Part 1

KOLME MIESTÄ MATKALLA

Kertomus Juhanin, Tuomaan ja Simeonin pikaretkestä pyramiideille

Kirj.

OSMO IISALO

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1921.

Matkatovereilleni Juhanille ja Tuomaalle omistan tämän kirjan.

Simeoni.

SISÄLLYS:

I. Lähtö Helsingistä. -- Pikku huomioita ravintolavaunussa. -- Kotimaalle hyvästi ja kiitos. II. Mieluinen hämmästys. -- Huolestunut ruotsalainen ja huoleton englantilainen. -- Harun al Rashid, Giajar ja Mesrur. III. Ruusu ja kukkanen. -- Skandinaavista ruokakulttuuria. -- Silmäys jäiselle ulapalle. -- Ahvenanmaan asia ratkaistu. IV. Vanhan Ruotsin tunnelmia. -- Kevät-aamu Tukholmassa. -- Eräs kulttuuritutkimuksen haara. -- Aamiainen Oopperakellarilla. V. Timanttien punnitsemista ja suomalaisten nimien lausumista Turkin konsulaatissa. -- Pikku kokemuksia ruotsalaisista. -- Hänen Majesteettinsa seurassa eteenpäin. VI. Liikunnon mysterio. -- Aamuisia näkyjä Etelä-Ruotsissa. -- Skånen peltoja. VII. Politiikkaa ja murkinapakinaa. -- Rügenin liitukallioita. -- Sassnitzin tunnelmia ja temppeleiden torneja. VIII. Tyynen elämän ylistyslaulua. -- Saksan varallisuus ja nousukyky. -- Suomalaisten suhteet saksalaisiin. -- Eräs, joka aikoi äänestää puolalaisia. IX. Suomen ja eräiden muiden valtakuntain lähetystöissä Berlinissä. -- Aamiainen Kempinskissä ja kuinka muuan nuori pari sitä söi. -- Museoissa käynnit. X. Pakinaa ja huomioita metsistä ja pelloista. -- Saksin vuorimaassa. -- Tutuhkossa ilmapiirissä. -- Viini- ja humalaviljelyksiä. XI. Pragin hajuja ja ihmisiä. -- Tshekkiläisten uusi suojeluspyhimys ja heidän kielikiihkonsa. -- Pikkuhuomioita. -- Vanha synagoga ja sirunen historiaa. -- Kolme omituista edeskäypää. XII. Passikokemuksia. -- Tuntematon Suomi. -- Tshekkiläisessä kirjakaupassa. -- Narodny Listy'n toimituksessa. -- Tshekkiläisessä pankissa. XIII. Gulliverit ja Lilliputit. -- Itävallan tulli. -- Masennuksen valtakunta. -- Suuret rahalaukut. -- Yötunnelma Wieniin tullessa. XIV. Päivä Wienissä. -- Herr Fiaker. -- Rahaa paaleittain. -- Yleinen elämän ilme. -- Bella gerant alii. -- Elintarvepulia ja hintoja. -- Ravintolamoraalia. -- Juoppouden harvinaisuus. -- Pyhän Tapanin tuomiokirkko ja goottilainen kirkkotyyli. -- Gretchenin rukous. XV. Matka Buda-Pestiin. -- Unkarin kieltä ja unkarilaista matkaseuraa. -- Klári de Pap, hänen veljensä ja juutalainen kulassi. -- Unkarilaisten onnettomuus. -- Näkyjä Unkarin tasangolta. -- Velvollisuudentuntoinen junailija. -- Balaton-järvi. -- Ystävällisiä neuvoja. XVI. Ilta Hungaria-hotellissa. -- Yleisön upeus. -- Mustalaissoittokunta, sen kokoonpano ja soitto. -- Tokaji Szamorodni-viini ja sen synty. -- Tonava tähtien valossa. XVII. Suomalaisten suosiminen. -- Hunyadi Janos ja unkarilaisten maailmanhistoriallinen suurtyö. -- Budan vanhoja taloja. -- Kruunauskirkko. -- Unkarilaisten malja. XVIII. Matka Szegediin. -- Unkarin maisemia ja unkarilaista seuraa sekä keskustelun aiheita nykyhetkellä. -- Rajakansain Europalle tekemä palvelus. -- Uusi Itävalta-Unkari. -- Paprikaa kuivataan. XIX. Szegedissä. -- Paikkakuntien erikoishajut, paprikan ja valkosipulin yhteiskatku, paprikaguljashi ja "salamit" -- Kävelyä kaupungin puistossa. -- Ravintolaelämää ja korttipeliä. -- Lausunto mustalaisista. XX. Szegedin torilla. -- Unkarilaisia emäntiä ja maalaistavaroita. -- Matka