Part 1

KLASSILLINEN KIRJALLISUUS YLEISTAJUISESTI ESITETTYNÄ

Kirj.

H. Grey

"The Classics for the Millions" nimisestä englanninkielisestä teoksesta mukaillut t:ri V. E. Öman

Suomensi F. Lamminen

K. E. Edlund, Helsinki, 1887.

SISÄLLYS:

Homeros. Iliadi Odysseia Hesiodos. Työ ja päivät Teogonia Herakleen kilpi Pindaros. Oodeja Anakreon. Lauluja Aiskylos. Vangittu Prometeys Turvaa etsiväiset Persialaiset Seitsemän ruhtinasta Theben ulkopuolella Oresteen vaiheet: 1. Agamemnon 2. Uhrinkantajattaret 3. Eymenidit Herodotos. Mytillinen kertomus Assyrian valta Babylon Egypti Kambyses Dareios Kreikan valtiot Persialais-sota Sofokles. Kuningas Oidipos Oidipos Kolonossa Antigone Aijas Trakialais-immet Filoktetes Elektra Eyrypides. Alkestis Medeia Ifigeneia Ifigeneia Tauriissa Bachon palvelijattaret Ion Kyklopi Aristofanes. Ritarit Akarnailaiset Rauha Lysistrate Pilvet Ampiaiset Linnut Sammakot Naisten juhla Nais-valtiopäivät Plutos Tukydides. Kreikan historia Xenofon. Anabasis Memorabilia Kyropaideia Muut teokset Platon. Luentoja Puheenvaihteluja Jumaluustarut Aristoteles. Elämäkerta Organon Retorika Runous Etika Valtio-oppi Luonnonfilosofia Elo-opillisia kirjoituksia Kertomus eläimistä Metafyysillisiä tutkimuksia Demostenes. Elämäkerta D. asianajajana Valtiollisia puheita Lukianos. Elämäkerta Jumalten puheenvaihtelut Jumalten neuvottelu Kuolleiden puheenvaihtelut Karonin käynti ylämaailmassa Filosofien myynti Kuolleista nousseet opettajat Vieraskemut Hermotimos Uusi Ikaros Ivallisia kuvauksia yhteiskunnallisista oloista Kertomusrunoelmia Plautus. Aarre Kerskuri Kummitus Haaksirikko Sotavangit Kaksoisveljekset Amphitryo Kultaruukku Pseudolus Kartagolainen nuorukainen Terentius. Tyttö Androsta Kuohilas Phormio Kaksi veljestä Katullus. Runoelmia Lukretius. Aineiden luonnosta Caesar. Kommentarioita Gallialais-sodasta Kommentarioita sisällisestä sodasta Cicero. Elämäkerta Kaunopuheliaisuudesta Kirjeitä Vanhuudesta Ystävyydestä Elämän oikeasta tarkoituksesta Akatemiallisia kysymyksiä Tuskulanumilaisia tutkimuksia Velvollisuuksista Jumalten olemuksesta Ennustamisesta Scipion uni Sallustius. Roman historia Sota Jugurthaa vastaan Katilinan salaliitto Virgilius. Bucolica Georgica Aeneis Horatius. Ensimmäiset runokokeet Roman elämästä Yksinkertaisesta elämästä Rakkaudenrunoja Kirje Pisoille Livius. Aikakirjat Tibullus. Elegioja Propertius. Rakkaudenrunoja Historiallisia runoelmia Arethusan kirjeet Kornelian puhe Ovidius. Sankarirunoelmia Lemmen elegioja Rakastamisen taito Lemmen lääkitys Metamorfosit Fasti Valitusvirret Kirjeitä Pontosta Ibis Martialis. Tapakuvauksia ja komparunoja Juvenalis. Satiireja Plinius nuorempi. Kirjeitä Tacitus. Agrikola Germania Roman aikakirjat Ajantietoja Puhujat

Alkulause.

