Part 5

Mutta tärkeä tapaus maailman historiassa lähestyi. Persian kuningas lähetti 600 laivalla toisen sotajoukon, joka ryöstettyään Naxos saarta ja poltettuaan Eretrian kaupungin nousi maalle Marathonin kentille. Miltiadeen johdolla taistelevilla Athenalaisilla ja Plataialaisilla oli 20,000 miestä Persialaisten 110,000:tta vastaan, mutta sittenkin voittivat he täydellisesti vihollisensa ja karkoittivat heidät 6,000 miehen tappiolla takaisin laivoilleen, kun sitä vastoin Kreikkalaisilta kaatui ainoastaan 200 miestä. Omasta pyynnöstään sai Miltiades 70 soutulaivaa ja lähti niillä ahdistamaan Paros saaren asukkaita, joille hän kantoi yksityistä vihaa. Haavoitettuna palasi hän taas Athenaan, jossa häntä syytettiin isänmaan kavalluksesta ja tuomittiin maksamaan kustannukset hyödyttömästä sotaretkestä.

Dareios varustautui juuri sotaretkelle Athenalaisia vastaan, kun Egyptissä syntynyt kapina käänsi hänen huomionsa toisaalle. Tuumaillessaan, mihin ensiksi tulisi kääntyä joukkoineen, sairastui hän ja kuoli. Hänen poikansa Xerxes oli ensiksi sitä mieltä, että jos hän jättäisi Kreikkalaiset rauhaan, kestäisi kauan ennenkuin he saattaisivat tunkeutua Susaan; mutta vähitellen muutti hän mielipidettä ja keräeli kokonaista neljä vuotta sotajoukkoa, jossa tosin lasketaan olleen kaksi miljoonaa soturia, mutta joka oli huonosti varustettu ja harjoitettu. Komeasti kulki tämä mahtava sotajoukko Hellesponton yli Abydosta Sestoon laivasiltaa myöten, ja sitä seurasi rantaa pitkin 1,200 sotalaivaa. Kreikkalaiset pelästyivät suuresti, ja pohjoiset valtiot heittäytyivät heti valloittajan valtaan. Mutta Athenalaiset, joita oraakeli oli rohkaissut sanoen, että he löytävät turvaa "puisten vallien takana", lähettivät avunpyynnön naapureilleen, ja päätettiin, että he laivaston avulla, joka asetettaisiin läheiseen salmeen, ensiksi asettuisivat vastarintaan Termopylen ahtaassa vuorisolassa. Kun Persialaisten sotajoukko marssi esiin Tessaliasta, hukkui heiltä 400 laivaa kovassa myrskyssä. Mutta Xerxes kulki kuitenkin eteenpäin maa-sotajoukolla vuorisolaa kohti, joka oli niin kapea, että tuskin yhdet sotavaunut mahtuivat siitä kulkemaan. Paikkaa oli puolustamassa 300 Spartalaista kuningas Leonidaan johdolla. Muut Kreikkalaiset -- ne viettivät juhlaleikkejään Olympiassa! Persialainen keisarikaartti hyökkäsi ensiksi solaan, mutta urheat Spartalaiset ajoivat heidät pakoon ja hakkasivat maahan joka kynnen. Kolmantena päivänä saivat Persialaiset kuitenkin tietää löytyvän toisen solan, josta saattaisi hyökätä Kreikkalaisten selkään, ja pian ilmestyikin täältä päin uhkaava vihollinen. Päivän koittaessa antoi Xerxes käskyn yleiseen ryntäykseen. Persialaisia kaatui joukoittain. Neljä tuntia torjuivat Kreikkalaiset vielä Persialaisten hyökkäykset ja kantoivat pois kaatuneen kuninkaansa ruumiin; mutta vihdoin pääsi vihollisten ylivoima voitolle. Viholliset kävivät joka taholta Kreikkalaisten kimppuun, ja nämät kaatuivat urheasti taistellen joka mies. Nyt koettivat Persialaiset sulkea saarroksiin Kreikkalaisten laivastoa, jota johti Temistokles, ja taistelu jatkui myöhään iltahämärään. Mutta sydänyön aikana nousi myrsky, ja aallot ajoivat monta Persialais-laivaa Eyboian kiviselle rannikolle. Seuraavana päivänä tekivät Kreikkalaiset hyökkäyksen, ja kolmantena päivänä taas Persialaiset. Ei kummallakaan puolella saatu ratkaisevaa voittoa, mutta Kreikkalaiset kuitenkin vetäytyivät täältä pois. Valloittajat kulkivat nyt eteenpäin kahdessa joukossa, joista toinen kulki Delfoa, toinen Athenaa kohti. Delfon oraakeli lausui: "kykenevänsä omiaan puolustamaan", ja juuri kun Persialaiset olivat päässeet temppeliylängölle, syntyi ukkosen ilma, valtavia kalliolohkareita vieri alas Parnassolta, ja Delfolaiset, jotka olivat saaneet avukseen kaksi taivaallista soturia, syöksyivät esiin piilopaikoistaan ja karkoittivat valloittajat pakosalle.

