Part 4

"Emme ole väittäneetkään, ettemme ole salakuljettajia", vastasi Pickersgill, "mutta mitä se teihin kuuluu? Aluksenne ei kuulu sotalaivastoon eikä ole tullilaivakaan."

"Ei; mutta velvollisuutemme on suojata lakeja rikkomuksilta."

"Ja keitä te sitten olette?" kysyi Pickersgill.

"Minä olen loordi B."

"Siinä tapauksessa, mylord, sallikaa minun sanoa, että olisitte tehnyt paljoa paremmin harrastaessanne vain lakien laatimista ja jättäessänne vähemmän huomattavien ihmisten, sellaisten kuin tässä minun takanani olevat, tehtäväksi huolehtia siitä, miten niitä täytetään. Kukin hoitakoon asiansa, sanotaan. Takaan, ettemme millään tavoin vahingoita teitä, mylord, koska ette ole käyttäneet muita aseita kuin sanoja meitä vastaan, mutta meidän täytyy saattaa teidät kykenemättömiksi meitä vahingoittamaan. Peräkannelle, pojat! Nyt, mylord, vastustus on turhaa; meitä on kaksi kertaa enemmän kuin teitä, ja te olette tavanneet voittajanne."

Loordi B. ja mr. Stewart käsittivät olevansa kovin ikävässä asemassa.

"Tehkää kuten tahdotte", sanoi mr. Stewart, "mutta muistakaa, että tulliveneet tulevat yhä lähemmäksi."

"Katsokaapa, sir, näkyykö enää tullikutteria?" sanoi Pickersgill.

Stewart katsoi siihen suuntaan, missä tullikutterin piti olla, ja huomasi, että se oli hävinnyt sumuun.

"Viiden minuutin kuluttua, sir, ovat veneetkin kadonneet näkyvistä, ja samoin käy teidänkin aluksenne. Meillä ei ole mitään pelättävänä niitten puolelta."

"On tosiaan, mylord, parasta, että lähdemme takaisin", esitti mr. Stewart käsittäen, että Pickersgill oli oikeassa.

"Pyydän anteeksi, mutta te ette siirry huvipurteenne niin pian kuin nähtävästi nyt tahtoisitte. Ottakaa airot veneestä, pojat, ja heittäkää niille pari melaa, joiden avulla he voivat päästä rannalle. Samalla paiskatkaa nurin ensimäinen, joka vain yrittääkin asettua vastarintaan. Ette ehkä, mylord, ole selvillä siitä, että olette yrittänyt harjoittaa merirosvousta avoimella ulapalla?"

Stewart loi katseensa loordiin. Väite oli tosi kylläkin.

Huvipurren miehet eivät voineet tehdä vastarintaa; airot otettiin veneestä ja miehet laskettiin taas sinne.

"Mylord", sanoi Pickersgill, "miehet ovat veneessänne, olkaa niin ystävällinen ja astukaa tekin sinne, ja te, sir, tehkää samoin. Olisin pahoillani, jos minun tarvitsisi kajota valtakunnan pääriin ja kuninkaan upseeriin, vaikkapa puolipalkallakin olevaan."

Vastaväitteet olivat turhia; kaksi salakuljettajista johti loordin veneeseen, ja mr. Stewart meni perässä.

"Jätän teidän aironne, mylord, Weymouthin tullikamarin luo, ja toivoakseni tämä juttu on teille tulevaisuuden varalta opetuksena siitä, että kunkin on parasta pitää vaari omista asioistaan."

Vene lykättiin ulohtaalle kutterin kupeelta ja katosi pian näkyvistä sumuun, joka nyt oli peittänyt verhoonsa sekä tulliveneet että huvipurren, samalla kun se toi mukanaan tuulenhenkeä idästä.

"Kääntäkää alus tuuleen, Morrison", sanoi Pickersgill; "laskemme merelle, päästäksemme erillemme veneistä. Jos ne soutavat yhä edelleen, niin ne ilmeisesti otaksuvat varmaksi, että me yritämme päästä lahteen, ja saman tekee tullikutterikin."

Pickersgill ja Corbett olivat puhelleet hetkisen peräkannella, kun edellinen tahtoi suuntaa muutettavaksi kaksi pistettä.

"Olkaa hiljaa kaikki, pojat, ja ilmoittakaa minulle, jos kuulette kanuunanlaukauksen tai kellonsoittoa huvipurrelta", sanoi Pickersgill.

