, toisen tai kolmannen luokan työntekijän arvon... Uusi luokkiin jako toimitetaan aina määräaikojen kuluttua...[3] Eräs tärkeimpiä ylimmän luokan jäsenyydestä johtuvia etuja on työntekijän oikeus saada valita joku ammattinsa haara tai toimiala erikoisalakseen."[4]. Tri Leete on kai teille myös kertonut, että mahdollisuuden mukaan huonoimmankin työmiehen toivomukset otetaan huomioon!... "Mutta nämä alempain työluokkain toivomukset, mikäli ne ovat sopusoinnussa toimialan yhteisten etujen kanssa, toteutetaan vasta sitte, kun ylempiin luokkiin kuuluvain vaatimukset on täytetty, joten he usein saavat tyytyä valintaan, mikä vastaa heidän vaatimuksiansa vasta toisessa tai kolmannessa sijassa, voidaanpa heidät, jos niin tarvitaan, muuttaa toiseen työhönkin. Tämä vapaa valitsemisoikeus astuu voimaan jokaisessa korotuksessa, ja jos joku menettää entisen arvoasteensa, on hän samalla myöskin vaarassa joutua vaihtamaan toimensa, josta hän pitää, toiseen vähemmän mieluisaan..."[5]. Yhteiskunnan tärkeimpiin toimiin pääsevät ainoastaan ensimäisen luokan jäsenet."[6].

[1] S. 98.

[2] S. 98.

[3] S. 98.

[4] S. 99.

[5] S. 99.

[6] S. 101.

"Nämä määräykset todistavat oikeaksi sen, mitä olen sanonut hallituksen mielivaltaisuudesta. Luutnantit, kapteenit, everstit nimittää asianomaisen ammattikunnan kenraali ja nämä taasen ovat noiden kymmenen suuren osaston kymmenen päämiehen käskyn alaiset. Nämä virkamiehet voivat antaa nuorille ystävilleen, jotka rekryytteinä astuvat työarmeijaan, kevyttä työtä ja hyviä todistuksia ja he voivat asettaa nämä nuoret ystävänsä tilaisuuteen päästä niin pian kuin he ovat suorittaneet ensimäiset kolme vuotta palvelusajastaan, heti jonkun ammattikunnan ensimäisen luokan ensimäiseen asteeseen. Ja tuollainen vaikutusvaltaisten ihmisten suosikki voi, vietettyään hauskan rekryyttiajan ja heti päästyään ammattikuntansa ensimäisen luokan ensimäiseen asteeseen, heti saada luutnantin arvon ja muutamissa vuosissa yletä korkeimpiin kunniavirkoihin. -- Te ette voi kieltää, herra West, että meidän lakisäädöksemme tekevät mahdolliseksi tuollaisen suosikkijärjestelmän."

Minun täytyi myöntää, että sellaiset tapaukset voivat olla mahdollisia.

Herra Forest jatkoi: "Toiselta puolelta voivat sellaiset nuoret miehet, jotka eivät ole meidän hallituksemme loistavien tähtien poikia tai ystäviä, pitää itseään sangen onnellisina, jos he toisessa luokassa ollessaan saavat todistuksen, joka ei kokonaan riistä heiltä toivoa edelleen yletä arvoasteissa. Hallituksen julkisten vastustajien sukulaiset voidaan asettaa eri ammattikuntien kolmannen luokan toiselle asteelle ja heille voidaan antaa sellaiset todistukset, että heiltä on riistetty kaikki toivo päästä korkeampaan arvoasteeseen. Ja tuollainen suosikkijärjestelmä ei ainoastaan ole mahdollinen, vaan rehottaa se täydessä kukoistuksessa laajalti. Sellaisten ihmisten pojilta ja sukulaisilta, jotka ovat tunnetut hallituksen vastustajiksi, on huonompi olo kuin orjilla ja heitä kohdellaan usein kuin jalkapalloa."

"Eikö ole mitään tuomioistuinta, johon he voisivat valittaa?" kysyin minä.

