Part 4

KOVAS _Nousee, raskaasti_: Sillä tiellä emme voi sinua seurata! _Eräitä muitakin nousee._

URMAS _Hämmästyneenä_: Ette voi...?

KOVAS Emme, sillä sitä tietä astuen ei Mervialle koskaan päivä koita.

HORHOJA _Värisevällä äänellä_: Täytyykö meidän nyt erota, Urmas? Me olemme liian kauvan rinnan vetäneet... _Äänettömyys._

KOVAS _Käy Urmaan luo, lämpimästi_: Ei, näin ei saa tapahtua, tämä ei saa olla viimeinen sana! Mutta olemme liian kiihtyneitä, jatkakaamme huomenna. Te tuumitte täällä, me muualla, ja me ehkä puhumme joidenkuiden malttavien veenienkin kanssa.

URMAS _Kuohahtaen_: Veenien!?

KOVAS _Tuskaisen kuohuvasti_: Jumalain armo meitä suojelkoon, Urmas--täytyyhän meidän koettaa yksimielisyyttä rakentaa! Hyvästi huomiseen!

URMAS _Mietteissään, katsettaan kohottamatta_: Hyvästi! _Kovas, Horhoja, Kurkia ja kolme muuta menee. Jälelle jääneet ovat nousseet ja seisovat äänettöminä.

Urmas, joka on seisonut syvän mielenliikutuksen valtaamana, katsahtaa etsien jälellejääneihin_: Menikö Horhojakin...?

HALLO _Ilkkuvasti_: He menivät, eivätkä koskaan palaa, sillä heitä on jo kauvan odottanut veenien avattu syli!

URMAS _Käy muutamia kertoja kiivaasti sillanteen poikki, pysähtyy_: Ei, se ei ole mahdollista! He palaavat ja me tahdomme olla yksimielisiä! _Miehille_: Totta, jätämme nyt kaikki huomiseen, tuumimme kukin tyynesti kotonamme.

SÄTENE _Tulee_: Muutamia puheille pyrkijöitä!

URMAS Anna tulla!

_Neljä nuorukaista kantaa suurehkoa, upeaan kirjovaippaan käärittyä esinettä._

TUOJAIN JOHTAJA Lahja Urmaalle, mervien johtajalle! Minne saamme laskea?

URMAS _Iloisesti hämmästyneenä_: Lahja! _Osottaa korokesiltaa_: Tänne nostakaa. _Hilpeätä hiljaista puhelua. Miehet nostavat._

TUOJAIN JOHTAJA Joukko Mervian miehiä tahtoo näin ilmaista mitä he elämäntyöstäsi ajattelevat!

URMAS Sano heille kiitokseni! _Tuojat menevät_.

HALLO Nyt, Urmas, näet mitä ne ajattelevat, joiden puolesta olet ikäsi taistellut!--Saammehan avata?

URMAS Avatkaa, avatkaa!

_Irrottavat hopealla kirjaillun vyön peitteen ympäriltä._

HALLO No nyt, ystävät! _Vetää peitteen pois.

Kaikki jäävät kivettyneinä tuijottamaan: edessä on leveä, puunrungosta veistetty ruumisarkku, jommoisia varakkaiden hautaamisessa käytetään--arkun kannella irvistävä pääkallo. Seisovat pitkän aikaa sanattomina._

URMAS _Syöksyy patsaan luo ja kumauttaa kurikalla kiivaasti siellä riippuvaan metallikilpeen. Sisääntulevalle Sätenelle_: Huuda kantajat takaisin!

SÄTENE En tavota enää, lähtivät juosten.

URMAS _Kasvot mustanpuhuvina, kamalan raivon kuohuttamana_: Hyvä, te veenien kyykäärmeet! Teidän myrkkynne on virrannut kuin hornan tyhjentymätön lähde. Te tiedätte tarkalleen mistä hinnasta minä Mervian muronneille möin, vaikka teidän omat vanhimpanne istuivat saman pöydän ääressä. Minä veljeni myrkytin, vaikkei minulla ole veljeä ollutkaan--minä Mertsin surmautin--isäni minut kuolinvuoteellaan kirosi--äitini sortui surusta hautaan--ei ole sitä konnantekoa, jossa en olisi päämiehenä ollut. Sekään ei riittänyt. Mutta te valmistitte liian aikaiset hautajaiset--minä vielä elän, vielä elää merviläisyys!

