Part 41

Jokainen tarjosi omaansa; Athos puhui Grimaud'in äänettömyydestä: hän ei muka avannut suutansa muulloin kuin isäntänsä sitä avatessa; Porthos kehui Mousqueton'insa voimaa; hän muka jaksaisi pieksää neljä tavallista miestä; Aramis, joka luotti Bazin'insa neuvokkaisuuteen, ylisteli suurisanaisesti ehdokastansa; d'Artagnan puolestaan asetti kaiken luottamuksensa Planchet'in rohkeuteen, josta hän toi esille useita todisteita.

Neljän lakeijan ansiot kilvoittelivat kauvan voitosta ja antoivat aihetta mitä loistavimpiin ylistyspuheihin, jotka tässä jätämme kertomatta, pelosta että ne pitkästyttäisivät lukijaa.

-- Pahaksi onneksi, sanoi Athos, täytyy sen, joka lähetetään, yksin omistaa nuo neljä ansiota, äänettömyyden, väkevyyden, neuvokkaisuuden ja rohkeuden.

-- Mutta mistä saadaan semmoinen?

-- Se on mahdotonta, sanoi Athos, sen kyllä tiedän; valitkaamme siis Grimaud.

-- Valitkaamme Mousqueton.

-- Valitkaamme Bazin.

-- Valitkaamme Planchet; Planchet on rohkea ja neuvokas; siinä on jo kaksi noista ominaisuuksista.

-- Hyvät herrat, sanoi Aramis, tärkeintä ei ole saada tietää, kuka meidän lakeijoistamme on äänettömin, kuka väkevin, kuka neuvokkain, kuka urhoollisin, vaan tärkeintä on tietää, kuka panee rahalle suurimman arvon.

-- Aramiksen miete on sangen järjellinen, sanoi Athos; täytyy ottaa lukuun ihmisten puutteet, ei heidän ansioitansa; herra apotti, te olette suuri ihmisluonteen tuntija!

-- Totta kyllä, sanoi Aramis; siinä ei ole kylliksi että me tarvitsemme tarkkaa palvelusta onnistuaksemme, vaan me tarvitsemme sitä myös välttääksemme turmioon joutumista, sillä jos asia menestyy huonosti, maksaa se hengen, eikä ainoastaan lakeijan hengen...

-- Hiljemmin, Aramis, sanoi Athos.

-- Vaan myöskin hänen herransa, ehkäpä meidän kaikkien. Ovatko meidän lakeijamme kylliksi alttiita panemaan henkensä vaaraan meidän tähtemme? Eivät.

-- Kunniani kautta, sanoi d'Artagnan, melkeinpä uskaltaisin vastata Planchet'ista!

-- No niin, ystäväni, pane tuon hänen alttiutensa lisäksi vielä vankka rahasumma, joka turvaa hänen toimeentulonsa, niin voit vastata hänestä vaikka kahdesti, lausui Aramis.

-- Petytpä, hiisi vieköön, petytpä vainenkin, sanoi Athos, joka oli hyväluuloinen, kun oli kysymys asioista, vaan pahaluuloinen, kuin oli kysymys ihmisistä. He lupaavat vaikka mitä saadaksensa rahat, vaan sitten pelko pidättää heidät täyttämästä lupaustansa. Mutta kun kerran joutuvat kiini, pannaan heidät lujiin pinteihin, ja silloin tunnustavat he kaikki. Mitä saakelia! emmehän me lapsia ole! Ennenkuin Englantiin pääsee, (Athos hiljensi ääntänsä) täytyy kulkea halki Ranskanmaan, joka on täynnä kardinaalin vakoojia ja elukoita; ennenkuin laivaan pääsee, tarvitsee passin; ja täytyy osata englanninkieltä, ennenkuin edes voi kysyä tietä Lontoosen. Minun mielestäni on asia sangen vaikea.

