Part 2
Tuo veli, jolla ei ole muuta vikaa, kuin että hän on karannut sotamies ja juo suruaan lievittääkseen, joka makaa päivät ja tappelee hereille päästyänsä, -- näki tullessansa Kuiskaaja-kadulle rattaat, joilla olimme tänne tulleet ja rupesi tekemään kuskin kanssa riitaa. Ensin he riitelivät kappaleen aikaa keskenänsä, mutta vihdoin sivalsi kuski häntä muutaman kerran piiskallansa, jolloin poika alkoi heitellä tiilenkappaleita kuskin päälle, mutta kuski ajoi kohta tiehensä jättäen meidät oman onnemme nojaan. Velikulta lähti juoksemaan hänen perässänsä täyttä kurkkua huutaen: "ottakaa kiinni! Ottakaa kiinni!" -- Hänestä pääsimme siis -- ainakin hetkeksi.
Vihdoin saavuimme kaivon luo joka, nerokkaasti kyllä, oli asetettu keskelle katua, ja josta kaivosta oli asetettu lautaränni läheisen talon pihaan, jotta kulkijan täytyi kiertää kaivon ympäri, jollei tahtonut kontata rännin alatse. -- Tässä tarttui holhottini käteeni, kehoittaen minua luottamaan häneen nyt, kun tulemme siihen sekamelskaan, joka on edessämme. -- Täällä ei nimittäin ole aavistustakaan pääkaupungin arkkitehtikonttorista. Jokainen rakentaa mitä ja miten tahtoo; rakentamaton paikka on jokaisen oma. Jos joku rakentaa maanalaisen kodan naapurin portin eteen, on se paikka tuon jonkun oma; mutta jollei naapuri hyväksy, että toinen naapuri on hänen tiellänsä, tekee hän läven aitaan ja tekee itselleen tien toisen pihan läpi. Tällä tavoin pääsimme nitroglyseriini-kumppanini taloon kahden naapurin pihan kautta. Kaikeksi onneksi ei näillä ollut koiria, sillä he olivat juutalaisia. Kuten tiedämme, ei yleensä hebrealainen porvari pidä koiria eikä siipikarjaa, vaan hankkii itselleen mieluummin pieniä lapsia, niitten ruokkiminen kun ei maksa juuri enempää.
Puusalvalla varustetun oven läpitse pääsimme jonkinlaiseen puutarhaan, missä enimmäksi osaksi löytyi luukasoja. Yhdessä nurkassa oli jäännöksiä lehtimajan juhlasta, nimittäin neljän tolpan ympäri sidottuja kuivia lehtiä; näihin tolppiin taas oli pingoitettu nuoria, mistä riippui kaikenlaisia valituita rääsyjä, joita ennen ollessaan nuorina kutsuttiin liinavaatteiksi. Seuraavan aidan takaa saattoi jo nähdä tehtaan savutorven ja tuntea nenässään siitä maahan laskeuvan savun, jolla oli tuo ilettävä suolainen haju.
Tässä aidassa oli pieni porttikin, mutta se oli lukossa. Toiselta puolelta haukkui meille kauhean suuri raivoisa koira ja pureskeli portin alapäätä sekä koetti hypätä yli aidan, mutta ei päässyt kun se oli liian korkea.
-- Jääkää te tänne, lausui holhottini, minä koetan päästä sisään, sidon koiran ja avaan teille portin.
Tuo suloinen olento löysi aidasta paikan, missä lauta oli irti. Näytti olevan tahalla tehty läpi asukasten mukavuudeksi, ett'ei tarvinnut portin avainta ottaa mukaansa. Päästyänsä sen läpi näin tytön menevän sisään, varmaankin tuomaan portin avainta; minä jäin kahden kesken koiran kanssa, joka yhä vielä osoitti tyytymättömyyttään. Taskussani (nimittäin kapakan isännän takin taskussa) oli makkaran pala; sen heitin hänelle portin alta, ett'ei pitäisi niin suurta melua.