Ei paljon tarvitse tutkia vanhojen kirjailijoiden teoksia huomatakseen, että me kaikessa, mikä koskee viisaustieteellistä mietiskelyä, valtiolaitosta ja taidetta, emme ole päässeet paljoakaan pitemmälle, kuin mihin tultiin jo ammoin aikoja sitten meidän aikalukumme alkua ennen. Ajatuksia, joita me nyt pidämme ihan uusina, löytyi ja lausuttiin jo silloin; yhteiskunnalliset kysymykset, joita me koetamme ratkaista, olivat myöskin Kreikan ja Roman lahjakkaimpien miesten ajatusten esineenä, ja tämän aatteelliselta ylevyydeltään verrattoman muinaisuuden kaunokirjallisuudessa ja taiteessa löytyy "realisuus", jonka tuskin voittaa nykyaikuisen ranskalaisen koulun "realismi". Roman siveellistä turmelusta keisarivallan aikana Petronius kuvaa yhtä suurella "ohjektivisuudella", kuin Ranskan keisarikunnan mätäisyyttä Zola. Lukretius on nykyaikuisten luomisjärjestelmien muinainen edeltäjä, sellainen, joka ajatuksen terävyyteen katsoen ei jää meidän aikamme mainioimmista ajattelijoista jälkeen, vaikka hän onkin jälempänä "tieteellisten kokeitten" suhteen.

Mutta kynän tuotteet eivät ole kaikkein käsitettäviä, kuten veistimen ja värisiveltimen luomat; sillä kun oppimatonkin pystyy käsittämään ja arvossa pitämään kaikkien sukupolvien ja kaikkien maiden kuvanveistäjäin ja maalarien tuotteita, saattavat ainoastaan ani harvat niistäkin, jotka korkeamman sivistyksen ovat saaneet, taiten lukea ja hyväkseen nauttia mainioiden Kreikkalaisten ja Romalaisten kirjailijain teoksia alkukielellä, eivätkä he myöskään käsitä nykyajan kirjallisuudessa tuon tuostakin tavattavia viittauksia vanhojen runoteoksiin ja käytännöllisiin opetuksiin.

Sen vuoksi on käännöksiä muille kielille ja myös suomenkin kielelle julkaistu, ja on tämän kirjan tarkoituksena antaa niin paljon katsahdusta näiden kirjoitusten sisältöön, että lukijoissa kaiken säätyisissä heräisi halu lähemmin tutustua ihmisneron ensimmäisiin ja suurimpiin kirjallisiin voimanilmauksiin, teoksiin, jotka ylevyydessä ja ihanuudessa ovat voittamattomat ja lähes kolmen tuhannen vuoden kuluttua yhä vielä hurmaavat mielikuvituksen verrattomalla viehkeydellään ja puhtaudellaan.

Tekijä.

Siitä tehokkaasta avusta, jota herra Ylioppilas _R. Roine_ tämän suomennostyön kestäessä kaiken matkaa on minulle osoittanut, on minun suotuisa velvollisuus tässä lausua sulimmat kiitokseni.

Työn puutteellisuuden, varsinkin epätasaisuuden nimien kirjoituksessa, kunnioitettu lukija hyvänhtahtoisesti suokoon minulle anteeksi.

Suomentaja.

Homeros.

Eli vuoden 850 vaiheilla ennen Kristuksen syntymää.

Oppineiden kesken ei vielä ole tultu mihinkään varmaan päätökseen siitä, onko Homeroa, runoilijoiden ruhtinasta, todenperään koskaan ollut olemassa. Ei myöskään varmuudella tiedetä, onko hän todellakin kirjoittanut ne runoelmat, joita pidetään hänen sepittäminään, vai ovatko ne useampien eri runoilijain tekemiä, joiden tuotteet joku kekseliäs entis-aikuinen "kustantaja" on yksijaksoisiksi kertomarunoiksi kerännyt. Tarkempaan arvosteluun kykenemättömiä lukijoita kuitenkin viehättää enemmän taru sokeasta, ikivanhasta runoilijasta, joka laulaa säkeensä istuen ihastelevan kuuntelijapiirin keskellä.

