Part 13

Neljän vuoden kuluttua oli Filippos koko Tessalian herrana ja uhkasi Termopyleä. Sitten piiritti hän Heraionia, Trakian niemekkeen läheisyydessä olevaa kaupunkia, jonka Athenalaiset olivat miehittäneet. Tämä suorastaan uhkasi Athenalaisten viljakauppaa; mutta nämät, saatuaan tietää Filippon olevan sairaana, rauhoittuivat luulotellen välttäneensä vaaran. Mutta kun he olivat saaneet kuulla, että Filippos oli tointunut, valitettiin kansankokouksessa sotajoukkojen riittämättömyyttä, ja Demostenes piti ensimmäisen "Filippolaisen" puheensa Filippoa vastaan. Siinä sanottiin Athenalaisten joutuneen tukalaan asemaan, vaan vielä olevan toivoa, koska he vielä eivät olleet kaikkia tehneet mitä voivat. Syynä siihen että Filippos oli niin vaarallinen, oli heidän välinpitämättömyytensä; mutta Kreikan tähden ja Athenan kunnian ylläpitämiseksi oli asiat aivan toisiksi muutettavat. Teidän sotanne Filippon kanssa, sanoi hän, on raakalaiskahakan kaltainen; ken ensimmäisen iskun saa, tunnustaa aina kädellään paikkaa, mihin se sattui; jos häntä sivahutetaan toiseen paikkaan, koettaa hän käsillään suojella sitä, vaan väistää tahi katsoa ihmisiä silmiin, sitä hän ei voi eikä tahdo. Suurimpia hupsuja ovat kuulumislatelijat, jotka jaarittelevat Filippon aikomuksista, ikäänkuin hän muka antaisi tuumiaan ihmisten tiedoksi. Lopettakaamme sentähden kaikki tarpeettomat arvelut ja muistakaamme ainoastaan, että Filippos on vihollinen, joka kauan on meitä loukannut, ja että tulevaisuuden ratkaiseminen on meidän omassa vallassamme. -- Mutta Athenalaisten herkkäuskoisuus ja välinpitämättömyys pääsi voitolle; turhaan Demostenes vetosi heidän isänmaanrakkauteensa.

Sitten seurasi Demosteneen mainio puhe Rodossaaren vapaista asukkaista, jotka olivat rikkoneet liittonsa Athenalaisten kanssa, mutta nyt hartaasti halusivat sitä uudistaa. Tässä tilassa puhui hän kansanvallan puolesta ja sanoi, että Ateenalaisille oli parempi kansanmielinen hallitus, vaikka kaikki muut Kreikkalaiset heitä vihaisivatkin, kuin harvainvalta näiden ollessa heidän ystävinään. Valtioasetusten kumoojia tulee kaikkien vapauden ystäväin pitää yhteisinä vihollisina. Niiden taas, jotka luopuvat esi-isiltä peritystä valtiollisesta menettelytavasta, ei pitäisi sallittaman olla neuvonantajina. -- Mutta nytkään ei kukaan totellut Demostenesta; Rodos sai pitää harvainvaltaisen hallituksensa.

