Part 2

Sillä välin kehoittaa Iris Akilleytä antamaan Troijalaisten kuulla ääntänsä, ja seisten varustuksilla Athenen kilven suojassa huudahtaakin tämä mahtavasti kolme kertaa. Troijalaiset valtaa kauhu, ja he luopuvat rynnäköstä Kreikkalaisia vastaan, jotka kantavat Patrokleen ruumista Akilleyn telttaan.

Tetis lähtee sillä aikaa jumalaisen takojan Hefaiston luo, joka lupaa hankkia hänen pojalleen uudet varusteet ja heti ryhtyy työhön. Uljain näistä uljaista aseista on kilpi, johon taitehikas mestari kuvaa maan ja kaksi kaunista kaupunkia, taivaan aurinkoineen, kuineen ja tähtineen, sekä meren.

Siten uudelleen varustettuna taisteluun lähtee Akilleys Agamemnonin telttaan, tiellä kehoittaen Kreikkalaisia valmiiksi varustautumaan. Hän ja Agamemnon myöntävät molemmat käyttäytyneensä moitittavasti, ja sopivat keskenään. Odysseys neuvoo parhaaksi, että väki ensin virkistäisi itseänsä vahvalla aterialla, ja sen kestäessä istuu Akilleys erillään, ja Athene ravitsee häntä nektarilla ja ambrosialla. Kun kaikki on valmiina, astuu hän sotavaunuihinsa, joita vetävät hänen isänsä maan kuulut hevoset Xantos ja Balios.

Useat jumalat ja jumalattaret ottavat osaa tähän viimeiseen taisteluun, mikä Kreikkalaisten, mikä Troijalaisten puolella. Keskellä tappelun tuoksinaa riehuu Akilleys uljaissa urotöissä iskien Troijalaisten rivien läpi, nakaten maahan miehiä joukoittain, ajaen toisia Skamander virtaan ja pakoittaen muut pakenemaan vallien suojaan. Ainoastaan Hektor jää seisomaan ulkopuolelle Skaijalaista porttia, jota Apollo vartioi.

Kun Akilleys lähestyy Hektoria, pakenee rohkeus tämän rinnasta, ja kolme kertaa kääntyy hän pakosalle vastustajansa häntä takaa ajaessa. Nyt jättää Apollo Hektorin, jolle sen sijaan Athene tulee avuksi. Hektor asettuu vastarintaan ja vaatii taisteluun Akilleytä, ehdotellen, että voittaja jättäisi voitetun ruumiin hänen sukulaisilleen. Akilleys kieltäytyy rupeamasta sopimukseen ja tekee ensiksi hyökkäyksen. Hektor syöksyy häntä vastaan ja kaatuu Akilleyn raskas-vaskisella peitsellä kuolettavasti haavoitettuna. Kaatunut rukoilee, että hänen isänsä Priamon sallittaisiin lunastaa hänen ruumiinsa, mutta Akilleys vastaa: "Älä polvistu eteeni, sinä koira, äläkä rukoile vanhempieni kautta -- -- -- Koirat ja petolinnut tulevat repimään sinun ruumiisi kappaleiksi!" Kuolevana lausuu Hektor ennustavalla äänellä: "Minä tunsin sinut hyvin, enkä ole koskaan toivonut voivani taivuttaa sinua, sillä todellakin sinulla on rautainen sydän rinnassasi. Mutta varo nyt, ettet herätä jumalten vihaa ja ettei se päivä koita, jolloin Paris ja Foibos Apollo, vaikka oletkin urhoollinen, kaatavat sinut Skaijalaisen portin luona kuolleena virumaan!" Mutta heltymättä kiinnittää julma Akilleys ruumiin sotavaunuihinsa ja antaa sen Priamon ja Andromaken nähden laahata vaunujen jälessä Kreikkalaisten laivaleiriin.

Kun Akilleys on tullut laivojen luo, viskaa hän kuolleen ruumiin tomuiseen maahan Patrokleen paarin viereen. Näiden ponnistusten jälkeen näkee Akilleys yöllä unessa Patrokleen hahmon, joka moittii häntä siitä, että on jättänyt ystävänsä ruumiin niin pitkäksi aikaa hautaamatta. Seuraavana päivänä rakennetaan tulirovio ja hautajuhlallisuudet pidetään. Akilleys teurastaa kaksitoista Troijalaista nuorukaista, ja heidän ruumiinsa ynnä yhdeksän "pöytäkoiraa" ja muita uhriaineita viskataan roviolle, joka sitten sytytetään. Seuraavana päivänä, kun on luotu hautakumpu poltetun luiden peitteeksi, vietetään taisteluleikkejä kuolleen kunniaksi kilvan ajolla, nyrkkitaistelulla, painin lyönnillä, kilpajuoksulla, kaksintaistelulla, jossa aseina on kilpi ja keihäs, diskus(kiekon) heitolla, jousiammunnalla ja peitsen heitolla.