-- Jos nyt, näin ajattelin itsekseni, kun jäin yksin tänne Babeliin, holhottini unhottaa tulla minua noutamaan ja "naapuri" havaitsee minun koettavan myrkyttää hänen koiraansa, niin huutaa hän kansaa kokoon, enkä minä tiedä mistä olen tänne tullutkaan; ottavat minut kiinni vievät poliisikomisarjuksen luo ja huomisissa sanomalehdissä on luettavana, että valtiopäivämies X. "on otettu kiinni itse rikoksen teossa", kun juuri aikoi varastaa kuivamassa olevia liinavaatteita!
Huoleni haihtuivat ennen pitkää; pimeän huoneen ikkunasta alkoi valo pilkistää, pihanpuolinen ovi aukeni ja sieltäkin näkyi valoa. Näin holhottini astuvan ulos seurassaan nainen, joka näytti melkein luurangolta. Pukunsa ei ollut tavattomaan aikaan katsoen aivan sopiva vierasten vastaan-ottoon. Kädessään oli rautalangalla vyötetty lamppu.
Sill'aikaa kun luuranko-nainen kutsui koiraa luoksensa sitoakseen sitä kahleisin, avasi tuntematon tyttöni minulle oven ja vei minut pihaan. Homeisia sankoja ja saavia ammotti meille joka taholta, muutamissa arveluttavaa lientä sisällä, lipeääkö vai mitä lienee ollut.
-- No! vihdoin viimeinkin tuo neiti mukanansa herrasmiehen kotiansa! Pulska poika!
Näillä sanoilla tervehti luuranko tähystäen minua lamppunsa valossa kiireestä kantapäähän.
Tyttö löi häntä vihaisesti suulle.
-- Pidä suusi kiinni! Tämä herra hakee isääni, hänellä on asiaa.
Nainen purskahti nauruun.
-- Kyllä tiedän! Niin on tapana. Olen minäkin ollut nuori; on minullakin ollut rakastaja.
(Saakeli soikoon! Se on mahtanut olla siihen aikaan, kun tuoni vielä oli pikkupoika).
-- Astukaa vaan neiden kamariin, sanoi hän kääntyen minuun ja taputtaen käsivarttani. Nyt on paras aika. Minä jään kyökkiin, ja jos nuori herra tulee sill'aikaa, niin minä ajan hänet ulos. Vanhuksesta kyllä pidämme huolta, jos hän herää.
Nyt saavuimme asunnon edustalle; rappeutuneet ja narisevat portaat veivät sisään ensimmäiseen huoneesen, joka oli kyökki, sieltä saattoi mennä ullakolle. Huoneessa löytyi muutamia keitto-astioita ja sen perällä luuranko-naisen vaatetuspöytä. Pöydällä oli peili josta hopea oli kaikki kulunut pois ja jonka laatikosta riippui puoliksi ulkona irtonainen palmikko. Tulisijan edustalla oli leveä penkki, jolle oli laitettu leposija.
-- Olkaa hyvä, astukaa neiden kamariin, kehoitti tuo kunnon nainen, nyrkillänsä tuupaten minua selkään; kyllä minä sanon, kun ukko herää. -- Näin puhuen sytytti hän kynttilän ja sulki oven sisään mentyämme.
Silmäilin tätä pientä kamaria. Siellä vallitsi mitä suurin yksinkertaisuus. Ei mattoja eikä peiliä. Puhtaalla lakanalla peitetty vuode, pieni tyyny toisessa päässä. Vuoteen kohdalla riippui seinällä pieni mustiin kehyksiin pantu kuva harsolla peitettynä. (Olisin mielelläni tahtonut saada tietää, kenen kuva se lienee ollut?)
Vielä löytyi siellä vanhanpuolinen sohva, pari tuolia pöydän ääressä; pöydällä oli lasi, täynnä jotain sinisen viheriää nestettä, sekä -- partaveitsi.