Kun Filippos sillä aikaa oli pelästyttänyt Olyntolaisia hyökkäämällä erään heidän suojeluksensa alaisen, Kalkediken niemellä olevan kaupungin kimppuun, kääntyivät nämät Athenalaisten puoleen avunpyynnöllä, ja Demostenes piti nuot kolme maan mainiota "Olyntolaista" puhettaan tämän liiton puolustukseksi. Hän koetti ensin herättää rohkeutta maanmiehissään osoittamalla Filippon vallan heikot puolet ja puhumalla hänen siveettömästä elämästään; mutta hän selitti heille myöskin, että Filippos, jos he antaisivat Olynton joutua hänen käsiinsä, piankin siirtäisi sodan Attikaan. Hänen viimeinen puheensa tästä asiasta on loistavin esitelmä mikä koskaan on pidetty. Hän koetti saada Athenalaisia luopumaan siitä harhaluulosta, että he muka voisivat rangaista Filippoa, milloin vain tahtoisivat, ja hän käski heitä tarkasti varomaan, etteivät itse tulisi kaupassa häviämään. Hän kehoitti heitä lakkauttamaan lait yleisistä huveista ja muistutti heitä heidän esi-isäinsä urotöistä, joilla nämät olivat saavuttaneet kunnian sellaisen, ettei sitä kateus voinut vahingoittaa, eikä ainoastaan taistelulla ja aseilla, vaan myöskin kaupunkiansa niin taiteellisesti kaunistamalla, ettei jälkimaailma koskaan ole voinut saada aikaan mitään niin ihanaa; ja kuitenkin olivat he yksityisessä elämässään niin vaatimattomia, ettei mainioimmillakaan pohatoilla ollut komeampia huoneita kuin heidän naapureillaan. He eivät valtiollisella menettelyllään pyrkineet kokoomaan rahoja; jok'ainoa heistä katsoi velvollisuudekseen tehdä työtä yhteisen hyvän eteen. Mutta, sanoi hän, katsokaa niitä miehiä, joiden valtiomiehenä-olosta meidän nykyinen asemamme on hedelmänä. He ovat nousseet keppikerjäläisistä rikkaiksi hekumoitsijoiksi; muutamat heistä ovat rakentaneet itselleen taloja, jotka ovat julkisia rakennuksia paljoa komeammat, ja samassa määrässä kuin valtion mahtavuus on vähentynyt, on heidän rikkautensa enentynyt.

Vihdoin sai hän Athenan kiihoitetuksi lähettämään sotajoukon liittolaistensa avuksi, ja Filippos menetti toisen silmänsä erään Olyntolaisen nuolesta, mutta kaupunki valloitettiin kuitenkin lahjomisten avulla ja tasoitettiin maata myöten.

Athenassa saattoi rikas mies monella tavoin sortaa ja tehdä vääryyttä niille, joihin oli suuttunut, ja siten oli Demosteneskin joutunut erään Meidias nimisen miehen vihattavaksi. Koska tämä oli estynyt yrityksestään tehdä tyhjäksi ne lailliset varakeinot, joihin Demostenes oli ryhtynyt holhojiansa vastaan, vainosi hän Demostenesta kaikin tavoin ja kävi vihdoin julkisesti häntä ahdistamaan, josta hän kuitenkin haastettiin oikeuteen. Ei tiedetä varmaan, tuliko asia oikeudessa käyteltäväksi vai ei; ainakin löytyy Demosteneen tätä tilaisuutta varten laatima puhe vielä tallella. Se on täynnä solvauksia, mutta siitä saa samalla käsityksen niistä vallan väärinkäytöksistä, joita saattaa kansanvaltaisessakin yhteiskunnassa tapahtua.

