Part 5

"Ja", jatkoi Pickersgill, "kun nyt olen ottanut laivan päällikkyyden loordin sijasta, on aivan välttämätöntä, että otan myöskin loordin nimen. Niin kauan kuin olen aluksessa, olen siis loordi B.; ja sallikaa minun esittäytyä tällä nimellä: minua ei saa puhutella muuksi. Voitte luottaa siihen, miss Ossulton, että olen mitä isällisimmin huolehtiva viihtymyksestänne ja mukavuudestanne!"

Jos Cecilia Ossulton olisi uskaltanut vapaasti ilmaista todelliset tunteensa tällä hetkellä, niin hän olisi purskahtanut äänekkääseen nauruun; olihan tämä kaikki niin kovin hullunkurista. Mutta samalla juuri aseman ilveilymäisyys rauhoitti häntä vielä enemmän. Hän meni kajuuttaan, raskas paino kirvonneena sydämeltään.

Sillävälin olivat miss Ossulton ja mrs. Lascelles kannen alla olleet kovin levottomina Cecilian pitkällisen poissaolon vuoksi; he eivät tienneet mitä ajatella, eivätkä rohjenneet nousta kannellekaan. Mrs. Lascelles oli jo kerran päättänyt kaiken uhallakin mennä ylös; mutta miss Ossulton ja Phoebe olivat alkaneet pelästyneinä kirkua ja niin hartaasti pyytäneet häntä olemaan heitä jättämättä, että hän vastahakoisesti oli suostunut jäämään alas. Cecilian kasvot, hänen astuessaan kajuuttaan, rauhoittivat mrs. Lascellesin, mutta eivät tätiä, joka juoksi hänen luokseen ja itkien ja nyyhkyttäen heittäytyi hänen kaulaansa, sanoen:

"Mitä ovat he tehneet sinulle, rakas Cecilia-raukkani?"

"Eivät yhtään mitään, täti", vastasi Cecilia; "kapteeni puhuu varsin ystävällisesti ja lupaa osoittaa kaikkea mahdollista arvonantoa meitä kohtaan, kun vain tottelemme hänen käskyjään; mutta muussa tapauksessa..."

"Muussa tapauksessa... mitä sitten, Cecilia?" kysyi miss Ossulton tarttuen veljentytärtään käsivarteen.

"Antaa hän meidän nähdä nälkää eikä päästä meitä pois täältä."

"Jumala meitä armahtakoon!" huusi miss Ossulton ja alkoi taas nyyhkyttää.

Cecilia meni nyt mrs. Lascellesin luo ja ilmoitti hänelle kahden kesken kaiken mitä oli tapahtunut. Mrs. Lascelles oli Cecilian kanssa samaa mieltä siitä, että heidän ei tarvinnut pelätä mitään loukkauksia, ja asiasta keskustellessaan puhkesivat he molemmat lopulta äänekkääseen nauruun: jutulla oli uutuudenviehätyksensä, ja perin naurettavaa oli, että herroista oli tullut salakuljettajia. Cecilia oli mielissään siitä, että hän ei saanut kertoa mitään tädilleen, koska hän toivoi tädin nyt niin säikähtyvän koko selkkauksesta, ettei häntä enää milloinkaan tarvitsisi saada seurakseen huvipurjehdukselle; ja mrs. Lascelles oli vain liiankin iloinen siitä, että miss Ossultonilla oli kiusaa, tämä kun oli niin monasti ja moninaisilla tavoilla häntä loukannut. Keskustelun päätyttyä olivat molemmat siis varsin tyytyväisiä ja mrs. Lascelles tunsi luonnollista uteliaisuutta päästä näkemään uutta loordi B:tä ja uutta mr. Ossultonia. Mutta he eivät olleet vielä syöneet aamiaista ja tunsivat nyt itsensä kovin nälkäisiksi, päästyään levottomuudestansa. He käskivät senvuoksi Phoeben pyytää muonamestarilta hiukan kahvia tai teetä. Tuli vastaus: "Aamiainen on katettu kajuuttaan, ja loordi B. toivoo, että naiset tulevat aterialle."

