Part 12

Kovasti häveten hetkellistä mielenmalttinsa menettämistä Päivänpaiste palasi tehtäväänsä. Keskeytys osakkeiden ostossa oli muuttanut arvopaperipörssin hulluinhuoneeksi, ja pitkin linjaa aikaansaivat "karhut", laskusuunnan keinottelijat, hävitystä. Ward Valleyn osakkeet, jotka olivat kohonneet korkeimmalle, joutuivat ankarimman hyökkäyksen esineiksi ja olivat jo alkaneet horjua. Päivänpaiste lisäsi tyynesti ostotarjouksensa kaksinkertaisiksi. Ja tiistaina, keskiviikkona ja torstaiaamuna hän yhä osti, ja Ward Valley kohosi voitokkaana korkeammalle. He yhä myivät ja hän osti yhä, monin verroin enemmän kuin hänen olisi kannattanutkaan, jos hänen todella olisi tarvinnut lunastaa kaikki ostamansa osakkeet. Mitäpä siitä? Tänäänhän päätetään jaettavaksi kaksinkertainen osinko, vakuutti hän itselleen. Vain keinottelijat joutuvat pulaan. He saavat sopia ehdoista hänen kanssaan.

Ja sitten iski salama. Huhu, joka oli kertonut, että Ward Valleyn johtokunta päättäisi verottaa osakkaitaan, osoittautui todeksi. Päivänpaisteen kädet puristuivat nyrkkiin. Hän hankki varmuuden tiedon todenperäisyydestä ja lakkasi pelistä. Eivät ainoastaan Ward Valleyn osakkeet, vaan kaikki arvopaperit alenivat voitokkaiden "karhujen" toimesta. Päivänpaiste ei enää viitsinyt ottaa selvää, alenivatko Ward Valleyn osakkeet yhä vai pysyivätkö paikallaan. Vaikka Wall Street oli mielettömänä, ei Päivänpaiste ollut huumaantunut eikä ällistynyt. Hän väistyi taistelutantereelta harkitakseen asemaa. Lyhyen neuvottelun jälkeen välittäjänsä kanssa hän läksi hotelliinsa ostaen matkalla iltalehtiä ja silmäili niiden otsakkeita. _Päivänpaiste menettänyt kaikki rahansa_, luki hän; _Päivänpaiste saanut rökkiinsä; epäonnistunut yritys hankkia helpolla rahaa_. Kun hän ennätti hotelliinsa, kerrottiin myöhemmässä painoksessa, että muuan nuori mies, joka oli noudattanut Päivänpaisteen esimerkkiä, oli tehnyt itsemurhan. _"Miksi, piru vieköön, hän meni tappamaan itsensä?"_ mutisi Päivänpaiste. Hän meni huoneisiinsa, tilasi martini-cocktailin, riisui kenkänsä ja istuutui miettimään. Puolen tunnin kuluttua hän nousi juomaan, ja kun hän tunsi alkoholin lämmittäen virtaavan ruumiissaan, vääntyivät hänen kasvonsa lihakset kylmään, jäykkään, todelliseen irvistykseen. Hän nauroi itselleen.

"Puijattu!"