JOTKUT _Tarttuvat suuttuneina arkkuun_: Heitämme ulos!

URMAS _Kammottavasti naurahtaen_: Ei, ei lahjaa niin--nostakaa se tuonne kunniapaikalle! _Polkee jalkaa_: Se joka hetki siellä muistuttakoon minkä jo olimme unohtaa, että niin kauvan kun sen lähettäjillä on pasman vertaa sanansijaa tässä maassa, he veistävät tämän kansan tulevaisuuden ruumisarkkua. Minä kerran vannoin: mervit ovat nostettavat isänniksi omassa pirtissään! _Kohottaa kätensä_: Minä tänä hetkenä vannon: veeneillä ei pidä tässä maassa oleman orjankaan osaa!--_Osottaa arkkua_: Niin, se on ruumisarkku, mutta siitä tuli--teidän ruumisarkkunne!

_Astuu kiivaasti sillanteen reunalle, viittaa kädellään_: Ja menkää, menkää te Kovakset ja Kurkiat, te äitinnepettäjät äpärämielet! Rientäkää kilvan sen vanhan tuliporton pehmeälle vuoteelle, joka on ennenkin mervan miesten miehuuden vienyt. Me vannomme teitä vastaan saman taistelun kuin heitä, me tästä päivästä nimitämme teitä sillä nimellä, mikä teille kuuluu--te salaveenit!

ROUKA Mutta, vanha ystävä, eiväthän he veenejä ole, vaikka ovatkin tuossa asiassa eri mieltä.

TOISET Ovat, ovat! Johtajansa hylkäsivät!

URMAS Porton kiharat ovat porttoa! Joka ei ole meidän kanssamme, hän on meitä vastaan--muuta jakoa ei tässä maassa ole ollut eikä ole!

USEAT Ei, ei!

HALLO _Riemuiten_: Nyt, Urmas, olet entisesi! Olemme taas merviläisyyden selvällä polulla.

URMAS Ja nyt, ystävät! _Osottaa arkkua_: Saattakaa tämä teko kansan tietoon, saattakaa heidän tietoonsa mistä lopullisesti on kysymys. Huomenna päätämme tarkemmin mitä tietä astumme--me astumme nyt omaa tietämme!

5. TAAKANKANTAJAT.

_Vuorhaaran vierasmaja Vuori-Merviassa, kauppavaltareittien risteyksessä. Hirsipirtti, oikealla ulko-ovi, oikeassa ylänurkassa kiuvas. Kiukaan ja vasemman seinän välillä perällä korokesillanne, siellä suuri kaappi, hylly, kaksi altaantapaista juomansäilytysastiata ja pieni pöytä. Pirtinpatsas lakeisaukkoineen korokesillan reunassa keskellä. Keskellä pirttiä maalattialla pitkä pöytä, molemmin puolin rahit. Seinävierellä pitkät rahit; ylempänä, lähellä kattoa makuulavalaudat. Vasemmalla ovi kylkeissuojaan.

Kiukaassa, jonka luona hyörii majan emäntä, palaa tuli--lakeisaukon lähistöllä leijailee vieno savu. On ilta, huonetta valaisevat muutamat soihdut._

VIERASMAJAN ISÄNTÄ _Korjaa haarikoita pöydältä_: Nyt saa pitää silmänsä auki!

EMÄNTÄ No meikäläisellä ne pitää olla aina auki, nukkuessakin.

ISÄNTÄ Tarkotin oikeastaan: nyt saa pitää suunsa kiinni!

EMÄNTÄ _Kääntyy, kivakasti_: Hä?

ISÄNTÄ Jaa-a--tarkotanpa että sinä puhut liian paljo, muoriseni, ja liian ykssukaan.

EMÄNTÄ Siitä äskeisestäkö sinä nyt ääntä pidät?

ISÄNTÄ Siitä.

EMÄNTÄ Hy! Kun on reima luonnonlaatu niin on--vaikka tuon itsekin sanon!

ISÄNTÄ _Tyynnytellen_: No no! Ei hyvässä laittoa, mutta Vuorhaaran vierasmajan väellä ei tätä nykyä saa olla mitään luonnonlaatua--taikka oikeammin: täytyy olla vähän joka laatua...

EMÄNTÄ Häpiä! Mervian puolesta minä olen--ja kun on jotain, niin on jotain!

