Part 50

-- Kaikkia jotka tavallisesti hänen luonansa käyvät, vastasi mylady, josta tämä keskustelu alkoi tuntua todella kiinittävältä.

-- Nimittäkääpäs minulle muutamia, joita te tunnette, niin saamme nähdä että he ovat minun ystäviäni.

-- Oh, sanoi mylady hämillänsä, minä tunnen herra de Souvigny'n, herra de Courtivron'in, herra de Férrussac'in.

Hoidokas antoi hänen puhua, mutta kun hän näki hänen pidättelevän, sanoi hän:

-- Ettekö tunne erästä aatelismiestä, jonka nimi on Athos?

Mylady'n kasvot olivat yhtä valkoiset kuin lakana, jolla hän lepäsi ja vaikka hän kyllä koki hallita luontoansa, ei hän voinut olla huudahtamatta, ja samalla tarttui hän hoidokkaan käteen ja tuijotti hänen silmiinsä.

-- Kuinka! Mikä teitä vaivaa? Oi, Jumalani! kysyi naisparka säikähtyneenä; olenko sanonut jotakin loukkaavaa?

-- Ette suinkaan, mutta tuo nimi hämmästytti minua, koska minäkin olen tuntenut tuon aatelismiehen, ja minusta tuntui oudolta tavata toinen, joka näkyi tuntevan hänet hyvästi.

-- Ah, hyvin hyvästi, erinomaisen hyvästi, enkä ainoastaan häntä, mutta myöskin hänen ystävänsä, herrat Porthoksen ja Aramiksen.

-- Todella? Heidät minä myöskin tunnen, huudahti mylady, joka tunsi sydämmensä hyytyvän.

-- No niin, jos te tunnette heidät, tiedätte te siis myöskin, että he ovat kunniallisia ja urhoollisia miehiä. Minkätähden ette käänny heidän puoleensa, jos te olette avun tarpeessa?

-- Oikeastaan en ole lähemmässä tuttavuudessa yhdenkään noiden kanssa, sopersi mylady; minä tunnen heidät sillä tavoin, että olen kuullut erään heidän ystävänsä, herra d'Artagnan'in, paljon puhuvan heistä.

-- Tunnetteko herra d'Artagnan! huudahti hoidokas vuorostaan tarttuen mylady'n käsiin ja katsoen häneen kiihkeästi.

Kun hän huomasi mylady'n kummallisen silmäyksen, jatkoi hän:

-- Suokaa anteeksi, rouva, te tunnette hänet, mutta millä tavoin?

-- Mitäs, virkkoi mylady hämillänsä, ystävänä.

-- Te petätte minua, rouva, vastasi hoidokas; te olette olleet hänen lemmittynsä!

-- Tepäs olette olleet, rouvani! huudahti mylady vuorostaan.

-- Minäkö! sanoi hoidokas.

-- Niin te juuri; nyt minä tunnen teidät: te olette rouva Bonacieux.

Nuori nainen säpsähti hämmästyksestä ja vetäytyi säikähtyneenä taaksepäin.

-- Oh, elkää kieltäkö, vastatkaa! jatkoi mylady.

-- No niin, minä myönnän, rouva, sanoi hoidokas; olemmeko kilpailijoita?

Mylady'n silmissä leimusi niin raivokas hehku, että rouva Bonacieux toisissa oloissa olisi kauhistuksesta juossut pakoon; mutta häntä vallitsi kokonaan hänen lemmenkateutensa.

-- Antakaas kuulla, sanokaa minulle, rouva, jatkoi rouva Bonacieux voimalla, jota hänellä ei olisi luullut olevan, oletteko olleet hänen lemmittynsä?

-- Oh, en koskaan, huudahti mylady äänellä, joka ei suonut epäilykselle sijaa; en koskaan, en koskaan!

-- Minä uskon teitä, sanoi rouva Bonacieux; mutta miksi te sitä noin monesti vakuutatte?

-- Kuinka, ettekö ymmärrä minua? sanoi mylady, joka oli tointunut hämmennyksestään ja voittanut kaiken malttinsa.

