Part 1

KOLTTAIN MAILTA

Kansatieteellisiä kuvauksia Kuollan-Lapista

Kirj.

SAMULI PAULAHARJU

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1921.

SISÄLLYS:

1. Kolttain maille. 2. Suomalaisia uudisasukkaita Kuollan-Lapin sydänmaissa. 3. Kuollan-Lapin syrjääneistä ja samojeedeista. 4. Koltat ja heidän tarinansa. 5. Kolttain asuinpaikat. 6. Kolttain rakennukset. 7. Kalastuksesta. 8. Metsästyksestä. 9. Poronhoidosta. 10. Porojen varasteleminen. 11. Lampaanhoito. 12. Ruokatalous. 13. Naiset käsitöissä. 14. Miehet askartelemassa. 15. Kesäpäivä koltan asunnolla. 16. Oikeauskoinen koltta. 17. Vanhan uskon peruja. 18. Häätapoja, perinnönjakoja ja perhe-elämää. 19. Lastenhoidosta. 20. Taudit, kuolema ja hautaaminen. 21. Kolttain kielestä ja kansanrunoudesta.

ALUKSI.

Jo kesällä 1910 jouduin ensi kerran kosketuksiin Venäjän lappalaisten, kolttien kanssa. Seurasin silloin insinööri J.H. Luoman johtamaa retkikuntaa, jonka toimena oli Suomen ja Venäjän välisen rajan uudestaan avaaminen ja puhdistaminen Kuhmoniemen seuduilta aina Patsjoen taakse, Norjan rajaan asti. Tavattiin siellä, Tshyosadshe-tunturin takana, kolttaukko, Ontrei Fofonov, joka asui lähellä Suomen rajaa, Madzas-jaurin rannalla, ja hänen talossaan vierailtiin yökausi sekä taas paluumatkalla istuskeltiin sateinen iltapäivä kastuneita vaatteita kuivaillen. Silloin tein jo ensimmäiset kohtalaiset muistiinpanoni ja otin ensimmäiset kolttakuvani.

Ja rannatonta kolttien erämaata saatiin Lapin korkeilta rajatuntureilta joka päivä katsella, ja nähdä yksinäisten savupatsaiden kohoavan sen salaperäisistä metsistä.

Lappi otti rajamiehen silloin melkein lumoihinsa.

Vasta vuosien päästä, kesällä 1914, pääsin uudelleen Lappiin ja kolttien maille. Silloin sain Suomalais-ugrilaisen Seuran ja Antellin valtuuskunnan matkarahoilla tehdä kesäkautisen retken Suonikylän ja Nuortijärven kolttien asuma-alueille. Matka kävi Inarinjärven kaakkoiskulmasta, Nellimistä, Sulkus-jaurin kautta yli rajan Puoldzig-jaurille ja sieltä sitten Luttojoen pohjoispuolella olevia suuria ja pieniä erämaajärviä ja jokia, jänkiä, sydänmaita ja tuntureita Suonikylään, kolttien talviseen asumapaikkaan, ja sieltä edelleen Lutolle, Tshuörve-jaurille. Täältä taas laskin suurta Luttoa läpi Vuolu-jaurin mahtavalle Nuortijärvelie ja Tuulomalle.

Nuortijärveltä kävi paluumatka takaisin Tshuörve-jaurille, ja sieltä taas halki Luton eteläpuolisten erämaiden ja suurien tunturi-järvien. -- Loun-jaurin, Vuenni-jaurin, Kallu-jaurin -- monia kymmeniä virstoja tiettömiä selkosia pitkin. Ja sitten taas poikki Luton pohjoisille sydänmaille ja sydänmaajärville, Nevsi-jaurille, Kallu-jaurille, Tshuokkel-jaurille ja viimein Madzas-jaurille, Fofonovien kesäkentille. Madzas-jaurilta palasin rajan ylitse Suomen puolelle, Sulkus-jaurille ja Inarille.

Tämän koltanretken tuloksia ovat enimmät seuraavan esityksen tiedoista ja kuvista.