Kreikkalaiset olisivat voineet asettua vastarintaan Boiotiassa, mutta Spartalaiset, jotka toivoivat Athenan kukistuvan itse päästäkseen ylivaltaan Kreikassa, vetäytyivät Korinton kannaksen taakse, kun sitä vastoin Athenalaiset etsivät turvaa laivastossaan, joka oli ankkuroittuna Salamiin saaren luona. Niin muodoin tapasivat Persialaiset Athenan kaupungin autiona, ja kun he olivat ryöstäneet sen ja polttaneet Athenen temppelin, lähetti Xerxes kotiin sanoman, että hän oli täyttänyt kostotyönsä. Kauhu ja pelko valtasi Kreikkalaiset; vihollisten maa-sotajoukko marssi eteenpäin kannasta pitkin, ja Persialaisten laivasto varustautui rynnäkköön. Temistokles kiihoitti innokkailla puheilla laivaväestöjään, ja Artemisia, Halikarnasson kuningatar, kehoitti rohkeuteen Persialaisia, joiden riveissä hän taisteli. Molemmin puolin upposi laivoja, ja taistelua kesti sydänyöhön saakka: päätökseksi tuli, että Persialaiset joutuivat kokonaan tappiolle, ja jälelle jääneet heistä peräytyivät talveksi Tessaliaan. Xerxes itse palasi kotiinsa.

Seuraavana keväänä marssitti Mardonius Persialaisen sotajoukon jäännökset uudestaan esiin. Ensi yhteentörmäyksessä voitettiin hänen alapäällikkönsä Maxistios, ja Kreikkalaiset asettuivat yhdistyneine sotajoukkoineen Plataian kentälle. Yksitoista päivää odotettuaan suotuisaa ennusmerkkiä antoi Mardonios Kreikkalaisia kolminkertaisesti lukuisammalle sotajoukolleen käskyn rynnäkköön. Herodotos kuvaa taistelun hyvin tarkasti ja mainitsee, että Kreikkalaisten aluksi oli vaikea kestää Persialaisten hyökkäystä. Vihdoin rukoili Pausanias Hereä, hyviä enteitä ilmestyi, Thebeläiset ja Spartalaiset ryntäävät esiin, ja voitto on Kreikkalaisten. Mardonios taisteli urheasti, mutta kaatui, ja vaikka alussa Kreikkalaisten voittoa viivyttivät vihollisten vallitukset, onnistui kuitenkin Athenalaisten, jotka olivat taitavimmat vallien valloittamisessa, karkoittaa Persialaiset heidän varustuksistaan. Voitto oli niin täydellinen, että ainoastaan 3,000 miestä koko Persialais-sotajoukosta pääsi hengissä pakoon. Pausaniasta kehoitettiin toimittamaan Mardoniolle kunniallinen hautaus, mutta hän vastasi; "Tahdotteko, että niin kovin halventaisin isänmaatani juuri nyt, kun sen olen kohottanut maineesen?"