-- Kuinka minä voisin ymmärtää? Minä en tiedä mitään.

-- Te ette siis ymmärrä, että kun herra d'Artagnan oli minun ystäväni, uskoi hän minulle salaisuutensa?

-- Todella?

-- Te ette ymmärrä että minä tiedän kaikki: kuinka teidät ryöstettiin pois pienestä paviljongista Saint-Germain'issä, kuinka hän ja hänen ystävänsä olivat epätoivossa ja kuinka he sittemmin turhaan ovat kokeneet saada teistä selvää. Mitenkä olisin voinut siis olla hämmästymättä, kun aavistamatta huomasin olevani aivan teidän edessänne, teidän, josta me niin usein olemme puhelleet, jota hän rakastaa täydestä sielustaan ja jota hän sai minunkin rakastamaan ennenkuin vielä olin teitä nähnytkään! Ah, rakas Constance'ni, minä näen teidät siis nyt vihdoinkin edessäni!

Ja mylady ojensi sylinsä rouva Bonacieux'ille, joka kaikesta mitä edellinen oli sanonut, oli joutunut siihen täyteen uskoon, että tuo nainen, jota hän hetkistä ennen oli pitänyt kilpailijanansa, päinvastoin oli hänen paras ystävänsä.

-- Oi, antakaa minulle anteeksi, sanoi hän, nojautuen hänen olkapäätänsä vasten, minä rakastan häntä niin suuresti!

Molemmat naiset viipyivät hetkisen toinen toisensa syleilyksessä. Varma on, että jos mylady'n voima olisi ollut hänen vihansa vertainen, ei rouva Bonacieux olisi päässyt elävänä tästä syleilyksestä.

Mutta kun hän ei voinut häntä pusertaa kuoliaaksi, hymyili hän hänelle.

-- Oi, minun suloinen pikku oma ystäväni! sanoi mylady, kuinka onnellinen olen kun tapasin teidät! Antakaa minun katsella itseänne. Ja näin sanoen tähtäsi hän häntä terävästi silmillään. Niin, te se todellakin olette. Ah, minä näen nyt teidät aivan semmoiseksi kuin minulle on teidät kerrottu!

Nuori naisparka ei osannut aavistaa, mitä julmia tuumia kuohui tuon puhtaan otsan ja noiden loistavien silmien takana, joissa hän luki vaan sääliä ja myötätuntoisuutta.

-- Te tiedätte siis, kuinka paljo minä olen saanut kärsiä, sanoi rouva Bonacieux, koska hän on sanonut teille mitä hän kärsi; mutta hänen tähtensä kärsiminen on suloista.

Mylady toisti koneenomaisesti:

-- Niin, se on suloista.

-- Ja sitä paitsi, jatkoi rouva Bonacieux, on minun kärsimykseni lähellä loppuansa; huomenna, ehkäpä jo tänä iltana, saan minä nähdä hänet ja sitten on kaikki ollutta ja mennyttä.

-- Tänä iltana? Huomenna? huudahti mylady, jonka nuo sanat herättivät unelmista; mitä te sillä tarkoitatte? Odotatteko häneltä tietoja?

-- Odotan häntä itseänsä.

-- Häntä itseänsä, d'Artagnan'ia tänne?

-- Juuri häntä itseänsä.

-- Ei, se on mahdotonta; hän on kardinaalin mukana La Rochelle'n piirityksessä, eikä palaa Pariisiin ennenkuin kaupunki on valloitettu.

-- Niin te luulette; mutta onko mikään mahdotonta minun d'Artagnan'illeni, tuolle jalolle ja rehelliselle aatelismiehelle?

-- Oh, minä en voi uskoa teitä.

-- No, lukekaa sitten! sanoi onneton nuori nainen, ylenmäärin ylpeänä ja riemullisena ojentaen mylady'lle kirjeen.

-- Rouva de Chevreuse'n käsi-alaa! sanoi mylady itselleen. Ah, minä olin varma siitä että heillä on suhteita siellä päin.

