Chapter 2

"Minun täytyy tietysti myöntää, että olen oppini saanut kirjastoistamme ja että te 19:nnen vuosisadan sivistystä koskevien mielipiteittenne tueksi voitte vedota persoonalliseen kokemukseenne", vastasi Forest. "Sitävastoin ette kai niin hyvin tunne asian nykyistä tilaa. Te olette ammentaneet tietonne 20:nnestä vuosisadasta yhdestä ainoasta lähteestä, ja tämä lähde on tri Leete. Minä voinen siis väittää, että minulla on tarkemmat tiedot teidän aikanne sivistyksestä kuin teillä meidän oloistamme, koska minä voin vedota useampiin todistajiin kuin te."

"Sitte ette hyväksy mielipiteitä, joita esitin luennossani?"

"Teidän esitelmänne julkaistaan epäilemättä kaikissa hallituksen lehdissä, siis melkein kaikissa maan sanomalehdissä", vastasi Forest, välttäen antamasta suoraa vastausta kysymykseeni.

"Te puhutte hallituksen lehdistä", kysyin ihmeissäni. "Onko hallituksella sanomalehtiä ja tarvitseeko se äänenkannattajia?"

"Tietysti hallituksella on omat lehtensä. Ja on yhtä vaikeaa kuin epämiellyttävää julkaista lehteä, joka hallitusta moittii tai vastustaa. Meillä on senvuoksi hyvin vähän sellaisia lehtiä."

"Mutta sanoihan tri Leete minulle: "Meillä ei ole puolueita eikä politikoitsijoita, ja vallanhimo ja lahjojenotto ovat sanoja, joilla on nykyään vain historiallinen merkitys."[1]. Ja nyt te puhutte hallituksen vastustajista ja heidän sanomalehdistään?" Tätä lausuessani ilmeni epäilystä sekä äänessäni että katseissani, mutta herra Forest ei siitä joutunut hämilleen.

[1] S. 48.

Hän purskahti äänekkääseen nauruun ja sanoi sitte: "Suokaa anteeksi iloisuuteni, mutta tri Leete on suuri leikinlaskija ja hän on aina varma, että leikkipuheellaan saa kuulijakunnan nauramaan! Todellakin! Tämäpä on verratonta! Olisinpa tahtonut nähdä hänen naamansa, kun hän teille kertoi nämä ilmestykset."

Ja Forest puhkesi uudestaan nauramaan, niin että kyyneleet silmistä tippuivat.

"Pyydän anteeksi, herra West", jatkoi herra Forest, kun hänen iloisuuteensa vastasin vaitiololla. "Mutta te ymmärtäisitte kyllä minua ja yhtyisitte todennäköisesti nauruuni, jos tuntisitte tri Leeten yhtä hyvin kuin minä ja sitte kuulisitte hänen puhuvan politikoitsijoiden puutteesta. Mutta tahdon tässä heti selittää", lisäsi herra Forest rauhallisemmalla äänellä, "etten suinkaan halveksu tri Leeteä. Hän on hiukan häikäilemätön kujeilija ja ovela politikoitsija; muutoin niin hyvä mies, kuin meidän aikanamme suinkin on mahdollista."

"Tri Leete on politikoitsija?" kysyin uudelleen hämmästyen.

"Onpa kylläkin. Tri Leete on hallituspuolueen vaikutusvaltaisin johtaja Bostonissa. Hänen vaikutustaan saan kiittää, että vielä olen yliopiston kanssa tekemisissä."

Forest huomasi, etten käsittänyt tätä selitystä ja lisäsi sentähden: "Kun minä, vertaillessani kummankin vuosisadan sivistystä, tulin siihen johtopäätökseen, että kommunismi oli osoittautunut erehdykseksi, pantiin minut syytteeseen opiskelevan nuorison viettelemisestä ja turmelemisesta. Tuomio, tällaisissa tapauksissa tavallinen, kuului: "houruinhuoneeseen suljettava." Sillä meidän vallanpitäjiemme mielestä voi vain mielipuoli nousta parasta yhteiskuntajärjestystä vastaan, mikä ihmiskunnalla milloinkaan on ollut. Tri Leete selitti kuitenkin, että minun mielipuolisuuteni oli niin vaaratonta laatua, että sulkeminen houruinhuoneeseen oli tarpeeton, samalla kun se tulisi kalliiksikin. Minä voisin vielä ansaita ylläpitoni, toimittamalla helpompia töitä yliopistorakennuksessa. Siten olisin professoreille ja ylioppilaille elävänä varoituksena, että olisivat varovaisia puheissaan ja opeissaan."