Sitten irvistys katosi hänen kasvoiltaan, ja ne muuttuivat kalpeiksi ja vakaviksi. Lukuunottamatta osuuksiaan muutamiin Lännen yrityksiin (joiden takia hän vielä sai maksaa suuria lisämaksuja) oli hän häviöön joutunut mies. Mutta kovemman kolauksen oli saanut hänen ylpeytensä. Hän oli ollut niin lyhytnäköinen. He olivat kynineet hänet putipuhtaaksi, eikä hänellä ollut mitään, jolla olisi sen todistanut. Typerinkin moukka olisi vaatinut todistuskappaleita, mutta hän oli tyytynyt gentlemannin vakuutukseen ja päällepäätteeksi vielä suulliseen. _Gentlemannin vakuutus!_ Hän myhähti sille. Hänen korvissaan soivat Dowsettin sanat puhelimessa: _"Kunniani kautta."_ He olivat varkaita ja huijareita, eivät ollenkaan sen parempia, ja he olivat antaneet hänelle aimo iskun. Sanomalehdet olivat olleet oikeassa. Hän oli tullut New Yorkiin joutuakseen puijatuksi, ja herrat Dowsett, Letton ja Guggenhammer olivat sen tehneet. Hän oli pieni kala, ja he olivat leikkineet hänen kanssaan kymmenen päivää -- kyllin kauan riistääkseen häneltä hänen kymmenen miljoonaansa. Tietysti he olivat koko ajan myyneet osakkeitaan hänelle ja ostivat nyt Ward Valleyn osakkeita takaisin polkuhinnasta, ennenkuin rahamarkkinat tasaantuivat. Oli luultavinta, että Nathaniel Letton käytti voitto-osuutensa uuden talon rakennuttamiseen yliopistolleen. Leon Guggenhammer hankkisi uudet koneet huvipurteensa tai kokonaisen huvipursilaivaston. Mutta hän ei keksinyt, mitä pirullinen Dowsett tekisi saaliillaan -- todennäköisintä oli, että hän perustaisi uusia pankkirenkaita.

Ja Päivänpaiste istui ja tyhjensi cocktaileja ja muisteli elämäänsä Alaskassa ja eli uudelleen nuo julmat vuodet, jolloin hän oli taistellut yhdentoista miljoonansa puolesta. Hetkeksi valtasi hänet murhanhimo, ja hurjia ajatuksia ja keskeneräisiä aikeita surmata pettäjänsä liikkui hänen mielessään. Se olisi tuon nuoren miehen pitänyt tehdä sen sijaan, että oli tappanut itsensä. Hänen olisi pitänyt ampua. Päivänpaiste avasi käsilaukkunsa ja otti esille automaattisen pistoolinsa -- se oli iso Colt 44. Hän veti sen vireeseen ja tyhjensi sen patruunasäiliön. Sieltä vierähti yksitellen kahdeksan patruunaa. Hän täytti säiliön jälleen, työnsi sinne sitten vielä lisäpatruunan. Hän veti pistoolin vireeseen ja painoi varmistimen paikoilleen. Sitten hän pisti aseen taskuunsa ja tilasi uuden martinin ja joi sen.

Hän ajatteli tiukasti tunnin ajan, mutta hän ei enää irvistellyt. Hänen kasvoihinsa ilmaantui ryppyjä, ja nämä rypyt kertoivat työstä pohjan perillä, pakkasesta, kaikesta siitä, mitä hän oli suorittanut ja kestänyt -- pitkistä, loputtomista viikoista taipaleella, Point Barrowin kalpeista lumiaavikoista, Yukonin ryskivistä jäälohkareista, kamppailusta ihmisten ja eläinten kera, nälän vaikeista päivistä, pitkistä kuukausista Koyokukin varrella sääskien ahdistellessa, raatamisesta kuokka ja lapio kädessä, raskaiden taakkojen kantamisesta ja kahdestakymmenestä vaivan, hien ja ponnistusten pitkästä vuodesta.

Kello kymmeneltä hän nousi ja tutki tarkoin kaupungin karttaa. Sitten hän pani kengät jalkoihinsa, otti ajurin ja läksi yön selkään. Kaksi kertaa hän muutti ajuria ja meni lopulta erään salapoliisitoimiston yökonttoriin. Hän valvoi itse asian suoritusta, maksoi runsaasti etukäteen, valikoi kuusi miestä, jotka tarvitsi, ja antoi heille ohjeet. Milloinkaan eivät nämä olleet saaneet niin hyvää palkkiota niin yksinkertaisesta tehtävästä, sillä toimiston palkan lisäksi hän antoi jokaiselle viisisataa dollaria ja lupasi antaa vielä saman verran, jos he onnistuisivat tehtävässään. Hän oli varma siitä, että hänen kolme salaista yhtiökumppaniaan kohtaisivat toisensa seuraavana päivänä, ellei jo ennemmin. Hän oli pannut kaksi salapoliisia pitämään kutakin heitä silmällä. Hän halusi tietää vain paikan ja ajan.

