Part 2

* Aatelis-kartanossa oli kauvan ollut riita kyökki-piijan ja ohjillisen välillä taaleen tuomisesta kahvepöytään. Saatuansa tiedon tästä, kutsutti herra eräänä aamuna molemmat tykönsä, saadaksensa kuulla, mitä heillä oli sanomista. Valittaen sanoi piika: "tämä ohjillinen oleskelee joka aamu kyökissä vetäin laiskat jalkansa edes takasin, mutta niin paha on hän luonnostansa, ettei vaan viitsi auttaa minua taaleen tuomisella, ehkä hän kyllä näkee, minulla olevan työtä yltäkyllin." -- Tähän vastasi ohjillinen, semmoista ei kuuluvan hänen toimiinsa. -- "Olkoon niin -- sanoi herra -- mutta mitä siis luulet niihin kuuluvan?" -- "Pitää huolta hevosista, puhdistaa ja ajaa vaunut." -- "Oikein vastattu -- sanoi herra -- enkä minä tahdo sinulta enempää työtä, kuin sinun tulee tehdä; sen vaan tahdon minä, että sinä tästä edes, joku aamu ennen kahveen aikaa, panet hevoset vaunuin eteen ja ajat tämän toverisi, kyökkipiijan rieska-kamarille. Toivon tämän kuuluvan sinun toimiisi."

26.

Kaksi tutenttia Espaniassa kävi yhdessä kotoansa Salamankkaan, jossa on mainio akatemia. Väsyneinä jalka-matkasta lepäsivät muutaman hetken varjoisella paikalla, virkistävän lähteen reunalla. Noustessaan ylös, pitkittämään matkaansa, näkivät kiven, johon oli piirretty sanoja, jotka aika jo oli niin kuluttanut, että he työläästi taisivat ne selittää. Sanat olivat nämät: "tämän alla lepää Tohtori Pietari Garcia'n sielu haudattuna." -- Nuorempi tutentti, ilonen ja keviämielinen veitikka, rupesi kohta nauruun ja huusi: "sielu haudattuna. Kuinka voin minä sitä ymmärtää? Mielelläni tahtoisin tietää, mikä hölmö on määrännyt sellaisen hullun piirroksen." -- Kumppaninsa, toinen tutentti, joka oli syvämietteisempi, sanoi itseksensä: "nämät sanat sisältävät, kenties, jonkun salaisuuden." -- Antoi hän siis nuoremman tutentin mennä tiehensä ja sitten rupesi hän veitsellänsä kaivamaan mullan kiven alta ja ympäriltä. Nostaen vihdoin kiven ylös, näki hän sen alla nahkukukkaron, ja kukkarossa löysi hän sata tukaattia ja paperin, johon oli kirjoitettu: "Ole perijäni sinä, jolla oli järkeä aavistaa piirroksen tarkoitusta; käytä niitä rahoja paremmin kun minä!" -- Ilossansa aarteesta kävi tutentti Salamankkaan, tohtorin sielu taskussansa.

27.

Nitokris, kuninkaatar Babyloonissa, määräsi, että hänen muistoksi rakennettaisi muistopatsas tällä piirroksella: "jos joku niitä ruhtinoita jotka minun jälkeen nousevat tämän maan kuningas-istuimelle, joutuu rahan ahdinkoon, avatkoon hän hauta, ja ottakoon siitä tavaroita tarpeeksensa. Mutta älköön avatko, jollei hän ole totisessa pulassa ja rahan hädässä!" -- Tämä muistopatsas jäi liikkumatta, siksi että Dareios, Hystaspin poika, tuli kuninkaaksi. Uteliaisuudesta eli ahneudesta antoi hän avata haudan, mutta ei löytänyt toivottua rahaa eikä aarteita vaan nämät piiritetyt sanat: "ahneutesi on saattanu sinulle häpeän, vaan ei rikkautta. Jollei raha-arkkusi olisi pohjaton ja rahan-janos sammuttamaton, et sinä suinkaan kuolleitten hautoja olisi solvannut!"

