Part 7

Saadaksensa Athenasta siirtäneille Ionilaisille jumalallisen alkuperän kertoo Eyrypides vanhan tarun mukaan Kreusan, Erekteyn tyttären, synnyttäneen Apollolle pojan, jonka, hän nimitti Ioniksi ja kätki luolaan Akropoliin juurelle, kunnes hänet Hermes sieltä vei Delfoon. Täällä kasvattivat hänet mieheksi temppelineitsyet. Kreusa meni sitten puolisoksi Xutolle, mutta ei saanut lapsia. Kysyäksensä oraakelilta neuvoa tähän asiaan matkustavat molemmat Delfoon -- Kreusa sivuaikomuksella saada tietoja pojastaan. Hän tapaa Ionin ja kertoo tälle elämänvaiheensa -- he eivät tunne toinen toistaan. Oraakelilta saa Xutos käskyn tervehtiä pojakseen ensimmäistä muukalaista mieshenkilöä, minkä tapaa. Ion tulee hänelle vastaan, mutta tämä ei välitä tällaisesta tervehdyksestä, vaan uhkaa lähettää nuolen Xuton keuhkojen läpi. Heidän jonkun aikaa keskusteltuaan leppyy kuitenkin Ion ja suostuu rupeemaan hänen pojakseen. Xutos tahtoo että asia aluksi pidetään salassa Kreusalta, joka ehkä ei heti ole valmis ottamaan vastaan niin äkkiä ilmestynyttä poikaa ja perillistä. Hän pyytää kuoria, jossa laulajina on Athenalaisia naisia, olemaan asiasta puhumatta, mutta niin pian kuin Kreusa tulee, saa hän kuulla kaikki; ainoastaan Ionin äidin nimeä hän ei saa tietää. Sukkamielissään ja suutuksissaan päättää hän, vanhan palvelijan kehoituksesta, myrkyttää nuorukaisen heti kun tämä tulee heidän kattonsa alle. Palvelija ottaa murhatyön toimittaakseen, jotta Kreusan itsensä ei tarvitsisi siihen ryhtyä. Kuori laulaa laulun, ja samassa syöksyy orja sisälle kysyen Kreusaa: tuuma on rauennut tyhjiin; palvelija on vangittu ja on tunnustanut; Delfon hallitusmiehet etsivät Kreusaa. Tämä tuomitaan kuolemaan, ja Ion määrätään kuolemantuomion toimeenpanijaksi. Ratkaisevana hetkenä astuu sisälle vanha naispappi, Pytia, joka on kasvattanut Ionia lapsena, ja näyttää vasun ja vaatteet, joissa Ion löydettiin. Kreusa tuntee ne, syleilee poikaansa ja tunnustaa Apollon tämän isäksi. Jumalatar käskee Kreusaa asettamaan poikansa Erekteyn valtaistuimelle ja ennustaa lomalaiselle heimolle mainehikasta tulevaisuutta.

Kyklopi.

Kreikassa oli tavallista, että mieltä jännittävän murhenäytelmän jälkeen kevennettiin yleisön mieltä hupaisella ja ivallisella kappaleella, niin sanotulla satyri-näytelmällä. Sellaisia on esimerkiksi "Kyklopi."