Mutta olen sitten jälkeenpäinkin muutaman kerran saanut kolttatietojani verestellä ja lisäillä. Niinpä vapaussotavuonna 1918 jouduin koko kevät- ja kesäkaudeksi maamme koillisille kulmille Kuusamoon ja Kuolajärvelle. Siellä sain tutustua Kuollan-Lapin eteläisiin kulkureitteihin, koillisten erämaiden korpijokiin, ja paikkakuntalaisilta sekä rajan takaa, Muurmannilta, saapuvilta "yliloikkareilta" karttui monia tietoja Akkalan ja Imandran, Hirvasjärven, Nuortijoen ja Jaurujoen koltista ja rajantakaisista suomalaiskylistä. Sain siellä myöskin hauskoja lisätietoja Kuollan- Lapin sydänmaissa asustelevista syrjääneistä.

Ja viimeksi, kesällä 1920, sattui haastateltavakseni muuan nuori kolttalaismies, nuortijärveläinen Risto Ahkila, joka palveli vapaaehtoisena sotilaana Lapin rajavartiossa Rovaniemellä. Hän oli kotoisin Imandralta, Akkalasta, mutta oli jo nuorena joutunut Nuortijärven kolttien joukkoon ja siellä tutustunut, paitsi nuortijärveläisiin, myöskin Suonikylän, Petsamon ja Kildinskin kolttiin ja heidän elämäänsä. Hänellä olikin muistissaan koko joukko kansansa tarinoita ja taikoja, tapoja sekä uskomuksia.

Kuollan-Lappia koskeva kirjallisuus on vielä jotenkin vähäinen verrattuna muita Lappeja käsittelevään kirjallisuuteen. Tämän laajan maan suurissa asumattomissa erämaissa ovat vain harvat tutkijat käyneet, ja hyvin vähän tiedetään sen alkuperäisistä asukkaista ja heidän elämästään. Tähän niukkaan kirjallisuuteen pyytää osaltaan liittyä allekirjoittaneenkin esitys ja samalla olla jonkunlaisena muistomerkkinä pienelle erämaan kansalle, joka aikojen vieriessä vähitellen kuolee ja katoaa kansojen joukosta.

Oulussa toukokuulla 1921.

Samuli Paulaharju.

1. KOLTTAIN MAILLE.

Lappi! "Leivätön Lappi"! "Kota-Lappi"! Merkillisen kansan, "Sabmekansan", ihmeellinen kotimaa. Tuhatlukuisten porotokkien ja suurien susilaumojen ja suunnattomien sääskiparvien ääretön erämaa. Mahtavien noitien ja velhojen maa, kansanrunojen kuulu "Tuli-Lappi", johon entisaikaan etelän tietäjät matkustivat mahtiaan lisäämään ja sitten ihmeellisellä noitakyydillä halki ilmojen huimasti kiisivät takaisin kotitanhuilleen.

Paljon kuultu maa, vaikka vähän nähty.

Mutta niin hartaasti haluttu nähdä.

Kenpä ei olisi mielinyt itse kerran päästä tuohon ihmeelliseen sadunomaiseen maahan, jonka pelkkä nimikin jo niin omituisesti sykähdyttää, maahan, jossa Seitsemän veljeksen Taula-Matti rannattomilla, heiluvilla hetteillä ja pirisevillä, porisevilla rämeillä merkillisiä kurkijahtiaan sivakoi ja kuuli kummaa noidannuolien suhahtelua, salaperäiseen maahan, jossa kesäisin vallitsee miltei ikuinen taivainen valo ja talvisin taas on melkein lakkaamaton pohjaton pimeys ja vain kuutamo niin kumman kirkkaana hohtaa taikka pohjoisella taivaalla levottomat ruijantulet tulisina käärmeinä sähisten kiemurtelevat kohti korkeata avaruutta.