Szabadkaan. -- Serbialaisten puuhia. -- Szabadka, Jugoslavian suurin kaupunki. -- Käynti saunassa ja rikkaan lesken hautajaiset. XXI. Matka Belgradiin ja serbialaista matkaseuraa. -- Vanhan rouvan puheliaisuus ja kohteliaisuus. -- Serbialaisten loistavat ominaisuudet ja jalot periaatteet. -- Serbialaisten arvostelu unkarilaisista ja turkkilaisista. -- öisiä matkatunnelmia. -- Kuningas Pietari. XXII. Tulo Belgradiin, passitarkastus ja valittava kantaja. -- Ensimmäisiä kokemuksia kaduilla. -- Tunnustus hotellien portinvartijoille. -- Kuinka paikat Belgradin-Konstantinopolin pikajunaan hankitaan. -- Näkyjä kaduilla ja arveluja sivistystasosta. XXIII. Kun Simplon-expressiä odotettiin. -- Hotellin portieri Jugoslavian tulevaisuudesta. -- Kissannaukujaiset ja näkyjä asemalla. -- Bulgarialainen runoilija ja expressin vaunupoika. -- Pikajunan yleisöä ja sen elämää. -- Mr. Rowleigh. XXIV. Moravan laakso. -- Maanviljelysnäkyjä ja pajupuita, Maritsan laakson nähtävyyksiä. -- Ensimmäisiä tukkilaistunnelmia. -- Tulo Konstantinopoliin. XXV. Herra Jacques Bennado. -- Kiihkeä ja äänekäs katuelämä. -- Katukaupustelu ja huutoreklaami, kantajat. -- Galatan silta ja näköalat sieltä; eri ihmistyyppejä. -- Turkkilaisnaiset. -- Turkkilaisten esiintyminen ja heidän tyyneytensä. -- "Sulttaanin äidin moskea". -- Huomioita Stambulista. XXVI. Sofian kirkko. -- Vaikutus ulkoapäin. -- Kupoolijärjestelmän tarkoitus ja pyhäkön sisustavaikutus. -- Justinianuksen ja Teodoran aika, ja kuinka temppeli rakennettiin. -- Mohammed Valloittajan verisen käden merkki. -- Hikoavapylväs. -- Hippodromi, "siniset" ja "vihreät", Nikakapina, ja Teodoran uljuus. -- Delfoin kolmijalka. -- Teodosiuksen obeliski. XXVII. "Uponnut palatsi". -- Melanderin historian pätevyys. -- "Anatolisch-selbstverständlich!" -- "Jumalallisen rauhan kirkko" janitsharimuseona; näiden historiaa. -- Aimée Dubuc de Rivery'n harvinainen kohtalo. -- Montako janitshaaria voi päivässä hirttää kahteen puuhun? XXVIII. Turkkilainen kahvi ja kuinka sitä valmistetaan. -- Therapian kaupunki ja veneretki Bosporolla. -- Rumeli Hissar. -- Katuelämää Perassa myöhään illalla. XXIX. Ententen sotilaat. -- Venäläiset pakolaiset ja heidän kurjuutensa. -- Avustuspuuhat ja säälin turtuminen. -- Moskovia-ravintola ja sen tarjoilijattaret. -- Kumoon ajanut troikka ja uudet ruhtinaat. XXX. Turkkilaisten taide. -- Egyptiläinen ja Suuri basaari. -- Kreikkalaisen kauppiaan luona. XXXI. Turkkilaisten asuinrakennukset. -- Sulttaanin ellntarvelaki. -- Lampaanliha. -- Ajurit. -- Konstantinopolin vanhat muurit. Jedi Kulé eli "Seitsemän tornia", Kultainen portti ja "Turkin keisarin kuva", vankikopit ja "verikaivo", Top Kapu eli "Tykkiportti" ja Konstantinopolin valloitus. -- Kahrié-moskea ja sen vanha pappi. -- Mohammed III:n hauta. XXXII. Käynti Kultaisella sarvella. -- Wrangelin laivasto. -- Vanha turkkilainen upseeri ja hänen mielipiteensä kreikkalaisista. -- Turkkilainen sotilas. -- Piastereitten voima ja hra Bennadon viimeiset palvelukset. -- Lähtömeteli laiturilla. -- Iperohi-laivan matkustajat. -- Dardanellit ja Gallipoli. XXXIII. Tenedos-saari. -- Keskustelua kreikattaren kanssa. -- Politikoivia kreikkalaisia. -- Lesbos ja Mytilinin idyllejä. -- Viimeinen mohikaani. -- Musiikkia Sapphon ja Erinnan haudalla. XXXIV. Smyrnan satamassa. -- Maihin pääsy kielletty. -- Kreikkalaiset