Part 5
"Minä en enään ymmärrä en yhtään mitään, mitä olen ennen lukenut Jumalan sanasta", sanoi hän äidilleni, "ja minua pelottaa, että jos nyt heti kuolisin..."
Äiti koetti häntä lohduttaa Jumalan sanalla, vaan kun ei siitä näyttänyt apua olevan, sanoi hän:
"Sinun on paras ottaa Raamattu matkaasi ja mennä aivan heti Järvimaan takalolle Tapanin luo, muutoin jo kentiesi huomenna joudut villiläisten saaliiksi".
"Minä tulen matkaan", sanoin Leenalle, sillä mieleni paloi edes vilaukselta nähdä Elliä.
Järvimaan talon luo päästyämme, sattui Anna olemaan pihalla. Sitä olin toivonutki ja siitä syystä olin tämän tien valinnut, vaikka Järvimaan takalolle tavallisesti kulettiin toista lyhempää tietä.
"Minnekkä nyt?" kysyi Anna minulta häntä tervehdittyäni.
"Käymme täällä uudismaalla".
"Mutta hyvänen aika", sanoi Anna, "sinä olet ollut täällä kohta viikon, lähdet pian uudelleen Koivistoon, etkä laisinkaan ole käynyt meillä. Se ei käy päinsä, sinä tulet nyt sisään juomaan kupin kahvia. Eihän Ellikään voisi olla pahastumatta, jos hänelle noin silmää näyttämättä menisit".
Tätä olin salaa toivonutkin, ja menimme siis sisälle.
Anna kertoi Ellille, että olin mennä uudelleen Muhokselle ilman Järvimaassa käymättä. Elli ei tuosta näyttänyt mitään piittaavan. Entinen avomielisyys oli hänestä kokonaan kadonnut ja hän oli mielestäni niin peräti muuttunut. Sydäntäni kirventeli katkerasti. Kauvan en sentähden Järvimaassa viihtynyt, vaan menin miesten luo uudismaalle.
Siellä istuivat Leena ja Kölliskö Raamattu keskellä ojan reunalla. Kölliskö käänteli Raamatun lehtiä ja luki hänelle lupauksen toisensa perästä ja selitti hänelle Jumalan armon mittaamattomuutta. Hän kehoitti Leenaa uskaltamaan ja turvaamaan ainoastaan näihin Jumalan lupauksiin, osottaen, että ne paikat lupasivat pelastusta juuri hänen kaltaisilleen syntisille, ja että ei yksikään piirto hänen sanastaan pidä hukkuman. Puoli päivää he näin Raamattua tutkivat.
"Nyt on minulla selvillä", sanoi Leena paluumatkalla, "miten autuaaksi tullaan ihmisiin turvautumatta ja yksin Jumalan armoon luottaen. Mikä ääretön ero on sentähden villiläisten ja nuoren isännän opetuksella. He eivät osanneet muuta kuin tuomita minua, sekä osottaa ripissä kääntymään heidän luoksensa tahi ainaki ottamaan heiltä synnin päästön ja kun ei minun tuntoni voinut tuonlaista ihmisiin turvaantumista hyväksyä, tuomitsivat he vaan minua sitä hirmuisemmin, kuta suuremmaksi näkivät sisällisen hätäni paisuvan.
"Aivan päin vastoin teki nuori isäntä. Kun hän huomasi hengellisen hätäni, ei hän laisinkaan minua tuominnut, ei myöskään sulkenut Jumalaa ihmisiin, vaan osotti yksinkertaisesti, että Jumala ei ole hetkeksikään minua unhottanut, vaan ikävällä ja kaiholla odottanut minun palajamistani Hänen rakkaasen syliinsä. Hän näytti niin suloisilla Raamatun kohdilla minulle, kuinka rakas sentään on taivaallinen Isä, Poikansa Jesuksen tähden, ja että minä juuri tämmöisenä syntisenäki olen Hänelle yhtä rakas kuin Tuhlaaja-poika isällensä. Mikä ääretön lohdutus verrattuna siihen kamalaan tuomioon, jolla villiläiset minua ahdistelivat".