Kunniasta olla Homeron syntymäseutuna kilpailevat useat kaupungit, vaikka tosin eräässä elämäkertomuksessa, jota sanotaan Herodoton kirjoittamaksi, tämä kunnia suodaan Smyrnalle. Nuoruudessaan kerrotaan hänen matkailleen Egyptissä, Italiassa, Espanjassa ja käyneen Välimeren saarillakin, kunnes joutui sokeaksi, jolloin palasi kotiseudulleen ja sepitti molemmat suuret runoteoksensa, joita hän sitten retkeilevänä runoilijana lauleskeli Vähän Aasian kaupungeissa ja Athenassa. Miten nämät runoelmat ovat saattaneet säilyä aikana, jolloin kirjoitustaito tuskin vielä oli keksittykään, on oppineille antanut paljon ajattelemisen aihetta, mutta kopioita niistä näyttää löytyneen jo kreikkalaisen sivistyksen ensi aikoina, ja niitä on siitä lähtein aina pidetty vanhan ajan historian ja sukututkimuksien vara-aittana, samalla kuin ne ovat olleet kertoma- ja sankarirunouden valtalähteenä, josta romantillinen taide on aina meidän päiviimme asti aineksiansa ammentanut.

Iliadi.

Iliadissa (Ilias) on noin viisitoista tuhatta säeriviä, ja tapausten, joista se kertoo, luullaan tapahtuneen noin kaksi tuhatta vuotta ennen Kristusta.

Iliadi jättää kertomatta syyt Troijan sotaan: Priamon pojan Pariin ilkeä teko, kun hän ryösti Helenan, joka oli Spartan kuninkaan Menelaon puoliso; loukatun Menelaon kehoitus veljelleen Agamemnonille, Argon ja Mykenen kuninkaalle, antamaan apua; varustukset koko Kreikassa retkeä varten Troijaa eli _Ilionia_ ja sen kuningasta Priamoa vastaan; laivaston lähtö; maallenousu Troijan rannikolla -- kaikki tämä jätetään kertomatta, mutta ajatellaan tapahtuneeksi.

Yhdeksän vuotta oli jo tuo vaihettelevalla onnella käyty sota kestänyt, kun runoilija, rukoiltuaan "taivaallisen runottaren" apua, alkaa laulunsa kuvaamalla suuttuneen Akilleyn vihaa, kun hän oli Agamemnonin kanssa kiistellyt vangiksi otetusta naisesta, kaunisposkisesta Kryseistä, jonka viimemainittu oli omaksensa anastanut. Tästä suutuksissaan lähettää Apollo Kreikkalaisten leiriin tuhoovan kulkutaudin. Agamemnon suostuu luopumaan saaliistansa, mutta vaatii nopeajalkaista Akilleytä sen sijaan jättämään hänelle kaunisposkisen Brisein, jonka Agamemnon itse lupaa noutaa Akilleyn teltasta, näyttääksensä kuinka paljoa mahtavampi hän on. Vihasta vimmastuen paljastaa Peleyn poika -- Akilleys -- miekkansa antaakseen Atreyn pojalle -- Agamemnonille -- kuoliniskun, mutta samassa kirkassilmäinen jumalatar Athene ilmestyy ja hillitsee väkivaltaisen teon. Akilleys työntää mahtavan miekkansa takaisin tuppeen ja menee tapaamaan äitiänsä, meren jumalatarta Thetistä. Tämä neuvoo häntä, ettei hän luopuisi vihastansa, vaan pysyisi erillään taistelupaikasta siksi kuin hän olisi saanut puhutella Olympon kuningasta Zeytä, joka silloin oli juhlailemassa Etiopialaisten luona. Kun Thetis seuraavana päivänä tapaa jumalten valtiaan Ja pyytää häntä suomaan menestystä Troijalaisten aseille kunnes Akaijalaiset -- Kreikkalaiset -- osoittaisivat hänen pojallensa sitä kunniaa, jota hän ansaitsi, niin vastaa Zeys tyytymättömänä pelkäävänsä soimaavia sanoja puolisoltaan Hereltä, Kreikkalaisten suojelijattarelta, mutta lupaa kuitenkin auttaa Troijalaisia ja vahvistaa lupauksensa "mustia kulmakarvojaan rypistäin" ja päännyökkäyksellä, jolloin ambrosiaväriset kiharat vierähtävät alas kaikkivaltiaan pään ympäri ja koko Olympos perustuksillaan vapisee.