lähtevät rintamalle. -- Chios ja Kapudan pasha. -- Matkustava italialainen. -- Tutkimus meritaudista. XXXV. Pireuksessa. -- Klassillisen nimistön käyttöä. -- Ensi vaikutelma Atenasta. -- Tulo Akropoliille. -- Parthenonin tyylin perusajatus. -- Akropolis nykyhetkellä ja sen hävityksen vaiheita. -- Akropoliin tunnelma. XXXVI. Olympeion ja katkenneet pilarit. -- Lähtö Ismene-laivalle ja odotus siellä. -- Abessiniaan matkustavat saksalaiset vapaaherrat, romanialainen rouvashenkilö, amerikalaiset missit, Indian kreikkalainen y.m. -- yhteensä yksitoista kansallisuutta. -- "Vähän jumalaton protesti". XXXVII. Illanviettoa kansainvälisessä seurassa ja tyyppejä siitä. -- Ahkera puuseppä. -- Onneton lapsi. -- Vihdoinkin merelle. XXXVIII. Kretan saarella. -- Chanian tasanko ja kaupunki sekä pikkunäkyjä sieltä. -- Kretalaisia kansantansseja. -- Romaniatar ja leijonanmetsästäjät törmäävät yhteen. -- Isänmaallinen juhlahetki. -- Etevä ravintoloitsija. XXXIX. Mielipiteemme kreikkalaisista. -- Kreikkalaisia patriootteja. -- Kuvaus hinduista ja japanilaisista. -- Afrikan ranta. -- Valaistuksen väri ja räikeys. -- Aleksandrian satama ja maihinnoususeikkailuja. XL. Hotelli. -- Maa, jossa ei tarvitse pelätä sadetta. -- Katuelämää arabialaiskortteleissa. -- Hautajaiset. -- Serapeum, Pompejuksen pylväs ja katakombit. -- Kirkkoisä Kyrillus. -- Egyptin pumpuli. -- Häät. -- Mehemed Ali. -- Pääskyset. -- Kuningaspalmu. -- Eläintarha ja peipposet. -- Englantilaisviha. XLI. Egyptiläisessä laulukahvilassa. -- Orkesteri, laulajatar, kappaleen esitys ja yleisö. XLII. Egyptiläisnaisen huntu. -- Ovatko egyptiläiset erikoista "kansaa"? -- Europalaisia liikemiehiä. -- Matka Kairoon, huomioita kastelulaitoksista, viljelyksistä ja kylistä. XLIII. Tie pyramiideille. -- Elämän ja kuoleman vastakohta. -- Keopsin pyramiidi. -- Elämän arkipäiväisyys beduinin ja kameelin edustamana. -- Sfinksi. -- Hyvästit kuoleman kentälle. XLIV. Kairo ja päivä siellä. -- Troopillista kasvullisuutta. -- Kairon museo, Ramses II:n ja muiden faraoiden muumiot. -- Basaari, naisten lihavuusryyti, parfyymi ja ambrasavukkeet. -- Egyptin naiset, monivaimoisuus. -- Salaperäisiä viittauksia. -- Muhamettilaisia ylioppilaita. XLV. Kana, varis, harakka, varpunen, lammas, sika, aasi ja hevonen. -- Eläinrääkkäys ja tunteettomuus etelämaissa. -- Erilaisia pukumuotoja. -- Hampaitten kulta. -- Muodin mukaiset silmälasit. XLVI. Brindisi. -- Apulian viljelyksiä. -- Apenninien poikki räntäsateella, vuoristonäkyjä. -- Solernon lahti. -- Napoli. -- Käynti Pompejissa ja kuvitelma sen hävityksestä. -- "Santa Lucia". XLVII. Napolista Romaan. -- Pietarin kirkko. -- Paavalin kirkko. -- San Pietro di Vincoli ja Michel Angelon "Moses". -- Santa Maria della Vittoria ja Berninin "Pyhä Teresa". -- Vatikaanissa. -- Sikstiniläinen kappeli. -- Forum Romanum. -- Colosseum. -- Katakombit. -- Kaksi kallisarvoista Roman hautaa. XLVIII. Makaroonin syöntiä: -- Rautatiematka Rivieralla. -- Thomas Cook & C:o. -- Englannittaria. -- Marseille. -- Cette. -- Narbonne. -- Tie pystyyn Cerebièressä. -- Perpignan. -- Saksankielen harrastusta. -- Parisiin. XLIX. Tanssiva Europa. L. Mona Lisa. -- Lasten leikkiä. -- Naisten paratiisi. -- "Kulttuuri". -- Toivotus Ranskalle. LI. Vihan valta Europassa. -- Kölnin tuomiokirkko. -- Saksalainen "humoristi". -- Vihdoinkin kotona.