Kun ennen mainitut villiläis-akat saivat tietää Leenan käyneen vasiten Köllisköltä neuvoa saamassa, niin siitäkös he vasta villiin tulivat. He keräysivät oikein joukolla häntä tuomitsemaan.
"Näithän nyt, että ihmisiin sinulla oli turva takanaki, ethän omin neuvoisi syntiäsi anteeksi uskoa jaksanut", he sanoivat.
"Niin, mutta nuori isäntäpä ei neuvonutkaan minua ihmisten, vaan Jumalan luo", sanoi Leena.
"No oletko nyt varma autuudestasi. -- Sano, sano, voisitko nyt kuolla varmasti vakuutettuna autuudestasi, sillä niinhän on kirjoitettu, että meidän tulee aina valmiit olla."
"Minä niin toivon," sanoi Leena.
"Niin toivot, mutta Jumalan lasten tulee olla asioissaan varmat, sanopa nyt tässä oikeen Jumalan ja ihmisten edessä, voisitko turvattuna kuolla tuossa tilassa."
"Minä uskon, ettei Jumala minua hyljäisi?"
"Voi rakas Leena, elä luule, että tuollainen luulousko Jumalalle kelpaa, elä luota sellaisiin omavanhurskaisin opettajiin, kuin Tapani, joka toisella silmällään katsoo maailmaan ja toisella taivaasen. Kenelle semmoiset kelpaavat opettamaan vanhurskautta? Muista se, että vielä kerran saat kärsiä pilkkaa ja vaivaa helvetissä."
Tähän suuntaan sitä Leena parkaa suolattiin viikon loppuun asti, kunnes hän joutui yhä syvemmälle epätoivon kuiluun, sillä sen vähäisen lohdutuksen, minkä hän Köllisköltä oli ehtinyt saada, täytyi pian haihtua villiläisten lakkaamattomasta tuomiosta.
Leenan tavallinen lauvantai-illan työ oli pihan lakaseminen ja kun hän sen oli tehnyt, meni hän edellä mainittua pientä ryytimaata lakaisemaan. Hetken päästä saapui kirkkopolkua myöten Kaurismaan Aappo paikalle.
"Onko Jesus sydämessä?" kysyi Aappo Leenalle.
-- Tämä ei vastannut mitään.
"No Leena", sanoi Aappo pilkallisesti, "olenhan kuullut nyt sinunki olevan kristittynä, etkö siis uskalla tunnustaa itseäsi siksi?"
"Mutta vastaa sinä minulle", sanoi Kölliskö, joka vähää ennen oli kotia saapunut, nähnyt akkunasta Aapon lähestyvän Leenaa ja arvannut hänen rupeavan häntä ahdistelemaan, josta syystä Kölliskö jo varalta lähti myös paikalle, kädessään 'Ponttopidanin Uskon-Peili', "vastaa minulle, pitääkö äskein kristityn olla ehdottomasti niin luja uskossaan, että hän on valmis joka hetki sitä jokaiselle tunnustamaan?"
"Joka kerran on saanut todistuksen synteinsä anteeksi saamisesta ja niin uskonut, hän kyllä voi milloin ja kenelle hyvänsä tunnustaa itsensä Jumalan lapseksi".
"Vaan jos ei hän vielä olisi todistusta tunnolleen saanutkaan?"
"Silloin on hän uskoton".
"Siis sinä luulet, että armon tunto kuuluu ehdottomasti uskon luontoon ja siis seuraa yhtämatkaa uskon kanssa?"
"Ehdottomasti?"