Mutta vielä hehkuu Akilleys vihasta, vielä hän on surusta sortuneena. Kahdentoista päivän kuluessa laahaa hän joka aamu Hektorin ruumista Patrokleen haudan ympäri. Vihdoin tulee Priamos Hermeen seurassa Akilleyn telttaan, ja hänen onnistuu sydäntä särkevillä rukouksilla saada lunastetuksi poikansa ruumis, joka Akilleyn käskystä pestään puhtaaksi, voidellaan öljyllä ja puetaan kauniisen vaippaan ja alusvaatteisin. Itse laskee Akilleys kuolleen paaripatjalle ja auttaa ruumista nostettaessa kirkasloisteisiin sotavaunuihin, joilla se viedään Troijaan. Katkerasti surraan kaikkialla kuollutta, ja Helenakin, tuon onnettoman sodan alkusyy, valittaa surkeasti suruaan.

Runoelma päättyy lyhyellä kertomuksella Hektorin hautajaisista, joidenka viettämistä varten Akilleys itsestään tarjoo kahdentoista päiväistä aselepoa.

Odysseia.

Uroona siinä Homeron kertomarunossa, jota sanotaan Odysseiaksi, on viisas ja urhoollinen Odysseys, eräs osanottajista Troijalaiseen sotaan ja kotoisin kreikkalaisesta Itaka saaresta. Runoelma on siis tavallaan jatkona Iliadiin, vaikka se käsittelee yksinään tämän miehen vaiheita sodan loputtua ja Trojan tultua hävitetyksi. Kreikkalaisten voittoa ei Akilleys saanut nähdä. Hän kaatui Pariin nuolesta, ja Odysseys toi sinne hänen poikansa Neoptolemon, joka johti viimeistä rynnäkköä Trojaan ja kaupungin hävitystä.

Kymmenen vuotta oli kulunut siitä kuin kreikkalaiset soturit työnsä toimitettuaan palasivat kotiin. Odysseyn yksin ei vielä ollut onnistunut saapua pieneen valtakuntaansa Itakaan, jossa häntä niin kauan ovat odottaneet hänen isänsä Laertes, puolisonsa Penelope ja poikansa Telemakos. Sillä aikaa kiusaavat Penelopea hävyttömät kosijat, jotka kutsumattomina tulevat ja nauttivat vieraanvaraisuutta Odysseyn talossa. Kuningatar ei kumminkaan tahdo suostua keneenkään; hän ei voi luopua siitä luulosta, että Odysseys vielä elää.

Ainoastaan jumalat tietävät, että Odysseys, joka on suututtanut Poseidonin, seitsemän vuotta on ollut vankina Ogygian saarella ihanan luonnottaren Kalypson vallassa. Lyhyen alkupuheen jälkeen alkaa runoelma jumalten neuvottelukokouksella Olympossa. Athene käyttää hyväkseen Poseidonin poissa-oloa ja muistuttaa Zeytä siitä turmiosta, johon hänen lemmikkinsä Odysseys on joutunut, ja Zeyn suostumuksella päätetään, että Hermes lähtisi ilmoittamaan kauniskutriselle luonnottarelle, ettei tämä enään saisi pitää luonaan rohkeamielistä Odysseytä. Itse lähtee Athene Menteen hahmossa -- Mentes oli Odysseyn perheen vanhoja tuttuja -- Itakaan ja neuvoo Telemakoa karkoittamaan pois hävyttömät kosijat ja menemään Pyloon ja Spartaan saadakseen tietoja isästään. Telemakos, näin saatuaan rohkeutta, menee äitinsä luo ja käskee häntä pysymään huoneessaan ja hoitamaan askareitaan; sillä, sanoo hän, "_minunhan_ tässä talossa isännyysvalta on". Sitten käskee hän kosijoita suorastaan menemään tiehensä muiden kestittäviksi. Hävyttömät kestivieraat hämmästyivät nuorukaisen rohkeita sanoja, mutta jäivät kuitenkin taloon ja huvittelivat iltahämärään, jolloin lähtivät kukin kotiinsa.