Mutta Heren -- Junon -- vakoileva silmä oli nähnyt Thetiin Zeyn luona, ja hän ahdistaa korkea-arvoista puolisoansa, pilvienkokoojaa Zeytä, niin pisteliäillä sanoilla, että tämä viimein käskee häntä vaikenemaan ja tottelemaan, uhaten muuten ryhtyä häneen "voittamattomilla käsillään". Nyt Heren täytyi pitää suunsa kiinni; mutta surumielisinä olivat taivaiset jumalat, ja alakuloisuus haihtui vasta kun Hefaistos -- Vulkanus -- ojensi äidilleen kaksoispikarin ja maljasta kaatoi suloista nektaria muillekin läsnäolevaisille, jotka loppumattomalla naurulla katselivat, kuinka hän ontua linkutti käydessään ympäri salia.

Unessa yllyttää nyt Zeys Agamemnonia rynnäkköön kaupunkia vastaan. Agamemnon neuvottelee ensin muiden valtikkaa kantavien ruhtinasten kanssa ja ehdottaa, paremman puutteessa, että he heti laittaisivat laivansa matkakuntoon ja lähtisivät kotiin. Kreikkalaiset luulevat hänen todella lähtöä hommaavan ja riemuhuudoin syöksyvät he maalle vedettyjen laivojensa luo raahatakseen niitä mereen. Troijan sota olisi nyt saanut kurjan lopun, ellei Here olisi tarttunut asiaan ja lähettänyt Athenea Odysseyn luoksi. Jumalattaren kehoituksesta syöksyi hän Agamemnonin valtikka kädessä alas laivaleirille ja sai pyynnöillä ja pakolla kotiin ikävöivät Kreikkalaiset toisille tuumille. Kaikki vaikenivat vihdoin paitsi Tersites, suurisuinen lörpöttelijä, vääräsäärinen, ontuva ja kyttyräselkäinen mies, joka, oikein mainiona pahannäköisyydestään, oli rumin mies kaikista Troijan luo tulleista Kreikkalaisista. Kun tämä vihdoin puheissaan rupesi käymään liian rivoksi ja kerskaavaksi, löylytti Odysseys valtikalla niin tuntuvasti suulasta kyssäniskaa selkään ja hartioihin, että tämä peloissaan istuutui maahan, vaikeni ja "silmiään pyyhki" kaikkien läsnäolevien nauraessa. Heidän mielestään oli Odysseyn paras työ se, että hän pakoitti herjaavan räyhääjän vaikenemaan. Sen jälkeen puhui ensiksi Odysseys ja sitten Nestor kansalle kiihoittavia sanoja. Viimeiseksi kehoitti Agamemnon sotilaitansa heti aterioittuaan tarttumaan aseisin, ja puheen loputtua kaikui valtava riemuhuuto. Aterian kestäessä valmisti miesten ruhtinas -- Agamemnon -- polttouhrin, johon oli kutsuttu kuusi ruhtinasta, niiden joukossa myös Menelaos. Mitään voiton ennusmerkkiä ei Zeys antanut, mutta kuitenkin annettiin käsky rynnäkköön. Runoelmassa seuraa nyt pitkä luettelo ruhtinaista ja väestöstä, ensin Kreikkalaisista ja sitten Troijalaisista.

