Part 8

Murembwe-nimisen niemen kohdalla oli maan asukkaita kokoontunut suuri joukko rannalle, kun Livingstone ja Stanley matkustivat ohitse. Asukkaat kokivat houkutella matkalaisia maalle nousemaan. Ennenkuin nämä olivat vielä tehneet päätöstä, nousisivatko maalle vai eivätkö, huusivat maalla olevat käskemällä, ja uhkasivatpa suuren Wamin (jumalan) kostoa, jolleivät matkustajat tottelisi. Tällainen kutsumus ei tietysti heitä liioin miellyttänyt ja he lähtivät heti ulommaksi maasta, jolloin villit osoittivat kiukkuansa viskelemällä kiviä. Stanley oli jo valmis antamaan pyssynluodilla vastauksen tähän tervehdykseen, mutta Livingstone ei sitä hyväksynyt ja asia jäi sillensä. He lähtivät eteenpäin ja viettivät yönsä erään niemen kärjessä, jossa tiheät viidakot olivat heidän suojanansa vihollisten hyökkäyksiä vastaan. Livingstone selitti, että pääsyy asukasten kiukkuun muukalaisia vastaan oli se, että arapilaiset ja sekarotuiset orjakauppiaat olivat menetelleet niin julmasti ja kavalasti heidän maassaan orjia ryöstäessään, että siitä täytyi olla seurauksena näiden epäluulo ja vihamielisyys kaikkia muukalaisia vastaan. Tällainen mieliala ei kuitenkaan ollut aivan yleinen, sillä muutamissa kylissä osoittivat asukkaat todellista ystävyyttä ja vierasvaraisuutta.

Livingstone oli arvellut Tanganjikan veden laskevan jonkun virran kautta pohjoiseen päin, ja saadakseen selvän tästä asiasta oli hän nyt lähtenyt Stanleyn kanssa tutkimusretkelle. He huomasivat että vesi Tanganjikan pohjoispäässä oli näöltään aivan toisellaista kuin keskikohdalla, jossa se on kirkasta ja vaalean viheriäistä. Mugere-nimisen virran suusta alkaen pohjoiseen päin oli vesi sitä vastoin ruskeata ja mutaista. Eräs maan asukas, joka oli kulkenut paljo näillä tienoilla, kertoi että pohjoisempana asuvien ruhtinasten kesken oli paraikaa sota. Siellä päin on sota kuitenkin toisellainen kuin muualla. Kun toinen on miehineen hyökännyt toisen maahan ja onnistunut ajamaan pois jonkun karjalauman sekä saa tapetuksi pari kolme ihmistä, jotka eivät ole olleet kylliksi varoillaan lähteäkseen pakoon, kuluu usein viikkokausia, ennenkuin toinen ruhtinas taas vuorostaan tekee samalla tavalla, ja useimmiten ovat kärsityt tappiot ja saavutetut saaliit molemmin puolin yhtä suuret. Sama maanasukas, joka oli matkailijoillemme tuonut sotasanoman, huomasi Livingstonen utelijaisuuden saada tietoja Tanganjikan veden juoksusta ja rupesi silloin täydellä varmuudella latelemaan juttujansa Rufifi-virrasta, joka muka alkoi järven pohjoispäästä ja kulki suoraan pohjoiseen päin Mtesan maahan. "Mihinkäpäs se muuanne menisi?" lisäsi hän. Kuitenkin näyttivät miehen vakuutukset ja vannomiset "barikallah" ja "inschallah" liian innokkailta eikä Livingstone niihin luottanut. Saavuttuaan sitte Stanleyn kanssa saman virran suulle, sai Livingstone nähdä, ettei virta juossut järvestä pois, vain päin vastoin laski Tanganjikaan. Tämä järvi on pohjoispäässä paljo kapeampi kuin keskikohdalla, mutta kuitenkin sielläkin niin leveä, että Livingstone ja Stanley viipyivät 9 tuntia kulkiessaan soutamalla sen poikki. Aivan järven pohjoispäässä oli Mugikawa nimisen maakunnan päällikkö Ruhinga vastaanottanut heidät erittäin ystävällisesti ja hän tunsi seudun jotenkin tarkoin sekä antoi useita tietoja siitä. Sitäpaitse osoitti hän europalaisia matkamiehiä kohtaan suurta vierasvaraisuutta lahjoittaen heille härkiä, lampaita sekä hunajaa ja maitoa.