"Ylioppilaat näyttävät olevan teidän mielipidettänne, sillä he ottivat puheeni hyvin kylmästi vastaan", huomautin, kääntääkseni keskustelun toisaalle ja estääkseni isäntäni ominaisuuksia enää joutumasta puheen alaisiksi.

Forest'in läpitunkevat, harmaat silmät katselivat silmänräpäyksen ajan omiini. Sitte hän sanoi ystävällisesti.

"Uskon, että olette puhuneet vakaumuksenne mukaan, herra West. Mutta eikö teistä ole tuntunut, ettette ole tehneet oikeutta ajallenne ja aikalaisillenne. Pakottiko kilpailu tosiaankin jokaisen pettämään naapuriaan, nylkemään työmiehiään, kuristamaan velallisiaan ja riistämään leivän toisen suusta? Olivatko tosiaankin teidän aikanne useimmat ihmiset pettureita ja verenimijöitä? Olivatko kaikki työmiehet orjia, jotka joka päivä tekivät työtä, kunnes nääntyivät? Aikakauskirjoista ja historiallisista teoksista tiedän hyvin, että suurten ammattiyhdistysten jäsenet teidän päivinänne usein tekivät lakkoja, koska pitivät kahdeksaa tuntia työpäivänä ja kieltäytyivät hyvää maksuakin vastaan tekemästä työtä 9 tai 10 tuntia. Siitä päättäen teillä oli voimakas, ylpeä ja riippumaton työväenluokka, ja minusta on melkein loukkaus sanoa heitä orjiksi. Ja mitä tyttöihin tulee, olen lukenut valituksia siitä, että perheenemäntien teidän aikananne oli hyvin vaikeata saada itselleen apulaista ja että keittäjättäret ja palvelijattaret kykynsä mukaan saivat kahdesta viiteen dollariin viikossa ynnä ruoan. Siveällä tytöllä ei siis ollut mitään syytä "myydä itseään leivästä." Tosin ei teidänkään päivienne sivistys ollut likimainkaan vioista vapaa. Itse asiassa ei mikään maan päällä ole täydellistä. Mutta teidän kuvauksenne 19:nnen vuosisadan sivistyksestä oli niin synkästi väritetty, että ylioppilaat, jotka hekin tietävät jotain noiden päivien historiasta, eivät mitenkään voineet innostua luennostanne. Se tuskin olisi voinut olla mahdollista jo siitäkin syystä, että useat näistä nuorista miehistä eivät lähimainkaan niin ehdottomasti ihaile nykyisiä oloja kuin te. Puhun aivan suoraan, herra West, ja toivon että annatte anteeksi avomielisyyteni. Tahtoisin tehdä teille palveluksen, kuvaamalla teille olojamme, laitoksiamme ja ihmisiämme aivan sellaisina kuin ovat."

Hänen äänessään oli niin lämmin sävy ja hänen katseensa niin ystävällinen, etten voinut olla poismennessäni puristamatta hänen kättään, vaikkakin kaikki hänen sanansa olivat suunnatut ystäviäni ja omia mielipiteitäni vastaan ja senvuoksi minuun koskivat. Menin alakuloisena kotiin, mielessäni punniten niitä vastaväitteitä, joita Forest oli esittänyt luentoani vastaan.

Tapasin tri Leete'n ja naiset yhdessä. Edith kysyi minulta, oliko ensimäinen esiintymiseni professorina käynyt toivomusteni mukaan. Periaatteeni on olla aina suora ja rehellinen. Minä kerroin sentähden ystävilleni asiain menon, luentoni pääsisällyksen, kylmän vastaanoton, jonka se sai osakseen, ja oman pettymykseni. Mainitsin myös, että herra Forest oli arvostellut puhettani, ja myönsin, että hänen eroava mielipiteensä oli oikeutettu sikäli, että olin väittänyt kaikissa 19:nnen vuosisadan ihmisissä olleen ne paheet, jotka kilpailu minun aikanani oli kasvattanut ainoastaan yksityisissä. Sanoista, jotka Forest oli lausunut tri Leete'stä, en luonnollisesti maininnut mitään.

