Part 4

Kuningatar poistuu viedäksensä juomauhria vainajille ja rukoillaksensa jumalten apua. Kuori laulaa valitusvirren Xerxeen suuruuden onnettomasta häviöstä. Kuningatar palaa uhrilla manatakseen Dareiota tuonelasta, ja kuori yhtyy hänen kanssaan rukoukseen. Dareion haamu nousee haudasta; hän sanoo syyksi tappioon poikansa nuorekasta tulisuutta ja hurjaa, jumalia suututtavaa menettelyä; neuvoo ettei Kreikkaa enään ahdistettaisi; pyytää äitiään lohduttamaan ryysyisenä palaavaa nöyristynyttä poikaansa ja katsoo sitten taas tuonen pimeään valtakuntaan. Kuori laulaa menneen ajan kunniaa juuri kuin Xerxes astuu sisälle valittain kaatuneitten sankarittensa kuolemaa. Xerxes rupee nyt kertomaan onnettomia vaiheitaan. Ainoa, minkä hän oli saanut pelastetuksi, oli -- nuolikotero. Sitten kuin kuningas ja kuorilaulajat ovat lukemattomilla valitushuudoilla ilmaisseet tuskaansa, palaavat he palatsiin, ja kappale loppuu.

Seitsemän ruhtinasta Theben ulkopuolella.

Kuningas Eteokles ja Theben porvarit ovat kokoontuneet palatsin pihaan. Kuninkaan karkoitettu veli Polyneikes, jolla on apuna kuusi Argolaista ruhtinasta, piirittää kaupunkia. Heitä vastaan kiihoittaa Eteokles porvareja urheaan vastarintaan. Sanansaattaja tuo sanoman, että Argivilaiset puuhaavat rynnäkköä kaupunkia vastaan, ja kuningas lähtee tekemään puolustusvarustuksia. Kuori, jossa laulajina on Thebeläisiä tyttöjä, astuu sisälle ja rukoilee jumalten apua. Eteokles tulee silloin ja moittii naisia heidän menettelystään, joka ainoastaan lannistaa puolustajien rohkeutta.

On _miesten_ tehtävä, kun uhkaa vihamies, rukoillen, uhrin turvaa pyytää jumalten; vaan _teidän_ vaieten on kotiin jääminen.

Hän sallii heidän kuitenkin lopuksi rukoilla, mutta ainoastaan ilman haikeaa huokaustulvaa, ja kuori huutaa vilkkain vertauslausein jumalia avuksi, ettei ikivanha kaupunki joutuisi heittokeihään, kuluttavan tulen, väkivallan, hillittömyyden ja hävityksen uhriksi.

Sanansaattaja tulee toistamiseen, kertoo vihollisparvien eri päällikköjen johdolla kokoontuvan mikä millekin portille ja Polyneikeen aikovan rynnätä seitsemättä porttia vastaan, lujalla päätöksellä joko kaataa veljensä tahi itse hengetönnä vaipua veriinsä. Eteokles määrää, ketä vihollispäällikköä vastaan kukin Thebeläinen sankari lähtee; itse tahtoo hän asettua veljeään Polyneikestä vastaan. Kuori ilmaisee pitkänlaisessa laulelmassa kansan tuskaa ja kertoo Oidipon perheen menneet surulliset vaiheet: miten Oidipos nai tuntemattoman äitinsä ja hänestä synnytti neljä lasta, pojat Eteokles ja Polyneikes sekä tyttäret Antigone ja Ismene; kuinka hän, kauhean sukurutsauksen vihdoinkin ilmi tultua, surusta puhkaisi silmänsä, j.n.e. Sanansaattaja palaa vieläkin kerran ja ilmoittaa kaupungin pelastuneen: veljekset ovat surmanneet toinen toisensa. Kuorin laulaessa murhelaulua kannetaan kaatuneiden ruumiit esiin, Antigone ja Ismene yhtyvät saattokulkueesen, ja kun ruumiit ovat lasketut maahan, ilmaisevat he suruaan haikeilla valitushuudoilla. Airut ilmoittaa kansanneuvoston päätöksen, että Eteokles on saava kunniallisen hautauksen, vaan Polyneikeen ruumis heitettävä lintujen syötäväksi. Antigone lupaa haudata Polyneikeen, ja toinen puoli kuorilaulajia lähtee kantamaan pois viimeksi mainitun ruumista, kun sitä vastoin toinen puoli kantaen Eteoklesta seuraa Ismeneä.