Jäätyäni kahdenkesken tytön kanssa, katsahti hän ensi kerran niin kummallisesti minuun, ja pöydällä oleviin esineisin, jotta ymmärsin koko asiain laidan. Tämä tyttö on miettinyt muitakin keinoja surmatakseen itsensä, ennenkuin päätti hypätä Tonavaan. Mitä partaveitsi tekee tytön pöydällä? -- Vieläkö hän nytkin aikoo sitä keinoa käyttää?
- Te olette väsynyt, lausuin hänelle; hänen näytti olevan vilu myöskin. Menkää maata. Minä odotan tuolla kyökissä, kunnes isänne herää. Hyvästi.
Jätin hänet yksin ja menin kyökkiin.
Mutta täällä oli pimeä, kun tuo nainen oli vienyt lampun muassaan.
Kuitenkin löysin vihdoin istuinpaikkansa. Se oli jo muodostettu penkiksi. Siihen istuin ja aloin miettiä mikä loppu tästäkin tullee? aivan kuin uudenaikainen novellikirjailija, joka olisi hyvin mielissään, jos joku sanoisi hänelle miten hänen kertomuksensa on päättyvä.
Tytön kamarin ovi oli ihan minua vastapäätä. Oven yläpäästä oli lauta haljennut, ja tämän halkeaman läpi pilkisti sieltä valo.
Enpä kysynyt lupaa omaltatunnoltani, kun hiivin oven taa kurkistaakseni huoneesen. Nyt tunnustan syntini -- päästäköön minut synnistäni pappi -- tai hänen vaimonsa.
Tyttö seisoi yhä vielä pöydän ääressä, katsoa tuijottaen noita kahta vaarallista esinettä. Väliin pyyhkäsi hän otsaansa ikäänkuin vetääksensä syrjään irtonaisia hiussuortuvia, joita ei kuitenkaan ollut otsalla. Väliin taas peitti hän kasvonsa käsillään. Ruumiinsa värisi kauhusta. Hän väänteli suonenvedontapaisesti käsiänsä. Vihdoin otti hän pöydältä tuon lasin, vei sen ikkunan luo, avasi ikkunan ja kaatoi pimeyteen sen sisällön. Lasissa oli mahtanut olla myrkkyä. Sitte otti hän partaveitsen käteensä, avasi sen ja tarkasteli terää; hän nauroi niin kummallisesti tätä tehdessään, ehkä häntä huvitti irvikuva, minkä hän näki kirkkaan terän kuvastimessa. Hän näytti puhelevan sen kanssa. He hieroivat kauppaa. Partaveitsi kielsi, aivan kuin olisi kuuluisakin naisten viettelijä. Ei pyytänyt muuta kuin yhden suukon. Kerran vain sattuu, ei muuta. Jollei hän olisi hyvä kalu, ei häntä suosittaisi. Tyttö ei antanut itseänsä viekoitella. Pudisti kieltävästi päätänsä ja pani partaveitsen kiinni, sanoen: ehkä toiste; ja heitti sen sänkynsä pohjalle.
Sitte laski hän kätensä ristiin rinnallensa ja syvästi huoaten kohotti kasvonsa taivasta kohden. Oi, jos osaisin piirtää kuvansa!
Nyt tempasi hän äkisti harson kuvan päältä, joka pii hänen vuoteensa yläpuolla. Se oli tähän asti ollut peitossa, ehkä sentähden, ett'ei se näkisi mitä täällä tapahtuu. Hyvin tunnen tuon "Herran"; usein olen nähnyt hänen kuvansa; tavallisesti on sillä orjantappuraruunu päässä. Tyttö lankesi polvilleen sen eteen peittäen kasvonsa vuodetta vastaan ja pysyi tässä asennossa liikkumatonna.
Minä menin takaisin penkille istumaan ja mietin pää käsiin vaipuneena, mikä on oleva loppuna tästä?
Ulkoa kyökin oven takaa kuulin hiljaista tassutusta; varmaan tulee tuo tuonen akka. Olin aivan hiljaa pimeässä. Hän tuli sisään. Lampun jätti hän ulos portaille, otti tohvelit jalastaan, jott'ei kuuluisi askelten ääntä ja hiipi kamarin oven taakse kurkistamaan raosta sisään. Kova uteliaisuus mahtoi vaivata. Annoin hänen hetkisen koettaa parastansa, sitte puhuttelut häntä pimeästä.
