Part 2

Pastori YKJÖLÄ. Täytyy todellakin ihmetellä sitä kiivautta, jolla täällä näytään hyvää asiaa vastustettavan. Olen muuten pahoillani, etten virkatoimieni tähden päässyt tätä keskustelua alusta asti seuraamaan. Mutta tiedänhän kuitenkin, mistä on kysymys. (Pastori katsoo kotvan aikaa totisesti kuntalaisiin, saadakseen syntymään hiljaisuutta -- ja vähitellen läsnäolijain silmät kääntyvätkin tarkkaavaisina häneen päin.) -- Kun Järvisaloon, joka on suuri ja huomattava pitäjän kulma (pastori puhuu levollisesti), ei vielä kenties useampaan vuoteen saada kansakoulua, joka kyllä olisi sangen tarpeellinen, niin olisi mielestäni tunnotonta, jos nyt tuo parin sadan markan raha-apu, jota järvisalolaiset pyytävät pitäjän suuren kulmakunnan valistamiseksi tavalla, joka ainoastaan heille tällä kertaa voi olla mahdollinen ja jota tapaa ei sitä paitsi pidä milloinkaan kansanvalistamiskysymyksessä katsoa vähäarvoiseksi, niin olisi, sanoin, tunnotonta, jos tuo raha-avun pyyntö nyt hylättäisiin. -- Järvisalolaisten ansioksi on tunnustettava se heräävä valistuksen halu, joka tässä heidän kirjastohommassaan näkyy. Meidän tulee tätä kaunista pyrkimystä kohdella hellällä osanottavaisuudella ja sitä kannattaa. Minä uskon, että järvisalolaiset käyttävät kirjastoa tosi hyödykseen ja siunauksekseen. Toivon vaan, että kokous myöntää pyydetyt rahat.

Patruuna STOCKMAN (äkäisesti). Olen pahal mielel, et herr pastorka ei ny olleska fundeera, kui pal tarppelisempi rahaläppii pitäjäl nykyäs o, kui tommost kaikisorttiste kirjai osto. -- Eik töömies (levittäen taas käsiään, vähän lauhtuneemmalla äänellä) käsitäkkä niist oleva just mittä hyötty. Jos meil o (kääntyy neuvovasti pitäjäläisten puoleen) nii rikas yhtein kassa, ni lahjotetta sit ne kakssata markka viljan ja vaatten köyhemil! -- Mä luule, et se taitta ol mone mielest pal parei.

(Patruuna katsoo sekä kysyvästi että käskevästikin kuntalaisiin.)

OLUTKUSKI (huutaa römisevällä äänellään istualta). Nii-i, kyl se parrei o, mitä herra patruuna sanoo.

ANTTILAN ISÄNTÄ (vakuuttaa). On kyllä se parempi. Patruuna on oikeassa.

ÄÄNIÄ joukosta. Patruuna on aina oikeassa.

TOISIA ÄÄNIÄ. Eipäs olekaan.

ESIMIES (kun kuntalaisten kesken on väittelyä vähän aikaa kestänyt, napauttaa sormiensa rustoilla pari kertaa pöytään ja käskee). Hiljaa -- hiljaa! Keskustellaan säännöllisesti!

Op. HALME (pyydettyään puheenvuoron). Tänäpänä on sunnuntai -- ja useimmat meistä olemme tähän kokoukseen tulleet kirkosta. Siellähän meille saarnattiin viidennen käskyn johdosta, joka kieltää tappamasta. Ei nyt pitäisi tappaa järvisalolaistenkaan hyvää harrastusta, vaan päinvastoin auttaa ja tukea sitä.

Kaupp. TOIMELA. Kun me juuri tulemme kirkosta, niin ei mielestäni täällä enää uutta saarnaa tarvittaisi. -- Ja jolleivät järvisalolaiset kirkossa ja kinkerillä sekä katkismuksesta opi hyviä tapoja, niin voihan opettaja sitten mennä heille saarnaamaan.

(Kuuluu naurun hohotusta kuntalaisten keskestä.)

ÄÄNI joukosta. Kylläpä se kauppias toimittaa, mutta ilmankos onkin nimensä Toimela.

ESIMIES (napauttaen ensin nyrkillään ja sitten vasarallaan pöytään). Sst -- sst -- pitää olla hiljaa!

Pastori YRJÖLÄ (saatuaan puheenvuoron). Tämä kokous selvään osoittaa, ettei meidän pitäjässä vielä valistusasiaa ymmärretä. Se tuntuu kovin ikävältä ja masentavalta. -- Enempää en tahdo puhua, sillä asia ei näytä puheesta paranevan.