Meidias oli, sanoo Demostenes, saanut aikaan, että tuli valituksi ratsuväen upseeriksi, vaikka tuskin osasi ratsastaa poikki torin. Hän oli Athenan erääsen esikaupunkiin rakentanut talon niin suuren, että se pimitti kaikki muut läheisyydessä olevat talot. Tahdotteko te, kysyy hän, antaa hänen jäädä rankaisematta sentähden että hän on rikas? Mutta jos sallitte sellaisen röyhkeän roikaleen, kuin hän on, rikkauteensa luottaen harjoittaa ilkeyttä, niin te annatte hänelle aseet käteen käytettäviksi teitä itseänne vastaan. Minä otaksun teidän tuntevan hänen pöyhkeän ja ynseän käytöksensä, mutta monet eivät tule kertomaan, mitä kaikkea ovat kärsineet pelätessään hänen käräjöimishaluansa; sillä kun konnalla ja äytärillä on apunaan rahoja, on hänellä suojamuuri kaikkia hyökkäyksiä vastaan. Henkivartijoina on hänellä palkkasotureja ja käytettävinään on hänellä liuta todistajia, jotka vakuuttavat ja valehtelevat vähääkään arvelematta. Kaikki tämä uhkaa teitä jokaista; mutta yhdistyneinä te varmaankin olette häntä paljoa voimakkaammat ja voitte hillitä hänen hävyttömyytensä. Minä tiedän aivan hyvin, että hän on vievä mukanaan lapsensa oikeuden eteen, nöyrästi puhuva ja itkevä; mutta mitä enemmän hän niin tekee, sitä enemmän tulee teidän häntä kammoksua, sillä jos hänen käytökseensä olisi syynä kykenemättömyys nöyrästi käyttäytymään, niin olisi kohtuullista ottaa huomioon hänen mielenlaatunsa; mutta koska hän osaa taitavasti teeskennellä, ei teidän tule antaa hänen itseenne vaikuttaa enempää kuin hänen menettelytapansakaan, jonka te kokemuksesta tunnette. Ehkä hän on sanova minun valmistaneen puhettani, ja minä myönnänkin sen laatineeni niin hyvin kuin olen kyennyt; mutta hyvin tyhmähän minä olisin, jos sellaisia vääryyksiä kärsittyäni kammoisin vaivaa aikoessani niitä teille esittää. Minä väitän Meidiaan laatineen puheeni, sillä se joka on antanut asiallisen aineen, häntä on tietysti syystä pidettävä puheenkin sepittäjänä, eikä sitä, joka ainoastaan on nähnyt vaivaa keksiessään tapaa, jolla hän teille esittäisi oikeata asiaa.

Surullinen nöyryytyksen aika odotti Kreikan kansaa. Vähitellen sai Filippos haltuunsa Termopylen ja koko Fokiin, jossa Delfin temppeli oli. Nyt astui esille vastaisen puolueen etunenässä Aiskines, Demosteneen kuuluisa kilpailija, ja puolusti sitä häpeällistä rauhaa, jonka Athena oli tehnyt veriin tahratun raakalaisen kanssa, hänen päästyään puheenjohtajaksi Amfiktyonien neuvostoon ja siten, ainakin tavallaan, Kreikkalaiseksi. Mutta Demosteneskin myönsi, ettei sen Delfin puolesta, joka nyt enään oli jälellä, kannattanut taistella, ja että olisi ollut hulluutta kieltäytyä rauhaan suostumasta.

Filippon valtiolliset toimet tarkoittivat Athenan eroittamista muista, ettei se voisi saada koko Kreikkaa nousemaan kapinaan häntä vastaan; sentähden alkoikin hän sekaantua muiden valtioiden asioihin. Demostenes, hyvin oivaltaen hänen tuumansa, suostutti Athenalaiset itselleen uskoinaan Peloponnesoon siinä tarkoituksessa tehtävän lähetystoimen, että tehtäisiin tyhjäksi ahnastelijan vehkeet. Hän kävi useissa heidän kaupungeissaan, sanoi heille suoraan, ettei olisi puhumistakaan liitosta vapaitten valtioiden ja sortovaltiaan välillä, ja huomautti, että muutamat kansalaiset mielellään alistuisivat vieraan vallan alle, jos he siten pääsisivät muita hallitsemaan. Filippos laittoi lähettilään Athenaan haihduttamaan näitä epäluuloja, ja siitä sai Demostenes toistamiseen purkaa vihaansa Makedonian kuningasta vastaan.

Paljon on keksitty kaupunkien varustuksia, niinkuin valleja, muureja, kaivantoja j.m.s.; mutta viisasten ihmisten mielessä on yhteinen suojeluskilpi, kaikille hyödyllinen ja tarpeellinen, mutta erittäinkin vapaille kansoille tyranniutta vastaan, ja tämä on -- epäluuloisuus. Säilyttäkää sitä, niin ei kukaan voi teille tehdä mitään pahaa. Jokainen kuningas ja sortovaltias on vapauden vihollinen ja lakien vastustaja. Olkaa siis varoillanne, ett'ette, koettaessanne välttää sotaa, joudu vieraan valtiaan hallittaviksi.

