Part 8

Tällä kappaleella pilkataan Athenalaisten käräjöimishalua. Kansalaisella Filokleonilla on vastustamaton halu käydä kuuntelemassa kaikkia käräjäasioita; hän tuskin uskaltaa öisin maatakaan, väittää kukkojen olevan lahjotut laulamasta niin ääneensä että hän heräisi, syöksyy aina aamun koittaessa ulos saadakseen parhaan paikan ja hypistelee kävellessään aina äänestyskiveä. Turhaan on hänen poikansa kysynyt lääkäreiltä ja papeilta neuvoa parantaakseen tätä omituista tautia. Vihdoin suljetaan Filokleon taloonsa, josta hän tekee naurettavia pakoyrityksiä. Niinpä konttaa hän uunin piipun kautta ulos, väittäen olevansa savua, ja tultuaan katolle selittää olevansa tiitinen. Kuorilaulajina on vanhoja oikeuden jäseniä, jotka astuvat sisälle ampiaisiksi puettuina, jolla pilkataan sitä äreätä mielialaa, mikä useinkin on syynä käräjöimisiin. Itse selittävät he asian niin, että he edustavat puhdasverisiä, kotona syntyneitä Athenalaisia, jotka karkoittivat Persialaiset ja joita sitä varten nimitetään Attikalaisiksi ampiaisiksi. He tulevat noutamaan toveriaan, ja Filokleon koettaa kömpiä heidän luokseen ikkunan kautta, mutta talonväki vetää hänet takaisin sisään. Nyt kehoittaa ampiaisten johtaja omiaan rynnäkköön, jotta vanki saataisiin vapautetuksi. Taistelu syntyy poikaa ja orjia vastaan; ampiaiset pakoitetaan peräytymään, ja poika ja isä sopivat keskenään. Filokleon lakkaa nyt juoksemasta oikeuskokouksissa ja saapi sen sijaan istua käräjiä kotona, josta hänelle, kuten tavallisesti, maksetaan palkkio. Ensimmäinen rikollinen on nuori orjatar, joka on kelvottomaksi polttanut kastinriehtilän. Sitten tulee talon koira Labes, joka on varastanut kappaleen juustoa ja käy laillisen tutkinnon. Filokleon on heti valmis julistamaan rikoksen tekijän syylliseksi sentähden että tämän kita löyhkää juustolta, mutta poika saa hänet ensin kuulemaan todistajia ja rupeaa itse syytetyn asianajajaksi, esittäen lieventävänä seikkana sen, että vastaaja on saanut vaillinaisen kasvatuksen, ja vetoo oikeuden armeliaisuuteen tuomalla esiin vangin pienet penikkaraukat, jotka vinkuvat kauheasti. Filokleon laskee epähuomiosta äänestyskiven väärään uurnaan ja pyörtyy huomattuaan, että hän on ensi kerran eläessään äänestänyt syytetyn vapauttamista. Viimeisessä näytöksessä on poika saanut isänsä luopumaan vanhasta mielitoimestaan. Sen sijaan vie hän tämän mukanaan kestiseuraan, jossa vanhus käyttäytyy sopimattomasti vieraita kohtaan, lyödä latkii passareja ja kotimatkalla humalapäissään pitää pahaa rähinää. Kun häntä itseään nyt uhataan haastaa oikeuteen, sanoo hän sellaista puhetta tyhjäksi lörpötykseksi eikä enään tahdo kuulla riita-asioista puhuttavankaan.

Linnut.

Useat tässä kappaleessa tavattavista viittauksista koskevat niin suorastaan sen ajan tapauksia, että suuri osa niiden sukkeluutta jääpi meidän aikuiselta lukijalta huomaamatta.

