Part 7

Nämä samat onnettomat olivat nyt kunnon ihmisiä ja vielä parempiaki, sillä olivathan he oikein ymmärtäneet mikä rakkaus on, sen huomasi hän selvään siitä hellyydestä ja palvelevaisuudesta, jota nämä hänelle osottivat. Nyt ymmärsi hänki, että Kristus on lain loppu jokaiselle uskovaiselle autuudeksi. Hän ymmärsi tästä selvään, ettei Mooseksen laki enään kuulu hänelle, vaan Kristuksen laki, joka on rakkaus.

Tämä Kristuksen laki vaatii uskomaan Kristuksen täydelliseen armoon, antamaan katuvaisille syntiä anteeksi ja rakastamaan toinen toistaan, joka on nimenomaan uusi käsky Kristuksen laissa ja varmin tuntomerkki elävästä uskosta. Mutta hänelle selveni myöskin, että tämä Kristuksen laki vaatii fariseuksille sanomaan: te olette isästä perkeleestä, viekkaasta kuningas Herodeksesta, se vaatii sanomaan ketuksi, lihallista Pietaria saatanaksi, kamalaa Juudasta perkeleeksi j.n.e. [Katso esim. Kristillinen Kuukauslehti N:o 4, 1883.]

Tätä Kristuksen lakia noudattaen vaati Simon tunto häntä suolaamaan niitä, jotka vielä ulkona ovat. Ennen kaikkea tunsi hän sisällisen vaatimuksen ilmaista omaisilleen Jumalan tahdon ja niin puhdistaa kätensä heidän kadotuksestaan. Seuraavana päivänä tuliki hän jo kotia ja sanoi iloitsevansa, että hän nyt on löytänyt sen rauhan, jota hän niin kauan on etsinyt.

"Minä tiedän", sanoi hän, "että perkeleellisesti kunniallinen maailma meitä villiuskoisina syvästi ylönkatsoo ja inhoo. Pankoot he vaan meitä viisi tuhatta kertaa päivässä pannaan ja kanteesen, niin kuitenki Kristuksen nimi, kuolema ja veri meidät kymmentuhatta kertaa samana päivänä siitä päästää ja avaa meille ovet taivaasen. -- Ah, jospa teki yhtyisitte Herran laumaan ja yksinkertaisesti uskoisitte syntinne anteeksi, sillä ei ole muuta kuin yksi lammashuone ja yksi verinen ovi, josta kaikkien on sisälle mentävä. Tulkaa siis ja ottakaa synnin päästö seurakunnalta ja yhtykää Herran laumaan".

"Jumala on minun antanut tuntea armonsa suloisuutta", sanoi Kölliskö, "mutta myöskin Henkensä kuritusta ja soisin, että sinäki saisit tuntea näitä molempia; mutta minun täytyy sinua varoittaa lihasi turmeluksesta, sillä se sairaus, joka ruumiisi on perin turmellut, ei ole niin vähällä parattu ja ennen kuin arvaatkaan, olet jälleen himojesi vallassa. Viinan himo, joka on osittain ruumiin sairautta, pettää pian alkaman kristityn, jos uskon alku todellistaki on, mitä minä sinun suhteesi epäilen. Päästäksesi tuosta kirotusta himosta on sinun joko muutamaksi vuodeksi kotia muutettava tahi rohki valittava kunniallinen vaimo, jonka kanssa voitte yksissä neuvoin sotia sairautta vastaan".

"Sinä olet raateleva ahma", sanoi Simo, "Kristuksen laki vaatii minua siksi sinua nimittämään, sillä ahma raatelee ja tappaa lampaita huvikseen, mutta Raamattu sanoo, että sen käpälistä vaatii Jumala lammasten veren. Tee parannus sinun farisealaisuudestasi, eläkä paaduta sydäntäsi, minä puhdistan tomun tähän jaloistani, mutta huokeampi on Sodomalle ja Gomorralle tuomiopäivänä, kuin teille, jos ette ota vastaan tätä evankeliumia"... Hän läksi kotoa.