Samana päivänä kohtasi kreikkalainen laivasto joukon Persialaisia, jotka olivat astuneet maalle Mykalen luona Ioniassa. Kreikkalaiset menivät myöskin maalle, hyökkäsivät Persialaisten kimppuun, karkoittivat heidät leiriin ja tappoivat viimeiseen mieheen.

Herodotos kertoo lopuksi muutamia häväistysjuttuja Susan hovista, mutta kertomuksensa tärkein osa on kuvaus niiden kahden vuoden ikimuistettavista tapauksista, jolloin Kreikkalaisten suuret voitot saattoivat Eurooppalaisen sivistyksen kaikiksi ajoiksi Aasiaa vallitsemaan.

Sofokles.

Kuoli v. 406 e.Kr.

Sofokles, vanhan Kreikan kuuluisin murhenäytelmän kirjoittaja, oli syntynyt Attikalaisella Kolonos alueella v. 496 e.Kr. 28 vuoden ikäisenä kilpaili hän Aiskylon kanssa ja voitti palkinnon. Niin suuressa arvossa piti häntä kansa, että se valitsi hänet yhdessä Perikleen kanssa päälliköksi Samolaiseen sotaan. Hänen murhenäytelmänsä osoittavat Kreikkalaisten mielten luopuneen sokeasti uskomasta kohtaloon ja sen sijaan ruvenneen luottamaan jumalalliseen kostantoon. Ihmisen teot, joihin häntä saattavat taipumukset ja tunteet, esitetään johdonmukaisemmassa yhteydessä ja vapaampina korkeampain voimain hämäristä ja edeltäpäin aavistamattomista määräyksistä.

Kuningas Oidipos.

Tämän murhenäytelmän aine on kauhea: eräs mies on tappanut isänsä ja nainut äitinsä; ja kuitenkin on kappale sellainen, että Aristoteles piti sitä traagillisen näytelmätaiteen mestariteoksena.

Laios, Theben kuningas, jolla ei ollut yhtään lasta puolisostaan Iokastesta, kysyy Delfon oraakelilta neuvoa ja saa vastaukseksi, että hänelle on syntyvä poika, mutta että hän on kuoleva poikansa käden kautta. Välttääksensä tätä onnettomuutta panettaa äiti lapsen erämaahan; mutta eräs paimen tapaa lapsen ja vie sen Korinton kuninkaalle Polybolle, jonka lapseton puoliso ottaa pienokaisen kasvattipojakseen, ja tämä kasvaa mieheksi siinä luulossa, että hän on kuningas Polybon poika. Kolmeakymmentä vuotta myöhemmin lähtee Laios jälleen Delfoon, ja hänet murhaa kotimatkalla tuntematon mies. Hänen jälkeensä tulee valtaistuimelle Kreon, mutta tämä hallitsee vain vähän aikaa. Thebeen ilmestyy nimittäin Sfinx -- naiskasvoinen, siivekäs hirviö jalopeuran hännällä ja kynsillä -- ja esittää arvoituksen, jota ei kukaan Thebeläinen voi selittää. Ne, jotka turhaan koettavat arvata, menettävät henkensä. Silloin tarjoo Kreon kruunun ja sisarensa Iokasten avioksi sille, joka saattaa arvoituksen selittää. Arvoitus oli tällainen: Nelijalkaisella olennolla on kaksi jalkaa ja kolme jalkaa, mutta vain _yksi_ ääni, mutta jalkojen lukumäärä vaihtelee, ja milloin sillä on useimmat jalat, silloin on se heikoin -- mikäpä se on?

Oidipos tulee Korintosta ja selittää arvoituksen: "Sinä olet kuvannut ihmisen, ensiksi pienenä lapsena, kun hän konttaa neljällä jalalla, sitten vanhempana, kun hän käy kahdella jalalla, ja lopuksi iäkkäänä, kun hän käyttää sauvaa kolmantena jalkana".