Kaikilla seuduilla ei kuitenkaan kohdeltu heitä ystävyydellä, vaan monessa paikassa kavaluudella ja julki vihamielisyydelläkin. Varovaisuudella ja hiljaisella kärsivällisyydellä maltti Livingstone kumminkin kaikki vihollisuudet, niin ettei syntynyt tappelua missään paikassa maan asukasten ja hänen väkensä välillä. Tanganjikan länsirannalla asuvat kansat osoittivat suurta taipumusta rosvouteen, niin että matkustajaimme täytyi siellä liikkua erittäin varovaisesti. He väistivät asuttuja paikkoja ja ottivat yösijakseen milloin jonkun aution saaren, milloin niemen, jossa heidän täytyi varovaisuuden vuoksi varustautua torjuakseen mahdollisesti yöllistä päällekarkausta.

Livingstonen päätarkoitus matkallansa Stanleyn kanssa oli saada selville, lähtikö Tanganjikasta mitään virtaa pohjoiseen päin. Kun hän oli tullut näkemään, ettei niin ollut, kääntyi hän takaisin seuraten järven läntistä rannikkoa, ja kuta etelämmäksi he tulivat, sitä korkeammiksi muuttuivat rannat, sitä jyrkemmiksi vuoristo rantamaalla. Lähellä rantaa kohosi matalampi vuoriharjanne ja sen takana sisempänä maassa pitkä jono korkeampia vuoria, joiden huiput olivat noin 2,500 ja 3,000 jalan korkuiset ja melkein aina tasapäiset tai pyöristetyt. Siellä täällä kohosi yksityinen huippu yli muiden, tehden siten näköalan viehättävämmäksi. Rannanpuolisesta vuoresta kulki järveä kohti matalampia haaroja tai vähitellen viettäviä tasankoja, joilla tavallisesti juoksi joku vähempi virta. Kasvullisuus näillä tasangoilla oli mitä rehoittavin, ja viehätti suloudellaan matkustajia. Öljypalmuja kasvoi suurina metsikköinä, joiden suojaan asujamet olivat rakentaneet ruskeat majansa, siellä täällä oli joukko jättiläispuita, joita asukkaat nimittävät _mwule_; samoin ilahuttaa silmää laajat kedot, joilla kasvaa asukasten kylvämää durra-viljaa; ruohot ja monet muut kasvit täällä ovat toisen muotoiset kuin rantamaalla, ja vaikuttavat maan ulkomuotoon. Niin esim. mimosa-kasvi, jonka lehdet kasvin latvassa muodostavat sateenvarjon muotoisen ryhmän. Niillä on palkohedelmä ja niiden pihkaa käytetään liimana, paperia y.m.s. yhteen liistaroidessa. Tavallinen gummi arabicum on useimmiten mimosa kasvista saatua. Vielä omituisemmat ovat nämä kasvit sen vuoksi, että muutamat siihen sukuun kuuluvat kutistavat lehtensä kokoon, kun sen lehviä liikutetaan, ja samoin vetää koko kasvi lehtensä kokoon yöksi. -- Pitkin rannikkoja oli valkoisia hietikkoja, joille kalastajat vetävät venheensä niin korkealle, etteivät pauhaavat aallot ylety niitä vahingoittamaan. Rannikolla näkyi siellä täällä puiden varjossa kalastajia lepäämässä väsyneinä vaivoistaan. Sellainen oli tavallinen näky Livingstonen ja Stanleyn yhteisellä venematkalla Tanganjikan rannikkoja pitkin.

Afrikan sisäjärvien rannoilla tekevät asukkaat veneensä tavallisesti yhdestä ainoasta puusta, joksi useimmiten käytetään mwulepuuta. Suurimmaksi kasvavat nämä puut Tanganjikan länsirannikolla Ugoman, Uwiran ja Urundin sekä Usovan maakunnissa. Pisimmät veneet ovat yli 10 syltä pitkät ja niiden valmistukseen menee paljon työtä ja aikaa; jo puun kaataminen on vaikea työ sellaisilla huonoilla työkaluilla kuin neekereillä on. Kolme kuukautta tavallisesti menee puun kovertamiseen ja veneen tekoon, niin että se on ihan valmis lykätä vesille. Puu asetetaan ensin niin, että sen alle voidaan virittää useita tulia vierettäin ja sillä keinoin poltetaan puusta se osa, joka on oleva veneen yläpuoli ja tulee onteloksi. Veneen tekijä palkkaa avukseen tähän työhön muutamia naapureita maksaen heille vähän viljaa tai palmuöljyä. Kun vene on valmis, valmistaa sen tekijä useita saviruukullisia oluen kaltaista juomaa, jota nimitetään pombe ja kutsuu kaikki naapurinsa ja tuttavansa lykkäämään venettä vesille. Kun vene on saatu hinatuksi vähän matkaa lähemmäksi rantaa, ryypätään ahkerasti pombe'ta ja ryhdytään taas virkistetyillä voimilla työhön ja huudetaan toistensa kehotukseksi niinkuin pohjois-hämäläinen elonleikkaaja ruistalkoossa.