-- Ei ensinkään, sanoi d'Artagnan, joka halusi kaikin mokomin tuumaa toimeen: minun mielestäni on se päinvastoin sangen helppo. Sehän, hiisi vieköön, on sangen luonnollista, että jos lord Winter'ille kirjoitetaan päin seiniä, kardinaalin vehkeistä...

-- Hiljemmin, sanoi Athos.

-- Kardinaalin vehkeistä ja valtiosalaisuuksista, jatkoi d'Artagnan totellen varoitusta, niin tietysti me joka mies joudumme pihtiin; mutta mehän, niinkuin itse sanoit, Athos, kirjoitamme hänelle perhe-asiasta, sehän sinun on muistaminen, ja me kirjoitamme hänelle yksinomaan että hän toimittaisi mylady'n heti Lontoosen tultua semmoiseen säilöön ett'ei hän voi meitä vahingoittaa. Minä siis kirjoitan hänelle jotenkin tämmöisen kirjeen.

-- Annappas kuulua, sanoi Athos, ruveten heti hyvin arvostelijan näköiseksi.

-- "Arvoisa herra ja rakas ystävä..."

-- Oh, vai "rakas ystävä" englantilaiselle, keskeytti Athos, kaunis alku, bravo, d'Artagnan! Nuo pari pikku sanaa vaan revittäisivät sinut hevosilla palasiksi.

-- No niin, lienetpä oikeassa; minä kirjoitan siis vaan kuiviltaan: "Arvoisa herra!"

-- Voitpa vielä kirjoittaa: Mylord! virkkoi Athos, joka suosi paljon muodollisuuksia.

-- Mylord! Muistatteko Luxemburg'in palatsin vierellä olevaa pientä aitausta?

-- Mainiota! Luxemburg aivan etunenässä! Tuota voisi luulla viittaukseksi leskikuningattareen. Sepä oli nerokkaasti! ivasi Athos.

-- No pannaan sitten vaan: "Mylord! Muistatteko erästä pientä aitausta, jossa teidän henkeänne säästettiin?"

-- D'Artagnan veikkoseni, sanoi Athos, sinä et koskaan ole muuta kuin huono kirjoitusmies. "Jossa teidän henkeänne säästettiin!" Hyi, tuo ei ole arvokasta! Rehellistä kunnon miestä ei muistuteta tuommoisista palveluksista. Hyvästä työstä muistuttaminen on loukkaamista.

-- Ah, ystäväni, sanoi d'Artagnan, sinä olet tuskastuttava! Jos minun tulee kirjoittaa sinun tarkastuksesi alaisena, niin, kunniani kautta, ennemmin luovun koko toimesta.

-- Ja siinä teet oikein. Hoida sinä muskettiasi ja miekkaasi; kumpaistakin käytät kunnialla, vaan jätä kynä apotille; se on hänen aseitansa.

-- Niinpä kyllä, sanoi Porthos, jätä kynä Aramikselle; hän kirjoittelee latinalaisia teesejä.

-- No niin, olkoon menneeksi! sanoi d'Artagnan. Kirjoita sinä, Aramis, tämä kirje meille; mutta pyhän paavin nimessä, kirjoita se hyvin, sillä minä sanon jo ennakolta että aion saivarrella sitä ankarasti.

-- Parempaa en pyydä, sanoi Aramis, sillä lapsellisella luottamuksella itseensä, joka kaikille runoilijoille on ominaista; sano minulle vaan mitä minun on tarvis tietää; olenhan silloin tällöin kuullut sanottavan että tuo käly on kelvoton olento; minulla on siihen todistuksiakin, sillä kuulinhan hänen keskustelunsa kardinaalin kanssa...

-- Hän on, saakeli vieköön paljon kelvottomampi, huomautti Athos.

-- Mutta, jatkoi Aramis, minä en tunne yksityisseikkoja.

-- En minäkään, sanoi Porthos.

D'Artagnan ja Athos silmäilivät hetkisen toisiansa. Viimein Athos, selvittyään hämmästyksestänsä, mutta kalpeampana tavallistansa, viittasi myöntävästi d'Artagnan'ille. Viimemainittu ymmärsi saaneensa luvan puhua.