Hän luki ahnaasti seuraavat rivit:

"Rakas lapseni! Ole valmiina; _ystävämme_ tapaa sinut kohta; hän tulee tempaamaan sinut irti vankeudestasi, jossa sinua on pidetty turvallisuutesi vuoksi; laita siis kaikki valmiiksi matkaan, ja luota meihin aina.

Meidän oivallinen gaskonjalaisemme on osoittaunut urhoolliseksi ja uskolliseksi niinkuin ainakin; sano hänelle että eräällä taholla ollaan hänelle hyvin kiitollisia antamastansa varoituksesta."

-- Niin, niin sanoi mylady, kirje on sangen selvä; tiedättekö mikä varoitus se oli?

-- En; minä vaan luulen, että hän on antanut kuningattarelle vihiä jostain uudesta kardinaalin vehkeestä.

-- Niin, niin se mahtaa olla, sanoi mylady, antaen kirjeen takaisin rouva Bonacieux'ille ja laskien mietteissään päänsä vasten rintaansa.

Samassa tuokiossa kuului hevosen kavioiden kopinaa.

-- Oh, huudahti rouva Bonacieux hypähtäen ikkunaan, mahtaako se olla hän?

Liikkumattomana hämmästyksestä lepäsi mylady vuoteellaan. Yhdessä silmänräpäyksessä oli niin monta odottamatonta asiaa tapahtunut, että hän ensi kerran eläissään joutui pyörälle.

Hän, hän! mutisi hän. Olisiko se todella hän? Ja hän makasi vuoteellansa, tuijottaen tylsästi eteensä.

-- Ah, ei, sanoi rouva Bonacieux, se on mies, jota minä en tunne ja joka kuitenkin näyttää aikovan tänne. Niin, hän hiljentää ajoansa, hän seisahtuu portille, hän soittaa.

Mylady hyppäsi vuoteeltansa.

-- Oletteko varma ett'ei se ole hän? kysyi mylady.

-- Olen kyllä, aivan varma.

-- Mutta entäs jos näitte väärin?

-- Oi, minä tuntisin hänet, jos näkisin vilahduksenkaan hänen töyhtöänsä tai kauhtanaansa.

Mylady pukeutui.

-- Yhdentekevä; mies pyrkii tänne, niinhän sanoitte?

-- Niin, hän on jo tullut sisään.

-- Hän tulee joko teidän tai minun tähteni.

-- Oh, Jumalani, kuinka levottomalta te näytätte!

-- Niin, minä myönnän että olen levoton; minä en ole niin tyyniluontoinen kuin te; minä pelkään kaikkea kardinaalilta.

-- Vaiti! sanoi rouva Bonacieux, joku tulee.

Ovi aukeni ja johtajatar astui sisään.

-- Oletteko te tulleet Boulogne'sta? kysyi hän mylady'ltä.

-- Olen, vastasi hän, koettaen tyyntyä levolliseksi; ken minua tiedustelee?

-- Eräs mies, joka ei tahdo sanoa nimeänsä, mutta joka tulee kardinaalin puolesta.

-- Ja hän tahtoo puhua kanssani? kysyi mylady.

-- Hän tahtoo puhua Boulogne'sta tulleen naisen kanssa.

-- Olkaa hyvä ja käskekää hänet sisään.

-- Jumalani, Jumalani! huudahti rouva Bonacieux, mahtaakohan tulla ikäviä sanomia?

-- Pahoin pelkään.

-- Minä jätän teidät sitten vieraan kanssa kahden; mutta niin pian kuin hän on mennyt, tulen takaisin, jos suvaitsette.

-- Tulkaa toki, minä oikein pyydän teitä tulemaan.

Johtajatar ja rouva Bonacieux menivät ulos.

Mylady jäi yksin, silmät tähdättyinä oveen päin.

Hetkisen perästä kuului portaista kannusten kilinää, askeleet lähestyivät, ovi aukeni ja eräs mies astui sisään.

Mylady päästi ilon huudahduksen. Tuo mies oli kreivi de Rochefort, Hänen ylhäisyytensä kätyri.