"On. Väärin kohdellut vaimot ja miehet voivat valittaa tuomarille", vastasi herra Forest. "Mutta alemman luokan tuomarit ovat yksinkertaisesti henkilöitä, jotka ovat täyttäneet 45:nnen ikävuotensa ja jotka presidentti on nimittänyt tuomareiksi viideksi vuodeksi. Nämä tuomitsevat, niinkuin tri Leete teille kai on kertonut, kaikissa tapauksissa, jolloin työarmeijan jäsen on nostanut esimiestään vastaan kanteen väärästä kohtelusta. Kaikki sellaiset kysymykset ratkaisee yksi ainoa tuomari _lopullisesti_; kolme tuomaria määrätään ainoastaan erittäin raskauttavissa tapauksissa.[1] -- Presidentin tuomareiksi nimittämät henkilöt ovat luonnollisesti hallituksen luottamusmiehiä ja ystäviä eikä heiltä voi odottaa, että he tuollaisia valituksia käsitellessään tuomitsivat hallituksen virkamiehiä vastaan ja "lainvihollisen" hyväksi. Ja kun sellaiset valitukset ratkaistaan lopullisesti, kantajan saamatta oikeutta vedota korkeampaan oikeuteen, niin ei väärää kohtelua osakseen saaneelle työarmeijan jäsenelle jää mitään muuta jälelle kuin palata vanhalle paikalleen, jossa hänen esimiehensä, jota vastaan hän on kanteen nostanut, ei luonnollisesti kohtele häntä paremmin kuin ennenkään. Päinvastoin saa "lainvihollinen" useimmissa tapauksissa kalliisti maksaa, että hän on kantanut upseeria vastaan. Seuraavassa jaossa luokkiin ja asteihin voi upseeri pistää tuon onnettoman ihmisen kolmannen luokan toiseen asteeseen, jollei häntä jo ole sinne alennettu. Joka tapauksessa voi suuttunut upseeri osottaa tyytymättömälle likaisimman ja epäterveellisimmän työn."

[1] 167--169.

Tämä Forestin luoma kuva oloista työarmeijassa näytti minusta sitä kauhistuttavammalta, kun vertasin sitä tri Leeten ruusunpunaisiin kuvauksiin. Minä olin siitä niin tyrmistynyt, etten kyennyt edes yrittämäänkään ryhtyä vastustamaan entisen professorin ja edeltäjäni kuvauksia ja johtopäätöksiä.

Oltuaan jonkun aikaa vaiti jatkoi nykyinen pedelli: "Ajatelkaa nyt mainitsemieni tosiasioiden yhteydessä, että "työntekijöillä ei ole äänioikeutta tai vaikutusvaltaa heidän esimiehiään valittaessa."[1] "Kunkin ammattialan kenraali nimittää kaikki alaisensa toimimiehet, mutta häntä itseään ei nimitetä, vaan hän valitaan äänestyksellä, ... s. o. vaalin toimittavat ne, jotka ovat aikansa sillä alalla palvelleet ja saaneet eron."[2] Niin ovat siis, hyvä herra Vest, työarmeijan jäsenet 24 vuoden ajan esimiestensä suosiosta tai epäsuosiosta kokonaan riippuvia. Jos he tämän ajan kuluessa tahtovat saada kevyttä tointa, täytyy heidän sokeasti totella kaikkia käskyjä ja kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla pyrkiä suosioon. Heidän täytyy vaikuttaa äänivaltaisiin ystäviinsä niin, että nämä eivät ainoastaan äänestä hallituksen puolesta, vaan myöskin tekevät sen mahdollisimman mieltäosottavalla tavalla. Tilapäiset lahjat, kuten viini ja sikarit herättävät monissa upseereissa ystävällisiä tunteita; jollei työarmeijan jäsen käytä kaikkia tällaisia keinoja ja temppuja, on mahdollista, että hän 24 vuoden ajan saa viettää elämää, jonka rinnalla viljelysorjan tai hiilikaivostyömiehen elämän 150 vuotta siten täytyi näyttää kerrassaan kadehdittavalta. Sillä viljelysorja oli muistajalleen kuitenkin kallisarvoinen kappale, jota ei kevytmielisesti saanut hukata, samalla kun kaivosmies voi jättää työnsä ja muualta hakea itselleen tointa, jos työ tai kohtelu eivät häntä miellyttäneet. Sitävastoin työarmeijan jäsen, joka on joutunut tämän tai tuon upseerin vihan alaiseksi tai joka on asetettu yhteiskunnan vihollisten listalle, koska hänen äänivaltaiset sukulaisensa ovat äänestäneet hallitusta vastaan, -- sellainen "teollisuusarmeijan" jäsen saa viettää elämää, jota hyvällä syyllä voimme nimittää "kahdeksikymmeneksi neljäksi vuodeksi helvettiä maan päällä".