Oresteen vaiheet.

1. _Agamemnon_.

Agamemnonin palatsin katolla Argossa astuelee vartija ja tähystää tutkivasti yön pimeään. Kymmenen vuotta peräksyttäin on hän odottanut nähdäkseen tulimerkin välähtävän, joka ilmoittaisi Troijan kukistuksen ja kuninkaan pikaisen kotiintulon. Äkkiä ilmestyy leimahteleva tuli taivaan rannalle. Riemuissaan astuu vartija alas katolta mennäkseen kertomaan Agamemnonin puolisolle Klytemnestralle tätä iloista sanomaa. Kuori, jossa laulajina on vanhoja ukkoja, kokoontuu palatsin ulkopuolelle ja kertoo laivaston lähdöstä Troijaan. Kuningatar tulee ja toimittaa uhrin. Kuori jatkaa lauluaan piirityksen historiasta Ifigeneian kuolemaan asti, kun Klytemnestra esiintyy ja ilmaisee iloisen uutisen, joka myrskyn nopeudella on kiitänyt vartioroviosta toiseen, kertoen millaiseksi hän kuvittelee Troijan tilaa. Kuori puolestaan valittaa sodan syytä ja Kreikan uljaimman nuorison kaatumista Troijan luona ja lausuu pelkäävänsä, että voitettujen kirous on hurjille voittajille saattava jumalten koston. Airut ilmoittaa Agamemnonin tulon. Hän kertoo kuvaavasti piiritysjoukkojen kärsimyksistä. Mutta mitäpä nyt enään valituksista? Nyt on kaikkien kärsimysaika loppunut, kaatuneidenkin, jotka onnellisina lepäävät ajattelematta kotiinpalaustaan. Ei, nyt sanotaan iloiset jäähyväiset kaikille vaivoille.

Kuningatar astuu esille ja sanoo jo kauan odottaneensa nyt lähestyvää ilon hetkeä; mutta kuori alkaa taas laulaa kurjuutta, minkä Helenan turmiokas kauneus on aikaan saanut, ja sitä onnettomuutta, joka vainoo suurta valtaa, ja hiljaista, halvassa, nokeutuneessa mökkisessä viihtyvää onnea. Nyt saapuu Agamemnon, ja kuori tervehtii häntä:

Oi terve sä sortaja Ilionin!

Kuningas tervehtii Argoa ja kotijumalia, puhuu Troijan häviöstä ja kateudesta, jolla aina katsellaan menestyneitä sankaritöitä, ja aikoo juuri astua asuntoonsa, kun Klytemnestra tulee häntä vastaan ja puhuttelee häntä upeilevin, ilettävää hellyyttä osoittavin sanoin. Agamemnon ei ole kuulevinaan hänen mairitteluansa. Kunnioita minua ihmisenä, äläkä jumalana, lausuu hän, eikä tahdo mielellään asettaa jalkaansa levitetyille "kirjaville korukudoksille". Vihdoin myöntyy hän kuitenkin ja astuu kotinsa purppuramatolle, ensin suljettuaan puolisonsa suosioon Kassandran, Priamon vangitun tyttären, jonka hän oli tuonut mukanaan Troijasta.