Ison veneen hinta on tavallisesti noin 720 kyynärää vaatetta, mutta arapilaiset tavallisesti maksavat veneestä ison joukon monellaista tavaraa, niinkuin esim. kymmenkunnan ruukkua palmuöljyä, tusinan vuohia, monellaisia vaatteita, muutamia kuokkia, joitakuita säkkiä suolaa ja jyviä -- ja siten ovat he usein saaneet veneen halvemmalla, kuin jos suorastaan maksaisivat koko hinnan vaatteilla.

Paitse edellä mainittua mwule-puuta on näillä seuduilla Afrikaa toisiakin omituisia puulajeja, joista mainittakoon eräs mbugn-niminen puu, jonka kuoresta asukkaat tekevät vaatetta. Kun puun kuori on liotettu, survotaan sitä vähän ja silloin on puunkuori aivan kuin paksu pehmoinen huopa eli viltti. Joskus tehdään saman puun kuoresta köyttäkin, mutta useimmiten sitä käytetään pyöreiden vakkasien valmistukseen, joita nimitetään kirindoiksi. Tällaiset vakkaset maalataan sitte kirjaviksi monellaisilla savensekoituksilla ja niissä säilytetään viljaa korkeiden paalujen päällä, etteivät valkoiset muurahaiset pääse vakkasen sisusta tyhjentämään. Saman puun kuoresta valmistavat muutamat kansat myös veneitä. Toiset käyttävät kuorta asuntojen katoiksi ja sängyiksi.

Palmuöljy, josta on joitakuita kertoja mainittu, valmistetaan guinea-palmun hedelmistä, jotka sen latvassa riippuvat suurissa tertuissa. Hedelmät survotaan rikki ja keitetään, ja kun öljy on saanut kuivaa, kootaan se suuriin saviruukkuihin, jotka sisältävät noin 4-10 kannua. Öljy on näöltään kuin keltainen sula voi, ja monet Sisä-Afrikan kansat käyttämät sitä ruokansa valmistukseen.

Samoin kuin kasvikunta on eläinkuntakin Sisä-Afrikassa hyvin runsas. Metsissä on monellaisia sekä petoja että vahingottomia eläimiä. Kissan sukuisia vaarallisempia petoja tapasi Stanley leijonan ja leopardin. Muista pedoista mainittakoot hyenat ja sakaalit, ovat ison koiran kokoiset ja liikkuvat tavallisesti vain yöllä. Niillä on erittäin lujat hampaat, joilla ne voivat musertaa suurimmatkin luut. Sakaali on pieni ketun kokoinen eläin, joka syö haaskoja ja on sillä tavoin hyödyksi, koska se on avullinen sellaisten aineiden poistamisessa, joista ilma voi saastua. Suuremmista metsän eläimistä mainittakoon elefantti, virtahepo, sarvikuono, giraffi, sebra, monellaiset antiloopit, puhvelit, sekä villisiat. Koti-eläiminä käyttävät neekerit raavaita, joita on useaakin laatua. Ugogossa esim. ovat nautaeläimet kyttyräselkäiset niinkuin biisonit Amerikassa, sitä vastoin ovat raavaat Ujijissa ilman kyttyrää ja tavattoman pitkäsarviset. -- Joissa ja virroissa on runsaasti monellaisia kaloja, joita asukkaat pyytävät omaksi tarpeekseen ja myöskin viedäkseen niitä toisille seuduille kaupaksi. Mutta vaikka tämä maa on luonnonlahjoilla niin runsaasti varustettu, niin on sillä kuitenkin ilmanalansa tähden monta haitallista puolta, sillä siellä ovat monet taudit hyvin tavalliset; niinpä esim. on punatauti siellä hyvin tappavainen, samoin siellä kuolee ihmisiä hyvin suuressa määrässä koleraan, kuumetautiin, rokkoon ja vilutautiin. Suurimmat turmiot tekee rokko; ja tavallisten kauppateiden varsilla näkee varsin usein hautaamattomia ihmisruumiiden jäännöksiä, kun tavarain kantajat sairastuneina ovat jääneet jälelle ja ovat sitte kuolleet, sillä ei mikään kylä vastaanota sellaista sairasta, vaan hänen täytyy tehdä itselleen maja jonnekin metsään, jos hän nimittäin jaksaa, ja siihen hän jää, kunnes hän paranee tai kuolee.