Homeron kertomus Odysseyn seikkailusta kyklopi Polyfemon luona oli yleisesti tunnettu, ja muinaisia Kreikkalaisia se suuresti miellytti. Eyrypideen kappaleessa esiintyy Polyfemos jättiläisenä, jolla oli ainoastaan yksi kauhean suuri silmä ja mahtava ääni. Hänen renkinsä Silenos ja tämän toverit, satyrit, jotka olivat kuorilaulajina, olivat luultavasti irvikuvia Sokrateesta ja muista Athenalaisista filosoofeista. Kyklopi on ollut metsästämässä Etna vuorella ja tulee aterialle. Hän huomaa, että hänen poissa ollessaan on jotakin tavatonta tapahtunut: lampaat ovat poissa luolasta, juustovasut kadonneet ja Silenon kasvot turvoksissa. Ken on tämän tehnyt? kysyy Polyfemos. "Nuot tuossa", vastaa Silenos, sentähden etten minä sallinut heidän ryöstää pois sinun juustoasi ja lampaitasi. Hän osoittaa Odysseytä ja tämän tovereja. Polyfemos uhkaa heti valmistaa veitikoista oiva aterian. Turhaan selittää Odysseys, että hän ei ole Silenoon koskenut: lampaat on hän vaihtokaupassa saanut viinistä. Silenos vannoo kaikkien meren jumalten kautta, että se on valetta. Ei auta, vaikka kuori todistaa Odysseyn puolesta -- Polyfemos uskoo enemmän ukko Silenoa. Nyt Polyfemos tahtoo tietää, keitä ja mistä muukalaiset ovat. Odysseys ei mainitse nimeään, mutta kertoo heidän tulleen hävitetystä Troijasta, jossa hän oli ollut eräs Kreikkalaisten johtajia, ja koettaa lepyttää kyklopia ilmoittamalla tälle, että hän ja hänen toverinsa palvelevat meren jumalaa, jolle he ovat rakentaneet monta temppeliä Kreikassa. -- "Rikkaus, ukkoseni, on viisaan jumala; muu kaikki on tyhjää lorua. Minä teen aina niinkuin minua haluttaa, ja sentähden -- niellä hotkaisen minä nyt sinut!" vastaa Polyfemos. Odysseys huomaa joutuneensa ahtaammalle kuin koskaan ennen. Hän pistäytyy kyklopin luolassa ja palattuaan kertoo Polyfemon kyökissään latoneen kolme vaunullista tammipuita tulisijalle, täyttäneen mahdottoman suuren maljan maidolla, asettaneen tulelle ison kattilan ja kuumentaneen useita paistinvartaita. Sitten oli kyklopi temmannut kaksi Kreikkalaista ja "teurastanut heidät taitavasti kuin uhripappi," ja sen tehtyään oli hän poistanut osan lihaa ja keittänyt loput. Itse täytyy Odysseyn "kyynelsilmin" olla avullisena tämän kauhean aterian valmistamisessa. Silloin pälkähtää hänelle päähän sukkela tuuma tarjota hirviölle viiniä. Kyklopi tyhjentää maljan toisensa perään ja, tästä huumautuneena, nukkuu raskaasen uneen. Nyt käyttävät Kreikkalaiset harhailijat tilaisuutta ja töytäävät tulessa kuumennetulla, terävällä öljypuun rungolla kyklopin ainoan silmän puhki ja pääsevät siten helposti karkuun sokaistun ihmissyöjän kynsistä.

Aristofanes.

Kuoli v. 308 e.Kr.

Kreikkalainen komedia, sellaisena kuin se esitetään Aristofaneen huvinäytelmässä, korvaa tavallaan sen ajan politillisten sanomalehtien ja pilalehtien puutteen. Siinä ei ainoastaan ole sukkeluuksia ja hauskaa pilaa, vaan se koettaa vielä kiihoittaa yleisön yhteiskunnallisia pyyteitä ja etuluuloja. Näistä huvinäytelmistä saa siis mitä elävimmän käsityksen Athenan kansan luonteenmukaisista ominaisuuksista sillä aikakaudella.

Ritarit.

Tämä huvinäytelmä pilkkaa sitä kansan ominaisuutta, että se antaa niiden, jotka nimeksi ovat sen palvelijoita, mutta oikeastaan sitä hallitsevat, peijata itseään. Henkilöt, jotka esiintyvät, ovat _"Kansa"_ eli _Demos_ rikkaana talon haltijana; _isännöitsijä Kleon_, joka hoitaa Demon taloutta ja on hänen orjiensa tarkastaja; _kaksi orjaa_, joissa kirjailija ivallisesti esittää kaksi sen ajan mainiointa miestä, sotapäällikkö Nikiaan ja puhuja Demosteneen, sekä muuan _makkarakauppias_. Tapauspaikka on Athenassa "Kansan" talon edustalla.