-- No niin, kuule siis mitä sinun tulee kirjoittaa, alkoi d'Artagnan. "Mylord! Teidän kälynne on pahantekijä, joka on tahtonut murhauttaa teidät saadaksensa periä. Mutta hänellä ei ollut oikeutta mennä naimisiin teidän veljenne kanssa, koska hän oli ennestään naimisissa Ranskassa ja..."

D'Artagnan pysähtyi ikäänkuin tavoitellen sanaa, ja katsoi Athokseen.

-- Miehensä oli ajanut hänet pois, sanoi Athos.

-- Koska hän oli pahantekijänä merkitty, jatkoi d'Artagnan.

-- Pah! huudahti Porthos, mahdotonta! onko hän tahtonut tappaa lankonsa?

-- On.

-- Oliko hän naimisissa? kysyi Aramis.

-- Oli.

-- Ja hänen miehensä oli päässyt perille hänen olevan pahantekijänä merkityn? huudahti Porthos.

-- Niin.

Nuo kolme lyhyttä vastausta oli Athos lausunut yhä kolkommalla äänellä.

-- Mutta ken on nähnyt tuon liljan? kysyi Aramis.

-- D'Artagnan ja minä, tai oikeammassa aika-järjestyksessä minä ja d'Artagnan, vastasi Athos.

-- Ja tuon kauhean olennon mies elää vielä? kysyi Aramis.

-- Kyllä hän elää vielä.

-- Oletko varma siitä?

-- Olen.

Syntyi hetken äänettömyys, jolla välin kukin luonteensa mukaan tunsi kertomuksen vaikutuksen.

-- Tällä kertaa, alkoi Athos, lopettaen äänettömyyden, on d'Artagnan antanut meille oivallisen suunnitelman, ja se on ensiksi kirjoitettava.

Aramis tarttui kynään, mietti muutaman hetkisen ja kirjoitti sitten kymmenkunnan riviä somalla naisen käsialalla; kun kirjoitus oli valmis, luki hän hiljaisella äänellä ja harvalleen, ikäänkuin punniten joka sanaa, seuraavaa:

"Mylord!

Tämän kirjoittajalla on ollut kunnia mitellä miekkaa teidän kanssanne eräässä pienessä aitauksessa Enfer'in kadun varrella. Kun te sittemmin monesti olette suvainneet nimittää häntä ystäväksenne, täytyy hänen hyvän neuvon antamisella osoittaa kiitollisuuttansa tuosta ystävyydestä. Kahdesti olette olleet vähältä saada surmanne erään läheisen sukulaisenne kautta, jota te pidätte perillisenänne, koska ette tiedä hänen ennen naimisiin menoansa Englannissa olleen jo naimisissa Ranskassa; mutta kolmannella kertaa, joka on tulossa, saattaisitte helposti joutua hänen uhriksensa. Teidän omaisenne lähti viime yönä La Rochelle'sta Englantiin. Valvokaa hänen tuloansa, sillä hänellä on suuria ja kamalia aikeita. Jos tahdotte varmaan tietää, mihin hän kykenee, voitte lukea hänen menneisyytensä hänen vasemmasta olkapäästänsä."

-- No niin, tuohan on mainiosti, sanoi Athos, sinä kirjoitat kuin valtiosihteeri, Aramis veikkoseni. Lord Winter voi nyt olla varoillaan, jos vaan varoitus saapuu hänen käsiinsä, ja vaikka se joutuisi itse Hänen ylhäisyytensä käsiin, ei meillä olisi mitään vaaraa. Mutta kun palvelija, joka lähtee tätä viemään, saattaisi luuloitella meitä käyneensä Lontoossa, vaikka hän ei olisi käynyt kauvempana kuin Châtellerault'issa, annamme me hänelle lähtiessä vaan puolen luvatusta rahamäärästä, ja lupaamme toisen puolen sittenkuin hän on tuonut vastauksen. Onko timanttisi vielä tallella? jatkoi Athos.