"Kanuunanlaukaus kuuluu aivan läheltä, sir", sanoi muuan miehistä; "ääni tuli suoraan edestä päin."

"Hyvä on, pitäkää suunta entisellään. Peräkannelle, pojat; emme voi viedä lastiamme maihin lahdessa, sillä tullikutterin on nähty ajavan meitä takaa, ja kaikilla rannikon tulliasemilla tähystellään meidän ilmautumistamme. Nyt, pojat, olen senvuoksi päättänyt, että koska huvipurren herrat ovat arvelleet sopivaksi sekaantua meidän asioihimme, niin me otamme huvipurren haltuumme muutamaksi päiväksi. Me voimme sitte purjehtia minne tahansa herättämättä epäluuloa ja viedä lastimme helposti maihin. Laskemme aluksemme huvipurren viereen; siellä ei voi olla monta miestä laivalla. Mutta muistakaa, että väkivaltaa kenellekään ei saa tehdä, vaan on käyttäydyttävä kohteliaasti ja toteltava minun määräyksiäni. Te, Morrison, ja neljä miestänne sekä poika jäätte laivaan, kuten ennenkin, ja viette aluksen Cherbourgiin, minne me tulemme perässä."

Hetkistä myöhemmin ammuttiin huvipurrelta toinen laukaus.

Laivalla olijat, varsinkin naiset, olivat levottomia; usma oli niin paksua, että he eivät voineet erottaa koko aluksen pituutta eteensä. He olivat nähneet loordin ja hänen seurueensa veneen laskevan salakuljettaja-aluksen kylkeen, mutta eivät olleet enää nähneet miten se sitte jätettiin airoitta ajelemaan, koska sumu sitä ennen oli peittänyt kaiken näkyvistä. Huvipurteen ei ollut jäänyt muuta kuin kolme miestä, ja jos olisi tullut ruma ilma, olisivat purressaolijat joutuneet varsin vaikeaan asemaan.

Mr. Hautaine oli ottanut päällikkyyden asiakseen ja käskenyt ampua kanuunoilla, jotta vene voisi löytää takaisin alukselle. Neljättä laukausta oltiin juuri panostamassa, kun havaittiin, että salakuljettajain kutteri alkoi hämärtää sumun seasta.

"Siinä he ovat", huudahtivat merimiehet, "ja he ovat ottaneet saaliin mukaansa! Kolme eläköön-huutoa Arrowille!"

"Halloo! Tehän tulette ihan kiinni meihin!" huusi Hautaine.

"Juuri niin aioimme tehdä, sir", vastasi Pickersgill, hypäten aluksen kannelle miestensä seuraamana.

"Kuka perhana te olette?"

"Aivan sitä samaa kysyin minä loordi B:ltä, kun hän tuli meidän alukseemme", vastasi Pickersgill, nostaen hattuaan naisille.

"No niin, mutta mitä asiaa teillä on tänne?"

"Aivan sitä samaa kysyin minä loordi B:ltä", vastasi Pickersgill.

"Missä on loordi B., sir?" kysyi Cecilia Ossulton, lähestyen salakuljettajaa; "onko hän turvassa?"

"Kyllä, madam, hän on turvassa; ainakin hän on veneessään kaikkine miehineen, ja vahingoittumattomana. Mutta teidän täytyy suoda anteeksi, jos pyydän teitä ja muita naisia menemään alas kannen alle siksi aikaa kun puhun muutaman sanan näitten herrojen kanssa. Älkää olko levoton, neiti, teitä ei loukata eikä kohdella pahoin -- olen vain ottanut tämän aluksen haltuuni toistaiseksi."

"Ottanut haltuunne huvipurren!" huusi Hautaine.

"Niin, sir, koskapa huvipurren omistaja katsoi sopivaksi yrittää anastaa minun alukseni. Olen aina luullut huvipursien purjehtivan ajanvietteeksi ja pitävän itseään liian hyvinä sekaantumaan muitten ihmisten hommiin; mutta näyttää siltä kuin asia ei ensinkään olisi sellainen. Tämän huvipurren omistaja on katsonut sopivaksi rikkoa puolueettomuuden ja alottaa hyökkäyksen, ja sellaisissa olosuhteissa olen minä nyt kostoksi ottanut huvipurren haltuuni."

"Ja sallitteko kysyä, mitä aiotte tehdä, sir?"