Aamulla kutsuu Telemakos kansan kokoon ja valittaa, ettei kukaan tahdo auttaa häntä karkoittamaan pois kosijoita, jotka teurastavat ja syövät hänen nautaeläimensä, lampaansa ja lihavat vuonansa sekä häpeämättä juovat hänen säkenöivän viininsä. Itkien vihasta viskaa hän valtikan maahan; kansa tulee liikutetuksi säälistä, mutta ei kukaan uskalla vastata. Silloin rupee julkea Antinoos, eräs kosijoista, puhumaan ja lykkää pakkovierailemisen syyn Penelopen niskoille, joka muka oli pettänyt heitä lupauksilla valita joku heistä puolisokseen niin pian kuin olisi ennättänyt kutoa valmiiksi vanhan appivaarinsa Laerteen kääriliinat; mutta palvelijattarilta ovat he saaneet tietää hänen öisin purkavan mitä päivällä on loitonut. Telemakos vetoo jumaliin, ja ennusmerkkinä näyttää hän kahta kotkaa, jotka raivoisasti tappelevat keskenään. Viisas ennustaja Haliterses ennustaa, ettei Odysseys ole kaukana, vaan on pian palaava kotiin; mutta hänet pakoittaa Eyrymakos vaikenemaan. Mentoria, joka puolustaa nuorta ruhtinasta, kohtelee Leiokritos ivalla. Telemakos lähtee nyt meren rannalle ja rukoilee Athenea, joka ilmestyy hänelle Mentorin hahmossa, hankkii hänelle laivan miehistöineen matkaa varten ja istuutuu hänen viereensä, kun hän yöllä lähtee vesille, varustettuna ruokavaroilla, jotka vanha imettäjä Eyrykleia äidin tietämättä oli hankkinut.

Pyloon tullessa tervehtii heitä Nestorin nuorin poika Peisistratos, joka ojennettuaan Mentorille kultaisen pikarin pyytää häntä ensiksi kanssaan rukoilemaan Poseidonia; "sillä kaikki ihmiset tarvitsevat jumalten apua". Nestor kysyy, onko heillä mitään toimitettavaa, vai ovatko he merirosvoja, johon Telemakos vastaa ilmoittamalla asiansa ja pyytämällä tietoja isästään. Sen kautta sai Nestor tilaisuuden kertoa Troijan hävityksestä ja Agamemnonin surullisesta kohtalosta kotiin tulon jälkeen. Valhehahmoinen Mentor ilmaisee nyt jumaluutensa hävitessään kiitävänä kotkana. Nestorin kehoituksesta lähtee Telemakos Peisistraton seurassa Spartaan.

Siellä vietetään juuri suurella komeudella kaksoishäitä Helenan tyttären Hermionen ja Akilleyn pojan Neoptolemon sekä Menelaon erään pojan Megapenteen ja Spartalaisen Alektorin tyttären välillä. Vieraat otetaan ystävällisesti vastaan, ja vaaleatukkainen Menelaos herättää Telemakon mielessä kaipausta ja surua, kun hän tulleita vielä tuntematta kertoo kaivatusta aseveikostaan Odysseystä. Helena astuu sisälle ja tuntee Telemakon Odysseyhyn vivahtavasta ulkonäöstä. Surua lievittääkseen sekoittaa hän viiniin tuskaa haihduttavia yrttejä, joita on saanut Egyptiläiseltä naiselta Polydamnalta.

Seuraavana päivänä kertoo Menelaos, miten hän houkutteli Proteyltä, vanhalta merenhaltijalta, tiedon paikasta, missä Odysseytä pidettiin vankina.

Kun Telemakos on saanut tämän tietää, hehkuu hän halusta palata laivalleen.

