Part 5

_Hallas_ (tarttuen molemmin käsin Elsan päähän ja katsoen häntä tulisesti silmiin). Teidän silmienne tuli, Elsa, on väkevämpi, se huumaa minua enemmän kuin viini.

_Elsa_ (katsoen Hallasta suoraan silmiin). Aiotteko nyt käydä asiaan?...

_Hallas_ (vetäytyen takaisin). Mitä te tarkoitatte?

_Elsa_. Tarkoitan, että nyt alatte pyrkiä siihen, mitä varten olette minut tänne kutsunut.

_Hallas_. En ymmärrä teitä.

_Elsa_ (hieman närkästyen). Mikä yksinkertaisuus! Kuinka hullunkurista, että minun täytyy lukea teidän ajatuksianne. (Hilliten itsensä.) Mutta samapa se, kun kerran olen puheliaalla tuulella.

Ette suinkaan te tahtone uskotella minulle, että kutsuitte minut luoksenne puhellaksenne kanssani ilmoista. Mikäli minä tapoja tunnen, ei säädyllisen perhenaisen sovi tulla nuoren miehen asuntoon edes päivällä, saatikka sitten tällaisena vuorokauden aikana. Eikö niin, herra Hallas?

_Hallas_ (ikäänkuin hämillään). Ehkä olette oikeassa, minä en tunne kaikkia sääntöjä niin tarkoin.

_Elsa_ (katkeruudella). Tämä on yölepakkojen hetki, päivälinnut nukkuvat nyt siveyden hurskasta unta...

_Hallas_ (loukkaantuneena). Elsa!

_Elsa_. Ehkä tämä puhe ei teitä miellytä. Ei se minuakaan miellytä, uskokaa pois! Mutta minä olen nyt päättänyt olla rehellinen, vaikkapa vain tämän kerran, rehellinen itselleni ja teille. Kenties on nyt minulla siihen viimeinen tilaisuus.

_Hallas_. Elsa, jättäkää katkeruus, uskokaa minua...

_Elsa_ (keskeyttäen). Mitä joutavia, enhän minä lainkaan ole loukkaantunut. Hyvänen aika, jospa minun ei milloinkaan tarvitsisi sietää tämän enempää!

Kyllä minä jo tänne tullessani tiesin, millä matkalla olen. Minulle oli täysin selvillä, että minä täältä lähtiessäni olen oppinut viimeisen ammattisalaisuuden. Minä palaan huomisaamulla ulosoppineena, ja kykenen kaikesta keskustelemaan toisten kanssa.

_Hallas_. Minä en täysin käsitä hämäriä sanojanne. (Tarttuu hänen molempiin käsiinsä.) Mutta luottakaa minuun, Elsa, uskokaa, että minä ihailen teitä, te olette järkevä nainen ja yläpuolella toisten teikäläisten.

_Elsa_. Kas niin, siinä se nähtiin. Te ette edes ihailunnekaan vallassa voi olla vertaamatta minua toisiin meikäläisiin. Te ette voi unohtaa, mistä piiristä minä olen.

Ehkä juuri senvuoksi, että te uskotte minun olevan jonkin verran ylempänä ammattitovereitani, te käytte asiaan hiukan toista tietä; niin sanoakseni varovammin ja mutkallisemmin kuin tavallista. Jos te olisitte ollut varma, että minä olen tovereitteni tasalla, niin te aivan yksinkertaisesti olisitte ryhtynyt hieromaan kauppaa kanssani.

_Hallas_ (intohimoisen kiihkeästi). Keneksi te luulette minua, Elsa!

_Elsa_ (naurahtaen). Jättäkää paatos! Minä myönnän mielelläni, että te olette parempi kuin monet muut, mutta eihän sen seikan tarvitse estää teitä kokonaan kauppaa käymästä. Te vain valitsette huolellisemmin ostoksenne.

