Part 6

Kappale, joka on saanut tämän nimityksen sentähden että kuorilaulajoina siinä on Trakialaisia impiä, kertoo Herakleen rakkaudesta Deianeiraan, ja tapauspaikkana on Tessalian kaupunki Trakis. Deianeira astuu esille ja kertoo katselijoille huolensa. Monien koettelemusten jälkeen on hän päässyt Herakleen puolisoksi. Herakles on hyvänluontoinen ja heillä on monta lasta; mutta sankari ei koskaan pysy kotosalla: hänen elämänsä on "ikuista menoa ja tuloa", ja nyt hän on jo viisitoista kuukautta ollut poissa. Deianeiran vanhin poika, Hyllos, tulee sisälle ja kehoittaa äitiään rohkaisemaan mielensä: isä on nyt Eyrytossa Eyboian saarella jokseenkin lähellä Trakiin kaupunkia. Hän lähettää poikansa sinne, ja kuori aloittaa laulun auringolle, pyytäen sitä ilmoittamaan, missä Herakles oleskelee. Kuorin koettaessa lohduttaa Deianeiraa, vastaa tämä, että niin nuoret immet, kuin kuorilaulajat ovat, eivät vielä aavistakaan puolison ja äidin nuolia. Sanansaattaja tulee ja kertoo Herakleen loistavana voittokunniassaan olevan matkalla kotiin, ja Likas, sankarin airut, saattaa sisälle joukon vangittuja naisia. Yhä rauhattomampana kääntyy Deianeira useilla kysymyksillä erään orjattaren puoleen. Tämä ei vastaa mitään; Likas selittää, ettei nainen halua puhua, ja viepi vangit pois. Nyt tulee sanansaattaja takaisin ja ilmoittaa Herakleen rakastuneen naiseen, ja kun airut uudelleen esiintyy, houkuttelee Deianeira, ollen säälivinään orjatarta, hänet ilmoittamaan totuuden. Sukkamielisenä muistaa Deianeira itsellään olevan tallella veri, jota Herakleen surmaama kentauri Nessos kehoitti häntä kätkemään rakkautta herättävänä taikakeinona. Tähän vereen hän kastaa uuden puvun ja antaa sen Likaalle ankaralla käskyllä, ettei sitä saa kukaan muu kuin hänen miehensä käyttää. Kuitenkin rupee hän epäilemään Nesson rehellisyyttä ja häntä huolettaa ajatus, että veressä ehkä on Hydran myrkkyä, johon Herakles oli kastanut nuolensa. Äkkiä syöksyy Hyllos sisälle syyttäen äitiään isänsä murhasta. Hyllos on juuri nähnyt ne kauheat tuskat, joita isä kärsi myrkytyksestä, kun tämä paluumatkalla oli pysähtynyt uhratakseen Zeylle. Kykenemättä häätämään pahaa, jonka tietämättänsä on saattanut rakastetulleen, kuuntelee Deianeira äänettömänä poikansa moitteita, peittää kasvonsa ja lähtee, kuten imettäjä sitten kertoo, murhaamaan itsensä. Kuorin surkutellessa hänen kohtaloaan kannetaan sisälle Herakles makaavana paareilla. Hän herää; tuskat palautuvat, ja niiden poltetta kärsiessään käskee hän poikaansa paljastamaan miekkansa ja säälimättä syöksemään sen isänsä niskaan. Kun Hyllos ei suostu tätä tekemään, puhkee Herakles uudelleen valituksiin ja pyytää, että Deianeira tuotaisiin hänen luokseen, jotta hän saattaisi musertaa tämän. Hyllos puolustaa äitinsä viattomuutta, kuvaa kuinka kaikki on tapahtunut ja kertoo Deianeiran hengellään koettaneen sovittaa tietämättömyydessä tekemäänsä rikosta. Nyt Herakles huomaa, että kaikki on tapahtunut jumalten tahdosta. Oli ennustettu, että hänet oli surmaava "synkkään tuonen valtakuntaan kuuluva kansalainen", ja nyt olikin ennustus käynyt toteen, kun hurja Nessos vielä kuoltuaan murhasi elossa olevan sankarin. Nyt Herakles rauhoittuu, pyytää poikaansa käsivarsillaan kantamaan hänen ruumiinsa Oita vuorelle ja siellä polttamaan sen öljypuusta ja tammesta tehdyllä roviolla.

Filoktetes.