"Varsin yksinkertaisesti teen muutamaksi päiväksi vaihtokaupan. Lähetän teidät alukseeni salakuljettajiksi ja jään itse tänne naisten kanssa huvittelemaan kerran huvipurrellakin."

"Kuinka, sir, ette kai aikone...?"

"Olen lausunut ajatukseni, hyvät herrat, ja se riittää; olisin pahoillani, jos minun täytyisi käyttää pakkoa, mutta vaadin, että minua totellaan. Teillä on, mikäli huomaan, vain kolme miestä enää täällä: ne eivät riitä huolehtimaan aluksesta, loordi B:tä ja noita muita ette taas tapaa ennen kuin muutaman päivän kuluttua. Säädyllisyyteni naisia kohtaan ja pelkkä ihmistuntokin sanoo minulle, että minä en voi jättää alusta oman onnensa nojaan sen ollessa näin avuttomassa tilassa. Kun oma aluksenikin samaan aikaan tietysti tarvitsee miehiä, niin olisin teille kiitollinen, jos hyväntahtoisesti siirtyisitte sinne ja veisitte sen eheänä satamaan. Se on vähin vastapalvelus, minkä voinette tehdä minun teitä kohtaan osoittamastani suopeudesta. Mutta tuollaisissa puvuissa, hyvät herrat, ette sovi suorittamaan tehtäväänne; suvaitkaa senvuoksi vaihtaa vaatteita ja ottaa päällenne nämä."

Corbett ojensi Hautainelle, Ossultonille, Vaughanille ja Seagrovelle kullekin villapaidan, karkean nutun ja housut. Hetken hyödyttömästi vastusteltuaan herrat riisuutuivat ja pukeutuivat salakuljettajain vaatteisiin, ja heidät vietiin Happy-go-Luckyyn.

Kolme englantilaista matruusia lähetettiin myöskin salakuljettaja-alukseen ja suljettiin kannen alle, samoin kuin Ossultonin palvelija, jolla oli samanlaiset vaatteet kuin isännälläänkin. Corbett ja hänen miehensä siirsivät kaiken salakuljetustavaran huvipurteen, ja kiinnittivät veneen sen peräpuoleen. Kun Morrison sitten oli saanut tarpeelliset määräykset, erosivat alukset toisistaan. Morrison ohjasi salakuljettaja-aluksen kohti Cherbourgia, ja Pickersgill suuntasi huvipurren rannikkoa pitkin länteen päin.

Noin tunnin kuluttua haihtui sumu, ja tulliveneen nähtiin pysyttelevän paikallaan odotellen veneitään, jotka olivat soutamassa takaisin ja jo aivan lähellä alusta; Happy-go-Lucky sen sijaan oli noin kolmen penikulman päässä aavalla merellä. Loordi B. ja hänen miehistönsä olivat noin neljän penikulman päässä maista, meloen ja ajautuen vuoroveden mukana Portlandia kohti. Heti kun veneet oli saatu laivaan, lähti tullikutteri täysin purjein ajamaan takaa salakuljettaja-alusta, kiinnittämättä mitään huomiota huvipurteen ja näkemättä venettä, joka ajelehti West Bayssä, -- tai välittämättä siitä.

V LUKU.

Valepukuisina.

"Tässä nyt olemme, Corbett, ja minä vain toivon, että meillä olisi tavaroita ollut kaksin verroin enemmän", huomautti Pickersgill. "Mutta en salli liikeasioiden viedä aikaani kokonaan -- meidän täytyy myöskin saada hiukan hupia. Minusta näyttää siltä kuin nuo vaatteet tuolla sopisivat teille, Corbett, ja nuo taas, jotka puhemiehenä toimineella sirotekoisella miehellä oli, sopivat varmaan hyvin minulle. Pukekaamme ne yllemme, ja sitten aamiaiselle."

Pickersgill laittausi mr. Hautainen vaatteisiin, ja Corbett taas omaksui mr. Ossultonin puvun. Muonamestari kutsuttiin kannelle, eikä hän uskaltanut olla tottelematta; pelosta vapisten ilmestyi hän esille.

