Part 3

-- Kuulkaa hyvä herra! Se käypi vaikeaksi. Kozák ei kärsi rinnallaan muita, ei ainakaan nuorta miestä, hän ei huoli apulaisestakaan. Mieluummin tekee hän yksin kahden työt.

Näin sanoen lähestyi hän minua ja kuiskasi korvaani: "hän on rakastunut tyttöön".

Sitte jatkoi hän taas kovasti:

-- Hän on tuommoinen kiero mies, joka kerran jo istui viisi vuotta vankilassa, kun hän revolverilla oli ampunut kuoliaaksi mielitiettynsä viettelijän.

(Taaskin uusi oiva tuttavuus!) Hurja kosija, joka vainoo revolveri kädessä kilpailijaansa, ja jo kerran on murhasta istunut vankeudessa.

-- Mutta älkäämme kuluttako aikaa turhiin. Jos ei herra Kozák huoli yhdysmiehestä, niin on minulla toinen yksinkertaisempi ehdotus. Minä ostan teiltä nitroglyseriiniä tuhannen floriinin hinnasta ja te annatte minulle siitä kuitin. Kun sitä sitte tarvitsen, tulen noutamaan.

-- Hm. Tuota seikkaa pitää ensin vähän miettiä.

-- Ei mitään miettimistä, vaan rientäkää maksamaan nämät rahat tuomarille ennenkuin tulee ryöstöhuutokauppa. Sehän on suurin kipu, jota lainopin tohtori parantelee, eikä se aine ole kaikkein kalliinta, jota lääketieteen tohtorin osoitteen mukaan annetaan apteekista, vaan se on tuon toisen tohtorin muste; koettakaa siis päästä siitä erilleen, niin kauan kuin vielä on mahdollista.

Kyttyräselkä ravisti päätään.

-- Puhuitte "musteesta". Mustetolpponi on tuolla kamarissa, joka lukittiin, kun kaikki omaisuuteni kirjoitettiin ryöstön alaiseksi; ovella on sinetti, jott'en voi teille kirjoittaa kuittia.

-- Ettekö voisi pyytää joltain naapurilta vähän mustetta lainaksi?

-- Minulle ei täällä anna kukaan musteen tippaakaan.

-- Ovatko kaikki niin suuttuneet teille?

-- Eivät juuri suuttuneet, vaikka kylläpä heillä olisi siihenkin syytä, sillä minä en suinkaan mielistele ketään; -- mutta he pelkäävät minua. Tehdasliikettäni olen harjoittanut jo melkein kaikkialla kaupungissa; ensin alotin Ferenczvárin kaupunginosassa, mutta naapurit juonittelivat minua vastaan, kunnes kaupungin neuvosto ajoi minut pois sieltä. Sitte muutin Jozsefváriin, mutta siellä sain taas kimppuuni joka sielun; pelkäsivät minun lennättävän heidät yläilmoihin; muutin taas majaa Terezváriin; sielläkin ahdistettiin minua, kunnes vihdoin jouduin tänne Kuiskaaja-kadulle, missä asuu vain semmoisia ihmisiä, jotka eivät mielellään etsi oikeutta raastuvasta. He koettavat sitä vastoin omin päinsä saada minua poistumaan täältä; sentähden en saa mistään läkkiä, jollei minulla itsellä sitä ole.

Aloin tutkia kapakan isännän takin taskuja. Semmoisen miehen taskuissa on tavallisesti aina kirjoitusneuvot. Löysin todellakin pienen pullosen. Siinä oli kun olikin punaista läkkiä, luultavasti aniliinia. (En koskaan enää juo hänen luonansa punaista viiniä).

-- Tässäpä on. Kynän me saamme hanhen sulasta, ja sitte tuumasta toimeen. Paperia on mulla sen verran muassani. Kirjoittakaa siis. Tuhannen floriinin kuitti.

-- Puhutaan ensin Kozákin kanssa.

-- Käskekää sitte Kozák tänne.

-- Hän ei tule tänne.