Kaksi kansalaista, Peisthetairos ja Eyelpides, hakee maata, missä ei löydy riita-asioita eikä syyttäjiä. Toinen kantaa kalalokkia, toinen varista oppaanaan, ja nämät vievät heidät Lintujen kuninkaan palatsiin Trakiaan. Vieraat otetaan kohteliaasti vastaan, mutta kuningas kysyy heiltä, minkä tähden he ovat juuri hänen luokseen tulleet. He vastaavat tulleensa ensiksikin sentähden että hän niinkuin hekin on ollut ihminen, jolla on ollut velkoja ja joka on vastenmielisesti niitä maksanut, ja toiseksi sen vuoksi että hän lintuna on lentänyt yli maan ja taivaan sekä oppinut niin paljon, kuin mitä lintu ja ihminen yhtenä saattaa oppia. He toivovat kuningas Hyypän ilmoittavan heille, missä löytyy kaupunki, jossa he voisivat täydellisesti viihtyä. Kun ei sellaista ole maan pinnalla, ehdottavat he semmoisen rakentamista ilmaan "taivaan ja maan väliin." Kuningas Hyyppä neuvottelee alamaistensa, kuorilaulajien, kanssa, joita on neljäkolmatta eri lintulajia. Nämät tosin epäilevät muukalaisia, vaan suostuvat kuitenkin rupeamaan heidän kanssaan keskusteluun. Peisthetairos mairitellen muistuttaa heitä siitä kunniasta, jossa heitä muinoin olivat pitäneet sekä jumalat että ihmiset, jota vastoin heitä nyt pyydetään ja syödään, ja neuvoo kostamaan suostumalla hänen tuumaansa. Sen linnut tekevätkin, ja matkustajat varustetaan siivillä, jotta kehtaisivat näyttäytyä kuninkaan ruokapöydässä. -- Uusi kaupunki rakennetaan, 30,000 kurkea kantaa kivet sinne kuvuissaan, rantapääskyt hankkivat ruukkia ja leivot sekä pitkänoukkaiset pelikaanit rupeevat salvumiehiksi. Iris, jumalten sanansaattaja, joka ei tiedä hituistakaan uudesta kaupungista, otetaan sen läpi kulkiessaan vangiksi ja viedään näyttämölle, jossa hän osoittaa hyvin suurta suuttumusta yrityksestä ja muistutuksista, joita hänen taivaankaari-pukunsa loistavista väreistä tehdään. Kaikki käypi kuitenkin hyvin kunnes Prometeys, joka aina on ollut kuolevien ystävä, ilmoittaa uutisen, että Trakian raa'at jumalat eivät voi sietää uutta valtiota. Nyt tulevat Poseidon, Herakles ja Triballe, muuan Trakialainen jumala, hieromaan lintujen kanssa rauhaa. Nämät houkuttelevat Herakleen puolelleen maukkaalla ruokalajilla, joka oli tehty niistä ylimyksellisistä linnuista, mitkä olivat nousseet kansanvaltaa vastaan. Herakleen uhattua Triballelle selkäsaunaa, ellei tämä tahtoisi ruveta hänen kanssaan liittoon Poseidonia vastaan, joka ei heti ole valmis panemaan alttiiksi Zeyn oikeuksia, tehdään rauhasuostumus jumalten ja lintujen välillä. Peisthetairos saa morsiamekseen kauniin Basileian, ja hänen liidellessään ilmavaunuissa morsiamensa rinnalla laulaa kuori iloista häälaulua.

Sammakot.