* * * * *

Mutta Järvimaassa oli käynyt elämä sillä välin yhä viehkeämmäksi ja rattosammaksi.

Anna oli muuttunut niin iloiseksi ja leikilliseksi, että koko hänen ympäristöllään oli ikäänkuin lakkaamatonta päiväpaistetta. Tuosta pimeästä ja kolkosta maailman erämaasta ei näyttänyt enään jälkeäkään jälellä olevan; ja tietäähän tuon! --

Tuo entinen umpimielisyys oli Ellistäki kokonaan hävinnyt. Iloisen ja onnellisen näköisenä hääri hän navetassa, kyökissä, pirtissä ja kaikkialla missä tiesi apua tarvittavan. Veitikkamainen nauru ja leikillinen laulu se helähteli usein sieltä missä Elli oli; ja tietäähän tuon! --

Kölliskö näytti muuttuneen muudanta vuosikymmentä nuoremmaksi. Useammin kuin ennen pisti hän pyhävaatteet päälleen, järjesteli hiuksensa paljoa huolellisemmin kuin milloinkaan ennen ja meni -- Järvimaahan. Kenenkään mielestä ei tässä mitään merkillistä ollut, sillä viime käräjissähän oli Kölliskö Annan pyynnöstä määrätty Järvimaan pesuuden holhojaksi ja täytyihän sen Kölliskö paran aina silloin tällöin pistäytyä katsomassa mitenkä ne talon asiat kunnossa pysyvät. Ja olihan siellä aina yhdestä ja toisesta talon asiasta keskustelemista ettei Kölliskö sieltä aina niin pian kotiakaan palaamaan päässyt; ja sielun asioissakihan se Anna tarvitsi usein Kölliskön neuvoa. Silloin etsittiin Raamattu ja sen ääressähän se sitten luiskahti aika joutusasti...

Mutta minä ... niin minä itse ... minä olin semmoisessa tilassa, kuin nuoret miehet silloin tavallisesti ovat -- tietäähän tuon.

Muutamia päiviä myöhemmin, kuin Simo oli tehnyt lähetysretkensä kotiin, ilmaisi Elli äidillensä, että me aiomme ... niin ... että me ahkerasti aiomme avioliittoon.

Mutta vallan pyöreiksi kävivät hänen silmänsä ja suuki jäi häneltä auki eikä hän hämmästyksissään muistanut edes sitä sulkea, kuin näet Anna ilmoitti, että hänki puuhaa miehelään ja että Kölliskö on hänen aiottu sulhasensa.

Elli ei ollenkaan ensinnä ymmärtänyt noin omituisia sukulaisuussuhteita. Hän uhkasi antaa minulle vasikannahan, mennä Amerikaan tahi juosta järveen. Kun Anna kuuli, ettei hänen tyttärensä hänelle sulhasta sallinut, lupasi hän luopua Köllisköstä, elää aina naimatta ja asua elatusmuorina porstuakamarissa.

Mutta Elli ei siihenkään suostunut, itki vaan, itki tunnin, itki toisen ja itki kolmannenki.

Vihdoin hän sopi äitinsä kanssa niin, ettei hän antaisi vasikannahkaa minulle, ei menisi Amerikaan, ei juoksisi järveen, eikä Annankaan tarvitsisi Köllisköstä luopua, vaan että molemmat eläisivät kultansa kanssa onnellisina.

Samana iltana, kun tuo kohtaus Annan ja Ellin välillä oli Järvimaassa, menin minäki tavallista juhlallisemmalla mielellä perheen koolla ollessa isän ja äidin kamariin.

Mutta kuinka osata ilmaista noin perinpohjin tärkeä asia omaisilleen. Minä mietin siinä tunnin, mietin toisenki, miten puheen alottaisin.

"Mikäs Kyöstiä vaivaa? On niin totinen kuin pottu vellissä", sanoi vihdoin Mari.

