Part 9

-- Oh, kyllä se on totta. Minä tiesin sen syntymästäni saakka, mutta _hän_ sai sen selville vain lukien paperista, joka on kaula-amuletissani. Hänen mielestään sellainen, joka on kerran ollut sahib, on aina sahib. Ja keskenänsä he ovat tuumineet pitää minut tässä rykmentissä tai lähettää minut _madrissahiin_ (kouluun). Sellaista on ennenkin tapahtunut. Minä olen aina välttänyt sitä. Tuo lihava hupsu on yhtä mieltä ja tuo kameelinkaltainen toista. Mutta se ei minua huoleta. Voinhan olla täällä yön ja seuraavankin. On sellaista ennenkin sattunut. Sitten juoksen tieheni ja palaan luoksesi.

-- Mutta selitä heille, että sinä olet oppilaani. Sano heille, kuinka tulit luokseni, kun minä olin heikko ja eksyksissä. Kerro heille etsinnästämme, niin he kyllä varmasti päästävät sinut heti.

-- Olen jo selittänyt heille. He nauravat ja puhuvat poliisista.

-- Mitä te puhutte? kysyi herra Bennett.

-- Oh, hän sanoo vain, että jollette laske minua, estää se häntä asiansa toimittamisessa ... hänen tärkeissä yksityisasioissaan. Jos tietäisitte, mikä hänen asiansa on, ette olisi niin halukkaita häiritsemään sitä.

-- Mikä se sitten on? kysyi Viktor, katsellessaan laaman kasvoja hiukan kiinnostuneena.

-- Tässä maassa on eräs joki, jonka hän kovin hartaasti tahtoo löytää. Sen on synnyttänyt vasama, jonka -- Kim polki jalkaa kärsimättömänä miettiessään, miten hän kääntäisi kansanmurteesta huonolle englanninkielelle kertomuksen. -- Oh, sen teki herramme Buddha, jumala, jonka tiedätte. Jos pesette itsenne siinä joessa, pääsette vapaaksi kaikista synneistä ja tulette valkoisiksi kuin puuvilla. (Kim oli aikanaan kuullut lähetyssaarnaajan puhuvan.) Minä olen hänen oppilaansa, ja meidän _täytyy_ löytää se joki. Se on niin tärkeä meille.

-- Kerro se uudestaan, sanoi Bennett. Kim totteli ja paranteli tarinaansa.

-- Mutta tämähän on törkeää pilkkaa, huusi Englannin kirkon pappi.

-- Hm, hm, jupisi isä Viktor myötätuntoisesti. -- Antaisin paljon osatakseni puhua kansankieltä. Joki, joka pesee pois synnit! Ja kuinka kauan olette sitä etsineet?

-- Oh, monta päivää. Nyt me tahdomme lähteä etsimään sitä jälleen. Eihän se ole täällä, tiedättehän.

-- Kyllä ymmärrän, sanoi isä Viktor vakavasti. -- Mutta et sinä voi enää olla tämän vanhan miehen seurassa. Olisi eri asia, Kim, ellet olisi sotilaan poika. Sano hänelle, että rykmentti pitää huolta sinusta ja kasvattaa sinusta yhtä hyvän miehen kuin ... niin hyvän miehen kuin suinkin on mahdollista. Sano hänelle, että jos hän uskoo ihmeitä, niin hänen täytyy uskoa, että...

-- Ei ole tarvis vedota hänen herkkäuskoisuuteensa, keskeytti Bennett.

-- Sitä en aiokaan tehdä. Hänen täytyy uskoa, että pojan tulo tänne ... omaan rykmenttiinsä ... etsimään punaista härkäänsä on ihme. Miettikääpä mitä muita mahdollisuuksia olisi ollut, Bennett. Tämä ainoa poika koko Intiassa ja meidän rykmenttimme kaikkien muiden joukosta marssimassa häntä vastaan! Siinä on jotakin edeltäpäin määrättyä. Niin, sano hänelle, että se on Kismet. Kismet, _mallum?_ (Ymmärrätkö?)

Hän kääntyi laaman puoleen, jolle hän olisi yhtä hyvin voinut puhua Mesopotamiasta.