Tässä kappaleessa ivaa Aristofanes saman aikuista murhenäytelmän kirjoittajaa Eyrypidestä. Dionysos, draamallisen taiteen suojelusjumala, päättää matkustaa Tartaroon eli manalan valtakuntaan ja hankkii itselleen nuijan ja jalopeuran taljan, jotta häntä luultaisiin Herakleeksi. Orjansa Xantiaan seurassa käy hän matkallaan Herakleen luona, saadaksensa tältä tietää parhaan tien ja mistä hän saisi asunnon, jossa ei olisi syöpäläisiä. Saatuansa nämä tiedot lähtevät he matkaan ja tapaavat erään vainajan, joka myöskin aikoo manalaan. Dionysos tahtoo taivuttaa vainajaa kantamaan heidän kapineitaan ja tarjoo palkaksi yhdeksän obolia; mutta vainaja tahtoo ennen ruveta uudestaan elämään, kuin siitä hinnasta suostua kantajaksi. He tulevat vihdoin Styx virralle, missä Karon odottaa lautallaan, ja häntä Dionysos pyytää kulkemaan varovasti, koska vene näyttää olevan huononlainen. Näkymättömissä oleva kuorisammakkoja laulaa soudettaessa, ja sitten keskustelee Dionysos Xantiaan kanssa, joka jo on päässyt toiselle rannalle. Sekä jumala että hänen orjansa kauhistuvat julmia hirviöitä, jotka näyttäytyvät, mutta "myrskyn ja rankkasateiden jälkeen paistaa jälleen aurinko," ja aavenäyt katoovat. -- Nyt kulkee ohitse juhlakulkue, joka ivallisesti kuvaa Eleysiläisiä mysterioita, ja eräiltä siihen osaa ottavilta saavat matkustajat tietää tien Plutonin palatsiin. Portin vartija Aiakos, joka pitää Dionysoa Herakleena, sättii jumalaa solvauksilla siitä että tämä muka on varastanut hänen talonkoiransa Kerberon, ja jumala pelästyy niin, että tahtoo vaihtaa pukua Xantiaan kanssa. Tuskin on vaihdos tehty, niin kuningatar Proserpina lähettää sanansaattajan kutsumaan luultua Heraklesta illalliselle -- kananpaistille, leivoksille ja makealle viinille -- ja Xantias on heti valmis seuraamaan sanansaattajaa. Nyt tahtoo Dionysos nuijansa ja jalopeurantaljansa takaisin, mutta samassa käy Xantiaan kimppuun pari naista, jotka vaativat Herakleelta maksua velkana olevasta ravinnosta, ja nyt hän saa pitää pukunsa. Poliisin avulla vangitaan koiravaras, ja koska Aiakos ei itsekään voi sanoa, kumpi muukalaisista oikeastaan on rikoksen tekijä, kuljetuttaa hän heidät molemmat Plutonin ja Proserpinan eteen. -- Kuorin laulettua laulun syntyy hauska keskustelu Aiakon ja Xantiaan välillä, jotka molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että hauskinta on salaa kuunnella isäntiensä ovilla ja sitten kieliä kuulemiaan koko kaupungille. Heidän keskustellessaan kuuluu melskettä ulkoa, ja Aiakos huomauttaa, että siellä vain Aiskylos ja Eyrypides kiistelevät. Aiskylolla oli ennen kunniasija, mutta sitten tuli Eyrypides ja sai sen roistoväen mieltymyshuudoilla. Pluton on kuitenkin määrännyt julkisella kilpailulla ratkaistavaksi, kumman ansiot olivat suuremmat, ja tämä kilpailu tapahtuu näyttämöllä. Dionysos on palkintotuomarina, ja kuori yllyttää kiisteleviä. Aiskylos soimaa Eyrypidestä ryysyjen parsijaksi, romurunoilijaksi ja kehnoksi nurkkamestariksi. Eyrypides puolestaan moittii Aiskyloa kerskaavaisuudesta, petollisuudesta, rekiveisujen renkuttamisesta y.m. Vihdoin lausuvat molemmat otteita murhenäytelmistään. Kun tämä on tehty, punnitaan runot vaa'assa "ikäänkuin juustot." Dionysos ei kuitenkaan vielä voi lausua mitään päätöstä, ja asettaa lopuksi kummallekin vaikean kysymyksen: Onko Alkibiades kutsuttava takaisin maanpaosta? Molemmat vastaavat kiertelevästi, vaan Aiskylon sanoista kumminkin huomaa, että hän puolustaa maanpakoon ajetun takaisin kutsumista, joka on kansankin yleinen tahto. Kappale loppuu siihen, että Aiskylos Plutonin suostumuksella saatetaan riemukulkueessa pois.

Naisten juhla.