Kuningatar kutsuu Kassandraa perheen jäseneksi -- orjattarena. Syvästi loukattuna rukoilee Kassandra Apollonin apua. Haltioihinsa joutuneena ennustaa hän aiottua murhaa, ja kauheissa näyissä kiitävät hänen silmiensä ohi kaikki Pelopon sukua tahraavat rikokset. Ennustaen Oresteen palausta ja rukoillen kostoa menee hän sisälle kärsimään kohtaloansa. Kuori alottaa juuri laulun kun sisältä kuullaan Agamemnonin huutavan:

Voi mua! Murhaajalta kuolon-iskun sain!

Palatsin portit avautuvat, ja ulos astuu kuningatar kirves olalla. Jälestä kannetaan Agamemnonin ja Kassandran peitteillä verhotut ruumiit. Klytemnestra puolustaa tekoaan pitkällä puheella. Suuresti hän kerskuu siitä, että on surmannut avionrikkojan -- "puolisonsa häpeän" -- ja riettaan jalkavaimon, jonka tämä oli tuonut mukanaan; mutta kuori kiroo hänen konnantyötään. Nyt esiintyy kuningattaren rakastelija, Aigistos, ja iloitsee siitä, että hänen isänsä, Thyestes, on kostettu. Kuori uhkaa, että hänet on kansa kivittävä, mutta hän ylönkatsoo heidän uhkauksensa ja vakuuttaa olevansa valmis tarttumaan valtikkaan sekä kahleilla ja vankeudella kurittamaan jokaista vastustajaansa. Kun kuorilaulajat paljastavat miekkansa, välittää kuningatar sopua ja saa Aigiston palaamaan kanssansa palatsiin, kun sitä vastoin kuori, joka uhaten ennustaa Oresteen palausta, lähtee kaupunkiin.

2. _Uhrinkantajattaret_.

Tapaus on vieläkin Argossa, jossa näkyy Agamemnonin hauta palatsin ulkopuolella. Orestes, ystävänsä Pyladeen seurassa, tulee paikalle ja uhraa kaksi hiuskiharaansa isänsä haudalla. Sitten astuvat ystävykset syrjään odottamaan Elektraa, Oresteen sisarta, joka naisseurueen (kuorin) kanssa tulee vuodattamaan juomauhria haudalle. Kuori lausuu pelkäävänsä, että murhatyö jää kostamatta. Elektra ei tiedä miten rukoilla, kun murhaaja, hänen äitinsä, on lähettänyt uhrin. Kuori neuvoo häntä rukoilemaan, että Orestes saapuisi kostajaksi. Uhria toimittaessaan keksii Elektra kiharat, jotka ovat hänen omien kiharainsa väriset. Kun hän siinä seisoo epäillen, astuu Orestes esille Pyladeen seurassa ja ilmaisee, kuka hän on. Elektra ei ota alussa uskoakseen, mutta pian tulee hän vakuutetuksi. Ihastuksissaan tervehtii hän nyt veljeään, johon ainoaan hän nyt on yhdistänyt nelinkertaisen rakkauden isään, äitiin, veljeen ja sisareen. Orestes selittää, että Zeys on lähettänyt hänet kostajaksi. Hän ja Pylades poistuvat ilmestyäkseen uudelleen kuleksivina muukalaisina palatsin portilla. He koputtavat ja pyytävät saada puhutella talon korkeata haltijatarta. Klytemnestra astuu ulos, Orestes sanoo tulleensa Fokiista, jossa hänelle oli annettu toimeksi kuningattarelle tuoda sanoma hänen poikansa Oresteen kuolemasta. Klytemnestra käskee heidän astua sisälle ja menee ilmoittamaan uutista Aigistolle. Jonkun ajan kuluttua kuuluu kauheaa huutoa, ja palvelija syöksähtää palatsista ulos kertoen että Aigistos on murhattu. Orja huutaa ääneensä Klytemnestraa, joka tuleekin ja, saatuaan kuulla uutisen, pyytää "miehiä kaatavaa tapparaa". Orestes ja Pylades astuvat ulos palatsista paljastetuin miekoin. Kun Orestes lausuu uhkaavia sanoja, virkkaa Klytemnestra:

Jo taannu, poikain! Rintaa sitä kunnioi, min luona usein ennen uinahtain sä hennoin huulin makeen äidinmaidon söit.