-- He sanovat, -- ja vanhan miehen silmä kirkastui, kun Kim puhui, -- he sanovat, että minun horoskooppini ennustus on täyttynyt, ja että kun minut nyt on johdettu takaisin ... vaikka lähdinkin, niinkuin tiedät, uteliaisuudesta sitä katsomaan ... näiden ihmisten ja heidän punaisen härkänsä luokse, minun täytyy mennä kouluun ja tulla sahibiksi. Minä olen nyt myöntyvinäni, sillä pahimmassa tapauksessa se merkitsee vain muutamia aterioita, jotka syön poissa sinun luotasi. Sitten pujahdan tieheni ja kuljen pitkin tietä Saharunporeen. Pysy senvuoksi, pyhä mies, tuon Kulu-naisen seurassa ... älä missään tapauksessa loittone hänen vaunuistansa, kunnes tulen jälleen. Minun merkkinihän puhui sodasta ja aseellisista miehistä. Katsohan, kuinka ne ovat antaneet minulle viiniä juotavaksi ja asettaneet minut tällaiseen kunniapaikkaan! Minun isäni on varmaankin ollut joku suuri henkilö. Senvuoksi, jos he minuakin kunnioittavat, on se hyvä. Jollei, niin hyvä sekin. Miten hyvänsä käyneekin, juoksen takaisin luoksesi, kun kyllästyn. Mutta pysy sinä rajputilaisten seurassa, muutoin en löydä jälkiäsi... Niin. Oh, niin, sanoi poika, -- minä olen sanonut hänelle kaikki, mitä käskitte.

-- En ymmärrä mitään syytä, miksi ukko vielä viipyy, sanoi Bennett, pistäen kätensä housuntaskuun. -- Voimmehan myöhemmin tutkia yksityiskohtia ... ja minä annan hänelle rup...

-- Anna hänelle aikaa. Ehkäpä hän on mielistynyt poikaan, sanoi isä Viktor, puolittain estäen Bennettin kädenliikkeen.

Laama veti esiin rukousnauhansa ja painoi leveäreunaisen hattunsa alemmaksi silmien yli.

-- Mitä hän nyt tahtoo?

-- Hän sanoo -- Kim kohotti kättään -- hän sanoo: "Olkaa hiljaa." Hän tahtoo puhua minulle. Näettekös, te ette ymmärrä sanaakaan siitä, mitä hän sanoo, ja minä luulen, että jos te puhutte, kiroaa hän teitä hyvin pahoin. Kun hän ottaa rukousnauhansa noin esille, tahtoo hän, näettekö, aina silloin olla rauhassa.

Molemmat englantilaiset istuivat hämmästyneinä, mutta Bennettin silmissä oli ilme, joka ei luvannut hyvää Kimille, jos hän joutuisi uskonnollisen kasvatuksen alaiseksi.

-- Sahib ja sahibin poika... Laaman ääni oli tuskasta käheä. -- Mutta eihän kukaan valkoinen mies tunne maata ja maan tapoja, niinkuin sinä tunnet. Kuinka se voi olla silloin totta?

-- Mitä sillä on väliä, pyhä mies. Muista vain, että kysymyksessä on yö tai pari. Muista, että minä voin muuttua äkkiä. Tulee käymään niinkuin silloin, kun ensimmäisen kerran puhuin sinulle Zam-Zammahin, suuren kanuunan, luona...

-- Poika, joka oli valkoisten miesten puvussa, kun ensin menin Ihmeitten taloon. Ja toisella kerralla olit hindu. Mikähän kolmas muotosi on? Hän nauroi väsyneesti. -- Ah, chela, sinä olet tehnyt pahoin vanhaa miestä kohtaan, sillä minun sydämeni kiintyi sinuun.

-- Ja minun sydämeni sinuun, mutta mistä minä tiesin, että punainen härkä saattaisi minut tällaiseen pulmaan?

Laama peitti uudelleen kasvonsa ja hypisteli hermostuneesti rukousnauhaansa. Kim istuutui hänen viereensä ja otti hänen vaatteensa poimun käteensä.

-- Niinkö siis asia on, että poika on sahib? jatkoi laama väräjävällä äänellä. -- Sellainen sahib kuin hän oli, joka hoiti kuvia Ihmeitten talossa. -- Laaman kokemukset valkoisista miehistä olivat hyvin vähäiset. Hän ikäänkuin toisti läksyä. -- Siispä ei näytä soveliaalta, että hän tekisi toisin kuin sahibit tekevät. Hänen täytyy palata oman kansansa luokse.

-- Päiväksi ja yöksi ja päiväksi, vakuutti Kim.

-- Ei, älä tee sitä, et saa!

Isä Viktor näki Kimin siirtyvän ovelle päin ja pani jalkansa lujasti eteen.