Oidipos valitaan kuninkaaksi ja nai tuntemattoman äitinsä Iokasten, joka hänelle synnyttää poikia ja tyttäriä. Kauan ovat taivas ja maa asiasta hiiskumatta, mutta sitten ne yhdessä rupeevat rikollisen syyttäjiksi. Rutto tappaa karjan, kulo ja kuivuus hävittävät viljan ja lapset kuolevat syntyessään. Turhaan rukoillaan jumalia. Näytelmän alussa istuu joukko lapsia, nuorukaisia ja pappeja näyttämön ulkopuolella kantaen öljypuun lehviä, rukouksen vertauskuvia, käsissään. Oidipos ilmoittaa heille jo lähettäneensä Kreonin Delfoon kysymään oraakelilta neuvoa. Kreon tuo vastauksen, että Laion murhaaja on saatava ilmi ja rangaistava ennenkuin onnettomuudet lakkaavat. Oidipos ottaa itse toimekseen rikollisen ilmi saattamisen ja uhkaa murhaajalle kauheaa kostoa. Hän kysyy neuvoa sokealta Tiresiaalta, joka kauan arveltuaan julistaa itse Oidipon etsityksi murhamieheksi. Oidipos on vakuutettu viattomuudestaan, kunnes kuningatar häntä muistuttaa, että murha tapahtui paikalla, missä kolme tietä yhtyy. Silloin Oidipos kertoo, miten hänen tullessaan Korintosta tiellä häntä sysäsi syrjään vanhus, joka airueen ja palvelijan seurassa ajoi vaunuissa. Hän surmasi heidät kaikki. Nyt huomaa hän, kuinka oli niskoilleen koonnut pääsemättömän kirouksen. Iokaste epäilee yhä ja lähettää noutamaan luoksensa orjaa, joka kerran toi sanoman että Laios oli joutunut rosvojoukon käsiin ja murhattu. Väliajoilla laulaa kuori laulun ylpeyden rikollisuudesta ja kostosta, jota jumalia halveksivaiset ansaitsevat. Korintosta tulee nyt sanansaattaja, joka ilmoittaa että Polybos on kuollut ja Oidipos valittu hänen jälkeensä hallitsijaksi. "Mitäpä on teidän ennustuksistanne?" lausuu Iokaste; mutta kun sanansaattaja vieläkin kertoo Korinton kuningattaren ottaneen Oidipon kasvattipojakseen, ja kun ruvetaan tarkemmin tutkimaan lapsen oikeata sukuperää -- silloin syöksyy Iokaste epätoivoissaan sivu-oven kautta ulos. Nyt tuodaan paikalle vanha paimen, joka löysi lapsen, ja kun Oidipos on kuullut hänen todistuksensa, huudahtaa hän musertunein mielin:

Voi kauheaa, voi kaikki ilmi tullut on!

Hänen poistuttuaan ja kuorin laulettua laulun onnen epäluotettavuudesta, tulee palvelija ja ilmoittaa Iokasten hirttäytyneen ja Oidipon puhkaisseen silmänsä kultasoljilla, jotka oli siepannut kuolleen puoliso-äitinsä puvusta. Portit avautuvat ja Oidipos tuodaan esiin. Veri valuu virtanaan hänen silmistään, ja kuori kauhuissaan kysyy, mikä mielettömyys on saattanut hänet tähän turmiokkaasen tekoon. Oidipos syyttää Apolloa, mutta ei kadu viimeistä tekoaan:

Miks' näkö sillä ois, Jon nähtäväks' ei löydy mitään suloisaa?

Nyt astuu esiin Kreon. Oidipos pyytää, että Iokaste saisi kunniallisen hautauksen ja ettei tyttäriä jätettäisi ilman hoitoa. Itse haluaa hän lähteä vuorille. Tyttäret tuodaan sisälle, ja hellin, sydäntä särkevin sanoin heidän synkkää tulevaisuuttaan surkuteltuaan katoo Oidipos Kreonin saattamana palatsiin, kuorin valittaessa ja lopettaessa laulunsa tuolla ikivanhalla viisauslauseella, ettei pidä ylistää ketään onnelliseksi, ennenkuin hän on surutonna nähnyt viimeisen elonpäivänsä laskevan.