Orestes epäröi, mutta Pylades varoittaa häntä unohtamasta Apollonin neuvoa; ennen hänellä olkoon vaikka koko maailma vihollisena, kuin jumalat. Orestes laahaa äidin mukaansa palatsiin, ja portit suljetaan. Kun ne taas avautuvat, seisoo hän äitinsä ruumiin vieressä ja koettaa puolustaa tekoaan puhumalla Klytemnestran ja hänen rakastelujansa rikollisuudesta. Kuori ennustaa tulevia onnettomuuksia. Oresteen valtaa rauhattomuus, joka vihdoin saattaa hänet mielettömäksi. Hän näkee harmaapukuisten, gorgonin näköisten, käärmeiden ympärikietomain raivottarien lähestyvän ja syöksyy pois näyttämöltä.

3. _Eymenidit (kostottaret)_.

Delfon temppelin ulkopuolella rukoilee naispappi, mainiten useita jumalia nimeltä. Kun hän on poistunut, näkyy oraakelipyhäkön sisusta. "Omfalolla" (maailman napakivellä) istuu Orestes kalman kalpeana. Hänen vieressään seisoo Apollo, vähän kauempana Hermes. Kuorina ovat kostottaret (raivottaret, erinnyit), jotka uneen vaipuneina istuvat piirissä tuoleilla. Apollo lupaa Oresteelle suojelustaan ja käskee häntä rientämään Athenaan ja siellä kääntymään ikivanhan Pallas Athenen kuvan puoleen. Kun hän on lähtenyt, ilmestyy Klytemnestran haamu ja yllyttää kostottaria vainoomaan Orestesta. Nämät syöksyvät istuimiltaan ja moittivat Apolloa siitä että hän on asiaan puuttunut. He syyttävät Orestesta rikoksesta, mutta Apollo puolustaa häntä; sitten eroovat he osoittaen molemminpuolista uhkamielisyyttä.

Seuraavassa näytännössä nähdään Pallaan temppeli ja Athenan Akropolis linna; Orestes syleilee jumalattaren kuvaa ja rukoilee hänen ratkaisevaa tuomiopäätöstään. Raivottaret, jotka ovat vainuneet hänet siellä, ikäänkuin metsäkoira vainuu haavoittuneen otuksen, saapuvat nyt toinen toisensa perästä paikalle. Pallas Athene tulee ladellen sinne. Pakoittaen raivottaret vaikenemaan kehoittaa hän Orestesta esittämään asiansa, jonka tämä tekeekin. Jumalatar itse ei tahdo lausua mitään tuomiota, vaan asettaa tuomioistuimen Athenan jaloimmista porvareista. Raivottaret alkavat jälleen laulunsa, kuvaten niitä onnettomuuksia, jotka tulevat tapahtumaan, jos heidän vainottavansa rikokset jäisivät rankaisematta.

Kolmas näytäntö tapahtuu Areopagos kummulla Athenassa; Athene astuu sisälle seurassaan kaksitoista tuomaria, jotka istuutuvat alttarin ympäri näyttämön keskelle. Jumalatar käskee airutta vaatimaan hiljaisuutta. Apollo tulee paikalle, ja keskustelut alkavat. Orestes tunnustaa rikoksensa; Apollo rupeaa hänen puolustajakseen. Mahtavilla sanoilla kehoittaa Athene tuomareja ryhtymään ratkaisevaan äänestykseen. Vuoroon nousevat tuomarit istuimiltaan ja ottavat, kuorin uhkaavasti laulaessa, äänestyskivet alttarilta ja panevat ne uurnaan. Kivet luetaan, ja jumalatar itse ilmoittaa päätöksen:

Tään miehen päättää tuomiokunta syyttömäks; molemmin puolin ääniluku tasan on.