LVIII.

Kaksi eri hirviö-lajia.

-- Ah, huudahtivat yht'aikaa Rochefort ja mylady, tehän se olette?

-- Niin, minä se olen.

-- Mistä te tulette? kysyi mylady.

-- La Rochelle'sta, entäs te?

-- Englannista.

-- Buckingham?

-- Kuollut tai ainakin vaarallisesti haavoitettu; juuri lähdettyäni, saamatta häntä rahtuakaan taipumaan, eräs kiihkolainen murhasi hänet.

-- Ah, sanoi Rochefort hymyillen, sepä oli onnellinen sattuma, ja se on suuresti miellyttävä Hänen ylhäisyyttänsä. Oletteko ilmoittaneet siitä hänelle?

-- Minä kirjoitin hänelle Boulogne'sta. Mutta minkä vuoksi olette nyt täällä?

-- Hänen ylhäisyytensä, joka oli levoton, lähetti minut teitä etsimään.

-- Minä tulin vasta eilen.

-- Ja mitä olette täällä eilisestänne tehneet?

-- En ole hukannut aikaani.

-- Oh, sen kyllä uskon.

-- Tiedättekö kenen täällä tapasin?

-- En.

-- Arvatkaas!

-- Kuinka minä voisin...?

-- Sen nuoren naisen, jonka kuningatar otti pois vankeudesta.

-- Sen pikku d'Artagnan'in lemmitynkö?

-- Niin, rouva Bonacieux'in, jonka nykyinen olopaikka oli kardinaalille tuntematon.

-- Hyvä, sanoi Rochefort. Sepä oli taaskin sattuma yhtä hyvä kuin joku toinenkin. Kardinaali on todella onnetarten lellipoika.

-- Käsitättekö hämmästystäni, jatkoi mylady, kun huomasin olevani tuon naisen kanssa vallan naamattain?

-- Tunteeko hän teidät?

-- Ei.

-- Hän pitää teitä siis ventovieraana?

Mylady hymyili.

-- Minä olen hänen paras ystävänsä!

-- Eipä ole toista teidän vertaista, paras kreivinnani, tekemään mokomia ihmetöitä! sanoi Rochefort.

-- Ja se oli minun onneni, sanoi mylady, sillä tiedättekö, herra kreivi, mitä nyt on tekeillä?

-- En.

-- Huomenna tai ylihuomenna tullaan kuningattaren määräyskirjeellä varustettuna ja viedään hänet pois.

-- Todella? Kuka tulee?

-- D'Artagnan ja hänen ystävänsä.

-- Totta tosiaan, he toimittavat asiansa niin, että meidän on pakko lähettää heidät Bastiljiin.

-- Miksi heitä ei jo ennen ole lähetetty?

-- Mitäs voi tehdä, kun kardinaalilla on noiden miesten suhteen joku heikkous, jota en voi ymmärtää!

-- Todella?

-- Niin.

-- No niin, sanokaa hänelle siis että nuo neljä miestä kuulivat meidän keskustelumme Colombier-Rouge'n ravintolassa; sanokaa hänelle että hänen lähdettyänsä yksi heistä tuli ylös minun luokseni ja väkisin otti minulta hänen antamansa suojeluskirjan; sanokaa hänelle että he olivat ennakolta toimittaneet tiedon lord Winter'ille tulostani Englantiin, että he tälläkin kertaa olivat vähältä tehdä tyhjäksi koko matkani, samoinkuin timanttijutussa kävi; sanokaa hänelle että noista neljästä miehestä ainoastaan kaksi on peljättävää, nimittäin d'Artagnan ja Athos; sanokaa hänelle, että kolmas, Aramis, on rouva de Chevreuse'n rakastaja; hänet pitää jättää eloon, hänen salaisuutensa tunnetaan, hänestä voi olla hyötyä; neljäs, Porthos, on joutavanpäiväinen höperö, josta hänen ei tarvitse pitää mitään lukua.

-- Mutta nuo neljä miestä ovat varmasti tällä hetkellä La Rochelle'n piirityksessä.

