Part 2

Ku- -- vasti- -- messa- -- si. Si- -- täi' pi- -- mitti- -- vät Se -- myös ly- -- hyt i- -- ältä- hän. Mi- -- tä a- -- jatte- -- lenkin. I- -- kävi- -- ä i- -- loni. Ne -- tyhji- -- ä ku- -- vaami- -- a. Jo -- lähti -- pois pa- -- kene- -- maan. Jo- -- en la- -- helle -- laski- -- hen. Laivo- -- a lä- -- hette- -- lee. Vielä- -- kin nä- -- kisin -- laivan. Vaali -- a va- -- pise- -- vainen -- koitti. Ei le- -- poa -- vaan le- -- votto- -- muutta. Lausui -- vasta -- ten va- -- litta- -- jalle Talo- -- ni ta- -- vara- -- ni ja -- maani, j.n.e.

Näissä ovat sanat: _kuvastimettasi, pakenemaan, lyhyt, iältähän, sitäi, pimittivät, ajattelenkin, kuvaamia_ j.n.e. murretut runolaulussa yleensä tavattavan murteen jälkeen. Semmoista murrosta runolaulu pitääkin kauniimpana rakento-omaisuutenansa, ei kuitenkaan sillä tavoin ymmärtäen, että jokaisessa jaksossa pitäisi murros löytymän, vaan niin, että murretuita jaksoja tavataan vaihtelemalla taitettuin eli muuten murrotonten kanssa. Emmekä epäile murroksen samalla tavalla viljeltynä kaunistavan kaikkea suomalaista laulantaa, kun vaan korvamme kerran ruotsalaisuudesta vapaina ennättivät tottua suomen luontaiseen laulusuloon. Ruotsin laulussa murrosta ei lajinkaan tavata, aika harvoin taitostakin; siitä eikö tulle, että suomeakin nykyisempiin lauluin kirjoittajat ovat murrosta välttäneet, ja ikäskun virhenä pitäneet.

Suomen runolaulussa alkaa tavallisesti kaksi sanaa kussakin jaksossa yhdellä äänikkeellä, eli yhdellä kerakkeella ja äänikkeellä, jota sen omaisuutta nimitämmä _alkuvasteeksi_. Voisi myös alkuvasteeksi lukea senkin, kun kahdella sanalla jaksossa on eriäänikkeensä joko sanan alussa, eli niin, että alkavat yhdellä ja samalla kerakkeella, vaan sitä seuraava äänike on kummassakin erilainen. Edellistä lajia, jota vaan varsinaiseksi alkuvasteeksi sanoisimmakin, tavataan jaksoissa:

Viepi kullan vierahille, Teille tietämättömille. Ristikkäistä vasten vaipununna, Rinta riutununna.

jälkimJistä alkuvastetta on seuraavissa jaksoissa:

Siipi kun suhauttaisi, Ehkä kulta katsahtaisi. Tuuli taas puhaltelee, Laivoa lähettelee.

Mitä enemmin yhtä sukua ne eriäänikkeet tässä jälkimmäisessä alkuvasteessa ovat, sitä likemmä tulevat varsinaista alkuvastetta, jonka tähden jos toisessa on o, toisessa a eli u -- yhdessä ö, toisessa ä eli y -- yhdessä e, toisessa ä eli ö -- yhdessä i, toisessa e eli y äänikkeenä, niitä suuresti ei varsinaisesta alkuvasteesta eroita, esimerkiksi:

Taas tuossa toinen taivahan. Jo lähti pois pakenemaan. Sitte ennen iltoa Taas kotihin kulkea. Jo oli lintuset levolla Väsynehet veisustaan.