-- Miks'ei?

-- No niin. Johan sen sanoin. Hän on rakastunut tyttöön ja on siitä hänelle suuttunut.

-- Suuttunutko rakkaudesta? tuo menee yli ymmärrykseni. Mennään me Kozákin luo sitte.

-- Mennään vaan, mutta minä en takaa häntä.

Lahonneita rappusia myöten pääsimme jokseenkin helposti alas, ja maanalaiseen kertaan vieviä niljakkaita rappusia myöten oli kyttyräselän helppo mennä, sillä jos olisimme kompastuneet, niin hän ei olisi langennut minun niskoilleni vaan minä hänen.

Pieni kamari, jonka ikkunasta oli vain kolmas osa maan pinnan yläpuolella, oli Kozák herran asunto, johon me nyt saavuimme. Siinä oli yksi tuoli ja olkivuode, jonka alusta oli kirjastona.

Edellä mainittu mies saattoi olla noin viisineljättä vuotta vanha; kasvot peitti ruskea parta, joka oli takkuinen ja sikinsokin kuin rakeitten lakoon lyömä elopelto, keltainen tukka riippui pitkänä niskassa. Syvissä koloissaan säihkyivät nenälasien takaa uhkaavat silmät. Koko muotonsa oli juhlallinen, ankara, kammottava.

Kyttyräselkä mainitsi valenimeni.

Tuo arvoisa herra astui luokseni ja astui varpailleni.

En tiennyt varmaan tapahtuiko tämä siitä syystä, että jos tässä ahtaassa komerossa kolmesta parista jalkoja yksi pari alkaa liikkua, niin ehdottomasti tulee astuneeksi yhdelle noista toisista pareista, vai lieneekö tämä ehkä ollut joku salainen merkki, josta nihilistit tuntevat toinen toisensa? Eräältä tuttavaltani, joka on sanomalehtimies, olin saanut kuulla, ett'eivät nihilistit kuten vapaamuurarit, tervehdi toisiaan salaisella käden annolla, vaan salaisesti jaloille astumalla. Joka ei vastaa samalla lailla tervehdykseen tai joka sanoo: "suokaa anteeksi!" se ei ole liittoon kuuluva.

Tehtaan isäntä mainitsi yhtiömiehellensä minun tahtovan ostaa dynamiittia -- oikein tukuttain.

Yhtiömies kysyi äänellä, joka tuntui tulevan maan alta:

-- Mitä sorttia? Latinkiako? Vaiko Bickfordin sytyttimellä varustettuja? Yksinkertaistako? Vaiko yhdistettyä?

En tahtonut ilmaista tietämättömyyttäni.

-- Joka lajia sekasin, mitä vain on saatavana.

Nuo mustat silmät säihkyivät niin kummallisesti lasien takaa.

-- Tulkaa kanssani!

Hän astui edellä läpi huoneen, jossa oli kaikkialla kauheata höyryä päästäviä astioita ja tislauskapineita. Kädessään oli lasilla peitetty lamppu, jota hän ei antanut kädestään kenellekään. Olimme hornan porstuansa.

Tavara oli pantu valmiisin laatikkoihin, ja kunkin kylkeen oli kirjoitettu veripunaisilla kirjaimilla, paljoko kussakin on dynamiittia.

Herra Kozák avasi laatikkojen kannet; niissä oli eri suuruisia latinkia, ja kysyi mitä minä haluan?

Minä olin ymmärtävinäni niitten laatua. Vähäksyin kaikkia. Pyysin nähdä suurempia.

Vihdoin toi hän yhden lätinkin äärimmäisestä nurkasta.

-- Näitten luulen olevan tarpeeksi suuria, lausuin oikein viisaan näköisenä, aivan kuin olisin puhunut sokurivero-ehdoituksesta.

-- Kyllä maar. Niillä on laskettu olevan miljoonan kahdeksansadan tuhannen kertainen vastustusvoima.

-- Tämä, luulen ma, on semmoista, kuin minä tarvitsen.