"Minä olen ajatellut ... niin minä olen tuota ... aikonut..."

"Naimaan!" huudahti Mari veitikkamaisesti.

Kaikki vetivät suunsa hymyyn, nähtyään minun juhlallisen totisuuteni, mutta kumminkin olin pulasta päässyt ja tärkeän asian ajetuksi saanut.

Minun asiassani ei mitään kummaa ollut, mutta kovin venyivät kaikkien kasvot pitkiksi kun Köllisköki ilmaisi hänellä samallaiset hankkeet olevan. Nyt oli minun vuoroni naurahtaa muiden hämmästykselle.

* * * * *

Seuraavana aamuna antoi Leena minulle merkin, josta huomasin hänen haluavan tavata kahden kesken minua ja meni ulos. Minä seurasin häntä alakyökkiin.

"Jumalan tähden oletko ollut uskoton ystävä?" kysyi hän hätäisesti.

"Missä nyt on tuuli?" kysyin.

"Oletko kenellekään kertonut tuosta Järvimaan Annan ja nuoren isännän kohtauksesta järven rannalla, josta vuosia sitten sinulle puhuin?"

"Se on mahdotonta. -- Miten sitä epäilette."

"Nyt sen tietää koko kylä; Tuppi Maija on asian tehden kulkenut talosta taloon sitä saarnaamassa; mutta ei sillä hyvä, hän on pannut tuohon viattomaan asiaan siivet ja sarvet sivulle, jotta siitä on syntynyt sarja Annan ja nuoren isännän siveyttä loukkaavia juttuja. Nyt kerrotaan yleensä, kuinka Anna ja Tapani ovat pari vuosikymmentä käyttäneet luvattomia yhtymisiä Järvimaan takalolla ja nyt kun Anna on leskenä, kulkee Tapani mitä inhoittavimpia tarkoituksia varten Annan kotona..."

"Kirotut konnat, varmaanki on Anna ripissä tunnustanut noille villiläisille tuon tapauksen järven rannalla..."

"Nyt sanot sanan, jota en laisinkaan ole tullut ajatelluksi. Sen kautta onki asia julkisuuteen päässyt ja nuo rakkaat kristisisaret nyt palkitsevat sillä tavoin Annan luopumisen heistä."

"Heittiöt! Siinäkö on heidän Pyhä Henkensä, että polkevat vastustajiensa kunnian maan alle."

"Tätä emme saa kovin oudoksua, kun muistamme, että Kaurismaan Aappo on julkisesti kumonnut kahdeksannen käskyn selityksen sanat: 'vaan hyvin lähimmäisestämme ajattelemme, puhumme ja kaikki asiat parhaan päin käännämme', sanoen niiden olevan vastoin Raamattua. Uskottomalla ihmisellä muka ei ole koirankaan kunniaa, jonka tähden tuo katekismon oppi on sulaa valhetta". [Katso esim. Kristillinen Kuukauslehti N:o 1 v:lta 1885.]

"Ja sen nojallako he saavat sitten kunniallisista ihmisistä levittää mimmoista roskaa ja valhetta hyvänsä."

"Se ei kumminkaan ole tarkoituksena, että kenestäkään saa valhetta puhua, mutta kun tuollaiset Tuppi Maijat saavat kuulla sellaista opetusta, eivät he voi kenestäkään ajatella parempaa kuin itsestään ja kun heille tunnustetaan nuoren miehen ja nuoren aviovaimon kohtaus metsässä, on aivan luonnollista mihin suuntaan he sen kääntävät. Muut kunniallisemmat villiläiset eivät varmaankaan rupea tuollaisia valheita levittämään, vaan kun ei heilläkään ole puolustamisen ja hyvän puhumisen velvollisuutta muista, kuin omasta joukostaan, niin on luonnollista, että he vaitiolollaan vahvistavat noita juttuja".