Ainoastansa silloin tulee alkuvaste laulua kaunistamaan, koska se ikäskun itsestänsä syntyy, jolla tavalla se luontaisilla runoniekoilla syntyykin, sillä tietämättä koko alkuvasteesta, mitä onkaan, käyttävät sitä kuitenkin runoissansa, eivätkä taida siitä sen parempata selitystä antaa, kun sanain sillä lailla vetävän yhden toistansa. Mutta missä semmoista sananvetoa ei ole, siinä jääpi myös alkuvaste viljelemättä, jonka tähden parahimmissakin runoissa monta alkuvasteetonta jaksoa lomittain tavataan. Missä sen noudattaminen tulisi vähänkään esteeksi lauseen luontaisuudelle, siinä on parempi heittää koko alkuvaste sillensä, kun ei olekaan alkuvaste laadustansa esteeksi, vaan myötäisyydeksi lauseelle. Siitä syystä näissäkin suomentamissa kyllä tavataan alkuvasteettomia jaksoja -- ja epäilemättäkin on mitteen ja murteen tarkka vaarin-otto suuremmasta arvosta laulun soinnulle, kun alkuvaste.

Välistä tulee sanan loppu-äänike ikaskun hupenemaan seuraavan sanan alku-äänikkeeseen. Semmoinen huvento, runolaululle omainen, ei liene muussakaan laulussa vierottava, vaikkei se kyllä olekaan niin välttämättömästi tarpeellinen suomalaisessa laulannossa, vaan kreikalaisen laulun tapaan sattumoihin heitettävä. Ainoastansa äänikkeet _a, ä, i_ taitavat sillä lailla huveta, vaan muut äänikkeet pysyvät hupenematta. Siitä syystä saatamme runolaulun tapaan hyvästi kirjoittaa mainittuin ääniketten hupenemalla:

Jonk' on antanut. Pesäsi kyll' on pieni. Tok' onni ihmisen. Hän viel' isostelee. On monta, joill' on aitat, Last' ei kätkyessä säästä. Siell' ei meitä milloinkaan. Kert' oli hänellä käet punaiset, j.n.e.

Mutta myös ääniketten hupenematta voipi kirjoittaa:

Syämeni on täynnä. Unettomia yöni. Mitä ajattelenkin. Ikäviä iloni Jos kuin ylkä itkenee. Siinä itki illan neitokainen. Ennättävä ehkä ennemminkin Orihinsa aioista ylitse, j.n.e.

Myös tapahtuu äänikkeen huvento tavallisimmasti semmoisissa sanoissa, jotka täysinäisinä olivat kaksitavuisia (e.m. _koska, sillä, mieli_), harvemmin neli-, kuusi- ja muissa paritavuisissa (näkemättä, ajateltavaksi j.n.e.). Kolmi-, viisi- j.n.e. -tavuisissa sanoissa, niinkun myös ylehensä semmoisissa, joissa se huvettava äänike seuraa korotonta tavutta (_alusta, äänellisesti, sanelemattansa_), lienee huvento tuskin suattavakaan, eikä koskaan, olkaan sana kuin monitavuinen tahansa, silloin koska loppuäänikettä seuraa puoli-ho...', joko kirjoitettuna eli ilman (_yhä', löyä', etsi', ylistä', ulomma'_).

II. Joutsen.

Perustuslaulu Runebergiltä alkaa sanoilla: _från molnens purpurstänkta rand_. Mitet on sama kun edellisessä, jonka mukaan sanat laulaissa jakauvat seuraavihin mittoihinsa:

Vä- -- hänpä -- tuosta -- kuinka -- ma I- -- käni -- määrän -- sain.

Jaksossa: _Valaisee maailman_ katsomma loppu-äänikettä eli päätettä _ee_ sanassa _valaisee_ ennemmin epä-arvoiseksi, kun varsin pitkäksi, jonka tähden sitä tässä olemma käyttäneet lyhyen siasta. Varsin pitkiksi lukisimma ainoastansa niitä pitkiä tavuita, jotka taitaan kahdistaa, niinkun esimerk. lopputavuet sanoissa: _rantaa, rantaan, maailmaa, tuodaan, ottaa', leikka'a_, kahdistettuina: _rantoa, rantahan, maailmata l. maailmaa, tuodahan, ottoa', leikkoaa_. Sitä vastoin semmoisia päätteitä, kua sanoissa: _hän tulee, tekee, ottaa, taitaa, valaisee_ ei sovi kahdistaa, josta arvelemma niiden ei varsinaisesti vaan epä-arvoisesti pitkiä olevan. Tavataan niitä kyllä pidennettyinäkin, vaan silloin erinäisellä liitteellä _pi_ eli _vi_, jonka edellä tavut oikeemmin lyhyeksi kirjoitettaneenkin, _tulepi, tekepi, ottapi, taitapi, valaisepi eli tulevi, tekevi_ j.n.e., jos kohta Savon ja muutamien muiden paikkojen murteessa se siinä siassa kuuluu pitkänä: _tuloopi, tekööpi, ottaapi_ j.n.e. Juuri epä-arvoisuutensa vuoksi näitä päätteitä raamatun suomessa yksiäänikkeellisesti kirjoitettaneenkin.