-- Vai se kelpaa? kysyi hän epäilevästi; ja avattuaan laatikkoa paljasti hän vasemman käsivartensa, missä näin ihoon piirrettynä nihilistien tunnusmerkin: punainen ympyrä, ja sen alla kaksi ristiin pantua tikaria.

Varmaan tahtoi hän antaa merkin!

Mutta minä en voinut antaa vastausta, sillä minun käsivarressani ei ollut tuommoisia kuvia.

-- Niin, tämä kelpaa.

Herra Kozák veti lakin lippua silmilleen ja lausui kolkolla ja äreällä äänellä:

-- Mutta tätä ei myydä

-- Miksei?

-- Sillä on jo omistajansa, joka on tuleva sitä noutamaan.

Kyttyräselkä aikoi ruveta kiistelemään, mutta Kozák herra meni lamppuinensa ulos ovesta; jos emme tahtoneet jäädä pimeään, täytyi meidän seurata häntä. Hän ei ollut meitä enää näkevinänsäkään, vaan palasi takaisin komeroonsa, heittäytyi vuoteelle ja alkoi lukea jotain kirjaista; kyttyräselkä yhä vielä kiroili ja haukkui hurjistuneena. Minä jätin heidät sinne ja aloin astua rappusia ylös, antaen heidän päättää asian kahdenkesken.

Ei aikaakaan niin tuli isäntä perässäni, riideltyään yhtiömiehensä kanssa, jotta äänensäkin oli mennyt sorroksiin.

-- Näittekö nyt? Tuota hullua! Vaikka minä sanon, että kohta ovat ryöstömiehet täällä ja lyövät myttyyn koko ammattimme, niin vastaa hän vain, että noitten suurten latinkien omistaja on viimeisellä hetkellä tuleva. -- Hurja mies!

Ihana yksimielisyys tässä talossa! Kukin pelkää toinen toistansa, tyttö parka jokaista ja taloa koko kaupunginosa.

Tämäpä juuri minun mieleni mukaista.

-- Mutta kuulkaa, kello on jo neljänneksen yli seitsemän. Jos ette kiirehdi, niin ovat puolentoista tunnin päästä ryöstömiehet täällä ja myyvät Kozák herrankin, jos hän ei ennen korjaa roippeitansa. Sentähden neuvon teitä ottamaan edeltäkäsin tarjoomani rahat; tavaran kuljetan täältä sitte vähitellen, en sitä kaikkea yhtähaavaa tarvitsekaan.

-- Mennään kamariin; täällä ei käy siitä puhuminani Sillä naapurit kuulevat.

"Kamarilla" tarkoitti hän Agneksen huonetta.

Tyttö oli jo saanut hiuksensa kuntoon ja emännöitsijä suuruksen valmiiksi. Sikurikahvi höyrysi kahdessa korvattomassa kupissa, jotka ynnä laihan maidon kanssa olivat asetetut huoneen ainoalle pöydälle. Vanha nisuleipä oli leikelty palasiksi suurusta varten.

Käskin ukon juoda ennenkuin jähtyy. Kohmeloiselle päälle ja äreälle mielelle tekee kuuma kahviliemi erittäin hyvää. Tyttökin istui pöydän ääreen sanomatta jo juoneensa tänään kahvia. Minullekin tarjottiin sitä, mutta minä vastasin ett'en nauti suurukseksi tavallisesti muuta kuin pippurilla höystettyä sianlihaa.

Nyt oli aikaa puhua asiastamme.

Eipä ollut helppoa saada häntä ottamaan vastaan noita tuhatta floriinia.

Vanhus epäili minun aikovan sitte jonkun oikeuden muodolla ja lain varjon alla anastaa hänen helvetinkone-tehtaansa, kun ensin olin saanut hänet ottamaan rahat vastaan. Tehtaansa oli hänelle rakas; hänellä oli todellinen "pyromania".

-- Olkoon menneeksi, minä annan teille tuon summan lainaksi -- vekseliä vastaan. Vekseli on minulla aina.