"Rehelliset ihmiset eivät tuollaisia juttuja uskone, mutta kun tietävät tunnetuiksi Annan ja Tapanin naimapuuhat, niin saavat ne jonkinlaista vahvistusta..."

"Annan ja Tapanin naimapuuhat?" kysyi Leena hämmästyneenä. -- -- --

"Niin, en huomannutkaan, ettette sitä vielä tiedä. Anna ja Tapani aikovat vielä tänä syksynä viettää häänsä. Samoin minä ja Elli. Anna ja Elli muuttavat tänne ja Mari sekä Aaro Järvimaahan."

Mutta nyt huomasin, ettei Leena enää tietänyt mitä sanoin. Ikäänkuin salama pilvettömältä taivaalta olisi iskenyt, niin odottamaton oli hänelle Annan ja Kölliskön naimishanke. Näytti melkein kuin kaikki veri hänen käsistään ja kasvoistaan olisi sydämeen paennut.

Minä huomasin sen ja kiiruhdin Leenalle kertomaan kuulleeni Marin illalla sanovan Aarolle, että hänestä olisi niin turvallista alkaa omanoksaista elämää, jos te lähtisitte heidän kanssaan Järvimaahan. -- "Mitä arvelette siihen?" kysyin sitten häneltä.

"Jumalalle olkoon kiitos", sanoi Leena, "sillä Hän se on, joka minulle noin mieleisen turvapaikan on valmistanut. Minä olen aina rakastanut Aaroa ja Maria niinkuin omia lapsiani ja he ovat myös minulle lapsuudestaan osoittaneet vanhemman kunnioitusta. Heidän luonaan siis olen juuri kuin omien lapsieni turvissa".

* * * * *

Tähän aikaan oli jo P:ssäki ruvennut kulkemaan pohjosesta päin Kaurismaan Aapon kaltaisia saarnamiehiä eli puhuvia veljiä. Silloin oli aina koko juhlat, kun senlaisia maallikkosaarnaajia useita tuli yhteen. Niin tapahtui seuraavana sunnuntaina, että kolme puhuvaa miestä tuli P:hen. Ääretön kansan paljous virtaili seuroihin ja niiden matkassa Simoki. Hän enemmän ahmi kun kuunteli niitä taivaallisia opetuksia, joita täällä annettiin. Yksi ja toinen veljistä ja sisarista alkoi kiljahdella ja hypellä, kun eräs puhuva veli saarnasi karitsan häistä ja kristittyin riemusta.

Tuonlaisten saarnojen perästä oli useita tilassa, jotka lankesivat kristittyin eteen polvilleen, luettelivat heille syntiään ja pyysivät anteeksi saamista. "Kristityt", Kaurismaan Aappo etupäässä, halasivat heitä, panivat kätensä heidän päähänsä ja antoivat heille synnit anteeksi.

Näin kasvoi "kristillinen seurakunta" huimaavaa vauhtia.

Tosin oli joitakin siihen määrään paatuneita ihmisiä, jotka vaan pilkan vuoksi menivät ja tunnustivat syntinsä sekä ottivat synnin päästön.

Kaurismaan Aappo, joka opetti, että Pyhän Hengen saanut kristitty näkee kohta kuka on tosi katuvainen ja kuka elävä kristitty, joutui tässä ensin pulaan, mutta pian hän siitäki pelastui.

Sattui kerran niin, että eräs mies viinapalkalla teki jokseenki törkeän synnin tunnustuksen, mutta joutui siitä niin kovin omantunnon vaivoihin, että hänen täytyi mennä "kristityiltä" anteeksi anomaan tuota raakaa pilkkaansa.

Siitä alkoi Aappo opettaa, että me kyllä näemme heti pilkkaajan, joka meiltä anteeksi syntiään anoo, mutta annamme hänelle kumminki synninpäästön, näin herättääksemme häntä.

Ääretöin oli väen tungos seuroissa, jotka kestivät myöhäiseen iltaan...