ANTTILAN ISÄNTÄ. Oppi vieroittaa kyntäjän työstään. Minä semmoista oppia vastustan. Oppi tekee ihmisen ylpeäksi ja laiskaksi. Sen tähden minä sitä vastustan. Maallista tietoa saaneet, niinkuin olen kuullut ja nähnyt, ovat renttuja (ukko taas sylkäisee lattialle).

Pastori YRJÖLÄ (istualta, viitaten kädellään Anttilaan, vastaa leikillisen pisteliäästi). Tämä isäntä, jolla opista ja sivistyksestä on noin kauheat käsitykset, on kuitenkin niinkuin kaikk tiedämme, pannut oman poikansa kirkonkylän kansakouluun. Renttuako Te siis (kääntyen lähemmin Anttilan puoleen) tahdotte pojastanne kasvattaa? -- Ja mitähän Te hyvä isäntä! sitten arvelette esimerkiksi meidän kansakoulunopettajastamme? Oletteko antanut oman poikanne rentulle opetettavaksi ja kasvatettavaksi? Tiedättehän nimittäin, että opettaja on moniaita vuosia käynyt koulua maallistakin tietoa saadakseen -- ja sen tähden hän nyt voi opettaa Teidänkin poikaanne, Anttila hyvä.

(Anttilan isäntä murahtaa häpeissään ja pudottaa suuren karipalttipiippunsa kolisten lattialle. Kuntalaisten keskestä kuidun naurun sihinää.)

ANTTILAN EMÄNTÄ (joka istuu lähellä miestään, tyrkkää häntä selkään ja närähtää). Mitäs sinunkaan siinä tarvitsisi aina niin inttää vastaan! Antaisit toisten vastustaa! -- Kuules nyt, kuinka ne nauraa killittävät!

ANTTILAN ISÄNTÄ (kääntyy äkäisesti vaimoonsa päin ja ärähtää). Elä sinä siinä löpise!

(Tulee nolo hiljaisuus kunnantupaan. Esimies painautuu pöydälle rähmälleen; kirjuri ojentaa selkäänsä ja jalkojaan; patruuna haukoittelee.)

ESIMIES (hetken kuluttua kyllästyneesti). Pyydän, että saatettaisiin tämä keskustelu loppuun. -- Joko ollaan valmiita tästä asiasta äänestämään?

(Samassa livahtaa tuvan ovipuolessa penkki alusiltaan ja joukko miehiä ynnä muutama nainen mennä ropsahtaa lattialle.)

NAISIA (huudahtaa). Herrajesta!

ESIMIES (koettaen lopettaa hälinän). Sst -- sst! Koettakaa hiljaa saada penkki paikoilleen!

(Nyt astuu ovesta sisään ontuen ja voihkien muuan repaleinen ja kärsineen näköinen mies.)

ESIMIES (katsoen pitkään ja terävästi ukkoon, joka oven suussa kumartelee ja voihkii hengästyneesti, kysyy ankaruutta ja kärsimättömyyttä ilmaisevalla äänellä). Mitä Tiensuun Mikko asioitsee?

(Patruuna Stockman nostaa päätään, heittää tuiman silmäyksen Mikkoon ja rypistää tuuheita kulmakarvojansa -- sitten hän heittäytyy taas tuolille longalleen. Kuntalaiset katsoa tirkistävät Mikkoa, toiset säälien, toiset nauraa virnistäen.)

TIENSUUN MIKKO (rykien, voihkien ja ahdistuneesti hengähtäen sekä eteenpäin kumartuneena ja pidellen selkäänsä). Pyytäisin herra esimiestä olemaan armollinen ja ottamaan täällä kokouksessa keskusteltavaksi, eikö kunta antaisi minulle vähän ruoan apua, sillä --

Patruuna STOCKMAN (katkaisten Mikon puheen tiuskaisee hänelle). Eks Te ymmärtä, et täs kokoukses ei taidet kettä autta? Se asja täytty enst kirkos kuulutta.

TIENSUUN MIKKO (säikähtyen). Voi -- voi, herra patruuna ja muut! -- Jos se avun antaminen niin pitkälle menee, niin enpä sitten enää taida apuanne tarvitakaan, sillä (tarttuen ensin rintaansa, sitten selkäänsä) tunnen elämäni lopun lähestyvän. (Mikko alkaa vapista.) -- Voih! (huudahtaa hän ja tarttuu taas kiivaasti kaksin käsin selkäänsä).

Torpp. HEIKKILÄ (menee tukemaan Mikkoa ja, autettuaan hänet penkille istumaan, sanoo säälien). Kylläpä Te, Mikko parka, olette kovin heikko.

ESIMIES (säälivästi). Mutta kuinkas Te, Mikko, olettekaan noin heikoksi ja huonoksi tullut? -- Muistanhan minä, että Te vielä joitakuita vuosia sitten olitte rivakka työmies patruuna Stockmanin tehtaassa.