Demostenes teki heti sen jälkeen yrityksen saattaa Aiskineen kansalaistensa epäluulon alaiseksi, tuomalla esiin herjaavia syytöksiä, että tämä oli Filippon juhta; mutta Aiskines vapautettiin kanteesta, vaikka tosin vain kolmenkymmenen äänen enemmistöllä.

Nyt Demostenes uudestaan käänsi puhujatoimintansa Filippon vehkeitä vastaan ja piti puheensa "Kersonesosta", jossa hän esitti että kansan ensin tulisi iskeä kiinni vihollisiinsa, ennenkuin haastoi ystävänsä oikeuteen, niinkuin eräälle kelvolliselle sotapäällikölle, Diopeiteelle, oli tehty. Hän kävi ankarin sanoin valtiollisten vastustajainsa kimppuun ja moitti niille annettua lupaa puolustaa Filippon etuja. Hän kehoitti kansalaisiaan rankaisemaan kavalia valtiomiehiä ja siten todistamaan, että kunnon miehet olivat sekä muiden että omasta puolestaan antaneet hyviä neuvoja.

Eräässä toisessa puheessaan kysyy hän, arvelivatko he, että ne, jotka hankkivat sotakaluja, ovat pidettävät rauhallisina ihmisinä siksi kuin alkavat käyttää näitä sotakoneita muureja vastaan. Hänen mielipiteensä mukaan on sitä, joka varustaa valloitustarpeita, pidettävä vihollisena jo ennenkuin hän on peistä viskannutkaan tai joustaan jännittänyt. Hän moittii heitä, kun ovat Filippolle myöntäneet oikeuden toimia oman mielensä mukaan ja näyttävät pitävän hänen menettelytapaansa pikemmin laillisen perillisen menettelytapana, kuin orjan, joka hävittää ja turmelee sellaista, johon hänellä ei mitään oikeutta ole. Täytyypä löytyä joku syy, jatkoi hän, minkä vuoksi Kreikkalaiset, jotka vanhastaan ovat olleet niin arkoja vapaudestansa, nyt niin halusta pyrkivät orjuuteen. Nyt puuttuu jotakin, mitä löytyi niiden sydämissä, jotka voittivat Persialais-vallan eivätkä vaikeroinneet kestäessään kovia taisteluja maalla ja merellä. Mitä se oli? Ei liukkautta ja kavaluutta, vaan petollisuuden ja lahjomisen kauheksumista. Nyt sitä vastoin herättää kateutta, jos joku henkilö saa lahjoja, naurua, jos hän siitä puhuu, sääliä, jos hän siitä tuomitaan, ja vihaa niitä vastaan, jotka rikoksen ilmi antavat. Kansalliseen voimaan nähden on meillä, vanhoihin aikoihin verraten, kaikki edut puolellamme, mutta näiden nurkkakaupustelijoiden vehkeet tekevät ne hyödyttömiksi ja joutaviksi. Kreikan pelastus, niin lopetti hän puheensa, on teidän tehtävänne, Athenalaiset; tämän kunniatoimen ovat teidän esi-isänne, kestettyään monta suurta vaaraa, saaneet ja jättäneet sen teille perinnöksi.

Seuraavana vuonna teki Filippos yrityksen valloittaa Byzantionia -- nykyistä Konstantinopolia -- ja muita läheisiä kaupunkeja; mutta Athenalaiset tulivat väliin, muut valtiot antoivat heille apuaan, Filippos sai kokea kovaa vastarintaa, Athena saavutti jälleen ylivaltansa merellä ja kansankokous antoi Demosteneelle kiitoslausunnon hänen hyvistä neuvoistaan ja innostaan.