Taistelu alkaa -- Troijalaiset ryntäävät eteenpäin mahtavalla sotahuudolla, Kreikkalaiset sitä vastoin äänettöminä. Jumalallisena kauneudessaan astuu Paris esiin Troijalaisten riveistä ja vaatii jaloimpaa vastustajistaan kanssaan miekan mittelöön. Iloisena kuin nälkäinen jalopeura, joka tapaa hirven, hypähtää Menelaos vaunuistaan; mutta nyt Pariin rohkeus murtuu ja hän pistäikse piiloon sotatoveriensa joukkoon. Hektor huomaa tämän ja pakoittaa soimaavilla sanoilla kurjan pelkurimaista veljeänsä suostumaan kaksintaisteluun.

Sillä aikaa istui Helena palatsissaan ja kirjasi kankaasen kuvia taisteluista, joihin hän oli ollut syynä. Äkkiä tulee jumalatar Iris ja kertoo hänelle kaksintaistelusta. Helena rientää heti Skaijalaiselle portille, jossa vanha kuningas Priamos istuu kansan vanhimpain keskellä. Hänen ihanuutensa lumoo vanhukset, jotka kaikki yhteen suuhun virkahtavat, ettei ole häpeällistä taistella moisen naisen tähden. Hän istuutuu kuninkaan viereen ja osoittaa tälle muutamia Kreikkalaisten etevimpiä miehiä, siksi kuin Priamos kutsutaan pois aselepoa vahvistamaan. Kaksintaistelu, joka tapahtuu molempien sotajoukkojen keskellä, alkaa, ja Menelaos, joka on tarttunut vastustajansa jouhitöyhtöiseen kypärään, laahaa paraikaa alle kynsin joutunutta Parista Kreikkalaisjoukkoa päin, kun Afrodite -- Venus -- katkaisee kypärän leukahihnan, niin että Menelaos seisoo siinä tyhjä rynnäkköhytyrä lujajänteisessä kädessään. Kauniin Alexandros-Pariin jumalatar sitä vastoin verhoo utupilvellä ja vie hänet suojaan sulotuoksuiseen makuukammioon, johon hän myöskin pian johtaa ihanan Helenan, ja tämä lausuttuansa muutamia katkeria sanoja kumminkin vihdoin laskeutuu koruveistoksiselle vuoteelle nauttimaan unen suloutta Pariin rinnalla.

Zeys tahtoo nyt, että Troijaa säästettäisiin, mutta Here on yhä vain vihoissaan, ja hänen pyynnöstänsä lähetetään taivaasta Athene, ja tämä houkuttelee Troijalaisia välirauhaa rikkomaan. Hän viekottelee Pandaron ampumaan Menelaoa, joka varmaan olisi ollut kuoleman oma, ellei jumalatar olisi johtanut nuolta toisanne, niin että uros ainoastaan helposti haavoittui. Nyt herää Kreikkalaisissa halu kostaa kavallusta; väki jakautuu joukkoihin Nestorin neuvon mukaan, ja taistelu alkaa uudelleen. Nyt syntyy jono kaksintaisteluja, joissa molemmilta puolin taistelevat uljaat uroot. Athene kiihoittaa Kreikkalaisia, Apollo Troijalaisia. Pandaros haavoittaa urheaa Diomedestä, mutta kun Athene on parantanut haavan, palaa tämä taas taisteluun, kaataa vastustajansa ja musertaa kivenheitolla Aineaan lannejänteen, ja uroon hänen äitinsä Afrodite kantaa pois taistelutelmeestä. Jumalatartakin Diomedes haavoittaa käteen keihäällään, ja Iriin seuraamana täytyy hänen vaikertain paeta Areen hevosilla Olympoon. Sillä aikaa vie Apollo Aineaan turvaan ja parantaa hänen haavansa. Nyt kutsuu Ares Hektorin avukseen, ja Aineas palaa taisteluun; Kreikkalaiset väistyvät -- silloin laskeutuvat Here ja Atene taistelukentälle. Jumalten kuningatar, joka on pukeutunut vaskiäänisen Stentorin muotoon, moittii Kreikkalaisten arkuutta, ja sinisilmäinen Athene etsii taistelusta Diomedeen ja kehoittaa häntä otteluun itse sodan jumalan, Areen, kanssa. Taistelussa sattuu Diomedeen keihäs Areesen ja haavoittaa hänen ihanaa rumistaan niin pahasti vyötäisiin, että jumala tuskissaan päästää niin valtavan karjunnan, jotta se kaikuu kuin kymmenen tuhannen sotilaan sotahuuto. Ares pakenee sen jälkeen Olympoon ja valittaa hätäänsä Zeylle, joka ensiksi sättii häntä aika lailla hänen äidiltänsä peritystä halusta synnyttää riitaa ja tappelua, mutta antaa sitten parantaa hänen haavansa.