-- Minulla on parempaa kuin se, minulla on sen hinta, sanoi d'Artagnan ja heitti rahapussin pöydälle; kullan hely saattoi Aramiksen luomaan silmänsä ylöspäin ja Porthoksen säpsähtämään; Athos sitä vastoin pysyi liikkumattomana.

-- Kuinka paljo on tuossa pussissa? kysyi hän.

-- Seitsemäntuhatta livre'ä kahdentoista frankin louisdor'eina.

-- Seitsemäntuhatta livre'ä! huudahti Porthos; oliko tuo vähäpätöisen näköinen timantti seitsemäntuhannen livre'n arvoinen!

-- Kaiketi se oli, koska rahat ovat tässä, sanoi Athos; en luulekkaan d'Artagnan'in panneen siihen lisäksi omista rahoistaan.

-- Mutta, hyvät herrat, lausui d'Artagnan, kaikessa tässä elkäämme kuitenkaan ajatelko kuningatarta itseään, vaan huolehtikaamme hänen rakkaan Buckingham'insa terveydestä. Se on kaikkein vähintä, mitä olemme hänelle velkaa.

-- Aivan oikein, sanoi Athos, mutta se on Aramiksen asia.

-- No niin, vastasi tämä punastuen, mitä minun siis on tekeminen?

-- Oh, sanoi Athos, mitäs muuta kuin kirjoittaa toinen kirje, nimittäin tuolle neuvokkaalle henkilölle, joka asuu Tours'issa.

Aramis tarttui toistamiseen kynään, mietti taas hetkisen ja kirjoitti seuraavat rivit, jotka hän heti luki ystäväinsä tarkastettavaksi!

"Paras serkkuni!"

-- Ahaa, sanoi Athos, tuo neuvokas henkilö on siis sukulaisesi?

-- Oikea serkkuni, vastasi Aramis.

-- Menköön vaan serkkuna!

Aramis jatkoi.

"Paras serkkuni! Hänen ylhäisyytensä, kardinaali, jota Jumala suojelkoon Ranskanmaan onneksi ja valtakunnan vihollisten turmioksi, on nyt kukistamaisillaan La Rochelle'n kapinalliset kerettiläiset; luultavaa on ett'ei Englannin laivasto tule linnoituksen näkyviinkään; uskallanpa melkein sanoa olevani varma, että joku tärkeä tapaus on estävä herttua Buckingham'ia lähtemästä. Hänen ylhäisyytensä on sekä menneen että nykyisen ajan ja luultavasti myöskin tulevan ajan etevin valtiomies. Hän sammuttaisi auringonkin jos se olisi hänelle haitaksi. Ilmoita sisarellesi nämä onnelliset sanomat, paras serkkuni. Minä näin unta että tuo kirottu englantilainen oli kuollut. En voi muistaa saiko hän surmansa puukosta vai myrkystä: siitä vaan olen varma että näin unta hänen kuolleen, ja tiedäthän että unet eivät koskaan minua petä. Ole siis varma että kohdakkoin näet minun palaavan."

-- Mainiosti! huudahti Athos; sinä olet runoilijain kuningas, Aramis veikkoseni, sinä puhut kuin Ilmestyskirja ja olet tosiperäinen kuin evankeliumi. Nyt on vaan kirjoitettava nimi ja osoite.

-- Se on pian tehty, sanoi Aramis.

Hän taittoi kirjeen somasti ja kirjoitti päälle:

"Neiti Michon, ompelijatar Tours'issa."

Kolme ystävystä silmäilivät toisiansa hymyillen; Aramis oli eksyttänyt heidät.