Kertomus palaa nyt Penelopeen, joka tuskissaan poikansa poissa-olosta rukoilee Athenen apua; jumalatar vakuuttaa hänelle unessa, että Telemakolla on luotettava seurakumppali. Nyt seuraa kertomuksessa jumalten neuvottelu, jossa Athene ehdottelee määrättäväksi, ettei yksikään valtikkaa kantava kuningas vastedes osottaisi lempeyttä ja oikeamielisyyttä, vaan ennemmin aina olisi julma ja harjoittaisi hävyttömintä väkivaltaa. Sillä Odysseys oli lempeä alamaisilleen kuin isä lapsilleen; mutta minkä palkan oli hän siitä saanut? Zeys lähettää nyt Hermeen Kalypson luo käskyllä, että tämä päästäisi Odysseyn irralleen, niin että hän onnellisesti pääsisi omaistensa luo ja tulisi takaisin korkeaholviseen kotitaloonsa ja rakkaasen isänmaahansa. Hän tottelee ja lähtee etsimään Odysseytä, joka istuu itkein ja valittain meren rannalla. Häntä vaivaa kalvava koti-ikävä, "koska luonnotar ei enään ollut hänelle mieleen".

Vihdoin lähtee Odysseys vesille kaatamistaan puista yhteenliitetyllä lautalla; mutta Poseidon, joka vielä on hänelle vihoissaan, antaa myrskyn raastaa lautan hajalleen. Odysseys, joka on käynyt kiinni irtautuneesen pölkkyyn, ajelehtii nyt kauan ympäri merta ja on jo henkensä heittämäisillään, kun hänen vihdoinkin onnistuu pelastua erääsen saareen. Hän valmistaa itselleen vuoteen lehdistä ja käy siihen nukkumaan. Unestaan hänet herättää huudollaan lauma nuoria tyttöjä, jotka huvitteleivat pallon heitolla. Kun Odysseys astuu esiin alastomuudessaan ainoastaan lehväkkään puunoksan vaillinaisesti suojaamana, pakenevat kaikki tytöt; ainoastaan Nausikaa, jonka isän Alkinoon, Faiakien kuninkaan, alueelle tuuli ja aallot olivat Odysseyn ajaneet, jää seisomaan paikoilleen. Hän huutaa takaisin kauniskutriset immet, muistuttaa heitä, että "kaikki muukalaiset ja kerjäläiset ovat Zeyn suojeluksen alaisia", ja käskee heitä ensin kylvettämään vierasta ja sitten hankkimaan hänelle ruokaa ja juomaa.