III. Seitsemäntoistavuotias.

Runebergiltä kirjoittama perustuslaulu alkaa sanoilla: _jag vet ej hvad jag hoppas_. Mitteensä on seuraava:

v, -- v, -- v, -- -- v, -- v, -- v/--, -- v, -- v, -- v, -- v v, -- v, -- v/--, --

Sanat siis laulaissa jakautuvat seuraavaisesti:

Mä -- tuota -- toivoin -- aina, Kun -- talvi -- lähti- -- si. Ki- -- nosten -- kanssa -- ehkä Su- -- lais sy- -- äme- -- ni.

IV. Lintuselle.

Ruotsalaisen alku Runebergiltä: _säg mig, du lilla fogel_; mitet kun edellisellä, ja siis seuraavaisesti laulumittoihin jakautuva:

Tee -- vasta -- kin pe- -- säsi Li- -- ki pi- -- hoa- -- ni, Ja -- tyyty- -- mään o- -- peta Mua -- myös o- -- saha- -- ni!

Runomitteen tapaan rakennettuna kuuluvat jaksot:

Mutt' -- aamu- -- hetkin -- heiltä I- -- lo on -- kauka- -- na, Si- -- nä kun -- unen -- päivän A- -- lotat -- laulul- -- la.

Korkojen jälkeen tehtynä nämät jaksot kuuluisivat näin:

Mutt' aamuhetkin heiltä On ilo kaukana, Kun sinä uuen päivän Taas alat laululla.

Mutta semmoisellapa rakennuksella tulisivat sanat: _ilo, sinä, alat_ laulaessa sortumaan ja kuulumaan melkein kun _iilo, siinä, aalat_, elikkä i'lo, si'nä, a'lat, merkitsevä merkki _'_ jotain täytettä vierellisten äänikkeen ja kerakkeen välillä. Tämä ja edellinen laulu taitaan mitteensä vuoksi laulaa, kun tuttu ruotsalainen laulu: _jag minns den ljufva tiden_.

V. Merimiehen morsio.

Ruotsalaisen _Runebergiltä_ laitetun laulun alku: _vinden blåser opp i hast_; mitet seuraava:

v/-- v, -- v, v/-- v, -- v/-- v, -- v, v/-- v, -- v/-- v, -- v, -- v, -- v v/-- v, -- v, -- v, -- v

Sanain jakauminen laulumittoibin:

Sille -- ennen -- ilto- -- a Taas ko- -- tihin -- kulke- -- a, Vaikkap' -- ei e- -- täällä -- aivan Vielä- -- kin nä- -- kisin -- laivan.

Kellen olisi vaikiampi ymmärtää, mitenkä _huivin huiske'_ voisi olla _kyyneleistä kastunut_, muuttakoon koko värsyn, jos seuraavaan tapaan:

Siipiä en saanut -- saan Liinan kulmallani vaan, Ehkä kyllä kastuneella, Jäähyväset huiskahella.

VI. Keväillä.

Ruotsiksi _Runebergiltä: de komma, de komma, de vingade skaror som flytt_. Mitet seuraava:

v, -- v v, -- v v, -- v v, -- v v, v/-- v, -- v v, -- v v, -- v v, -- v v, --

Jakauminen laulumittoihinsa:

Kun -- huoliki- -- nokset Po- -- vestani -- pois suve- -- aa, Ken -- ties ilo- -- linnut Jo -- taas sian -- sielläkin -- saa.

VII. Kiiltomato.

Saksalainen perustuslaulu _Pfeffeliltä_ alkaa: _Ein Johannis-würmchen sass_. Mitet seuraava:

v/-- v, -- v, -- v, -- v v/-- v, -- v, v/-- v, -- v/-- v, -- v, -- v, -- v v/-- v, -- v, v/-- v, --

jota myöten sanat jakauvat näin:

Häntä -- tähti -- taiva- -- hainen Kauni- -- histi -- katse- -- li, Mato -- musta -- maan-a- -- lainen Nähty- -- änsä -- surma- -- si.