28.

Oli tuttu, että eräs rikas ja visu rahamies ei koskaan kutsunut vieraita pöytäänsä. "Lyön vetoa -- sanoi nuori veitikka -- että minä saan häneltä kutsumuksen päivälliselle." -- Lyötiin veto ja tulevana päivänä kävi veitikkamme rahamiehen tykö juuri siihen aikaan, jona tiesi hänen aterioitsevan. Palvelialle sanoi hän tahtovansa puhua herran kanssa eräässä asiassa, joka herralle oli tuopa tuhannen ruplan voiton. Palvelian sisään mentyä ja ilmoitettua isännällensä tämän seikan, tuli herra kohta ulos ja sanoi oudolle: "Mitä te sanotte, herra, että voisitte minulle toimittaa tuhannen ruplan voiton?" -- "Kyllähän se niin on, mutta en tahdo katkaista ruokalepoanne. Menen itse syömään päivälliseni, mutta parin tunnin jälkeen ... saanko palata?" -- "Kaikella muotoa, tulkaat sisään. Syökäät minun kanssani." -- Nuori mies suostui kutsumukseen ja söi suurella ruokahalulla. Päivällisen lopetettua ja rahamiehen perheen pois mentyä, sanoi talon isäntä: "Noh herra, käydään nyt asiaamme. Pyydän nöyrimmästi, saisinko tietää, millä tavalla teillä olisi mahdollista toimittaa minulle tuhannen ruplan voiton?" -- "Olen kuullut teillä olevan tyttären, jonka te aivotte naittaa pois?" -- "Aivan niin onkin." -- "Ja että olette määränneet hänelle kymmenen tuhatta ruplaa myötä-antimiksi." -- "Tämä on myös tosi." -- "No hyvä, suokaat siis tyttärenne minulle, minä en tahdo morsiuslahjaksi niin paljoa; minä tyydyn yhdeksän tuhanteen ruplaan ja te voitatte tässä kaupassa tuhannen ruplaa." Suostuiko isä tähän ehtoon, emme tarkasti tiedä. -- Tosi on kuitenkin, että tuo viisas veitikka voitti vetonsa.

29.

* Vähänen tyttö leikkasi kerran pitkät, kähärät hiuksensa ja pani ne sievästi rasiaan talteen. Äiti tullen sisään samassa sanoi hämmästyksissä: "Mitä olet tehnyt, lapseni, oletpa leikannut hiuksesi poikki." -- "Olen -- vastasi tyttö -- en tahdo joka päivä käydä nivarilla; sentähden olen pannut net talteen. Mutta huomenna puen ne jälleen päälleni -- niin tädilläkin on tapana tehdä."

30.

Eräs korkeasti oppinut herra rakasti niin kirjojansa, että hän ateriallekin kutsuttua työläästi jätti niitä. Kerran häntä jo kauvan odotettua, tuli vaimonsa sisälle ja nähden miehensä nyt kuin tavallisestikin kiinnitetyn kirjoihinsa, sanoi hän: "Ah, joska sentään olisin kirja!" -- "Mintähden niin?" -- kysäsi oppinut. -- "Sentähden että sinä sitten aina pysyisit minun tykönäni" -- vastasi vaimo. -- "Siihen myös minä olisin tytyvä -- pitkitti mies, mutta sinun pitäisi silloin olla almanakkana." -- "Mintähden juuri almanakkana?" -- "Sentähden että minä sitten joka vuosi saisin uuden."

31.

* Laulun voima. Puhakka, suomalainen runoseppämme, näki itsensä kerran pakotetuksi käymään lakia pellostansa. Kyläläinen, jonka pelto koski Puhakan peltoon, oli muuttanut väliaidan, jota hänen oli hoitaminen, ison kappaleen Puhakan pellon puolelle. Koska tämä riita ei taittu hyvillä sanoilla ja sovinnolla ratkaista, annettiin se siis oikeuteen. Puhakka oli jo voittamallansa, koska eräs herrasmies, joka aina oli häntä katsonut nurjilla silmillä, lupasi ryhtyä asiaan ja laillisesti näyttää toteen, että raja ennenkin oli käynyt niin, kuin Puhakan naapuri oli sen asettanut.