Kun Odysseys, saatuaan lainaksi vaatteita varastosta, jonka naiset ovat pestäkseen tuoneet alas meren lahdelmalle, pestynä ja kiiltävällä öljyllä voideltuna uudestaan astuu esiin, hämmästyy Nausikaa hänen jumalallista kauneuttaan ja toivoo saavansa sellaisen puolison. Hän kutsuu Odysseytä kotiinsa isänsä palatsiin, mutta käskee häntä seuraamaan vähän taampana, jotta eivät Faiakit saisi tilaisuutta tehdä ivallisia huomautuksia ja kummeksia, mistä hän lienee tavannut tuon uhkean muukalaisen, josta luultavasti olisi tuleva hänen puolisonsa. Athenen avulla tulee Odysseys utupilveen verhottuna kaupunkiin ja saatetaan sitten kuninkaan palatsiin. Täällä esiintyy hän ensin tuntemattomana, turvaa etsivänä muukalaisena, nauttii sellaisena hyvin ystävällistä kohtelua ja asetetaan kunniasijalle Alkinoon viereen. Vieras miellyttää kuningasta siihen määrään, että tämä ehdottelee Odysseylle, että hän jäisi hänen vävykseen, ja kuningatar Arete käskee palvelijattaria valmistamaan hänelle oivallisen makuusijan pylvässaliin. Seuraavana päivänä pannaan toimeen taisteluleikit, ja Alkinoos ehdottaa että lykättäisiin "synkkä laiva suolavirtaan", miehitettynä kahdellakuudetta reippaalla nuorukaisella, jotka ottaisivat huolekseen laittaa muukalaisen niin pian kuin mahdollista takaisin kotiinsa. Juhla-aterian kestäessä laulaa sokea runolaulaja Demodokos "miesten mainioista uroteoista" ja erittäinkin kiistasta Troijan luona Odysseyn ja Akilleyn välillä. Muistojen voiman valtaamana peittää Odysseys kasvonsa salatakseen kyyneliään. Kun Alkinoos huomaa vieraansa liikutuksen, käskee hän alkamaan kilpaleikkejä. Eyryalon ärsyttämällä, joka Odysseyn antaessa kierteleviä vastauksia sanoo pitävänsä häntä kauppaa harjoittavana laivurina, vaan ei minään kilpataistelijana, sieppaa Odysseys raskaan diskuskiekon ja viskaa sen kauas toiselle puolelle sitä maalia, johon Faiakien reippaimmat miehet jaksoivat kiekkonsa heittää. Sitten vaatii hän kokoontuneista ketä tahansa rupeamaan mihin kilpailuun vain haluaa. Kun kaikki ovat ääneti, huomauttaa Alkinoos yleistä hämmästystä haihduttaakseen, että Faiakit eivät nyrkkitaistelussa ja paininlyönnissä ole mestareja; mutta sitä vastoin ovat he kilpajuoksijoina nopeita kuin tuuliaispää ja oivallisia merimiehiä, jotka muuten pitävät paljon juhlakesteistä, huvinäytelmistä ja tanssista, mielellään pukeutuvat monivärisiin vaatteihin sekä rakastavat lämpimiä kylpyjä ja pehmeitä vuoteita. Nyt pannaan toimeen tanssit, ja sillä aikaa rientää airut hakemaan lyyräsoitinta Demodokolle. Kun tämä laulettuaan Areesta, Afroditesta ja Hefaistosta sittemmin juhla-aterian kestäessä loihe laulamaan Troijan valloituksesta, kuuntelee Odysseys taas liikutettuna kyynelsilmin. Alkinoos huomaa tämän, käskee Demodokoa lopettamaan laulunsa ja pyytää vierasta ilmaisemaan nimensä. Sitten vastaa tämä rohkeasti ja suoraan: "Minä olen Odysseys, Laerteen poika, joka kaikellaisen viekkauden kautta olen hankkinut itselleni arvoa ihmisten kesken ja maineeni kohoaa taivaasen asti". Sitten kertoo Odysseys vaiheensa Troijasta lähdön jälkeen. Ensiksi tuli hän toverineen Kikonien kaupunkiin Ismaroon, joka valloitettiin ja hävitettiin. Mutta Kikonit yllättivät voittajat, jotka taistelun jälkeen olivat juoneet liiaksi simaa, ja karkoittivat heidät tulisen taistelun perästä takaisin laivoille. Kymmenen päivää kestävän myrskyisen merimatkan jälkeen tulivat he lotos-syöjien maahan. Ken vain söi tätä "kukkaisravintoa", se unohti kaiken muun eikä enään tahtonut sieltä lähteä. Väkisin täytyi Odysseyn kulettaa miehistään monta, jotka olivat lotos-ruokaa syöneet, takaisin laivoille, ja niin taas jatkettiin matkaa läheiselle Kyklopien saarelle. Kyklopit olivat julkeaa kansaa ilman mitään lakeja, oikein ihmishahmoisia hirviöitä _yksi_ silmä keskellä otsaa. Yksi niistä, Polyfemos, Poseidonin poika, asui yksin luolassaan, jossa Odysseys ja muutamia hänen toverejansa kerran kävivät hänen luonaan. Vähääkään huolimatta heidän pyynnöstään saada nauttia ystävällistä kohtelua, nielasi hän heti kaksi heistä karvoineen päivineen. Vielä suuruspalakseen seuraavana päivänä söi hän taas kaksi. Sillä välin keksi Odysseys keinon: hän tarjosi Kyklopille muassa tuotua viiniä, ja tämä huumautui sitä juotuaan niin, että kaatui selälleen maahan ja nukkui. Nyt syöksi Odysseys päästä teroitetun palavan puunrungon jättiläisen silmään, ja sillä aikaa kuin hirviö ulvoi tuskasta käyttivät Kreikkalaiset tilaisuutta pelastautuakseen luolasta siten, että asettuivat riippumaan Kyklopin lampaiden mahan alle, kun tämä aamusella laski ne laitumelle. Polyfemos heitti heidän jälkeensä kivenlohkareen, joka ei kuitenkaan ketään vahingoittanut.