"Älkää antako minkään estää itseänne, pojat", kuului hänen viimeinen ohjeensa. "Minun täytyy saada tämä tieto. Vastaan kaikesta mitä ikinä teettekin, mitä ikinä tapahtuneekin."

Hotelliinsa palatessaan hän kaksi kertaa vaihtoi ajuria, kuten ennenkin, meni huoneeseensa, joi vielä yhden cocktailin, paneutui levolle ja nukkui. Aamulla hän pukeutui ja ajeli partansa, käski lähettämään aamiaisen ja sanomalehdet huoneeseensa ja odotti. Mutta hän ei juonut mitään. Kello yhdeksältä alkoi puhelin soida ja tiedonantoja tulla. Nathaniel Letton oli lähtenyt junassa Tarrytowniin. John Dowsett oli tulossa maanalaisella rautatiellä. Leon Guggenhammer ei vielä ollut lähtenyt liikkeelle. Ja kaupungin kartta edessään seurasi Päivänpaiste täten noiden kolmen miehen liikkeitä, heidän lähtiessään kohtaamaan toisiaan. Nathaniel Letton oli konttorissaan Mutual-Solanderin talossa. Ensin saapui Guggenhammer. Dowsett viipyi vielä omassa konttorissaan. Mutta kello yhdeltätoista tuli sana, että hänkin oli saapunut, ja muutamia minuutteja myöhemmin kiiruhti Päivänpaiste vuokra-autolla Mutual-Solanderin taloa kohti.

4

Nathaniel Letton puhui juuri kun ovi avautui; hän vaikeni ja kahden toverinsa kera tuijotti huoneeseen astuvaan Päivänpaisteeseen kyeten hyvin peittämään ällistyksensä. Kenties tietämättään liioitteli Päivänpaiste käynnissään erämaakävijän vapaita, heiluvia liikkeitä. Näytti todella siltä, kuin hän olisi tuntenut polun jalkainsa alla.

"Hyvää päivää, herrat, hyvää päivää", sanoi hän, olematta huomaavinaan sitä luonnotonta tyyneyttä, millä he ottivat hänet vastaan. Hän tervehti heitä vuorotellen kädestä, kulkien toisen luota toisen luo ja puristaen heidän käsiään niin sydämellisesti, ettei Nathaniel Letton voinut olla irvistämättä. Päivänpaiste heittäytyi jykevään nojatuoliin ja oikoi laiskasti jäseniään, ikäänkuin olisi ollut väsyksissä. Nahkaisen laukun, jonka hän oli tuonut mukanaan huoneeseen, hän laski huolettomasti viereensä lattialle.

"Kyllä jukoliste nyt olen ollut leikissä", alkoi hän huoaten puhua, nyt ollenkaan välttämättä kotiseutunsa murteellisuuksia. "Olemme pulskasti nolanneet heidät. Enkä minä oivaltanut pelin hienouksia, ennenkuin se oli jo lopussa. Isku heitti kerrassa tantereeseen. Ja heidän surmaniskunsa oli todella hämmästyttävä."

He rauhoittuivat kuunnellessaan hänen lännen murteella verkkaan ja hyvänsävyisästi lausuilevan. Hän ei siis lopulta ollutkaan niin pelottava. Huolimatta siitä, että hän oli tunkeutunut huoneeseen vastoin Lettonin konttoriväelleen antamia määräyksiä, ei näyttänyt siitä, että Päivänpaiste rupeaisi rettelöimään ja raakuuksia syytämään. "Noh, eikö teillä ole mitään sanottavaa yhtiötoverillenne?" kysyi Päivänpaiste hyväntuulisesti. "Vai onko hänen loistava häviönsä häikäissyt teidät kokonaan?"