Nyt hän alkoi epäillä minun olevan koronkiskojan, sillä nepä ovat konstikkaita miehiä! Kun saavat tietää että jotakuta uhkaa ryöstö, tulevat he heti sanomaan: "olen kuullut teidän tarvitsevan rahoja. Minä lainaan. Vain viidellä sadasta korkoa". -- "Antakaa tänne!" -- Mutta kun tulee maksun aika, niin käy selville, että korko onkin laskettu _viideksi sadalta kuukaudessa_. Sitte tulee hän sen sijaan ryöstöön panemaan.

Siksipä kyttyräselkä ensin kysyi minulta:

-- Suurtako korkoa vastaan?

Vastasin samaan tapaan: sangen suurta korkoa vastaan. Sen vaadin koroksi, että olette sanomatta pahaa sanaa tyttärellenne ja häntä muuten pahasti kohtelematta, kunnes olette maksanut veikanne.

Agnes hypähti seisoalle. Kasvonsa lentivät tulipunaisiksi.

Mutta ukko ei päästänyt häntä menemään, vaan veti hänen luoksensa.

Nyt alkoi hän käsittää asian laidan. Ei herra ollutkaan koronkiskoja. -- Mutta sitä pahempi. Herra oli ukon _ideaali_.

Hän syleili tytärtään ja suuteli hellästi häntä otsalle.

-- Tästä päivästä alkaen olkoon sinulla siunaukseni!

Tyttö vapisi.

Äkkäsin kyttyräselän tuuman; hän aikoi asettaa tyttärensä istumaan samalle tuolille, jolla _minä istuin_. -- Minä nousin seisoalle.

-- Suostutteko tuumaani? kysäsin.

-- Suostun. Tästä päivästä alkaen on tämä huone pyhä paikka.

Mikä kunnon mies!

-- Mutta jott'ei tämä kaunis lupaus jäisi unhotuksiin, niin kirjoittakaamme se ylös.

Otin kappaleen liitua (kapakan isännän takin taskussa löytyi liitupala) ja kirjoitin sillä huoneen ovelle sekä ulko- että sisäpuolelle:

_Tämä huone olkoon pyhä paikka kaikille_.

Kyttyräselkä allekirjoitti sill'aikaa vekselin. Siitä nain tietää nimensä olevan "Haggeus Templomtornyi". Taisi olla syntyisin arvokkaastakin perheestä.

Kun sitte vaihdoimme vekselin ja rahat, saattoi hän taas tyttärensä punastumaan.

-- Nyt menen asioilleni. Mutta sinun ei tänään tarvitse mennä ompelemaan. Ei tarvitse mennä koskaan enää sinne. Minä en salli sinun enää tekevän työtä vieraille ihmisille. Saat elää minun tyttärenäni, kuten sinun sopiikin. Kun minä menen kaupungille, saat jäädä kotiin kalliin ystävämme huviksi. Laske minut sitte ulos pikku ovesta, ett'ei Kozák näe minun menevän täältä yksin. Pyydän herraa, rakasta ystävääni, kulkemaan tästä pikku ovesta, kun toiste tulette meitä tervehtimään. Siitä voi päästä suoraan kadulle, ja kenenkään näkemättä. Huomenna teetän siihen yhden avaimen lisään.

Kunnon mies vei minut ulos mainitsemastaan pienestä ovesta, josta ensin tulimme kaalimaahan ja sieltä kadulle, ja samaa tietä takaisin.

Tämä asia on siis täysin selvillä. Parempaa miestä ei saata tavata kuin herra Haggeus -- aamupäivällä.

Astuessani takaisin kamariin, seisoi tyttö parka kalpeana pöydän ääressä ja katseli surusilmin pientä koriansa, missä hänen ompelutarpeensa olivat. Tuo kori käsivarrella oli hän tähän aikaan tottunut lähtemään työhönsä.

Hän ei odottanut, kunnes minä puhuttelisin häntä. Nyt oli hän kovin rohkea.