ISÄNTÄ _Lähtee kiivaasti astumaan_: On jotain! Hitto ollen; jos minä ymmärrän mitä nuo kaikki keltaiset, siniset ja senkin seitsemän karvalliset ovat näinä vuosina olleet ja mitä ne nyt ovat. Nyt ne alkavat miekoista. _Pysähtyy_: Yksi hosuu: täytyy antaa; toinen: jos annat, olet konna! Ota sitten selvä, ole nyt jotain! Siihen likoon minä en pane mekkoani, en! _Käy lähemmäksi, hiljemmin_: Kuules! Minä olen kaiken varmuudeksi tänään ostanut toisenkin. Jos vaativat, niin annan sen huonomman, toisen piilotan. Mutta jos se toinen puoli voittaa, niin voin aina näyttää että minulla on miekka--

_Ulkoa kuuluu ääniä ja oven haparoimista. Rientää ovea kohti_: Hoi hoi! Täälläpäin se on ovi--käydään sisään vaan.

_Kolme matkustajaa: Imari, veeni-runoniekka Flöide ja eräs kolmas tulee--viittoihin puettuina, märkinä, miekka vyöllä._

IMARI Terve tupaan!

ISÄNTÄ Jumalain terve, hyvät vieraat! Taitaa olla pimeä.?

IMARI Ja sataa.

ISÄNTÄ Vai satamaan rupesi. Antaapas nyt tänne päällysvaatteet... Ja tuolla on tuli--panes, muori, istuimia!

IMARI Antaa olla, emäntä, ei meidän ole vilu.--Mutta kuules, isäntä! Asuuhan täällä muuan Puonnin Keltti niminen?

ISÄNTÄ Asuu oikein, hyvä vieras!

IMARI Tämä kolmas kävisi tapaamassa, kun saisi opasta.

ISÄNTÄ Saapi, saa. _Huutaa ovesta ulos_: Hoi, pojat, hoi! Tuleppas Uvas tänne ja joutuun! _Vieraille_: Ei sinne pitkältä ole, ei. _Sisään tulevalle Uvaalle_: Vie tämä vieras Puonnin Keltin luo, kylläs tiedät?

UVAS Tiedän. _Menevät_.

ISÄNTÄ Vieraat käyvät istumaan. Ja milläs minä saan palvella? Ollaanhan sitä yötä?

IMARI Ei ole aikaa! Mutta haarikka olutta ei olisi hullummaksi, ja hiukan palasta.

FLÖIDE Minulle simaa--hiisi teidän oluvianne juokoon!

IMARI _Nauraen_: Tämä, näes, on runoniekka--ne juovat ainoastaan linnunpiimää!

ISÄNTÄ Ahaa--heti, heti! _Rientää sillanteelle ja ottaa kaksi haarikkaa_: Muori hoi, pötyä pöytään! _Vieraille_: Nyt on paljo matkantekijöitä...

IMARI Ai! _Käy sillanteen luo, alennetulla äänellä_: Onkos tästä mennyt äskettäin ... kuinka sanoisin ... muutamia pitkän matkan tekijöitä? Sen näköisiä?

ISÄNTÄ _Vilkuttaa silmää_: Rajalle päin?--On, pari hetkeä sitten. _Tuo haarikat_.

IMARI Hyvä, hyvä! _Vieraat vaihtavat merkitsevän silmäyksen, juovat._

IMARI _Laskien haarikan pöydälle_: Nyt on kovat ajat Merviassa!

ISÄNTÄ Kovat on, kovat.--Kuuluukos maailmaan mitä?

IMARI Ei päivää, ettei uutta. Jokos olette kuulleet että vanhimpainpirtti poltettiin?

ISÄNTÄ Jo kuultiin--jotain huuhua. Vaan minkäs tautta?

IMARI Minkä tautta? Hm. _Katsoo pitkään_: Mutta mikäs sinä olet miehiäsi?

ISÄNTÄ Jaa minäkö, jaa? Hm ... jaa... Olen, niinkuin näet, vierasmajan pitäjä...

IMARI _Tiukasti_: Vaan oletko myöskin mies, se on: seisotko Mervian puolesta?

ISÄNTÄ _Käsiään hykertäen_: No nyt sattui ... että satuttiin samaa mieltä! Mervian puolesta seison, lujasti, molemmin jaloin, ja vaikka juoksenkin --siitä oli juuri tässä eukon kanssa puhe...