"Se on erehdys," lausui Kölliskö, avasi edellä mainitun kirjan, luki sen 6 lu'un ja osoitti sen avulla, että Herra sallii muutamain sieluin pysyä niinkuin he olisivat vielä sairaina, vaikka he ovat jo täydellisesti paratut ja että tämä tämmöinen Jumalan kuletus saattaa olla näille terveellinen, koska tällainen tieto parantumisestaan voisi heidät jälleen saada välinpitämättömyyteen ja mielistymään itseensä ja maailmaan. Uskon ihana tunteminen ei siis Raamatun mukaan kuulu vanhurskaaksi tekevän uskon luontoon. "Uskotko sinä tätä Raamatun kanssa yhtäpitävää totuutta?"
"En".
"Millä sinä sen vääräksi näytät?"
"Sinä olet ruvennut uskottomain pappien ja maailman Herrain kanssa raatelemaan Herran seurakuntaa, mutta tiedä se, että raskas on vielä tili sinullaki tehtävänä", sanoi Aappo.
"Minä en raatele ketään, minä Jumalan avulla koetan vaan pitää Jumalan sanan jalkaini kynttilänä ja vaadin, että jokainen antaa sen oikaista itseään, mutta te ette anna tämän sanan itseänne oikaista ja siitä on meillä riita, eikä muusta".
"Me opetamme Jumalan sanan mukaan".
"Se on valhe, tässä nyt on yksi paikka, jossa et anna sanan sinua opettaa, vaan sinä tahdot mestaroida sanaa, sitten te opetatte kaiken muun hyvän lisäksi, että kaste auttaa ihmistä niinkauvan kun sen vesi päästä kuivaa ja että Raamattu on paperia ja läkkiä vaan y.m.m. hullutusta."
"Se on valhe, me emme niin opeta".
"Onhan sitä Leenanki päähän koitettu saada".
"Se on piikain juttuja, perkeleellisesti siveä maailma panee meidän päähämme mitä sylki suuhun tuopi".
"Niin, te ette usko totuutta olevan muissa kun itsessänne..."
"No, mutta kaikkea minun pitää nähdä ja kuulla", sai vihdoinki Leena sanoneeksi, sillä niin hän oli hämmästynyt siitä julkeudesta, jolla Aappo oli häntä valehteliaksi ajanut, "minä olen kuullut tuonlaisia lauseita tässä keväällä sinun omasta suustasiki".
"Minä olen jo ennenki huomannut sen julkeuden", sanoi Kölliskö, "jota te käännytystoimessanne yksinkertaisia kohtaan käytätte, ja jolla te sitten törkeimpiä opetuksianne valheeksi ajatte, kun senlaisten käsiin joudutte, joilla syvempi sanan tieto on. Ja sen tähden täytyy minun kokonaan kieltää sinun ja sinun lahkolaistesi opetus Leenalle, koska vakuutukseni on, ett'ei tuonlaisessa valheen hengessä Jumalan valtakuntaa rakenneta".
"Niinkuin Esau vihasi Jaakoppia, niin vihaat sinäki, joka lihan jälkeen syntynyt olet, meitä, jotka hengen jälkeen syntyneet olemme. Sinun oma tuntosi ei pane pahaksi, jos näet lähitupain omaistesi helvettiin menevän, kun vaan saat karkoitetuksi talostasi Jumalan sanan saarnaajat. Mutta malta sinä, suden penikka, vielä tulee sinunki tuomiosi ja täysi syy on sinulla pelätä työsi seurauksia", arveli Aappo ja jatkoi matkaansa.
Sen perästä antoi Kölliskö Leenalle hengellisiä kirjoja, joiden ääressä hän vietti kaikki lomahetkensä...
* * * * *
Toista vuotta on jälleen kulunut siitä, kun viimeksi olin kotona. Nyt olen vihdoinki saanut oppimääräni suorittaneeksi Koivikossa ja siis päässyt uudelleen kotiin.
Paljon on sillä välin asiat muuttuneet ja paljon on Leenalla ollut minulle niistä kertomista.
"Viime sunnuntaina tiesivät kirkkomiehet kertoa sen kummallisen uutisen, että Järvelän Eskoa ja Jaakolan Kaisua ensi kerran kuulutettiin", niin kertoi Leena minulle niin pian kuin oli ehtinyt saada tilaa päästä kahden kesken kanssani pakinoimaan.