-- Nyt, sanoi Aramis, huomannette, hyvät herrat, että ainoastaan Bazin voi viedä kirjeen Tours'iin; serkkuni tuntee vaan hänet eikä luota kehenkään muuhun; ei kukaan muu suorittaisi siis asiaa menestyksellä. Bazin on muutoin sekä kunnianhimoinen että oppinut. Hän on lukenut historiaa, hyvät herrat; hän tietää että Sixtus V tuli paaviksi sikopaimenesta, ja kun hänkin aikoo kirkon palvelukseen samalla kertaa kuin minä, on hänelläkin toivoja päästä paaviksi tai ainakin kardinaaliksi. Huomaatte siis että mies, jolla on semmoiset aikeet, ei mene satimeen, tai jos hän joutuukin satimeen, hän ennen kärsii marttiirakuoleman kuin ilmaisee mitään.

-- Hyvä, sanoi d'Artagnan, minä suostun täydestä sydämmestäni Bazin'iin, mutta suostukaa te myöskin Planchet'iin. Samoinkuin Tours'in asiat ovat sinun, Aramis ystäväni, ovat Lontoon asiat minun. Sen vuoksi pyydän että valitaan Planchet, joka sitäpaitsi on jo käynyt Lontoossa minun kanssani ja osaa aivan kelvollisesti sanoa: _London, sir, if you please_, sekä _my master, lord d'Artagnan_; sillä tulee hän toimeen sekä meno- että tulomatkan, olkaa varmat.

-- Siinä tapauksessa, sanoi Athos, Planchet'in tulee saada seitsemänsataa livre'ä meno- ja toiset seitsemänsataa livre'ä tulomatkasta, ja Bazin'in kolmesataa meno- ja kolmesataa tulomatkasta; siten vähenee summa viideksisadaksi livre'ksi. Me otamme tuhat livre'ä kukin omaksi käytettäväksemme ja jälelle jääneet tuhat livre'ä olkoon vararahastona, jonka apotti säilyttäköön erityisten tapauksien tai yhteisten tarpeiden varalle. Suostutteko siihen?

-- Athos veikkoseni, sanoi Aramis, sinä puhut kuin Nestor, joka, niinkuin tiedetään, oli viisain kreikkalainen.

-- No niin, siis se on päätetty, jatkoi Athos; Planchet ja Bazin lähtevät matkalle; enkä minä olekkaan pahoillani että saan pitää Grimaud'in täällä, sillä hän on tottunut minun tapoihini, ja sille panen suuren arvon; eilis-päivä teki hänet hyvin alakuloiseksi; tämä matka hänet kokonaan masentaisi.

Lähetettiin kutsumaan Planchet'ia, ja annettiin hänelle määräykset; d'Artagnan oli hänelle jo asiasta ilmoittanut ja kuvitellut hänelle ensin kunniaa, sitten rahaa, ja viimeiseksi vaaroja.

-- Minä säilytän kirjettä nuttuni kauluksen alla, sanoi Planchet, ja minä nielen sen, jos sitä ruvetaan minulta ottamaan.

-- Mutta sitten et saa asiaa toimitetuksi? sanoi d'Artagnan.

-- Te annatte minulle tänä iltana kirjeestä jäljennöksen, jonka minä huomiseksi opettelen ulkoa.

D'Artagnan katsoi ystäviinsä, ikäänkuin sanoaksensa heille: no, mitäs minä lupasin teille?

-- Nyt, jatkoi hän kääntyen Planchet'iin, on sinulla kahdeksan päivää ennättääksesi lord Winter'in luokse ja kahdeksan päivää takaisin tullaksesi, siis yhteensä kuusitoista päivää. Jos et ole palannut kuudennentoista päivän illalla kello kahdeksan, et saa laisinkaan rahaa, vaikka kello ei olisi enempää kuin viisi minuuttia yli kahdeksan.

-- Siinä tapauksessa, herra, sanoi Planchet, ostakaa minulle kello.

-- Ota tämä, sanoi Athos, ojentaen hänelle kellonsa huolettomalla anteliaisuudella, ja ole kelpo poika. Muista että jos sinä puhut, kielittelet, vitkastelet tiellä, saatat sinä herrasi, joka luottaa sinuun niin suuresti, ja on mennyt vastuusen sinusta, päätä lyhemmäksi. Mutta muista myös että jos sinun tähtesi mitä vahinkoa tapahtuu herra d'Artagnan'ille, niin otan minä sinusta selvän vaikka sinä missä olisit, ja teurastan sinut.