-- Niin minäkin luulin, mutta eräs kirje, jonka rouva Bonacieux on saanut rouva de Chevreuse'ltä ja jonka hän varomattomasti kyllä antoi minun lukea, saattaa minut uskomaan että nuo neljä miestä päin vastoin ovat matkalla tänne ryöstämään häntä pois.

-- Saakeli! Mitäs nyt tehdään?

-- Mitä on kardinaali sanonut teille minun kohdalleni?

-- Että ottaisin vastaan teidän ilmoituksenne joko kirjalliset tai suulliset ja palaisin kyytihevoisilla, ja kun hän on saanut tietää mitä te olette tehneet, miettii hän, mitä teidän on sitten tekeminen.

-- Minun pitää siis jäädä tänne?

-- Tänne eli näille seuduin.

-- Te ette voi siis viedä minua mukananne?

-- En, minulla on nimenomainen määräys; leirin lähistössä teidät voitaisiin tuntea, ja ymmärrättehän kyllä itse että se olisi vahingoksi kardinaalille.

-- Minun tulee siis odottaa täällä tai lähistössä.

-- Sanokaa vaan ennakolta missä te odotatte tietoja kardinaalilta, että tiedän, missä te olette saatavissa.

-- Kuulkaahan, se on luultavaa, että minä en voi jäädä tänne.

-- Minkä vuoksi?

-- Te unhotatte että minun viholliseni voivat tulla minä hetkenä tahansa.

-- Se on totta, mutta silloin pääsee tuo pikku naikkonen livistämään Hänen ylhäisyytensä käsistä.

-- Pah! sanoi mylady hymyillen tavalla, joka oli hänelle ominaista; te unhotatte että minä olen hänen paras ystävänsä!

-- Niinpä kylläkin; minä voin siis sanoa kardinaalille tuosta naisesta...

-- Että hän saa olla siitä huoleti.

-- Siinäkö kaikki?

-- Kyllä hän tietää mitä se merkitsee.

-- Mutta sanokaapa nyt, mitä minun pitää tehdä?

-- Matkustaa paikalla takaisin; minun mielestäni kannattaa kyllä kiiruhtaa näiden sanomien vuoksi, joita teillä nyt on vietävänä.

-- Vaununi särkyivät Lilliers'iin tullessani.

-- Oivallista!

-- Mitä! Oivallista?

-- Niin, minä tarvitsen teidän vaununne.

-- Kuinkas minä sitten matkustan?

-- Hevosen selässä.

-- Teidän on helppoa istua täällä ja sanoa noin; sata kahdeksankymmentä lieu'tä!

-- No, mitäs se merkitsee?

-- Ne kuljetaan. Entäs sitten?

-- Kun olette tulleet Lilliers'iin, lähetätte minulle vaunut ja käskette palvelijanne toimittamaan ne minun käytettävikseni.

-- Hyvä!

-- Teillä on varmaankin mukananne joku kardinaalin määräys?

-- On, valtakirjani.

-- Näyttäkää se johtajattarelle ja sanokaa että minua tullaan noutamaan tänään tai huomenna ja että minun täytyy seurata sitä henkilöä, joka ilmoitakse teidän nimessänne.

-- Hyvä!

-- Elkää unhottako pitelemättä minua pahoin, puhuessanne minusta johtajattaren kanssa.

-- Minkä vuoksi se on tarpeen?

-- Minä olen eräs kardinaalin uhri. Minunhan pitää herättää pikku rouva Bonacieux'issä luottamusta.

-- Aivan oikein. Tahdotteko nyt luetella minulle kaikki tapahtumat?

-- Johan minä olen kertonut kaikki; teillä on hyvä muisti; kertokaa ne nyt vuorostanne minulle niinkuin minä ne teille kerroin; paperi voisi kadota.

-- Te olette oikeassa; sanokaa minulle vaan, missä minä tapaan teidät, ett'en tarvitse turhaan tallustella ylt'ympäri koko seudun.

-- Se on totta; malttakaas.

-- Tahdotteko kartan?