Semmoisista poikkeamisista ensimäisessä mitassa, kun jaksoissa:

Jo oli -- lintu- -- set le- -- volla, Miksi hän -- syyttä -- surmat- -- tiin,

tavataan, olemma jo edellä sanottavamme sanoneet, ja tässä ehkä sopinee lisätä, kolmilyhyen mitan täytteen, erittäinkin jos on kahdesta erisanasta saatu, välistä sopivan muissakin mitoissa pitkälyhyen siaan, niinkun seuraavassa:

Syyttä- -- kö sanoi -- käärme -- hällen.

VIII. Hautaus.

Ruotsal. _Runebergiltä: tempel-tornets dystra klockor hördes_; mitet:

v/-- v, -- v, -- v, v/-- v, -- v v/-- v, -- v, -- v, v/-- v, -- v v/-- v, -- v, -- v, v/-- v, -- v -- v, v v, -- v

jakauttava sanat laulaissa:

Siinä -- itki -- illan -- neito- -- kainen, Itki -- yönkin; -- tähti -- taiva- -- hainen Vaali- -- a, va- -- pise- -- vainen -- koitti, Surkun- -- sa o- -- soitti.

Kolmen ensimäisten jaksojen neljäs mitta ehkä sopinee myös kaksilyhyeksi.

IX. Lohdutus haudalla.

Saksalainen _Vossilta_ laadittu alkaa: _Trochne deines Jammers Thränen_; mite seuraava:

v/-- v, -- v, -- v, -- v, -- v v/-- v, -- v, v/-- v/-- v, -- v, -- v, -- v, -- v v/-- v, -- v, v/-- v/-- v, -- v, -- v, -- v, -- v v/-- v, -- v, -- v, -- v, -- v v/-- v, -- v, -- v, -- v, -- v v/-- v, -- v, -- v, -- v, -- v

Laulumittoihin jakauminen:

Liha -- kaikki -- lanki- -- aapi Lailla -- kukka- -- sen, Neito- -- selta -- tempo- -- aapi Surma -- sulha- -- sen, Iki -- vanhal- -- ta- -- va- -- ransa, Ime- -- vält' e- -- lättä- -- jänsä; Viepi -- vihki- -- mäisil- -- tään Neito- -- senkin -- yljäl- -- tään.

Emme voine kieltää, että jaksoissa:

Tieto, taito tarkoittapi Täyellisyyteen, Tuonne mielemme palapi Pysyväisyyteen;

sanat _täyellisyyteen, pysyväisyyteen_ kuuluvat kankiasti, kun ovatkin mitteen ohjetta vastoin, koska edellisessä sanassa tavuen arvot ovat seuraavat: -- v/--, v --, --, ja jälellisessä: v v, -- --, --, sen siaan kun kumpaisessakin pitäisi oleman: v/-- v, -- v, v/--. Jälellistä emmä tok' arvaisi pahasti sointua rikkovan, koska kaksike _äi_ siinä on pitkä-arvoinen, ja seuraava _yy_ melkeinpä epä-arvoinen, jonka tähden sitä ei taita kohdista'kaan, (k. edell.).

Jaksossa: _ahpa päivää autuasta_ tulee _ää_ sanassa _päivää_ lyhenemään seuraavan äänikkeen tähden (k. edellä, mitä ääniketten huvennosta on sanottu). Seuraisiko joku kerakkeella alkava sana, niin tok' ei sopisi'kaan sana _päivää_ koko tähän mittaan.

X. Tytön kulennat.

_Runebergin_ ruotsiksi laittama alkaa: _flickan kom ifrån sin älsklings möte_; mitet seuraava:

v/-- v, -- v, -- v, v/-- v, -- v

joka on tavallinen runomitta yhden pitkälyhyen mitan lisäämällä. Tämä yhden mitan lisäksi tulo näyttää vaikuttavan, että 4:jäs (elikkä 3:mas) mitta saanee olla taikka pitkälyhyt eli kaksilyhyt. Sanain jakauminen tässä on seuraava:

Mistä- -- pä si- -- nulla -- käet pu- -- naisna. Kauan -- kulto- -- a kä- -- telty- -- änsä.