"Eskoa kuulutettu Kaisun kanssa!" huudahdin kummastuneena.
"Niin -- vaikka yleisesti luultiin Eskosta ja Järvimaan Ellistä tulevan parin", sanoi Leena.
"Sitä paitsi on Järvimaan Anna mennyt villiuskoon", lisäsi Leena hetken päästä.
"No, johan nyt on maailma nurin!" huudahdin, "sitäpä ei olisi luullut".
"Niin -- sitähän ne kaikki kummastelevat. Itse Köllisköki puisti päätään sen kuultuaan", sanoi Leena, "mutta minusta tuo asia näyttää aivan luonnolliselta. Mutta muutpa eivät tiedäkään mitä minä tiedän. Minä nimittäin tiedän, että koko Annan elämä on ollut pelkkää salaamista ja kärsimistä. Ainoa, jota hän elämässään on saanut vapaasti rakastaa on ollut Elli, hänen ainoa tyttärensä. Tätä hän onkin rakastanut koko puhtaan naisellisen sydämensä voimalla.
"Ihmishenki on osa Jumalan hengestä. Jumalan taasen kerrotaan luoneen ihmisen sen tähden, että hänellä olisi ketä hän rakastaisi ja kuka häntä rakastaisi. Siis Jumala himoitsi rakkautta. Mutta jos nyt kerran ihmishenki on osa Jumalan hengestä, niin täytyy sillä olla myös yhtäläisyyksiä Jumalan hengen kanssa. Sen siis täytyy himoita rakkautta. Ja tuonlaista rakkauden himoitsemista on epäilemättä ollut Annan koko elämä. Johonki määrään on hän sen voinut tyydyttää äidin rakkaudessa Elliä kohtaan. Mutta nyt on Elli muuttunut umpimieliseksi ja salaperäiseksi äitiäänki kohtaan. Ei siis Annalla ole ollut mitään takeita siitä nauttiiko hän edes ainoan lapsensa rakkautta.
"Tämä rakkauden puute on varmaanki tehnyt hänen sydämensä autioksi erämaaksi, vaikka Anna parka ei ole voinut eroittaa omaa sydäntänsä maailmasta. Hän on luullut maailmaa poltetun erämaan kaltaiseksi, eikä ole huomannut, että ei maailma, vaan juuri hänen oma sydämensä on semmoinen.
"Tuo rakkauden himo ja tuo sydämen tyhjyys on tehnyt Annan elämän niin katkeraksi, rauhattomaksi ja raskaaksi, että hänen on lopulta ollut sitä mahdoton kantaa. Ei siis ihme, että hän tutustuttuaan siihen palavaan lahkolaisrakkauteen, millä villioppiset toisiaan hellivät, etsi janoavalle, tyhjälle ja rauhattomalle sydämelleen tyydytystä tuossa lahkossa. Ei siis ihme, että hän heitti tuon mielestään autioksi palaneen maailman, missä kaikki sydämet olivat hänelle kylmistyneet, ja etsi rakkautta sieltä, missä lämpöisiä sydämiä löysi.
"Ei siis ihme, että hän etsi rakkautta oikeasta lähteestä -- Jumalasta".
"Mutta hyvänen aika -- tehän puhutte kuin enkeli! Kuka teitä on tuolla tavalla opettanut saarnaamaan?" kysyin häneltä leikillisesti.
"Pitkällinen kokemus sydämen tyhjyydestä ja sittemmin saatu tunto Jumalan rakkauden suloisuudesta", vastasi Leena.
* * * * *
Tällä välin oli Simo parka vaipunut mitä surkuteltavimmaksi viinan uhriksi. Julkisissa tiloissaki oli hän usein tietämättömäksi juopuneena. Kotona puhuttiin hänestä vähän, mutta sen sijaan syvästi suri jokainen sydämessään hänen surullista kohtaloaan, vaikka ei kukaan uskaltanut murhettaan muille sanoa, peläten sillä vaan lisäävänsä toisten murhetta.