Tämä kappale myöskin pilkkaa Eyrypidestä. Naiset viettävät Thesmoforilan juhlaa (Demeterin ja Persefonen kunniaksi), ja tällä kertaa ovat he yhtyneet yleiseen kokoukseen päättääkseen, miten kostaisivat Eyrypideelle kaikki ne ilkeydet, joita tämä murhenäytelmissään on heistä lausunut. Eyrypides saatuaan siitä vihiä, menee appensa Mnesilokon seurassa virkaveljensä, murhenäytelmä-kirjoittajan Agatonin luo, pyytääkseen tätä naispuvussa tulemaan kokoukseen puhumaan uhatun puolesta. Agaton on siihen hyvinkin sopiva, koska hän, mielikuvitustansa auttaakseen, naisroolejansa kirjoittaessaan aina pukeutuu hameesen. Kun Agaton kieltäytyy, kehoittaa Eyrypides appeaan ryhtymään siihen sillä ehdolla, että vävy auttaisi häntä jokaisesta tukalasta pinteestä, johon hän saattaisi joutua. -- Näyttämö muutetaan nyt Demeterin temppeliksi, jossa naiset puhuvat Eyrypideen rikoksista, mainiten muun muassa ettei hän usko jumalaan. Mnesilokos puolustaa häntä ja kertoo muutamia häijynilkeitä juttuja naistenheikkouksista ja vioista. Naiset suuttuvat silmittömästi, rupeevat epäilemään häntä mieheksi ja riistävät pois hänen valhepukunsa. Pelastuakseen tempaa Mnesilokos rintalapsen ja uhkaa surmata sen, jos hänelle ruvettaisiin väkivaltaa tekemään; mutta nyt huomataan että lapsi on vain lapsen vaatteisin kääritty viinisäkki. Silloin leikkaa hän penikalta kurkun poikki ja juopi viinin. Lähetetään poliisia noutamaan, ja ukko miettii mitä naurettavimpia keinoja ilmoittaakseen Eyrypideelle, mihin ahdinkoon hän on joutunut. Vihdoin viimein Eyrypides tuleekin, ja hänen keskustelussaan apen kanssa on pelkkiä otteita tämän murhenäytelmistä, joita pilkataan ja ivataan. Nyt saapuu poliisi, ja Mnesilokos pannaan jalkapuuhun, josta hän koettaa paeta käyttämällä parodieerattuina kaikkia niitä ihmeellisiä pelastuskeinoja, joihin samanlaisissa pulmissa Eyrypideen murhenäytelmissä turvataan. Viimein lupaa Eyrypides vastedes olla naisia moittimatta, jos vain auttaisivat häntä vapauttamaan hänen appeaan. Heidän onnistuu viekotella pois vahtisoturi, ja vapautettu Mnesilokos mennä viilettää iloisena kotiin eukkonsa ja lapsukaistensa luo.

Nais-valtiopäivät.

Kappale pilkkaa Platonin ihanne-tasavallan kommunistisia aatteita.

Paraxagoran johdolla ovat naiset päättäneet uudistaa Athenan valtiomuodon ja suostuneet tätä tarkoitusta varten kokoontumaan Pnyxille miehiksi puettuina ja tekoparroilla varustettuina. Harjoituskokouksessa sydänyön aikana käyvät useat heistä rauhattomiksi, mutta Paraxagora koettaa heitä rohkaista puheella, jossa kehuu vanhan ajan hyviä tapoja ja huomauttaa, ettei miesten mitenkään voi onnistua pettää heitä, jotka ovat viekkaisin koukkuihin niin perehtyneet. -- Aamusella astuu sisälle kaksi näiden naisten puolisoista ihan alastomina ja kummeksivat, mihinkä heidän vaatteensa ovat joutuneet; muuan kolmas tulee ja kertoo Pnyxin olevan täynnä oudonlaisia olentoja: kaunisnaamainen nuorukainen, sanoo hän, on siellä saanut toimeen päätöksen, että hallitus vast'edes jätettäisiin naiskomitean haltuun. Miehet siitä ällistyvät, vaan lohduttavat itseään sillä, että vaimot tietysti ottavat hoitaakseen lapset, joten he, miehet, pääsevät siitä huolesta. -- Paraxagora tulee kotiin ja ilmoittaa tulleensa valituksi valtion johtajaksi. Hän pyytää läsnä olevien hyväksymistä ja lupaa monta etua, muun muassa sen, ettei enään tulisi löytymään mitään köyhyyttä, eikä mitään riita-asioita, ja, että tästä lähtien jolsat naiset saavat kaikkein ensiksi valita puolisonsa. -- Näyttämö muuttuu nyt kaduksi; kansalaiset jättävät tavaransa yhteiseen omaisuuteen ja huvitteleivat valtiollisilla pilapuheilla. Samassa tulee sanansaattaja ja kutsuu heitä kaikkia juhla-aterialle, jonka Paraxagora on yhteisistä varoista pannut toimeen ja jossa tarjotaan ruokalajia, minkä nimessä on 77 tavua.

Plutos.