XI. Poika ja lähde.

Ruotsalainen laitos _Runebergiltä_ alkaa: _till en källa talte gossen vredgad_, edellisellä mitteellä.

Joko -- nyt sinun -- kurja -- kosta- -- nenki. Löyät -- lähte- -- hen sinä -- lämpi- -- mämmän.

Jos olisimma peljänneet vähänkään haittaa soinnulle semmoisista täytteistä, knn edellisten jaksojen 2:sessa ja 3:nesaa mitassa löytyvät, niin helposti olisivat olleet vältetyt; mutta harvakseltaan viljeltynä ne ennemmin puoltavat, kun haittaavat sointua.

XII. Linnustaja.

Edellisellä mitteellä:

Ellös -- äiti- -- ni to- -- ki to- -- ruko. Höyhe- -- ninä -- suortu- -- at so- -- riat.

XIII. Rukous.

Edellisellä mitteellä:

Noustu- -- a rupe- -- an ru- -- kouk- -- sille.

eli

Noustu- -- a ru- -- peen ru- -- kouk- -- sille. Toisin -- arve- -- li lu- -- ja Lu- --therus. Mako- -- an u- -- nehen -- uupu- -- neena.

XIV. Ojalan Paavo.

_Runebergiltä_ ruotsiksi: _stor var Tavastländarn Ojan Paavo_, edellisellä mitteellä:

Tuop' oli -- oiva -- mies O- -- jalan -- Paavo. Niin ker- -- ran ke- -- räjä -- karta- -- nolla. Se sais -- otto- -- a' e- -- loni -- kaiken. Niinpä -- lausui -- oiv' O- -- jalan -- Paavo. Otta- -- os o- -- makse- -- si nyt -- kaikki.

XV. Saarijärven Martti.

Ruotsalainen laitos _Runebergiltä: högt bland Saarijärvis moar bodde_, edellisellä mitteellä:

Vaan ke- -- väällä -- kun ki- -- nokset -- lähti. Niin ke- -- väällä -- kun su- -- li ki- -- nokset.

Sanaselityksiä lauluihin.

_aaltoilivat_ eli _aaltoelivat_ s.o. liikkuivat aallon tapaan. _aioista_ s.o. aidoista. _alemma'_ s. on alemmaksi, maahan.

_eisty_ s.o. edisty. _Ei eisty_ s.o. ei kulje edespäin. _etäällä_ s.o. kaukana, loittona.

_hanki'_ ja _hankipa_ s.o. toimita', laita'. _haualleni, -lansa, hauan, hauattihin_, s.o. haudalleni, -lansa j.n.e. _heittäne', heitti, heitä'_ s.o. hyljänne' (jättäne') hylkäsi, (jätti) j.n.e. _huiskehella_ s.o. liekahtavalla ololla. _huivin_ s.o. liinan eli vaatteen, kaulaliinan, päävaatteen. _huoli_ s.o. murhe, suru.

_isostelee_ s.o. tekee itsensä isoksi eli suureksi, kerska'a, ramailee.

_joikuen_ s.o. yksiäänisesti laulaen. _jäykkä_ s.o. paikkansa pitävä, liikkumaton, jämähtämätön.

_kah_ s.o. katso! kas! _kaipoan_ s.o. kaipaan, olen vailla. _kalke_ s.o. kaliseva ääni, kalkutus. _kalviana_ s.o. vaaliana, vaalevana: _kamahutti_ s.o. löi yhtäkkiä. _ka'otteleisi, -otti, -ttua_ s.o. kadotteleisi j.n.e. _keolla_ s.o. kedolla. _keräsin_ s.o. kokosin. _kohattua_ s.o. kohdattua, tavattua. _kuinkin_ s.o. kuinka tahtonsa, kuin tahansa. _kultoain_ s.o. kultoani, kultaani. _kumma_ s.o. ihmeellinen, outo, ihmeteltävä. _kummastellen_ s.o. ihmetellen. _kumpu_ s.o. metsän saareke', yläsempi paikka korvessa. _kuvaamia_ s.o. kuvan tekoja. _kuvastimessasi_ s.o. peilissäsi. _kuvaa, -voansa_ s.o. kuvas, kuvaansa. _kuvoaa_ s.o. kuvaapi, maalaa, muodostaa. _käet_ s.o. kädet. _kätkyessä_ s.o. kehdossa, vaussa, tuutussa. _käteltyänsä_ s.o. kättä annettuansa.