(Patruuna nyppii levottomasti kellonviljojaan ja näyttää tuskaantuneelta. Muut kuntalaiset ovat, toiset istualtaan, toiset nousten seisomaan, kääntäneet katseensa tutisevaan Mikkoon.)

TIENSUUN MIKKO. Niin minä kyllä olinkin. Mutta minä tulin siellä oluttehtaassa kovin juomahimoiseksi. Rupesin haluamaan aina enemmän ja enemmän olutta. Eikä olutkaan minua enää yksin tyydyttänyt, vaan aloin kiihkeästi tahtoa myös viinaa ja muita väkevämpiä juomia. Join melkein kaiken palkkani, joinpa enemmänkin. -- Mitä vaimoni sai kokoon sukkain kutomisella, pyykin pesulla ja muulla työllään, sillä hän osti ruokaa lapsille, itselleen ja -- mi-minullekin. Mutta riistinpä minä usein vielä hänenkin pikku säästöjänsä väkijuomiini. -- Voi vaimoparkaani! (huudahtaa Mikko kolkosti voihkavalla äänellä ja alkaa entistä enemmän vapista torppari Heikkilän häntä tukiessa). -- Nyt on rakas vaimoni (Mikko heltyy itkemään) jo autuaitten maassa, lapsistani ovat myös toiset haudassa, toiset maailmalla -- ja minä, viheliäinen, värisen tässä haudan partaalla neljänkymmenenviiden vuotisena, ijässä, jota sanotaan ihmisen parhaaksi miehuuden ajaksi.

(Naisia tyrskähtää säälistä äänekkääseen itkuun ja miehetkin pyyhkivät silmäkulmiansa. Patruunan kasvot synkistyvät, hän rypistää kulmakarvojaan ja yrittää nousta, mutta jää kuitenkin istumaan.)

ÄÄNIÄ joukosta (valittaen). Voi miesparkaa!

TIENSUUN MIKKO (entistä sortuneemmalla äänellä). Eräällä matkalla, ollessani patruuna Tokmannin olutkuormaa kaupunkiin viemässä, tappelin juovuspäissä matkakumppalieni kanssa ja toinen jalkani silloin pahoin loukkaantui -- ja jäi siitä pitäen kankeaksi. Toisella kerralla taas, niinikään tappelussa juovuspäissä, sain selkääni niin pahan kolauksen, että sitä on siitä asti tavantakaa polttanut. Varsinkin täältä alhaalta (Mikko pitelee sitä kohtaa seljästänsä kädellään) on ruvennut ankarasti polttamaan. -- Kyllä se polte on kaiketi sitä ankaraa munuaistulehdusta, josta puhutaan siinä pienessä kirjassa, jonka opettajalta sain tänään aamulla haudankaivajan luona. Lukekaa se kirja! (Mikko riuhtaisee itsensä seisaalle ja huutaa, minkä voi) Lukekaa joka mies ja nainen! -- (Mikko ojentaa molemmat kätensä patruunaa kohden, pusertaen suonenvedon tapaisesti sormensa nyrkkiin, ja silmänsä suurenevat räpäyttämättä tuijottamaan patruunaan, kun hän yhä kiihkeämmin, käheämmin ja enemmän vapisten huutaa.) Olut ja kaikki väkijuomat ovat perkeleen ilolientä, ne ovat maailman kirous, ne hukuttavat ruumiin ja sielun. -- Voih -- polttaa! (Viimeistä sanoessaan Mikko nykertyy hervottomasti lattialle.)

(Toiset kuntalaiset ovat liikahtamatta tuijottaneet Mikkoon, toiset tehneet levottomia liikkeitä. Patruuna on tuskaisan hätääntyneenä arasti luonut katseensa tuohon ja tähän osaan tupaa sekä tehnyt hermostuneita liikkeitä.)

NAISIA (Mikon nykertyessä lattialle, huutaa hätääntyneesti). Voi-voi, se pyörtyy -- pyörtyy.

(Heikkilä ja eräs toinen mies nostavat Mikon penkille.)

Patruuna STOCKMAN (mutisee levottomasti). Viekä miesparka pois!

(Katsoo sitten vielä arasti ympärilleen, sieppaa turkin hartioilleen ja vyön kainaloonsa sekä hiipii ulos tuvasta. Olutkuski huomaa patruunan unohtaneen lakkinsa, joka on pudonnut tuolin viereen lattialle, ottaa lakin ja hiipii patruunan perässä ulos.)

(Mikko nytkähtelee. Heikkilä pitää hänestä kiinni. Kunnantuvassa vallitsee vakava hiljaisuus.)