Näin sanoen laskee jumalatar syyttömäksi julistavan kivensä muiden joukkoon. Orestes kiittää, lupaa ikuista ystävyyttä Argon ja Athenan välillä ja poistuu. Raivottaret, jotka ensiksi ovat vimmoissaan, rauhoittuvat Athenen kaunopuheliaisuudesta ja saavat häneltä temppelin Athenassa, ehdolla että he vastedes, kirousten asemasta, saattaisivat asukkaille kaikkea hyvää. He toivottavat nyt Athenalle siunausta, ja heidän nimensä muutetaan erinnyistä eymenideiksi, sovintoa rakastavan koston jumalattariksi. Kaikkien riemuitessa saatetaan heitä pyhäkköönsä keskelle Akropolista.

Herodotos.

Kuoli v. 413 e.Kr.

Herodotos, joka on saanut liikanimen "historian isä", syntyi (v. 484 e.Kr.) Halikarnassossa. Hän vietti suuren osan elämäänsä matkoilla vieraissa maissa ja on näistä paljon kertonut historiassaan, jossa kuitenkin ovat pääesiteltävinä ne suuret taistelut, joilla Kreikkalaiset hänen aikanaan onnellisesti puolustivat maatansa Persialaisten hyökkäyksiltä. Herodotos rakastaa totuutta, hänellä on vilkas, terävä käsitysvoima, mutta häntä haittaavat usein aikakautensa esiluulot ja mielipiteet, joten hän toisinaan joutuu harhateille. Hänestä on sanottu, että hänellä oli "viisaan miehen pää, äidin sydän ja lapsen yksinkertaisuus".

Alkaen mytillisten (taru-) aikain taisteluista Euroopan ja Aasian välillä kertoo hän, miten eräs Foinikialainen laivuri ryösti Ion, Argon kuninkaan Inakon tyttären, ja vei sen mukanaan Egyptiin, jonka jälkeen Kreikkalaiset ryöstivät Europan Tyrosta ja Medean Kolkiista. Tämän perästä teki Lydian kuuluisa kuningas Kroisos, joka oli saanut verrattomat rikkautensa Paktolon kultarikkaasta virran-uomasta, hyökkäyksiä useaan Kreikkalaisvaltioon, mutta yhtyi sitten liittoon Spartalaisten kanssa, jotka lupasivat häntä auttaa Persian kuningasta Kyroa vastaan. Päätös tästä oli, että Kroisos joutui vangiksi Sardeessa, tuossa vanhan maailman suuressa markkinapaikassa, jossa ensiksi lyötiin rahaa.

Hän palaa sitten siihen aikaan, jolloin Assyrialaisilla oli valta Aasiassa. Niniven kukistuksen jälkeen saivat tämän vallan Medialaiset, joiden uljas pääkaupunki Ekbatana, Herodoton kertomuksen mukaan, oli pyöreällä kukkulalla seitsemän kehänmuotoisen vallin ympäröimänä, joista kahdella sisimmällä oli hopioitut ja kullatut harjat ja tornit. Hän kertoo myöskin, kuinka Astyageen, Medialaisten viimeisen kuninkaan, joka oli naittanut tyttärensä Persialaiselle Kambyseelle, pani viralta tästä aviosta syntynyt poika Kyros, jonka lapsena pelasti kuolemasta karjapaimen Harpagos ja joka sitten tuli koko Aasian haltijaksi. Hän mainitsee vielä Persialaisilla olleen tapana jättää kuolleensa petojen ja lintujen saaliiksi, kuten vielä nykyaikanakin Indian Parsit tekevät. Harpagos, joka oli kohonnut kenraaliksi, pakoitti tuota pikaa Vähän Aasian kaupungit antautumaan ja peloitti Kreikkalaiset näitä auttamasta. Sillä välin marssi Kyros Babylonia vastaan, jonka ihmeitä Herodotos laveasti kuvaa, ja johtamalla kaupungin läpi juoksevan Eufrat virran toiseen kaivettuun uomaan raivasi hän itselleen tien palatsiin, jonka seinällä profeeta Daniel luki tuon salaperäisen kirjoituksen. Kaupungissa oli tapa sellainen, kertoo Herodotos, että naisia kaupittiin vaimoiksi enimmän tarjooville; mitä siten saatiin maksua kaunottarista, se annettiin palkinnoksi sille, joka suostui ottamaan jolsan naisen. Kyros teki viimeisen sotaretkensä Massageteja vastaan, jotka elivät Kaspian aroilla ja joita hallitsi Amazoni-kuningatar Tomyris. Tämä yllytti joukkonsa niin voimakkaasen vastarintaan, että Kyros voitettiin ja koko hänen sotajoukkonsa hakattiin maahan.