-- Oletteko yksin?
Hän kääntyi minuun.
-- Kas kas! missä onkaan herra täällä?
-- Istun penkillä.
-- Miksi siellä istutte.
-- Odotan päivän valkenemista.
-- Sitä olisitte tuolla sisälläkin voinut odottaa.
Kunnon nainen suuttui.
-- Pyydän, sanokaa, kuinka te olette noin laihaksi jäänyt?
Tällaista kysymystä hän ei ollut odottanut.
-- Kuinkako minä olen laihaksi jäänyt?
-- Kun _toiset_ tavallisesti ovat kaikki lihavia.
-- Mitä? Luuleeko herra ehkä minua _semmoiseksi_ naiseksi?
-- Niin on puheesta kuulunut.
-- Väärä luulo. Minä olen kunniallinen nainen. Olen kaksikymmentä vuotta ollut isännän emännöitsijä. Ei minulla ole mitään tekemistä kenenkään tyttöjen kansaa. Mutta tuota meidän tyttöä minun tulee surku; mieleni olisi hyvä, kun joku veisi hänen täältä.
-- Joko kunnollisesti tai kunnottomasti?
Laiha nainen toi lampun sisään ja asetti sen pöydälle. Ei ollut kuulevinansakaan kysymystäni.
Sitte istui hän viereeni penkille.
-- Siitä on kaksikymmentä vuotta, kun näillä meidän seuduilla levisi huhu, että morsian ja ylkä menevät vihille; morsiamen päässä oli valkoinen ruunu; joka ihminen juoksi tätä kummaa katsomaan.
-- Eikö sitte enää ole naimaliittoja tehty?
-- On kyllä, mutta ruunutta.
-- Hauska onkin tämä teidän korttelikunta.
-- Niin on koko Kuiskaaja-katu.
-- Oliko tämä vastaus vain kysymykseeni?
-- Oli. Kukapa tulisi tänne Kuiskaaja-kadulle kosioretkille? Kukapa tänne lähettäisi kosiomiehiä? Pitkä on matka täältä kirkkoon. Kukapa täällä esiintyisi morsiuspäähine päässä? Revittäisiin hänen tukkansakin. -- Mutta kyllä te minun selityksittänikin tiedätte tehtävänne. Mistähän olette onkineet tuon tytön?
-- Melkeinpä hänet todellakin Tonavasta ongin. Sain hänet kiinni sillalla, juuri kun hän oli hyppäämäisillään virtaan.
-- Kas sitä vaan! Enkö minä ole sanonut, ett'ei isä saa hullutella hänen kanssaan. Hyvänen aika! Meidän tienoilla ovat häät harvinaisia, mutta myöskin peijaiset. Meikäläisiä kuolleita kannetaan tavallisesti ulos vankilasta. Sentähden soisin jonkun kunniallisen ihmisen ottavan täältä tuon hyvän ja siivon tytön. Hän on liian hyvä kalojen ruuaksi! Mutta siksi se vielä käy; kummallinen olento hän on. Hän ei sovi tänne Kuiskaaja-kadulle. Mutta emme täällä ole aina asuneetkaan. -- Sillä katsokaas, hyvä herra, tytön isä on sangen oppinut mies, mutta hänen on järjessään vika. Hän keksii ja koettaa kaikkia mahdottomiakin. Hän tekee veden alla palavia tuli-soihtujakin. Hän tietää keinoja joilla tunnin kuluessa voi hävittää vahvimmankin linnoituksen. Hän sanoo, että hän saisi miljoonia, jos ilmaisisi vieraille valtakunnille salaisuutensa, sillä niitten avulla voi noin vaan pyyhkäistä pois kaikki viholliset; mutta hän ei tahdo toimia isänmaatansa vastaan. Ennen kuolisi hän nälkään. Kummallista kyllä, on hän ihan toinen mies aamulla kuin illalla. Kun hän aamulla herää kohmelostaan, alkaa hän kohta käydä minun kimppuuni. Minut sitte hyvänpäiväiseksi