-- Oh, hyvä herra! sanoi Planchet, loukkautuneena moisesta epäluulosta ja erittäinkin peljästyneenä muskettisoturin vakavasta katsannosta.

-- Ja minä, sanoi Porthos, muljautellen suuria silmiään, muista se, nyljen sinut elävältä.

-- Ah, herra!

-- Ja minä, sanoi Aramis lempeällä, sointuvalla äänellänsä, paistan sinut hiiloksessa niinkuin villi metsäläinen.

-- Ah, herra!

Ja nyt Planchet rupesi itkemään; emme uskalla sanoa, peljästyttivätkö häntä nuo kamalat uhkaukset, vai liikuttiko häntä tuo neljän ystävyksen harras yksimielisyys.

D'Artagnan tarttui hänen käteensä ja syleili häntä.

-- Katsoppas, Planchet, sanoi hän, nämä herrat sanovat sinulle kaikkea tuota hellyydestä minua kohtaan, mutta oikeastaan pitävät he sinusta.

-- Ah, herra, sanoi Planchet, minä joko onnistun, taikka hakataan minut neljäksi kappaleeksi; mutta vaikka minut hakattaisiinkin neljäksi kappaleeksi, niin luottakaa minuun ett'ei yksikään kappale hiisku sanaakaan.

Päätettiin että Planchet lähtisi seuraavana päivänä kello kahdeksan aamulla, voidaksensa, niinkuin hän itse oli ehdottanut, yön kuluessa oppia kirjeen ulkoa. Sillä voitti hän määrilleen kaksitoista tuntia; hänen piti olla takaisin kuudentenatoista päivänä kello kahdeksan aamulla.

Seuraavana aamuna, kun Planchet juuri oli nousemaisillaan hevosen selkään, d'Artagnan, joka sydämmessään tunsi olevansa herttuan puolella, veti Planchet'in syrjään.

-- Kuulehan, sanoi hän, kun olet jättänyt kirjeen lord Winter'ille ja hän on lukenut sen, sano silloin hänelle: "Varjelkaa Hänen ylhäisyyttänsä herra Buckingham'ia, sillä häntä aiotaan murhata." Mutta tämä, näethän Planchet, on niin tärkeä ja vakava asia, ett'en minä ystävillenikään uskalla tunnustaa ilmoittaneeni sinulle tämän salaisuuden, enkä millään ehdolla suostuisi antamaan sinun käsiisi mitään kirjallista tästä asiasta.

-- Olkaa huoleti, herra, sanoi Planchet, saatte nähdä, voiko minuun luottaa.

Ja niin sanottuansa lähti Planchet ajamaan täyttä karkua oivallisella ratsullansa, jolla hänen oli määrä kulkea kaksikymmentä lieu'tä ja jatkaa sitten kyytihevosilla; hänen sydämmensä tykytti vähän levottomasti muskettisoturien uhkausten tähden, vaan muutoin oli hän mitä parhaimmalla tuulella.

Seuraavana päivänä matkusti Bazin Tours'iin ja sai hän kahdeksan päivää asiansa toimitusta varten.

Neljä ystävystä käyttivät koko tuon lähettiläidensä viipymisen ajan, niinkuin helposti voi arvata, enemmän kuin koskaan tarkastelemiseen, nuuskimiseen ja kuuntelemiseen. Heidän päivänsä kuluivat siihen, että kokivat urkkia tietoonsa mitä puhuttiin, pitää silmällä kardinaalin toimia ja nuuskia hänen luonansa käypiä sanansaattajia. Useamman kuin yhden kerran valtasi heidät ankara säikähdys, kun heitä kutsuttiin johonkin odottamattomaan palvelustoimeen. Heidän täytyi sitä paitsi valvoa omaa turvallisuuttansa, sillä mylady oli kummitus, joka, kun se oli kerran ilmestynyt ihmisille, ei enää antanut heille rauhallista lepoa.