Vähää sen jälkeen syntyi Aiskineen toimesta pyhä sota, jota käytiin sentähden että oli viljelty Delfin temppeliin kuuluva alue, ja Filippos valittiin Amfiktyonien (12:n Delfin ympärillä asuvan Kreikkalais-heimon) sotajoukon johtajaksi. Hän marssi heti Elateiaan, joka oli ainoastaan 10 peninkulman päässä Athenan rajoilta, asettui leiriin ja kehoitti Thebeläisiä yhdessä hänen kanssaan hyökkäämään Attikaan.

Mainioimmassa puheessaan kuvaa Demostenes sitä vaikutusta, jonka sanoma tästä Athenassa herätti. Kaupungissa nousi yleinen hämmästys; päivän koittaessa kokoontui kaikki kansa Pnyxille; sanansaattaja kysyi: Ken haluaa puhua? Mutta ei kukaan astunut esille, ennenkuin Demostenes vihdoin pyysi sananvuoroa.

Filippon tuuma, sanoi hän, on rohkaista ystäviään ja herättää kauhua vihollisissaan. Karkoittakaa siis tuska mielestänne ja astukaa maailman nähtäviin aseet kädessä, jotta ne, jotka ovat myyneet isänmaansa, oppisivat tietämään, että teidän voimanne ovat annetut vapauden puolesta taistelevien käytettäviksi. Älkää esittäkö Thebeläisille mitään ehtoja, vaan ilmoittakaa suoraan olevanne alttiit tulemaan heille avuksi. Jos he suostuvat tarjoukseen, niin me olemme menetelleet tavalla, joka tuottaa maallemme kunniaa; jos sitä vastoin ehdotus raukeaa tyhjiin, niin he siitä eivät saata syyttää muita kuin itseään.

Neuvoon suostuttiin, Demostenes lähetettiin asiaa ajamaan, Thebeläiset hyväksyivät hänen ehdotuksensa, ja Athenalaisten sotajoukko marssi Boiotiaan ystävänä ja liittolaisena.

Taistelu tapahtui Kaironeian luona. Väkeä oli kummallakin puolella melkein yhtä paljon, mutta Kreikkalaisilla ei ollut kelvollista sotapäällikköä; Makedonialaista sotajoukkoa sitä vastoin johti Filippos ja hänen nuori poikansa Alexander. Taistelun päätökseksi tuli Kreikkalaisten vapauden kukistuminen. Demostenes taisteli itse Kreikkalaisten riveissä ja piti hautapuheen kaatuneille. Mutta vaikka hänen ponnistuksensa hedelmäksi ei tullutkaan voitto, ei hän kuitenkaan menettänyt kansan luottamusta.

Kahta vuotta myöhemmin kuoli Filippos salamurhaajan kädestä; mutta Demosteneen vapaudenhaaveilut eivät sittenkään toteutuneet, eivätkä Persiasta saadut rahat olleet isänmaalle miksikään hyödyksi. Alexander kukisti pikaisesti Thebessä syntyneen kapinan, ja koko kaupunki hävitettiin maan tasalle, ainoastaan Pindaron huone jätettiin koskematta. Peläten samaa kohtaloa kiiruhtivat Athenalaiset nöyrästi toivottamaan onnea voittajalle, joka siihen vastasi vaatimuksella, että kaikki puhujat, jotka olivat Makedonialaisia -- niiden joukossa tietysti Demosteneskin -- jätettäisiin hänen haltuunsa. Tämän vaatimuksensa hän sittemmin kuitenkin peräytti.