Herakles lahjoitti jousensa ja myrkytetyt nuolensa aseenkantajalleen Filokteteelle, joka Kreikkalaisen sotajoukon mukana seurasi Troijaan. Mutta matkalla puri häntä hänen onnettomuudekseen Kryse saarella myrkyllinen käärme jalkaan. Hänen kärsimyksensä olivat niin suuret, että Kreikkalaiset Odysseyn neuvosta veivät hänet maalle ja jättivät Lemnos saareen, joka on kappaleen tapahtumapaikkana.

Koko yhdeksän vuotta oli Filoktetes yksinään oleskellut tällä autiolla saarella, kärsien haavaansa. Ainoastaan silloin tällöin toi hänelle ruokaa ja vaatteita joku ohikulkeva laiva, joista ei yksikään kuitenkaan ottanut viedäkseen häntä takaisin Kreikkaan. Sillä välin oli Priamon vangiksi joutunut poika ilmoittanut oraakelin ennustuksen, ettei Troijaa koskaan voitaisi valloittaa ilman Herakleen jousta ja nuolia. Jotta nämät saataisiin lähetettiin laiva Lemnos saareen, ja laivassa olivat muiden muassa myöskin Odysseys ja Neoptolemos, Akilleyn poika. Kappaleen alkaessa ovat nämät kaksi sankaria nousseet maalle saareen ja löynneet luolan, jossa Filoktetes oleskelee. Odysseys tahtoo lähettää Neoptolemon sinne ja neuvoo häntä käyttämään valhetta ja viekkautta. Nuorukainen ei halua käyttää tällaisia keinoja, mutta Odysseys hänelle vakuuttaa kielen saavan aikaan enemmän kuin parhaatkaan toimet. Valehteleminen ei ole häpeällistä, kun se pelastaa vaarasta. Jousi on saatava, jotta Troija voitaisiin kukistaa, ja jos Neoptolemos voi sen viekkaudella hankkia, niin hän, Odysseyn mielestä, saavuttaa itselleen kaksinkertaisen kunnian, sekä viisaudesta että urhoollisuudesta. Olkoon menneeksi, virkkaa nuorukainen, minä en huoli hävetä mitään! Kuori, jossa on laulajina Neoptolemon seuralaisia, laulaa, vakoellen, laulua juuri kun Filoktetes astuu esille. Riemuissaan nähdessänsä maanmiehiään ja kuullessaan äidinkielensä suloista sointua kertoo hän vaiheensa ja kuuntelee ihastuksissaan uutisia, joita hänelle kerrotaan, erittäinkin sitä että Odysseys, hänen vanha vihamiehensä, oli itselleen anastanut ne aseet, jotka olivat olleet Neoptolemon isän Akilleyn omat. Yhtäkkiä on Neoptolemos haluavinaan taas palata laivoille ja jatkaa matkaa kotiin; hän lausuu Filokteteelle jäähyväiset ja toivottaa hänelle pikaista parantumista. Sairas raukka hätääntyy nähdessänsä uudelleen jäävänsä yksikseen ja hylätyksi, ja pyytää päästä matkaan. Vihdoin suostuukin Neoptolemos. Kulkiessaan laivalle rupee Filoktetes taas tuntemaan haavassaan niin kovia tuskia, että hän jättää jousensa Neoptolemon haltuun siksi kuin ennättäisi lyhyellä unella virkistää vaivoista riutuneita voimiaan. Kun hän herää ja ollaan lähdössä laivalle, lopettaa Neoptolemos teeskentelemisen ja sanoo matkan määränä olevankin Troija, jonne aikovat viedä Filokteteenkin. Filoktetes vihan vimmoissaan herjaa hänen petollisia vehkeitään ja pyytää vihdoin saada jäädä saareen menehtymään kurjuuteen luolassaan. Kun Neoptolemos viimein näyttää myöntyvän, syöksyy sisälle Odysseys. Nähdessään tämän verivihollisensa aikoo Filoktetes, tuntien voimattomuutensa, syöksyä kallion jyrkänteeltä mereen; mutta häntä estää siitä Odysseys, joka ilkkuen selittää hänelle, että hänen apunsa Troijan luona on tarpeeton, kun Kreikkalaisilla jo on hallussaan hänen jousensa; jääköön hän vain Lemnos saareen, se on yhden tekevää. Kuori koettaa lohduttaa kovaonnista, ja samassa Odysseys ja Neoptolemos, jotka ovat poistuneet, tulevat takaisin. Viimemainittu, joka häpee petollisuuttaan, antaa, Odysseyn vastustuksesta huolimatta, kaaren takaisin Filokteteelle, pyytäen häntä vapaaehtoisesti seuraamaan heitä Troijaan. Filoktetes kieltäytyy, ja Neoptolemos on juuri luvannut viedä hänet kotiinsa Kreikkaan, kun Herakles tulee liidellen ilmassa utupilvellä ja käskee Filoktetesta seuraamaan mukana Troijaan, jossa hänen haavansa parannetaan, ja ennustaa, että hän on surmaava Pariin ja että hän tulee luettavaksi Kreikkalaisten mainioimpien miesten joukkoon. Nyt Eiloktetes iloisena suostuu ja lausuu sydämelliset jäähyväiset autiolle rannikolle, jossa kolkkoon luolaan syöksähtänyt laine usein oli kastellut hänen tukkaansa ja vuori kajahdellut hänen vaikerruksistaan, kun hän tuskissaan rukoili jumalten apua.