Luonnon ihanuuksien puolesta on Ujiji kauniimpia seutuja koko Sisä-Afrikassa. Siitä kertoo Stanley, ettei niin välinpitämätöntä ihmistä mahtane olla, joka ei suuresti ihastuisi kauniisen näköalaan Tanganjikan yli, kun aurinko nousee ja koko järvi hohtaa hopeisena mitä kauneimmissa väreissä ja taivas vaihettelee loistavimmissa värivivahduksissa, mitä voi ajatella. Hyvin nopeasti vaihettelevat pilvet ja yli-ilma kullankeltaisen, tummansinisen, ruusunpunaisen, hopeanvalkoisen, purppuran ja sahrami-värin välillä, ja nuo ihanat värit tulevat näkyviin ja katoavat yhtä pian. Pilvet taivaalla ovat milloin untuvien, milloin suurien pumpulikasojen muotoiset ja rupeavat auringon valossa hohtamaan kullankiiltävinä, heijastaen kauniin hohteensa jättiläiskorkeita mustansinisiä vuoriharjanteita vastaan, jotka lännessä rajoittavat Tanganjikan, ja koko avaruus leviää kuin ihana unelma suloisimmassa ruusunhohteessa hämmästyneen ja huumautuneen katsojan eteen, ja kaikki on ikäänkuin ympäröitty välkkyvällä hopean kiillolla. Jos missään, niin täytyy täällä ihailla luonnon suloa ja ihmetellä kaikkivaltiaan Luojan mestaritöitä.

Uniamwesin asukkaat nimittävät Jumalaa nimellä _miringu_. Häntä he palvelevat hyvin harvoin, silloinkin vain rukoillessaan kaikellaista rikkautta ja maallista onnea. Miringu on heidän arvelunsa mukaan kaikkien kappalten luoja ja kaiken rikkauden jakaja. Kun joku kuolee, sanovat jälkeen jääneet: "Miringu on hänen ottanut", tai "Hän on hukassa; se on Jumalan työ"; ja tämä lausutaan pelolla, joka osoittaa, että kuolema heidän mielestään on jotakin ihmeellistä ja kammottavaa.

Samoin kuin monessa muussakin maassa ovat tytöt Uniamwesissä jotenkin suuressa määrässä turhamielisiä. Ihastuksella he katselevat koristuksiansa käsiranteissa ja nilkoissa ja hypistelevät mielihyvällä punaisia, keltasia, valkosia ja viheriäisiä helminauhojansa, jotka niin heleästi loistavat heidän mustalla ihollaan. Helmiä sovittelevat tytöt hiuksiinsakin ja leikittelevät helmivyöllänsä, joka pidetään vyötäisellä. Heitä miellyttää suuresti pitää vyöllänsä metallilangoista tehtyä vyötä, vaikkei olisi hamettakaan, jota vyö pitäisi koossa. Ei mistään tyttö paremmin ihastu, kuin jos joku kehuu hänen koristeittensa häntä somistavan, ja ikävällä hän odottaa sitä aikaa, jolloin hän pääsee naimisiin ja saa silloin oman mielensä mukaan hallita omaisuuttaan, kanojansa ja pikkukarjaa, jolla hän etupäässä vaihettaa itselleen koristeita arapilaisilta kauppiailta.