Puhakka kävi herrasmiehen luoksi ja kysäsi, oliko todella hänen aikomus pitää naapurin puolta, ajaen väärää asiata. Antamatta suoraa vastausta lisäsi alvokaatti vielä senkin ennustuksen, että Puhakan, kulunkit maksaaksensa, pian oli luopuminen koko pellosta, ja että hän, paitsi tätä, vielä menettäisi hyvän nimensäkin.

-- Ettekö siis pidä väliä, vaikka puhutte vakuutustanne vastaan ja teette värän valan? lausui Puhakka.

-- Tiesittekö opettaa minulle velvollisuuksiani? -- kuului tuo pilkallinen ja pöyhkiä vastaus.

-- Luulette osaavanne pimittää hyvin kiitettävän oikeuden silmät ja toki itse päästä koskematta?

-- Kahta siitä. Oikeuden silmät kääntyvät helposti, mihin viisaus vaan heidät kääntää.

-- Jahka olisitte kunnian mies, ette suinkaan tahtoisi keltään riistää laillisen omaisuutensa...

-- Olen kuullut kyllä -- ärjäsi alvokaatti. -- Menkäät nyt tiehenne, koskei teillä ole mitään muuta sanomista.

Silloin, sanotaan, välähtelivät Puhakan silmät. Koiramaisilla, sukkelilla silmillä sanoi hän: "Odottakaat, minä teen teistä runon!"

Herrasmies kavahti tuoliltansa, huutaen:

-- Älkäät, Jumalan tähden! Naapurinne ajakoon itse asiansa. Siitä minä en enää pidä huolta --- lisäsi hän, kohteliaasti seuraten Puhakkaa ulos.

32.

* Nuori mies ajoi muutamana iltana isvosikalla, mutta aikoen kotiin, muisti rahakukkaronsa olevan tyhjän, ja ettei kotonakaan rahaa ollut saapuvilla. Pelastaitaksensa hädästä, jutteli hän alakuloisella äänellä, kadottaneensa rekeen kaksi hopiaruplaa, joita pimeässä löytää ei ollut mahdollista. Käski siis isvosikan odottaa siksi että hän kamaristaan toisi valkiata rahat hakeeksensa. Kohta sisään mentyänsä, kuuli hän kulkuisten helinän, jonkatähden riensi portille, huutaen isvosikkaa seisahtamaan. Mutta tämä oli ikään kuin kuuro ja ajoi ennättämiseen pois.

33.

Rehellinen pahantekijä. Espanjalainen herttua Ossuna tuli Barcelonaan kuninkaallisella valtakirjalla, jonka voimasta hän sai armahtaa muutamia ikuisia vankija. Tultuansa erääseen vankihuoneeseen rupesi herttua tutkimaan syytä heidän tilaansa, saadaksensa jonkun johdon armahtamiseen. Jokainen vangeista osasi selittää syynsä puhtaaksi, lykäten rangaistuksen vihollisten pahuuden, eli tuomarien vääryyden syyksi. Vaan yksi vanki poikkesi tästä tavasta, sillä herttuan kysymykseen, mistä syystä hän oli tullut tähän surkuteltavaan tilaan, vastasi hän:

-- Minua lähetettiin tänne täydellisestä syystä. Maantiellä Saragossan seuduissa tein minä rosvo-työn. Tosi on kyllä, että minä olin kovassa tuskassa ja tarpeessa sekä itseni että leipää kaipaavan perheeni puolesta. Kuitenkin olin minä syypää suureen rikokseeni ja kärsin siis oikeuden mukaan rangaistustani.