Oidipos Kolonossa.

Vastoin aikomustaan jäi Oidipos useaksi vuodeksi Thebeen, jossa häntä hellästi hoitivat tyttärensä Antigone ja Ismene, jossa hän toivoi saavansa rauhassa kuolla. Mutta hänen omien poikainsa Eteokleen ja Polyneikeen neuvosta ajoi Kreon, joka uudestaan oli noussut Theben valtaistuimelle, Oidipon ulos maailmaan. Uskollisen ja alttiin tyttärensä Antigonen seurassa tulee hän kauan harhailtuaan luonnonihanuudestaan ylistettyyn Kolonoon Athenan läheisyydessä, missä kostottarilla oli pyhä lehtonsa. Kun hän ohikulkevilta oli saanut tietää tulleensa juuri tähän lehtoon, lausuu hän hartaan toivonsa saada siellä lopettaa surullisen elämänjuoksunsa -- jo riutuneena entisen Oidipon surkuteltavaksi varjokuvaksi. Mutta kuori, jossa on laulajina vanhuksia Kolonosta, lausuu suuttumuksensa siitä, että hän on astunut pyhään lehtoon. Antigonelta saavat he tietää, kuka hän on, ja vaativat häntä lähtemään heidän lehdostansa. Oidipos turvautuu Athenan kuninkaasen Teseyhyn, mutta äkkiä Ismene tulee kertoen veljiensä kiistelevän Theben valtikasta ja Kreonin olevan tulossa Oidipoa vangitsemaan. Kuori kehoittaa Oidipoa uhrilla lepyttämään kostottaria. Koska itse on sokea, antaa hän tyttärilleen toimeksi suorittaa määrätyt uhritemput. Sillä aikaa saapuu Teseys, ja tälle kertoo Oidipos Kreonin vainoovan hänen henkeänsä, voidakseen haudata hänet Thebeen ja siten lepyttääkseen jumalat. Teseys lupaa hänelle kansalaisoikeuden ja turvaa Athenassa. Kukkaistuoksuisilla säkeistöillä ylistää kuori Kolonoa, Attikan ihaninta nurminiittyä, mutta samassa Kreon saapuu aseellisin seuruein ja kutsuu Oidipoa takaisin Thebeen. Kun Oidipos kieltäytyy sinne palaamasta, tarttuu seurue Antigoneen ja Ismeneen viedäksensä heidät pois panttivangeiksi, ja Kreon itse on juuri käynyt kiinni Oidipoon, kun Teseys tulee paikalle. Tämä käskee joukkojaan vapauttamaan vangitut naiset ja moittii Kreonia hänen käytöksestään. Kreon puolustaa itseänsä mainitsemalla ne kauheat rikokset, joihin Oidipos ja hänen puolisonsa, Kreonin oma sisar, olivat tehneet itsensä syypäiksi. Oidipos taas puolestaan koettaa torjua häpeällisiä syytöksiä, lausuen ettei hänellä eikä hänen onnettomalla puolisollansa ollut vähäistäkään aavistusta vasten heidän tahtoaan tehdyistä rikoksista. Teseys vaatii Kreonia lähtemään mukaan vangittuja etsimään, ja lupaa Oidipolle toimittaa hänen lapsensa takaisin. Kuori kuvaa elävillä, ylevämielisillä sanoilla ryöstettyjen etsimistä ja pelastusta. Teseys palaa heidän seurassaan ja ilmoittaa Oidipolle, että hänen vanhin poikansa Polyneikes pyytää saada häntä puhutella. Polyneikes kertoo, miten hänen veljensä oli häntä loukannut, ja pyytää isältänsä anteeksi sopimatonta käytöstään; mutta tämä ei ota leppyäkseen, vaan uudistaa kiroukset, joilla jo ennemmin oli kironnut poikaansa. Syvästi liikutettuna näistä ankarista sanoista aikoo Polyneikes palata takaisin Thebeen, mutta rukoilee ensiksi sisarilleen siunausta ja pyytää heitä pitämään huolta siitä, että hän kuoltuaan saa kunniallisen hautauksen. Kauhea ukkosen ilma syntyy, ja pelästynyt kuori kutsuu Teseystä. Oidipos tuntee kuoleman enteitä ja pyytää Teseystä sekä tyttäriään saattamaan häntä sinne, mihin Hermes ja manalan jumalatar (Persefone) oppaina edellä kulkevat. Kuori laulaa murhelaulun, ja sanansaattaja kertoo lopputapaukset. Oidipos on saapunut jyrkänteelle, josta vaskiportaat johtavat "maan poveen". Siellä hän kylpee ja pukeutuu tuonen pukuun. Syvyyksistä kuuluu pauhua, tytöt pakenevat pelästyneinä isänsä syliin. Silloin jumalain äänet huutavat Oidipoa. Hän käskee tyttäriänsä poistumaan; ainoastaan Teseys saapi jäädä katsomaan, miten jumalat ihmeellisellä tavalla tempaavat hänet huokauksetta, kärsimyksettä pois maailmasta.