Naineet vaimot kokoontuvat tavallisesti auringon laskun jälkeen suuriin seuroihin, johon kukin tuo mukanansa matalan istuimensa ja vieressään hänellä on puolikasvuinen tyttärensä, joka hypistelee äitinsä tukkaa ja letittelee sitä jos jonkinnäköisille palmikoille, sillä välin kun äiti kasvot loistavina tyytyväisyydestä loruaa niitä näitä ja tupakoi. Vanhemmat vaimot istuvat tavallisesti suuressa piirissä puhellen päivän tapahtumista, yksi juttelee lehmästänsä, joka on tauonnut lypsämästä, toinen kehuu tehneensä hyvän kaupan, kun hän möi maitoa valkoiselle miehelle, kolmas kertoo mitä hän sattui näkemään ollessaan ulkotöillä ja neljäs puhuu miehestään, joka lähti viljaa myymään pääkaupunkiin, josta hän ei ole vielä palannut, j.n.e.

Samoin kuin vaimot, keräytyvät miehetkin torille juttuja laskemaan, milloin mistäkin. Valkoisen saapuminen heidän kaupunkiinsa ei tietysti voi jäädä pakinoista pois. Heistä ei kuitenkaan kukaan ole niin röyhkeä, että hän epäilisi uutisen totuutta, että äsken tullut muukalainen tosiaan on valko-ihoinen, ja hänen puhettansa ei ruveta valheeksi väittämään niinkuin usein tapahtuu sellaisissa seuroissa, jotka pitävät itseään sivistyneinä. Joka miehellä on kädessä joku keihäs teroitettavana tai kirvesvarsi vuoleskeltavana ja piippua poltetaan ahkeraan. Tupakan sekaan sekoitetaan usein hampun lehtiä ja siemenkoteloita, jotka poltettuina vaikuttavat päihdyttävästi.

Asukkaat Uniamwesin maakunnassa ovat uutteria työmiehiä. Itse he sulattavat rautansa ja valmistavat siitä kuokkia, keihään kärkiä, sotakirveitä j.m.s. ja tavallisesti annetaan tällaisia työkaluja veroksi Ugogossa, kun he palajavat kaupparetkiltänsä. Karjanhoitoa harjoitetaan yleisesti ja varakkaammilla arapilaisilla on 40-50 lypsylehmää, mutta neekerillä harvoin enemmän kuin 30. Lehmät lypsävät harvoin enemmän kuin 3 tuoppia, usein ei sitäkään.

Neekerit rakastavat myös musiikkia, vaikka se tavallisesti on hyvin yksitoikkoista ja raakamaista. Parhaat laulajat ovat kuitenkin sukkelat sepittämään huvittavia tilapäisiä lauluja, ja jos on tapahtunut jotain merkillistä, olipa se sitte valtiollista taikka yksityistä laadultaan, niin on aina joku laulaja valmis sepittämään siitä huvittavaisen laulun, jota lauletaan joka kylässä.

* * * * *

Stanleyn ja Livingstonen yhteinen retki Tanganjikan rantoja pitkin kesti 28 päivää, jonka jälkeen he palasivat Ujijiin. Siellä Stanley kohta sen jälkeen sairastui ankaraan kuumetautiin ja Livingstone hoiti matkatoveriansa erittäin huolellisesti ja hellästi, joka seikka vielä entistä enemmän herätti Stanleyn kiitollisuutta ja kunnioitusta tätä hänen jaloa ystäväänsä kohtaan. Hän oli suuresti pahoillaan, että Livingstone oli saanut kärsiä paljon kiusaa niiden miesten puolesta, jotka Englannin konsuli oli lähettänyt häntä auttamaan hänen maatieteettisillä tutkimusmatkoillaan. Ujijissa oli monta miestä, jotka olivat Englannin hallituksen toimesta palkatut Livingstonen apulaisiksi, vaan kun he vaativat häneltä palkkaansa, eikä hänellä ollut varoja sitä maksaa, niin he aikoivat pitää heille käytettäväksi annetut kiväärit. Kun Stanley sai tietää, että he olivat Sansibarissa saaneet ennakolta palkkaa 60 dollaria (300 markkaa) ja että he olivat sitoutuneet seuraamaan Livingstonea mihin ikänä hän käskisi heitä, niin harmitti häntä suuresti, että nuo muutamat veijarit saivat niskoittelemisellaan esteettömästi tehdä tyhjäksi Livingstonen aikeet ja vielä päästä voitolle kinastuksessaan. Stanley pyysi sentähden ja sai luvan Livingstonelta ottaa kiväärit pois vaikka väkivallalla. Hän julisti siis heille ja arapilaisille, että oli heidän onnekseen, että hän oli tavannut Livingstonen hengissä, sillä jos he olisivat koskeneet hiuskarvaankaan hänen päässään, niin olisi Stanley palannut rantamaalle ja tullut pian takaisin tuoden mukanaan sellaisen miesjoukon että hän olisi heille tuottanut ankaran koston. Kun ei kiväärejä kuitenkaan annettu takaisin mielisuosiolla, lähetti Stanley Livingstonen palvelijan Susin sekä tusinan aseellisia miehiä niitä väkisin ottamaan ja muutaman minuutin kuluttua annettiin kiväärit ilman mitään vastarintaa.