Kahdeksannen päivän aamuna palasi Bazin, terveenä kuin ainakin ja tapansa mukaan hymyilevänä, Parpaillot'in ravintolaan, juuri kuin neljä ystävystä istuivat aamiaisella, ja sanoi, ennakolta tehdyn suostumuksen mukaan:

-- Herra Aramis, tässä on vastaus serkultanne.

Neljä ystävystä vaihettivat iloisen silmäyksen keskenänsä; puoli heidän tuumaansa oli nyt toimitettu; tosin oli se lyhyin ja helpoin.

Vastoin tahtoansa punastuen otti Aramis kirjeen, joka oli kömpelöllä käsialalla ja sangen virheellisesti kirjoitettu.

-- No totta tosiaan, huudahti hän nauraen, jopa alan menettää kaiken toivon; tuo Michon-parka ei koskaan opi oikein kirjoittamaan.

-- Mikä Michon-parka? kysyi sveitsiläinen, joka sattui parhaillaan olemaan puhelemassa neljän ystävyksen kanssa, kun kirje tuli.

-- No, aina parempi kuin ei mitään! sanoi Aramis; onpahan eräs soma ompelijatar, josta minä paljon pidin ja pyysin sen vuoksi hänen kirjoittamaan minulle muistiksi muutamia riviä.

-- Hiisi vieköön! sanoi sveitsiläinen, jos hän on yhtä suuri nainen kuin hänen käsi-alansa on suuri, niin onpa hänessä lemmittyä kylliksi, veikkoseni.

Aramis luki kirjeen, ja antoi sen sitten Athokselle.

-- Katsoppas Athos, mitä hän kirjoittaa, sanoi hän.

Athos vilkaisi ensin kirjeesen ja hälventääksensä kaikki epäluulot, mitä kentiesi oli saattanut syntyä, luki hän sen ääneen:

"Serkkuni! Sisareni ja minä olemme hyviä unenselittäjiä ja me pelkäämme unia suuresti; mutta teidän unestanne saattanee toivottavasti sanoa: ei unissa uskomista. Hyvästi, voikaa hyvin ja antakaa meille joskus tietoja itsestänne.

Aglaé Michon."

-- Mistä unesta hän puhuu? kysyi rakuuna, joka oli lähestynyt kirjettä luettaessa.

-- Niin, mistä unesta? kysyi sveitsiläinen.

-- Oh, peijakas! vastasi Aramis, minä kerroin hänelle vaan muutaman unen, jonka olin nähnyt.

-- Oh, pentele, vai unien kertomista, minä en uneksi koskaan.

-- Te olette varsin onnellinen, sanoi Athos, nousten istuimeltaan; jospa minäkin voisin sanoa samaa.

-- En koskaan, toisti sveitsiläinen, ihastuneena siitä että semmoinen mies kuin Athos häntä kadehti, en koskaan, en milloinkaan!

Kun d'Artagnan näki Athoksen nousevan seisovilleen, nousi hän myös, tarttui hänen käsivarteensa ja meni ulos hänen kanssansa.

Porthos ja Aramis jäivät sveitsiläisen ja rakuunan kanssa lörpöttelemään.

Bazin puolestaan meni makaamaan eräälle olkikuvolle ja kun hänellä oli vilkkaampi mielikuvitus kuin sveitsiläisellä, uneksi hän että Aramis oli päässyt paaviksi ja pani hänen päähänsä kardinaalin hiipan.