-- Hei, hei -- huusi herttua -- olempa vihdoin löytänyt hävyttömän veitikan! Kuinkas sinä tohdit tunkeutua näitten rehellisten miesten seuraan. Kuuleppas, vankien vartia, päästä tämän lurjuksen kahleet. Mene tiehes, pahantekijä; älä tästä edespäin koskaan enää oleskele niin viattomassa joukossa! -- Jumalan avulla en koskaan -- sanoi tuo vapahdettu ihmis-rukka. -- Siunatkoon Jumala teitä armostanne, jalomielinen herra herttua!

34.

Muutamat nuoret herrat, jotka juodessansa ravinto-huoneessa puhelivat sitä ja tätä, joutuivat myös puheeseen kummitusten olosta. Yksi joukossa kielsi kummituksia ja aaveita perinpohjin ja näyttääksensä povessansa ei olevan vähintäkään pelkoa, löi hän vetoa, yösydännä tuodaksensa pääkallon läheisestä luuhuoneesta. Haudankaivaja suostui, kohtuullisella rahalla, jättämään luuhuoneen oven avoinna. Uskalikkomme tuli määrätyllä ajalla kamalalle paikalle, tietämättä että yksi toveriansa oli mennyt sinne edeltäkäsin. Haperoiten luu-läjässä löysi hän pian pääkallon, jolla hän jo oli lähtemällään luuhuoneesta, koska hän kuuli sulkeutuneen äänen sanovan: "se on minun pääkalloni." -- Hyvä sanoi nuorukainen -- minun täytyy siis hakea toista. Tarttuessansa toiseen, kolmanteen ja neljänteen kalloon, kuuli hän aina samat sanat mutta sanotut erilaisilla äänillä. Vihdoin ottaessaan viidennen, sanoi hän: "mun täytyy ottaa yhden, olkoon kenen hyvänsä", ja juoksi tiehensä. Palattuansa toverien seuraan, sanoi hän viskaten pääkallon pöydälle: "tuoss' on kallo, mutta tahdon tulla hirtetyksi jollei omistaja tule kohta perässä."

35.

* Tolppari määrättiin isännältänsä viemään naapuriherralle kirje ynnä kopallinen krapuja. Päivän kuumasta paisteesta väsynyt, nukkui hän koiviston varjoon. Kuka osaa kuvailla hämmästystänsä, kun herättyänsä näki korin tuiki tyhjänä ja krapu-joukon päässeen karkuun. Veipä toki tyhjän kopan ja kirjeen määrä-paikkaan. Naapuriherra sanoi, luettuansa kirjeen: "No ystäväni, onpa kirjeessä krapujakin?" Ilosta lyöden käsiänsä yhteen lausui tolppari: "Jumalan olkoon kiitos, että ovat siellä; luulin minä heidän jo päässeen karkuun."

36.

Kiinan keisari, Kamhi, piti tarkkaa huolta, ettei pöytänsä koskaan kaivannut kalleita ja tulisia viiniä Euroopasta. Käskipä kerran mandariinin, joka oli enimmän uskottuja virkamiehiänsä, tulla kanssaan juomaan. Tästä leikistä tuli keisari ensin juovuksiin ja vaipui sitten syvään uneen.

Mandariini, peläten tästä keisarin kohtuuttomuudesta tulevan pahoja vaikutuksia, kävi henkivartioitten tykö, joille hän jutteli herransa olevan humalassa. Viisailla sanoilla selitti hän heille, kuinka tuo keisarin paha taipumus pian kenties kääntyisi pahaksi tavaksi, kuinka luontonsa, ennenkin pikainen, viinin pahoista höyryistä tulisi vielä pikaisemmaksi ja niin kiivaaksi, ettei hän enää olisi säästävä parhaimpia uskotuitansakaan. "Estääksenne niin suurta vaaraa, on teidän paneminen minä kahleisiin ja heittäminen vankihuoneesen, ikään kuin käsky olisi lähtenyt itse keisarilta" -- lisäsi tuo sukkela mandariini.