Antigone.

Jos "Kuningas Oidipos" oli näytelmä, jota muinaisaikoina enimmin ihailtiin, niin pidetään sitä vastoin nykyisinä aikoina "Antigonea" parhaimpana, jaloimpana naisen ylevyyttä esittävänä tuotteena, mikä koskaan on runoilijan kädestä lähtenyt.

Antigone ja Ismene elävät Kreonin holhouksen alaisina, kun Thebeä tulee piirittämään Polyneikes, toivoen voivansa riistää valtikan nuoremmalta veljeltään Eteokleelta, joka on hänet karkoittanut valtaistuimelta. Näytelmä alkaa aamulla Polyneikeen kaaduttua ja tappiolle joutuneiden Argivilaisten paettua. Ensimmäisessä näytöksessä nähdään Theben palatsi. Sisaret astuvat sisälle puhuen Kreonin käskystä, että ainoastaan Eteokles -- molemmat veljet olivat taistelussa kaatuneet -- saa kunniallisen hautauksen, mutta Polyneikeen ruumis jätetään itkemättä ja hautaamatta -- joka viimemainittu seikka oli rikos Kreikkalaisten pyhimpiä velvollisuuksia vastaan, oli haudattava sitten vihollinen taikka ystävä. Ismene koettaa saada Antigonea luopumaan niskoittelustaan kuninkaan käskyä vastaan, mutta tämä vastaa:

Tee niinkuin tahdot, itse hänet hautaan mä. On kuolo teon moisen eestä ihanaa,

ja menee päätöstään toimeen panemaan. Kuori laulaa voittohymnin. Kreon esiintyy täydessä kuninkaan asussa ja selittää komealla isänmaallisella puheella, miksi hän niin eri tavalla on päättänyt kohdella veljesten ruumiita. Kun hän on lopettanut puheensa, syöksyy vartija huoneesen ja kertoo jonkun salaa mullalla peittäneen Polyneikeen ruumiin ja suorittaneen tavanmukaiset uhritoimitukset. Kuningas raivostuu ja uhkaa hirttää kuorilaulajina olevat Thebeläiset vanhukset, jos eivät ilmaisisi kavaltajaa. Kuori laulaa laulun, ja sitten astuu sisälle vangittu Antigone Kreonin seurassa. Nyt kertoo vartija, että Antigone vangittiin juuri sirottaessaan multaa ja vuodattaessaan juomauhria kuolleen yli. "Tunnustatko vai kiellätkö tämän teon?" kysyy Kreon. "Minä tunnustan enkä suinkaan kiellä sitä tehneeni", vastaa Antigone, joka yhä koettaa puolustaa käytöstään. Kreon, vielä vimmastuneempana, lupaa ettei hän pääse rangaistuksesta. Kun Kreon hänelle selittää, että kunnia, jonka hän on osoittanut Polyneikeelle, isänmaan viholliselle, on loukkaus toista veljeä, isänmaan puolustajaa, kohtaan, vastaa Antigone:

"Vain rakkautta suoda voin, vaan vihaa en".