Letton rykäisi käheästi. Dowsett istui tyynenä ja odotti. Leon Guggenhammer sai sanotuksi:

"Olette kuin kuolleista noussut Kain."

Päivänpaisteen mustat silmät välähtivät iloisesti.

"Todellako!" sanoi hän riemuiten. "Emmekö pitäneet heitä pilkkanamme? Olin vallan ällistynyt. En olisi luullut teitä niin lyhytnäköisiksi."

"Ja nyt", jatkoi hän antamatta vaitiolon käydä kiusalliseksi, "on meidän paras tehdä tili. Aion tänään iltapäivällä lähteä Länteen." Hän tarttui laukkuunsa, avasi sen ja penkoi sitä molemmin käsin. "Mutta älkää unohtako, toverit, että kuiskaatte korvaani sanasen, kun ensi kerran haluatte lähettää minut Wall Streetin mylläkkään. Siitä on minulle hyötyä."

Hän otti laukusta kaksi suurta kasaa papereita, maksumääräyslomakkeita ja välittäjäin kuitteja. Nämä hän asetti läjään isolle pöydälle ja kaivoi sitten vielä esiin muutamia papereita, jotka lisäsi läjään. Hän katsoi paperilappua, jonka oli ottanut takkinsa taskusta, ja luki ääneen:

"Kymmenen miljoonaa kaksikymmentäseitsemäntuhatta neljäkymmentäyksi dollaria ja kuusikymmentäkahdeksan senttiä on minulla ollut kuluja. Tietysti lasketaan tämä voitosta, ennenkuin rupeamme laskemaan osuutta saaliista. Mitkä ovat teidän numeronne?"

Nuo kolme miestä katsoivat hämmästyneinä toinen toistaan. Tuo mies oli suurempi narri kuin he olivat luulleetkaan, tai sitten hän pelasi peliä, josta heillä ei ollut aavistusta.

Nathaniel Letton kostutti huuliaan ja loihe lausumaan:

"Kestää muutaman tunnin, ennenkuin tili on tehty, herra Harnish. Herra Howison laskee sitä juuri. Otaksun, että syömme yhdessä välipalaa ja juttelemme siitä. Panen konttoristit kiireellä työhön, jotta hyvissä ajoin ennätätte junaanne."

Dowsett ja Guggenhammer ilmaisivat miltei silminnähtävästi tuntemansa huojennuksen. Asema alkoi selvitä. Oli hermoillekäypää oleskella samassa huoneessa kuin tämä jäntevälihaksinen, intiaanin kaltainen mies, jonka rahat he olivat ryövänneet. He muistelivat kauhulla monia tarinoita hänen väkevyydestään ja häikäilemättömyydestään. Jos Letton vain voisi karkoittaa hänet siksi kauas, että he pääsisivät pakenemaan konttorin oven ulkopuolelle, poliisin suojeleman maailman turviin, olisi kaikki hyvin; ja näytti aivan siltä, kuin Päivänpaiste olisikin aikonut lähteä.

"Hauska kuulla", sanoi hän. "En tahtoisi myöhästyä junasta, ja olen tuntenut itseni ylpeäksi saadessani olla liikeasioissa teidän kanssanne, hyvät herrat. Tajuan sen täydellisesti, vaikk'en kykene tunteitani ilmaisemaan. Mutta olen kovin utelias ja tahtoisin hirveän mielelläni tietää, paljonko arvelette meidän voittaneen. Voitteko suunnilleen arvioida sitä?"

Nathaniel Letton ei katsonut vedoten ystäviinsä, mutta lyhyen vaitiolon kestäessä nämä tunsivat, että hän vetosi heihin. Dowsett, joka oli karskimpaa ainetta kuin nuo toiset, alkoi aavistaa, että klondykelaisella oli jotakin mielessä. Mutta toiset kaksi antoivat hänen lapsellisen viattomuutensa yhä pettää itseään.