Kyklopien saaresta (Siciliasta) tulivat he harhaillessaan saareen, jossa asui Eolus, tuulien kuningas ja kuolemattomien jumalten ystävä. Lähtiessään sieltä sai Odysseys lahjaksi härännahkaisen säkin, johon kaikki tuulet, paitsi se, jota hän tarvitsi kotimatkalla, olivat suljetut. Yhdeksän päivää purjehtivat he suoraan Itakaa kohden ja näkivät jo vartiotulet sen rannalla, kun toverit, Odysseyn kotvaksi aikaa nukahdettua, uteliaisuudesta avasivat säkin. Irtautuneet tuulet alkavat riehua ja raivoisa "tuulenpyöriäinen" kuletti heidät takaisin tuulten jumalan saareen. Hän lähetti heidät luotaan, koska tahtoi pysyä erillään miehistä, jotka nähtävästi olivat jumalten kirouksen alaisia, ja niin tulivat he Lastrygonien maahan, jossa uudestaan joutuivat jättiläisten ahdistettaviksi, jotka syövät heistä yhden, heittelevät heidän laivojaan kivillä ja seivästävät ikäänkuin kaloja tuulastettaissa miehistön, joka koettaa pelastua uimalla.

Odysseys, joka on ankkuroinnut laivansa turvalliseen paikkaan sataman ulkopuolelle, pääsee pakoon ja jatkaa matkaansa erääsen saareen, jossa asuu loitsutaitoinen Kirke. Eyrylokos lähetetään kahdenkolmatta miehen kanssa tiedustusretkelle. He tulevat palatsille, ja kauniskutrinen jumalatar kutsuu heidät sisälle. Kaikki noudattavat kutsumusta, ainoastaan Eyrylokos, joka aavistaa pahaa, jää ulkopuolelle. Kirke muuttaa sisään tulleet sioiksi, sulkee heidät karsinoihin ja ravitsee heitä sellaisella ruoalla, "kuin mitä siat kaikkina aikoina ovat saaneet syödäkseen". Ihmisjärkensä saavat he kuitenkin pitää.

Kun Odysseys saa tämän tietää, rientää hän heidän avukseen ja tapaa matkalla Hermeen, joka antaa hänelle ihmeellisen mustajuurisen ja valkeakukkaisen kasvin, jota jumalat nimittävät moly-yrtiksi, ja tällä hän pelastuu Kirken loitsutempuista. Jumalattaren rakkautta hän ei kuitenkaan voi vastustaa, vaan jää vuodeksi hänen luoksensa. Toverit pääsevät sikana-olostaan heti hänen tulonsa jälkeen.

Lähdettyään Kirken luota purjehtii Odysseys jumalattaren neuvon mukaan kuolleitten maahan, Hadeen ja Persefoneian valtakuntaan, saadakseen loihtusanoja sokealta ennuspapilta Teiresiaalta, joka vielä kuolemankin jälkeen, yksinään harhailevien varjojen keskellä, oli saanut pitää ajatusvoimansa ja viisautensa. Hän löytää tämän maan syväaaltoisen okeanin ääriseudussa, jossa aurinko ei koskaan loista, jossa aina vallitsee kimerialainen yö. Täällä uhraa hän Kirken kehoituksesta mustan oinaan ja juoksuttaa veren maahan kaivettuun kuoppaan. Tästä kuopasta nousevat ilmoille kuolleitten sielut, mainioiden naisten ja miesten, joita Odysseys puhuttelee. Siinä Akilleys muun muassa selittää mieluummin tahtovansa palvella renkinä maalla, kuin kantaa valtikkaa mädäntyneiden kuolleiden valtakunnassa. Teiresiaalta saa hän tietää ne vaiheet, jotka häntä uhkaavat ennen kotiintuloa. Hänen äitinsä Antikleia sanoo kuolleensa surusta, ja hänen isänsä viettää kurjaa, ilotonta elämää. Kun kuolleet vihdoin suurella jyrinällä tuhansittain kokoontuvat hänen ympärilleen, valtaa pelko Odysseyn, hän palaa laivalleen ja purjehtii takaisin Kirken luoksi. Tämän ennustuksen mukaan joutuu hän Sirenien saareen, ja ettei hän hurmautuisi näiden sisarusten tenhoovasta laulusta, pistää hän vahaa seuralaistensa korviin ja sidotuttaa itse itsensä mastoon. Menetettyään kuusi miestä, pääsee hän sitten ohi merihirviöiden Skyllan ja Karybdiin ja saapuu rannikolle, jossa auringon jumalan härät käyvät laitumella. Kun harhailijat eivät pääse täältä lähtemään vastatuulelta, loppuvat heiltä ruoka-aineet, ja Eyrylokon neuvosta teurastavat miehet uhkeimmat häristä. Tästä suuttuu auringon jumala, ja kun laiva taas laskeutuu vesille, syntyy myrsky, joka murtaa maston; samassa iskee salama laivaan, valtava laine pyyhkäisee toverit kannelta mereen "kuin merivarikset vain", ja Odysseyn yksin onnistuu pysyttäytyä laivahylyssä. Kauan aikaa ajelehdittuaan haahden mastolla saapuu hän, kuten jo ennen on mainittu, Kalypson saareen ja sieltä Faiakien maahan.