Elektra.

Tässä murhenäytelmässä käsitellään ainetta, jota jo ennen Aiskylos on käyttänyt: Oresteen palausta kotiin ja kostotyötä, jolla tämä rankaisee äitinsä Klytemnestran ja hänen rakastajansa Aigiston rikoksia.

Tapauspaikka on Agamemnonin palatsi Argossa. Kaksi nuorukaista, Orestes ja Pylades, astuu esiin saman vanhan palvelijan seurassa, joka, silloin kuin Oresteen isä murhattiin, pelasti pojan ja kasvatti hänet mieheksi.

Orestes lausuu ystävilleen tulleensa sinne pyhää kostotyötä varten. Hän lähettää palvelijan tiedustelemaan ja käskee häntä ilmoittamaan, että Orestes on Pytialaisissa leikeissä pudonnut vaunuista ja heittänyt henkensä. Kun nämät ovat poistuneet ensin lähteäksensä Agamemnonin haudalle uhraamaan, astuu ulos Elektra, Oresteen sisar, impiparven (kuorin) seurassa. Vaikka jo monta vuotta on kulunut siitä kuin hänen mainehikas isänsä (Agamemnon) kaatui hänen äitinsä ja Aigiston murhakirveestä "kuten metsän tammi puunhakkaajain iskuista", niin ei Elektra voi unhottaa eikä antaa anteeksi rikosta. Valituksillaan on hän vihoittanut äitinsä ja Aigiston. Turhaan on hän odottanut Orestesta kostajaksi -- näyttää siltä kuin jumalat sallisivat rikollisten jäädä rankaisematta. Kuori koettaa turhaan lohduttaa häntä, ja kun hänen sisarensa Krysotemis tulee, aikoen lähteä hautauhria toimittamaan, moittii häntä Elektra kavalluksesta, jonka hän muka tekee isä vainajataan kohtaan istuessaan herkkupöydässä yhdessä murhaajien kanssa. Krysotemis sanoo äitinsä lähettäneen hänet uhria toimittamaan, sentähden että hän unissaan oli nähnyt kuolleen puolisonsa iskevän valtikkansa maahan, ja valtikasta versoi kukoistava lehvä, joka verhosi koko Mykenen. Elektra kieltää sisartaan loukkaamasta vainajata semmoiselta taholta tulleella uhrilla; paljoa parempi olisi, että hän uhraisi kiharoita hiuksistaan ja rukoilisi jumalia, että saattaisivat Oresteen palaamaan. Kuori laulaa oodin, jossa ennustetaan kostoa. Nyt astuu sisälle Klytemnestra ynseänä ja ylpeämielisenä, soimaa Elektraa ja puolustaa kauheaa tekoaan, sanoen sitä Ifigeneian uhraamisen sovitukseksi. Elektra muistuttaa häntä siitä, että Agamemnon oli pakoitettu lepyttämään Artemiin (Dianan) vihaa; mutta jos veri on kostettava verellä, niin nyt olisi Klytemnestran vuoro, ja jos Elektra vain kykenisi, niin hän itse ryhtyisi kostotyöhön. Klytemnestra rukoilee Apollolta suojelusta, ja vastaukseksi siihen tulee samassa palvelija tuoden valheellisen sanoman Oresteen kuolemasta. Kuningatar pyytää syvästi liikutettuna saada lähempiä tietoja poikansa kuolemasta, joka laveasti kerrotaankin. Klytemnestra huudahtaa:

Luja on äidin rakkaus; hänen rinnassaan Ei vihaa syttymään saa tehty vääryyskään.