haukuttuaan alkaa hän torua tytärtänsä. Hän soimaa häntä, että hän vielä on hänen niskoillaan. Miks'ei mene hakemaan rakastajaa? Jotain rikasta rakastajaa, joka ylläpitäisi häntä! Jotain suurta herraa joka voisi korkealle esivallalle ilmoittaa isänsä keksinnöt! Isä toruu, kunnes tyttö lähtee työhönsä. Tyttö parka on erään ompelijattaren luona työssä. Hän saa kahdeksan floriinia kuukaudessa. Täytyy istua työssä myöhään iltaan. Pelolla tulee hän illalla kotiin, varpaillaan hiipien, sillä isä odottaa häntä pamppu kädessä. Ukko on tähän aikaan päissään ja ihan toinen mies kuin aamupäivällä. Silloin kurittaa hän tytärtään ulkona kuleksimisesta. Varmaan on hän muka ollut rakastajaa tapaamassa. Ukko on nyt kovin arka kunniastaan ja saarnaa siveellisyydestä kuin pappi. Tavallisesti ruoskii hän myöskin tällöin tytärtään. Tämä ei muuta tee, vain itkee. Ihme ja kumma, kun hän voi tätä elämätä kestää.
Nainen pyyhki esiliinalla silmiään.
Luurangolla on siis myöskin sydän.
Sitte nauroi virnisti hän taas.
- Niin, hyvä herra. Sentähden olin hyvillä mielin nähdessäni teidän; kun isäntä hoipertelee aamulla sisään, voin sanoa, ett'ei hänen tarvitse kiukutella enää, täällä on jo se, jota hän on kaivannut, eikä hän ainakaan aamupäivällä lyö Agnes parkaa.
Nyt sain tietää tytön nimen olevan Agnes.
En saattanut olla tekemättä yhtä muistutusta.
-- Miks'ette puolusta tuota hentoa tyttöä? Te näytätte vahvalta naiselta.
-- Vahva minä olenkin, voittaisin vaikka kaksi hänen oloistaan miestä; mutta hän on kiero ihminen. Jos tartun hänen käteensä estääksensä häntä mielensä mukaan ruoskimasta meitä, uhkaa hän mennä alas tehtaasen ja lennättää meidät ilmaan kaikkityyni.
-- Miten?
-- Nitroglyseriinillä, jota hän valmistaa.
-- Mitä on tuo nitroglyseriini?
-- Mitäkö nitroglyseriini on? Ettekö vielä sitäkään tiedä? Kenties olette nautasaksa. Se on sellaista ainetta, jolla kaivoksissa ja vuorimurroksissa kalliota särjetään. Sormeni kokoinen tuutti sitä on tarpeeksi kukistamaan tämän huoneen, ja meillä on tavallisesti noin kaksikymmentä sentneriä sitä tuolla alakerrassa. Tätä nykyä on sitä erittäin paljon, kun sen hinta on alennut, ja ukko vannoo ennen räjähyttävänsä kaikki ilmaan kuin myyvänsä sitä niin halvasta. Se lennättäisi meidät kuuhun saakka. -- Sen hän saattaa tehdä joko aamulla tai illalla. Sillä illalla kun hän on juovuksissa, tulee mieleensä kunnia; aamulla taas kun hän on selvällä päällä, muistuvat mieleensä velkojat, ja silloin on hän raivoissaan. Ilmaan saamme lentää joko varhemmin tai myöhemmin!
Hauska uutinen! Seisoa dynamiitilla täytetyssä tehtaassa. Tuolla nimellä tunnen jo tavaran. Hyvänpä yhtiömiehen sainkin!
-- Sentähden soisin jonkun vievän täältä pois Agneksen, lausui vihdoin nainen.
Näin sanoen sammutti hän lamppunsa. Aamurusko pilkisti ikkunasta sisään. Pestissä oli jo kirkas aamu, mutta täällä Kuiskaaja-kadulla yksi kolmannes sumua toinen kolmannes savua.