Livingstone oli päättänyt seurata Stanleyta hänen paluumatkallaan rannikolle Unianjembehen, tuodakseen sieltä ne tavarat, jotka Englannin konsuli oli hänelle lähettänyt jo vuosi takaperin. Stanley puuhasi ja varusteli kaikkia tarpeita paluumatkaa varten, joka tapahtui toista tietä kuin hän oli tullut, nimittäin ensin pitkin Tanganjikan itärantaa ja sitte halki asumattomien seutujen, joten vältettiin ne veronkiskomiset, jotka olivat tulomatkalla tekemäisillään lopun Stanleyn kärsivällisyydestä. Ennenkuin paluumatkalle lähdettiin, sairastui Stanley vielä kerran kuumetautiin, neljännen kerran sen jälkeen kuin hän oli tavannut Livingstonen. Hän parani neljän päivän kuluttua, vaan oli hyvin heikko. Joulun juhla lähestyi ja Stanley selitti kokillensa tämän suuren juhlan merkitystä valkoisten ihmisten keskuudessa, sekä käski Feraijin laittaa parhaat herkut mitä voitiin saada lihavasta lampaan ja vuohen lihasta, maidosta, hedelmistä, munista, viinistä, nisujauhoista, perunoista, kaloista, sipulista ja muusta mitä siellä oli saatavana, mutta -- Feraiji turmeli paistin, kärvensi pannukakun ja kaikki muutkin herkut olivat pilalla. Ettei hän silloin saanut lujasti selkäänsä, siitä hänen oli kiittäminen Stanleyn heikkoutta, sillä tämä tuskin jaksoi nostaa kättänsä, mutta niin vihaisesti hän katsoi kokkiansa, että siitä olisi kuka toinen hyvänsä tullut masennetuksi paitse Feraiji. Tämä vaan irvisti kuin hullu, turmeltuaan ruoat ihan kelvottomiksi.

Ujijista oli arapilainen päällikkö Sayd ben Majid lähtenyt 300 aseellisen miehen kanssa taistelemaan Miramboa vastaan kostaaksensa poikansa Sudin kuolemaa. Hän hehkui kiukusta ja kostonhimosta ja Stanley toivotti hänelle onnea matkalle ja että hän vapauttaisi Keski-Afrikan sellaisesta hirmuvaltiaasta kuin Mirambo oli. Sayd ben Majid antoi Stanleylle matkaansa varten lainaksi suuren venheensä, mutta kun Livingstonenkin miehet otettiin mukaan, niin oli vene liian pieni, ja kun tämä huomattiin, niin eräs toinenkin arapilainen ystävällisesti antoi lainaksi venheensä. Kolmantena joulupäivänä 1872 lähtivät Stanley ja Livingstone matkalle aamulla, ja suuri joukko arapilaisia sekä ympärillä asuvia neekereitä tuli heitä saattamaan rantaan sekä sanomaan jäähyväisiä. Stanleyn miehet oli jaettu kahteen osaan, joista toinen kulki jalkaisin maata myöten, toinen venheissä. Maajoukko seurasi pitkin rannikkoa ja joka virran suulla tulivat venheet lauttaamaan heitä virran yli. Livingstone kulki edellä ja hänen venheensä perässä oli pystytetty Englannin lippu. Stanley seurasi toisessa venheessä, josta liehui pitkän bambutangon päästä Amerikan lippu. Siinä oli soutajina muutamia Ujijilaisia, jotka olivat palkatut tuomaan venheet takaisin. Stanleyn miehet olivat erittäin iloissaan siitä, että nyt pääsivät paluumatkalle ja he osoittivat iloansa siten, että rupesivat reippaasti laulamaan ja soutivat ponnistaen voimiansa viimeiseen saakka, kunnes hiki tuli päähän ja heidän täytyi hengästyneinä levähtää. Uusi laulu innostutti heidät taas uudelleen näyttämään voimiansa soutamalla, niin että vene keulasta perään asti tutisi. Maata myöten kulkevat miehet näyttivät olevan yhtä iloisella mielellä, sillä hekin yhtyivät laulaa loilottamaan samoja lauluja kuin venheessä laulettiin. He kokivat pysyä yhdellä kohdalla venheiden kanssa ja sukkela Kalulu, Stanleyn passaripoika, pikku Bilali ja Majwara juoksentelivat kilpaa vuohten, lampaiden ja aasien kanssa ja yleinen ilo näytti elähyttävän luontoakin vehreine metsineen, vainioineen ja ruohokenttineen, ja Tanganjikan hopealta välkkyvällä vedenpinnalla vallitsi juhlallisen majesteetillinen tyyneys.