Mutta pian haihduttaa huolen tuo mieltä keventävä tunne, että kostaja nyt on poissa, ja kuningatar lähtee iloisena palatsiin sanansaattajan seuraamana.

Elektra on epätoivoissaan. Hänen sisarensa tulee ja kertoo tavanneensa isänsä haudalla kukkia ja hiuskiharan, joka on Oresteen tukan värinen.

Elektra vastaa, että Orestes on kuollut, ja ehdottaa että he molemmat yhdessä nyt toimittaisivat kostotyön; mutta tähän ei ole Krysotemiillä rohkeutta. Aika on täperällä; kun Orestes sanansaattajalta on saanut tietää Klytemnestran olevan yksinään palatsissa, menee hän sinne sisälle Pyladeen seurassa. Ensiksi kuullaan Klytemnestran huutavan Aigistoa ja sitten valittaen rukoilevan armoa. Orestes ja hänen ystävänsä astuvat ulos veriset miekat kädessä. Samassa tulee Aigistos riemuiten saadusta uutisesta. Hän kysyy Elektralta, onko tämän veli todellakin kuollut, ja saa immeltä vastaukseksi, että hän itse voi nähdä siitä todistuksen palatsissa. Hän käskee avata portit selki selälleen, ja nyt nähdään peitetyt ruumiinpaarit. Orestes kehoittaa häntä nostamaan paariverhoa; hän tekee niin ja näkee kuningattaren ruumiin. Hän älyää nyt heti, että vieras on Orestes, ja pyytää saada lausua yhden ainoan sanan; mutta Elektran kiihoittamana käskee Orestes häntä heti menemään sisälle -- hänen pitää kuoleman samalla paikalla, jossa surmasi Agamemnonin. Aigistos meneekin Oresteen seurassa, ja kappale loppuu.

Eyrypides.

Kuoli v. 406 e.Kr.

Pitkän elämänsä aikana näki Eyrypides, joka oli syntynyt Salamiissa v. 480 e.Kr. ja jo kahdeksantoista vuoden iällä rupesi kirjoittamaan murhenäytelmiä, Athenan kasvavan puumuurien suojaamasta kylästä, joka Persialaisten hyökkäyksien aikana oli kukistumaisillaan, uudeksi uhkeaksi kaupungiksi, ja Kimonin ja Perikleen päivinä suurenemistaan suurenevan etevien taitelijain kaunistamana ja kuuluisana asukastensa hienosta taideaistista ja suuresta henkisestä sivistyksestä. Vanhoilla päivillään sai hän vielä nähdä alun tämän suuruuden kukistumiseen, kun ylellisyys ja velttous verkalleen musersivat valtion voiman ja saattoivat sen kunnian loisteen sammumaan. Eyrypideen näytelmien katselijoina oli kansaa kaiken säätyistä ja ikäistä, Hellaan eri heimojen edustajia ja muukalaisia läheisistä maista, jotka huvikseen taikka asioilla kävivät ihanassa pääkaupungissa, "Kreikan silmässä".

Alkestis.

Kohtalon jumalattarien päätöksen mukaan oli Admetos, Tessalian kaupungin Ferain kuningas, kuoleva, mutta Apollo on saanut aikaan, että hän jäisi eloon, jos joku toinen suostuisi kuolemaan hänen asemestaan. Kaikki kieltäytyivät uhrautumasta; ainoastaan Alkestis, kuninkaan puoliso, oli valmis omalla hengellään pelastamaan hänen henkensä. Kappaleen alussa odottaa kuolema uhriansa ulkopuolella palatsin porttia. Itkien ja valittaen sanoo Alkestis jäähyväiset puolisolleen, lapsilleen ja talonväelle. Heti hänen kuolemansa jälkeen tulee Herakles vieraaksi. Kun tämä huomaa, että talossa surraan, aikoo hän jatkaa matkaansa; mutta Admetos pakoittaa hänet jäämään taloon ja käskee valmistaa hänelle aterian. Palvelevaa orjaa suututtaa vieraan suuri ruokahalu ja iloinen mieliala, jota tämä osoittaa ääneensä laulaen. Herakles neuvoo orjaa luopumaan äreydestänsä; mutta saatuaan tietää Admeton menettäneen puolisonsa, muuttaa hän mieltä ja päättää heti pelastaa Alkestiin ja temmata hänet kuoleman kourista. Hän tekeekin tämän sankarityön ja tuo Alkestiin, voitettuaan "henkien kuninkaan" tuimassa taistelussa, takaisin hämmästyneen kuninkaan helmaan.