Ahneus ja siveyttömyys vanhassa Athenan valtiossa, jonka tarpeet, komeus ja velttous yhä olivat kasvaneet, ovat Aristofaneen viimeisen näytelmän aineena.

Kremylos, muuan maamies, on kokemuksesta oppinut epäilemään, tokkohan todellakin rehellisyys maan perinee, ja kysyy Apollolta neuvoa, mitä aatteita hänen tulee istuttaa ainoaan poikaansa. Oraakeli neuvoo häntä puhuttelemaan ensimmäistä jonka tapaa, ja täksi sattuu muudan sokea. Orjansa Karionin avulla saa hän tietoonsa, että muukalainen on Plutos, rikkauden jumala, jonka on onnistunut hiipiä ulos saiturin talosta. He keskustelevat rahan mahdista ja siitä huomattavasta seikasta, että, vaikka kaikkeen muuhun pian kyllästytään, ei kukaan koskaan katso saaneensa rahoja tarpeeksi. Jumala seuraa varsin vastenmielisesti seuralaisiaan, koska ihmisten tapa häntä kohdella ei milloinkaan ole häntä miellyttänyt; sillä saituri kaivaa maahan ja salaa hänet, ja tuhlari menettää tavaransa ja viskaa hänet kadulle. Kuitenkin seuraa hän Kremyloa kotiin, ja Karion kutsuu kaikki herransa tuttavat vierasta vastaanottamaan. Kuori, jossa laulajina ovat nämä tuttavat, on hyvin mielissään saadessansa tervehtiä jumalaa. Mutta yksi heistä, Blepsidemos, syyttää isännän saaneen tämän niin äkkiä tulleen rikkauden pyhäin ryöstöllä, vaan ilmoittaa samalla että jos Kremylos antaa hänelle osan omaisuudestaan, niin hän, Blepsidemos, on luopuva syytöksestään. Kremylos on juuri selittämäisillään, miten jumala itsestään oli sinne tullut, kun ruma naishenkilö, Köyhyys, esiintyy ja valittaa tulleensa karkoitetuksi kaupungista, vaikka kuitenkin hän suo kaiken todellisen siunauksen. Kuori on hyvin harras asiaan, ja eukko väittää kaikkien pyrintöjen seisahtuvan, jos ihmiset olisivat rikkaat. Rikkaus tekee ihmiset luuvaloisiksi, ahdasrintaisiksi ja suurivatsaisiksi; mutta köyhyydessä he tulevat vahvoiksi ja sitkeiksi, vyötäisiltä hoikiksi kuin ampiaiset, ollen aina valmiit pistämään vihollisiaan. Katsottakoon vain kansan johtajia: heti kun saavat valtion varat käsiinsä, rupeevat he pettureiksi. Kuitenkin karkoitetaan Köyhyys tiehensä, ja Karion vie Pluton Asklepion temppeliin rukoilemaan että saisi näkönsä jälleen. Seuraavana aamuna kertoo Karion Kremylon vaimolle jumalan käyneen sairaiden luona ja parantaneen Pluton, vaan tehneen erään toisen sokean entistään vielä sokeammaksi. Muuten oli hän nähnyt, miten papit, kun lamput sammutettiin, hiipivät syömään leipä- ja hedelmäuhreja, joita sairaat olivat jumalalle tuoneet. Tämä tapa oli hänen mielestään ollut niin hurskas, että hän oli seurannut heidän esimerkkiään. -- Plutos palaa Kremylon taloon aikoen ystävistään valita itselleen ne, jotka todella ansaitsevat vastedeskin hänen ystäviänsä olla; ja naapurit rientävät onnea toivottamaan, mutta heidät käskee pois Kremylos, joka yksin tahtoo pitää vieraan omanaan. -- Seuraavassa näytöksessä kuvaa Karion kuorille, kuinka suurta siunausta rikkaudesta on. Rikkaat voivat elää loistavasti ketään peijaamatta, he saattavat kultarahoilla ruveta rahapeliinkin. Samassa tulee syyttäjä vakoilemaan; hän pakenee vaikerrellen saatuaan kelpo potkut saattajaisiksi. Vanha nainen, joka on menettänyt rahansa ja samalla rakastajansakin, rukoilee turhaan apua Kremylolta; ja kun nyt Hermes tulee Olymposta käskyllä, että koko perhe on vietävä ulos ja kaikki sen jäsenet rikollisina rangaistavat, vastaa orja näsäkkäästi, että hän ja hänen herransa eivät ole Zeyn vallan alaisia. Hermes väittää, että ihmiset, Pluton saatua takaisin näkönsä, eivät enään uhraa jumalille, ja hän puolittain lausuu haluavansa ruveta Kremylon palvelukseen. Eikö mitä, sopiiko jumalan karata virastaan ja ruveta ihmisten palvelukseen? sanoo Karion ja ehdottelee naurettavan keskustelun kestäessä kaikellaisia palvelustoimia, joita olisi tarjona. -- Nyt tulee myöskin Zeyn pappi paikalle ja valittaa, ettei kukaan enään uhraa temppelille nappikuluakaan; nyt, kun kaikki ovat rikkaita, saa hän nähdä nälkää. Häntä lohduttaakseen kertoo Kremylos itsellään olevan Plutos vieraana ja aikovansa tämän asettaa yhteisen aarteiston suojelijaksi ja sanoo papin, jos tämä tahtoo luopua Zeyn palveluksesta, saavan ruveta uuden jumalan palvelijaksi. Pappi on siihen heti valmis; tuota pikaa pannaan juhlakulkue toimeen, ja kuori yhtyy siihen viettääkseen juhlaa Rikkauden palveluksen syntymisen johdosta.