-- Oh, minä tunnen tämän seudun erinomaisen hyvin.

-- Tekö? Milloin te olette olleet täällä?

-- Minä olen täällä saanut kasvatukseni.

-- Todella?

-- Näettekös, siitä on toki jotakin hyvää, että on saanut kasvatuksensa jossakin.

-- Missä odotatte siis minua?

-- Malttakaas hetkinen; no niin, nyt tiedän, Armentières'issä.

-- Mikä paikka on Armentières?

-- Eräs pieni kaupunki Lys'in varrella! en tarvitse muuta kuin mennä yli virran niin olen vieraassa maassa.

-- Oivallista! Mutta se lankeaa luonnostaan, ett'ette mene yli virran muutoinkuin hätätilassa?

-- Se on tietty.

-- Ja kuinka saan siinä tapauksessa tietää missä te olette?

-- Ettehän te tarvitse lakeijaanne?

-- En.

-- Onko hän luotettava mies?

-- Hän kestää kaikki koetukset.

-- Antakaa hänet minulle, ei kukaan häntä tunne; minä jätän hänet sinne missä viimeksi olen ollut, ja hän saattaa teidät sinne missä olen.

-- Ja te sanotte odottavanne minua Armentières'issä.

-- Niin, Armentières'issä.

-- Kirjoittakaa nimi paperilapulle, ett'en sitä unhottaisi. Kaupungin nimi ei voi ilmaista ketään, eikö niin?

-- Oh, kukas tiesi? Mutta olkoon menneeksi, sanoi mylady, kirjoittaen nimen paperipalaselle, minä uskallan.

-- Hyvä! sanoi Rochefort ja otti paperin mylady'n kädestä, taittoi sen kokoon ja pisti sen hattunsa sisään hikinauhan alle. Olkaa kaikessa tapauksessa huoleti; minä teen niinkuin lapset; sen varalta että sattuisin kadottamaan tämän paperin, hoen minä sitä pitkin matkaa. Onko nyt kaikki?

-- Eiköhän.

-- No katsotaanpas: Buckingham kuollut tai vaarallisesti haavoitettu; teidän ja kardinaalin keskustelu joutunut neljän muskettisoturin korviin; lord Winter saanut ennakolta ilmoituksen teidän tulostanne Portsmouth'iin; d'Artagnan ja Athos Bastiljiin, Aramis rouva de Chevreuse'n rakastaja; Porthos joutavanpäiväinen höperö, rouva Bonacieux löydetty; teille lähetettävä vaunut niin pian kuin mahdollista; annettava lakeijani teidän käytettäväksenne; esitettävä teitä kardinaalin uhrina, ett'ei johtajatar rupeaisi epäilemään; Armentières, Lys'in varrella; eikö niin?

-- Todella, paras herrani, teillä on erittäin hyvä muisti. Mutta vielä yksi asia.

-- Mikä?

-- Minä näin varsin kauniin metsän, joka varmaankin liittyy luostarin puutarhaan, sanokaa että minun sallitaan kävellä siellä metsässä. Kukas tiesi? Voisin ehkä tarvita mennä ulos takaportista.

-- Te ajattelette kaikkea.

-- Ja te unhotatte yhden asian.

-- Minkä?

-- Kysyä, tarvitsenko rahaa.

-- Se on totta; kuinka paljon tahdotte?

-- Kaikki mitä teillä on kultaa.

-- Minulla on noin viisi sataa pistole'a.

-- Minulla on saman verran; tuhannella pistole'lla voi kohdata kaikkea; tyhjentäkää siis lakkarinne.

-- Kas tässä!

-- Hyvä! Ja te lähdette?

-- Tunnin perästä; minun pitää saada vähän ruokailuaikaa ja sillä välin lähetän noutamaan kyytihevosta.

-- Mainiota! Hyvästi, herra kreivi.

-- Hyvästi, kreivinna!

-- Sulkekaa minut kardinaalin suosioon.

-- Sulkekaa minut paholaisen suosioon.

Mylady ja Rochefort hymyilivät toinen toisilleen ja erkanivat.