Nuot kaksi orjaa astuvat esiin voivotellen ja raappien hartioitaan saatuansa aika löylytyksen "Paflagonialais"-heittiöltä, s.o. Kleonilta. Demostenes huomauttaa, ettei tässä enää valitukset auta. Hän arvelee parhaaksi, että he pötkisivät tiehensä, ja kysyy kuuntelijoilta heidän mielipidettään. Nikiaan mielestä olisi parasta kuolla kutkahtaa heti paikalla, kuitenkin "uljaan uroon tavoin". He päättävät varastaa oraakelilauseet, joilla Kleon vallitsee heidän herraansa ja joissa ennustetaan, että Kleonin on sysäävä syrjään makkarakauppias, joka juuri nyt lähestyy ja jota he tervehtivät Athenan vastaiseksi herjaksi ja mestariksi. Kleon tulee ulos vihan vimmassa; Demostenes kutsuu ritarit, jotka kuorina astuvat esiin ja ympäröivät Kleonin, sättien häntä solvauksilla. Myöskin makkarakauppias soimaa häntä törkeillä sanoilla, ja nyt Kleon poistuu. Kuori laulaa oodin Pallaalle ja Poseidonille ja ylistää Athenan menneitä hyviä aikoja sekä sen ihmeen komeita hevosia, pistäen aina väliin lauluunsa valtiollisia viittauksia ja leikillistä pilaa. Makkarakauppias palaa ja kertoo, miten oli Kleonia vastustanut neuvottelukokouksessa ja miten sai koko neuvoston puolelleen, kun alkoi puhua sardellien tavattoman halvasta hinnasta ja jakeli muutamia hyppysellisiä koriandeja ja purjulaukkaa. Kleon tulee nyt ja hyökkää vastustajaansa vastaan uhaten haastaa hänet Kansan eteen. Hän kolkuttaa Kansan ovelle, ja mahtava talon haltija tulee ulos. Kuunneltuaan kotvasen kastelijoita neuvoo hän heitä molempia jättämään asian Pnyxin eli yleisen kansankokouksen ratkaistavaksi. Täällä uudistetaan taistelu koomillisella sananvaihdolla. Kansa tulee vihdoin vakuutetuksi siitä, että makkarakauppias on sen paras ystävä, ja kehoittaa Kleonia luopumaan virkasinetistään. Virkaheitoksi joutunut isännöitsijä rukoilee ja pyytää herraansa ensin kuulemaan uutta oraakelilausetta, joka hänellä on ilmoitettavana ja jossa ennustetaan hänen -- herran -- pian pääsevän Kreikan yksinvaltaiseksi hallitsijaksi. Mutta makkarakauppiaallakin on oraakelinsa, joka lupaa Kreikan valtiuteen vielä Trakiankin lisäksi. Kuori laulaa laulun, ja kilpailijat palaavat kantaen käsissään ennustuskirjelmiä: niissä on hurjan hupaisia parodioja tavanmukaisista ennustuksista. Kansa lupaa odottaa siksi kuin on saanut maistaa, kumpiko tarjoo parempaa kestitystä. Kuori moittii kansaa siitä, että se on niin herkkä kallistamaan korvansa imarruksille, mutta Kansa vastaa, että se tahallaan on olevinansa ymmärtämätön, eikä annakaan niin helposti peijata itseään. Molemmat kilpailijat palaavat kantaen raskaita herkkutaakkoja. Kansa syö, vaan ei voi tarkoin päättää, kumpiko on sitä kestinnyt parhaimmalla ja runsaimmalla aterialla. Jotta asia saataisiin ratkaistuksi ehdottaa makkarakauppias, että molempain vasut tarkastettaisi. Nyt huomataan hänen oman vasunsa olevan tyhjän, mutta Kleonin vasussa olevan monta hyvää ruokaa jälellä. Tämä petos ratkaisee asian; Kleon tekee vielä viimeisen yrityksen, mutta hänen omat oraakelinsa puhuvat häntä vastaan, ja hän poistuu tukkaansa repien. Loppunäytöksessä nähdään Kansa istuvana valtaistuimella linnassa, kuten Miltiadeen ja Aristideen aikoinakin, uudelleen nuoristuneena ja voimistuneena. Kansan julistaessa hallituksen vastedes luopuvan kaikesta suosittelusta ja lahjanalaisuudesta, tuodaan esiin rauhattaret, joita on pidetty Kleonin talossa, ja Kleon saatetaan ulos, vuorostaan rupeamaan makkarakauppiaaksi ja juovuspäissään katuluonnottarien kanssa kiistelemään.

Akarnailaiset.