Medeia.

Iason on hylännyt puolisonsa Medeian ja mieltynyt toiseen naiseen, Korinton kuninkaan Kreonin tyttäreen, jolla ei ole levon päivää ennenkuin loihtutaitoisa Medeia on karkoitettu valtakunnasta. Kappaleen alussa varoittaa vanha imettäjä Medeian molempien poikien "hovimestaria" laskemasta lapsia hurjistuneen äidin läheisyyteen. Eukko pelkää siitä ikäviä seurauksia. Sisältä kuuluu Medeian vaikerrus. Lapset menevät sisälle, ja heti sen jälkeen kuullaan Medeian huutavan:

"Kuolkaa isänne kanssa, te ilkeän äidin kirotut lapset!"

Kuori, jossa on laulajina Korintolaisia naisia, ja imettäjä laulavat vuorotellen lyyrillisiä laulelmia vaikertelevan Medeian surullisesta kohtalosta. Medeia tulee vihdoin kuorille kertomaan, mitä koettelemuksia ja solvauksia nainut vaimo saa kärsiä. Hän pyytää kuoria olemaan asiasta puhumatta, jos hän ehkä keksisi keinon kostaa, ja kuori lupaa tämän, koska hänellä on täysi oikeus kostaa miehensä uskottomuutta. Nyt saapuu paikalle Kreon ja käskee Medeiaa heti lähtemään poikineen pois maasta. Medeia pyytää saada jättää lähtönsä huomiseksi. Kreonin poistuttua hän ilmoittaa kuorille aikomuksensa surmata sekä Iasonin että hänen uuden morsiamensa ja tämän isän, Kreonin. Iason tulee ja vakuuttaa tehneensä kaikki mitä on voinut, estääksensä häntä maanpakoon joutumasta; hän tarjoo Medeialle ja lapsille tarpeellista eläkettä, jotta heidän ei tarvitsisi turvattomina kuljeskella vieraissa maissa. Medeia muistuttaa häntä, mitä palveluksia hän on Iasonille tehnyt, suostumatta vastaanottamaan tämän ystävällistä apua. Iason kutsuu jumalat vilpittömien aikeittensa todistajiksi, mutta Medeia käskee häntä menemään uuden morsiamensa luo ja uhkaa hänen kerran vielä katuvan uskottomuuttaan. Kun kuori on laulanut laulun Kypriin (lemmen jumalattaren) voimasta ja turmiokkaasta vihasta, saapuu paikalle Athenan kuningas, Aigeys, ja tarjoo loukatulle Medeialle turvaa ja suojelusta. Medeia kutsuu Iasonin takaisin, sanoo katuvansa vihapäissä lausututta sanojaan ja lupaa sopia hänen uuden puolisonsa kanssa, jolle hän lupaa lahjoittaa hienon koruhameen ja kultaisen seppeleen, sillä ehdolla että hänen lapsensa saisivat jäädä isänsä luo. Iason suostuu siihen, ja lahjat otetaan ilolla vastaan. Mutta ne ovat myrkytetyt, ja kun Iasonin uusi puoliso on niihin pukeutunut, kuolee tämä. Myöskin Kreon, joka on niihin koskenut, heittää kovia tuskia kärsien henkensä. Nyt syöksyy Iason sisälle ja etsii julmaa rikoksen tekijää, kostaaksensa kauheaa murhatyötä. "Etkö sinä tunne oman surkeutesi syvyyttä?" virkahtaa kuori. "Mitä on tekeillä?" jatkaa Iason. "Uhkaako hän ehkä minutkin surmata?" Kuori vastaa:

On äidin käsi poikas surmannut. Ov' avaa, niin sä näet: ne venyy verissään.

Portit avautuvat äkkiä, ja nyt nähdään Medeian lohikäärme-vaunuissa liitelevän ilmassa, vieden mukanaan lapsiensa ruumiit. Kiivaan sanakiistan jälkeen Iasonin ja Medeian välillä, jossa kumpikin koettaa kurjuudesta syyttää toistaan, liitää Medeia vaunuilla Korintoon, minne hän jo ennen on ilmoittanut menevänsä.