Paljon on Lapista, ainakin Suomen-Lapista jo kirjoitettu, ja monet tutkijat ovat käyneet sen ristiin ja rastiin. Samoin Ruija ja Ruotsin-Lappikin on tunnettu.

Mutta itärajan takaisesta Turjasta, Venäjän-Lapista, Kuollan-Lapista, ei paljon tiedetä. Vähän on Turjan tunturimaissa käyty, ja verrattain vähän sieltä kerrottu. Ja useimmat näistä kertomuksista ja kuvauksista ovat jo aikoja joutuneet unohduksiin.

Niin että tämä koillisen-kulmainen vierusmaamme ja sen kansa on meille melkein yhtä tuntematon kuin mikä tahansa kaukomaa kansoineen. Ja nyt kuitenkin tästä suuresta tuntemattomasta maasta muuan osa, Petsamonmaa, pieni luoteiskolkka,on Tarton rauhassa liitetty meidän maamme yhteyteen.

Ja Kuollan-Lapin kartta!

Se on miltei yhtä hatara kuin Afrikan musta sydänmaa. Vain asutut rannikot ja rantakylät on tarkemmin merkitty, mutta suunnattoman sisämaan seudut ovat melkein tuntemattomia maita, joista kartta ei paljoa tiedä. Ja sen, minkä tietää, tietää useinkin väärin. Niinpä mahtavan suuret sisämaan järvetkin, Imandra, Ump-jaur, Lu-jaur, Kolvitsajärvi ja Nuortijärvi, on vain osapuilleen oikein merkitty. Mutta sitten on suurissa käymättömissä erämaissa vielä monia mahtavia tunturientakaisia järviä, siintäviä selkiä, joista kartta vain nimeksi tietää: umpimähkäinen sileäreunainen siniläiskä on vain merkitty nimen ympärille. Ja monet suuret selät ovat vielä aivan tuntemattomina tunturiensa piiloissa ja odottavat "löytäjäänsä" sekä pääsyänsä kartalle eloa antamaan, kuten antavat eloa Lapin suurenmoiselle luonnolle. Pikku järvet ovat kartalle aivan ylivoimaisia, ja useat joet juoksuttaa se aivan vääriä teitä. Ja lappalaisten suuret talvikylät, sydänmaiden kätköiset asuntoyhtymät, on kartantekijä useasti sijoittanut aivan vääriin paikkoihin. Sitten lopuksi kartassa mainitut nimetkin ovat monesti varsin merkillisiä väännöksiä alkuperäisestä nimestä.

Niinpä käykin, että Kuollan-Lapin kävijä, joka kartta kädessä lähtee tunkeutumaan Turjan äärettömiin erämaihin, kulkee kuin löytöretkeilijä kokien tavantakaa yllätyksiä. Milloin odottamatta avautuu eteen aivan tuntematon siintävä selkä, milloin taas paiskautuu tielle poikkipuolin leveä virta, milloin saa aavistamattaan kiivetä taivasta tavoittelevalle tunturille. Kuollan-Lapin erämaiden matkaaja saakin taivaltaa itse parhaansa mukaan karttaa rakennellen.

Kuollan-Lapin kartan epätarkkuudesta seuraakin, että se näyttää niin tyhjältä ja autiolta, kun sitävastoin rajan tällä puolen, Suomen kartassa, on kyllä eloa: järviä ja jokia ja tuntureita ja niiden nimiä on ihan vilisten. Saattaisipa outo luulla, että niinkö ovat vierekkäiset maat kummallisesti erilaisia, niinkö merkillisesti raja vaikuttaa.