Nyt saapuu Ismene ja pyytää päästä kuolemaan sisarensa kanssa, mutta Antigone vastaa:

Et kuolla kanssain voi. Sä toisen teost' et Voi mennä kuolemaan; mun surmain tarpeeks' on.

Kuningas käskee vartijaa viemään heidät molemmat pois. Kuori laulaa laulun, ja Haimon, Kreonin poika ja Antigonen sulhanen, astuu sisään ja rukoilee kihlatun morsiamensa puolesta. Kreon vastaa, että pojan tulee totella isäänsä, ja toivoo, ettei hän ole menettänyt järkeään rakkaudesta naiseen. Turhaan koettaa Haimon herättää eloon isänsä jähmettyneitä tunteita; Kreon pysyy vakavasti päätöksessään: "Hänen pitää kuoleman!" Kuori laulaa laulun rakkauden kaikkivoivaisuudesta ja puhkee liikutuksesta kyyneliin, kun Antigone viedään ulos elävänä haudattavaksi. Itse valittaa impi surkeaa kohtaloaan, kun hänen täytyy vaeltaa manalan majoille turvatonna, kenenkään itkemättä ja naimatonna, mutta lohduttaa itseään sillä, että uskollisesti on täyttänyt velvollisuutensa omaisiaan kohtaan. Kun Antigone on viety pois, astuu ennustaja Teiresias esille, uhkaa Kreonille vastaisia onnettomuuksia ja neuvoo häntä vapauttamaan Antigonen ja hautaamaan Polyneikeen. Kreon ivaa ja pilkkaa vanhusta, joka nyt suoraan ennustaa hänelle veren tulevan kostettavaksi verellä. Vihdoin myöntyy pelästynyt Kreon ja lähtee raskain mielin noudattamaan annettuja neuvoja. Kuori pyytää Dionysoa suojelemaan kaupunkia, ja nyt avautuu solmu solmulta surullinen päätös. Sanansaattaja kertoo Kreonin tullessaan "tuonen morsiuskamariin", jonka sisään Antigone oli muurattu, tavanneen vangin hirttäytyneenä. Tämän nähdessään syöksi Haimon miekan rintaansa ja kaatui maahan morsiamensa viereen. Kun kuningatar Eyrydike saa sen kuulla, rientää hän palatsiin, ja Kreonille, joka astuu sinne kantaen poikansa ruumista, tulee vastaan toinen sanansaattaja kertoen kuningattaren kuolleen: omalla kädellään pisti hän tikarin rintaansa. Kreon toivottaa itsellensä kuolemaa, kuori ylistää nöyrää mielialaa parhaaksi, ja kappale loppuu.

Aijas.

Aijas, Telamonin poika ja Akilleyn serkku, oli kookkain ja voimakkain Kreikkalaisista sankareista Troijan luona. Kuitenkin oli hänen ylpeä ja jumalaton käytöksensä herättänyt jumalten vihaa; sentähden sai Akilleyn kuoltua Odysseys kaatuneen sankarin varusteet, jotka Aijas oli vaatinut itselleen.