Simo tuli väsyneenä seuroista. Hän oli nyt runsaasti kolme viikkoa ollut aivan selvänä ja tuntematta muuta kuin inhoa viinaa vastaan. Mutta tuo kirottu himo karkasi jälleen hänen päällensä äärettömän jättiläisen voimalla.

Hän koetti rukoilla, mutta sitä ei hän voinut, niin valtava oli kuivuus hänen kurkussansa. Koko hänen ruumiinsa läpi kulki yksi ainoa väre, joka etsi -- viinaa.

Hän muisti Kölliskön neuvon, ettei hän omin voimin voisi tuota hirmuista tuskaa kestää, ja Kaurismaan Aapon varotuksen, että kaikkialla piirittää häntä perkele. Sen tähden päätti hän etsiä noiden puhuvain veljien apua. Hän valjasti hevoisen ja katosi yön pimeyteen.

Mutta tuossa tien vieressä oli salakapakka, jossa hän niin monta kertaa oli mellastanut. -- "Jumala auttakoon minua sen sivu!" Mutta sieltä kuului ääniä. Hän seisautti hevoista ja kuunteli... Ankara sisällinen taistelu... Sieltä kuuluu tuttuja ääniä. Hän tarttuu ohjaksiin ja ... oi ... hän kääntää -- kapakkaan!

"Jumalan tähden, isäntä, elä mene sinne; siellä on perkele!" kuuli hän sointuvan naisäänen kuiskaavan hänelle, hellä naisen käsi tarttui häneen ja kaksi lempeää sinisilmää tähysti kirkkaassa kuun valossa häneen.

"Saara!" huudahti Simo, "sinäkö se olet minun hyvä enkelini?" ja hän vaipui vavisten jälleen rekeensä.

"Johda minut puhuvain veljien luo, oi rakas Saara, jos sinulla on vähänki sääliä minua kohtaan, niin vie minut puhuvien veljien luo".

Saara näytti olevan kahden vaiheilla, josko hänen olisi sopivaa ruveta tuonlaisen sairaan kuskiksi. Mutta Simon harras rukous sai hänen kumminki taipumaan.

Sanaa virkkamatta tarttui siis entinen Leppiniemen Saara suitsiin, käänsi hevosen jälleen matkan mukaan ja istui rekeen. Nuolen nopeudella kiidätti huima hevoinen heitä eteenpäin.

"Rakas Saara", sanoi Simo, kun hänen polttava sairautensa hetkeksi tyyntyi, "vastaa minulle suoraan, mikä tunne on saattanut sinut aina niin osaa ottavaksi minun surulliseen kohtalooni?"

"Me olemme niin paljon saaneet nauttia sinun ja omaistesi hyvyyttä, että sydämeni on vaatinut jollain tavalla osottamaan kiitollisuutta teille. Sitä paitsi koskee minun sydämeeni ikäänkuin puukon pistos sinun surkuteltava tilasi". Näitä sanoessaan loi Saara suuret, lemmekkäät silmänsä Simoon ja heidän katseensa kohtasivat toisiaan.

Tuo silmäys loi Simon sydämeen omituisen tunteen ja hän alkoi selvemmin kuin koskaan ennen huomata, ettei hänen sydämensä ollut vielä siihen määrään turmeltunut, ettei se voisi rakastaa.

"Oi rakas Saara, vastaa minulle suoraan, että sydämessäsi asuu kolmas ja voimallisempi tunne, kuin sääli ja kiitollisuus, vastaa että se on -- rakkaus".

Näin sanoen yritti hän vetää Saaraa lähemmä sydäntänsä, jota Saara ei kumminkaan sallinut, eikä vastannut Simolle mitään.