Mutta samankaltaista on maa kahden puolen, ei ole kyennyt punainen rajaviiva maan luontoa muuttamaan, vaikkakin se on kyennyt eroittamaan kansan ja kehittämään sen erilaiseksi. Samaa Lappia, samaa mahtavaa tunturien maailmaa, samaa suunnattomien jänkien maata, samaa lukemattomien järvien seutua on rajan kahden puolen. Keskeytymättä jatkuu Suomen-Lapin luonto rajan itäpuolelle kauas Kuollan-Lappiin ja ulottuu aina Imandralle, Ump-jaurille ja Lu-jaurille asti. Siellä vasta alkavat maisemat vaihtua mahtavaksi Itä-Kuollan ylätasangoksi, josta yksinäiset tunturit ja vuoret, "uaivit" ja "urtit", siellä täällä kohoavat. Täällä tunturien ja vuorien välissä on lukuisia järviä, ja ylätasangolta virtaa suuria jokia sekä Jäämereen että Vienanmereen. Pohjoiseen laskevista joista suurimmat ovat Voronje, Harlovka ja Jovk-jok, itään Ponoi sekä etelään Umba ja Varzuga. Kaikki ne alkavat samalta suurelta sisämaan järviylängöltä, Ump- ja Lu-jaurin seudulta, jopa aivan läheltä toisiaan, Ponoikin, joka on koko seudun suurin joki ja virtaa halki puolen niemimaata. -- Valtavia ovat myöskin länsipuolen virrat, Lutto ja Nuorti, jotka saavat alkunsa Suomesta ja vetävät lisävesiä monista suurista järvistä -- Lutto esim. Madzas-, Njannam-, Akku-, Vuenni- ja Loun-jaureista sekä Nuortijoki Hirvas- ja Taivijärvistä -- ja sitten Nuortijärvestä alkaen mahtavana Tuulomana laskevat Jäämereen. Suuri Imandra taas laskee Nivajokea Kannanlahteen, mutta Imandran pohjoispuolella olevat isohkot järvet, Guolle-jaur ja Murd-jaur, virtaavat Kuollajokea myöten Tuulomaan ja Kuollanvuonoon.

Muistuvatpa Taula-Matin tarinat mieleesi, kun joltakin korkealta rajatunturilta, Vaatsimenoaivelta, Leivoaivelta, Lintuselältä, Nuorti- tai Korvatunturilta, Talkkunaoaivelta, Tshyosadshelta tai Kondosadshelta katselet itää kohden Kuollan-Lapin äärettömiin, silmänkantamattomiin erämaihin. On siinä edessäsi heiluvaa hetettä, jänkää ja aapaa, joilla Taula-Matti saattaisi kurjenpesiä etsiä, on metsäisiä kankaita ja vaaroja, on järviä ja jokia, ja sitten ylinnä kaikkia rajattomat tunturijonot pitkin taivaanrantaa, hohtavina, lumipeitteissään kimaltelevina, monikymmen-, -satalukuisena rykelmänä vierekkäin, rinnakkain, toinen toisensa sivulta ja takaa kurotellen. Ne antavat taivaita tavoittelevassa, jylhässä ylevyydessään, majesteetinisessa suuruudessaan koko näköalalle mahtavan, juhlallisen tunnelman. Ja kun sydänyön vaisusti punoittava aurinko hiljalleen painuu pohjoiseen ja koskettelee kaukaista taivaanrantaa kuin varatakseen uutta voimaa, uutta taivaista kiertomatkaa varten, hehkuu koko tunturien mahtava piiri vienossa pehmeässä sinipunervassa, ja järvien ja soiden ylle laskeutuu hallava auer, joka aamutuulen herätessä hiljalleen sinne tänne liikehtii, kuin levottomien henkien ajelemana. Levätessäsi yötulilla tunturin alla kuulet ja kuvittelet, kuinka Lapin sumuinen, salaperäinen korpi yöttömänä yönä pitää keskusteluaan. Korpi haastelee omalla tavallaan, korven näkymättömät henget vaihtavat ajatuksiaan, ja olet tuntevinasi, että kymmenet, sadat, tuhannet silmät vartioitsevat sinua, ja sadat, tuhannet korvat kuuntelevat jokaista rasahdusta, mikä liikkeistäsi syntyy. Taikka kuin koko korpi yhtenä suurena kummastelevana silmänä katsoisi sinua ja herkkänä korvana kuuntelisi.

Tunnet todellakin, että Lapin erämaa-luonnossa on lumousta ja tunturimaailmassa taikaa.