Minun kertomukseni ei nähtävästi tehnyt tri Leete'en aivan mieluista vaikutusta. Lyhyen vaitiolon jälkeen hän sanoi: "Arvelen, että häikäilemätön kilpailu 19:nnen vuosisadan lopulla ehdottomasti pienemmässä tai suuremmassa määrässä turmeli koko kansan -- useimmissa tapauksissa suuremmassa määrässä. Senvuoksi pidän luentoanne erinomaisena esityksenä johtavista periaatteista enkä luule, että teidän olisi syytä tuumaakaan väistyä omaksumastanne kannasta. Kylmän vastaanoton, jonka saitte osaksenne, ei tarvitse teitä huolestuttaa. Se on Forest'in opettaja-ajan seurauksia. Hän on ylioppilaittemme päihin kylvänyt väärät mielipiteensä, sokean kunnioituksensa vapaata kilpailua ja vastenmielisyytensä asiain nykyistä järjestystä kohtaan. Teidän tehtävänne on nyt selittää noille nuorille miehille kummankin yhteiskuntajärjestyksen arvo toisiinsa verraten. Alinomaa koettamalla johtaa ylioppilaita harhaan panee Forest kärsivällisyytemme lujalle koetukselle. -- Onko hän teille maininnut olleensa teidän edeltäjänne?"

"Hän teki sen, kun häneltä kysyin, kuuluiko hän opettajistoon. Hän sanoi, että hänet oli erotettu "kerettiläisyyden" tähden ja että hän saa teitä kiittää siitä, että pääsi verrattain lievällä rangaistuksella."

"Forest'in tapa ei ole salata mielipiteitään, ja uskallan siis olettaa, että hän on teille antanut kauniin kuvauksen tri Leete'stä", sanoi isäntäni hymyillen.

Asiain sillä kannalla ollen oli minusta tarkoituksenmukaisinta toistaa mielipiteet, jotka Forest oli lausunut tri Leete'stä, varsinkin kun ne eivät olleet ilkimielisiä, vaan pikemmin imartelevia isännälleni. Voin ehkä lisätä, että olin hiukan utelias kuulemaan, mitä tri Leete'llä oli sanottavaa Forest'in väitteeseen, että hän oli politikoitsija ja hallituspuolueen johtaja.

Sanoin siis: "Forest nauroi sydämellisesti, kun toistin sananne, ettei teillä ole puolueita eikä politikoitsijoita. Hän sanoi teitä leikinlaskijaksi, ovelaksi politikoitsijaksi, hallituspuolueen johtajaksi ja kunnon mieheksi."

Tri Leete hymyili hiukan tuimasti, kun hän vastasi: "Se on luonteentodistus, josta minun oikeastaan pitäisi olla ylpeä, koska sen on lausunut morkkaajaksi muuttunut arvostelija. Mitä tulee Forest'in väitteeseen, että olisin politikoitsija, voin siihen vaan vastata, etten koskaan ole ollut missään virassa; ja se seikka, että hallitus erikoistapauksissa kysyy neuvoani, ei kai tehne minua hallituspuolueen johtajaksi, sillä se kunnia on tullut usein muidenkin kansalaisten osaksi. Valtiollisia puolueita meillä ei ole. On tietysti muutamia parantumattomia moittijoita, joita, niinkuin Forest'ia, on mahdoton tyydyttää, ja joitakuita radikaalisia riitapukareita. Mutta heihin ei panna paljon huomiota, kunhan vain eivät häiritse ihmisten rauhaa. Jos he sen tekevät, lähetämme me heidät parannuslaitokseen, jossa heitä hoidetaan sopivalla tavalla."