Kun, Persialaisen vallan kukistuttua ja Spartan kuninkaan sankarina kaaduttua yrittäissään takaisin voittaa Kreikan vapautta, yleinen mielipide Athenassa oli kääntynyt jokaista vastaan, joka kehoitti Alexanderia vastustamaan, koetti Aiskines lannistaa kilpailijaansa puhumalla tehtyä ehdotusta vastaan että Demosteneelle annettaisiin julkinen kiitoslause: Demostenes ei ollut toimissaan käyttäytynyt rehellisesti, arveli Aiskines, eikä sentähden ansainnut mitään kunnianosoitusta. Demosteneen vastaus -- hänen puheensa "Seppeleen puolesta" -- puolusti hänen valtiollisen elämänsä virheettömyyttä. Pelkäämättä sanoi hän kansankokouksessa, että hän, vaikka olisi edeltä päin arvannutkin miten asia oli päättyvä, olisi puhunut ja toiminut samoin kuin hän oli tehnyt, ja selitti muistelevansa entistä menettelytapaansa tyytyväisyydellä ja uljuudella. Aiskineen juonien kauttahan, sanoi hän, Filippos oli päässyt Termopyleen, joka oli kaikkien seuraavain onnettomuuksien alkuna. Vaikka olisikin kauheaa ajatella, että Kreikka tottelisi vieraan valtiaan käskyjä, niin kuitenkin olisi kunniaksi Athenalle että se oli koettanut parastaan sellaista häpeää poistaakseen. Mainiten muutamia loistavimpia tapauksia Hellaan entisestä historiasta muistutti hän kansalaisiaan siitä, että onhan elämä kerran loppuva ja tuoni tempaava senkin, joka koettaa piiloutua vasuun; mutta he ja heidän esi-isänsä olivat aina olleet valmiit astumaan kunnian tietä, aina alttiit nureksimatta käymään siihen kohtaloon, jonka taivaiset ovat määränneet. Älkää luulko Filippoa syyksi kaikkien Kreikan onnettomuuksiin; niistä vastatkoot ne monet ilkeät roikaleet, joita silloin kaikkialla löytyi ja joiden joukkoon tämä Aiskineskin kuuluu; sillä se, joka siemenen kylvää, on vastuun alainen siitä, mikä siemenestä kasvaa. Minua kummastuttaa, ettette heti ensi kerran hänet nähdessänne kammoksuen kääntäneet kasvojanne pois hänestä; mutta näyttää siltä, kuin synkkä pimeys verhoisi totuuden teidän nähtävistänne.

Minä pysyn siinä, että jos tulevaisuuskin olisi voitu edeltä päin arvata, niin ei Athenan koskaan olisi tullut poiketa tieltään, jos se vähääkään välitti omasta kunniastaan, entisaikain muistoista ja vastaisuuden arvostelusta. Se, joka itseään pitää ainoastaan vanhempainsa lapsena, odottaa kuolemaa, milloin se luonnon lakien mukaan on tuleva; mutta se, joka myöskin pitää itseään isänmaansa lapsena, sen mielestä on kuolemaa vähemmin pelättävä, kuin sitä häpeää ja häväistystä, jota kansalainen saa kärsiä vieraan vallan alle jouduttuaan. Luulottelenko minä itserakkaudessani herättäneeni teissä esi-isienne ylevän mielialan mukaisia tunteita? En, minä väitän, että nämä tunteet ovat teidän omianne ja että Athenan kansaa elähytti sellainen henki jo ennen minun aikaani. Kun Aiskines moittii teidän valtiollista menettelyänne, niin hän siis todenteolla koettaa teiltä ryöstää katoomatonta kunniaa. Mutta te ette ole väärin menetelleet, Athenan miehet, taistellessanne vapauden ja kaikkien vapautuksen edestä -- sen vannon minä esi-isäinne nimessä, jotka ovat taistelleet Maratonin luona, niiden nimessä, jotka Plataian luona mittelivät miekkojaan vihollisten kanssa, niiden nimessä, jotka taistelivat Salamiin ja Artemisionin luona, ja monen muun sankarin nimessä, jotka ovat saaneet lepokammionsa yleisissä haudoissa ja joita kaikkia kaupunki on kunnioittanut samalla kunniallisella hautauksella -- te voittajat ja voitetut. Sen teenkin syystä; sillä mitä urhoollisten miesten tuli tehdä, sen kaikki tekivät, vaikka korkeampi voima sääti heidän onnensa määrän.