"Ei, ei", vastasi mrs. Lascelles, "sitä en voi tehdä, ennen kuin olen tullut ensin esitellyksi heille."

"Minäkään en tahdo mennä", vastasi Cecilia; "mutta kirjoitan lappusen, jotta saamme aamiaisen tänne."

Cecilia kyhäsi lyijykynällä seuraavat rivit:

"Miss Ossulton tervehtii loordi B:tä; kun naiset tuntevat itsensä kovin huonovointisiksi tämänaamuisen levottomuuden jälkeen, ovat he varmoja siitä, että arvoisa loordi suo anteeksi, jos he eivät voi tulla aamiaiselle, mutta toivovat tapaavansa arvoisan loordin päivällispöydässä, ellei jo sitä ennen kannella."

Pyyntöön tuli suosiollinen vastaus, ja muonamestari kattoi pian aamiaispöydän naisten kajuuttaan.

"No, Maddox", kysyi Cecilia, "miten tulet toimeen uuden isäntäsi kanssa?"

Muonamestari loi katseen ovea kohti, nähdäkseen oliko se suljettu, pudisti päätään ja sanoi sitten epätoivoisen näköisenä:

"Hän on antanut määräyksen paistaa metsänriistaa päivälliseksi, miss, ja kaksi kertaa on hän uhannut heittää minut mereen."

"Sinun täytyy totella häntä, Maddox, muutoin hän aivan varmaan täyttää uhkauksensa. Nämä merirosvot ovat hirvittäviä ihmisiä. Ole tarkka ja palvele häntä aivan niinkuin hän olisi isäni."

"Kyllä, kyllä, armollinen neiti, tahdon niin tehdä; mutta tulee sitä vielä meidänkin aikamme. Tämähän on aavalla merellä tapahtuvaa _murtovarkautta_, ja kuljen mielelläni vaikka viisikymmentä penikulmaa nähdäkseni hänen hirttämisensä."

"Muonamestari!" huusi Pickersgill kajuutasta.

"Oi, hyvä Jumala! ei kait hän ole kuullut puhettani... luuletteko hänen kuulleen, miss?"

"Seinät ovat hyvin ohuet, ja sinä puhuit äänekkäästi", sanoi mrs. Lascelles; "riennä joka tapauksessa heti hänen luokseen."

"Hyvästi, miss; hyvästi, armollinen rouva, ellen näkisi teitä enää", sopersi Maddox vavisten pelosta, kun hän totteli kauhistavaa käskyä... jonka tarkoituksena oli pyytää hammastikkua.

Miss Ossulton ei tahtonut koskea aamiaiseen; mutta mrs. Lascellesilla ja Cecilialla oli mainio ruokahalu.

"On ikävä istua suljettuna tänne kajuuttaan", virkkoi mrs. Lascelles; "tule, Cecilia, mennään kannelle."

"Ja jätätte minut tänne!" huusi miss Ossulton.

"Onhan Phoebe täällä, täti; menemme kannelle koettaaksemme taivuttaa merirosvot viemään meidät maihin."