Tukydides.

Kuoli v. 401 e.Kr.

Tukydides oli Trakiasta kotoisin ja hänen luullaan syntyneen v. 471 e.Kr. Hän kertoo itse saaneensa periä pienen omaisuuden, ja hänen sanotaan harjoitelleen kaunopuheliaisuutta Antifonin johdolla. Mutta klassillisen kirjailija-arvonsa on hän saanut totuutta rakastavana ja luotettavana historioitsijana, ja hänen teoksilleen antaa vieläkin suuremman etevyyden se seikka, että hän itse on ottanut osaa tapauksiin, joita hän kuvaa -- suureen taisteluun Spartan ja Athenan välillä.

Hän alkaa lyhyesti esittämällä Kreikan aikaisinta historiaa ja pitää Troijan piiritystä historiallisena tapauksena, jolle runoilijat kuitenkin ovat antaneet liian suuren merkityksen. Vanhempienkin tarujen sanoo hän perustuvan todellisiin tapauksiin, vaan jättää mainitsematta niissä tavattavat liioitellut ja luonnottomat yksityiskohdat. Hänen oma kuvauksensa alkaa Kreikkalaisten palauksella Troijasta, jota seurasi Dorialainen vaellus Peloponnesoon ja Athenalaisten uudisasuntojen perustaminen Arkipelagiin. Sitten tulee laivastojen rakentaminen, rikkauden pikainen kasvaminen ja sortovaltiuden synty, kunnes Sparta ryhtyi vapautta puolustamaan ja kukisti tyrannit heikommista valtioista. Sen jälkeen alkaa suuri Persialainen sota, jonka Herodotos oli kertonut. Siitä Tukydides huomauttaa ainoastaan, että se oli syynä kateuteen Lakedaimonilaisten ja Athenalaisten välillä, joista edelliset olivat mahtavia maalla ja jälkimmäiset merellä.

Persialaisten tappion jälkeen koettivat Spartalaiset kieltää Athenalaisia uudelleen rakentamasta muurejaan; mutta Temistokles osasi kaikellaisilla tekosyillä viivyttää lähettiläitä lähtemästä, siksi kuin vallit olivat uudelleen rakennetut. Nyt yhdistivät useat pikkuvaltioista laivansa Athenalaisten laivastoon ja sitoutuivat antamaan varoja laivaston ylläpitämiseen Kreikan puolustusta varten, joten Athenan vähitellen onnistui saattaa nämät ylivaltansa alaisiksi.