Vaikka viimeiset sanat lausuttiinkin tavallisella kevyellä keskustelusävyllä, tekivät ne kuitenkin minuun syvän vaikutuksen. "Jos he sen tekevät, lähetämme me heidät parannuslaitokseen, jossa heitä hoidetaan sopivalla tavalla." Eikö tämä todistanut oikeaksi Forest'in väitettä, että ne, jotka uskalsivat vastustaa kommunismia, melkein aina tuomittiin suljettaviksi houruinhuoneeseen.

Epämieluisat ajatukseni keskeytti Edithin hempeä ääni: "Minä arvelen, rakas isä", sanoi hän, "että herra Forest on yhtä kunniallinen kuin hyväätarkoittavakin mies, ja hänen pitäisi sallia lausua ajatuksensa, vaikkapa ne olisivat vääriä tai omituisiakin. Ylioppilaat epäilemättä lopuksi huomaavat, että meidän yhteiskuntajärjestyksemme on niin hyvä kuin se olla voi. Sitäpaitsi on huvittavaa kuulla joskus toisiakin mielipiteitä."

Isällisellä hellyydellä laski tri Leete oikean kätensä Edithin runsaille kiharoille ja sanoi: "Naiset Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n hovissa pitivät myös erittäin huvittavina mielipiteitä, jotka aiheuttivat vallankumouksen ja maksoivat monille "huvitetuista" naisista ja herroista heidän päänsä, jotka giljotiini katkaisi. -- Ajatukset ovat tulikipunoita, jotka helposti voivat aiheuttaa tulipalon, jollei niitä tarkasti valvota."

KOLMAS LUKU.

En ollut koskaan erityisesti tutkinut kansantaloutta eikä siis koskaan ollut juolahtanut mieleeni tutkistella taloudellisten periaatteiden arvoa. Vapaa kilpailuko vai omaisuuden yhteyskö olisi, ihmiskunnalle edullisempi -- tämä kysymys ei ollut vielä koskaan juolahtanut mieleeni. Kun siis Tri Leete yhtä varmalla kuin vaikuttavalla tavallaan selitti, kuinka yhteiskunta vapaan kilpailun poistamisen jälkeen oli järjestetty, en edes ollut huomannut, että tämä järjestys lepäsi kommunistisilla periaatteilla. Minä arvelin, että ihmiskunta oli luonut itselleen tuhatvuotisen valtakunnan, ja kun tri Leete sanoi minulle, että kaikki ihmiset 20:nnen vuosisadan lopulla elivät yhtä mukavasti, melkeinpä ylellisesti, kuin hän itsekin, silloin en epäillyt, että jokaisen täytyi olla tyytyväinen uuteen yhteiskuntajärjestykseen.

Mutta ylioppilaiden puolelta osakseni tullut kylmä vastaanotto ja keskusteluni herra Forest'in kanssa opettivat minulle, etteivät kaikki Yhdysvaltain asukkaat Herran vuonna 2000 pitäneet nykyistä yhteiskuntajärjestystä tuhatvuotisena valtakuntana, ja minun täytyy myöntää, että tämä huomio koski minuun kipeästi. Sillä suloinen rauha, ennen tuntematon levollisuus oli astunut sydämmeeni, kun tri Leete kertoi rajattomasta onnellisuudesta, jota ihmiskunta sai nauttia 20:nnellä vuosisadalla.

Uusi asemani velvoitti minua nyt perusteellisesti tutkimaan kansantaloudellisia kysymyksiä. Tosin olisin yksinkertaisesti voinut kuvailla yhteiskunnallisia ja valtiollisia oloja Yhdysvalloissa edellisen vuosisadan lopulla ja ne taustana ylistellä uutta asiain järjestystä; mutta se ei olisi minua itseäni tyydyttänyt. Tahdoin itse perusteellisesti ja vertaillen tutkimalla saada selville, kummalle taloudellisista suunnista etusija oli myönnettävä. Senvuoksi seurustelin herra Forest'in kanssa, saadakseni kuulla hänen perustelunsa tri Leete'in esittämiä oppeja vastaan. Tämä seurustelu herra Forest'in kanssa ei tavallaan ollut minulle aivan mieluisa, minut kun aina valtasi epämieluisa tunne ajatellessani, että Forest'in mielipiteet ja periaatteet osottautuisivat oikeammiksi. Sillä Forest'in mielipiteiden voitto oli minusta sama kuin palaaminen oloihin, jotka olivat minulle perinpohjin vastenmieliset tuottamiensa surujen ja epämukavuuksien tähden. Minusta näytti tri Leeten valtiojärjestys paratiisilta, josta Forest tahtoi minut karkoittaa.