Mrs. Lascelles ja Cecilia panivat hatun päähänsä ja menivät ylös. Loordi B. nosti heille hattuaan ja pyysi saada kunnian tulla esitellyksi kauniille leskelle. Hän johti naiset istumaan ja alotti sitten keskustelun eri asioista, joilla samalla oli uutuuden mielenkiintoa naisille. Loordi puhui Ranskasta ja kuvasi sen satamakaupunkeja, kertoi silloin tällöin väliin hauskan kaskun, osoitti naisille eri niemet, lahdet, kaupungit ja kylät, joiden ohi nopeasti viiletettiin, ja aina oli hänellä joku pikku juttu kerrottavana kunkin yhteydessä. Ennen kuin naiset olivat olleet kahta tuntia kannella, havaitsivat he suureksi ihmeekseen olevansa ei vain huvitettuja kuulemastaan, vaan vieläpä keskustelevansakin salakuljettajakapteenin kanssa, ja useastikin olivat he ääneensä nauraneet. Mutta tuo tekoloordi oli herättänyt heissä luottamusta; he uskoivat täydelleen, että kaikki hänen selittelynsä oli totta ja että hän oli ottanut purren haltuunsa kuljettaakseen turvaan tavaransa sekä saadakseen kostaa ja kelpo tavalla nauraa. Mutta mikään näistä kolmesta rikoksesta ei ole kuolemansyntiä kauniimman sukupuolen silmissä, ja Jack oli pulska, sorea mies, jolla oli mainio käytös ja varsin miellyttävä keskustelukyky, samalla kun kapteenin ja hänen ystävänsä esiintymisessä yleensäkään ei ollut ilmennyt muuta kuin mitä suurinta kunnioittavaisuutta.

"Hyvät naiset, kun ette pelkää minua, mikä on suurempi onni kuin minulla on ollut syytä odottaa, niin olette ehkä huvitettuja näkemään, miten kovin pelkureita ovat ne, jotka syyttävät teidän sukupuoltanne arkamaisuudesta, jos sallitte, lähetän kutsumaan kokkia ja muonamestaria ja tiedustelen heiltä päivällisestämme."

"Tietäisinpä mielelläni, mitä saamme päivälliseksi", sanoi mrs. Lascelles teennäisen vakavana; "vai mitä arvelet, Cecilia?"

Cecilia painoi nenäliinan suulleen.

"Käskekää muonamestarin ja kokin heti tulla tänne peräkannelle", huusi Pickersgill.

Muutaman sekunnin kuluttua ilmaantuivat molemmat.

"Muonamestari!" huusi Pickersgill lujaa.

"Tässä olen, mylord", vastasi Maddox, hattu kädessä.

"Mitä viinejä olette ottanut esille päivälliseksi?"

"Samppanjaa, mylord, ja punaviiniä, mylord, ja madeiraa ja sherryä, mylord."

"Ette bourgognea, sir?"

"En, mylord; bourgognea ei ole laivassa!"

"Ei ole bourgognea, sir! Uskallatteko sanoa minulle sellaista?"

"Sieluni autuuden nimessä, mylord", huudahti Maddox ja lankesi polvilleen, "bourgognea ei ole laivassa -- kysykää naisilta."

"Hyvä on, sir, saatte mennä."

"Kokki, mitä teillä on päivälliseksi?"

"Paistettua lamm... metsänriistaa, sir... mylord", vastasi kokki, valkea lakki kädessään.

"Ja mitä vielä, mies?"

"Keitettyä vasikanpäätä, mylord."

"Keitettyä vasikanpäätä! Se on käristettävä, muutoin korvennutan teidät, sir!" huusi Pickersgill äkäisellä äänellä.

"Kyllä, mylord; käristän sen."

"Ja mitä vielä, sir?"

"Maintenon-kotletteja, mylord."

"Maintenon-kotletteja! vihaan niitä... en tahdo niitä, sir. Ne on laitettava _à l'ombre chinoise_."

"En tiedä, mitä se merkitsee, mylord."

"Se ei liikuta minua, lurjus. Ellette saa sitä selville ennen päivällistä, niin kalojen ruoaksi joudutte... siinä kaikki; saatte mennä."

Kokki hoiperteli pois väännellen käsiään ja valkeata lakkiaan -- sillä hänellä oli se vielä oikeassa kädessään -- ja katosi kannen alle etukannen luukusta.

"Olen tehnyt tämän osoittaakseni teille kohteliaisuuden, jonka hyvin olette ansainneet, arvoisat naiset; olette rohkeampia kuin toinen sukupuoli."

"Muistakaa, että me olemme alkaneet luottaa teihin, kun olette antanut vakuudeksi sananne, mylord."