_lahelle_ s.o. lahdelle. _laihoa_ s.o. orasta, oraita, orasmaata. _lannan_ s.o. pellonhöysteen, tateen, sonnan. _laskihen_ s.o. laski itsensä, laskeutui. _lauhkiasti_ s.o. leppiästi, hiljaisesti, ei suuttuneena. _lauhtuneet_ s.o. lämminneet _lehtevihin_ s.o. runsaslehtisiin. _likisti_ s.o. syleili, halasi, kaulasi, sepäsi. _lohutellen_ s.o. lohdutellen. _loihen_ s.o. loi itsensä, rupesi. _lopettaa_ s.o. lopetettua, päätettyä. _luoksensa_ s.o. tykönsä. _luostarin_ s.o. monasterin. _lähe'_ s.o. lähde', hete'. _lähti_ s.o. läksi. _löyä', löyät_ s.o. löydä', löydät.

_ma_ s.o. minä, mä, mie. _maanittelee_ s.o. houkuttelee, viettelee, viekoitelee. _makaan_ s.o. mukaan, _meiät_ s.o. meidät, meidän. _mieron_ s.o. maailman, kylän (venäl. _mir_, maailma). _mietit_ s.o. ajattelet, tuumaat (venäl. _smytit'_). _moittii_ s.o. laittaa, paheksii. _mokomassa_ s.o. semmoisessa. _muhkiampi_ s.o. jalompi, julkisempi. _mua_ s.o. minua, miua. _muuan_ s.o. muutama, joku, eräs.

_neiet_ s.o. neidet, neitsyet, neidot, tytöt. _neitoaan_ s.o. neitoansa, neittänsä j.n.e. _noukkasena_ s.o. nokkosena, nokkana. _nurehtiva_ s.o. nureksiva, epätyytyvä, tyytymätön.

_oiva_ s.o. valittu, muita parempi, erinomaisesti hyvä (lappal. _oaivve_, pää). _ottaot_, s.o. mahdat ottaa. _ottoa'_ s.o. ottaa'.

_pilannut_ s.o. turmellut, haaskannut. _poloset_ s.o. vaivaiset, raukat. _pu'otan_ s.o. pudotan. _päiväsessä_ s.o. päiväpaisteessa, auringon valossa.

_raahtisinko_ s.o. raskisinko, raskitsisinko, hentoisinko. _ristikkäistä_ s.o. pientä, kaunoista ristiä. _riutununna_ s.o. loppununna, sammununna.

_saavan_ s.o. tulevan, joutuvan. _salmi salmelle_ s.o. salmi salmelta. _sekauhut_ s.o. seoitat itsesi. _seuroaisi_ s.o. seuraisi eli seurajaisi. _sievä_ s.o. hyvä, kaunis, luonteva (lappal. _shieqa_). _siisti_ s.o. puhdas, nätti (venäl. _tshistyj_). _sitäi'_ s.o. sitäkin. _sujutti_ s.o. taivutti, notkisti, nöyryytti. _suortuat_ s.o. hivuskiehkurat, kutrit. _surkunsa_ s.o. säälinsä, osan-ottonsa. _suueltua_ s.o. suudeltua, suuta annettua. _suveaa_ s.o. lauhtuu, lämpiää, sulaa. _syleili, llyt, llä_ s.o. halasi, sepäsi, kaulasi, likisti, halannut j.n.e. _syämemme, -meni_ s.o. sydämemme, -meni.

_taannoiseen_ s.o. entiseen, tuonnaiseen. _taasen_ s.o. taas. _taasta_ a.o. tästä läheisestä, t. näkyvästä. _taonnan_ s.o. takomisen. _teiri_ s.o. tetri, teeri, terri. _tieä'_ s.o. tiedä'. _toen_ s.o. toden. _toisiltansa_ s.o. välistä, lomasta, välittäin, lomittain. _toki_ s.o. kuitenkin. _tähtitarhan_ s.o. taivaan tähtien.