Ei Lapin erämaihin leikiten matkata, eikä tunturimaiden tutkija suinkaan huviretkellä liiku. Pitkä ja hankala on matka Lappiin, ja pitkät ja vaivalloiset ovat Lapin tiettömät taipaleet. Lappi pelästyttää pian ja palauttaa takaisin semmoisen matkamiehen, joka on vain huvikseen sen erämaihin tunkeutunut. Tunturien ja korpien haltia ei sellaisia kävijöitä hyväksy eikä saata heitä oikeaan Lapinhenkeen, vaan tuo heille heti esille Lapin nurjat puolet.

Monia teitä voidaan suunnata kulku Kuollan-Lappiin, mutta pitkät ja perin hankalat ovat kaikki. Voit matkata Inarin kautta: on edessäsi suuret erämaat, saatat suunnata retkesi Sodankylän halki: taas erämaat edessäsi, taikka voit kulkea Kuolajärven kautta, ja taaskin ovat määrättömät erämaat puhkaistavina.

Inarin kautta kulkien pääsee lapinkävijä maantietä myöten aina Inarinjärvelle asti, Kyrönkylään, jopa siitäkin edelleen muutaman kilometri-kymmenisen uutta, rajalle vievää Kyrön--Petsamon tietä myöten, joka valmistuttuaan saattaa matkamiestä kuljettaa Patsjoen vartta Tölleviin, lähelle Boris-Glebiä ja siitä itään, poikki tunturien Petsamonvuonolle. [Kyrön--Petsamon maantienpituus on 20 9 km. Matkalle on jo rakennettu seuraavat majatalot: Könkäänjärvi (15 km Kyröstä), Mustola (10 km edellisestä), Virtaniemi (20 km ed.), Nautsjoki (29 km ed.), Höyhenjärvi (19 km ed.), Pitkäjärvi (26 km ed.), Salmijärvi (26 km ed.), Töllevi (19 km ed.), Tunturimaja (20 km ed.), Vuorema (12 km ed.), Petsamo (21 km ed.).]

Mutta saattaa Venäjän-Lappiin pyrkijä käyttää myös venekyytiä pitkin isoa Inaria ja Patsjokea Norjan puolelle Kirkkoniemeen, josta jäämerihöyryillä pääsee itään, Kuollaan, Ponoihin ja vaikka ympäri niemen, Kannanlahteen. Patsjoen varrella saa soutaja tavata sekä suomalaisia uudiseläjiä että lappalaisia.

Mutta jos tahtoo tunkeutua heti Kuollan-Lapin sydänmaihin, niin silloin on mentävä Inarinjärven kaakkoiskulmasta, Nellimistä, Sulkusjärvelle ja siitä rajan taakse Puoldzik-jaurille. Siellä joudutaan heti uuden Petsamonmaamme eteläpuolisille erämaille. Jos matka pitää Suonikylää kohden, päädytään soutamaan monet suuret ja pienet järvet: Algaz-jaurit, Karn-jaurit, Kosk-jaurit ja Tshoskpiel-jaurit, Njannam-, Akku-, Tshedkass- ja Nieskem-jaurit ja astumaan niiden väliset, väliin kymmenien virstojen pituiset, päiväkaupoin ja yömäärin marssittavat taipaleet. Ja tiettömiä ovat erämaat. Joitakuita kankailla kierteleviä porojenpolkuja saattaa väliin seurata, mutta useimmiten painetaan vain suoraan halki maiden, poikki soiden, yli vuorien ja vaarojen, yli tunturienkin. [Matkojen pituuksia: Inari--Sulkusjärvi 15 km, Puoldzig-jaurille 7 km, Algaz-jaurille 5 km, Karn- ja Tshoskpiel-jaurille 20 km, Njannam-jaurille 15 km, Akku-jaurille 15 km, Tshedkas-jaurille 20 km, Nieskem-jaurille 50 km, Suonikylään 15 km, Tshuörve-jaurille 30 km, Vuolu-jaurille 10 km, Nuortijärvelle 20 km.]