Aamuruskosta oli seurauksena nuoren herran kotiin tulo. Ei tarvinnut porttia avata, kaikella kunnialla hän pujahti läpi aidan. Ensin lauloi hän sisarensa ikkunan alla yhtä noista ilkeistä renttulauluista, joille en voi antaa muuta nimeä kuin "runottaren kolera"; sitte kömpi hän miten kuinkin ylös rappusia ja pääsi viimeinkin monen koetuksen perästä ovesta sisään.
Uljas poika! Missä ei reikää siinä savea. Rypistyneessä hatussa likainen tekokukka; vaatteissa tuskin yhtään nappia. Kaulahuivin päät riippuivat alas niskasta. Pöhöttyneet veripunaiset kasvot olivat täynnä kirjavia sinermiä, jotka olivat eri ajoilta punaisen, sinisen ja tummanvihreän värinsä mukaan, -- toisesta korvasta vuoti verta. Joskus nuorena oli hän saattanut olla kauniskin poika. Nyt näytti hän tuommoiselta kahdenkymmenen vuotiaalta ukolta. Oikeassa kädessä oli märkä sikaarin pätkä, jota hän pisteli suuhunsa milloin yhtä milloin toista päätä siinä luulossa että toinen pää palaa. Vasemmassa kädessä oli naisen huivi.
Laiha nainen meni häntä kohta ovessa vastaan ottamaan.
-- Ylös ullakolle kohta paikalla!
-- Enpä mene Rézi rouva, siellä on torakoita,
-- Mene kohta. Siellä on vuoteesi.
-- Voi; älkää lyökö, taikka huudan.
-- Huuda vaan, huuda vaan! Kohta tulee isä ja silloin saat selkääsi.
-- Eipä tulekaan, eipä tulekaan; hän on juovuksissa kuin sika.
-- No, missä tahdot sitte maata?
-- Tuolla kamarissa. Tytön kamarissa.
-- Täällä ei ole mitään tyttöjä, sinä pöllö.
-- No no no, rouva Rézi. On maar!
-- Sinä aasi! Hän on sisaresi. Varmaan olet riistänyt tuon huivin joltain kaltaiseltasi naiselta?
-- Sama se.
-- Mene hiiteen.
-- Sama se.
Todistaaksensa, mihin määrin se oli hänelle sama, suuteli hän luurankonaista poskelle; siitä sai hän palkinnoksi hyvin ansaitun korvapuustin ja vielä paremmin ansaitun herjausnimen.
Minä näin hyväksi astua väliin.
-- Kuules velihopea --.
-- Kas vaan, täällähän on "yksi" jo! änkkäsi poika hämmästyneenä.
-- Tuoss' on floriini; kansani toivo, ota ja mene takaisin kapakkaan; hae se, jonka huivin olet vienyt.
Tämä teki suuremman vaikutuksen kuin pitkät puheet.
-- Jos annatte kaksi, niin pysyn siellä iltaan saakka.
Ei sovi kitsastella, kun on nuorison kasvatuksesta kysymys, lausuin itsekseni ja myönnyin hänen ehdotukseensa.
Tähän oli hän täydelleen tyytyväinen ja alkoi antaa minulle kaikenlaisia kauniita neuvoja, jommoisia ei löydy edes Vollftin teoksessa: "Seurustelu naisten kanssa"; kunnes rouva Rézi ajoi hänen ulos ovesta; hän kömpi miten milloinkin rappusia alas, yhä laulaa loilottaen kieleensäkään purematta.
Hauska lankous!
Mennessään herätti hän ukon; alakerrasta alkoi kuulua epäselvää rähinää, josta ei kuitenkaan voinut selittää ainoatakaan sanaa.
-- Onko herra noussut ylös, kysyin.