Henkivartiat suostuivat oman hyötynsä vuoksi mielellänsäkin tähän esitykseen. Keisari hämmästyi koska herättyänsä näki itsensä yksinään ja kysyi, mihin pöytäkumppaninsa oli joutunut. Vastattiin, että tämä oli kovaksi onnekseen loukannut keisarin mieltä, niin että häntä herran käskystä oli viety vankihuoneesen, jossa nyt vartoi kuolema-tuomiotansa.

Keisari näytti muutamaksi hetkeksi joutuneen syviin ajatuksiin; sitten antoi käskyn saattaa mandariinin silmiensä eteen. Tämä tuli paikalle kahleissansa; laskein itsensä keisarin jalkain juureen pyysi hän pahantekijänä herraltansa armoa. Tämä kysyi, mikä oli saattanut vangin tämmöiseen tilaan ja kuhun rikokseen hän luuli itsensä syypääksi. Mandariini vastasi: -- rikoksestani en tiedä mitään; sen vaan tiedän, herra keisari, että teidän käskystänne heitettiin minä synkiään vankihuoneeseen, jossa minun vaan oli odottaminen hengen rangaistusta.

Keisari meni vielä syvempään miettimiseen kuin ennen. Tuokion aikaa oli hän alakuloinen ja äänetöin. Vihdoin pitäin tämän väkivaltansa, jota hän ei taitanut muistaakaan, lähteneen viinin pahoista sumuista, pelasti omin käsiin mandariinin kahleista ja -- tästä asti huomattiin, keisarin juodessansa aina välttävän kaiken liiallisuuden.

37.

Koska sittemmin Persian kuningas, tuo suuri maan-valloittaja Kyros vielä oli noin kahdentoista-vuotinen, eleskeli hän -- historioitsian Xenofon'in mukaan -- iso-isänsä, Median kuninkaan Astyag'in hovissa. Puolikasvuinen Kyros piti silloin, iso-isän huviksi, juomanlaskijan virkaa. Kerta suurten pitojen jälkeen kysäsi kuningas, mitä varten pojan-poikansa ruokapöydässä oltaessa aina oli mennyt hänen tuolinsa ohitse. -- Se on toki -- lisäsi kuningas --- päätoimi koko palvelluksessasi. -- Tämä -- vastasi Kyros -- ei tullut unhotuksesta eikä huolettomuudesta, vaan johtui mieleeni luulo, juoman olevan myrkytetyn. -- Mikä vei sinun sellaisiin ajatuksiin? --- kysyi kuningas. -- Sen tohdin kyllä sanoa -- vastasi nuorukainen; -- pidoissa, jotka sinä, rakas isoisä, tuonnain pidit, huomasin minä, että kaikki, jotka joivat siitä juomasta, rupesivat mielipuolina pauhaamaan; heidän ylönpaltinen ilo näkyi tulleen jostakin pahasta kivusta; itse sinäkin, iso-isä kulta, olit kuin riivattu. Olit nähtävästi unhottanut korkean virkasi, ja kuinka alhaiset alamaisesi ovat sinun suhteesi; koetellen tanssia, jaksoit sinä tuskin pysyä jaloillasi. -- Hymysuin sanoi Astyages: -- etkös, kiltti poikani, koskaan ole nähnyt isäsi samassa tilassa? Millä tavalla hän humala-päissään käyttänee itsensä? -- Minun isäni -- vastasi tuo rohkia nuorukainen -- juo vaan ruumiin ravinnoksi; hän unhottaa toisin klasin siksi että luonto häntä muistuttaa sen totisesta tarpeesta. -- Kuningas taputti vaan Kyroa ja piti hänestä vielä enemmän kuin ennen.

38.