[1] S. 153.

[2] S. 153.

"Te näette tästä, herra West, miksi kongressilla ei ole mitään vaikutusta. Suurin osa sen jäsenistä on alituisessa hommassa, saadakseen itselleen, sukulaisilleen ja ystävilleen suosionosotuksia sen kautta, että joka tavalla koettavat palvella hallitusta. Ja tämä on yhdenvertaisuus paraiten järjestetyssä yhteiskunnassa, mitä ihmiskunta koskaan on tuntenut! Tämä on se, mitä tri Leete nimittää inhimillisen onnellisuuden tuhatvuotiseksi valtakunnaksi."

NELJÄS LUKU.

"On kokonaan luonnon lakien mukaista ja sentähden oikein", alkoi Forest seuraavan keskustelumme, "että mies tukee poikaansa, sukulaisiaan ja ystäviään ja auttaa heitä eteenpäin elämässä. Miestä, joka sen tekee, en koskaan moittisi, vaan päinvastoin niitä, jotka laiminlyövät sen, mitä minä pidän jokaisen miehen velvollisuutena. Mutta luonnollisesti täytyy pojan, sukulaisten ja ystävien olla kelvolliset niihin toimiin, joihin heitä ehdotetaan. -- Muistelen, että muutamat historioitsijat ovat kirjoittaneet suosikkijärjestelmästä, joka teidän aikananne olisi vallinnut valtion virkoja täytettäessä, ja että varsinkin kenraali Grant'ia syytettiin siitä, että hän aina nimitysasioissa oli antanut sukulaisilleen ja ystävilleen etusijan. Mutta juuri se minua miellyttää tuossa suuressa sotapäällikössä, että hän niin järkähtämättömästä piti kiinni ystävyydestä, ja sitä kernaammin annan hänelle anteeksi erehdykset, joita hän toisinaan teki virkamiehiä valitessaan. Sillä näihin erehdyksiin oli syynä hänen hyvä sydämensä, joka aina oli uskollinen ystäviä kohtaan ja välistä taipuvainen liian suureksi arvostelemaan heidän kykynsä ja kunniallisuutensa. Jolleivät sukulaisuuden ja ystävyyden siteet enää pidä koossa, mihin me sitte enää voimme luottaa. Ja koska jokaisen luonnollisesti täytyy tuntea sukulaistensa ja ystäviensä mieli ja kykeneväisyys paremmin kuin muiden ihmisten ominaisuudet, niin on aivan paikallaan, että hän antaa etusijan niille, jotka ovat häntä lähinnä ja joiden kelpoisuuden hän tuntee."

"Yksi niistä monista vioista, joita meidän julkinen ja ammatillinen elämämme potee, on se seikka, että ei ainoastaan suosikkijärjestelmän vaan myöskin lahjomisen _täytyy_ mitä suurimmassa laajuudessa kukoistaa. Sata kolmetoista vuotta sitte voivat miehet, jotka olivat Yhdysvaltojen ohjaksissa tai joilla lähinnä alemmissa hallituspiireissä oli vaikutusvaltaa, toisinaan mielensä mukaan täyttää virkoja, joissa oli vähän työtä ja hyvä palkka; mutta tuollaisia paikkoja oli verrattain vähän. Liittohallituksen asettamien virkamiesten luku oli, ellen erehdy, vain n. 80,000 ja suurin osa näistä 80,000 virasta oli pieniä postimestarinpaikkoja. Pienten kylien ja piirien postimestarit eivät saaneet mitään palkkaa, vaan osan postimerkkien myynnistä kertyneistä rahoista, ja tämä tulo oli niin kurjan pieni, että ainoastaan kauppiaat, jotka muutoinkin viettivät päivänsä puodissaan ja pitivät tuota "kunniaa" vähine tuloineen vain sivuasiana, voivat ottaa vastaan tuollaisen valtioviran. Lisäksi tuli, että nuo verrattain harvat valtionvirat, joita voitiin kutsua "laiskanviroiksi", täytettiin uudelleen joka neljäs tai ainakin joka kahdeksas vuosi. Mutta meidän hallituksillamme on pitempi elonaika. Viimeksi eronnut oli vallassa 26 vuotta. Ja niiden paikkojen luku, joka hallituksellamme on oikeus täyttää, on sangen suuri. Jokaista kahtatoista naista tai miestä kohti on meillä valvoja eli luutnantti; puhumattakaan kapteeneista, eversteistä j. n. e. Ja kerrassaan uskomattomia me saamme aikaan kynänkäyttelyn alalla. Niinkuin arvattavasti tiedätte, pidetään meillä kirjaa niin hyvin työ- kuin jakamisosastoissa; niin, vieläpä enemmänkin: jokaisella Yhdysvaltain asukkaalla, miehellä ja naisella, on hallituksen kirjoissa oma tilinsä velastaan ja saatavastaan."[1]