-- Vasta hän nyt alkaa nousta. Kuuluu kiroilevan vasta ensimmäistä värssyä. Haukkuu ikkunasta poikaansa. Sitte seuraa riita Kozákin kanssa. Sitte alkaa hän kiroilla saapastensa luojaa, kun ei oikean jalan saapas mene vasempaan. Sen jälkeen tulee hän ulos torumaan koiraa. Sitte huutaa hän naapurille, miksi hän taas on yöllä päästänyt tänne kartanolle viinan rapaa. Sitte tulee hän minun kimppuuni. Viimeiseksi jää Agnes. Sillä tavoin hän toivottaa "hyvää huomenta".
Tuo kunnioitettava perheen-isä pysyi todellakin aivan täydellisesti ohjelmassaan. Kello oli puoli kuusi, kun tuolta alhaalta kuului ensimmäinen "jumalauta", ja seitsemän aikaan nousi kirousten jakeleminen ylimmilleen, vain yskä keskeytti väliin sadatuksien tulvaa.
Jo astui hän rappusia ylös. Rouva Rézi seisoi tulisian ääressä ollen tulta tekevinään.
-- Tiedättekö mitä, hyvä herra? Jos en vielä olisi tehnyt tulta, toruu hän minua, etten vielä ole laittanut hänelle suurusta; jos taas jo valkea palaa, on sekin pahasti, kun tuhlaan kalliita kivihiiliä.
-- Senkin seitsemän tulista p--lettä vieköön tuon oven, kuului ulkoa. Aina loukkaan käteni lukkoon.
Hän potkasi oven auki.
En ole vielä milloinkaan niin pettynyt luulossani kuin nyt. Päättäen äreästä ja karkeasta äänestä luulin tapaavani jonkun jättiläisen, mutta edessäni seisoikin pieni puoliviidettä jalkaa pitkä kääpiö, kyttyräinen sekä edestä että takaa, pitkät kädet roikkuivat alapuolelle polvia, toinen sääri oli sisäänpäin väärässä, jotta koko vartalo näytti olevan kaatumaisillaan. Mutta pää oli suunnattoman suuri; tukka pörrössä aivan kuin suortuvat olisivat pelänneet koskea toisiinsa. Kasvoissa kuvautui ylpeys ja kohmeloa seuraava äreys.
Nähdessään vieraitakin olevan kyökissä vaikeni hän äkkiä. Aivan kummallisella tapaa saattoi hän vääntää leuatonta päätään kyttyräistä vartaloansa kääntämättä. Hän katsahti rouva Réziin ja viittasi pitkällä kädellään Agneksen kamariin päin.
Ennätin sanomaan asiani, ennenkuin akka ehti ruveta hulluuksiaan latelemaan.
-- Hyvää huomenta, herra! Tulin tänne näin aikaiseen kun luin Közlöny-lehdestä, että tänään tulee tämä nitroglyseriini-tehdas myytäväksi huutokaupalla. Tahdoin estää sitä. Kun minä juuri tarvitsen tuollaista tehdasta, mutta en itse ole asiantuntija ja teidän tietonne tässä suhteessa ovat yleisesti maassa tunnetut, niin haluaisin koettaa, eikö voisi saattaa teidän raha-asioitanne sellaiseen tasapainoon, että tämä yleishyödyllinen tehdas edelleenkin tyydyttäisi maan tarpeita nitroglyseriinin suhteen.
Tämä oli suoraan tunnustaen kaunis puhe. Eikä minulla ollut sitä paperillakaan. -- Mutta isäntä ei ollut sitä mieltä.
-- Onko herralla rahoja? Tämä oli ensimmäinen kysymys, joka oli ratkaistava, ennenkuin itse asiaan ryhdyttäisiin.
Otin taskustani koko tukun, "Ensimmäisen Kamarin" nauhalla sidottuna ja seuraavalla kauniisti sointuvalla päällekirjoituksella varustettuna: "100 kplta 10 floriinin: = 1,000 fl."
Tämä ei ollut puhetta, mutta teki hyvän vaikutuksen.
-- Mennään tänne tyttäreni kamariin.
-- Mutta ehkä neiti nukkuu vielä.
-- Kyllä minä hänet pian hereille saan.
-- Emmekö voisi mennä johonkin toiseen huoneesen?