* Nuori kunnioitettu talollinen tuli tervehtimään pastoriansa, jolle hän muutaman kirjoituksen palkinnoksi toi eväitä. Pastori tarjoi talolliselle pienen ryypyn, jonka tämä ensin vähän kursaillen pani pohjaan. Koska talollinen oli viisas ja puhelias mies, rupesi pastori hänen kanssa haastamaan sitä ja tätä. Neljänneksen tuntia mentyä, tarjoi pastori toisen eli piiskaryypyn. Kieltämättä otti talonpoika tämän vastaan ja joi sen myös kursailematta pohjaan. Vielä viipyi hän muutaman minuutin, mutta jo lähtemällänsä pyysi hän kolmannen ryypyn sanoen: "yksi ryyppy on liian paljo, mutta kaksi on liian vähä."

39.

* Eräs vanha, yksinkertainen pappismies ylämaasta, joka ei paljon ollut ottanut osaa uudenaikasen maailman menoista, tuli kerran ravintohuoneeseen, jossa hän seuraten ruoka-listaa söi järjestänsä monta ruokalajia. Koska hän oli ehtinyt noin puoleen listaa oli hän jo liiaksi ravittu ja väsynyt. Hän kävi siis ravintohuoneen isännän tykö valittaen mahdottomaksi syödä kaikki ne ruvat, joita lista osoitti. "Mutta -- lisäsi pappi -- tahdon minä sittekin maksaa koko listasta, kun vaan pääsen tästä peevelin pulasta."

40.

Oikeus Turkissa. Köyhä turkkilainen, joka rikkaan naapurin juonista oli kadottanut maakartanonsa, kutsutti tämän tuomarin eteen. Köyhällä oli kirjoituksia, jotka vahvistivat hänen väitöksensä; mutta niitä kumoaksensa oli rikas saattanut puoleensa monta todistajata; vielä paremmin vahvistaaksensa heidän puheensa lisäsi hän, tuomarille lahjaksi, kukkaron 500 tukaattia. Asiaa tutkittaissa näytti köyhä mies paperinsa, joita vastaan rikas jälleen tuotti todistajansa. Tutkimisten lopetettua, oli tuo rikas varmaan vakuutettu tuomarin päättävän päätöksen tuiki hänen mieleensä. Mutta tämä virkamies ei ollut niitä tuomareita, joihin raha vaikuttaa, vaan ottaen kukkaron sohvansa alta, sanoi hän rikkaalle miehelle: "tässä asiassa olette paljon harhailleet; tämä köyhä rukka ei jaksa tuottaa todistajia, hänelle eduksi, mutta minä jaksan niitä tuottaa viisi sataa, ja tässä ne ovat." Niin sanoen paiskasi hän, inholla, rahakukkaron pöydälle, samassa päättäin asian köyhälle eduksi.

41.

Tohtori Stukely (englantilainen) tuli kerran, suostumuksen jälkeen, tervehtimään tuota suurta tähtein tutkiata, Sir Isaak Nevton'ia. Palvelia sanoi herransa olevan oppiaineissansa, milloin ei kellään ollut lupaa häntä häiritä. Häntä odottaaksensa istui kuitenkin tohtori alas, eritoten ruokatunnin jo läsnä ollessa. Kymmenen minuutin mentyä, tuotiin päivälliseksi pöydälle paistettu lintu kannen alla. Kului koko tunti vaan Sir Newtonia ei näkynyt. Tohtori asettain itsensä pöytään, söi siis rohkiasti paistetun linnun ja näyttäin tyhjän talrikin, käski hän palvelian tuoda toisen herrallensa. Ennen paistin valmistettua, tuli tuo kuulusa mies sisälle. Pyytäin pitkän viipymisensä anteeksi, lisäsi hän: -- "sallikaat minun vaan vähän haukata; kohta olen teidän omanne. Tällä haavaa olen jotenkin väsynyt." -- Niin sanoen nosti hän kannen ja nähdessään paistin jo syödyksi, kääntyi hän, muutoksetta kasvoissa, tohtorin puoleen sanoen: "kas mitä sukkelaa kansaa me oppineet toki olemme. Unhotin, että jo olen syönyt."