Kappaleen alussa ilmestyy Athene Odysseylle, kun tämä Troijan kentällä seuraa tuntemattoman miehen jälkiä, joka yöllä oli tappanut karjalaumat ja niiden vartijat. Jumalatar sanoo hänelle, että vimmastunut Aijas varmaankin olisi surmannut Atreyn pojat, ellei hän olisi viekoitellut raivostunutta urosta pitämään lampaita ja härkiä vihamiehinään. Hän kutsuu Aijaan ulos teltasta, ja sankari astuu esille yhä vielä hehkuen koston himosta ja lupaa laittaa Odysseys "ketulle" saman lopun, kuin minkä hän härkiä ja lampaita tuhotessaan luuli vastikään saattaneensa Atreyn pojille. Odysseys säälii häntä, mutta Athene kieltää suosikkiaan asettumasta taivaallisten tahtoa vastaan. Kuori, jossa laulajina on Salamiilaisia sotureja, astuu sisälle ja etsii johtajataan Aijasta. Huhuna ovat he kuulleet hänen tuhonneen voittosaaliin, karjan, ja kehoittavat häntä korppikotkana saattamaan kauhua kateellisten panettelijani lintuparveen. Tekmessa, Aijaan puoliso, tulee ulos teltasta ja kertoo sankarin taivaallisten tahdosta käyneen mielettömäksi. Edellisenä yönä oli Aijas vastoin puolisonsa varoitusta, johon hän oli vastannut kreikkalaisella sananparrella: "Vaiti olo on naisen kaunistus", lähtenyt aseissa ulos ja palatessaan tuonut useita eläimiä, jotka sitten tappoi ja nylki siinä luulossa, että ne olivat hänen ihmis-vihollisiansa. Vihdoin tuli hän taas järkiinsä ja kärsi kauheita omantunnon vaivoja. Tekmessa avaa teltan, ja Aijaan nähdään mietiskelevänä istuvan tapettujen eläinten vieressä. Hän huutaa kuorille: "Tappakaa myöskin minut, minä kurja murhaaja!" Hän muistelee mennyttä elämäänsä, joka hänen maanmiestensä kateuden ja jumalten vihan kautta oli kunniasta vaipunut häpeään. Tekmessa ja kuori koettavat häntä lohduttaa, mutta turhaan. Muistuttaen heitä, ettei kokenut lääkäri koskaan käytä parantavia loihtusanoja missä syvä leikkaus on tarpeen, pyytää hän saada jäädä yksin. Kuori valittaa kovaa kohtaloa, joka on urheata sankaria kohdannut. Vihdoin selittää Aijas tehneensä päätöksen: hän on kulkeva sitä tietä, jota hänen tulee kulkea, ja pian saadaan kuulla hänen kärsimystensä lopun olevan lähestymässä. Kuori iloitsee tästä. Mutta nyt tulee sanansaattaja, joka kysyy Aijasta ja sanoo tämän veljen Teukron saapuneen ja ennustajan Kalkaan neuvoneen, että Aijasta ei pidä päästää ulos ennen auringon laskua. Seuraavassa kohtauksessa istuu sankari meren rannalla katsellen miekkaansa, jonka on asettanut maahan kärki ylöspäin. Hän rukoilee jumalia, joita hän tahtoo lepyttää verellään, sanoo elämälle jäähyväiset ja syöksyy miekkaansa. Teukros valittaa veljensä kuolemaa ja arvelee kohtalon määränneen, että kuten Hektor oli sidottu Akilleyn vaunuihin Aijaalta saadulla vyöllä, niin kaatui nyt Aijas Hektorilta saamaansa kalpaan. Teukron tehdessä valmistuksia Aijaan ruumiin hautaamista varten, tulee Menelaos ja vaatii että se jätettäisi hietarannalle lintujen syötäväksi. Teukros kieltäytyy tottelemasta hänen käskyään, ja sillä aikaa kuin Menelaos on poissa noutamassa veljeänsä Agamemnonia, kaivaa hän haudan. Agamemnon tulee ja herjaa Teukroa loukkaavilla uhkasanoilla. Syntyy kiista, josta olisi saattanut tulla ikäviä seurauksia, jos ei Odysseys olisi saapunut sitä keskeyttämään ja ruvennut välittäjäksi, kehoittaen Agamemnonia seuraamaan jalon mielenlaatunsa ja hyvän järkensä neuvoja. Kääntyen Teukron puoleen tarjoo Odysseys apuaan hautaukseen, mutta tästä veli kiitollisena kieltäytyy, koska se ehkä saattaisi olla vainajasta vastenmielistä.

Trakialais-immet.