Voihan Kuollan-Lapin tunturimaille matkata myös vesitietä Luttojokea pitkin, Laanilan majatalon lähimailta, Kaunispään tunturin juurilta saa suuri Lutto syntynsä, ja pienenä tunturipurona se siellä vielä tunturien turvissa kiertelee. Mutta laskevat sitä vain matkamiehet, Vienan-Karjalan simpukanetsijät, ja jopa tekivät takavuosina viinasaksat juomannoutoretkiä Luttoa alas aina Jäämerenrannan Kuollaan asti. Monet ovat Luton kosket ja könkäät, ja sauvoimin sekä köysin täytyy useat niistä sekä laskea että nousta; joenrannat ovat alituista asumatonta korpea. Vasta pari penikulmaa Suonikylän alapuolella, Tshuörve-jaurin suulla, 8-10 penikulmaa suoria teitä Suomen rajalta, tapaa ensimmäisen eläjän, uudisasukkaan, Hulkko-Pekon. Kohtaapa samalla järvellä jo jonkun lappalaisenkin, ja toisia vähän alempana, Vuolu-jaurilla, josta on vielä pari penikulmaa mutkittelevaa Luttoa soudettava, ennenkuin ollaan Nuortijärvellä.

Mutta kaikkein suurimmat, synkimmät ja rannattomimmat erämaat joutuvat matkattaviksi lapinkävijälle, joka Sodankylän kautta käy Kuollaa kohden pyrkimään: sadat kilometrit aivan tietöntä kiveliötä. Mutta venekyydillä saa kulkea melkein koko matkan: Kemijokea Kemijärveltä Pelkosenniemeen, Saukoskelle, Martinkylään, sitten Vouhtujokea Sotataipaleelle, Sotajokea alas Nuortijoen latvoille ja Nuortia alas suurelle Nuortijärvelle. [Kemijokea Kemijärveltä Pelkosenniemeen 50 km, Saukoskelle 60 km, Marttiin 47 km, Vouhtujoen suuhun 43 km, Vouhtujokea Teiskuriin 17 km, Sotataival 3 km, Sotajokea 20 km, Nuortijokea rajalle 35 km, rajalta Nuorti-järvelle 100 km.]

Tällä taipaleella ovat mitä lukuisimmat kosket ja vihaisimmat virrat lapinkävijän kärsivällisyyttä koettelemassa. Kemijokikin on jo yläjuoksullaan tavattoman äkäinen; sitten mutkittelee Vouhtujoki vähävetisenä tunturien välissä, ja samoin Sotajoki, joka ensin pajupensaissa piiloteltuaan jo Nuortijokea lähestyessään pauhaa yhtämittaisena kohisevana koskena; Nuortijoki niinikään virtaa monet kerrat ihan vihaisin vaahtopäin. Sauvoimiin ja köysiin täytyy matkamiehen monet kerrat turvautua, ihan katketakseen saa kiskoa ja ponnistaa, niin alas laskiessa kuin ylösnoustessa.

Nuortijoen korpimatkalla saattaa kiveliöiden kiertäjä jo tavata erämaan eläjiäkin, jonkun jokivarren lappalaisen, sekä joen suussa, Nuortijärven rannalla, Nivan pienen suomalaiskylän.