"Osoitatteko siis minulle sen kunnian, että luotatte minuun?"

"En niin tehnyt, ennen kuin näin teidät", vastasi mrs. Lascelles; "mutta nyt olen vakuutettu siitä, että te pidätte lupauksenne."

"Te tosiaan rohkaisette minua, arvoisa rouva, edelleen noudattamaan oikeutta", sanoi Pickersgill kumartaen; "sillä olisinpa kovin pahoillani, ellette voisi hyväksyä tekojani, ja vielä enemmän pahoillani, jos osoittautuisi, etten ole luottamuksenne arvoinen."

Kuten lukija huomaa, on kaikki toistaiseksi menemässä erinomaisen hyvin.

VI LUKU.

Huvipursi salakuljettaja-aluksena.

Cecilia palasi kajuuttaan katsomaan, oliko hänen tätinsä jo käynyt rauhallisemmaksi; mutta mrs. Lascelles jäi kannelle. Hän oli kovin mieltynyt mr. Pickersgilliin, ja he jatkoivat keskusteluaan. Pickersgill ryhtyi puolustamaan käytöstään loordi B:tä kohtaan, eikä mrs. Lascelles voinut muuta kuin myöntää, että häntä oli ärsytetty menettelyynsä. Jonkun aikaa haasteltua viittasi hän Pickersgillin ammattiin ja siihen, miten paljon ylempänä tuollaista lainvastaista tointa mr. Pickersgill näytti olevan.

"Ehkä ette usko minua, arvoisa rouva", vastasi Pickersgill, "jos sanon teille, että minulla on yhtä hyvä oikeus käyttää aateliskilpeä kuin loordi B:llä itsellään, ja että en esiinny todellisella nimelläni. Salakuljetus ei missään tapauksessa ole rikosta; ja minä pidän tätä villiä elämää, jota miehineni vietän, tavattoman paljon parempana kuin olla yli olkain katseltuna seuraelämässä senvuoksi että olen köyhä. Köyhyys on kaikkein suurin rikos meidän maassamme. Voin, jos minulla on onni mukanani, kerran taas ottaa entisen nimeni. Silloin te ehkä jälleen kohtaatte minut ja voitte silloin, jos tahdotte, paljastaa minut."

"Sitä en arvatenkaan tekisi", vastasi leski; "mutta sittenkin minua pahoittaa, kun näen henkilön, joka ilmeisesti on aiottu parempaan, toimivan niin häpeällisellä alalla."

"Tuskinpa tiedän, arvoisa rouva, mikä on ja mikä ei ole häpeällistä tässä sovinnaisuuksien maailmassa. Ei pidetä häpeällisenä kumarrella jonkun hovin paheita tai nauttia eläkettä, joka on kiskottu kansan ahkeruuden kustannuksella ja annettu palkaksi halpamielisestä orjailusta. Ei pidetä alhaisena kymmenysten anastamista, jotka on aiottu jumalanpalveluksen edistämiseksi, ja niiden tuhlaamista kylpypaikoilla tai muualla huveja tavoitellessa sen sijaan että harrastettaisiin hyvää. Ei pidetä kehnona kerran toisensa perään ottaa asianajopalkkioita vääryyden puoltamisessa ja viattomuuden ahdistamisessa, totuuden vääristelyssä ja paholaisen avittamisessa. Pörssin uhkapeliä ei katsota alentavaksi, tai valitsijain rehellisyyden turmelemista lahjuksilla, mistä ei ole uhkanakaan sen suurempaa rangaistusta kuin siitä, mihin minä olen syyllinen. Kaikkea tätä ja paljoa muutakaan ei pidetä huonona; ja kuitenkin kaikissa noissakin tapauksissa on yhteiskunnan siveellisiä siteitä höllennetty, sen sijaan että minun alallani ei toimiteta toisille syyllisyyttä..."

"Mutta se on kuitenkin rikosta", keskeytti mrs. Lascelles.