-- Tiedättekö, mitä olette minulle tehnyt.

En voinut arvata.

-- Sitä, että isäni täst'edes antaa minulle _yhtä haavaa_ kaksinkertaisena illalla sen kurituksen, josta hän ennen on antanut puolet _aamulla_ puolet _illalla._

-- Älkää pelätkö! Minä pidän huolen, että tuota kirjoitusta ovella noudatetaan pimeän tultuakin. Mutta ensin pyytäisin teiltä jotain.

Hän pudisti kieltävästi päätään. Hän luuli minun pyytävän jotain, johon olisi -- edellisestä päättäen ehdottomasti antaminen kieltävä vastaus.

-- Antakaa minulle silmäneula.

Tuota hän ei tosiaankaan voinut arvata.

Tätä pyyntöäni hän ei saattanut kieltää, vaan antoi koristaan neulan, uteliaasti odottaen, mitä minä sillä alkaisin tehdä.

Minä taasen kiersin ylös takkini hihan ja aloin punaiseen läkkiin kastetulla neulalla pistellä ihooni pieniä pilkkuja, joista syntyi ympyrä sekä kaksi tikaria ristissä sen alla.

Kun tyttö huomasi, mitä minä tein, hypähti hän pelästyneenä luokseni ja tarttui käteeni.

-- Tiedättekö mitä teette?

-- Tiedän.

-- Jumal' armahtakoon! Sitte hukka teidät perii!

-- Monessa vaarassa olen ollut, mutta ei hukka vielä ole minua perinyt. Ei se veteen huku, joka hirteen on tuomittu.

Hän ei enää tahtonut kiistellä kanssani, vaan pyyhki nenäliinallaan pois käsivarrestani nuo salaperäiset merkit. Ne olivat vielä tuoreet.

Minä nauroin. Kuvat eivät lähteneet.

-- Älkää huoliko, -- ne eivät lähde; hyvää aniliiniväriä ei saa lähtemään ihosta saipuallakaan. Älkää pelätkö minun suhteeni. Minä olen isäni seitsemäs lapsi.

Nyt menen Kozák herran puheille.

-- Te saatte mennä työhönne. Se on teille paras. Ei teidän tarvitse pelätä tulla kotiin illalla. Teitä ei ole loukkaava isänne -- _eikä kukaan muukaan_.

Tyttö parka ihastui, kun taas sai ottaa käsivarrelleen pienen korinsa.

Me miehet emme voi käsittääkään mikä onni on muutamille tytöille päästä työhönsä.

Ojensin hänelle käteni jäähyväisiksi ja hän pudisti sitä.

Mutta pankaamme tähän alle taas kolme tähtöstä osoittamaan kolmea dynamiitti-pommia.

III.

Tavattuani Kozákin, astuin minä vuorostani heti hänen jalalleen.

Hän oli paraikaa työssään, teki tulta kattilan alle. Ollen todellinen demokraatti hän ei hävennyt alhaisintakaan työtä.

Hän vastasi astumalla minun jaloilleni.

Minä taasen kiersin ylös hihan ja mansettini käsivarrelta ja näytin hänelle merkkini.

Tämän huomattuansa nosti hän sormensa suun eteen; tämä kai oli myöskin joku nihilistien salainen merkki, Kaikki tuon miehen liikkeet olivat niin kummallisia, etteivät muut ihmiset semmoisia tehneet.

-- Aika on käsissä? kysäsi hän asettaen hiuksensa korvan taa.

-- Niin on. -- Mitä muuta olisin voinutkaan vastata?

-- Minä annan teille Phlegetonin tippoja. Näin sanoen laski hän oikean kätensä etusormen vasempaa pivoonsa. Helppoa oli arvata hänen noilla mainitsemansa hornan tulijoen tipoilla tarkoittavan kysymyksessä olevia dynamiitti-latinkeja.

-- Hyvä! Paljoko maksaa?