"Se on kovin vaikeata", alkoi Leon Guggenhammer, "Ward Valleyn osakkeiden kurssi on vaihdellut, joten..."

"Joten edeltäkäsin on mahdotonta tehdä mitään arvioita", täydensi Letton.

"No sinnepäin vain", neuvoi Päivänpaiste ystävällisesti. "Miljoona sinne tai tänne ei paljon merkitse. Täsmälliset numerot saamme sitten myöhemmin. Mutta olen nyt niin utelias. Miksi ette sano?"

"Miksi leikkiä kauemmin tyhjillä sanoilla?" kysyi Dowsett äkkiä ja kylmästi. "Tehkäämme nyt heti asiat selviksi. Herra Harnishilla on väärä käsitys asioista, ja häntä täytyy neuvoa. Tässä liikeyrityksessä..." Mutta Päivänpaiste keskeytti hänet. Hän oli pelannut siksi paljon pokeria, etteivät sielulliset tekijät olleet jääneet häneltä huomaamatta, ja hän ehätti ennen Dowsettia suorittaakseen pelin paljastuksen omalla tavallaan.

"Liikeyrityksestä puhuttaessa", hän sanoi, "muistuu mieleeni muuan pokeripeli, jonka näin kerran Renossa, Nevadassa. Se ei ollut oikein rehellistä peliä. Kaikki, jotka olivat siinä mukana, olivat väärinpelaajia. Mutta siellä oli muuan uusi tulokas -- härkäpojiksi niitä siellä sanottiin. Hän seisoi jakajan takana ja näki, että tämä jakoi itselleen neljä ässää korttipakan pohjasta. Härkäpoika säikähtyi. Hän hiipi jakajaa vastapäätä istuvan pelaajan luo. 'Kuulkaahan', kuiskasi hän, 'näin jakajan antavan itselleen neljä ässää'. 'No, entäpä sitten'? sanoi pelaaja. -- 'Luulin, että minun olisi se kerrottava teille', sanoi Härkäpoika. 'Hän antoi itselleen neljä ässää.' 'Kuulkaahan, herraseni', sanoi pelaaja, 'teidän on paras suoria täältä tiehenne. Te ette ymmärrä peliä ollenkaan. Nythän on _hänen_ vuoronsa jakaa.'"

Nauru, joka tervehti hänen juttuaan, oli väkinäistä, mutta Päivänpaiste ei näyttänyt sitä huomaavan.

"Otaksun, että jutullanne on jokin tarkoitus", sanoi Dowsett painokkaasti.

Päivänpaiste katsoi häneen viattomasti eikä vastannut. Hän kääntyi hilpeästi Nathaniel Lettonin puoleen.

"Sanokaa pois", sanoi hän. "Sanokaa, paljonko suunnilleen voitamme. Kuten jo äsken sanoin, ei miljoona sinne tai tänne vaikuta asiaan, kun voitto on niin suuri."

Mutta tällä kertaa oli Letton rohkaistunut Dowsettin ottamasta asenteesta, ja hänen vastauksensa oli suora ja täsmällinen.

"Pelkään, että olette käsittänyt väärin, herra Harnish. Teille ei tule mitään voitto-osuutta. Pyydän, älkää nyt kiihtykö. Minun tarvitsee vain painaa tätä nappulaa..."

Puhumattakaan siitä, että Päivänpaiste olisi kiihtynyt, hän näytti kaikesta päättäen vallan hölmistyneeltä. Hän haki hajamielisenä liivintaskustaan tulitikun, sytytti sen ja huomasi, ettei hänellä ollut savukkeita. Nuo kolme miestä seurasivat jännittyneinä hänen liikkeitään. Nyt kun se oli sanottu, he tiesivät, että heillä oli edessään kiusalliset hetket.