Tämä ja seuraavat kappaleet ovat yhteydessä Athenan päivän polttavimman kysymyksen kanssa: kuinka kauan Peloponnesolainen sota kestäisi. Akarnai oli maaseutu Attikassa, joka oli kärsinyt paljon vauriota sodasta, ja kappaleen sankari, Dikaiopolis, on sieltä kotoisin oleva maalainen; kuorina on vanhoja talonpoikia. Ensimmäisessä näytöksessä esiintyy Dikaiopolis Pnyxillä, ennenkuin kansa on kokoontunut, ja ilmaisee vihaansa sodasta ja kansalaisten hitaasta kokoontumisesta neuvotteluihin. Vihdoin alkavat keskustelut, ja Amfiteos, joka väittää polveutuvansa jumalista, ilmoittaa näiltä saaneensa toimeksi hieroa rauhaa Spartan kanssa; mutta kun hän pyytää matkarahoja, karkoittaa kansa hänet tiehensä. Dikaiopolis seuraa Amfiteoa ja pyytää tätä tuomaan mukanaan rauhaa hänelle ja hänen perheellensä. Sillä aikaa kuuntelee kokous sanansaattajia, jotka ovat palanneet Persiasta, pyydettyään Athenalaisille apua, ja joiden seurassa on "kuninkaan silmä", muuan veijari, joka puhuu käsittämätöntä mongerrusta -- "jartaman exarx' anapissonä satra", jonka luullaan merkitsevän, että apu annetaan. Toiset sanansaattajat, jotka ovat palanneet Trakiasta, tuovat näytteen apujoukoista, joita sieltä saadaan pestata, ja "näyte" varastaa Dikaiopoliin päivällisruoan.

Amfiteos palaa nyt Spartasta ja ilmoittaa, että rauha on tehty. Hän lupaa näyttää suostumuskirjan ja laahaa esiin -- kolme viinisäkkiä. Dikaiopolis ihastuu ikihyväksi ja kiiruhtaa pois vieden mukanaan kolmannen säkin, viettääkseen juhlaa Dionyson kunniaksi. Näyttämöpaikaksi tulee nyt Akarnai, ja kuori kulkee näyttämön ohi etsien rauhasopimuksen tekijää, jota epäillään kavalluksesta. Dikaiopolis astuu esiin ja valmistaa juhlansa, johon hänen vaimonsa ja tyttärensä ottavat osaa. Juhlassa irvikuvin pilkataan jumalanpalvelus-temppuja. Kuori keskeyttää juhlan viettämisen kivenheitolla. Dikaiopolis puolustaa mielipidettään, esittää irvikuvan eräästä Eyrypideen murhenäytelmästä ja käyttää törkeitä puheenparsia, jotka suuresti miellyttävät joitakuita kuorin jäseniä, vaan ärsyttävät muita. Taistelua syntyy, ja sotapäällikkö Lamakos kutsutaan paikalle. Hänet nähdessään Dikaiopolis on pelästyvinään, samoin kuin Hektorin poika pelästyi isänsä jouhitöyhtöistä kypärää. Lamakos paljastaa miekkansa, mutta joutuu alle kynsin ja vetäytyy takaisin, solvaisevin sanoin parjaten kurjaa vastustajaansa. Dikaiopolis taas avaa rauhan nimessä kaikille Kreikkalaisille vapaan pääsyn maatilalleen. Ensin tulee muuan mies Megarasta, joka on sodan aikana köyhtynyt ja päättänyt myydä tyttärensä sioiksi puettuina. Dikaiopolis ostaa ne ja panee vankeuteen syyttäjän, joka väittää sikoja salakuljetus-tavaraksi. Sen jälkeen tulee Thebeläinen, joka muun muassa tuo mukanaan Kopais järvestä saatuja ankeriaita; näistä Dikaiopolis tarjoo vaihtokaupassa hänelle syyttäjän, joka on asetettava näyteltäväksi ja pantava suureen ruukkuun. Kuultuaan markkinoista puhuttavan, lähettää Lamakos sinne orjan ostamaan ankeriasta, mutta Dikaiopolis ei sano myyvänsä sellaista soturille. Talonpoika, joka tahtoo ostaa kappaleen rauhaa, saa myöskin palata tyhjin käsin. Vasta nainut mies lähettää pyytämään rauhan balsamia, jotta saattaisi pysyä kotonaan, ja naurettava sananvaihto syntyy Dikaiopoliin ja asiaa ajavan morsiuspiian välillä, joka saakin, mitä haluaa. Koomillinen kohtaus tapahtuu sitten kemuja valmistelevan Dikaiopoliin ja rajataisteluun kutsutun Lamakon välillä. Viimeisessä kohtauksessa nähdään näyttämön toisella puolella Lamakos, joka tuodaan kotiin haavoitettuna, ja toisella puolella Dikaiopolis kahden iloisen, muiskuhaluisen immen seurassa. Lamakos vaikertelee kauheita tuskiaan; Dikaiopolis ikävöi ollen aika juhlatuulella -- vuoteella ja poistuu yhtä ilomielisen kuorin saattamana.