Tunnin perästä ratsasti Rochefort tiehensä täyttä karkua ja viisi tuntia myöhemmin oli hän Arras'issa.

Lukijamme tietävät jo kuinka d'Artagnan hänet siellä tunsi ja kuinka tuo tunteminen, joka herätti jonkunmoista pelkoa neljässä muskettisoturissa, antoi uutta vauhtia heidän matkallensa.

LIX.

Vesipisara.

Tuskin oli Rochefort mennyt ulos huoneesta, kun rouva Bonacieux tuli taas sisään. Hän tapasi mylady'n hymyilevänä.

-- No, sanoi nuori nainen, siis se mitä pelkäsitte on tapahtunut? Tänä iltana tai huomen aamuna lähettää kardinaali teitä noutamaan täältä?

-- Kuinka te sen tiedätte, lapsukaiseni? kysyi mylady.

-- Minä kuulin sen itseltään sanansaattajalta.

-- Tulkaa istumaan tähän minun viereeni, sanoi mylady.

-- Tässä olen.

-- Malttakaas, kun katson ett'ei kukaan voi kuulla meitä.

-- Minkä vuoksi tämmöistä varovaisuutta?

-- Sen saatte sitten tietää.

Mylady nousi istuviltaan, meni ovelle, avasi sen, katsoi ulos käytävään, palasi takaisin ja istuutui rouva Bonacieux'in viereen.

-- Vai kertoi hän semmoisia, no silloin näytteli hän osansa hyvin.

-- Kuka?

-- Se, joka ilmoittautui johtajattarelle kardinaalin asiantoimittajaksi.

-- Näyttelikö hän siis vaan?

-- Pelkkää ilvettä, lapsukaiseni.

-- Se mies ei ollutkaan siis...?

-- Se mies, sanoi mylady hiljentäen ääntänsä, oli minun veljeni.

-- Teidän veljenne! huudahti rouva Bonacieux.

-- No niin, ei kukaan muu tiedä tästä salaisuudesta kuin te, lapsukaiseni; jos te ilmaisette sen kelle hyvänsä, olen minä hukassa, ja ehkä te myös.

-- Oi, Jumalani!

-- Kuulkaa, kuinka asianlaita oikeastaan on. Veljeni, joka kiiruhti avukseni, viedäksensä minut pois täältä, vaikka väkivallalla, jos tarvittiin, tapasi kardinaalin asiantoimittajan, joka oli tulossa minua noutamaan. Hän seurasi noutomiehen jälessä. Kun he olivat tulleet yksinäiseen seutuun, veti hän miekkansa, kehoitti sanansaattajaa jättämään hänelle mukanansa olevat paperit. Sanansaattaja rupesi puollustamaan itseänsä; veljeni tappoi hänet.

-- Ah, sanoi rouva Bonacieux vapisten.

-- Ajatelkaas, se oli ainoa keino. Silloin päätti veljeni käyttää viekkautta väkivallan asemesta; hän otti paperit, ilmoittautui täällä kardinaalin sanansaattajana ja yhden tai kahden tunnin päästä tulevat vaunut noutamaan minua kardinaalin puolesta.

-- Minä ymmärrän; teidän veljenne lähettää vaunut.

-- Tietysti; mutta ei siinä kaikki; tuo kirje jonka te olette saaneet ja jonka te luulette olevan rouva de Chevreuse'ltä...

-- No niin?

-- On väärä.

-- Kuinka niin?

-- Se on petosta; se on vaan ansa, viritetty sen vuoksi ett'ette vastustelisi, kun teitä tullaan noutamaan.

-- Mutta d'Artagnan'han se tulee?

-- Te petytte; d'Artagnan ja hänen ystävänsä ovat vielä La Rochelle'n piirityksessä.

-- Kuinka te sen tiedätte?

-- Veljeni tapasi matkalla useita kardinaalin kätyreitä muskettisotureiksi puettuina. Teidät kutsuttaisiin portille, te luulisitte olevanne ystävien kanssa tekemisissä, teidät ryöstettäisiin silloin pois ja vietäisiin Pariisiin.