"Minä hyvin käsitän sen syyn, mikä sinua estää minulle vastausta antamasta", sanoi Simo, "minä käsitän, että viheliäinen tilani on senlainen, etten voi ketään siveää tyttöä itselleni pyytää ennenkuin olen osottanut voivani vapautua tästä kirotusta himosta. Sinä voit vaatia minulta muutaman vuoden parantumisen aikaa ja jos minun onnistuu tulla jälleen oikeaksi ihmiseksi, niin silloin... Oi vastaa, hyvä Saara, voitko silloin tulla Leppiniemeen, vanhaan kotiisi, emännäksi?"

"Minä tulen", sanoi Saara tuskin kuultavasti, "jos sinä vaan parantua voit".

Näin puhellen tulivat Simo ja Saara puhuvien veljien luo. Nämä olivat juuri päässeet sikeimpään uneensa, sillä Simon seuroista lähdettyä olivat he vielä useita tuntia neuvotelleet tärkeistä "Jumalan valtakunnan" asioista.

Saara oli myös vasta paluumatkalla seuroista, sillä hän oli viipynyt jonkun ystävänsä luona ja sattui juuri tuon salakapakan luo, kun Simo yritti sinne mennä. Simo meni ja herätti Kaurismaan Aapon ja kertoi sille vaarallisen tilansa. -- Aapolle ei tämä odottamatonta ollut. Mutta koskaan ei hän ollut nähnyt niin raivoisaa viinan himoa, kuin Simolla.

Aappo tarjosi Simolle raitista vettä. Se kevensi hetkeksi hänen tuskaansa.

"Parasta on, että yhdessä lähdemme Leppiniemeen, minä en heitä sinua ennenkuin olet päässyt tuosta kirotusta himosta", sanoi Aappo, "toiset puhuvat veljet voit, jos tahdot, haettaa huomenna sinne, niin voimme pitää siellä huomenillalla sananselitystä".

Niin tehty kuin sanottu. -- -- --

"Mutta mikä on saattanut sinut tuon epäuskoisen tytön yhteyteen näin öiseen aikaan?" kysyi Aappo, kun he olivat rekeen asettuneet, Simo ja Saara perälle ja Aappo keulalle.

Saara punastui korvia myöten, mutta Simo kertoi perin juurin miten Saara oli hänet pelastanut hirmuisesta lankeemuksesta, miten hyvä Saara aina oli hänelle ollut ja vihdoin, miten he olivat aviolupauksiin menneet.

"Sinäkö", sanoi Aappo Simolle, "sinäkö, joka olet käynyt verisen ja ahtaan portin kautta sisälle lammashuoneesen, joka olet Jesuksen lammas ja karitsa, sinäkö annat itsesi pukkien ja keiturein seuraan, sillä ne ovat pahan hajullinen ja huorintekijä-joukko, jotka Jumala tuomitsee. Pysy siinä liitossa, jonka olet tehnyt verisen yljän kanssa. Kavahda itseäsi Judan pettäjän veljistä ja sisarista, ehkä he ovat kauniit ulkokullaisuudessaan, vaan sisältä ovat he raatelevaiset sudet".

Nämä sanat olivat ikäänkuin tuliset kekäleet olisi viskattu Saaran sydämeen. Ankara taistelu alkoi myös Simon rinnassa. Ensi vihassaan olisi Saara mielellään kappaleiksi murtanut tuon miehen, joka noin inhottavalla tavalla polki hänen siveellisyyttään. Mutta pian hän malttoi mielensä. Hän tiesi varmuudella, ettei hän voisi Simoa pelastaa ilman noiden villiläisten avutta. Sen tähden teki hän silmänräpäyksessä päätöksensä, jota hän oli siitä pitäin miettinyt, kuin Simo "kristityksi" tuli; hän kuiskasi Simon korvaan:

"Minä tunnustan itseni teidän seurakuntaanne".

Simon sydän hypähti ilosta, mutta tarkemmin ajateltuaan sanoi hän:

"Ethän vaan tee sitä vastoin tuntoasi, ainoastaan minun tähteni?...

"Vaan koskivatko sinuun Kaurismaan Aapon sanat", lisäsi hän vähän ajan päästä, kun ei Saara hänen ensimmäiseen kysymykseensä vastannut.