42.

Eräs kalihvi, joka ankaruudellaan oli joutunut alamaistensa kauhuksi, matkusti kerran tuntemattomaksi puettuna maansa kaukaisinta osaa. Häntä kohtaavalta Arapialaiselta kysyi muun muassa: "minkälainen ihminen lie tuo kalihvi, josta niin paljon haastetaan?" -- Se vai -- vastasi Arapialainen -- se ei ole ihminen, vaan julma peto. -- "Mistä häntä sitten syytetään?" -- sanoi kalihvi. -- Kaikenlaisista julmista hirmutöistä. -- "Oletteko ikään häntä nähneet?" -- Jumalan kiitos, en. -- "Katsele häntä nyt tarkasti -- sanoi kalihvi -- sillä itse kalihvi nyt puhuttelee sinua." -- Arapialainen, näyttämättä vähintäkään hämmästystä, sanoi katsellen levollisesti kalihvia: "entäs te, kurkia herra kalihvi, tiedättekö te, kuka minä olen?" -- Kalihvin vastatessa kieltäin, lisäsi Arapialainen: "minä olen Zoharin perheestä, jonka jälkeiset ovat vaivatut hulluudelta, yhden päivän vuodessa. Tänäpänä on minun vuoroni."

43.

* Itku silmissä tuli Antti (suuri veitikka muutoin) toverinsa Heikin vastaan. Tämän nauraessa hänen itkuansa, sanoi Antti: "syytä on kyllä itkeäni. Ystävämme Matti rukka, tuo oiva poika, paras poika koko maailmassa, tuomittiin eilän vitsan-alaiseksi." -- Noh, mitä pahaa on hän sitten tehnyt? -- "Ei mitään sen pahempaa, kuin kukin muu olisi tehnyt hänen tilassansa; hän näki suitset maantiellä ja korjasi ne." -- Voi, huusi Heikki, nyt vasta tuomarit ovat tulleet peräti hulluiksi! Tuomita ihmistä vitsoihin suitsien ylös otosta! Tämä on todella aivan kovaa. "Sanoakseni totuuden, lisäsi Antti, oli suitsien toiseen päähän sidottu hevonen."

44.

* Eräs hajamielinen, vanha herra tuli kadulla ristipojallensa vastaan, joka hänen kysymykseen vastasi menevänsä kouluun. "Se on hyvä, vallan hyvä -- lausui vanhus -- sinä olet kiltti poika; tässä saat puolen ruplaa; toivon vielä elää niin kauvan, että saan kuulla sinun pitävän ruumissaarnani."

45.

* Turussa v. 1743 päätetyn rauhan-liiton säännöstä tuli yksi osa Mändyharjun pitäjätä kuulumaan Ruotsille, toinen taas Venäjälle. Koska pitäjäläisillä ei ollut varaa sentähden rakentaa toista kirkkoa, täytyi siis papin esirukouksessa muistaa sekä kuninkaallisen Ruotsalaisen että keisarillisen Venäläisen huoneen. Kerta Kustaa III, matkustaissansa näillä tienoilla, poikkesi pappilaan. Pilkaten kysyi hän provastilta, ketä hän ensin esirukouksessaan mainitsi, Venäjän keisarinnaa eli Ruotsin kuningasta. Levollisesti ja hymysuin vastasi provasti viekkaasti: "Keisarinnaa ensin, kuinka muuten; naisihmisiä kohtaan täytyy aina olla säädyllinen."

46.

* Eräs kirkkoherra toivoi tulevaisilla tohtori-vihkiäisillä saavansa Pyhän Raamatun tohtorin arvonimeä ja sitä seuraavata hattua. Kerta ihmetteli hän kappalaisensa terveyttä, kysyin kuinka tämä hoiteli ruumistansa, kun hän itse, tarkallakin varovaisuudella, aina oli kitulias ja pahoilla mielin. Kappalainen vastasi: "tuo suuri eroitus terveydessä tulee siitä, että teillä on hattu ajussa mutta minulla vaan päässä. Eli toisilla sanoilla: teillä on hattu sisäpuolella päätä, minulla vaan ulkopuolella."