Mutta puhukaamme mieluummin yksinomaan minusta, niin ei tule riitaa. Mistä te päätätte, että minä olen parempi toisia meikäläisiä, kuten te suvaitsette sanoa?

_Hallas_. Minä tunnen sen, tiedän sen, minussa on herännyt sellainen ajatus vähitellen teitä katsellessani, ja tänä iltana on se kehittynyt täydelliseksi varmuudeksi.

_Elsa_. Odottakaapa, minä ehkä voin määritellä tarkemmin: eiköhän sen vuoksi, etteivät toverinne klubissa ole koskaan voineet kerskata omistaneensa minua? Eikö totta?

_Hallas_ (empien). Ehkä — osaksi. (Sitten leimahtaen.) Mutta kuitenkin on syy syvemmällä, Elsa, vaikka te ette salli minun sanoa ajatustani loppuun. Minä rakastan teitä, Elsa!... Elsa, minä rakastan sinua mielettömästi. Se tunne on minussa syntynyt jo aikoja sitten, ja tänä iltana on se leimahtanut vastustamattomaksi liekiksi.

(Elsa on kuunnellut Hallaan sanoja silmänsä sulkien ja taaksepäin nojautuen. Hän ei ole vastustanut, kun Hallas on kiertänyt kätensä hänen ympärilleen. Näin on mennyt tuokio. Hallaan hyväilyt yhä kiihtyvät ja lopulta Elsa vastaa niihin. — Sitten hän ikäänkuin kokoaa voimansa, irtautuu H:n syleilystä ja nousee.)

_Elsa_. Sittenkin, sittenkin... Minä luulin, että _sellainen_ nainen minussa oli kuollut, tai että se ei milloinkaan ollut elänytkään. Mutta minä olen erehtynyt... erehtynyt...

_Hallas_ (nousee myös ja siirtyy Elsan luokse). Elsa, miksi sinä pakenet? (Tarttuu Elsan vastustamatta häntä vyötäisistä ja taluttaa hänet takaisin sohvaan.) Älä loittone minusta, Elsa, sinä rakastat minua! Sano!

_Elsa_ (on vähitellen saavuttanut entisen mielenmalttinsa). Mitä varten? Riittänee toki, kun en minä hyväilyjänne vastusta.

_Hallas_. Ei, Elsa, se ei riitä! Minä tahdon omistaa sinut täydellisesti, koko elämäni ajaksi.

_Elsa_. Minulle voitte puhua noin, minä en siinä suhteessa ole vaarallinen. Mutta ajatelkaapa itse, kuinka varomattomia te miehet, parhaimmatkin teistä, olette. Intohimonne puuskassa olette te valmiita lupaamaan mitä tahansa, mutta kuinka moni teistä kykenee pitämään sanansa?

_Hallas_ (itserakkaan kylmästi). Jos teillä on huono kokemus miehistä, niin älkää sovittako sitä minuun.

_Elsa_ (myös kylmästi). Minulla ei ole miehistä siinä suhteessa, kuin te luultavasti tarkoitatte, minkäänlaista kokemusta. Jos te katsoitte olevan syytä loukkaantua minun sanoistani, niin eiköhän minulla olisi vielä enemmän syytä panna pahakseni teidän pistävä huomautuksenne, sillä siinä oli liian hyvin tahkottu kärki. Mutta minä en ole siitä millänikään. Minä tiedän, mistä piiristä minä olen kotoisin, ja olen valmis kestämään enemmänkin. Koska te kuitenkin haluatte puhdistautua minun edessäni, mikä muuten on aivan turha vaiva, niin miksi en minä tekisi samaa teidän edessänne. Niin ihmeelliseltä kuin se teistä saattaa kuuluakin, ei minulla ole tähän saakka ollut minkäänlaisia suhteita kehenkään mieheen.

_Hallas_ (kiihkeästi). Elsa, armas, anna anteeksi! En tiedä itsekään, mistä nuo sanat suuhuni tulivat. Elsa, sinä...