IMARI Hyvä on!--Vanhimpainpirtti poltettiin, selvällä mervankielellä haastaen, koska se oli kettujen pesä!

ISÄNTÄ Kettujakos siellä olikin...?

IMARI _Rajusti_: Mitä muuta sellaiset ovat! Antavat riistametsät, kalavedet, maat mannut ja lopuksi sen viimeisenkin miehuuden merkin, mikä kansalla vielä on--miekat. Toiset eivät suostuneet, mutta Urmas miehineen! Kerskuivat etteivät mitään pelkää--silloin se pistettiin pesä tuleen!

ISÄNTÄ Armias! Paloivatkos ne nekin?

FLÖIDE _Purevan ivallisesti_: Koskas sinä, hyvä mies, olet kuullut ketun omia häntäkarvojaan polttaneen!

IMARI Kun olisivatkin, jumal-avita, palaneet! Muronni, oikein meitä pilkatakseen, vaatii miekat--veronalainen ei muka tarvitse miekkoja, he muka suojelevat. Ja nämä harmaapartaiset jänissielut pääpättävät-- _marisevan matkivasti_: se on väärin, se on väärin, mutta kun väkisin, niin ... ottakaa. Surma!

EMÄNTÄ _Tuoden ruokia pöytään_: No sitä samaa minä olen aina sanonut, että kun kerran on mies, niin käyköön housut jalassa!--Ottakaas, hyvät vieraat, nyt olisi!

FLÖIDE Siin' on emäntää, taar-avita! Sellaisia eukkoja kun olisikin vanhimpainpirtissä ollut, ei meidän nyt tarvitsisi tässä hävetä!

ISÄNTÄ _Hymähtäen_: No no!--Mutta minkäs luulette tästä lopuksi tulevan?

IMARI _Tulisesti_: Tulee tulenkiukkunen taistelu! Ja se on jo käymässä--me olemme nyt niillä asioilla. Kansa on nostettava, emme anna ainoata miekan kahvaa!---Milläs mielellä tämän puolen miehet ovat?

ISÄNTÄ _Salaperäisesti_: No niin luulen että vastaan--vaikka puhutaan hiljaa...

IMARI Ei, kovasti nyt pitää puhua! Ja niin pitää sinunkin, joka miehelle joka täällä käy. Sillä ketut ovat myös liikkeellä.

FLÖIDE _Katkeran ivallisesti_: Oikein jumalien nimissä ja valkoisissa tietäjänviitoissa--horna!

ISÄNTÄ Älä! Onkos tuo totta?

IMARI Totta. Urmas panee jumalat ja manalat liikkeelle, saadakseen miehet käymään--hameissa!

FLÖIDE _Ylenkatseellisesti_: Koiralla on koiran polku! Lemmittynsä surmaamisella alotti, kansansa murhaamisella lopettaa--hyi!

IMARI Älä viitsi, Flöide ... siitä kerrotaan niin monella tavalla! _Isännälle_: Katsos Mertsi, Urinaan ensimäinen lemmitty, katosi tietämättömiin, niinkuin luullaan: hukutti itsensä rakkaudesta. Nyt kerrotaan Urmaan surmauttaneen hänet orjillaan ja sitten omin käsin--

ISÄNTÄ Ai ai ai--

FLÖIDE _Iskee nyrkkinsä pöytään_: Lopeta, taar-avita! Joka ei Mertsistä taida sen soreammin kertoa, ei saa puhua samana päivänäkään! Siitä on monta surunihanaa runoa laulettu.

IMARI Minähän, veliseni, en ole runoniekka ja minusta tuommoinen vanha naisjuttu--

FLÖIDE _Nousee kuohahtaen_: Tietysti, tietysti--vanhoja juttujahan ne kaikki ovat, jotka meitä koskevat! Joko merveillä nyt on tarpeeksi laivoja--vanha juttu! Joko te maanmyyrät nyt osaatte kauppareiteillä kulkea--vanha juttu! Joko täällä nyt on järjestystä ja ihmistapoja-- vanha juttu! Mutta on, taar-avita, sentään yksi uusikin juttu, joka meidän täytyy teidän päähänne ajaa--miehuus ja kunniantunto!