"Ettekö sanoisi sitä vielä kerran?" sanoi Päivänpaiste. "Minusta tuntuu, etten käsittänyt aivan oikein. Te sanoitte...?"

Hän näytti tuskallisessa jännityksessä odottavan Nathaniel Lettonin sanoja.

"Sanoin, että olette käsittänyt väärin, herra Harnish, siinä kaikki. Olette harjoittanut pörssipeliä ja kärsinyt suuria tappioita. Mutta ei Ward Valley enkä minä eivätkä yhtiötoverini tunnusta, että olemme teille mitään velkaa."

"Tuo tuossa vastaa kymmentä miljoonaa kahtakymmentäseitsemäätuhatta neljääkymmentäkahta dollaria ja kuuttakymmentäkahdeksaa senttiä puhdasta rahaa. Eikö se teidän mielestänne ole mitään?"

Letton hymyili ja kohautti hartioitaan.

Päivänpaiste katsoi Dowsettiin ja mutisi:

"Alanpa aavistaa, että tuolla jutullani oli kuitenkin tarkoitus." Hän yritti nauraa. "Oli teidän vuoronne jakaa kortit, ja kyllä te ne jaoittekin. Hyvä, en tahdo puuttua siihen. Olen tuon pokeripelaajan kaltainen. Oli teidän vuoronne jakaa, ja teillä oli oikeus katsoa eteenne. Ja sen te teittekin -- kynitte minut putipuhtaaksi kädenkäänteessä."

Päivänpaiste osoitti kuitti- ja paperikasaa pöydällä ja tuijotti siihen tyrmistyneen näköisenä.

"Ja kaikki tuo ei ole edes sen paperin arvoinen, jolle se on kirjoitettu. Oh ei, en tahdo valittaa. Oli teidän vuoronne jakaa, ja te puijasitte minua, ja mies, joka pyrkii toisen miehen osuutta anastamaan, ei ole mies eikä mikään. Ja nyt on peli päättynyt, kortit ovat pöydällä ja tappiot on suoritettu, mutta..."

Hänen kätensä sukelsi nopeasti povitaskuun ja otti esiin automaattisen Colt-pistoolin.

"Kuten sanoin, on vanha peli jo päättynyt. Nyt alkaa _minun_ pelini, ja haluanpa nähdä, kykenenkö minä pitämään neljä ässääni -- -- Ottakaa pois kätenne, te valkeaksi sivuttu hauta!" huusi hän ankarasti.

Nathaniel Lettonin käsi, joka oli hiipinyt lähemmäksi soittonappulaa, pysähtyi äkkiä.

"Muuttakaa paikkoja", komensi Päivänpaiste. "Muuttakaa tämä tuoli sinnemmä, te raadonkarvainen petturi. Pian! Kautta Jumalan! Tai laitan teihin sellaisen vuodon, että luulevat isänne olleen vesijohtohanan ja äitinne kasteluvaunun. Te, Guggenhammer, siirtäkää tuolinne lähemmäksi, ja te, Dowsett, istukaa tänne, niin selitän teille tämän pistoolin hyvät ominaisuudet. Se on ladattu suurta peliä varten ja siinä on kahdeksan panosta. Se on varma kapine, kun vain alkaa sillä paukutella. -- -- Kun alkuhuomautukset nyt on tehty, käyn käsiksi peliin. Ottakaa huomioon, etten ole tehnyt mitään muistutuksia teidän peliänne vastaan. Te teitte parhaanne, ja se oli oikein. Mutta nyt on minun pelini vuoro ja minun on tehtävä parhaani. Ensiksikin, te tunnette minut. Olen Päivänpaiste -- tiedättekö sen? En pelkää Jumalaa, pirua, kuolemaa enkä murhaa. Ne ovat minun neljä ässääni, ja niiden rinnalla teidän valttinne, piru vieköön, ovat vain hakkuja. Katsokaahan tuota elävää luurankoa. Letton, teitä kuolema varmaan pelottaa. Teidän luunne rutisevat säikähdyksestä. Ja katsokaa tätä lihavaa juutalaista. Tämä pieni ase tekee hänet jumalaapelkääväiseksi. Hän on keltainen kuin sitruuna. Dowsett, te olette kylmäverinen mies. Ette ole edes silmäänne räpäyttänyt. Se johtuu siitä, että olette taitava laskennossa. Ja se tekee pelini helpoksi. Te istutte siinä ja laskette kaksi ja kaksi yhteen ja tiedätte, että minä varmasti nyljen teidät. Te tunnette minut ja tiedätte, etten pelkää mitään. Ja te laskette kaikki rahanne ja tiedätte, ettette kuole, jos vain voitte sen estää."