Sillä välin jatkuu taistelu, ja kun Troijalaisia kovasti ahdistetaan, rientää Hektor kaupunkiin ja lähettää äitinsä Hekahen uhramaan Athenelle sillä aikaa kuin hän itse lähtee etsimään Parista, joka istuu kotonaan palatsissa Helenan rinnalla. Kun Hektor ankarilla sanoilla on kehoittanut veljeänsä palaamaan taisteluun, johon hehkuva halu häntä itseään kutsuu, rientää hän tapaamaan puolisoansa Andromakea, jonka vihdoin löytää Skaijalaisella portilla katselemasta taistelua valittaen ja itkeä vetistellen.

Lujasti pusertaen hänen kättänsä valittaa Andromake:

"Mieletön voi, sinut urhoutes pian kuolohon saattaa. Etkä sä armahda poikaas pientä ja et mua, kurjaa puolisoas, pian leskeä, kun sinut Argivit surmaa."

Muisteltuaan isäänsä, joka korkeaporttisen Theben luona oli sortunut jumalaisen Akilleyn peitseen, seitsemää veljeään, jotka kaikki _yhtenä_ päivänä kaatuivat saman sankarin kalvasta, ja äitiään, joka, palattuaan vankeudesta, heitti henkensä Artemiin nuolista, virkahtaa hän:

"Hektor, sä yksin nyt oot enää taattona, äitinä mulla, yksin _sä_ veikkoni myös, ja puolisoin oot _sinä_ uljas. Jää siis säälistä turvaan tornihin tänne, sä ett'et lastasi turvattomaksi ja leskeksi vaimoas saattais."

Hektor koettaa lohduttaa puolisoaan, mutta tämä lohdutus vain lisää Andromaken murhetta. Aavistaen tulevaa kohtaloaan virkahtaa tämä:

"Sieluin, mielenikin tää aavistus varma jo valtaa: kerranpa koittavi päivä, jok' Ilionin pyhän sortaa, Priamon itse ja kansan tuon ruhtinaan peitseltä kuulun, Ei toki huoleta nyt mua Troijan turmiopäivä, -- -- -- -- -- vaan _sun_ kohtalos, kun sinut pois vie Kreikkalais-sankar' vaskehen haarniskoittu ja orjuuteen sinut saattaa."

Kun Hektor oli suudellut ja käsillään keinutellut pientä poikaansa, pani hän taas päähänsä jouhiliehuisen kypärän, jonka oli ottanut päästään, ettei pelottaisi poikaansa, ja erosi puolisostaan, jota hän ei enään koskaan ollut näkevä.