Rauha.

Viinitarhuri Trygaios on Zeylle suutuksissaan pitkällisestä sodasta ja sen kurjuudesta. Tehtyään tikapuilla useita kiipeämisyrityksiä päästäkseen Zeyn asuntoon, Olympoon, mutta sieltä nurin niskoin pudota roiskahdettuaan maahan, on hän kesyttänyt koppakuoriaisen, jotta se veisi hänet sinne -- tämä on parodia Bellerofonin retkestä siipihevosellaan Pegasolla, josta Eyrypides kertoo eräässä murhenäytelmässään. Istuen koppakuoriaisen selässä nousee Trygaios, tytärtensä kauhuksi, radalta ja saapuu -- tietysti uudessa kohtauksessa -- Zeyn palatsiin, jossa kolkuttaa ovelle. Hermes tulee esille, ja hauska keskustelu syntyy. Sen keskeyttää sodan demoni, joka kapinan demonin avulla viskaa huhmareen eri aineita, joista kukin edustaa jotakin sotaa käyvistä valtioista, kuten sipuli Megaroa ja hunaja Attikaa. Kapinan demoni lähetetään hakemaan huhmartölkkiä, mutta Athena on menettänyt tölkkinsä Kleonin kaaduttua, ja Spartan tölkki on lainassa Trakialla. Trygaios, joka on piiloutunut, rauhoittuu kun sodan demoni lähtee tekemään uutta huhmartölkkiä, ja huutaa Kreikkalaisia, varsinkin työkansaa, avuksi vapauttamaan Rauhaa, joka istuu vankeudessa. Kuori astuu sisälle kantaen aseina lapioita, köysiä sekä rautakankia ja alkaa tanssia ja laulaa, vaikka tietää että yrityksen menestymiseen on välttämättömänä ehtona joutuisuus ja äänettömyys. Vihdoin lahjovat he Hermeen apulaisekseen, ja Trygaios kehoittaa heitä käymään ravakasti työhön käsiksi ja vetämään Rauha esiin vankeuskomerosta. Mutta Boiotialaiset, Argivilaiset ja Megaralaiset kieltäytyvät vetämästä, ja Lamakos, sotapuolueen johtaja, asettuu tielle siksi kuin maanviljelijät yhteisin voimin tarttuvat työhön ja riemuhuudoin vetävät esiin Rauhan sekä tämän seuralaiset Runsauden ja Juhlariemun. Mutta Rauha seisoo äänetönnä ja suutuksissaan siitä, että Athenalaisten neuvottelu on kolme kertaa karkoittanut hänet pois. Vihdoin suostuu hän toki seuraamaan Trygaioa maahan, ja koppakuoriainen jää taivaasen, kantamaan salamaa Zeyn vaunujen alla. Loppunäytös tapahtuu ulkopuolella Trygaion taloa, missä tämä viettää häitä Runsauden kanssa, jonka Hermes on hänelle antanut palkaksi hänen vaivoistansa. Kaikki rauhalliset taiteet ja ammatit ovat tervetulleita juhlaan, mutta ennustajat, torven soittajat ja sotalaulajat saavat häveten mennä tiehensä.

Lysistrate.