Seuraavissa luennoissani rajoituin tarkasti kuvaamaan "työmarkkinoita" Bostonissa v. 1887. Huolellisesti karttaen kaikkia liioitteluja vedin esillä olevista tosiasioista ainoastaan eittämättömiä johtopäätöksiä. Minä osotin, kuinka pääoma ja työ kumpikin olivat kärsineet noiden päivien lukuisista lakoista ja ylistin nykyistä asiain järjestystä, koska se tekee tuollaiset järjettömät taloudelliset taistelut mahdottomiksi.

Luentojeni jälkeen keskustelin aina herra Forest'in kanssa, joka oli yhtä halukas puhumaan uudesta yhteiskuntajärjestyksestä kuin tri Leete.

"Hallituksen ystävät sanovat minua parantumattomaksi morkkaajaksi", sanoi Forest, "ja he ovat oikeassa, joskin voisivat pukea arvostelunsa hiukan kohteliaampaan muotoon ja sanoa, että olen taipuvainen arvostelemaan ja punnitsemaan kaikkia asioita. Jokaista hallitusta, jonka alaisena kohtalo minut asettaa elämään, tutkisin ja arvostelisin, olipa hallitus hyvä tai huono. Minä en kanna mitään kaunaa niitä miehiä vastaan, jotka tänään hallitsevat Yhdysvaltoja. Päinvastoin myönnän, että he osottavat suurempaa viisautta, tarmoa ja kärsivällisyyttä toiminnassaan kuin sen hallituksen jäsenet, joka erosi 12 vuotta sitte. Johtavat periaatteet ovat väärät ja senpätähden täytyy seuraustenkin olla huonot, tehköön hallitus mitä tahansa, paikkaillakseen huonon järjestelmän huonoja seurauksia".

"Arvelette siis, että nykyinen järjestelmä on aivan väärä?" kysyin minä.

"Voitteko sitä epäillä?" vastasi Forest. "Katselkaahan ympärillenne. Onko johtavana perusajatuksena luomakunnassa yhtäläisyys vai erilaisuus. Te löydätte usein yhdennäköisyyttä, ette koskaan yhtäläisyyttä. Kasvientutkijat ovat koonneet tuhansittain lehtiä, jotka ensi silmäyksellä näyttävät aivan yhtäläisiltä; mutta huolellisesti tutkimalla ovat he keksineet aivan varmoja eroavaisuuksia. Erilaisuus on luonnonlaki ja jokainen yritys saada aikaan ehdotonta yhtäläisyyttä on luonnonvastainen ja järjetön. Sellaiset yritykset ovatkin kaikki menneet myttyyn. Kun muutamat ensimäisistä kristityistäkin, lähimäisrakkauden johdattamina, ottivat keskuudessaan käytäntöön omaisuuden yhteyden, ei tämä luonnonvastainen yritys ollut pysyväistä laatua. Itse Prokrustes vainaja ei voinut tulla toimeen yhdellä vuoteella kaikkia varten; hän tarvitsi niitä kaksi, yhden pitkiä ja yhden lyhyitä uhrejaan varten, jotka joutuivat hänen käsiinsä. Mekin voisimme asettaa niin, että vastedes kaikkien miesten pituus on kuusi jalkaa, rintakehä ympärimitaten 42 tuumaa, nenä kreikkalainen, silmät siniset, tukka ruskea ja ääni tenoriääni, yhtä hyvin kuin voimme koettaa pakottaa kaiken elämän kommunistisessa yhteiskunnassa yhtäläisyyden pakkoröijyyn, luullen, että ihmisellä siinä muka on hyvä olla -- Ottakaamme vaan henkisten ja ruumiillisten lahjojen erilaisuuden ohessa huomioon erilaiset taipumukset ja erilainen maku, ja toiminta-alojen moninaisuus ja vastatkaamme sitte kysymykseen, voiko ehdottomaan yhtäläisyyteen perustettu yhteiskuntajärjestys olla pysyvä".