Alas Jäämerta kohden painuttaessa on edessä 8-10-penikulmainen Nuortijärvi, jonka keskikohdalle Lutto laskee lännestä kapean Rippisalmen pohjoispuolella. Mutta edelleen virran mukana vaellettaessa tullaan suuren Tuulomajoen niskaan, joka vihaisella kohinalla alkaa vetää Luton ja Nuortin viljavia vesiä Jäämeren helmoihin. Viisin, kuusin virstoin se yhtämittaisena vuolaana virtana kohisee, kunnes Patunan könkäässä kiihtyy suurimpaan raivoonsa ja heittäytyy korkealta jyrkänteeltä huimasti alas. Sitten se alkaa tasaisesti virrata, vain silloin tällöin kuohahtaen, ja Muurmansuussa, penikulman verran Kuollasta ylöspäin, se täydellisesti tyyntyy ja sopeutuu Jäämeren henkeen. [Matkan mittoja: Nuortijärvi 80-100 km, Nuorajärven Luusuasta Patunankönkäälle 5-6 km, Tuhkaseen 25 km, Kuivakoskelle 15 km, Päiväjärvelle 2 km, Muurmansuuhun 7-8 km, Kuollaan 10 km. Matka Kemijärveltä Sotataipaleeseen, kolmen sauvojan veneellä, kestää n. 3 vuorokautta. Sotataipaleesta Kuollaan n. 5 vuorok., palatessa n. 9 vuorok.]

Nuortijärvi on läntisen Kuollan-Lapin mahtavimpia järviä. Pitkänä, kapeana, moniselkäisenä Nuortijoen laajennuksena levittäytyy se suurena käyriönä etelä-pohjois- ja länsi-itäsuunnassa. Mahtavat, kesälläkin yöpuolelta lumipeitteiset tunturit ja "veivit" kohoavat pitkänä rivinä järven yläosan kahtapuolta, toinen toistaan korkeampina. Komeilee siellä semmoisia suuruuksia kuin 1000 metriä korkea Vuojintunturi ja toiselle tuhannelle kohoutuva Siulutaldi, sekä Tuodash- ja Petshatunturit ja Kuorpos-ueiv. Mutta järven alaosan ääriltä siirtyvät tunturit etemmäksi, kuvastuen taivaanrannalle kaukaisina, metsän yli kaartuvina lumiselkäisinä köyryinä.

Kemijoelta päästään toisiakin vesiteitä Venäjän-Lappiin. Lähdetään Saukoskelta puskemaan Tenniöjokea ylös, Saijan ohitse Tenniöjärvelle. Sieltä on kolmen kilometrin nakkaus Naaliojalle, Tuntsajoen haaraan, ja sitten noustaan Tuntsa- ja Vaatsimenjokia Piekuttamajoelle, josta taas jaloitellaan Norreejoelle ja sitä taas soudetaan Leipijoelle; sitten Juonnijokea myöten Juonniin, pieneen suomalaiskylään rajan takana. Täältä päästään soudellen useita järviä ja lampia Akkalaan, joka on jo suuren Imandrajärven läntisen osan äärimmäisessä pohjukassa. Tämäkin korpimatka on mitä koskisin. Varsinkin Saijalta alkaen saa Tenniönjoen soutaja sauvoa kosken toisensa jälkeen ja toistaan kovemman. Koskisia ja vähävetisiä tunturien kiertäjiä ovat Tuntsa ja Vaatsimenjokikin, samoin Juonnijoki, ja Piekuttama sekä Norree ovat oikein vihaisia ja äkeitä tunturipuroja. [Matkojen pituuksia: Saukoskelta Saijalle 40 km, Tenniöjärvelle 55 km, Naaliojalle 3 km:n vetotaival, Piekuttamalle 30 km, Norreejoelle 25 km, Juonniin Suomen rajalta 50 km, Juonnista Akkalaan 30-40 km.]

Akkalaan päästäessä ollaankin jo kuululla Imandralla, Kuollan-Lapin suurimmalla ja kauneimmalla järvellä. Sillä Imandra on oikea tunturijärvi, jota ympäröivät Kuollan mahtavimmat tunturit. Itäpuolella kohoaa komea Umptek eli Hibinä 1200 metrin korkeuteen ja lännessä sekä etelässä rajoittavat taivaanrantaa monet kymmenet paljaslakiset köyryt. Paikoin on Imandra aivan siintäväselkäinen, parikin penikulmaa leveä, ja pituutta on järvellä perimmästä pohjoisesta äärimpään Akkalan kolkkaan lounaisessa 120-140 km.