Historioitsija rupee nyt kertomaan ikivanhasta sivistysmaasta Egyptistä. Hän puhuu ensin Nilin lähteistä ja esittää, mitä hän arvelee syyksi virran talvehtimiseen kesällä. Herodotos huomauttaa, että Egyptiläiset uskoivat sielunvaellusta. He luulivat nimittäin vainajien sielun täytyvän vaeltaa kolmetuhatta vuotta eläinten ruumiissa, siten vähitellen taas kehittyäkseen ihmiseksi. Heidän juhlakemuissaan oli aina nähtävänä kuolleen kuva, johon oli liitetty muistutus: "Tällainen sinustakin kerran tulee". Hän johtaa useat kreikkalaiset jumalat egyptiläisestä alkuperästä, kertoo Egyptiläisten pitäneen lehmiä sekä muita nelijalkaisia eläimiä ja lintuja pyhinä olentoina ja viettäneen suruaikaa kissojen ja koirien kuoltua. Pyhää lintua Fenixiä hän ei koskaan saanut nähdä muuten kuin kuvissa, ja niissä se oli puna- ja kullanhohtava sulkaisen kotkan näköinen. Hän puhuu kunnioituksesta, jota nuoret miehet osoittivat vanhemmille, ja Heliopoliin papeilta, jotka olivat hyvin taitavia matemaatikkoja ja tähtien tutkijoita, sai hän tietää ensimmäisten kuninkaiden olleen jumalia ja että viimeisen näistä, Osiriin, kärsimykset ja kuolo olivat heidän uskonsa suuret salaisuudet. Ensimmäinen ihmishallitsija oli Menes, joka perusti Memfiin. Häntä seurasi kolmesataa viisikymmentä ruhtinasta, joista kerrotaan monta merkillistä tarua. Heidän seuraajiaan oli Keops, joka rakensi pyramidit ja käytti sataatuhatta työmiestä neljäkymmentä vuotta. Myöhemmin hallitsi Sethos, alkuaan pappi, jota sodassa Assyrian kuningasta Sanheribia vastaan auttoivat hiiret, nakertain öisin poikki vihollisten jousenjänteet ja kilpirakset. Hänen jälkeensä tuli kaksitoista kuningasta yht'aikaa, ja kun yksi heistä, Necho, oli luovuttanut muut yksitoista, yritti hän kaivamaan kanavaa Punaiseen Mereen. Viimeinen kuningas, jonka hän mainitsee, sääsi lain, joka määrää että jokaisen mieshenkilön Egyptissä piti kerran vuodessa tuleman maakunnan hallitusmiehen luo kuolemanrangaistuksen uhalla näyttämään toteen, että hän kunniallisesti ja rehellisesti hankki elatuksensa. Kuvaus Egyptin oloista päättyy kertomuksella kauniista kreikkalaisesta orjattaresta, jonka toisen kengän kotka ryösti ja vei saaliina kuninkaalle, joka niin ihastui nähdessään pienen kengän, että noudatti luokseen sen omistajan ja otti hänet aviokseen.