Leena kertoi minulle, että Simo on kaikkialla, missä vain kokouksia pidetään, valmis tekemään jokaiselle seuraa, kestikievareissa, huutokaupoissa y.m. Kölliskö oli muutamia kertoja koettanut hellyydellä häntä saada luopumaan kirotusta nesteestä, mutta turhaan, Simo oli sen sijaan ruvennut Köllisköä karttelemaan ja käviki vaan ani harvoin kotona.
Leena kertoi myöskin, että Simo on viime aikoina ruvennut yhä ahkerammin käymään entisen Leppiniemen torpassa ja likentelemään Saaraa, jonka hän kumminkaan ei luullut uskaltavan Simoon -- hänen kurjan elämänsä tähden -- suostua; kumminkin piti hän sitä ilahduttavana asiana, sillä Saaran avulla toivoi hän Simostaki vielä miestä...
Järvelän Eskon hääpäivän aamuna Kölliskö meni jälleen Simon luo Leppiniemeen.
Simo venyi vielä levottomassa unessaan ja hänen sänkynsä päässä oli puolilleen juotu viinapullo. Kölliskö otti sen. Simo aukasi vaisusti silmänsä, koetti nostaa raskasta päätänsä ja sopersi muutamia sanoja, joista Kölliskö huomasi, ettei Simon kieli ollut hänen omassa vallassaan. Hänen päänsä painui uudelleen vuoteesen ja hän nukkui jälleen. Kölliskö seisoi kuin kivettynyt hänen vuoteensa vieressä. Simon posket punoittivat, rinta nouseskeli säännöttömästi ja hänen ruumiinsa hypähteli vuoteesta ikäänkuin pyssyn pamahduksista säikähtyneenä.
Kölliskö vaipui vuoteen viereen polvilleen ja vuodatti synnin kauheista seurauksista kauhistuneen sydämensä hartaasen esirukoukseen. Sitten meni hän ulos ja viskasi syvällä inholla pullon kappaleiksi pihalla oleviin kiviin. -- Kello oli jo kuusi, mutta palvelusväki nukkui vielä hievahtamatta. Kölliskö ajoi emännöitsiän ylös ja pian olivat muutkin palkolliset työpuuhissaan. Köllisköllä oli nyt aikaa tarkastella vähän ympärilleen. Kaikki näytti olevan talossa nurin narin. Kölliskön järjestykseen harjaantunut silmä huomasi kaikkialla epäjärjestystä. Hän ryhtyi toimiin saadakseen edes päällisin puolin jonkinlaiseen järjestykseen talon asioita. Hän määräsi kullekin palkolliselle osansa ja antoi heidän toimekseen eri tehtävien huolestamisen. Luotettavimmalle rengille määräsi hän isäntärengin velvollisuudet.
Noin kello 11 aikaan meni Kölliskö jälleen Simon makuuhuoneesen. Simo katseli veltosti ympärilleen ja hänen kätensä hapuili jotain päänpohjasta.
"Rakkahin veljeni", sanoi Kölliskö, "luovu jo tuosta kirotusta nesteestä".
"Viinaa!" sai Simo sopertaneeksi, "missä on pulloni?"
"Sitä ei enään ole", sanoi Kölliskö, "eikö sinulla ole haluakaan päästä tuosta kamalasta sairaudesta?"
"Minulla ei ole voimia siihen", sanoi Simo värisevällä äänellä.
"Sen kyllä tiedän, mutta kyllä Jumala niitä antaa, jos sinulla tosihalu on päästä viheliäisestä tilastasi".