IMARI _Isännälle_: Runoniekka, niinkuin näet! _Käy Flöiden luo ja lyö häntä olalle_: Heitä hornaan nuo vanhat, niistä emme koskaan sovi! Ja voisinpa muistuttaa, että se teidän ruumisarkkujuttunne oli jokseenkin tyhmä juttu. Mutta menneistä ei sanaakaan. Nykyisestä olemme yksimielisiä ja urhokkaita olette miehiä!

ISÄNTÄ No minustakin niin peijakkaan karskia poikia!

IMARI Karskia miehiä, ja veljiä ollaan! Ne sateessa ja myrskyssä täällä ponnistelevat Mervian vapauden puolesta, kun nämä hirtehisen tosimervit makaavat taljojensa alla ja myyvät maansa muronneille.--Terve, runoniekka! _Juo_.

FLÖIDE Olkoon menneet--terve, Imari! _Juo_.

ISÄNTÄ _Uteliaasti_: Mutta mitäs sinä, hyvä vieras, siitä myymisestä puhuit?

IMARI Niin siitä? Kuinkas sanottiin: kukaan ei myy murenneille maata. Katso nyt ympärillesi kutka myyvät--Urmaan miehet suurista rahoista! Ymmärrätkös yskän...? Ja miksi ne nyt taas miekat antavat? Siksi että saavat jokainoasta miekasta--muronneilta maksun!

ISÄNTÄ _Päätään viipottaen_: Oh hoh hoh!

IMARI Sellainen on tämän kurjuuden pohja. Muuan noita jo silloin uhrikivellä oli tämän kaiken Urmaasta ennustanut. Tekee ensin paljon hyvää, niin oli sanonut--mutta varokaa: sitten hänestä tulee tämän maan kirous! Ja tuli--

KOLMAS MATKUSTAJA _Palaa. Luoksensa rientävälle Imarille ja Flöidelle_: Kunnossa on! Oiva mies--vaikka kyventä konnien nurkan alle, jos tarvitaan!

IMARI Hyvä!--No niin isäntä, nyt lähdemme! _Maksaa_: Olkaa avullinen Puonnin Keltille ja muistakaa mistä on kysymys: Mervian tulevaisuuden taakka on nyt meidän hartioillamme. Jos ne pettävät, silloin on kaikki hukassa. Kansan kunnian ja vapauden edestä kaikki!--Näkemiin. _Lähtevät_.

_Kaksi matkustajaa, muuan mervi ja eräs tietäjä, tulee. Sattuvat ovessa lähtijäin kanssa vastakkain._

TOINEN TULIJA Oh!

IMARI Oho!

TULIJA _Touhukkaasti_: Sinäkö se oletkin, veli hopia? No se sattui--terve, terve! _Kättelevät_. Samoilla asioilla tietysti--katsos minäkin jo jätin sen kirotun veenijoukon ja olen nyt tosi-sininen Urmaan mies!

IMARI _Tuiki hämmästyneenä_: Vai niin...? _Purevasti_: Minäkin jo jätin-- maansamyyjät! _Menevät_.

TOSISININEN _Ällistyneenä_: Vai niin...? _Katsoo pitkään heidän jälkeensä. Sylkäsee_: Hyi horna! Ryökäleen veeniheittiö!--Hyvät illat, hyvä isäntäväki! Koiran ilma ulkona--ja koirat juoksevat ovissa vastaan. _Hieroo käsiään_: Hei, emännällä on lämmintä, hyvä juttu!--Mutta kuules, isäntä! Tämän minun toverini pitäisi saada muuttaa kuivaa. Minä kyllä kestän, minä tuulenpurema tervaskanto, mutta--

ISÄNTÄ _Ehättäen_: Ja meillä kun sattuu olemaan juuri niinkuin teitä varten tämä toinen suoja. Niin että jos suvaitset, arvon tietäjä... _Vie tietäjän tavaroineen kylkeissuojaan_.

TOSISININEN Katsos, emäntä, se riippuu mielialasta! Kaikki riippuu mielialasta. Housut märkinä, mutta aina iloinen mieli! oli minun isävainajani sana. Ja niin on nyt näissä suurissakin asioissa. Kas, isäntä jo palaa! Panes nyt, taatto, pöytä koreaksi--nyt ollaan isänmaan asioilla!