Nyt seuraavat ne urostyöt, jotka Kambyses, Kyron poika, teki käydessään sotaa Egyptiläisiä vastaan ja vallottaissaan Memfiin. Herodotos kertoo Kambyseen, Egyptiläisten kauhuksi rääkättyään kuningasvainajan ruumista, tehneen kaksi huono-onnista hyökkäysyritystä, toisen Etiopialaisia, toisen Ammonin temppeliä vastaan. Palattuansa Memfiisen pisti hän omalla miekallaan kuoliaksi Apis härän, jota kansa palveli jumalana. Hän murhautti veljensä Smerdeen, ja saman kohtalon sai hänen sisarensakin, kun tämä suri Smerdeen kuolemaa. Kaksitoista Persialaista ylimystä kaivatti hän rangaistukseksi maahan kaulaan asti ja näännytti heidät siinä nälkään. Väkisin tunkeuduttiin hautoihin, ruumiit -- muumiat -- viskattiin ulos ja jumalten kuvat poltettiin. Kun Kambyses vihdoin sai tietää pappien hänen kotimaassaan hallitusistuimelle kohottaneen erään miehen, joka sanoi itseään hänen veljekseen, nousi hän ratsaille palataksensa Susaan, mutta loukkasi itseään omalla miekallaan noustessaan niin vaarallisesti, että kuoli Egyptissä jättämättä yhtäkään perillistä.

Kun vale-Smerdes oli hallinnut muutamia kuukausia, kukisti hänet salaliitolla seitsemän Persialaista ylimystä, jotka sopivat keskenään, että se saisi hallituksen, jonka hevonen ensin hirnuisi päivän koittaessa; siten tuli heistä hallitukseen Dareios, Hystaspiin poika. Herodotos luettelee tarkalleen tämän mainehikkaan hallitsijan vuotuiset tulot, jotka hän laskee noin 85 miljoonaksi markaksi. Hän kertoo myöskin laveasti Dareion hallituksesta; muun muassa mainitsee hän tämän lähettäneen vakoojia Kreikkaan ja sen siirtokuntiin. Tärkein tapaus oli kuitenkin Babylonin kapina. Sanottiin, ettei kaupunkia voitaisi valloittaa ennenkuin muuli synnyttäisi varsan. Tuo uskomaton seikka tapahtuikin, ja muulin omistajan, Sopyros nimisen miehen avulla, joka silpoi pois nenänsä ja korvansa pettääksensä Babylonin asukkaita, onnistui Dareion valloittaa kaupunki, johon Sopyros sitten asetettiin kuvernööriksi.

Sitten kääntyi Dareios aseineen Skytialaisia, Pohjois-Wenäjällä asuvaa kansaa vastaan, jonka alkuperää Herodotos seuraa kauas taaksepäin taruaikoihin. Skytialaisista kertoo hän muun muassa, että nämät käyttivät höyrykylpyjä. Täältä täytyi Persialaisten kuitenkin palata takaisin tyhjin toimin.

Vielä saamme tietää, että Dareion erään kenraalin onnistui viedä Peonien koko heimo Makedoniasta Persiaan, joten Persialaiset saivat tilaisuuden oppia käsitöitä. Yritys samoin kohdella erästä toista heimoa, joka eleli keskellä järveä paaluille rakennetuissa asunnoissaan, raukesi tyhjiin. Puhuessaan muista kaukaisista seuduista sanoo Herodotos, ettei hän ole varma, tokko "Tinasaaria" todella löytyneekään, mutta hän oli kuullut kerrottavan tinaa saatavan "maailman loppupäästä."