"Haluako? Kuka ei tästä polttavasta janosta irtaantua tahdo! Minä olen viheliäisin ihminen maailmassa!" -- -- --
Köllisköllä oli varalta monta liikuttavaa lohdutuksen ja kehoituksen sanaa, mutta ennen kuin hän ehti suutansa avata, hyppäsi Simo kuin ammuttu sängystään, kiiruhti kaapin luo, tempasi täyden pullon sieltä ja huomattuaan, että Kölliskö aikoi lyödä hänen kynsistään sen kappaleiksi, kääntyi kaapin ja seinän välillä olevaa loukkoa kohden ja joi ahnaasti pullon puolilleen. Sitten kääntyi hän Köllisköön päin, päästi luita ja ytimiä karsivan kamalan naurun, puisti pulloaan ja sanoi:
"Tässä on minun ainoa lohdutukseni ja apuni ja täällä" -- hän aukasi kaapin oven, josta näkyi useita täysiä pulloja -- "täällä on enemmän tätä lohdutuksen lientä".
"Simo parka", sanoi Kölliskö, "sinulla ei ole parantumisen toivoa niin kauan, kuin sinä rakastat tuota kirottua nestettä. Koko sinun katumuksesi ja murheesi ei tule todellisesta synnin surusta, vaan tuo syvä oman kelvottomuutesi tunto on vaan hirmuisien synnin seurauksien kauhistumista. -- Välittömästi ei tätä surkuteltavaa sairautta voida parantaa, yhtä vähän kuin muitakaan ruumiin kipuja. -- Hellä ja huolellinen hoito, sekä tarkka eroittaminen sinut viinan yhteydestä on ainoa parannuskeino.
"Suostu, rakas veljeni, muuttamaan muutamaksi vuodeksi kotia. Omaistesi hellä huoli voi polttavat tuskasi viihdyttää. Jumalan avulla koetamme jokainen puolestamme uhrata parhaat voimamme ja ymmärryksemme sinun pelastamiseksi. Viinatilkkaa ei taloon tuoda, ennenkuin olet parantunut ja Jumalan sanan avulla..."
"Hah, hah, hah! -- Eikö viinaa!" -- -- Hän puisti pulloansa ja otti hyvän kulauksen. Runsaita kyyneleitä valui hänen poskilleen.
"Sinun tilasi on Kainin ja Judan kaltainen", sanoi Kölliskö, raskas huokaus nousi hänen rinnastaan ja hän lähti Simon luota.
* * * * *
Kaurismaan Aapon seuroihin ei Kölliskö usein mennyt, mutta sen sijaan tuli hän Kaurismaan Aapon ja hänen lahkolaistensa kanssa yhteyteen hautajaisissa, häissä ja muissa pitopaikoissa, sillä Köllisköki oli niissä viime aikoina ruvennut käymään. Niinpä meni hän Järvelän Eskon ja Jaakolan Kaisunki häihin. Siellä oli myös Kaurismaan Aappo ja useita hänen lahkolaisiaan, sillä Kaisun vanhemmat kuuluivat myös hänen lahkoonsa.
Kun vihkimistoimi oli päättynyt, lähti pastori muiden virkatoimiensa tähden pois. Silloin alkoi myöskin Kaurismaan Aappo käännytystoimensa. Hän kävi yhden ja toisen kimppuun, koettaen repiä päivän valoon heidän salaisia tunnonasioitaan. Kaikilla keinoin hän koetti saada ihmisten omattunnot käsiinsä voidakseen heidän kanssaan menetellä sitten mielensä mukaan. Itsekuki koetti häntä vastustella ymmärryksensä mukaan.
"Laase ensin oma portaasi", sanoi yksi.
"Kaikellaiset hylyt tässä nyt muita rupeavat solvaamaan", sanoi toinen.
"On melkein kummallista tungettelemista toisen omaantuntoon, eikö sinulla sen verta ole ymmärrystä, että omantunnon asioista puhutaan ainoastaan ystävien kanssa ja niille, joihin on luottamusta, eikä sinun kaltaistesi maailman kiertäjäin kanssa", arveli kolmas.
Mutta Aappo koki löytää kuhunki vastauksen. Tässä häntä auttoivat myös hänen mielisensä vaimot.