Äkkiä kasvoi Athenan rikkaus ja voima. Sen etevin kansalainen, Perikles, oli, kuten Tukydides kertoo, kohottanut sen aineellisen mahtavuuden niin suureksi, että "jos muukalainen kaukaisessa tulevaisuudessa näkisi sen rauniot, luulisi hän sen vallan olleen toista vertaa suuremman, kuin mitä se todella oli". Korintos, joka ennen oli ollut Kreikan etevin merivaltio, kadehti tätä Athenan kukoistusta. Sen uudisasukkaat Korkyrassa olivat niskoitelleet ja pyytäneet apua Athenalta, joka sinne lähettikin laivaston. Sama laivasto oli myöskin piirittänyt Potidaiaa, erästä toista Korintolaista uudisasuntoa, sanoen syyksi että siellä aiottiin tehdä kapinaa. Potidaia pyysi Spartalta apua, ja siellä pidettiin yleinen kokous. Tukydides kertoo tarkoin ne puheet, joita täällä pitivät eri valtioiden edustajat. Edustajien poistuttua neuvottelivat Lakedaimonilaiset, ja suuri enemmistö äänesti sotaa. Delfon oraakelilta kysyttiin neuvoa, ja siltä saatiin vastaus, että jos he panisivat liikkeelle kaiken voimansa, saisivat he sodassa voiton. Nyt kutsuttiin liittolaiset apuun ja varustukset alettiin viipymättä.

Vuosi kului kuitenkin ennenkuin vihollisuus puhkesi ilmi tuleen. Lakedaimonilaiset olisivat suostuneet rauhalliseen sopimukseen ja esittivät rauhanehtonsa; mutta pitkän neuvottelun jälkeen Athenan yleisessä kansankokouksessa pääsi voitolle mahdikas Perikles kaunopuheliaisuutensa kautta, ja sota alkoi menestymättömällä yrityksellä luovuttaa pois Plataia Athenan suojelusvallan alta. Molemmat puolueet liittolaisineen varustautuivat nyt yleiseen taisteluun, ja Peloponnesolaiset tuumasivat pyytää Persian kuninkaalta apua. Kansallistunne kehoitti pikkuvaltioita Athenalaisia vastaan. Airut lähetettiin Athenaan vielä viimeisen kerran rauhaa tarpomaan, mutta sanansaattaja lähetettiin sieltä takaisin saamatta asiaansa puhuakaan. Kulkiessaan rajan yli lausui tämä Homeron kovaenteiset sanat: "Tämä päivä on Kreikkalaisille oleva alkuna pitkiin kärsimyksiin."

Athenalaisilla oli ainoastaan 32,000 miestä maaväkeä, ja heidän laivastossaan oli 300 soutulaivaa ja joka laivalla 300 miestä. Maaväestö pakeni Athenan muurien turviin ja lähetti karjansa Euboiaan ja muille läheisille saarille. Spartan kuningas johti sotajoukkonsa Athenan alueelle ja hävitti kasvavat laihot, vaan vältti taisteluun ryhtymistä. Athenalaiset puolestaan lähettivät laivaston nousemaan maalle Meltone'n luona Lakoniassa; mutta Brasidas, eräs Lakedaimonilaisten päälliköistä, karkoitti päälleryntääjät takaisin, tunkeutuen ainoastaan 100 miehen suuruisella joukolla vihollis-sotajoukon läpi. Kuitenkin miehitettiin Aiginan saari ja Megara hävitettiin. Vuoden sotaretkien loputtua, panivat Athenalaiset toimeen kaatuneiden julkisen hautauksen, joidenka luut he olivat koonneet telttaan. Heimottain vietiin vainajat juhlasaatoksessa hautauspaikalle; tyhjää paaria kannettiin kuolleiden asemesta. Hautauspuheen piti Perikles, jonka sanat Tukydides tarkalleen kertoo. Loppuponsi oli siinä seuraava: "He uhrasivat henkensä yhteisen hyvän puolesta ja saavuttivat katoomattoman maineen ja mitä loistavimman hautapatsaan. Minä en sillä niin paljo tarkoita sitä hautaa, jossa he lepäävät, kuin sitä, jossa heidän maineensa säilyy haihtumattomana, milloin vain teot ja sanat niitä mieleen muistuttavat. Sillä koko maan piiri on jalojen miesten hautapatsas. Heidän mainettaan ei julista ainoastaan muistokiviin piirretyt kirjoitukset heidän kotimaassaan, vaan muuallakin maailmassa elää heidän muistonsa kaikkien kesken, ei ainoastaan taiteilijain teoksissa, vaan myös sydämissäkin".