Näin viehätti Demostenes kuulijansa, hänen vastustajansa arvo oli muserrettu, mutta itse lähti hän vapaaehtoiseen maanpakoon.

Demosteneen viimeiset päivät katkeroittuivat sen kautta että häntä syytettiin, vieläpä tuomittiin syylliseksikin Harpalon, erään Alexanderin satrapin, tekemään kavallukseen. Harpalos pakeni Aasiasta Athenaan ja koetti yllyttää kaupunkia kapinaan Alexanderia vastaan. Muutamia päiviä vankeudessa vietettyään pääsi Demostenes pakoon Argoon, mutta kutsuttiin Alexanderin kuoltua sieltä takaisin, kun tehtiin uusi yritys vapauttaa Kreikkaa vieraan vallan alta. Se ei onnistunut; Athenaan asetettiin Makedonialainen varustusväki, ja Demostenes pakeni sieltä ainaiseksi, etsi itselleen suojeluspaikan Poseidonin temppelissä Kalaureian saarella ja joi kuolettavaa myrkkyä, kun häntä (v. 322) ajoivat takaa Antipaterin lähettämät vainoojat.

Valtiomiehenä astui Demostenes tietänsä vakavana eteenpäin ja osoitti, pitäessään toivottomissa oloissa toivoa vireillä, ollen rohkeana yleisen alakuloisuuden vallitessa, henkistä ylevyyttä, jota jälkimaailma aina on kunnioituksella muisteleva.

Hänen vertaistaan puhujaa tuskin koskaan on löytynyt. Hänen kaunopuheliaisuutensa oli luontaisen neron ja uutteran harjoittelemisen yhdystulos, ja hänen mestaruutensa osoittui siinä, että hän osasi esittää kaiken sen, mikä hänen tarkoitusperälleen oli tärkeää, sopivimmalla hetkellä, juuri kun hän ensin oli varalta valmistanut kuulijainsa mielet sitä vastaanottamaan, ja samalla kiertotietä istuttaa heihin mielipiteitä, joita suorastaan lausuttuina olisi ankarasti vastustettu.

Lukianos.

Kuoli v. 200 e.Kr.

Lukianos syntyi köyhistä vanhemmista Syrian kaupungissa Samosatassa. Lopetettuaan koulunkäyntinsä meni hän erään sukulaisensa luo kuvanveistotaitoa oppimaan. Hän sai selkäänsä ja juoksi takaisin kotiinsa. Silloin näki hän, kuten itse kertoo, unessa kaksi hengetärtä; näistä oli toinen kuvanveisto-taiteen haltijatar, joka vakuutti hänen ruumiintyöllä saavan hyvän toimeentulonsa -- toinen oli "tiede", joka lupasi hänelle opettaa kaikki muinaiset tapaukset, saattaa hänet perehtymään esi-isäin mainioihin tekoihin ja puheisin sekä varustaa hänen sielunsa oikeamielisyydellä, hurskaudella, leppeydellä, häveliäisyydellä, järkevyydellä ja vakavuudella ja opastaa sitä rakastamaan kaikkea ihanaa ja harrastamaan kaikkea jaloa. Lukianos liittyi seuraamaan viimemainittua ja rupesi, kaunopuheliaisuutta opiskeltuaan, pitämään esitelmiä ja luentoja eri paikoissa, jatkaen sitä aina 40:teen ikävuoteensa, jolloin hän kirjailijana ja Sokrateen koulun filosofina asettui Athenaan. Vanhoilla päivillään pääsi hän prokuraattoriksi Alexandriaan; siitä sai hän palkan, vaikka tointa hoiti viransijainen.