"Minua ei hävetä tunnustaa, vaikka kenelle olleeni maailman suurin hylky, roisto, tahi miksi te minua suvaitsette sanoa. Semmoinen olen ollut, mutta nyt en pelkää myöskään tunnustaa olevani Jumalan lapsi. Ettekö huomaa, että entinen juoppo, tappelia ja roisto on nyt muuttunut raittiiksi ja siveäksi ihmiseksi ja maailman suolaksi. Ettekö huomaa tässä Jumalan työtä? Samanlaisiksi on muuttunut satoja samanlaisia roistoja. Vai mitenkä on asia, mitä arvelette te maailman hurskaat?" sanoi hän, kääntyen Köllisköön päin.
"Minua ilettää tuommoinen kerskaus".
"Vai niin, vai ilettävät sinua hyvän puun hedelmät. Etkö uskalla tunnustaa itseäsi Jumalan lapseksi".
"Mitä hyötyä siitä olisi?"
"Eikö Herra ole käskenyt olla meidän aina valmiit?"
"Kyllä, mutta en sen valmiimpi olisi, jos sitä kuin huutaisin, sillä Jumala katsoo sydämeen eikä suuhun".
"Sydämen uskolla ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme".
"Ei jokainen, joka sanoo Herra Herra, autuaaksi tule".
"Etkö voi nähdä elävää seurakuntaa, pyhäin ihmisten yhteyttä?"
"En".
"Mutta Raamattu käskee Jumalan lapsia rakastamaan toinen toistansa, joka on Jesuksen uusi käsky ja varmin elämän uskon tuntomerkki. Vaan kuinka voi kukaan rakastaa sitä, jota ei näe?"
"Vapahtaja itse sanoo, ettei Jumalan valtakunta tule niin, että se taidettaisiin silmillä nähdä. Ei myös kenenkään pidä sanoman katso tässä, katso siellä, vaan Jumalan valtakunta on teidän keskellänne".
"No, missä ovat siis sinun uskonveljesi?"
"Kristuksessa, sillä Hän on pää ja me olemme jäsenet hänessä, siksi emme sanokaan kolmannessa uskonkappaleessa: minä näen, vaan minä uskon pyhäin ihmisten yhteyden".
"Elä vedä sinun saastaisille huulillesi Kristuksen nimeä; niin kauan kuin vedät ijestä maailman kanssa, on paras, että suoraan tunnustat sinun uskonveljesi olevan maailman suuressa joukossa", sanoi Aappo kauhtuen.
"Soisin, että kerran sanoisit suoraan, mikä on se ijes minun ja maailman välillä, josta sinä aina salakähmään soimaat minua", sanoi Kölliskö.
"Et ole ottanut julki eroa maailmasta ja elät sen kanssa samoissa himoissa".
"Tiedän kyllä mitä tarkoitat erolla maailmasta, se on yhtyminen sinun joukkoosi, mutta kun sanot minun elävän maailman himoissa, joka varmaan merkitsee sitä, että en yritäkään himojani Jumalan avulla hillitsemään, sitä en ymmärrä, sano siis suoraan millä tavalla tyydytän himojani? -- -- -- sano, sano!" kehoitti Kölliskö, kun ei Aappo ensin mitään vastannut.
"Sinä juot viinaa", sanoi Aappo.
"Milloin olet nähnyt minun juomaseuroissa, sillä jos muutoin miten minua soimaisit, niin se voisi olla enemmän paikallaan, koska useimmat himot ovat perittyjä, mutta viinan himo tulee pääasiallisesti vasta tottumuksen kautta ja semmoista tottumusta ei minulla ole, eikä himoakaan, joten siis voin tarpeessa käyttää viinaa yhtä viattomasti kuin maitoa, sillä ei Raamattu tee eroa aineiden välillä, se vaan kieltää himot. Ero viinan ja maidon välillä on se, että toista tarvitsemme ravinnoksi toista lääkkeeksi. Tiedän kyllä mitä tarkoitat. Sinä olet viime syksynä nähnyt minun pudottuani heikkoon jäähän ja vilustuttuani juovan ennen saunaan menoani viinan sekaista kahvia ja sitä nyt käytät aseenasi. En olekaan sitte viinaa maistanut enkä sitä ennen vuosiin, josta näkyy, että viinaa tarpeen vuoksi tarvitsee niin harvoin, ettei mitään tottumustakaan siitä voi tulla", sanoi Kölliskö.