Kertomuksen näyttämöksi tulevat nyt Kreikan valtiot, ja Herodotos puhuu näiden tyranneista eli yksinvaltiaista, joiden joukossa Polykrates Samos saarella oli kuuluisin. Onni seurasi häntä niin itsepintaisesti, että Egyptin kuningas neuvoi häntä luopumaan rakkaimmasta kalleudestaan poistaaksensa kovaa onnen vaihdosta, joka tavallisesti seuraa liikanaista menestystä. Polykrates viskasi mereen kalliin sormuksen, mutta muutamia päiviä myöhemmin sai hän eräältä kalastajalta harvinaisen kalan, ja kalan vatsasta löydettiin -- sormus! Tätä pidettiin uhkaavana ennusmerkkinä. Jonkun aikaa onni vielä kuitenkin yhä hymyili Polykrateelle; mutta vihdoin sai eräs Sardeen satrapi hänet lupaamaan ottaa talletettavakseen aarteen, ja kun hän lähti sitä noutamaan, sai hän siellä surmansa.

Toinen tyranni oli Periander Korintossa, josta puhuessaan Herodotos kertoo sadun eräästä laulajasta ja kitaran soittajasta Arionista, mikä meriretkellä oli vähällä tulla murhatuksi rahojensa tähden, vaan syöksyi mereen ja delfinin selässä pelastui maalle. Seuraa sitten pitkä kertomus Kleistheneestä Sikyonissa; tällä on paljon puuhaa valitessaan miestä tyttärelleen, jonka kosioista yksi on aikansa suurin velttiö, sellainen, että jo voivotteli itsellään olevan paha maata, kun kuihtunut ruusun lehti oli sattunut tulemaan hänen vuoteesensa, ja pyörtyi nähdessään miehen raatavan raskasta työtä. Peisistratoa Athenassa mainitaan kiitoksella siitä, että hän kokosi ja järjesti Homeron runot. Hänen poikansa Hippiaan aikoivat Harmodios ja Aristogeiton murhata. Erehdyksestä tappoivat he hänen veljensä Hipparkon, mutta heitä kunnioittivat kuitenkin kauan suurina isänmaan ystävinä Athenalaiset tasavaltalaiset, jotka pitivät tyrannien murhaamista tarpeellisena ja kiitettävänä.

Ensimmäiset enteet suureen Persialais-sotaan alkoivat jo ilmestyä. Samoin kuin useimpien suurten tapausten oli senkin alkusyynä vähäpätöinen sattuma. Dareios oli vienyt Miletolaisen Histiaion vastoin tämän tahtoa Susan hoviin. Salaa lähetti Histiaios lähettilään vävynsä Aristagoraan luo ja kehoitti häntä kiihoittamaan kreikkalaisia valtioita luovuttamaan hallitsijansa ja vaatimaan kansanvaltaa. Hänen ei onnistunut saada Spartalaisia aseisin tarttumaan, mutta Athenalaiset suostuivat ja lähettivät sotajoukon Sardesta vastaan. Athenalaisten täytyi peräytyä, mutta kapina Persiaa vastaan oli saatu alkuun ja leveni nopeasti. Dareios syytti Histiaioa että tämä oli tietänyt kapinan hankkeista, mutta kavala Kreikkalainen osasi kuninkaan niin pettää ja tekeytyä niin viattomaksi, että tämä vielä lähetti hänet kapinaa tukahuttamaankin. Kun hän tuli Sardeesen, lausui kuninkaan veli Artafernes: "Sinä olet kengän tehnyt ja Aristagoras on sen pannut jalkaansa." Sillä välin onnistui Histiaion täälläkin poistaa, kaikki epäluulot, kunnes omin päin ryhtyi sotapuuhiin, joista seurauksena oli että hän joutui vangiksi ja mestattiin. Nyt tekivät Persialaiset hyökkäyksen Ionialaisia vastaan, aikoen valloittaa koko Kreikanmaan. Syntyi sitten useita taisteluja maalla ja merellä, riitaisuuksia liittolaisten kesken y.m.; Persialaisten laivastokin hukkui, vaan sota ei siitä vähääkään edistynyt.