"Viekää nämä vaatteet alas", käski Pickersgill, "ja huomatkaa, että minä nyt olen aluksen päällikkönä; ja sen aikaa kuin minä olen laivassa, on teidän osoitettava minulle samaa arvonantoa kuin loordi B:lle, -- niin, vieläpä teidän on aina puhuteltava minua loordi B:ksi. Nyt valmistatte aamiaisen ja päivällisen, ja teette velvollisuutenne yhtä tarkkaan kuin loordi itse olisi laivassa; teidän on katsottava, että hoidatte meitä hyvin, sillä en salli, että naiset saisivat huonommat olot nyt kuin tätä ennen. Ilmoittakaa kaikille, mitä olen sanonut; ja kun nyt olette kuullut määräykseni, on teidän huolehdittava, että niitä myöskin noudatetaan. Ellette tottele, niin muistakaa, että minulla on omat mieheni aluksessa, ja jos minä vain viittaankin sormellani, _niin meressä olette!_ Oletteko nyt täysin ymmärtänyt määräykseni?"

"Kyllä,.. sir", änkytti muonamestari.

"Kyllä, _sir!_ -- Mitä juuri sanoin teille, te lurjus? -- Kyllä, mylord. Ymmärrättekö?"

"Kyllä... mylord."

"Kuulkaapa nyt, herra muonamestari: kenen vaatteet on tällä herralla yllään?"

"Mr... mr. Ossultonin, luulen, sir... mylord, tarkoitan."

"Hyvä on; muistakaa, että vast'edes aina puhuttelette tätä herraa mr. Ossultoniksi."

"Kyllä, mylord", ja muonamestari hävisi alas kiireen kaupalla; alhaalla otti hän pari konjakkiryyppyä, estääkseen pyörtymystä.

"Keitä he oikein ovat, ja mitä väkeä, mr. Maddox?" huudahti itkettynyt kamarineito.

"_Merirosvoja!... Verenhimoisia, murhamielisiä, mihin tahansa valmiita merirosvoja_!" vastasi muonamestari.

"Oh!" kirkui kamarineito; "miten käykään meidän turvattomien naisraukkojen?" Ja hän riensi kajuuttaan ilmoittamaan kuulemaansa kauheata tietoa.

Kajuutassa eivät naiset ollenkaan olleet missään kadehdittavassa asemassa. Mitä tulee vanhempaan miss Ossultoniin (tai ehkä on parasta erotukseksi täst'edes sanoa häntä yksinkertaisesti miss Ossultoniksi ja hänen veljentytärtään Ceciliaksi), niin hän istui pitäen hajusuolaa nenänsä alla, ja häntä kiusasivat kauhean hädän ja loukatun ylpeyden sekavat tunteet. Mrs. Lascelles itki, mutta hiljaa. Cecilia oli alakuloinen, ja hänen sydämensä sykki levottomana ja epätietoisena, kun tyttö syöksyi sisään.

"Oi armollinen neiti! Oi miss! Oi mrs. Lascelles! Olen päässyt selville kaikesta! He ovat verenhimoisia, murhamielisiä, mihin tahansa valmiita merirosvoja!!!"

"Jumala armahtakoon!" huudahti miss Ossulton; "eivät kai he sentään uskalla...?"

"Oi, armollinen neiti, he uskaltavat mitä hyvänsä! He aikoivat aivan vast'ikään heittää muonamestarin mereen; ja he ovat vääntäneet mullin mallin kaikki matkalaukut, ja pukeutuneet herrojen parhaisiin vaatteisiin. Heidän kapteeninsa sanoi muonamestarille olevansa loordi B. ja että jos muonamestari uskaltaisi puhutella häntä muulla nimellä, hän leikkaisi poikki hänen kurkkunsa toisesta korvasta toiseen, ja että ellei kokki laita heille hyvää päivällistä, niin vannovat he hakkaavansa oikean käden häneltä ja pakoittavansa hänet syömään sen pippuritta ja suolatta!"

Miss Ossulton kirkui selontekoa kuullessaan ja sai hermokohtauksia. Mrs. Lascelles ja Cecilia riensivät hänen avukseen; mutta viimemainittu ei ollut unohtanut, miten kovin toisenlaista Jack Pickersgillin käyttäytyminen oli ollut ja miten kohteliaasti hän oli esiintynyt, kun hän tuli alukseen. Hän ei senvuoksi uskonut, mitä tyttö kertoi, mutta hän oli sittenkin kovin rauhaton ja epätietoinen varsinkin isänsä kohtaloa ajatellessaan. Saatuaan tätinsä tointumaan pisti hän päähänsä hatun, joka oli ollut sohvalla.

"Minne olet menossa, rakas ystävä?" kysyi mrs. Lascelles.