Mutta niinkuin jo mainitsimme, Bazin'in palaaminen oli vaan jossakin määrin lieventänyt sitä levottomuutta, joka neljää ystävystä vaivasi. Odotuspäivät olivat pitkiä ja d'Artagnan olisi ollut valmis lyömään vetoa että vuorokaudet sisälsivät vähintään neljäkymmentä kahdeksan tuntia. Hän unhotti että kulku Kanavan yli oli ehdottomasti viivästyttävä ja liioitteli mylady'n voimaa; hän kuvitteli mielessään että tuolla naisella, jota hän piti hirviönä, oli yhtä yliluonnollisia liittolaisia kuin hän itsekkin oli; vähinkin melu sai hänet luulemaan että häntä tultiin vangitsemaan ja että Planchet tuotiin takaisin kuulusteltavaksi hänen ja hänen ystäviensä kanssa. Ja vielä enemmän: luottamuksensa tuohon kelpo pikardilaiseen, mikä näihin asti oli ollut niin rajaton, väheni päivä päivältä. Tuo levottomuus oli niin suuri, että se tarttui myöskin Porthokseen ja Aramikseen. Athos vaan pysyi tyynenä, ikäänkuin ei mikään vaara olisi ollut häntä uhkaamassa ja niinkuin hän olisi hengittänyt aivan tavallista ilmaansa.

Erittäinkin nousi tuo levottomuus kuudentenatoista päivänä niin suureen määrään d'Artagnan'issa ja hänen molemmissa ystävissään, ett'eivät he voineet pysyä paikoillansa, vaan harhailivat kuin varjot tiellä jota myöten Planchet'in olisi pitänyt palata.

-- Toden totta, sanoi Athos heille, te ette ole miehiä vaan lapsia, koska nainen voi noin teitä peljästyttää. Mitä meillä muutoin on peljättävää? Vankeuttako? No niin, kyllä meidät vankeudesta pelastetaan; pelastettiinhan rouva Bonacieux'kin. Hengen menettämistäkö? Joka päivähän me juoksuhaudassa panemme henkemme paljon suurempaan vaaraan, sillä luotihan voi musertaa jalan, ja minä olen varma siitä että välskäri saattaa meille paljon suurempia tuskia ottaessaan meiltä jalan, kuin pyöveli ottaessaan meiltä pään. Olkaa siis huoleti vaan; kahden, neljän, korkeintaan kuuden tunnin kuluttua on Planchet täällä; hän on sen luvannut ja minä luotan sangen paljon Planchet'in lupauksiin, sillä minusta näyttää hän kunnon mieheltä.

-- Mutta jos hän ei tule? sanoi d'Artagnan.

-- No niin, ell'ei hän tule, on hän saanut esteitä. Hän on sattunut putoamaan hevosen selästä tai tehnyt onnistumattoman hyppäyksen laivankannelta tai ehkä juossut itselleen keuhkokuumeen. Ajatelkaa, hyvät herrat, kaikkea, mitä mahdollisesti saattaa tapahtua. Elämä on suuri helminauha pieniä ikävyyksiä, joita filosoofi hymyillen nyppii irti. Olkaa filosoofeja, niinkuin minä, hyvät herrat; istukaa pöytään ja ruvetkaamme juomaan; tulevaisuus ei koskaan näytä niin ruusunpunaiselta kuin katsellessa viinilasin lävitse.

-- Tuo kaikki on kyllä hyvin, vastasi d'Artagnan, mutta minua jo väsyttää tuo alinomainen pelko, että viini, jota juon, tulee mylady'n kellarista.

-- Sinä olet kovin oikkuinen, sanoi Athos, niin kaunis nainen!

-- Merkitty nainen! sanoi Porthos, kömpelösti hymyillen.

Athos säpsähti, nosti käden otsallensa pyyhkiäksensä hikipisaroita ja nousi istuimeltaan, vapisten vastoin tahtoansa.

Sillä välin kului päivä ja ilta tuli vitkalleen, mutta tuli kuitenkin vihdoin. Ravintola täyttyi vierailla. Athos, joka oli ottanut huostaansa timantti-osuutensa, ei lähtenyt enää Parpaillot'ista. Hän oli saanut herra de Busigny'stä, joka muutoin oli antanut heille herkulliset päivälliset, oivan pelitoverin. He pelasivat siis yhdessä tavallisuuden mukaan, kunnes kello oli puoli kahdeksan, jolloin oli aika erota.

-- Me olemme kadotetut, kuiskutti d'Artagnan Athoksen korvaan.