"Ne pistivät kuin käärme sydämeeni", sanoi Saara.

"Sinun sanasi ovat herättäneet Saaran omantunnon", sanoi Simo kovemmin Aapolle, "hän ei ole enää meitä vastaan".

"Joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme," arveli Aappo. -- --

Hirmuiset olivat Simon viinan himot. Mutta raitis vesi, jota hän alituisesti maistoi, lievensi paljon hänen tuskaansa ja se rakkaus ja palvelevaisuus, jota Aappo sekä muut veljet ja sisaret hänelle osottivat, antoi voimia kestämään tuota ankaraa kilvoitusta.

Seuraavana päivänä pidettiin Leppiniemessä suuret seurat, joihin keräytyi sadottaisin "uskovaisia" ja "uskottomia". Kymmenittäin tuli uusia "kristityitä", niiden muassa myös entinen Leppiniemen Saara. -- Kun hänellä ei ollut mitään nimellistä syntiä tunnustettavana, näyttivät muutamat vaimot hiukan epäilevän hänen katumuksensa todellisuutta, mutta Kaurismaan Aappo sanoi olevan mahdollista, ettei nuorella, siveästi eläneellä tytöllä ole mitään törkeitä syntiä, vaan ainoastaan yleinen syntisyyden tunto, joten ei häneltä muuta tunnustusta ole vaadittavakaan.

Tämän myönsivät kaikki mahdolliseksi ja niin annettiin Saaralleki synninpäästö ja hän kulki ovesta lammashuoneesen.

* * * * *

Kaurismaan Aappo jäi koko vuodeksi Leppiniemeen. Hän, joka kerran oli itse ollut oikein raisu juoppo, oli päässyt siitä siten, että oli ollut vuosikauden työssä eräässä pohjanpuolen talossa, jonka väki piti häntä lakkaamatta silmällä jotta hän ei päässyt viinan pariin. Tästä juurtui hänen sydämeensä senlainen rakkaus kaikkia juoppoja kohtaan, ettei hän kaiken maailman edestä olisi heittänyt juomaria, jolla oli halu viheliäisyydestään päästä, pelastamatta. Vaikeat ajat olivat ensimäisinä kuukausina Simolla, sillä hänen sairautensa vaivasi häntä ylenmäärin. Mutta Aappo ei heittänyt häntä hetkeksikään yksikseen. Usein kävivät he myös Saaran luona ja tämän "kristisisaren" seurassa näytti Simo parhaiten voivan unhottaa viinan.

Aappo luki ja selitti ahkerasti Raamatusta ja Lutherin kirjoista niitä paikkoja, mitkä näyttivät todistavan hänen uskonnollista kantaansa ja niin kasvoi Saaralle ja Simolle yhdenlainen käsitys autuuden asioissa, kuin Aapolla itselläänki oli. --

Kotona ei Simo milloinkaan käynyt, sillä Aappo ei sen sanonut tarpeellista olevan. Kölliskö kävi kerran Leppiniemessä, jossa hän joutui Aapon ja Simon kanssa kiistaan. Aappo tuomitsi hänet ystävineen tälläki kertaa alimmaiseen helvettiin hänen omanvanhurskautensa ja ulkokultaisuutensa tähden.

* * * * *

Vaiherikas vuosi on taasenki viimmeisistä tapauksista umpeensa kulunut. Paljon olisi kerrottavaa Kölliskön ja minun häistäni, jotka yhdessä vietimme, ynnä sitä seuraavasta elämän onnellisuudesta, mutta koska niistä semmoisista kertovat yhteen ääneen melkein kaikki "novellit", niin voimme ne huoletta sikseen heittää.

Muutamia viikkoja häittemme jälkeen sairastui vanha äitimme ja nukkui uskossa rauhallisesti viimeiseen uneensa.