Tämän huvinäytelmänsä kirjoitti Aristofanes sodan 21:ntenä vuonna, jolloin naiset, ruvettuaan pelkäämään ettei sodasta koskaan tule loppua niin kauan kuin miehet hoitavat valtion asioita, päättivät Lysistraten, erään virkamiehen puolison, johdolla itse tarttua hallitusohjiin. He suostuvat elämään erillään miehistänsä kunnes rauha on saatu toimeen, ja sitoutuvat siihen valalla, saatuaan erään rohkean Spartalaisnaisen osoittaman esimerkin kautta muutamien epäröimiset ja arvelut haihdutetuiksi. Kuorin toinen puoli, jossa on ainoastaan naituja vaimoja, anastaa Akropoliin; toinen puoli, jossa on Athenalaisia miehiä, koettaa hiilikattiloilla ja risukimpuilla savustaa naiset linnasta ulos, mutta peräytyvät saatuaan naisilta kylmän kylvyn niskaansa. Eräs neuvoston jäsen astuu esille hieroakseen Lysistraten kanssa rauhaa. Hän esittää naisille olevan mahdotonta hoitaa valtion rahastoa, johon Lysistrate vastaa naisten jo kauan aikaa oivallisesti hoitaneen miestensä rahoja ja etteivät he enään aio, homerista käskyä totellen, pysyä kangastuolissa. Neuvoston jäsen hokee, että naiset eivät mitenkään voi sekaantua sota-asioihin, koska eivät ota sen vaivoihin ja vaaroihinkaan osaa. Vai niin, lausuu tähän Lysistrate, eivätköhän juuri he synnytä poikia -- sotureja? Neuvoston jäsen hiipii pois varsin nolostuneena, ja miesten kuori alottaa valitusvirren naisten tyranniudesta. Sillä aikaa alkavat Lysistraten auttajattaret horjua tekemissään päätöksissä. Kellä on villoja kotona, joista hänen täytyisi pitää huolta; kenen välttämätön tarvis käydä lääkärissä, ja mikä taas ei pöllöiltä uskalla maata yksinään. Miesten mielestä taas on ikävää, ettei ole ketään joka hoitaisi taloutta. Muuan heistä tulee rukoilemaan puolisoansa jo herran tähden palaamaan kotiin rintalasta katsomaan. Nyt tulee lähetystö Spartasta, ilmoittaen miesten puolestansa tulleen siihen päätökseen, että, vaikkei kukaan voi elää yhdessä naisten kanssa, ei myöskään kukaan voi elää heitä ilman, ja sentähden tarjoovat he rauhaa. Lysistrate huomauttaa, ettei ole vaikeata sopia, kun kaikki ovat yhtä mieltä, ja välirauha tehdään. Lähettiläitä kestitetään juhla-aterialla, jossa Lysistratella on kunniasija, ja Athenalaiset selittävät Spartalaisten olevan varsin hauskoja kunnon veikkoja, kun vain heidät oppii oikein tuntemaan. Kuori julistaa, että kaikki vastaiset rauhan hieromiset ovat tehtävät vaahtoavan viinilasin ääressä, ja näytelmä päättyy kuorilaululla.

Pilvet.

Tämä kappale pilkkaa sofisteja, Athenan uutta filosoofikoulua, johon Aristofanes myös lukee Sokrateen, koska tämä, hänen arvelunsa mukaan, väitteillään enemmän tarkoitti kansan villitsemistä ja harhaluulojen paljastamista, kuin pysyväisen totuuden esittämistä.