Pitkin Imandran ääriä sekä sen pohjoispuolella olevien järvien itärantoja ja Kuollajoen vartta vie ratsutie, ikivanha kulkureitti Kannanlahdesta Kuollaan, ja tien varrella on vanhastaan useita autiotupia ja majataloja, Sasheikat, Jokostrovat, Rasn-jargat, Maaselät, Kitsat. Mutta nykyään ei näitä majaloita enää juuri tarvita. Kuollan niemimaan poikki kulkee kuulu Muurmaninrata aina Jäämeren rannalle, Muurmaniin, vastaiseen suureen Muurmaninrannan satamakaupunkiin saakka, joka on Kuollan kaupungista 8-9 virstaa pohjoiseen. [Rautatiematka Kannanlahdesta Muurmaniin on 268 virstaa.]

Vielä on mainittava pari Kuollan kulkureittiä. Toinen käy Kuolajärven Kurtilta, mihin saakka nykyisin jo maantie ulottuu, pitkin Tuntsajoen ja kauniin Toivantojärven vesireittejä suurelle Koutajärvelle, josta on vain lyhyt maataival Knäsöihin, Vienanmeren Kannanlahden rannalle. Knäsöistä on vielä kolmipenikulmainen soutumatka Kannanlahden kauppalaan, josta edelleen voidaan suuntautua Lapin sydänmaille. [Matkojen pituuksia: Salla--Kurtti 60 km, Kurtilta rajalle 15 km, rajalta Tolvannolle -- välillä Tuntsaa, Kilisjokea, Kilisjärveä ja maataivalta -- 15 virstaa, Tolvantoa 30 v., Tolvantojokea 20 v., Koutajärveä 40 v., Knäsöintaival 4 v., Knäsöistä Kannanlahteen 30 v.] Toinen vesitie vie, maantiematkan päätyttyä, Kuusamon Paanajärveltä Oulankajokea Vienan-Karjalan Pääjärvelle, sieltä edelleen Kunti- ja Kumajokia Soukelojärvelle, sitten Susi- ja Tutijärvien kautta ennenmainitulle Koutajärvelle. [Paanajärvi 22 km, Oulankajoki 25 v., Pääjärveä Niskankylään 25 v., Kuntijokea Kuntikylään 10 v., Kumajokea Soukelojärvelle 20 v., Soukeloa Ruvalle 11 v., Koutakosken niskalle 20 v., maataivallus 3 v., Susijärvi 15 v., Tuntsajokea 8 v., Tutijärvi 3 v., Tuntsajokea Koutajärvelle, Kanaseen 4 v.]

Kaikkia näitä matkasuuntia on paljon käytetty Kuollan-Lappiin ja Muurmanille pyrittäessä. Varsinkin niinä vuosina, jolloin Muurmaninradan työmiehet sekä rajantakaisten "savottain" tukkilaiset saapastelivat rajan yli edestakaisin, on näillä korpiteillä ollut kulku tavallista vilkkaampaa. Ja salakähmäisten viinasaksain venereitteinä ovat varsinkin Koutajärven ja Nuortin vesiväylät aina olleet. Niitä myöten ovat Vienan ja Kuollan viinat ja pirtut loppumattomina virtoina valuneet rajan tälle puolen. Kemijoen ja Nuortin vesitie, Sotataipaleen eroittama, on jo ikivanhoista vainovuosien ja vihavenäläisten ajoista asti ollut Lapinretkeläisten kulkureittinä. Tätä tietä kiiminkiläispäällikkö Vesainenkin käytti kuululla partioretkellään Kuollaan ja Jäämerelle.

Vaivalloisia korpireittejä kaikki, kestävyyttä ja matkamiehen terveyttä kysyviä. Siksipä useat Muurmanille menijät kulkevatkin mutkan kautta: Ruotsin poikki Narvikiin ja sieltä laivalla Ruijan ympäri, toiset taas Pietarin ja Arkangelin kautta.

Näin kesällä, jolloin vedet ovat vapaina ja maataipaleet jalkaisin kuljettavia.