Palattuaan taistelupaikalle vaatii Hektor Kreikkalaisten uljaimpia miehiä kanssansa miekkasille. Yhdeksän ruhtinasta tarjoutuu, niiden joukossa Telemonin poika Aijas, joka arvanheitolla valitaan taistelemaan Hektorin kanssa. He taistelevat uljaasti kunnes pimeä heidät siinä yllättää, jolloin välirauha tehdään kuolleiden hautaamista varten. Alakuloiset Troijalaiset pitävät sotaneuvottelua, jossa Antenor kehoittaa että luovuttaisiin Helenasta ja hänen aarteistaan ja sen kautta tehtäisiin loppu pitkällisestä piirityksestä. Paris suostuu antamaan pois aarteet, vaan tahtoo pitää Helenan, mutta tämän ehdotuksen Kreikkalaiset hylkäävät katsoen sitä solvaukseksi. Zeys kieltää muita jumalia vastedes sekaantumasta taisteluun ja itse katselee hän taistelukenttää Ida vuorelta. Epätietoisena kelle hän apuaan soisi punnitsee hän vaa'assa taistelevien kohtalot, ja päättää auttaa Troijalaisia, sentähden että heidän vaakansa, joka on keveämpi, nousee taivasta kohden. Hän ahdistaa sen vuoksi Kreikkalaisten leiriä salamalla ja ukkosen jyrinällä. Salamanisku pakoittaa Nestorin ja Diomedeen väistämään Hektoria, joka kiitää eteenpäin kaksivaljakollansa ja ajaa heidät varustuksien sisäpuolelle. Teukros, Aijaan veli, surmaa Hektorin vaunujenajajan, mutta kaatuu itse maahan pahasti murskaantuneena kivenlohkareesta, jonka Hektor viskaa voimakkaalla kädellään. Yön tulo pelastaa Kreikkalaisten laivaston hävityksestä, ja Trojalaiset leiriytyvät taistelukentälle odotellen, että vihollinen yön pimeässä purjehtisi tiehensä.

Varsin tyytymättöminä lähettävät Kreikkalaiset Nestorin neuvosta lähetystön Akilleyn luo saadakseen häntä uudestaan ryhtymään taisteluun; mutta tämä kieltäytyy jyrkästi. Vasta kun Hektor miekalla ja tulella on tunkeutunut Kreikkalaisten laivoille asti, rupee hän ajattelemaan verileikkiin ryhtymistä. Sydänyön aikana pitää Agamemnon neuvottelun, jossa Diomedes ehdottelee että hän ja Odysseys yhdessä tunkeutuisivat vihollisten leiriin ja siellä tekisivät mahtavan urotyön, jota Troijalaiset tulisivat surulla muistelemaan. Hektor puolestaan esittää samanlaisen tuuman, ja Dolon, rikas ja ruma, mutta nopeajalkainen mies, suostuu rupeamaan vakoilijatoimeen, ehdolla että hän palkinnoksi saisi Akilleyn mainiot hevoset. Hän joutuu kuitenkin onnettomuudekseen juuri Odysseyn ja Diomedeen käsiin, jotka ottavat hänet vangiksi ja pakoittavat hänet antamaan heille ne tiedot, joita he haluavat, lyövät häneltä sitten pään poikki ja tunkeutuvat Trakialaisten leiriin, jossa surmaavat nukkuvan kuninkaan ja kaksitoista soturia sekä vievät mukanaan heidän lumivalkeat hevosensa.

Seuraavana aamuna uudistetaan tappelu, ja Kreikkalaisia ahdistetaan kovasti. Akilleys lähettää Patrokleen tiedustelemaan millä kannalla asiat ovat, ja Nestor pyytää häntä taivuttamaan herraansa tulemaan avuksi. Troijalaiset ryntäävät Kreikkalaisten varustuksia vastaan, ja samalla kotka pudottaa ilmasta purppurapunaisen jättiläiskäärmeen taistelevien keskelle. Tätä pitävät Troijalaiset vaarallisena ennusmerkkinä, mutta Hektor selittää, ettei hän vähääkään huoli ennuslinnuista, lentäkööt ne oikealle aamunkoita ja aurinkoa tahi vasemmalle sumuista hämärää kohden: "Paras ennuslintu on se, joka kehoittaa meitä isänmaata puolustamaan!"