"Se on tullilakien rikkomista, ei muuta. Huomatkaa, rouva hyvä, hallitus yllyttää salakuljetusta, kun on kysymyksessä kotimaisten tuotteiden vieminen mannermaalle, samalla kun se ryhtyy kaikkiin toimenpiteisiin ehkäistäkseen tavarain salaisen tuonnin omaan maahan. Voiko nyt, hyvä rouva, se olla _rikosta_ laivan keulan ollessa suunnattuna pohjoiseen, mikä _ei_ ole rikosta, kun laiva kulkee vastakkaiseen suuntaan?"

"Ammattia painaa kuitenkin eräänlainen häpeätahra, se täytynee teidän myöntää."

"Sen tunnustan, arvoisa rouva; ja niin pian kuin vaan voin, luovun koko ammatista. Vanki ei koskaan hartaammin ikävöi vapautusta kahleistaan; mutta en voi jättää tointani, ennen kuin näen olevani siinä asemassa, että minua eivät enää voi ylenkatseellisesti kohdella ne, joitten seurassa olen oikeutettu liikkumaan."

Tällä hetkellä näyttäytyi muonamestari keulapuolella ja viittaili mrs. Lascellesille, joka pyysi anteeksi ja meni hänen luokseen.

"Jumalan tähden, arvoisa rouva", sanoi Maddox, "kun hän näyttää olevan ystävällinen teille, niin olkaa hyvä ja koettakaa saada selville, miten ne kotletit on laitettava. Kokki repii epätoivoissaan hiukset päästään, emmekä saa koskaan päivällistä; ja niin saan minä kantaa vastuun kaikesta ja minut... heitetään yli laidan."

Mrs. Lascelles pyysi Maddox-parkaa odottamaan hetkisen, kunnes hän saisi tarpeelliset tiedot. Hän tulikin tuotapikaa takaisin miehen luo.

"Nyt olen saanut asian selville. Kotletit on ensin keitettävä etikassa, sitte paistettava munataikinassa ja tarjottava anshoviskastikkeen ja malagarusinain kera."

"Ensin paistettava etikassa, sitte keitettävä munataikinassa ja tarjottava mantelien ja rusinoitten kera!"

"Ei -- ei!" Mrs. Lascelles toisti ohjeet pelokkaalle muonamestarille ja palasi sitten peräkannelle, jatkaen Pickersgillin kanssa keskustelua, johon nyt myöskin Corbett ensi kertaa otti osaa. Corbettilla oli kyllin älyä käsittääkseen, että kuta vähemmän hän esiintyi ennen kuin hänen esimiehensä oli päässyt hyviin väleihin naisten kanssa, sitä suotuisammaksi koitui tulos.

Sillävälin oli Cecilia mennyt alas tätinsä luo, joka yhä valitteli ja voivotteli. Nuori neiti koetti kaikin tavoin lohduttaa häntä ja saattaa hänet vakuutetuksi siitä, että jos olisivat kohteliaita ja tottelevaisia, niin heillä ei olisi mitään pelättävänä.

"Kohteliaita ja tottelevaisia, tosiaan", huusi miss Ossulton, "miestä kohtaan, joka on salakuljettaja ja merirosvo! Minä, loordi B:n sisar! Ei milloinkaan! Sen heittiön röyhkeyttä!"

"Se on kaikki totta, täti; mutta muistakaa, että meidän täytyy mukautua olosuhteisiin. Nämä miehet vaativat ehdottomasti, että syömme päivällistä heidän kanssaan, ja siihen on meidän suostuminen, muutoin emme saa päivällistä."

"Minäkö istuisin samaan pöytään merirosvon kanssa! En milloinkaan! En tahdo päivällistä -- tahdon nähdä nälkää -- tahdon kuolla!"

"Mutta, rakas täti, muuta mahdollisuutta ei ole päästä vapaaksi; ja ellette suostu, niin mrs. Lascelles luulee, että teillä tosiaan on halu jäädä näiden merirosvojen pariin."