[1] S. 69.

"Katsoen väestömme yhä kasvavaan suureen lukumäärään on se, niinkuin kai arvannette, oikea jättiläistyö. Tiedättehän, että se osa Pohjois-Amerikaa, joka ennen kuului Englannille, liittyi Yhdysvaltoihin ja että väestömme v. 1990 toimitetun väenlaskun mukaan nousi 414 miljoonaan. Nyt se arvioidaan 500 miljoonaksi."[1]

[1] Ensimäinen virallinen väenlasku toimitettiin Yhdysvalloissa v. 1790; väestön luku oli silloin 3,929,314. V. 1880 oli asukkaita 50,155,738 ja v. 1890 yli 65 miljoonaa. Sadassa vuodessa se on kasvanut kymmenkertaiseksi. Jos kasvaminen edelleen tapahtuisi yhtä nopeasti, olisi Yhdysvalloissa ja Kanadassa v. 1990 1,040 miljoonaa ihmistä. Minä olen kuitenkin laskenut vuotuisen lisääntymisen vain 2 %:ksi jonka mukaan Yhdysvalloissa ja Kanadassa v. 2000 olisi n. 500 miljoonaa asukasta. Tekijän muist.

»Suunnattoman laaja kirjanpito, jonka kommunismi (omaisuuden yhteys) on tehnyt välttämättömäksi, sekä työajan lyhyys, jota mies- ja naiskirjanpitäjät puolueen johtajien suosikkeina nauttivat, pakottavat pitämään kirjanpitäjää jokaista 50 ihmistä kohti. Viime hallituksen aikana oli jopa jokaista 42 asukasta kohti yksi luvunlaskutaiteilija. Tämä antaa hallitukselle tilaisuuden mielensä mukaan jakaa 10 miljoonalle naiselle ja miehelle siistiä ja mukavaa työtä. Tähän 10 miljoonaan hyvään paikkaan tulee teidän lisäksi lukea jotakuinkin sama määrä työarmeijan upseerinpaikkoja ja virkoja hallituksen varastopaikoissa; puhumattakaan muista halutuista virkapaikoista. Tästä voitte ilman sen pitempiä selityksiä mitata sen vallan, jota hallitus käyttää yksinomaan virkoihinnimitysoikeutensa perustuksella, ja minkä kiusauksen tämän suunnattoman vallan käyttäminen tuo muassaan."

"Eikö siis", kysyin minä, "niiden, jotka pyrkivät vastuunalaiseen paikkaan, niinkuin esim. kirjanpitäjien, täydy ensin suorittaa tarpeelliset tutkinnot, ennenkuin he ottavat täyttääkseen niin raskaita velvollisuuksia?"

"Kirjanpito on yhtenä oppiaineena kouluissamme", vastasi Forest. "Muuten ei meillä kirjanpitoa hoideta kovin omantunnonmukaisesti. Senvuoksi vastuunalaisuuden taakka ei suurestikaan paina hallituksemme suosikkien hartioita, enkä luule, että kukaan suosikeista sitä niin tunnolleen panee. Sille, joka ei kuulu hallituspiireihin, on luonnollisesti mahdotonta tarkalleen sanoa, kuinka huonosti kirjoja pidetään. Mutta kun viimeksi vallassa ollut hallitus 12 vuotta sitte erosi, keksittiin suorastaan pohjaton mädätyksen ja petosten kuilu. Kaikkien olemassa olevien varojen arvo määrättiin ja huomattiin silloin, että tavaroita puuttui 432 miljoonan dollarin arvosta. Erotetun hallituksen jäsenet tosin selittivät, että nämä tiedot olivat väärät ja pelkkää panettelua ja että uusi hallitus oli asettanut kirjanpitäjiä vartavasten muka saamaan selville 400 miljoonan dollarin varkauden, voidakseen entisen hallituksen jäsenet roistoina valtiollisesti kuolettaa. Eronneet virkamiehet myönsivät, että tavaroita voi puuttua, koska varastojen virkailijat aina olivat punninneet ja mitanneet runsaasti; kuitenkaan tämä vaillinki ei muka voinut todistaa viime hallituksen petollisuutta eikä missään tapauksessa 432 miljoonan jättiläissummaan. Toiselta puolen pysyivät, uudet virkamiehet väitteissään ja lukivat vaillingin entisen hallituksen turmeltuneisuuden ansioksi, sen jäsenet kun olivat ottaneet enemmän tavaroita kuin heillä oli lupa ottaa eikä heidän luottolipuistaan oltu lävistämällä poistettu vastaavaa määrää."