-- Ei mitään. -- Meillä on kaikki yhteistä. Mikä on minun, se on sinun; mikä sinun, se minun. Nyt annan minä pyhään tarkoitukseen, sitte tulee sinun vuorosi.

(No, jos tuohon pyhään tarkoitukseen otetaan, mitä on minun, niin annan velkani; siten niistä voisin päästä).

-- Mutta minua vielä arveluttaa eräs seikka, lausuin, -- eivätkö nuo kapineet ole laillisesti ryöstöön kirjoitetut ja otetut takavarikkoon?

-- Mitähän me laista? takavarikoista? Jos jotain on poissa niin me vannomme ettei sitä ikänä ole ollutkaan. Meillä ei ole mitään tekemistä apostoli Pietarin eikä Pilatuksenkaan kanssa. Meidän vapahtajamme on Barrabas, jonka kansa päästi vapaaksi kun se ristiin naulitsi tuon. toisen.

-- Hyvä, apostoli veikkoni. Saan siis viedä Phlegetonin tipat, jos tahdon.

-- Et ehdoin tahdoin; vaan se on velvollisuutesi.

-- Sillä minä teen aika räjähdyksiä _kaivoksessa_.

Näistä sanoista hän syleili ja suuteli minua.

-- Niin. "Kaivoksessa". Siinä kaivoksessa, josta kansan verihiellä huuhdotaan kultaa; siinä kaivoksessa jossa kansan kyynelistä tehdään suolaa; siinä kaivoksessa, josta saadaan rautaa kansan kahleiksi. -- -- --

Minä tarkoitin Nyerges-Ujfalun marmorikaivosta.

-- Oh, veli kulta! puhui hän kaulukseeni tarttuen. Miks'et luota minuun? Tuolla valenimellä et vie minua harhaan. Tiedänpä hyvin oikean nimesi. Olen useasti nähnyt sinut tuolla "kaivoksessa". Kun te työskentelitte alhaalla ja kaivelitte uurroksia kansan sydämeen, olin minä usein kuulijain parvella; tiedänpä, missä istutkin: oikealla kädellä. Oikein. Sitä parempi valekuoresi. Minä en ollenkaan luota tuohon suurisuiseen vasemmistoon. Meikäläiset ovat vaiti ja toimivat. Nimesi on (hän lausui sen).

Tuo harmitti minua. Olisin mielelläni pitänyt nimeni salassa.

-- Ymmärrän, sanoi hän. Tuon hupsun ukon suhteen täytyy sinun pitää nimesi salassa. Aamupäivällä rakastaa hän rahaa, iltapäivällä viiniä ja illalla kunniaansa. Täytyy pitää häneltä salassa koko asia. Mutta hänen tyttärensä saakoon tietää kaikki.

-- Johan hän tietääkin. Minä ilmaisin hänelle oikean nimeni ja asemani.

-- Tunnette siis toisenne?

Luulin hänen heti paikalla tempaavan esiin tikarin ja pistävän minut puhki. Päinvastoin; hän syleili minut, jotta nenänsä kosketti minun nenääni.

-- Sepä oli hyvä. Siis on sekin seikka selvillä. Meidän täytyy olla joka askeleella hyvin varovaiset. Salapoliisit vakoovat meitä joka taholta ja pitävät silmillä kaikkia toimiamme.

(Ahaa! Senpätähden meidän puolella ei ole poliisia, kun ne kaikki ovat sijoitetut Kuiskaaja-kdulle!)

-- Jos me veisimme yhtä haavaa koko tämän laatikon räjähdysainetta suoraan asuntoosi, niin he arvaisivat koko asian laidan. Sitä täytyy kantaa sinne vähitellen. Mutta sekin olisi ollut yhtä vaikeata, jos sinä kävisit täältä noutamassa tai minä kävisin sinun luonasi. Nuo nuuskijat aavistaisivat kohta pahaa. Mutta tyttö saattaa korissansa kantaa pari kolme latinkia erällään luoksesi, siitä ei kukaan voi pahaa aavistaakaan. Sinä olet nuori ja rikas, tyttö kaunis, mutta köyhä. Ei kukaan voi ajatellakaan asian oikeata laitaa.