"Mrs. Lascelles arvostelee muita itsensä mukaan."

"Kapteeni on kieltämättä varsin kohtelias ja kaunis mies. Hän näyttää valepuvussaan aatelismieheltä. Miten kummallista olisikaan, jos tämä kaikki, täti hyvä, olisi pelkkää pilaa!"

"Pilaa, lapseni?" vastasi miss Ossulton, kohottautuen istualleen sohvassa.

Cecilia huomasi osanneensa naulan kantaan, kuten sanotaan; ja hän esitti montakin syytä käsitykselleen, että kaikki oli vain peloittamiseksi keksittyä pilaa ja että ylhäällä oleva herrasmies oli joku arvossapidetty kansalainen. Niinpä täti alkoi kuulla järjen ääntä ja vihdoin suostui tulemaan mukaan päivällispöytään. Mrs. Lascelles tuli nyt alas, ja kun päivällinen ilmoitettiin valmiiksi, menivät he kaikki aluksen suureen kajuuttaan, missä tapasivat Pickersgillin ja Corbettin odottamassa heidän tuloaan.

Miss Ossulton ei uskaltanut katsoa heihin, ennen kuin hän kuuli Pickersgillin sanovan mrs. Lascellesille: "Ehkä, arvoisa rouva, olette niin ystävällinen ja esittelette minut tälle arvoisalle naiselle, jota minulla ei aikaisemmin ole ollut kunnia nähdä?"

"Mielelläni, mylord", vastasi mrs. Lascelles. "Miss Ossulton, tämän nuoren naisen täti."

Mrs. Lascelles oli tahallaan esittämättä vastavuoroon "loordia", pitääkseen vanhaa neitoa ymmällä.

"Katson mitä suurimmaksi kunniaksi saada olla miss Ossultonin seurassa", sanoi Pickersgill. "Arvoisat naiset, olemme odottaneet vain teitä, istuaksemme pöytään. Mr. Ossulton, asettukaahan pöydän päähän ja tarjotkaa lientä."

Miss Ossulton hämmästyi; hän loi katseensa salakuljettajiin ja näki kaksi hyvinpuettua herrasmiestä, joista toinen ilmeisesti oli loordi ja toisella sama sukunimi kuin hänellä itsellään.

"Tämän täytyy kaiken olla pilaa", ajatteli hän, ja kävi varsin rauhallisena nauttimaan lientä.

Päivällinen meni miellyttävästi; Pickersgill oli herttainen, Corbett leikkisä, ja miss Ossulton tointui siinä määrin, että joi lasin viiniä loordin kanssa ja kysyi Corbettilta, mitä heidän sukunsa haaraa tämä oli.

"Arvatenkin irlantilaista haaraa?" lausui mrs. Lascelles, ennättäen avuksi.

"Aivan niin, arvoisa rouva", vastasi Corbett.

"Oletteko milloinkaan olleet Torquayssa, arvoisat naiset?" kysyi Pickersgill.

"Emme, mylord", vastasi mrs. Lascelles.

"Laskemme siellä ankkurin tunnin kuluttua ja viivymme sitte luultavasti huomisaamuun asti. Muonamestari, tuokaa kahvi sisään. Sanokaa kokille, että nämä kotletit olivat mainion hyvin laitettuja."

Naiset vetäytyivät takaisin kajuuttaansa. Miss Ossulton oli nyt vakuutettu siitä, että kaikki oli pelkkää kujetta; "mutta", sanoi hän, "olen sanova loordi B:lle mielipiteeni tämänlaatuisesta pilasta, kun hän tulee takaisin. Mikä tämän loordin nimi on?"

"Hän ei ole tahtonut ilmaista sitä meille", vastasi mrs. Lascelles.

"Pila on kuitenkin mennyt liian pitkälle", jatkoi miss Ossulton; "Cecilia, me menemme maihin Torquayssa ja odotamme, kunnes loordi B. palaa veneellä. En pidä tämänlaatuisesta leikistä; leskille ja rahvaalle voi sellainen sopia."