ISÄNTÄ Vai niillä, minä juuri arvasin.--Hei eukko, joudutappas ruokaa tälle isänmaan miehelle!

TOSISININEN Oikein, sinulla on isänmaallinen mieli! Nyt on kovat ajat, hiton kovat! Katsos, muronni ahdistaa, ja veeni-lurjuksia ja tuommoisia noin isännättömiä koiria juoksee joka nurkassa. Tuokin roisto! Isänmaan mies oli ennen, nyt möi itsensä veeneille.

ISÄNTÄ Älä hulluja! Onkos se totta? _Tuo haarikan_: Terveydeksesi!

TOSISININEN Isänmaan ja merviläisyyden tosi onneksi! _Juo pitkään_. Myyvät, myyvät koko maan Veenialle että roikaa, siksi ne täällä yhdessä juoksevat.-- Kas, emäntä ... kiitos vaan! _Istuu syömään_. Ja myyvät toisellekin taholle--saavat murenneiltakin rahaa!

ISÄNTÄ Nyt en usko enää korviani!

TOSISININEN Totta joka sana! Katsos, se on tyhmyyttä. Siellä on muka ystäviä, antavat rahaa, hokevat: pankaa lujasti vastaan--että saisivat, juukelit, lähettää tänne sotamiestä niinkuin salkoa. Mutta meidän Urmas sanoi: ei pojat! Meitä ei pistetä veenien ruumisarkkuun, eikä meitä pistetä muronnien. Odotetaan pojat--henki ja merviläisyys se on pääasia. Kun se säilyy, niin aina sitä--Hei, heilautappas lisää!

ISÄNTÄ Totisesti, kun oikein aattelee, niin eihän henkeä paitsi tule ensinkään toimeen!

TOSISININEN Ei ei.--No, tämän hölmökin ymmärtää, mutta ymmärrätkös sinä mies-- älytikkaa?

ISÄNTÄ _Hölmistyneenä_: Älytikkaa...? En ole edes kuullut.

TOSISININEN Ohhoh miesparka, et sitten paljo ymmärrä! No, minä selitän. Katsos, kun joku ahdistaa, niinkuin nyt muronni meitä, niin pannaan suu edessä makeaksi, että joo-joo-joo. Mutta takana onkin semmoinen hienokärkinen älyn tikka että: älä nokkase ennenkun tipahtaa!

ISÄNTÄ _Viekkaanvälkkyvin silmin_: Ahaa, nyt minä alan ymmärtää!

TOSISININEN _Heittää syöntinsä, nousee innostuneena_: Et veikkonen vielä mitään ymmärrä! Katsos nyt, tulee muronni, sanoo: anna miekat! No, nämä yks-oikeat pässinpäät heti: ei, kunnia, miehuus! Mutta meidän Urmas sanoo: joo pojat, kunniata ne ovat sonnin suuret sarvet, mutta kun niistä peijakkaista tarttuu kiinni! Vaan nupopää, pojat, se puikahtaa vaikka aidanraosta. Antaa sarvien mennä, keihäät jääpi, ja jos me joskus nostamme jymyn, niin jumal-avita me hutkimme muronneja keihäillä niin vietävästi!

ISÄNTÄ _Käsiään hykertäen_: Mutta tottatotisesti, siinä Urmaassa on poikaa!

TOSISININEN Siin' on. Katsos, me ollaan sen kanssa hyvät tutut. Sanoo kerran: karhu on suuri ja vahva, Veitas ... ei ole äimällä pistelemistä. Mutta peijakkaan tyhmä--nenä näppien väliin, ymmärrätkös? Ymmärrän, sanon minä --ja me vedetään nenästä niin vietävästi!

ISÄNTÄ _Innostuneena_: No niin-niin-niin-niin vietävästi!

TOSISININEN Ei sinulla, ystävä, ole älytikasta vielä kuin pikkusen hajua. _Alennetulla äänellä_: Katsos, siihen tarvitaan salatietoja. Siell' on kummat jutkut, sadat paulat. Nämä urhoolliset sarvipäät vapisevat kuin haavanlehti, mutta meidän Urmas, joka kaikki tietää, se poika vaan sipasee noinikään pehmeällä kädellä, ja taas on vaara ohitse.--Ai, kuules! Kenenkäs me saamme tähän kylään semmoisen tosi-isänmaanmiehen, joka rupeaa toimimaan ja lähettämään tietoja?