Ifigeneia.

Agamemnon odottelee teltassaan Auliissa puolisonsa Klytemnestran ja tyttärensä Ifigeneian tuloa. On yö. Kaikki leirissä makaavat syvässä unessa paitsi Agamemnon, joka suree sitä että Artemis (Diana), suuttuneena siitä että kuningas oli ampunut yhden pyhistä kauriista, vastatuulilla estää laivastoa lähtemästä vesille. Ainoastaan sillä ehdolla, että Agamemnon uhraa oman tyttärensä, lupaa jumalatar leppyä -- niin oli ennustaja Kalkas sanonut. Tämän johdosta on hän lähettänyt noutamaan luokseen Ifigeneiaa sekä tämän äitiä, sanoen syyksi tahtovansa naittaa Ifigeneian Akilleylle; mutta kohta sen jälkeen on hän kirjeessä, joka kuitenkin joutui Menelaon käsiin, kehoittanut heitä jäämään kotiin. Menelaolta saa hän sitten tietää puolisonsa sekä Ifigeneian ja pienen Oresteen saapuneen. Aamulla ajaa kuningatar lapsineen vaunuissa esiin, ja nais-kuori tervehtii heitä. Agamemnon ottaa heidät vastaan teeskennellyllä ilolla ja salaisella rauhattomuudella, mutta hänen tunteisinsa ovat jyrkkänä vastakohtana naisten riemu ja uteliaisuus lähestyvästä avioliitosta. Agamemnon koettaa turhaan taivuttaa puolisoansa palaamaan Argon kaupunkiin. Kun ei mistään muusta ole apua, lähtee hän neuvottelemaan Kalkaan kanssa. Hänen poissa ollessaan tulee Akilleys ja kummastelee suuresti, kun Klytemnestra häntä tervehtii vävykseen. Orjalta saa hän tietää asian oikean laidan, suuttuu sellaisista vehkeistä ja lupaa ponnistaa kaikki voimansa pelastaakseen viattoman uhrin. Nyt palaa Agamemnon ja huomaa salaisuuden tulleen ilmi. Hänen puolisonsa ja tyttärensä rukoilevat häntä luopumaan kauheasta aikeestaan, mutta hän vakuuttaa sen olevan tuiki mahdotonta. Akilleys syöksyy sisälle kertoen sotamiesten myöskin vaativan uhrityön toimittamista. Nyt suostuu Ifigeneia uljaasti kuolemaan. Kaikki ovat yhtä mieltä uhrin tarpeellisuudesta; juhlallinen hautakulkue muodostetaan, ja kuori laulaa kuolonhymnin kulkeissaan jumalattaren alttarille. Lopuksi kertoo sanansaattaja, kuinka, kun kaikki oli valmiina ja impi odotti uhripapin kuolettavaa iskua, tapahtui aavistamaton ihme: Ifigeneia oli kadonnut, ja hänen asemestaan makasi komea hirvi verissään alttarin juurella. Immen -- niin Kalkas selitti -- olivat kuolemattomat pelastaneet ja ottaneet luoksensa.

Ifigeneia Tauriissa.

Artemis oli vienyt Tauriisen Ifigeneian, joka ikään kuin ihmeen kautta oli pelastunut uhriksi joutumasta, ja siellä on hän nyt kaksikymmentä vuotta palvellut naispappina jumalattaren temppelissä. Silloin saapuu kreikkalaisella laivalla kaksi muukalaista, jotka vakoilevat temppeliä ja ovat hankkeissa ryöstää jumalattaren kuvan ja viedä sen Attikaan. Muukalaiset ovat Orestes ja Pylades. Ifigeneia sanoo edellisenä yönä uneksineensa veljestään Oresteesta. Paimen tulee kertoen, että rannalla on otettu vangiksi kaksi miestä, jotka aiotaan uhrata Artemiin alttarilla, ja kehoittaa naispappia valmistautumaan uhrin toimittamista varten. Vangeilta saa Ifigeneia tietää kaikki, mitä on tapahtunut sen jälkeen kuin hän lähti Argosta, ja päättää säästää toisen heistä, jotta tämä veisi kirjeen hänen isälleen. Vilkas kilvoittelu syntyy nuorukaisten kesken: kumpikin tahtoo uhrautua toista pelastaaksensa. Vihdoin tuntevat veli ja sisar toisensa, ja nyt tekevät he kaikki yhteisen päätöksen pettää kuningas Toaan ja paeta ryöstettyään mukaansa jumalattaren kuvan. Soturi ilmoittaa Toaalle Ifigeneian ja muukalaisten ryöstäneen kuvan, mutta meren ajaneen heidän laivansa takaisin rannalle. Kuningas kutsuu väkensä kokoon kostaaksensa tämän solvauksen, ja pakolaiset ovat juuri joutumaisillaan vangiksi, kun Pallas ilmestyy ja selittää Toaalle, että hänen tahdostaan sekä Ifigeneia että kuva viedään Kreikkaan, jotta Artemista siellä palveltaisiin. Sillä tavoin pelastuvat Agamemnonin lapset, ja uskollinen Pylades seuraa mukana naidakseen heidän sisarensa Elektran.