Mutta mrs. Lascelles ei ollut hyvillään nähdessään miss Ossultonin olevan taas noin huolettomana. Hänellä oli hiukan kaunaa tätä vastaan, ja hän halusi saada kostaa. Naiset voivat mennä varsin pitkälle saavuttaakseen tällaisen päämäärän. Miten pitkälle mrs. Lascelles olisi saattanut mennä, sitä en ole mies sanomaan; mutta varmaa on, että miss Ossultonin viimeksi virkkama salaviittaus suuresti vahvisti hänen päätöstään. Hän pani hatun päähänsä ja meni kannelle; siellä hän ilmoitti heti kapteenille, että tämä ei voisi tuottaa hänelle ja Cecilialle suurempaa mielihyvää kuin peloittamalla miss Ossultonin, joka nyt arvellen kaiken olevankin pelkkää pilaa oli taas kokonaan saanut takaisin rohkeutensa. Hän mainitsi miss Ossultonin ylpeydestä ja häijyydestä ja sanoi toivovansa, että vanha neiti saisi terveellisen opetuksen. Päästäkseen kostamaan unohti mrs. Lascelles siten itsensä siinä määrin, että teki vastavuoroon salakuljettajasta uskottunsa.

"Mrs. Lascelles, saan tilaisuuden täyttää teidän toivomuksenne, ja samalla pääsen saamaan hupia tehtävieni täyttämisessä."

Heidän keskusteltuaan lyhyen aikaa laski kutteri ankkurinsa Torquayn satamaan. Auringonlaskuun oli vielä noin kaksi tuntia. Heti kun purjeet oli koottu, tuli purteen pari kaupungissa asuvaa herrasmiestä tervehtimään loordi B:tä, ja kun Pickersgill oli kuullut Cecilialta, että hänen isällään ei ollut ketään henkilökohtaisia tuttavia kaupungissa, otti hän itse vastaan vieraat. Hän kutsui heidät kajuuttaan, käski tuoda viiniä ja kehoitti heitä lähettämään pois veneensä, kun huvipurren vene juuri oli lähtemässä maihin. Salakuljettajat pitivät tarkan huolen siitä, että muonamestari, kokki ja kamarineito eivät päässeet mihinkään yhteyteen vieraitten kanssa; heitä vartioittiin Corbettin johdolla kutakin erikseen. Herrat olivat laivassa puolisen tuntia, millä aikaa Corbett ja salakuljettajat olivat kajuutassa täyttäneet matkalaukut pitseillä ja toimittaneet ne veneeseen. Corbett vei vieraat maihin samalla veneellä ja lähti sitten hotelliin, seuranaan salakuljettajat, jotka kantoivat matkalaukkuja, kenenkään millään tavoin epäilemättä tai häiritsemättä heitä. Tultuaan hotelliin hän heti tilasi kyytihevoset ja lähti naapurikaupunkiin, missä oli liiketuttavia; ja niin oli suurin osa tavaroista saatettu turvaan. Corbett tuli sitten yöllä takaisin, tuoden mukanaan miehiä, ottaakseen vastaan jäljellä olevat tavarat; ja salakuljettajat veivät maihin silkit, teet ja muut tuotteet saman hyvän onnen suosiessa yritystä. Kaikki oli siirretty maihin huvipurresta paitsi eräs osa pitsejä, joka ei ollut mahtunut matkalaukkuihin. Pickersgill olisi kuitenkin helposti voinut lähettää nekin maihin; mutta tehdäkseen mieliksi mrs. Lascellesille, järjesti hän asian toisella tavalla.

Seuraavana aamuna, noin tuntia jälkeen aamiaisen, riensi mrs. Lascelles naisten kajuuttaan teeskennellen mitä suurinta tyrmistystä ja vaipui sohvaan ikäänkuin pyörtymäisillään.