Siihen ei Aappo enää virkannut mitään, vaan sen sijaan muutamat akat alkoivat soimata Köllisköä, kuinka hän esimerkillään antaa puolta juomareille ja vielä julkisesti puoltaa viinaa, niinkuin maitoa.
"Kestääkö teidän tuntonne sanoa, että olette yhdenkään juopon kuulleet puoltavan viheliäistä tilaansa minun esimerkilläni tahi opetuksillani? Sanokaa kerranki suoraan. Oletteko sitä kuulleet?" kysyi Kölliskö useammat kerrat, kun kukaan et tähän tahtonut vastata. "Minun täytyy se sanoa", sanoi vihdoin Järvimaan Anna ja hänen äänensä värähteli kummallisesti, Kölliskön vaaletessa kalman kalpeaksi kuultuaan tuon äänen, jota hän pariinkymmeneen vuoteen ei ollut kuullut. "Minun täytyy se sanoa, etten tähän päivään asti ole kuullut niin julkeaa ihmistä, joka olisi rohjennut Tapania asettaa juoppojen esimerkiksi, mutta tähän hyvään aikaan näkyy käyvän päinsä vaikka mikä. Päin vastoin olen aina kuullut jokaisen isän ja jokaisen äidin asettavan pojalleen esimerkiksi Tapanin, mutta ei pahassa, vaan hyvässä. Katso Tapania, katso hänen ahkeruuttaan, katso hänen hyviä tapojaan, katso hänen kotonaan pysyväisyyttä ja katso vihdoin hänen jumalista mieltään! Näin olen hartaimmanki vanhimman kuullut pojalleen sanovan, enkä siis laisinkaan voi hyväksyä niitä soimauksia, mitä olen jo joskus muuallaki, eikä ainoastaan tässä, näiltä samoilta henkilöiltä kuullut".
Oli ikäänkuin ampiaispesä olisi karhastu. Kaikki alkoivat yhteen ääneen tuomita Köllisköä ja tuomita Annaa, joka maailman lasten kanssa yhtyy ylistelemään heidän omiansa. Tässä ei ollut enään sananvuoroa Köllisköllä eikä Annalla.
"Mutta kuinka Jumalan tähden olet joutunut tuohon joukkoon?" sanoi Kölliskö, vapisevin askelin lähestyen Annaa.
Tämä purskahti katkeraan itkuun, eikä voinut mitään vastata.
"Kas sillä lailla, se käy laatuun. Elköön lankea kohta tuon jumalasi eteen polvillesi? Paras kai on saada häneltä synninpäästö, sillä meiltä se onki jo lujemmassa", arveli eräs vaimo.
"Syliin minusta parempi olisi langeta, sillä se kai käy yhtä hyvin päinsä siveältä leskeltä kuin kunnialliselta aviovaimoltaki", sanoi Tuppi Maija.
Nuo kamalat soimaukset koskivat Annaan niin kipeästi, että hän rupesi voimaan pahoin, jonka vuoksi hänen täytyi lähteä häistä. -- Köllisköki vetäysi toiseen huoneesen, mutta vielä ovessaki lähettelivät muutamat akat hänelle soimaavia sanoja. -- -- --
"Tulehan tänne porstuakamariin", sanoi Esko minulle, "siellä puuhaamme saada jotain leikkiä toimeen".
Minä seurasin häntä.
"Se on kummallista", arveli Esko, "että nuo villiläiset sopivat paremmin yhteen supi suruttomainki kanssa, kuin esim. Kölliskön".
Kamarissa olivat jo nuoret ehtineet ruveta hyväsille.