Kummastus kai näkyi kasvoistani, koska vale-veljeni alkoi tarkemmin selittää asiaa.

-- Kuinkas muuten? Arvellaan ettei hän ole siivo tyttö. Hullutusta ovat muuten haaveilut kunniasta. Eikö se ole yhtäläistä itsekkyyttä, kuin esimerkiksi ahneus? Itsekkyyttä, omarakkautta. Omaa kunniaa ei kukaan saa pitää; vaan yhteistä kunniaa saattaa löytyä.

Yleensä täytyi minun hyväksyä väite, mutta lausuin minua vähän arveluttavan, miten tuo yleinen kunnia hyödyttäisi ihmiskunnan kaunista sukupuolta.

-- Se on vain käsitteiden sekaannusta. Seuraelämän ennakkoluuloja, joita pitää särkeä. Me emme huoli niistä mitään. Kukapa sanoisi ruusupensasta kunniattomaksi sentähden että sen ruusuja poimitaan? Yleiseksi hyväksi täytyy jokaisen toimia ruumiin sieluin. Kukin uhraa, mitä hänellä on: yksi järkensä, toinen voimansa, kolmas omaisuutensa, neljäs taasen kauneutensa. Tätä seikkaa olen usein selittänyt tytölle, mutta hän ei ole ottanut sitä ymmärtääkseen. Olipa hyvä kun asia onnistui sinulle paremmin.

-- Mitä hittoa! Olethan rakastunut tyttöön.

-- Eihän se asiaa muuta. Mikä on minun, se on minun; mikä sinun, se minun. Mikä ei ole sinun, se ei ole minunkaan.

Tämäpä vasta filosofiaa! Hyväksytään tämä, niin loppuvat kaikki kaksintaistelut.

-- Siis ei saa luulevaisuutta löytyä keskuudessamme?

-- Ymmärtäkäämme toisiamme. "Keskuudessamme!" Se on perussana. Vain keskuudessamme. Jos emme olisi liittolaisia, tuota, joka kurottaa kättänsä tämän aarteen puoleen, polttaa kyntensä. Meillä on tikarit! Kunnialliset herrat olkoot kunnialliset! Joka meihin kajoo, se kuolee. Mutta meidän kesken eivät tule kiistat kysymykseen. Siis saa "hän" tuoda sinulle joka päivä parin näistä.

-- Ja mitä minun on niillä tekeminen?

-- Mitä itse jo sanoit: tärisyttää kaivosta aika räjähdyksillä.

-- Tarkoitat parlamentti-huonetta Aleksanderinkadulla.

-- Aivan niin. Tiedäthän.

-- Räjähdetäänkö se suoraa päätä ilmaan?

-- Niin. Silloin kun se on täpösen täynnä. Tiedäthän.

-- Tiedän. Mutta siinä on yksi vaikea kohta. Tuossa sanoja jauhavassa myllyssä ei ole kellaria.

-- Tunnen senkin seikan. Tahalla on niin rakennettu, ettei ole kellaria. Jo perustusta laskettaessa tiesivät rakentajat, että tässä huoneessa päätetään isänmaan kavaltamista ja kansan turmelemista, eivätkä tehneet kellaria alle, ettei joku uusi Guy Favques lennättäisi ilmaan koko tuota helvetin sauhedrinia. -- Mutta he pettyvät suuresti luullessaan voivansa välttää kohtaloansa.

-- Tiedäthän, että salin lattiassa ministeri-penkkien edessä on kolme ilmareikää. Näitä peittää rautaiset kalteri-kannet. Näissä on tähden muotoisia läpiä, joista voit pudottaa alas nämät latingit. Valtiopäivämies voi sen helposti tehdä, kun hän tulee saliin ennen istuntoa, jolloin ei siellä ole vielä ketään. Joka päivä muutamia erällänsä. Kun sitte kaikki on saatu paikalleen, on vain odotettava sopivinta tilaisuutta; kun kaikki ovat koolla, esimerkiksi yhteisen äänestyksen tapahtuessa, niin...