I.

Lähtö Helsingistä. -- Pikku huomioita ravintolavaunussa. -- Kotimaalle hyvästi ja kiitos.

Leikattiin maaliskuun 12 p. 1921.

Tänä päivänä, kello 5,15 i.p., oli kolmen matkatoveruksen määrä aloittaa kauan suunniteltu pikaretki etelän maille, kevättä ja korkeaa aurinkoa vastaan, seuduille, jotka lapsuudesta saakka ovat olleet verhoutuneina mielikuvituksen ihannoivaan, satuhohtoiseen autereeseen. Ja kun lähtö sitten todellakin tapahtuu ja ero omaisista sekä kotikaupungista jättää sydämeen kaipuun kipeyttä, tuntee yhtäkkiä, kuinka paljon ihmiselle on kallista: kaikki se, mikä jää, ja kaikki se, mikä on edessä. --

Haikein mielin vaelsi Simeoni näinä minuutteina Helsingin asemalle, sillä vaikka suuren maailman näkeminen houkutteleekin, on kuitenkin kaikki kotiin jäävä niin kallista, että siitä täytyy suorastaan riistäytyä irti. Vanhanaikaisesti suuteli ja syleili hän vaimoansa ja pikku tytärtänsä, jotka ikävissään ja itkuaan pidätellen seisoivat siinä hiukan noloina ja hämillään, kuin ällistyneinä, että nytkö se pelätty matka sitten alkoi. Tällaiset tunteet eivät kuitenkaan ehtineet saada mitään suurempaa sijaa, sillä viereltä kuuluva, toisen matkatoverin, Juhanin, karski ääni ilmoitti, että nyt on mentävä vaunuun, koskapa rautatiehallituksen ilmoittama laillinen lähtöhetki rupeaa olemaan käsissä. Ja niinpä vaihdettiin viimeinen silmäys, jätettiin asemasillalle eräitä pareja sieviä suomalaisia naissilmiä, annettiin veturin hihkaista ja nykäistä vaunut liikkeelle, ja niin alettiin vakaasti ja järkähtämättömästi mennä jyskyttää Turun kuuluisaa kaupunkia kohti. Kolmas matkatoveri, jykevä Tuomas, oli matkustanut sinne jo edeltäpäin, yhtyäkseen "retkueeseen" vanhassa Auran satamassa.

Tällaisen eron hetken jälkeen oli Simeoni jonkun aikaa vaiteliaana, tuimasti imeskellen savukettansa ja katsellen mieleensä jäänyttä Helsingin kuvaa. Se muuttui vähitellen kauniiksi, lempeäksi naiseksi, joka kaipaavasti seurasi katseellaan kaikkia pois kiitäviä lapsiaan, jo edeltäpäin toivottaen niille tervetuloa takaisin. Simeoni ymmärsi siinä istuessaan, kuinka tavattoman kallisarvoinen on "ero sovinnossa", kuinka välimatka yhä suurentuessaan samassa suhteessa pienentää kaikkia niitä piikkejä ja sarvia, joita itsekukin on jokapäiväisessä elämässä näkevinään lähimmäisensä otsassa ja kyljessä, ja joita vastaan hän alituisesti puskee ja möyryää, ollen muka itse aina oikeassa ja ihmetellen, miten muut ihmiset voivat olla niin peräti väärässä.