Minä kysyin Forest'ilta, mitä hän arveli näistä syytöksistä ja vastaväitteistä.

"Minä luulen, että ne erääseen määrään ovat liiankin perustellut", sanoi edeltäjäni professorin virassa. Meidän viheliäisen järjestelmämme vallitessa on kiusaus monelle ihmiselle liiankin suuri. En moittisi lainkaan sitä, että hallituspuolueen johtajat antavat sukulaisilleen ja ystävilleen paraat paikat, jos nämä vaan voisivat hoitaa hyvin heille uskottuja virkoja. Mutta maan 20 miljoonaa parasta paikkaa ei suinkaan ole paraiden ja kunnollisinten naisten ja miesten käsissä. Ne virat ja paikat, joita ei ole annettu korkeimpien virkamiesten sukulaisille ja lähimmille ystäville, annetaan hallituksen innokkaimpien ja vaikutusvaltaisimpien kannattajien sukulaisille. Ja senkin vielä voisi sietää, jos suosikkijärjestelmä loppuisi turmeluksen ja rasittavan mielivallan rajalla. Mutta se menee vielä paljoa pitemmälle."

"Syytättekö nykyistä hallitusta ja sen ystäviä turmeltuneisuudesta ja mielivallasta?" kysyin minä; olin näet päättänyt lopettaa kaikki keskusteluni herra Forest'in kanssa, jos tämä esittäisi jonkun kunnialle käyvän syytöksen isäntääni kohtaan.

"Minä puhun nykyisestä hallintojärjestelmästä ja mainitsen vain tosiasioita tai tekoja, jotka voin näyttää tosiksi," vastasi Forest. "Minä en syytä ketään, juuri sentähden, että olen tästä kaikesta mielissäni. Minä arvaan, että kysymyksenne tarkoittaa tri Leeteä ja vaikka sitä ei tehty suoraan, tahdon kuitenkin siihen suoraan vastata. Mielestäni tri Leete on paraita ja kunniallisimpia puoluejohtajistamme, mutta hänkin käyttää hyväkseen etuja, jotka meidän järjestelmämme vallitessa ovat vallassaolijoille niin helpot saavuttaa."

"Tahtoisitteko olla hyvä ja todistaa väitteenne", sanoin levollisesti, mutta varmasti.

"Jätän teidän ratkaistavaksenne, olenko väitteissäni mennyt liian pitkälle", jatkoi Forest. "Eikö tri Leete ole teille sanonut, että hän jo monta vuotta on aikonut rakentaa kemiallista laboratoriota suureen puutarhaan talonsa viereen. Ja eikö hän ole teille kertonut, että hän tuotti työmiehiä ja että nämä kaivoivat esiin holvin, jossa te nukuitte?"[1].

[1] S. 28.

"Tosiaankin! Tri Leete sanoi, että hän aikoi rakennuttaa kemiallisen laboratorion", myönsin minä. "Mutta eikö hänen maksumääräyslippunsa salli sellaista menoerää?"

Forest näytti hiukan lystikkäältä, kysyessään, olinko koskaan nähnyt, kuinka suuri kaikkiaan vuotuinen palkan määrä oli. Minä tunnustin, etten sitä tiennyt. Tri Leeten elintapa osotti ylellisyyttä ja näytti minusta vastaavan korkeitakin vaatimuksia. En ollut senvuoksi vielä koskaan tullut ajatelleeksi hänen vuositulojensa todellista suuruutta.