-- Mutta...! Kenties on tarkemmin miettiminen tuota seikkaa; siinä tapauksessa lennätämme ilmaan myöskin vasemmiston isänmaan ystävät.

-- Lentäkööt ilmaan! Mitä meihin koskee vasemmisto valtiopäivillä? Siellä ei ole meillä ainoatakaan liittolaista. Se ei ole parempi vastapuolue kuin imperialistit Ranskassa. Hallituksen puoluelaisilla on syytä olla rauhan rakastajia; siis heidät tuomitsemme heti kuolemaan. Vasemmiston miehetkin ovat kaiken perinpohjaisen kumoustyön kiivaita vihollisia ja heilläkin on suuret miehensä, joita he jumaloivat; mutta me emme huoli suurista miehistä, joitten nimeä mainitaan muita paremmaksi Meillä on tyhjyys kaikkeus! Ilmaan siis joka mies!

-- Onko se, joka tämän toimittaa myöskin lentävä ilmaan?

Mies laski molemmat etusormensa ristiin.

-- Se ei ole tapahtuva. Koko tuuma on valmiiksi ajateltuna. Me emme uhraa tarpeettomasti liittolaisiamme. Kuule nyt ohjeitani!

-- Kuulen.

-- Kun tulilävet ovat täytetyt, sidot viimeiseen Bickfordin latinkiin pitkän ja hienon kuparilangan. Tämän langan voi huomaamatta johdattaa salin lattiaa peittävän maton alatse presidentin pöydälle. Presitentin pöydällä on sähkökone. Siitä kulkee vaskilanka etehisessä löytyviin kelloihin, joita sähkön avulla kilistämällä presidentti kutsuu valtiopäivämiehiä kokoon. Näillä on nimittäin tapana yleisen äänestyksen edellä istuskella etuhuoneissa. Valitset ajan, jolloin heitä on enimmän koolla. Esimerkiksi valtiovarain arviolaskuista kiistettäessä tai kun on kysymys Bosnian hallinnosta. Kun sitte presidentti lausuu, että tapahtuu äänestys, niin keskeytetään istunto viideksi minuutiksi. Sillä aikaa yhdistät sinä Bickfordin latinkiin kiinnitetyn langan presidentin sähkökilistyskoneen lankaan. Sen tehtyäsi riennät ulos huoneesta, heittäydyt issikalle ja ajat täyttä kyytiä ulos kaupungista; sillä kun presidentti viiden minuutin kuluttua painaa sähkökoneen nuppiin, soittaa hän muuttoansa toiseen maailmaan, (vaikk'ei toista maailmaa olekaan) ja ympärillä olevat rakennukset menevät kaikki raunioiksi, kuten Babylon ja Ninive. Jos Aatelisto pitää kokousta samaan aikaan museossa, niin lyömme kaksi kärpäistä yhdellä iskulla.

-- Ymmärrän.

-- Toimit siis näitten ohjeitten mukaan. Niin on Kosmokaen [kosmos, kreikkalainen sana, suomeksi maailma. Suom.] käsky. Meitä ivataan nihilisteiksi, mutta me nimitämme itseämme Kosmirtaiksi. Jokainen jäsen on vain "atoomi" suuressa maailma-kaikkeudessa. -- Siis suostut siihen, että välittäjä tulee luoksesi joka päivä seitsemän aikaan aamulla.

(Hän tarkoitti Agnesta).

Minä olin varma siitä, ett'ei Agnes olisi sitä tekevä, vaikka kaikki demiurgit käskisivät häntä kantamaan atoomeja uuden maailman luomista varten.

-- Kuitenkin katson tarpeelliseksi, atoomi-veikkoseni, huomauttaa -- lausuin -- että jos tuo pahikko kyttyräselkä atoomi saa tietää tyttärensä olevan välittäjänä, niin lyö hän hänen kuoliaaksi heti paikalla.