"Jos olen muodostanut itselleni oikean kuvan yhteiskuntanne järjestelystä, niin olette tunnustaneet kaikkien ihmisten oikeuden ylläpitonsa saamiseen, antamalla jokaiselle yhtä suuren osan työn tuloksista; mutta te olette myös antaneet jokaiselle tilaisuuden valita sellaisen toiminta-alan, josta hän eniten pitää. Te olette edelleen yhteen ammattikuntaan kuuluvat työmiehet jakaneet osastoihin ja asteisiin, kannustaaksenne heitä pyrkimään kunnianhimoaan tyydyttääkseen yhä korkeampiin asteisiin, ja olette siten luoneet asemien eroavaisuuden, joka vastaa ihmisten erilaisuutta, josta äsken huomautitte".

"Niin on", sanoi Forest. "Olemme ensin tunnustaneet yhtäläisyyden periaatteet ja sitte jäsentäneet yhteiskuntamme erilaisuuden perustuksella, jolla tavoin pääsimme suoraan tunnustamasta sitä tosiasiaa, että uusi yhteiskuntajärjestys sekä oppiin että todellisuuteen nähden on epäluoma. Kysymys, johon meidän on vastattava, on hyvin yksinkertainen: "_Olemmeko kaikki toistemme kaltaisia?_" Jos niin on, silloin on kommunismi ainoa oikea yhteiskuntamuoto ja jokaisen pitäisi silloin saada yhtä suuri osansa yhteisen työn tuloksista. Jos emme ole kaikki yhtäläisiä, jos olemme sekä ruumiillisilta että henkisiltä kyvyiltämme erilaisia, jos työn tulokset ovat eri suuret, silloin ei ole mitään järkevää syytä jakaa työntuloksia tasan. Mutta me julistamme ensin yhtäläisyyden periaatteen ja väitämme, että me tämän yhtäläisyyden perustalla panemme tasan työn tulokset; -- ja sitte me ja'amme kaikki työmiehet oppiaikanaan osottamansa kyvyn mukaan ensimäisen, toisen ja kolmannen luokan työmiehiin... Ja useissa tapauksissa ovat nämä luokat vielä jaetut kahteen asteeseen, ylempään ja alempaan. Tästä siis näemme, että työmiehet on jaettu kuuteen osastoon ja vieläpä nimenomaan sillä perustuksella, että heidän kykynsä ovat _erilaiset_. Että heidän ahkeruutensakin on erilainen, sitä ei suoraan tunnusteta, mutta on kuitenkin tosiasia. Ihmisten _erilaisuus_ siis _suoraan_ tunnustetaan; mutta työn tulokset _jaetaan tasan yhtäläisyyden_ nimessä.

"Nyt on epäilemättä jokaisella", jatkoi Forest ponnella, "luonnollinen oikeus toimintansa hedelmiin. Mutta me otamme ensi asteen oivalliselta työntekijältä osan hänen työnsä tuloksista, antaaksemme sen kuudennen osaston jollekin laiskurille. Luonnollisesti se on suoraa _ryöväystä_, joka ei edes kätkeydy "hallitusperiaatteen" kuluneeseen vaippaan; sillä tunnustammehan, jakamalla työmiehet erilaisten kykyjen perustuksella kuuteen osastoon, suoraan, että yhtäläisyys "on hölynpölyä". -- Kuitenkin tuomitaan kaikki, jotka eivät pidä ahkeran riistämistä laiskan hyväksi korkeimpana valtioviisautena, paraimman yhteiskuntajärjestyksen vihollisiksi, mistä ihmiskunnan historia tietää kertoa."

"Te olette joihinkin määrin 19:nnen vuosisadan sivistyksen puolustaja", vastasin minä. "Mutta meidän aikanamme monet työväen johtajat nimittivät työnantajia "palkanvarkaiksi", s. o. näitä syytettiin siitä, että olivat itselleen ottaneet liian suuren osan työn tuloksista saadusta rahasta ja antaneet työmiehille liian vähän palkkaa. Minusta näyttää kaiken omaisuuden tasanjako paljoa oikeammalta kuin jakotapa, jonka mukaan verrattain vähäinen joukko työnantajia voi rikastua työtätekevän monilukuisen kansan kustannuksella".