"Kannelle", vastasi Cecilia. "Minun täytyy ja minä tahdon puhua noille miehille."

"Taivas armahtakoon, Cecilia! menossa kannelle! etkö sitten kuullut, mitä Phoebe kertoi!"

"Kyllä, täti, kyllä kuulin; mutta en kestä tätä kauempaa."

"Pidättäkää häntä! pidättäkää häntä!... Hänet murhataan!... hänet... hän on mieletön!" kirkui miss Ossulton; mutta kukaan ei koettanut estää Ceciliaa, ja kannelle hän meni. Ylös tullessaan hän näki Jack Pickersgillin ja Corbettin kävelevän kannella edes takaisin, yhden salakuljettajista pitävän perää ja muitten olevan keulapuolella, ja kaikki aivan yhtä rauhallisina kuin konsa aluksen oma miehistö. Heti kun Cecilia ilmaantui kannelle, nosti Jack hattuaan ja kumarsi hänelle.

"En tiedä kenen kanssa minulla on kunnia puhua, arvoisa nuori neiti; mutta minulle on imarteluksi tämä luottamuksen osoitus. Teistä tuntuu, ja minä vakuutan käsityksenne oikeaksi, että te ette ole joutunut kokonaan omavaltaisten ihmisten käsiin."

Cecilia loi silmänsä Pickersgilliin pikemmin hämmästyneenä kuin peloissaan. Mr. Hautainen puku sopi hänelle; hän oli kaunis, komeannäköinen mies, eikä hänen esiintymisessään ollut mitään rosvonomaista, ellei hän, kuten Byronin "Merirosvo", ollut _puoliksi villi, puoliksi lempeä_. Cecilia ei voinut olla mielessään tunnustamatta, että hän Almackissa ja muissa ylhäisissä piireissä oli tavannut monta miestä, jotka ulkonaiseen esiintymiseensä nähden paljoa vähemmän voivat vaatia herrasmiehen nimeä.

"Olen rohjennut tulla kannelle, sir", virkkoi Cecilia hiukan värisevällä äänellä, "pyytääkseni sellaista suosionosoitusta, että tahtoisitte ilmoittaa minulle, mitä aiotte sekä alukseen että meihin naisiin nähden!"

"Ja minä puolestani tunnen olevani kovin kiitollinen siitä, että niin teette, ja vakuutan teille, että vastaan vilpittömästi kysymyksiinne, sikäli kuin itsekään olen asioista päättänyt; mutta tehän vapisette, -- sallikaa minun saattaa teidät istumaan. Lyhyesti sanoen siis, haihduttaakseni teidän nykyisen levottomuutenne, ilmoitan aikomuksenani olevan palauttaa aluksen omistajalleen kaikkine tavaroineen, jotka säilytetään yhtä tunnontarkkaan kuin jos olisivat kirkon omaisuutta. Mitä teihin tulee ja muihin laivassa oleviin naisiin, vakuutan kunniasanallani, että teidän ei tarvitse peljätä mitään, -- että teitä kohdellaan kaikin puolin kunnioittavasti; yksityiselämässänne ei teitä millään tavoin häiritä, ja muutaman päivän kuluttua taas pääsette omaistenne pariin. Nuori neiti, kaiken tämän takaan sieluni autuuden nimessä, mutta samalla täytyy minun asettaa muutamia pikku ehtoja, joita ei kuitenkaan ole vaikea täyttää."

"Mutta, sir", vastasi Cecilia varsin rauhoitettuna, sillä Pickersgill oli puhunut hänen kanssaan mitä kohteliaimmin, "te olette kai salakuljettajain kapteeni? Pyydän senvuoksi teitä ystävällisesti vastaamaan vielä yhteen kysymykseen; miten on käynyt loordi B:n ja hänen veneensä? Hän on minun isäni."

"Minä jätin hänet veneeseensä aivan vahingoittumattomana, arvoisa nuori neiti, mutta airot annoin ottaa pois veneestä."

"Silloinhan hän on hukassa!" huudahti Cecilia ja painoi nenäliinan silmilleen.

"Ei, neiti hyvä; hän on todennäköisesti jo maissa. Vaikka teinkin hänet kykenemättömäksi avustamaan tullimiehiä meidän kiinniottamisessamme, jätin hänelle kuitenkin keinot, millä päästä maihin. Kuka tahansa ei olisi tehnyt samoin, hänen käyttäydyttyään siten kuin hän meitä kohtaan menetteli."