Tällaiset mietteet keskeytyivät kuitenkin pian, sillä osastossa olevat vakaat suomalaiset rupesivat pian lausahtelemaan aatteita, huomioita ja sukkeluuksia, joista useat omaperäisyydessään väkisinkin vetivät sarjan karheita huulia kontiomaiseen naurun vireeseen. Ja kun sitten siirryttiin ravintolavaunuun, oli siellä Juhanin ja Simeonin kahdelle silmälle ja korvalle paljon sekä nähtävää että kuultavaa.

Siellä oli sangen kansainvälinen yleisö, josta melkoisen osan muodosti juutalainen kansanaines, suureksi osaksi kotoisin Helsingistä. Simeoni, jolla kyllä oli ollut aikaisemminkin tilaisuutta tutustua valitun kansan ulkonäköön, huomasi silti vaipuvansa tutkimaan sitä tarkoin uudelleen. Joukossa oli monta naista, jotka hänen Venla-ihanteestaan huolimatta eivät vaikuttaneet vastenmielisiltä, mutta milloin nenä oli säilyttänyt tyypillisen ulkonevaisuutensa, milloin huulet olivat paksut, tukka musta ja öljyinen, hartiat kuin atleettiklubin puheenjohtajalla ja silmät kuin kivihiilen sirpaleet, siinä loppui Simeonilta sulattamiskyky. "Tunnustan heidät", ajatteli hän, "mielelläni vähintään vertaisikseni luojan edessä, mutta siitä huolimatta pyytäisin nöyrimmästi saada suorittaa tämän lyhyen ajallisen vaellukseni eri osastossa kuin he." Ja kuunnellessaan juutalaisten keskustelua huomasi Simeoni, että ihminen aina puhuu mieliaineestaan. "Jos minulla nyt olisi miljoona kruunua", kuului eräs Ruben-tyyppi lausuvan, ja hänen mustat silmänsä paloivat kapitalistisesta voitonhimosta ja sormet tekivät eräänlaisia käyristyviä, haravamaisia liikkeitä. "Taivas varjelkoon kruunu parkoja sinun kouriisi joutumasta", ajatteli siihen Simeoni, tarkastellessaan miehen ihka uusia vaatteita, kotkannenää, tummaa, aaltoilevaa ja kiiltävää tukkaa, voimakasta leukaa ja kameelimaisia hartioita -- mies oli oikeastaan erittäin komea -- ja miettiessään, että rohkea pitää sen henkilön olla, joka tuon kanssa uskaltautuu kahden pimeään huoneeseen.

Keskustelu tällaisessa ravintolavaunussa, jossa sattuma vie yhteen toisilleen aivan tuiki tuntemattomia henkilöitä, on tavallisesti sangen vaisua. Syödään haluttomasti eteen ilmestyviä annoksia, heitellään hajamielisiä silmäyksiä ikkunasta, vilkaistaan naapureihin tahi pidetään salaa silmällä jotakin huvittavaa syömätapaa ja syöjää, kiitellään konemaisesti ja annetaan pään veltosti tärähdellä vaunun kiitäessä kiskolta toiselle. Mutta aina on seurueessa sentään joku, joka ikäänkuin riemuiten valitsee juuri tämän syömähetken purkaakseen sydämensä niin, että sen kyllä naapuritkin kuulevat. Sanomattakin on selvää, että täällä pohjoismaissa se henkilö on venäläinen, joka on saanut kielensä kantaan kuulalaakerin ja ylimääräisen annoksen parasta, koskaan kuivamatonta koneöljyä, niin että se maailman synkeimmänkin mullistuksen, hetkellä lerkkuu ja läpättää aivan käsittämättömän helposti ja liukkaasti. Niinpä tässäkin vaunussa, tuossa Simeonin viereisessä pöydässä, istuu venäläinen, jonka kasvonpiirteet kertovat Abrahamin jälkeläisen olleen joskus hänen sukuvuoteensa ääressä ainakin kastemaljan pitäjänä tahi kummina, ja jonka ajelematon parta sekä kuluneet vaatteet kertovat hänen yhdeksännellätoista hetkellä päässeen lipsahtamaan pois siitä sudenkuopasta, jota bolsheviikit leikillisesti nimittävät maalliseksi paratiisiksi. Hän puhuu taukoamatta, tasaisesti ja katkeamatta, poristen kuin hyvällä tulella kiehuva pata, ja tätä Simeoni kuuntelee hartaasti. Hän rupeaa miettimään, mahtaako tuon puheen takana olla riittävästi ajatusvaluuttaa, ja vastaa kysymykseen kieltävästi. Jos asia nimittäin olisi niin, ei maailmaan mahtuisi mitään muuta kuin venäläisten ajatuksia, koskapa heitä on niin paljon ja koska he puhuvat eniten.