"Minä en ole mikään 19:nnen vuosisadan sivistyksen puoltaja", huudahti Forest. Minä väitän vaan, että _vapaa kilpailu_, joka oli vallalla sata vuotta sitte, on paljoa _parempi_ kuin _kommunismi_, jonka alaisina nyt työskentelemme. Työnantajien väärä voitto, josta te puhutte, olisi helposti ollut autettavissa, jos teidän työmiehenne olisivat yhtyneet osuus- eli kumppanuskuntiin. Sata vuotta sitte ei ollut olemassa mitään lakia, joka olisi estänyt tusinaa suutareita vuokraamasta itselleen huoneustoa ynnä höyryvoimaa, ostamasta muutamia ompelu- y. m. koneita ja valmistamasta omaan laskuunsa jalkineita. Eikä ollut mitään lakia, joka olisi kieltänyt muita työmiehiä ostamasta jalkineitaan ainoastaan tällaisilta työkunnilta. Jos niin olisi tehty, olisivat työkunnan osakkaat saaneet tehtailijan, tukkukauppiaan, pikkukauppiaan ja työntekijän voiton, s. o. kaiken voiton mikä yleensä työstä on saatavissa. Kaikkien ammattialojen työntekijät olisivat vähitellen liittyneet työkunniksi, niin ollen yhtähaavaa työnantajia ja työntekijöitä. -- Jos työmiehet katsoivat paremmaksi olla käyttämättä tätä oikeutta ja tätä tilaisuutta; jos he eivät viitsineet ottaa niskoilleen itsenäisestä liikkeenharjoittamisesta johtuvia suruja ja vaaraa; jos he mieluummin tekivät työtä työnantajalle, jättäen tämän niskoille liikkeenjohtamisesta koituvat huolet ja uskallukset; silloin heillä ei myöskään ollut oikeutta valittaa yrittelijän voittoa, jonka he yhtä hyvin olisivat voineet saada.

"Ja kun teidän aikanne työmiehet olivat tyytymättömät palkkaan tai kohteluun, voivat he itselleen etsiä toisen toimen, jota meidän työmiehemme eivät voi, koska valtio on ainoa työnantaja. Periaatetta, että jokaisella on oikeus siihen, mitä hän tuottaa, ei milloinkaan kielletty teidän aikananne. Mutta me olemme yhdenvertaisuuden ja oikeuden nimessä hyväksyneet sen "oikeudenmukaisen" periaatteen, että ahkeraa saa ryöstää laiskan hyväksi. Jos 19:nnen vuosisadan työmiehet, sensijaan että uhrasivat lakkoihin jättiläissummia, olisivat työalan toisensa jälkeen perustaneet osuuskunnalliselle pohjalle, olisivat he verrattain vähällä vaivalla ratkaisseet sen, mitä te nimititte sosiaaliseksi, yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. -- Meiltä taas olisitte silloin säästäneet sen inhottavan muodon, jonka mukaan meidän yhteiskuntamme on nyt järjestetty ja hallittu."

"Työväenjärjestöt ja metelit olivat vaan seurauksia pääoman keskittymisestä, jota oli kasaantunut suuremmat joukot kuin koskaan ennen", sanoin minä, toistaen tri Leeten mielipiteet tästä kysymyksestä. "Ennenkuin tämä kokoontuminen alkoi, kun kaupan ja teollisuuden harjottajina vielä olivat lukemattomat pienet, vähäisellä pääomalla varustetut liikkeet vähälukuisten mutta suunnattomalla pääomalla varustettujen suurliikkeitten asemesta, oli työntekijän asema työnantajaan nähden jotenkin vapaa ja riippumaton. Ja kun silloin pienikin pääoma tai uusi aate riitti hankkimaan jokaiselle uuden liikkeen, tuli työntekijöistä yhtämittaa työnantajia, eikä näiden luokkien välillä ollut määrättyä tai ylipääsemätöntä rajaa. Silloin ei tarvittu työväenjärjestöjä eikä myöskään voinut syntyä yleisiä lakkoja."[1]

[1] S. 42.