ISÄNTÄ Minkälaisia tietoja?

TOSISININEN Ihan kaikkia: kutka ovat vastaan, mitä tekevät, mitä aikovat tehdä --se on älytikkaa! Katsos, ei sitä kaikki ymmärrä. _Alennetulla äänellä_: Tuokin tietäjä tuolla, se poika vaan paukuttaa sitä suoraa köyttä. No no, hyvä mies, mutta ilman älytikkaa on niinkuin olisi aina märät housut jalassa ja täytyisi niitä kuivatella toisessa huoneessa, kun älytikkamies sillaikaa toimittaa paljon asioita.--No, mihinkäs me jääriinkään? Ai niin, Urmas sanoi että koeta nyt, Veitas, saada sinne Vuori-Mervian kulmalle sopivat miehet. Niin että kyllä kai sinä, hyvä ystävä, rupeat?

ISÄNTÄ _Hätääntyneenä_: Jaa minäkö...? Ei, ei--kun en minä oikein ymmärrä sitä älytikkaakaan--

TOSISININEN Älä lörpöttele, sinä olet jo oikein hyvällä alulla!

ISÄNTÄ Mutta sittenkin ... ei, ei minulle sovellu. _Hiljemmin_: Vaan minä hankin jonkun toisen, sillä asiaa minä kyllä kannatan ... näin hissuksiin.

TOSISININEN No, hyvä sekin. Katsos, meill' on sadat raudat tulessa, sillä Mervian tulevaisuuden raskas taakka painaa nyt meidän hartioitamme. _Hätäisenä_: Mutta tulen turkanen, ne koirathan ennättävät ennen meitä! Minnekkäspäin ne menivätkään?

ISÄNTÄ En minä vaan--

TOSISININEN Älä viisastele, mies! Eivätkös ne menneet Änetsään päin?

ISÄNTÄ _Salaperäisesti myhäillen_: No taisivat.--Mutta ettekös te yöksi--

TOSISININEN Vai makailemaan tämmöisenä aikana! _Huomaa tietäjän, joka on tullut sisään_: No niinkuin suuhun ja käteen! Meidän täytyy heti lähteä, muuten ne veenilurjukset... Odottelehan, kun laitan hevoset kuntoon. _Menee kiireisesti ulos._

ISÄNTÄ _Tietäjälle, joka kävelee mietteissään_: Nyt on vaikeat ajat. Mitäs sinä tästä ajattelet, jumalien mies?

TIETÄJÄ _Pysähtyy_: Vaikeat ovat ajat, ystävä. Minäkin kauvan tutkistelin ja jumalien neuvoa tiedustelin. Nyt olen varma. Vilja arvostellaan jyväinsä laadusta. Toisella puolella murhapoltot ja omankäden oikeus, miekanusko, röyhkeys ja kansan villitseminen johtomiehiä vastaan, jotka ovat jumalilta. Toisella totinen nöyryys ja usko korkeampien voimien sallimukseen. Helppo on valita.

ISÄNTÄ Jaa, jaa, kun se noin syvästi selitetään.

TOSISININEN _Tulee_: No nyt on kaikki kunnossa! _Tarttuu haarikkaan, hartaan innostuneesti_: Olkoon toimillamme menestys, vahvistukoon isänmaa ja tosimerviläisyys! _Juo_. Hei, päin tuulta isänmaan puolesta! Eletään tervennä!

ISÄNTÄ Samoin. _Raapii korvallistaan_: Mutta tuotanoin: minun maksuni...?

TOSISININEN Katsos peijakasta! Siinä nyt näet kuinka isänmaana ajatus viepi kaikki muut ajatukset.--Tässä... No terveppä terve! _Menevät_.

EMÄNTÄ Sen minä vaan sanon, etteivät tuommoiset miehet minua miellytä, olkoot ne älytikkoja taikka mitä hälyhippoja!

ISÄNTÄ Hy, pitäisikö sinun sitten kaiken maailman miehiin mielistyä--hy, sanon vieläkin!