Kun Simeoni ja Juhani olivat lopettaneet ateriansa, ilmestyi viereiseen pöytään eräs muista välittämätön, jyrkän itsenäisesti esiintyvä herrasmies, jonka kehto luultavasti oli keinunut jossakin äiti Svean kamarin, lattialla. Kylmästi ja kiinteästi, kuin edeltäpäin tehden tyhjäksi kaikki vastaväitteet, hän tilasi teetä, ja saatuaan sen veti paperikääröstä esille paistetun linnun, arvattavasti kanan, jolla siis nyt oli edessään toinen surkea loppu. Simeoni ihan kyyristyi tuolillaan katsellessaan, kuinka mies käänteli kanaparkaa käsissään kuin köyhä mies kannikkaa Juhani Ahon lastussa, lopulta iskien pitkät, valkoiset, haarallaan sojottavat raateluvälineensä sen lihavimpaan paikkaan. Mainio ruokahalu tuolla miehellä! Kun Simeoni ummisti silmänsä ja kuunteli luitten rusahtelua hänen hampaittensa välissä, tuntui hänestä kuin olisi hän nähnyt jalopeuran jauhavan poloisen kristityn sääriluita Colosseumin areenalla. Syötyään kanastansa puolet kääri mies loput paperiin ja poistui uhmailevan ja ynseän näköisenä. Hän oli Simeonin mielestä taloudellinen ja turhia menoja välttävä henkilö.

Näin olivat matkan ensimmäiset tunnit kuluneet, ja kun Simeoni rupesi tarkastamaan ohi kiitävää maisemaa, huomasi hän, että maaliskuun ilta vaipui surumielisen ruskoisena keväisen, nietoksistaan hiljalleen riisuutuvan maan ylle. Puista on lumi jo kadonnut, koivujen urvut ovat paisuneet ja antavat maisemalle ruskeahkoa, eloisaa väriä. Koko luonto on kuin hiljaisen odotuksen vallassa, aavistaen kevään tulevan ja elämän heräävän. Poislähdön tunnelman valossa Simeoni katseli kaikkea herkällä mielellä, kuin jättäen hyvästi, ja tuntien kaiken tuossa edessään omakseen, joka töllin, puun ja pensaan, siellä esiintyvän elämän kaikissa muodoissaan.

Ja niinpä tulla hurahtikin juna Turkuun ja ajoi suoraa tietä satamaan. Auran vanha kaupunki, sivistyksen ensimmäinen kynnen jälki karussa kamarassamme, oli siinä takana, ja Simeoni tunsi aivan selvästi tuomiokirkon vakavan katseen sielussaan. Hän oli, omituista kyllä, ensimmäistä kertaa Turussa, ja senkin pimeällä. Mutta pimeä ei häntä häirinnyt, vaan saattoi hän sen suojassa sitä paremmin kansoittaa koko tienoon historiallisilla mielikuvillaan, nähden selvästi, kuinka tuolta tuomiokirkon tornista valonsäteet tunkeutuivat kuin hengen majakasta yhä kauemmaksi pimeyteen, yli salojen ja loputtomien erämaiden, kuinka ne sytyttivät yhä uusia tulia, poistaen pimeyttä edestään, kunnes vihdoin valkeus saapui kaukaisten korpienkin sopukoihin.