"Tahdon nähdä teidät hirressä", kuului Dowsettin vastaus.

"Sitä ette, piru vie, näe. Kun leikki alkaa, ammun teidät ensiksi. Tulen kyllä roikkumaan hirressä, mutta te ette saa olla elossa nähdäksenne sitä. Te kuolette tässä ja nyt heti, mutta minä kuolen vasta pitkän ajan päästä lain käden kautta -- ymmärrättekö? Kuoltuanne, kun ruoho kasvaa haudoillanne, ette saa tietää milloin minut hirtetään, mutta minulla on oleva pitkät ajat ilo tietää, että olen ampunut teidät."

Päivänpaiste vaikeni.

"Ette kaiketi tahdo surmata meitä?" kysyi Letton kummallisella, kimeällä äänellä.

Päivänpaiste ravisti päätään.

"Se olisi kaiketi liikaa tuhlausta. Ette ole sen arvoiset. Otan mieluummin rahani takaisin. Ja arvaan, että tekin mieluummin annatte rahani takaisin kuin joudutte paareille."

Seurasi pitkä äänettömyys.

"No, olen jakanut kortit. Nyt on teidän pelattava. Mutta ennenkuin rupeatte harkitsemaan asiaa, on minun varoitettava teitä: jos tuo ovi avautuu ja joku konttoristeistanne huomaa, että täällä on jotakin tavatonta tekeillä, niin ammun heti. Ei kukaan pääse ulos tästä huoneesta muuten kuin jalat edellä."

Seurasi pitkä kolmen tunnin istunto. Ratkaisevana tekijänä ei ollut iso, automaattinen pistooli, vaan varmuus siitä, että Päivänpaiste käyttäisi sitä. Eivät ainoastaan nuo kolme muuta miestä olleet varmoja siitä, vaan Päivänpaiste itsekin oli siitä vallan varma. Hän oli lujasti päättänyt tappaa miehet, ellei saisi rahojaan takaisin. Ei ollut helppoa yht'äkkiä hankkia kymmentä miljoonaa paperirahaa, ja kiusallisia viivykkeitä sattui. Toistakymmentä kertaa kutsuttiin herra Howison ja konttoripäällikkö huoneeseen. Tällöin oli pistooli huolellisesti piilossa sanomalehden alla ja Päivänpaiste kierteli tai sytytti tapansa mukaan savukkeitaan. Mutta lopulta oli kuitenkin kaikki valmista. Muuan konttoriapulainen haki odottavasta autosta lippaan, ja Päivänpaiste lukitsi sen. Hän pysähtyi ovelle tehdäkseen loppuhuomautuksensa.