47.

Kerran kuumana päivänä seisoi Ranskan sotamarsalkki, Turenne, vaaleissa vaatteissa esikamarinsa akkunalla, katsoen ohitse kulkevaisia, kun yksi palvelioistansa astui sisään. Tämä, pettyen puvusta, piti herransa alakokiksi, hiipi salaa eteen ja antoi marsalkille kädellä, joka ei ollut kehnoimpia, hyvän lyömän peräpuolelle. Turenne kääntyi kohta ja palvelia, nähden herransa kasvot, muuttui pelvosta melkein mielipuoleksi, eikä tainnut muuta kuin vapisevalla äänellä sopertaa: "luulin Yrjöksi." -- Puoleksi vetäin suunsa hymyyn, sanoi marsalkki: "luulitkos, mutta ei sinun sittekään olisi pitänyt lyömän niin kovasti."

48.

Kolme rosvoa, jotka äsken olivat saaneet hyvän saaliin erään vähäsen maakaupungin lähellä, päättivät, että vaan yksi heistä menisi kaupunkiin ostamaan ruoka-aineita, jotka hänen sitten piti tuoman määrättyyn paikkaan metsässä. Tämän mentyä, neuvottelivat jälellä olevat keskenänsä ja, enentääksensä osansa saaliista, päättivät he, kohta toverin palattua, murhata hänen. Niin kävikin; mutta tuo murhattu kumppani, jonka sieluun samanlainen tarkoitus oli mahtunut heitä vastaan, oli kohta, syötyänsä hyvän aterian, myrkyttänyt kaikki jälellä olevat ruoka-aineet. Sillä tavoin kuolivat he kaikki kolme, toinen petettynä toiselta.

Tällainen on ystävyys pahantekijäin välillä.

49.

Eräs itämainen ruhtinas kohtasi, lystimatkalla muutaman korkean virkamiehen parissa, köyhän erokkaan, joka avoin suin huusi: "kuka hyvänsä minulle antaa sata kultarahaa, saa minulta hyvän neuvon." Ruhtinas antoi lukea erokkaalle tämän summan, jonka perästä erokas sanoi: -- älä rupee mihinkään toimeen, ellet hyvin ole miettinyt sen loppua!

Kuullessaan tämän halvan ja jokapäiväisen oppilauseen, purskahtivat hovimiehet nauruun, sanoen: "erokas on saanut hyvän makson viisaasta sanastaan." Mutta ruhtinas tytyi tähän vastaukseen niin suuresti, että hän antoi piirittää sen kulta-puustaveilla hovinsa nurkkiin ja jokaiseen kulta- eli hopia-astiahan. Jonkun ajan perästä oli ruhtinaan jäsen-lääkäri rahoilla houkuteltu kuolettamaan hänen myrkytetyllä lansetilla, suonen-iskun hetkinä. Päivä koska ruhtinaan käsivarsi jo oli sidottu ja tuo pahan onnen lansetti lääkärin kädessä, sanoi entinen itseksensä: "älä rupee mihinkään toimeen, ellet ole hyvin miettinyt sen loppua."

Näistä sanoista vapisten, päästi lääkäri lansetin kädestään. Ruhtinas, havaiten hänen vimmansa, kysyi sen syytä. Lääkäri lankesi polvillensa, tunnustaen koko seikan. Hän sai rikoksensa anteeksi, mutta pahan liiton nostajat rangaistiin kuolemalla.

Ruhtinas sanoi hovimiehille, jotka pilkaten pitivät erokkaan neuvon aivan halpana: "eipä ole juuri halpa se neuvo, joka voi kuninkaan pelastaa kuolemasta."

50.