II.

Mieluinen hämmästys. -- Huolestunut ruotsalainen ja huoleton englantilainen. -- Harun al Rashid, Giafar ja Mesrur.

Arvokkaasti ja tyynesti astelivat Juhani ja Simeoni ruotsinmaalaiseen Ragna-laivaan, jalosti kestettyään passi- ja tullitarkastuksen. Esteettä se näytti sujuneen muillekin, lukuunottamatta venäläistä, joka siitä huolimatta, että hänen passinsa luultavasti oli täydessä kunnossa, kansallisominaisuuksiensa vuoksi joutui virkamiesten kanssa laajaan keskusteluun. Se päättyi kuitenkin suopeasti, koskapa hänkin hetken kuluttua kiipesi laivaan, halliten oikealla kädellään painavaa ja monta myrskyä sekä kolhausta kokenutta matkalaukkua. Toverukset menivät tarkastamaan hyttejänsä, huomasivat ne hyviksi, sijoittivat tavaransa järkevien periaatteiden mukaan, totesivat, että kolmas toveri, jykevä Tuomas, oli laivalla, joskin vaipuneena hyvää tekevän ja raskaan unen helmoihin, ja kiipesivät vihdoin jälleen laivan yläkertaan. Siellä oli ruokailupaikka valaistu kirkkaasti kuin hääsali, pöydät notkuen laseista ja maljoista, täynnä kovin viettelevän näköisiä keittiökemian vanhoja ja taattuja keksintöjä. Kehoittamatta istuivat toverukset pöytään eikä Simeonikaan muistanut tällä hetkellä vanhaa säästäväisyysperiaatettaan, että kun panee vain vähän sianmurennusta leivän päälle, niin se särvittää niin. Mutta toveruksilla oli edessään mieluinen hämmästys.

Kun oli saatu vähän voileipä-aineksia, sattuivat Juhanin ja Simeonin silmät yhtaikaa erääseen pieneen, mutta korkeajalkaiseen lasiin, jonka vanhemmat helsinkiläiset kyllä hyvin muistavat, muka joka on nuoremmalle polvelle jokseenkin yhtä tuntematon kuin harvinainen museo-esine. Juhanin ja Simeonin katseet sattuivat yhteen ja niistä välähti ymmärryksen valo. Seurasi hiljainen ja jännittävä odotus, jonka kuluessa veljeksistä kumpainenkin vaivihkaa siirteli sillipalasta lautasellaan syrjemmäksi, ikäänkuin tulevaista päätarkoitusta varten. Ja eihän vain! Hetken kuluttua ilmestyi heidän eteensä Ruotsin riikin neitonen, kädessään ase, jota totuudenmukaisesti täytyy nimittää pulloksi. Hän teki aseellaan vaativan liikkeen noita pieniä laseja kohti, samalla katsoen toveruksiin kysyvästi. Lukija voi arvata, että tässä tarvittiin nopeata ratkaisua ja erinomaisen harvinaiset aatteet mennä törmäilivät läpi toverusten aivorustingin. "Mitähän tuo tekisi?" arveli Simeoni miettiväisen näköisenä, johon Juhani arvokkaasti lisäsi: "Me lienemme nyt kieltolain vaikutuspiirin ulkopuolella." -- "Jokohan aluevedet on läpäisty?" järkeili tähän lainkuuliaisesti taas Simeoni, jolloin Juhani odottamattoman päättäväisesti vastasi: "Varmasti!" Ja niinhän se sitten kävi, että huolimatta tieteen sitovista todistuksista alkoholin epäterveellisestä ja turvottavasta vaikutuksesta nimenomaan maksaan, toverukset vanhojen muistojen vietteleminä lankesivat ottamaan sen, jota sanotaan ruokaryypyksi, vieläpä hiljaa sen päälle ähkäistenkin, kuten asia vaatii, ja vihdoinkin antaen sillipalalle sen tehtävän, joka sille alkujaan on oikeastaan määrätty. Ja että se antaa ruoalle ylimääräistä vauhtia, sitä ei kiellä kukaan suomalainen, mikäli ainakin Simeoni oli tässä suhteessa elämänsä varrella pystynyt saamaan yleisestä mielipiteestä ja kokemuksesta selkoa.