"Minulla on vielä kolme seikkaa teille sanottavana. Kun olen ennättänyt tämän oven ulkopuolelle, niin olette vapaat toimimaan, ja minä haluan juuri varoittaa teitä siitä, mitä aiotte tehdä. Ensiksikin: ei mitään toimenpiteitä minun vangitsemisekseni -- ymmärrättekö? Nämä rahat ovat minun, enkä minä ole niitä teiltä ryöstänyt. Jos tulee ilmi, kuinka te petkutitte minua ja miten minä maksoin teille samalla mitalla, joudutte te naurunalaisiksi, teille nauretaan oikein makeasti. Tämä nauru ei varmaan ole teille oikein tervetullut. -- Jos te sen jälkeen kun olen saanut takaisin rahani, jotka te ryöväsitte minulta, haastatte minut oikeuteen ja koetatte toistamiseen ryövätä minua, niin ammun teidät, aivan varmaan tapan teidät. Eivät teidän kaltaisenne arat peukaloiset nyle Päivänpaistetta. Jos te voitatte, niin te häviätte, ja täällä saadaan varmasti viettää muutamia odottamattomia hautajaisia. Katsokaa minua nyt silmiin, niin tiedätte, että tarkoitan täyttä totta. Nuo paperit ja kuitit pöydällä ovat teidän. Hyvästi."

Kun ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä, juoksi Nathaniel Letton puhelimeen, mutta Dowsett ehätti häntä estämään.

"Mitä aiotte tehdä?" kysyi Dowsett.

"Hälyyttää poliisin. Tämä on suoraa ryöväystä. En aio kärsiä sitä. Sanon teille, etten aio kärsiä sitä."

Dowsett hymyili julmasti, mutta kantoi samalla laihan rahamiehen takaisin ja laski hänet nojatuoliin.

"Puhumme siitä tarkemmin", sanoi hän ja sai Leon Guggenhammerista huolestuneen liittolaisen.

Eikä siitä milloinkaan tullut sen enempää. Asia pysyi noiden kolmen miehen salaisuutena. Ei Päivänpaistekaan milloinkaan ilmaissut salaisuutta, vaikka hän tänä iltapäivänä, riisuttuaan kenkänsä ja nostettuaan jalkansa tuolille, kauan ja sydämellisesti nauraa hihitti hotellihuoneessaan. New York sai ainaista päänvaivaa tästä jutusta; se ei kyennyt keksimään mitään järjellistä selitystä. Kaikesta päättäen olisi Päivänpaisteen pitänyt menettää kaikki rahansa mutta tiedettiin, että hän heti sen jälkeen palasi San Franciscoon ja liikutteli ilmeisesti koskematonta pääomaa. Tämä havaittiin selvästi hänen yritystensä suurenmoisuudesta. Hän esimerkiksi riisti Shefstyltä Panaman radan johtajavallan ja myi sitten kahden kuukauden kuluttua osuutensa tähän yhtiöön Harrimanille voitolla, joka herätti suunnatonta huomiota.

5

San Franciscossa Päivänpaisteen maine kohosi nopeasti. Tavallaan oli hänen maineensa kaikkea muuta kuin kadehdittava. Miehet pelkäsivät häntä. Häntä pidettiin tappelijana, vihollisena, tiikerinä. Hänen pelinsä oli repimistä ja musertamista, eikä kukaan tietänyt, miten ja mihin hän seuraavan iskunsa suuntaisi. Kaikki mitä hän teki, kohtasi muita yllätyksenä. Hän, joka vasta oli tullut pohjan periltä, ei ajatellut totuttujen kaavojen mukaan, vaan kykeni keksimään tavattoman paljon uusia temppuja ja sotajuonia. Ja voitettuaan kerran jonkin edun käytti hän sydämettömästi sitä hyväkseen. "Järkähtämätön kuin punainen intiaani", sanottiin hänestä, ja se oli totta.

Toisaalta pidettiin häntä "rehellisenä". Hänen sanansa oli yhtä varma kuin hänen velkakirjansa, vaikka hän itse puolestaan ei luottanut kenenkään sanoihin. Ehdotukset, jotka perustuivat _gentlemannin vakuutuksiin_, saivat hänet aina vetämään vastakynttä, ja henkilö, joka liikeasioissa Päivänpaisteen kanssa pani kunniansa pantiksi, sai kiusallisen hetken. Hän ei milloinkaan antanut lupaustaan, ellei ollut voiton puolella. Toisen asia oli hyväksyä se tai jäädä pois leikistä.