-- Oi, Jumalani! Minun pääni menee sekaisin tässä petosten ja salavehkeiden pyörteessä. Minä tunnen, jatkoi rouva Bonacieux painaen kädellään otsaansa, että jos tätä menoa jatkuisi, tulisin minä hulluksi.

-- Kuulkaa!

-- Mitä se on?

-- Minä kuulen kavioiden kopinaa; veljeni ratsastaa nyt takaisin; minä tahdon sanoa hänelle vielä viimeiset jäähyväiset; tulkaa!

Mylady avasi ikkunan ja viittasi rouva Bonacieux'iä myöskin tulemaan sinne. Nuori nainen kiiruhti ikkunaan.

Rochefort ratsasti sivuitse täyttä neliä.

-- Hyvästi, veljeni! huudahti mylady.

Ratsumies kohotti päätänsä näki molemmat nuoret naiset ja viittasi ratsastaessaan mylady'lle tervehdykseksi.

-- Tuo hyvä George! sanoi hän sulkien ikkunan, ja hänen kasvonsa kuvastelivat sisarellista rakkautta ja ikävöimistä.

Hän meni takaisin äskeiselle paikallensa ja ikäänkuin vaipui syviin mietteihin.

-- Hyvä rouva, sanoi rouva Bonacieux, suokaa anteeksi että häiritsen teitä, mutta sanokaa, mitä neuvotte minun tekemään? Jumalani! Teillä on enemmän kokemusta kuin minulla; puhukaa, minä tahtoisin kuulla teidän ajatustanne.

-- Ensiksikin, sanoi mylady, saattaa olla mahdollista että minä olen väärässä ja että d'Artagnan ja hänen ystävänsä todellakin tulevat teille avuksi.

-- Ah, se olisi liian suuri onni! huudahti rouva Bonacieux; niin paljoa ei minulle ole suotu!

-- No niin, huomaattehan että siinä tapauksessa olisi kysymys vaan siitä kuka ennen ennättää, -- jonkunlainen kilpa-ajo. Jos teidän ystävänne ennättävät ennen perille, olette pelastettu; jos taas kardinaalin kätyrit, olette hukassa.

-- Ah, niin, niin, auttamattomasti hukassa. Mitä on tekeminen? Mitä on tekeminen?

-- No, tähän voisi olla aivan yksinkertainen, aivan luonnollinen keino.

-- Mikä? sanokaa!

-- Piiloutua lähistöön ja odottaa kunnes saa nähdä, ketä teidän noutajanne ovat.

-- Mutta missä voisin odottaa?

-- Oh, se kysymys on helposti vastattu; minä itsekkin aion asettua jonkun matkan päähän täältä odottamaan veljeni noutamista. No mitäs, minä otan teidät mukaani, me piiloudumme ja odotamme yhdessä.

-- Mutta minua ei lasketa täältä; minä olen täällä aivan kuin vankina.

-- Kun luullaan minua noudettavan kardinaalin puolesta, ei osata uskoa teidän olevan kovinkaan herkkä lähtemään minun mukaani.

-- No niin?

-- No niin! Vaunut odottavat portilla; te otatte minulta jäähyväiset; te nousette astimelle syleilläksenne minua vielä kerran; veljeni palvelija, joka tulee minua noutamaan, tietää asian ennakolta; hän viittaa kyytimiehelle ja silloin menemme tiehemme täyttä vauhtia.

-- Mutta d'Artagnan, d'Artagnan, entäs jos hän tulee?

-- Senhän me saamme tietää.

-- Millä tavoin?

-- Ei mikään ole helpompaa: me lähetämme Béthune'en veljeni palvelijan, johon, niinkuin olen sanonut, voimme luottaa; hän pukeutuu valepukuun ja asettuu asumaan vastapäätä luostaria; jos kardinaalin kätyrit tulevat, ei hän hievahda paikaltaan; jos d'Artagnan ja hänen ystävänsä tulevat, tuopi hän ne meidän luoksemme.

-- Hän tuntee ne siis?