-- No, älkää saamaelko! Omaan kamariini emme saata mennä; se on kuin sikaläätti; muut huoneeni ovat ryöstömiehet sinetillään lukinneet. Nyt tiedätte syyn. Astukaa sisään!
Tiesin tytön menneen maata täysissä vaatteissa; kenties ei hän pelästyne aivan kovin.
Astuessamme kamariin istui tyttö ikkunan ääressä (se oli hänen peilinsä) ja palmikoitsi ihania mustia hiuksiaan.
Kyttyräselkä ärjäsi kovasti:
-- Miksi siivoat itseäsi vaatteet yllä? Tahraat rasvaisilla hiuksillasi puhtaat vaatteesi! Riisu yltäsi kohta!
Tyttö valmistausi tottelemaan.
Ukko asetti tuolin minua varten pöydän ääreen vastapäätä ikkunaa. Kumminkin istuin toiselle tuolille selin tyttöä, joka riisui pukuansa.
-- Miksi kampaat hiuksiasi ikkunan ääressä kaikkein nähden? ärjäsi taas ukko.
(Kaikkein nähden!)
Sitä ei nähnyt kukaan muu kuin kolme varpusta, jotka istua könöttivät kuivettuneen puun oksalla.
-- Tytärtännekö rupeettekin torumaan? Vai aiotteko keskustella kanssani asiasta? huudahdin kovemmalla äänellä. Istukaa; ottakaamme esille paperia sekä kynä ja ruvetkaamme laskemaan.
-- Mutta mikä on teidän nimenne?
(Sitä en jumaliste itsekään tiennyt. Oikeata nimeäni en voinut sanoa, sillä siitä minut kohta tunnettaisiin ja arvattaisiin, etten minä tarvitse mihinkään nitroglyseriiniä. En tohtinut ottaa myöskään mitään yleistä nimeä sillä jollakin muulla saattaisi olla sama. Mieleeni tuli eräs kummallinen nimi, jonka olin joskus asiakirjoissa nähnyt).
-- Nimeni on Ignatius Koribanya.
-- Oo! Tuon nimen tunnen minä aivan hyvin. Nyerges-Ujfalusta kotoisin, eikö niin? Te olette useasti ennenkin tilannut minulta dynamiittia marmorilouhostanne varten.
(-- Hyvinpä arvasin! Otin kun otinkin elossa olevan miehen nimen! Mielelläni olisin antanut sen takaisin).
-- Miten aiotte auttaa minua? Tilaamallako? Vaiko etumaksulla? Tai annatteko lainaksi?
-- En ehdota yhtään noista keinoista, vaan haluaisin ruveta yhdysmieheksenne tehtaassa tuhannen floriinin maksua vastaan.
-- Ei käy laatuun. Minulla on jo yksi "yhdysmies".
-- No sittehän meitä olisi kaksi.
-- Ei käy laatuun. Kozák ei kärsi kumppalia.
-- Siinä tapauksessa maksamme hänelle osansa ja hän saa mennä muualle.
-- Kozák ei ole antanut rahoja liikkeesen. Hän on työnjohtaja. Hän on harvinainen olento, jota ei saada joka oksalta. Vai mitä luulette miehestä, joka yksin johtaa nitroglyseriini-tehdasta? Täytyy olla raittiina Ja päihtymättä yöt päivät! Täytyy olla niin tarkka toimessaan, että työ käy minuutin mukaan. Sillä jos vain yksikin aste lämmintä puuttuu tai rahtunenkin jotain ainetta puuttuu sekoituksesta tai jos valmis latinki epähuomiosta putoo lattialle, niin lentää koko huone ilmaan, vieläpä "Punaruusun" kapakankin tiilet sinkoilevat sinne, mistä ne ovat varastetutkin. Siihen toimeen ei kelpaa joka mies.
-- Herra Kozák on siis juuri semmoinen kelpo mies. Sepä hyvä. Koetan voittaa hänen luottamustaan, jotta hän ottaisi minut toiseksi yhdysmieheksi.