_Elsa_ (keskeyttäen). Sanoinhan jo, ettei kursailemisia tarvita, en minä loukkaannu. Minä en ole sen parempi kuin muutkaan, kaikki riippuu vain sattumasta. Ehkä on minun tahtoni joskus ollut toinen ja pyrkimykseni jalompi, mutta ympäristö on jo ehtinyt turmella minun sieluni, vaikka kohtalon oikku on jättänyt ruumiini tähän saakka koskemattomaksi. Älkää kuitenkaan luulko, että minä olisin tätä sattumaa kiittänyt. Päinvastoin. Juopuneet kädet vaanivat joka päivä, tai paremminkin joka yö, kuin suden kynnet, ja monta kertaa olen minä tuntenut niitten kouristuksen jälkeenpäin unettomana vuoteellani viruessani. Minun sieluni ovat ne jo raadelleet verille, ja siksi olen minä melkein kironnut kohtaloa, joka ei ole sallinut niitten kynsien vielä repiä minun ruumistani. Ei mikään ole kauheampaa kuin laskea hetkiä: tänäänkö vai huomenna?

_Hallas_. Elsa, älä ole katkera. Sinuun eivät pedot saa koskea, minä suojelen sinua. Sinä tulet vaimokseni, sinä olet aarre, jota minulla ei ole oikeutta löydettyäni jättää.

_Elsa_ (hymyillen raukeasti). Ei, ei, älkää puhuko noin. Älkää herättäkö minussa taas naista, sitä entistä ja kaukaista. Jos se tänään herää, on se kuitenkin ehkä jo huomenna jälleen kuollut. Minun elämäni soitto on lasien kilinä, minä elän vain viininhöyryjen huomaavassa ilmassa. Toisissa, raittiimmissa oloissa minä sammun ja jäähdyn. Minulla ei ole oikeutta ajatellakaan sitoa elämääni toiseen, joka ei ole samasta piiristä. Ammattihymyily ei ole sovelias kodin kaunistukseksi.

_Hallas_. Elsa, sinä suotta kuvailet asemaasi liian synkin värein: Sinä totisesti olet parhain nainen, minkä minä elämässäni olen tavannut.

_Elsa_. Jokohan? Ja mistä te sen tiedätte? Ettehän te tunne edes minun sukunimeäni. Kummallisia olette te miehet. Te olette valmiita menemään naimisiin tietämättä edes morsiamenne nimeä... Ei, älkää puhuko joutavia. Ravintolanainen ei sovi avioelämään. Hän on ainoastaan Elsa tai Katri tai joku muu, ja sellaisena hänen täytyy pysyä, jollei hän tahdo turmella omaansa ja muitten elämää.

_Hallas_. Elsa, ajattele toki, mitä puhut. Miksi haluat sinä kieltää onnemme? Sinulla on omat synkät kuvittelusi, mutta minä en usko niihin, ja minä todistan sinulle, että ne ovat paikkansa pitämättömät.

_Elsa_ (hellästi, hyväillen). Minä tiedän, mitä onnea sinä tavoittelet, ja sen minä sinulle lahjoitan. Juuri sinulle, sillä sinä olet parempi muita. (Hiukan katkerasti.) Ken kerran on määrätty kuulumaan yhteiseen omaisuuteen, hänen täytyy siksi tulla, ennemmin tai myöhemmin. Minä en voi välttää kohtaloani, enkä minä pitemmälle tahdokaan. Täydellisesti ammattitaitoinen menestyy aina parhaiten. Se täydellisyys minun täytyy saavuttaa.

(Taas hellästi.) Rakas, minä lahjoitan sinulle ensi kerran onnen. En tiedä, tuottaako se onnea myöskin minulle, mutta ei se ainakaan ole mikään uhri, sillä minä olen jo sielussani aikoja sitten menettänyt sen, minkä sinä nyt ensiksi saat minun ruumiiltani.

Tule!...