Bachon palvelijattaret.

Kadmos, Theben kuningas, oli Bachon äidinisä. Nuorekas viinin jumala esiintyy itse Theben palatsin ulkopuolella paluumatkalla pitkältä retkeltä, käytyään aina "onnellisessa Arabiassa" saakka. Häntä saattaa seurueensa, Bachon palvelijattaret, jotka ovat kuorilaulajina, ja vieraissa käynnin tarkoituksena on pyynnöllä tai pakolla saada Theben asukkaita, jotka tähän asti ovat osoittautuneet niin kylmiksi ja vihamielisiksi Bachoa kohtaan, ensiksi tunnustamaan hänen jumaluuttaan ja sitten palvelemaan häntä. Kuningas Kadmos ja hänen ennustajansa Teiresias ovat valmiit yhtymään yleiseen ihastukseen, mutta heitä estää siitä Penteys, hänkin Kadmon tyttärenpoika, jonka haltuun Kadmos oli jättänyt hallituksen. Penteys selittää, että hän on tekevä lopun tästä uudesta palveluksesta, ja uhkaa panna vaimot vankeuteen ja katkaista kaulan muukalais-kujeilijalta. Kadmos neuvoo häntä suvun maineen kohottamiseksi tunnustamaan uutta jumaluutta, mutta Penteys ei millään ehdolla halua ottaa osaa tähän mielettömään peijaukseen. Kuori uhkaa hänelle ikäviä seurauksia hänen jumalattomuudestaan. Nyt tuodaan Bachos esiin, kädet sidottuna. Penteys tunnustaa, että hän ei ole ruma, vaan päin vastoin viettelevän kaunis, mutta kuitenkin kehoittaa ja käskee hän, että Bachos viedään talliin ja siellä ikään kuin hevonen sidotaan riimusta kiinni seimeen. Vastarintaa tekemättä lähtee viinin jumala sinne, mutta päästää pian siteensä ja tulee taas ulos. Penteys tulee myöskin paikalle ja kummastelee, kuinka vanki on päässyt irralleen. Sanansaattaja kertoo Kitairon vuorella nähneensä joukoittain Bachoa palvelevia naisia. Penteys tahtoo lähteä näitä ahdistamaan miekalla ja kilvellä, mutta Bachos lupaa aseetonna tuoda heidät takaisin kaupunkiin. Haluten omin silmin nähdä nuo mielettömät suostuu Penteys seuraamaan Bachoa ja pukeutuu naisvaatteisin. Sellaisessa asussa seuraa Penteys, Theben asukkaiden nauraessa ja Bachon huumauttamana, mukana Kitaironille, jossa hänen kimppuunsa raivoisina syöksyvät naiset, muiden muassa hänen oma äitinsäkin.

Penteyshän minä olen, äiti, oma poikasi, huudahtaa hän rukoillen. Mutta tämä ei tunne häntä, vaan riistää raivottaren voimalla häneltä irti vasemman käden, jonka sitten muut repivät kokonaan kappaleiksi. Kantaen hänen jäseniään voiton merkkeinä palaavat naiset Thebeen. Äiti kantaa hänen päätänsä, luullen sitä jalopeuran pääksi. Nyt astuu esille Bachos ja lausuu, että Kadmos on muuttuva lohikäärmeeksi ja hänen puolisonsa vyökyyksi, jotta heidät sitten maailman lopussa sodan jumala Ares veisi "autuaitten maahan."

Ion.