"Minä pyysin häntä olemaan lähtemättä", ilmaisi Cecilia; "sanoin hänelle, ettei se ollut ritarillista ja että hänellä ei ollut mitään selvitettävänä salakuljettajain kanssa."

"Kiitän teitä siitäkin," vastasi Pickersgill, "ja nyt, miss... -- ikävä kyllä, en voi muistaa loordin perhenimeä..."

"Ossulton, sir", sanoi Cecilia, luoden kummastuneena katseensa Pickersgilliin.

"Siis teidän luvallanne, miss Ossulton, teen teidät nyt uskotukseni; suonette anteeksi, että käytän näin tuttavallista sanaa, -- haluan vain haihduttaa teiltä kaiken pelon. Samalla en voi sallia, että ilmaisette minun suunnitelmiani koko seurueelle. Tunnen voivani luottaa teihin, sillä te olette rohkea, ja missä on rohkeutta, siellä on yleensä myöskin vilpittömyyttä; mutta teidän täytyy ensin sanoa minulle, suvaitsetteko hyväksyä nämä ehdot?"

Cecilia epäröi hetkisen; ajatus, että hän tulisi olemaan salakuljettajan uskottuna, hieman hätkähdytti häntä, mutta sittenkin, salakuljettajan aikomusten tunteminen -- joskaan hän ei saisi ilmaista niitä muille naisille -- voisi ehkä olla tärkeätäkin, kun hän silloin saattaisi kehoittaa mr. Pickersgilliä luopumaan niistä. Hän ei voisi joutua sen huonompaan asemaan kuin missä nyt jo oli, mutta voisi kyllä mahdollisesti päästä parempaan. Pickersgillin käytös oli tähän asti ollut sellainen, että se herätti luottamusta; ja vaikka hän uhmasikin lakeja, näytti hän kuitenkin pitävän arvossa soveliaisuuden vaatimuksia. Cecilia oli rohkea tyttö, ja lopulta hän vastasi:

"Suostun edellyttäen, että se, mitä haluatte minun pitävän salassa, ei vahingoita ketään tai tuota minulle ikävyyksiä omituisessa asemassani."

"En tahtoisi tehdä pahaa kärpäsellekään, miss Ossulton, muutoin kuin itsepuolustukseksi; ja tunnen aivan liian suurta kunnioitusta teitä kohtaan sen käytöksen vuoksi, jota olette osoittanut lyhyen kohtauksemme aikana, voidakseni aiheuttaa teille ikävyyksiä. Sallikaa minun nyt olla avomielinen; ja ehkä te sitten puolestanne tunnustatte, että minun asemassani muut olisivat menetelleet samalla tavalla, mutta eivät ehkä olisi olleet puoleksikaan niin pitkämielisiä. Teidän isänne sekaantuu ilman vähintäkään oikeutta minun asioihini: hän haluaa ottaa minut kiinni, saada minut toimitetuksi vankilaan, tuomituksi suuriin sakkoihin, ehkäpä karkoitetuksi koko maasta. En ryhdy ollenkaan puolustamaan salakuljetusta; riittää kun sanon, että eräiden lakien rikkomisesta tulee sakkoja ja rangaistuksia ja että minä juuri senkin hyvin tietäen harjoitan tointani. Mutta loordilla ei ollut minkäänlaisia laillisia valtuuksia käydä kimppuuni; hänen tekonsa perustui kokonaan mielivaltaan; ja jos olisin heittänyt hänet ja hänen miehensä mereen, olisi minulla siihenkin ollut hyvä oikeuteni, sillä heidän yrityksensä oli suoraan sanoen merirosvousta. Kun isänne nyt siten tahtoi muuttaa huvipurren tullikutteriksi, niin ette saa kummeksua, jos minä nyt vastavuoroon muutan purren salakuljettaja-alukseksi; ja kun hän on sekoittanut toisiinsa tullivalvonnan ja huvipurjehtimisen, niin ei häntä saata ihmetyttää, jos minä vastavuoroon sekoitan hiukan toisiinsa huvipurjehdusta ja salakuljetusta. Olen puettanut teidän miehiset seuralaisenne salakuljettajiksi ja lähettänyt heidät purjehtimaan aluksellani Cherbourgiin, missä he kaikessa turvassa pääsevät maihin; ja heidän asemastaan olemme minä ja se ainoa henkilö, jonka olen voinut sallia olla pilassa mukana, pukeutuneet herrasmiehiksi. Tarkoitukseni on kahtanainen: ensinnäkin on saatava maihin lastini, joka minulla nyt on täällä aluksessa ja joka on varsin kallis arvoltaan; toisekseen on minun kostettava isällenne ja hänen seuralaisilleen heidän hyökkäyksensä minua vastaan, ja sen teen asettumalla heidän sijaansa, pari päivää nauttien heidän yltäkylläisyydestään. Aikomuksenani on käyttää eräitä vapauksia ainoastaan arvoisan loordin viineihin ja ruokavarastoihin nähden, mutta kaiken muun jätän ennalleen, -- siitä voitte olla vakuutettu. Mutta minulle ei koidu mitään hupia koko jutusta, elleivät naiset ole mukana kanssamme päivällispöydässä, kuten tähän asti ovat aterioineet teidän isänne ja hänen ystäviensä kera."