Noin puoli vuotta sen perästä sairastui isäki ja kuoli kärsittyään muutamia päiviä mitä ankarimpia ruumiin ja sielun tuskia. Kovin oli hän toivotoin sielunsa autuuden suhteen, mutta Kölliskö ei liikkunut hänen vuoteensa vierestä ennen kuin oli saanut hänet turvatuksi siihen vakuutukseen ja uskoon, että Kristus on kuollut hänenki edestänsä.

Nöyränä kuin lapsi, lankesi Kölliskö kuolleen isänsä sängyn viereen polvilleen. Samoin teki Annaki ja yhdessä he kiittivät Jumalaa siitä armosta, että Hän antoi isälle autuaallisen kuoleman...

Simon tahtoa noudattaen käskettiin isän hautajaisiin Kaurismaan Aappoki ynnä muutamia muita hänen lahkolaisiaan.

Omituinen oli seuruuselämä näissä hautajaisissa. Kölliskö ja Aappo näkyvät jo saaneen niistä ankaroista kiistoista, mitkä heidän keskensä olivat olleet, niin tarpeensa ettei kummallakaan näkynyt olevan enään halua kiistaa uudistaa.

He siis istuivat aluksi kappaleen aikaa samassa huoneessa melkein sanaa virkkamatta. Silloin tällöin alkoi milloin toinen, milloin toinen puhetta jostain taloudellisesta asiasta, mutta se tavallisesti loppui pian. Oli ikäänkuin raskas ilma olisi koko talossa vallinnut.

Vihdoin vetäytyivät Kölliskö toiseen ja Aappo toiseen huoneesen, johon heitä vähitellen seurasivat heidän ystävänsäki ja nyt vasta alkoi vilkkaampi keskustelu ja keveämpi ilma...

* * * * *

Vähilleen vuoden on jo Aaro perheineen asunut Järvimaassa ja Leenaki näkyy siellä hyvin viihtyvän...

Simolleki määrätty koetusvuosi on nyt loppunut. Miehuullisesti on hän taistellut hillimätöintä hirviötä, viinanhimoa vastaan ja on sen vihdoinkin voittanut.

Vietettiin hänen häänsä.

Vieraina oli siellä paitse muita Saaran vanhemmat, jotka näyttivät iloitsevan siitä, että Jumala on siunannut sen kodin, jonka he auttavaisuutensa tähden menettivät, heidän tyttärelleen. Heidän tahdostaan oli sinne käsketty myöskin vanha kiertokoulunopettajamme. Kölliskö ja Anna olivat myös häissä.

Seuruuselämä näkyi tälläki kertaa muodostuvan samanlaiseksi kuin isävainajan peijaissa.

Illan suussa meni Kaurismaan Aappo pirttiin pitämään seuroja, joihin suuri osa hääväestä seurasi häntä. Tosin näyttää siltä, että Kaurismaan Aappo lahkolaisilleen on tavallisessa seuruuselämässä laannut Köllisköä ystävineen tuomitsemasta, mutta sen sijaan suolaa hän heitä saarnoissaan entistä kiihkeämmin ja niin julkisesti, että jokaisen täytyy huomata ketä niillä tarkoitetaan. Tälläki kertaa hän saarnasi seuraavaan tapaan:

"Verinen ovi Jesus on se, että Jesus Kristus saarnataan ristiin naulittuna sovintouhrina syntisten edestä? Ne, joiden sydämeen tämä koskee ja käy, tarvitsevat saada synnit anteeksi seurakunnassa Jesuksen veressä ja niin uskoa. He ovat lammashuoneesen sisälle tulleet. Mutta ne, jotka eivät ole tästä ovesta sisälle tulleet, ovat ulos jääneet ja kutsutaan Jumalan sanassa koiriksi, velhoiksi, huorintekijöiksi, epäjumalan palvelijoiksi, valheen rakastajoiksi ja tekijöiksi, olkootpa sitten omasta mielestään kuinka hurskaita hyvänsä ja maailman silmissä miten jumalisia tahansa..."