_Oven takaa kuuluu vienoa tiukujen helinää--joku haparoi ovea. Tulija avaa, mutta ei pääse sisään, sillä hänellä on selässä jotain, joka ei mahdu. Pääsee vihdoin kylittäin--sisään astuu käräjämäen _Tuntematon_. Hän on kovin vanha ja laiha, tukka ja parta valkosissaan. Kymäräisillä hartioillaan hän kantaa tuohiköysin kiinnitettyä, pölkystä veistettyä raskasta taakkaa. Taakan tasaisella laella on turpeessa kasvava kuusennäre, sen vieressä toisella puolella altaantapainen, toisella kasa turkisnahkoja ja puusta kyhätty pieni talo. Taakan sivuilla riippuu kaksi pitkää miekkaa, jotka liikkuessa hiljaa narisevat rautahahloissaan. Hatun reunassa on kauttaaltaan pieniä tiukuja, jotka liikkuessa vienosti soivat._

EMÄNTÄ _Pelästyneenä_: Jumalat, mikäs se!?

TAAKANKANTAJA _Läähättäen, värjyvän kuiskaavasti_: Taakankantaja! Ihmisten auttaja! Mikäs emäntää painaa? _Nauraa outoa, äänetöntä, ihmishengen yöpuolen mailla harhailevaa naurua._

ISÄNTÄ _Epäröivänä_: Mutta mitäs vieraalla oikein on...?

TAAKANKANTAJA Taakkaa! Ihmisillä on niin paljon taakkaa. Kun kuun sarvet ovat näin ja Otavan häntä noin ... silloin on aina taakkaa. _Osottaa taakkaansa_: Rajakorven metsä putosi alas, eikä ihmiset jaksa kantaa. Tuolla on se suuri kalajärvi, joka juoksi ylös. Ja tuolla istuu Mervian veronahat. Näetkös tuota Hiiden taloa? Hiisi ostaa nyt taloja ja muuttaa hornan Merviaan. Ja nämä miekat täytyy viedä Hiiden linnaan. Hiisi pelkää miekkoja ... nyt ne ovat kahleissa ... kuulkaas kuinka ne itkevät, Mervian miekat... Ah, painaa, painaa, painaa... _Lyyhistyy läähättäen, tuskanhiki otsalla_.

ISÄNTÄ Istu jumalien laupeuden nimessä, miesparka, ja levähdä!

TAAKANKANTAJA Ei ole aikaa... Täytyy auttaa ... kaikki muut kiroovat poloisia. Ah, painaa... Katsos, tuolla toisella puolella on enemmän, mutta kyllä taas kohta tulee toiselle lisää ... _nauraa outoa naurua.--Istuu sitten pöydän ääreen. Lempeästi_: Mikäs teitä nyt painaa, ystävät?

ISÄNTÄ Laske, hyvä mies, taakkasi siksi aikaa alas, kun levähdät--minä autan.

TAAKANKANTAJA _Torjuen_: Ei, ei ... silloin se painaa ihmisiä. _Valittaen_: Minun täytyy näin nukkuakin...

EMÄNTÄ _Tarjoo oluthaarikan_: Juo, vierasparka, juo! _Koettaa sillävälin nostaa taakkaa molemmin käsin, mutta ei saa hievahtamaankaan_: Kaikki hyvät haltiat armahtakaa! _Kääntyy poispäin._

TAAKANKANTAJA _Keskeyttää äkkiä juontinsa, kuuntelee_: Äh ... äh ... äh! Kuuletteko, kuuletteko kuinka ne ulvovat ja huutavat apua? Minä kuulen kaikki ihmisten äänet koko Merviassa. _Pudottaa haarikan, ryntää ylös_: Apuun, apuun! _Menee kiireisesti, miekat narisevat, tiuvut soivat.--Pitkä äänettömyys._

ISÄNTÄ Oh-hoh! _Korjaa haarikan lattialta_.

EMÄNTÄ _Silmiään pyyhkien_: Hoh-hoi-jaa!

_Ulkoa kuulua laulaa_:

Heliheli, heliheli, heliheli hei! Vuorilla nuoria kuusia suoria, heliheli, heliheli hei!

_Joukko nuoria miehiä ryntää iloisesti huudahdellen sisään._

ENSIMÄINEN Hyvät illat, kuin Mervian sillat!--Hei altaantappi, annas herua!

ISÄNTÄ Olkaa siivolla, en ole nyt sillä päällä...

MUUAN VANHEMPI No no! Me vaan tultiin hiukan juttuamaan.

ISÄNTÄ No, kun siivolla istutte. _Menee laskemaan. Nuoret miehet istuvat pöydän ympärille_.