Pastori YRJÖLÄ (liikutettuna). Toimittakaa Te, Heikkilä, Mikko kiireesti pappilan pieneen tupaan, se kun on likinnä, ja hakekaa sinne heti lääkäri, vaikka hauta liekin kohta Mikko raukan, tuon elämän okapiikkien repimän miesparan leposija!

(Heikkilä ja pari muuta miestä vievät Mikon pois.)

Op. HALME (totisena, kovalla äänellä). Siinä näette taas yhden ja kovin onnettoman väkijuomien uhrin. -- "Voi maailmaa pahennusten tähden; voi kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee!"

(Kaikki ovat ääneti ja päät alas painuneina.)

ESIMIES (ääni vapisee). Pyytäisin, vaikka mielemme ovatkin kovin masennuksissa, että kuitenkin hetkinen vielä istuttaisiin asian käsittelyä varten, saadaksemme sen päätetyksi.

(Pyyntöä totellaan -- päät nousevat ja kääntyvät esimieheen päin.)

ESIMIES. Sanokaa siis, mitä nyt vihdoinkin tehdään tuolle järvisalolaisten raha-avun pyynnölle!

ERÄS ISÄNTÄ (nousee ylös). Kyllä minä sentään tahtoisin, että järvisalolaisille myönnetään ne kaksisataa markkaa.

TOINEN ISÄNTÄ (istualta). Ja minä myös. -- Jollei se patruuna Tokman olisi tullut tänne vastustamaan, niin ei olisi, luulen ma, näin pitkää kinastusta syntynytkään, vaan olisi vähemmällä yhdytty opettajan esitykseen.

ESIMIES. Mitä tehdään siis? Myönnetäänkö todellakin nuo kaksisataa markkaa? -- Pyydän, että ne, jotka sitä vastustavat, nousisivat ylös.

(Neljä miestä nousee: kauppias Toimela ja Anttilan isäntä sekä pari muuta miestä.)

ANTTILAN EMÄNTÄ (nykii takin liepeestä miestään istumaan, mumisee). No, mitäs sinä siinä nyt taas! -- Etkös näe, ettei juuri muitakaan nouse?

(Anttila vilkuttaa käskevästi silmää istuville, että nousisivat, muttei kukaan lisäksi nouse -- muuan ovenpuolessa istuva mies tosin ensin puolittain nousee, mutta istuu taas koltta sanoen: "en sentään nousekaan".)

ESIMIES (odotettuaan kotvan aikaa lisää nousevia). Eikö ole useampia? -- -- On siis kumminkin päätetty, että järvisalolaisten pyyntöön suostutaan.

(Esimies napauttaa vasarallansa pöytään päätöksen vahvikkeeksi.)

ÄÄNI joukosta. Kyllä se on hyvä. Ja pian pitää sinne perustaa kansakoulukin.

TOINEN ÄÄNI. Niinpä kyllä. -- Ja Tokmannin oluttehdas olisi hävitettävä, kun siihen vaan laki saataisiin.

USEAMMAT (yhtäaikaa). Kun vaan laki saataisiin!

Op. HALME. Annettakoon meille laki, joka sallii jokaisen kunnan tahtonsa mukaan puhdistaa nurkkansa väkijuomien kirouksesta!

KOLMAS ÄÄNI. Paljon on Suomessa talonpoikia, jotka raittiutta rakastavat, vaikka muutamat ymmärtämättömyydessään vielä viina- ja oluttehtaidenkin puolta pitävät. -- Mutta jos olisi vaan meillä, talonpojilla, sellainen laki ja oikeus, kuin opettaja sanoi, niin eipä meijän maassa viina- ja oluttehtaat kauan turmionlientänsä keittäisi.

USEAMMAT (yhtäaikaa). Ei totisesti keittäisikään.

Torpp. HEIKKILÄ (tulee takaisin). Eipä taida Mikosta olla enää pitkälti eläjäksi. Kovin on raihnainen miesparka.

ÄÄNI joukosta (valittaa). Voi Mikko raukkaa ja voi hänen maailmaan viskattuja, turvattomia lapsiansa!

(Kuntalaisten päät taas alas painuneina.)

MUUAN VAIMO (joka huonosti puettuna parin repaleisen lapsensa kanssa oli äänestyksen aikana tullut kunnantupaan ja joka nojautuneena ovenpieltä vastaan, silittäen edessään seisovien lapsiensa päitä käsillään, on läpitunkevin silmäyksin seurannut väkijuomien turmiollisuudesta puhuvia, huitoo nyt käsillään ja puolittain raivoisana valittaa). Minunkin mieheni on juomari. -- Tokmannin oluttehdas hänenkin on vietellyt ja turmellut. -- Pelasta, Herra Jumala, edes nämä repaleiset, mutta vielä viattomat lapsikultani juoppouden kurjuudesta!

(Vaimo itkien syleilee molempia poikiansa yhtäaikaa.)