Kun Odysseys kaikkien läsnäolevien äänettöminä istuessa oli kertonut kaiken tämän ja tavanmukaiset tarkat valmistukset oli tehty, astuu hän saatuaan runsaasti lahjoja faiakilaiseen laivaan, joka vie hänet Itakaan, jonne hän saapuu nukuksissa ja jossa soutajat, jotka heti palaavat, asettavat hänet öljypuun siimekseen. Kun hän herää, ei hän tunne paikkaa kotiseudukseen, ennen kuin Athene ilmestyy hänelle nuoren lammaspaimenen hahmossa. Athene muuttaa hänet vanhan kerjäläisen muotoon ja neuvoo häntä etsimään suojaa hänen sikopaimenensa Eymaion luona. Tältä uskolliselta palvelijalta, joka, vaikka onkin orja, on ruhtinaallista alkuperää ja hyvin mieltynyt herransa perheesen, saa Odysseys nauttia mitä ystävällisintä kohtelua. Aluksi sanoo Odysseys olevansa kretalainen ruhtinas ja olleensa osallisena Troijan sodassa, jossa oli nähnyt Odysseynkin. Huhuna sanoo hän sittemmin kuulleensa hänestä ja vakuuttaa olevansa varma siitä, että Odysseys pian palaa, "jumalallinen sikopaimen" valmistaa vihdoin Odysseylle oivallisen makuusijan lieden luona, mutta asettuu itse yöksi erinäiselle paikalle kallioseinämän viereen sikakarjan läheisyydessä.

Telemakoa, joka sillä välin on viettänyt kuukauden Spartassa, kehoittaa Athene unessa palaamaan kotiin, sillä muutoin olisi pelättävä, että Penelope ehkä taipuisi Eyrymakon runsaista lahjoista. Tunnetaanhan, millainen naisen sydän on. Seuraavana aamuna palaa hän. Noustuaan maalle Itakassa menee hän sikopaimenen majaan; vahtikoirat, jotka tuntevat hänen astuntansa, juoksevat häntä vastaan heiluttaen häntäänsä, ja Eymaios painaa hänet syliinsä ja suutelee häntä sydämellisesti. Odysseys tarjoo nuorukaiselle istumapaikkansa; mutta Telemakos ei tahdo riistää mieheltä vanhemman oikeutta, vaikka tämä onkin ryysyihin puettu. Kun Telemakos on syönyt, pyytää hän Eymaiolta tietoa muukalaisesta. Sikopaimen kertoo, mitä ennen on kuullut Odysseyltä. Telemakos lähettää paimenen kertomaan Penelopelle hänen kotiintulostaan, ja nyt kun isä ja poika ovat kahden kesken, kehoittaa Athene Odysseytä ilmaisemaan, kuka hän on. Rääsyt putoovat hänen yltään: hämmästyneen Telemakon edessä seisoo vanhan kerjäläisen asemesta hyvin puettu mies täysissä voimissaan, verevillä poskilla ja terässinervällä leukaparralla. "Totta tosiaankin, sinä olet varmaankin joku avarakaartoisessa taivaassa asuvista jumalista!" sanoo Telemakos. "Minä en ensinkään ole mikään jumala -- minä olen sinun isäsi", vastaa Odysseys. Telemakos, joka oli aivan pieni lapsi kun Odysseys lähti Troijaan, ei ota hevillä uskoakseen; mutta vihdoin täytyy hänen kuitenkin uskoa. Syleillessä itkevät molemmat yhdessä syvästä liikutuksesta ja kertovat toisilleen vaiheitaan. He suostuvat etteivät kertoisi mitään Penelopelle ennenkuin ovat varmat riittävästä avusta kosijoita vastaan. Hämmästynyt Telemakos pelkää, etteivät he kahden voisi tehdä mitään niin monelle; mutta Odysseys, joka tuntee itsessään että koston päivä on tullut ja joka tietää, että hänen puolellaan ovat Zeys ja Athene, kysyy pojalta pilkallisesti: "Etkö luule, että heidän apunsa riittää, vai tarvitseeko minun hakea muita aputaistelijoita?"