Kauan taistellaan vaihtelevalla onnella, kunnes Hektor tempaa valtavan suuren kiven ja sillä murskaa varustusten puuportin, jonka läpi Troijalaiset syöksyvät vihollisten leiriin, ja Kreikkalaiset pakenevat päin päätimysten laivoilleen. Mutta nyt esiintyy Poseidon -- Neptunus -- ennusmiehen Kalkaan hahmossa, kokoo pakenevaiset ja pakoittaa Hektorin pysähtymään. Kuitenkin ovat Kreikkalaisten laivat vähällä tulla poltetuiksi, ja ainoastaan suurella vaivalla saadaan kumotuksi tehty ehdotus työntää laivat mereen ja paeta pois yön pimeässä.

Here lainaa nyt Afroditelta sulouden vyöhyen, ja hänen onnistuukin vyön tenhokkaalla voimalla siihen määrään hurmata puolisoaan, että tämä unohtaa Troijalaiset, ja Poseidon itse johtaa Kreikkalaiset taisteluun. Aijas tapaa Hektorin ja viskaa kiven vasten hänen rintaansa. Hektor kaatuu tainnuksiin maahan, ja Kreikkalaiset rientävät esiin ryöstääkseen hänen varusteensa; mutta Troijalaisten johtajat suojelevat Hektoria ja vievät hänet pois omiin vaunuihinsa.

Zeys herää sillä välin juuri parhaiksi poistaakseen Troijalaisilta uudet uhkaavat vaarat. Suuttuneena kääntyy hän "parantumattoman" Heren puoleen ja muistuttaa häntä siitä kurituksesta, jonka tämä on hänen valtavasta kädestään saanut, ja selittää että Kreikkalaiset vastedeskin tulevat jäämään tappiolle taistelussa, kunnes ovat sovittaneet Akilleylle tehdyt vääryydet.

Sentähden lähetettiin Apollo innostuttamaan Hektoria ja saattamaan häntä taisteluun. Nopeana kuin kyyhkyishaukka kiitää Apollo Hektorin luo, joka jo "oli istuallaan" levolla "voimiaan virkistäen", sytyttää hänessä "valtavaa uhka-uljuutta", vie hänet takaisin taisteluun ja suojelee häntä heidän kulkiessaan, pakoittaen kauhealla Egidi kilvellään vihollisten rivit taantumaan. Kreikkalaiset väistyvät ensimmäisen laivarivin taakse.

Akilleys, joka kuulee lähestyvän tappelumelskeen ja jo pelkää että vihollinen polttaa laivat, sallii Patrokleen pukeutua varuksiinsa ja lähteä auttamaan Kreikkalaisia. Troijalaiset, jotka luulevat häntä itse Akilleyksi, väistyvät kauhistuneina; mutta Patrokles tunkeutuu uhkarohkeudessaan liian pitkälle. Apollo astuu häntä vastaan ja ryöstää häneltä aseet, Euforbos haavoittaa häntä selkään ja Hektor lävistää hänen ruumiinsa keihäällään. Kuolinhetkellään ennustaa Patrokles, että Hektor itse pian on kaatuva Akilleyn kostavan käden kautta. Patrokleen ruumiista syntyy nyt pitkällinen vimmattu taistelu, mutta vihdoin onnistuu Menelaon Merioneen avulla korjata se kotiin.

Akilleys raivoo vihan vimmassa, surren aseveikkonsa kuolemaa. Hän sirottaa tuhkaa päänsä päälle, heittäytyy pitkälleen maahan, repii tukkaansa ja hehkuu kostonhalusta. Hänen äitinsä Tetis muistuttaa häntä, että kun Hektor kaatuu, ei Akilleyn omakaan kuolema ole kaukana; mutta se ei vaikuta Akilleyyn vähääkään. Eihän sankarivoimainen Herakleskaan voinut kuolemata välttää. Mutta aseitta ei hän voi taistella, ja äiti lupaa hankkia seuraavaksi päiväksi hänelle varusteet, jotka Hefaistos yön kuluessa takoisi.