Yleisimmin tunnettu hänen teoksistaan on _"Jumalten puheenvaihtelut"_, joissa hän ivaa pakanallisen uskonnon hullutuksia ja pilkkaa satuja ja pyhiä taruja, joita kansa ei enään uskonut. Näytteeksi olkoon tässä puheenvaihtelu Zeyn ja lemmen jumalan Eron välillä:

_Eros_: Mutta vaikka nyt olenkin tehnyt väärin, hyvä Zeys, niin suo se minulle anteeksi, sillä poikahan minä vielä olen ja ymmärtämätön.

_Zeys_: Sinäkö poika, Eros, sinä joka olet paljoa vanhempi kuin Japetos (eräs titani)! Luuletko ehkä itselläsi olevan oikeutta kuulua lasten joukkoon, sentähden ettei sinulla ole partaa eikä harmaata hiuksissasi, vaikka olet vanha ukko nahjus ja oikein pääveijari?

_Eros_: Mutta mitäpä hirveätä pahaa sinulle olen tehnyt, minä mokomakin ikämies, kuten sinä sanot, koska vielä aiot panna minut kahleisinkin?

_Zeys_: Vai niin, sinä saakelin ryökäle, eikö sillä ole mitään väliä, että olet minua pilkkana pitänyt ja saattanut jos joksikin: satyyriksi, sonniksi, kultasateeksi, joutseneksi ja kotkaksi? Sitä vastoin et ole ketäkään minuun lemmestyttänyt, ja sinua saan siitäkin kiittää, etten ole yhtä ainoatakaan naista miellyttänyt. Minun täytyy vain aina käyttää taikakeinoja ja tekeytyä tuntemattomaksi; sillä he tosin, rakastavat sonnia tahi joutsenta, mutta heti kun vilahdukseltakin näkevät minut, ovat he pelosta kuolemaisillaan.

_Eros_: Sehän on aivan luonnollista; sillä sentähden, oi Zeys, että he ovat kuolevaisia, he kauhistuvat sinua nähdessään.

_Zeys_: Mitenkä siis Brankos ja Hyakintos voivat Apolloa rakastaa?

_Eros_: Niin, mutta pakenihan Dafne häntäkin, vaikka hän on niin komea, kauniskutrinen ja parraton. Mutta jos tahdot ruveta viehättäväksi, niin lakkaa pudistamasta ägidiäsi ja salamoitasi sinkoomasta. Koeta sen sijaan olla niin miellyttävä kuin mahdollista, anna hiuskiharasi häälyä hartioillasi ja sido ne yhteen otsasiteellä, käy purppurapuvussa, solmi kultaiset anturat jalkoihisi ja liidä sisälle tanssitahdissa heleäin huilujen soidessa ja rumpujen rämistessä; niin saat nähdä, että sinua on seuraava parvi, lukuisampi kuin Dionyson menadit.

_Zeys_: Korjaa nyt jo luusi; jos minun täytyisi mokomaksi ruveta, niin en millään ehdolla tahdo päästä miellyttäväksi.

_Eros_: No niin, ole sitten rakastamatta; sehän varmaan kuitenkin on hyvin helppoa

_Zeys_: Enpä vain sitä teekään; rakastaa minä tahdon, vaan tahdon mukavammin päästä pyrintöjeni perille, ja ainoastaan sillä ehdolla pääset sinä vapaaksi.

_Jumalten neuvottelussa_ ivataan monijumaloimista suurella sukkeluudella. Neuvottelun tarkoituksena on juurtajaksain tutkia, millä oikeudella uudet -- vieraat ja kotimaiset -- jumalat ovat päässeet kukin sijalleen Olympoon. Momos on puheenjohtajana ja esittää, kuinka kummallisia jumalia, varsinkin itämaalaisia, vallan ilkeällä tavalla oli Olympoon puikahtanut.