"Taivaan jumalat! Mikä on hätänä?" huudahti Cecilia, joka hyvin tiesi mitä oli tulemassa.

"Voi, sitä heittiötä! Minkälaisia ehdotuksia hän onkaan tehnyt!"

"Ehdotuksia! Mitä ehdotuksia? Mitä! Loordiko?" huusi miss Ossulton.

"Voi, hän ei ole mikään loordi! Hän on lurjus ja salakuljettaja! Ja hän vaatii, että me molemmat täyttäisimme taskumme pitseillä ja seuraisimme häntä maihin."

"Herra armahtakoon minua! Sitten ei tämä kaikki lopultakaan ole pilaa; ja minä olen syönyt yhdessä salakuljettajat kanssa!"

"Syönyt yhdessä, miss! -- Ellei olisikaan sen pahemmasta kysymys, -- mutta nyt on meidän sallittava hänen taluttaa meitä hotelliin. Oi, rakas Cecilia, minun on käsketty mennä kannelle; voi, tule mukaan!"

Miss Ossulton vääntelehti sohvalla ja soitti Phoebea tulemaan; hän oli mitä suurimman levottomuuden vallassa.

Ovelle koputettiin.

"Sisään", sanoi miss Ossulton luullen, että oven takana oli Phoebe; mutta sieltä tulikin Pickersgill.

"Mitä tahdotte, sir? Menkää ulos, sir! Menkää heti ulos, muuten kirkaisen!"

"Kirkaiseminen ei auta mitään, armollinen neiti; muistakaa, että kaikki laivamiehet ovat palveluksessani. Olkaa niin hyvä ja kuulkaa minua, miss Ossulton. Olen, kuten tiedätte, salakuljettaja; ja minun täytyy lähettää nämä pitsit maihin. Te tehnette minulle sen palveluksen, että pistätte ne taskuunne tai muuten vaatteisiinne ja laittaudutte valmiiksi lähtemään maihin kanssani. Heti kun olemme saapuneet hotelliin, annatte pitsit minulle, ja minä saatan teidät taasen tänne. Te ette ole ensimäinen nainen, joka toimittaa maihin salakuljetustavaraa vaatteissaan."

"Minä, sir, minäkö menisin maihin sellaisella asialla? Ei, sir -- en koskaan! Mitä sanoisivat ihmiset sellaisesta? -- Jalosyntyinen miss Ossulton kulkemassa salakuljettajain seurassa! Ei, sir, -- en koskaan!"

"Kyllä, neiti hyvä, ja käyden käsi kädessä salakuljettajan kanssa: minä johdan teitä toisesta käsikynkästä ja mrs. Lascelles toisesta; ja neuvon teitä pysymään aivan rauhallisena, sillä ensinnäkin juuri te toimitte salakuljettajana eikä kukaan muu, kun tavarat löydetään juuri teiltä, ja silloin teidät pistetään ehdottomasti vankilaan, -- huomatessamme nimittäin vähimmänkin vastustelun merkin me juoksemme ilmiantamaan teidät. Ja toisekseen teidän veljentyttärenne jää laivalle vakuudeksi siitä, että te käyttäydytte moitteettomasti -- ja jos te ollenkaan välitätte hänen vapaudestaan, niin myönnytte heti."

Pickersgill lähti kajuutasta, ja hetkisen kuluttua astuivat sisään Cecilia ja mrs Lascelles kumpikin kovin hätääntyneen näköisenä. He olivat saaneet tietää kaiken, ja mrs. Lascelles selitti, että hän puolestaan, mieluummin kuin jättäisi Cecilia-raukkansa tuollaisten ihmisten armoille, oli päättänyt alistua salakuljettajain vaatimuksiin. Cecilia myöskin pyysi niin hartaasti, että miss Ossulton, jolla ei ollut vähintäkään aavistusta tästä viekkaudesta, lopulta myöntyi, itkettyään poskensa turvoksiin.