_uia'_ s.o. uida'. _uppo_ s.o. peräti, tuiki, varsin. _uroita_ s.o. miehiä, poikia. _uuen_ s.o. uuden. _uupuneena_ s.o. väsyneenä.

_vaahteraisen_ s.o. kauniin vaahteren. _vaalia_ s.o. vaaleva, valistunut. _vaihtoi_ s.o. vaihetti. _vajaelee_ s.o. on ilman eli vailla, kaipa'a. _valehet_ s.o. valheet. _vankahuivat_ s.o. soivat vahvasti, kovasti. _vankkoa_ s.o. vahvaa, lujaa. _varominen_ s.o. pelkääminen. _vaskilautojansa_ s.o. vaskipeltejänsä. _vavisten_ s.o. vapisemalla. _veen_ s.o. veden. _velloan_ s.o. hämmennän, seotan. _vihuri_ s.o. tuulen puuska. _voimoa_ s.o. voimaa. _vuonat_ s.o. karitsat (lampaat).

_yhä'_ s.o. aina, yhtäläiseen.

Sanaselityksiä jälentöhön.

_alkupitkä_ dactylus (-- v v). _alkuvaste'_, alliteration. _aluste'_, upptakt. _arvo_, qvantiteet.

_epä-arvoinen_, anceps.

_hupenee_ elideras. _huvento_, elision.

_isku_, arsis. _jakso_, vers, versrad.

_kaksike'_, diftong. _kaksilyhyt_, pyrrhichius (v v). _kaksipitkä_, spondeus (-- --). _kerake_, konsonant. _kolmilyhyt_, tribracbys (v v v). _korko_, accent.

_lasku_, thesis. _leväte'_, takthvila, litet uppehåll midt i versen. _loppuvaste'_, rim, rimslut. _luontainen_, naturlig, af naturen tillkommen. _lyhytpitkä_, jamb (v --).

_mite'_ metrik, taktlära. _mitta_, taktafdelning, pes. _murre'_, cesur med accentbrott i allmänhet. _murros_, dets, i bestämda fall. _murtaa_, begagna cesur.

_nelilyhyt_, proceleusmaticus.

_ohje'_, regel, rättesnöre.

_peruste'_, grund, grundlag. _pitkälyhyt_, trochæus l. chereus (-- v). _pitkäsiainen_, positione lång. _pääte'_, slut, slutfall i en vers.

_seisate'_, katso: _leväte'_. _sointu_, rythmus (harmoni). _suatsee_, tillåta, tåla.

_taite'_, cesur utan accentbrott i allmänhet, katso: murre'. _taitos_, sådan cesur i ett bestämdt fall. _taittaa'_, begagna sådan cesur. _tavut_, stafvelse. _täyte'_, taktfyllnad.

_vastaa_, rimma, hafva rimslut. _vaste'_, katso: loppuvaste'. _vastos_, ett bestämdt rimslut. _yhtäläisyys_, enformigbet, monotoni. _äänike'_, vokal _äärellinen_, ytterlig. _ääreys_, ytterlighet.

* * * * *

_Päätäntö_. Kaikkia, jotka puoltavat Suomen laulannon ennen tavallista, ruotsin mukaista (s.o. korkojen jälkeen asetettua) mitettä, pyydämmä ajatuksensa, ja perusteensa niihin, ilmi tuottamaan ollenkaan säälimättä meitä näissä edellisissä runo-mitteen jälkeen rakennetuissa kokeissamme eli entisissä kirjoituksissamme (Kalevalan esipuheessa; Mehiläisessä 1836 Loka- ja Marraskuulta; Saimassa 1845 N. 44 eli Kallavedessä N. 3). Suotuisesti menkööt kaikki erityiset ajatuksemme, kun vaan niiden esine: suomen laulurakenteen parempi vakautuminen, voitettaisiin, joka voitto viimein ehkä lieneekin toivottava, usiampain sitä ennen joko rakennetuilla lauluillansa eli muilla kirjoituksilla ilmi saatettua mietteensä samasta asiasta.