"Sitä tuskin voitte odottaa, sir", sanoi Cecilia.

"Kyllä, sitä odotan; eikä se ole vain purren ja teidän oman nopean vapautumisenne ehtona, vaan se on myöskin ainoa keino, jolla saatte mitään syödäksenne. Huomaatte, miss Ossulton, että isäin pahat teot kostetaan lapsille. Olen nyt ilmoittanut teille, mitä aion tehdä ja mitä haluan. Saatte harkita asiaa ja päättää, eikö kaikille asianomaisille ole parasta, että suostutte. Teillä on lupa ilmoittaa toisille naisille että, miten he käyttäytynevätkin, he saavat olla aivan yhtä turvassa huonolta kohtelulta ja säädyttömyyksiltä kuin jos olisivat Grosvenor Squarella Lontoossa, mutta en takaa että he eivät saa kärsiä nälkää, jos he -- saatuaan osakseen niin paljon hyväntahtoisuutta joka suhteessa -- osoittautuvat niin vähän kiitollisiksi, etteivät suostu kunnioittamaan meitä seurallaan."

"Te tahdotte siis sanoa, että aiotte nälällä pakoittaa meidät alistumaan?"

"Ei, ei nälällä, miss Ossulton; mutta muistakaa, että saatte vain vettä ja leipää ja että pidämme teidät kaikki pidätettyinä, kunnes myönnytte; pidätyksenne vain lisäisi isänne huolestusta."

"Te osaatte saada toisen vakuutetuksi, sir", sanoi Cecilia. "Omasta puolestani toivon aina olevani valmis uhraamaan kaiken ylpeydentunteeni, säästääkseni isältäni niin paljon levottomuutta. Teidän luvallanne siis: menen alas kajuuttaan ja vapautan muutkin naiset heidän pahimmasta pelostaan. Mitä tulee sen saavuttamiseen, mitä haluatte, voin vain sanoa sen, että minulla näin nuorena tuskin on suurtakaan vaikutusvaltaa itseäni vanhempiin, ja että minun silloin on ehdottomasti alistuttava siihen, kun minulla ei ole lupaa selittää heille sellaisia syitä, jotka voisivat heihin vaikuttaa. Voisitteko senvuoksi sikäli vapauttaa minut lupauksestani, että sallitte minun ilmaista kaiken, mitä nyt olette sanonut minulle, ainoalle laivassa olevalle naidulle naiselle? Luulen että silloin voisin saavuttaa mitä haluatte ja mitä suoraan sanoen minä yritän toteuttaa _ainoastaan_ sen vuoksi, että kovin haluan taas päästä ystävieni pariin."

"Ja vapautua minun seurastani", vastasi Pickersgill, hymyillen ivallisesti, -- "luonnollisesti; mutta minun täytyy saada suoritetuksi vähäinen kostoni ja saankin sen; ja vaikka te voitte inhota minua ja luultavasti inhoattekin, ei teillä missään tapauksessa tule olemaan kovin hirvittäviä syytöksiä tehtävänä minua vastaan. Ennen kuin menette alas, miss Ossulton, annan teille luvan ottaa uskotukseni tuon mainitsemanne arvoisan naisen; ja pyydän saada luvan esitellä ystäväni, mr. Ossultonin"; ja Pickersgill viittasi kädellään Corbettia kohti, joka nosti hattuaan ja teki syvän kumarruksen.

Cecilia Ossultonin oli mahdoton olla vetämättä suutaan hymyyn.