Näytelmän alussa nähdään huone, jossa kaksi varakasta porvaria, Strepsiades ja hänen poikansa Feidippides, makaavat kumpikin vuoteellaan; orjien edellytetään makaavan viereisessä huoneessa. Aikaisin aamulla herää ukko ja aloittaa valitusvirren poikansa kevytmielisestä, tuhlaavaisesta elämästä. Samaan aikaan poika unissaan puhuu kilpa-ajoseikkailuistaan. Vihdoin saa Strepsiades poikansa hereelle ja vaatii häntä lakkaamaan kilpajuoksu-radalla käymästä ja sen sijaan käymään uusien filosoofien luennoilla, joista saattaisi oppia voittamaan riita-asian, olkoon hänen puolellaan sitten oikein tahi väärin. Mutta pojalla ei ole ensinkään halua; lukeminen turmelee kauniin ihon, arvelee hän. Siitä käypi vain kelmeäksi ja kalpeaksi. Silloin päättää ukko itse käydä filosoofeja kuulemassa ja lähtee Sokrateen ajattelijakouluun, jossa hän ihastuksella kuuntelee, kuinka irvikuvallisesti esitetään muutamia teräviä viisaustieteellisiä kysymyksiä, saa hullut selitykset pariin tekemäänsä kysymykseen ja oppii Sokrateen esityksestä, että vesinenätti kasvaa kovasta ajattelemisesta. Filosoofi rukoilee Pilviä, toimettomien jumaluusvoimia, ja niiden äänien kuullaan ensin etäältä ja sitten lähempää ukkosen jyristessä kaiuttavan kuorilaulua. Ne ilmestyvät sitten näyttämölle ja lupaavat opettaa uutta oppilasta, miten ilkeistä velkojista päästään. -- Seuraavassa näytöksessä julistaa Sokrates, ettei hänellä ole milloinkaan ollut huonompaa oppilasta kuin Strepsiades, jonka ainoana sofistisena lahjakkuutena on hänen rehellisyyden puutteensa. Hän nuhtelee Strepsiadesta pahanpäiväisesti ja vaatii tätä aluksi hankkimaan itsellensä perusteelliset tiedot; mutta Strepsiades vastaa ainoastaan tahtovansa oppia, miten parhaiten saa velkamiehensä peijatuiksi. Vihdoin Sokrates ajaa hänet kelvottomana pölkkypäänä pois koulusta, ja Pilvet neuvovat häntä sen sijaan kehoittamaan poikaansa tulemaan sinne oppimaan taitoa, joka ei hänen omaan paksuun päähänsä pystynyt. Tämän johdosta saatetaan Feidippides filosoofin luo. Hänestä toivoo isä paljon kunniaa, sillä hän oli jo lapsena niin verrattoman viisas: hän osasi rakentaa huoneita hiekasta, veistää veneitä ja tehdä itselleen rattaat vanhasta kenkärajasta; hän oli oikea ihmelapsi. Nyt tuodaan näyttämölle kaksi uutta henkilöä, toinen puettuna vanhanlaiseksi porvariksi, toinen nuoreksi filosoofiksi. Nämät edustavat vanhaa ja uutta kasvatustapaa ja esittävät perusaatteensa pitkässä väittelyssä. Vanhempi kehoittaa nuorempaa lakkaamaan käymästä forumilla ja kylpylaitoksissa ja sen sijaan kääntymään paremmille teille, häpeemään riettautta, kunnioittamaan vanhuksia ja osoittamaan hellää rakkautta vanhemmilleen sekä aina kantamaan kunnian kuvaa sydämessään. Nuori viisaustieteilijä haluaa tietää, mitä hyötyä siitä on että ollaan rehellisiä ja sävyisiä; hän väittää ettei kunniallisuudella ja siveellisillä avuilla ole mitään tukea jumalten antamissa esimerkeissä, ja suorastaan pilkkaa vastustajansa mielipiteitä. -- Sillä välin rupee Strepsiades taas pelkäämään velkamiehiänsä ja menee kouluun saadakseen tietää, kuinka pitkälle hänen poikansa on päässyt opinnoissaan. Sokrates vakuuttaa hänelle oppilaan olevan täysin valmiin ja tietävän vetää esiin syitä kaikenmoisia niin paljon, että hän on voittava riita-asian tuhatta todistajaa vastaan. Nuoren sofistin koukukas puolustus velkamiehiä vastaan perustuu Athenalaisessa laissa löytyviin epäselvyyksiin, ja oppimäärä, jonka hän puhetaidossa on saavuttanut, näytäkse vieläkin naurettavammassa valossa hänen todistaessaan Strepsiadeelle, että hänellä on oikeus löylyttää sekä isäänsä että äitiänsä, jos hän vain saisi siihen tilaisuuden. Nyt katuu vanhus tehneensä pojastaan filosoofin. Kuori muistuttaa häntä, että hän itse on halunnut oppia tuntemaan vääryyden perusaatteet ja että hän nyt on koonnut hehkuvia hiiliä päänsä päälle. Hän päättää kostaa ja huutaa orjiaan, käskien näitä sytyttämään koulutalon tuleen. Kun oppilaat syöksyvät ulos katsomaan mitä on tekeillä, sanoo Strepsiades pitävänsä pientä väittelyä hirsipölkkyjen kanssa. Sokrateelle itselleen hän vastaa näin:

"Mä leijun ilmassa ja katson alas aurinkoon",

sillä tarkoittaen filosoofin tapaa istua ilmassa riippuvassa vasussa. Sokrates valittaa savun tukahuttavan hänet, eräs toinen voivottelee tulevansa elävänä poltetuksi.

"Niin", sanoo Strepsiades:

"Niin, ken teit' neuvoi taivaisia pilkkaamaan ja urkkimaan, mik' istuimena kuulla lie?"

Talo revitään maahan, ja kappale loppuu.

Ampiaiset.