Sitä tietä, jota Stanley ja Livingstone nyt kulkivat yhdessä, ei ollut kukaan arapilainen eikä sawahili siitä ennen kulkenut, ja he olivat sen vuoksi aivan tietämättömät siitä, mihin seutuihin heidän maajoukkonsa joutuisi. Sille varustettiin ruokaa 8 päiväksi, ettei se joutuisi ahdinkoon, jos rantamaan korkeat vuoret keskeyttäisivätkin joksikin ajaksi yhteyden sen ja järveä myöten kulkevan matkueen välillä. Järven rannoilla olevissa kallioissa nähtiin veden jättämiä viivoja, jotka osoittivat, että Tanganjika tulvan aikana on noin 3 jalkaa korkeammalla kuin matalan veden aikana ja kun järvestä ei mikään virta vie vettä pois, niin päättivät Livingstone ja Stanley, että vesi siitä vähenee höyryämällä.

Kun Stanley ja Livingstone olivat kulkeneet noin 10 peninkulmaa pitkin Tanganjikan rantaa ja kolmen päivän odotuksen jälteen yhtyneet jälleen maajoukon kanssa, niin lähetettiin venheet takaisin ja matkaa jatkettiin sitte suoraan itää kohti tuntemattomien ja asumattomien erämaiden halki, seuraten ensin Loajeri-nimisen virran laaksoa. Ainoana matka-oppaana oli kompassi. Neekerit epäilivät ensin suuresti seurata Stanleytä, mutta 9 päivän kuluttua, jolla ajalla he olivat saaneet kärsiä sangen paljo nälkää ja vaivoja, tultiin korkean Magdala-vuoren näkyviin, jonka juurella he olivat majailleet tulomatkallansa Ujijiin, ja nyt kaikki epäilys heistä katosi. Asmani, joka tulomatkalla oli ollut oppaana, ihmetteli suuresti, kuinka tuo pieni kone oli osannut tien paremmin kuin hän, ja selitti juhlallisesti, ettei se voinut pettää.

Eräänä päivänä, kun matkue vielä oli Loajeri-virran laaksossa, seisahtui Livingstone äkkiä ja osoitti äänetönnä eteensä. Stanley lähestyi häntä ja näki edessään äkkijyrkän vuorenrotkon, jonka toisella reunalla kulki puhvelilehmä. Juuri kun se lähestyi, ampui Stanley sitä ja luoti sattui lapaluun taakse selkärankaan. Puhveli päästi valittavan ammumisen ja vielä kahdesti ampui Stanley sitä, jolloin se kuoli. Sen liha leikattiin ohuiksi kappaleiksi ja kuivattiin tulella evääksi. Toisen kerran, kun matkue lepäsi ja Stanley oli lähtenyt pyssy kädessä katselemaan jotakin otusta, tuli ihan aavistamatta hänen eteensä villi elefantti korvat levällään ja kärsä ojennettuna, ikäänkuin se olisi hänelle antanut varoituksen: "Seis! matkamies!" Kun hänen pyssynsä ei olisi voinut tehdä mitään vahinkoa näin suurelle otukselle, katsoi Stanley parhaaksi vetäytyä pakoon ja katsoessaan taaksensa hän näki elefantin heiluttelevan kärsäänsä, ikäänkuin se olisi jäähyväisiksi arvellut virkkaa: "Olipa parasta sulle, poikaseni, että hyvissä ajoissa pötkit käpälämäkeen, sillä minä olin juuri litistämäisilläni sinut mäsäksi!"