-- Minä en ymmärrä valkoisten miesten tapoja. Se pappi, joka näytti kuvia Ihmeitten talossa, oli ystävällisempi kuin tämä laiha mies täällä. He ottavat tämän pojan minulta. He tahtovat oppilaastani tehdä sahibin. Voi minua, kuinka voin löytää jokeni? Eikö _heillä_ ole oppilaita? Kysy!

-- Hän sanoo olevansa hyvin murheellinen, sillä hän ei voi löytää jokea enää. Hän sanoo: "Miksei teillä ole oppilaita ja miksi ette lakkaa kiusaamasta häntä?" Hän tahtoo päästä puhtaaksi synneistään.

Ei Bennett ei isä Viktorkaan voinut löytää vastausta siihen.

Suruissaan laaman tuskasta sanoi Kim englanninkielellä: -- Jos te laskette meidät, niin me lähdemme hiljaa pois emmekä varasta. Me etsimme sitä jokea, niinkuin ennenkin; soisinpa, etten olisi tullut tänne tapaamaan punaista härkää ja kaikkea muutakin. Minä en tahdo niitä.

-- Se oli paras työ, mitä milloinkaan olet itsellesi tehnyt, nuori poikaseni, sanoi Bennett.

-- Miten taivaan nimessä voisin lohduttaa häntä! sanoi isä Viktor katsellen laamaa tarkkaavasti. -- Hän ei voi saada poikaa mukaansa, ja hän on kuitenkin hyvä mies ... olen vakuuttunut siitä. Bennett, jos annatte hänelle tuon rupeen, hän kiroo teidät tyyten tykkänään!

He istuivat hiljaa pitkän aikaa. Sitten laama kohotti päänsä ja katseli etäisyyteen.

-- Ja minä olen Tien kulkija, sanoi hän katkerasti. -- Synti on minun ja rangaistuskin kohtaa minua. Uskottelin itselleni ... sillä nyt näen, että se oli vain uskottelua ... että sinut lähetettiin luokseni auttamaan minua etsinnässäni. Ja niin sydämeni taipui sinun hyvyyteesi ja ystävällisyyteesi ja viisauteesi, vaikka niin nuori olit. Mutta niiden, jotka seuraavat Tietä, ei tule antaa minkään halun tai kiintymyksen sallia kiihdyttää heitä, sillä se on vain näköharhaa. Niinkuin sanoo...

Hän lausui vanhan kiinalaisen lauseen ja pari muuta lisäksi.

-- Minä astuin pois Tieltä, chelani. Se ei ollut sinun syysi. Minä ihastuin nähdessäni elämää, uusia ihmisiä, ja iloitsin siitä, että sinä ihastuit niitä nähdessäsi. Minä mielistyin sinuun, vaikka minun olisi tullut ajatella vain etsintääni. Nyt minä murehdin, kun sinut otettiin pois. Ja jokeni on kaukana. Minä olen rikkonut Lakia.

-- Pimeyden voimat! sanoi isä Viktor, joka rippitunnustuksiin tottuneena ymmärsi joka lauseessa olevan tuskan sävyn.

-- Nyt ymmärrän, että Punaisen Härän merkki oli aiottu yhtä hyvin minulle kuin sinullekin. Kaikki halut ovat punaisia ja pahoja. Minä tahdon tehdä parannuksen ja etsiä jokeani yksin.

-- Mene ainakin takaisin tuon Kulun naisen luo, kehotti Kim, -- muutoin eksyt tiellä. Hän on ruokkiva sinua, kunnes palaan luoksesi.

Laama viittasi kädellään merkiksi, että asia oli lopullisesti päätetty hänen mielessään.

-- No nyt, hänen äänensä muuttui, kun hän kääntyi Kimin puoleen, -- mitä he sinulle tekevät? Voinhan ainakin toimittamalla jonkin ansiotyön pyyhkiä pois entiset virheet.

-- He aikovat tehdä minusta sahibin. Huomisen päivän perästä minä palaan. Älä murehdi.

-- Minkäkaltaisen? Sellaisenko kuin tämä ... vaiko tuo mies? -- Hän viittasi isä Viktoriin. -- Vai sellaisenko jommoisia näin tänä iltana ... miehiä, joilla on miekat ja jotka astuvat raskaasti?

-- Ehkäpä.

-- Se ei ole hyvä. Ne miehet noudattavat halujaan ja joutuvat lopuksi tyhjyyteen. Sinä et saa tulla heidän kaltaisekseen.

-- Umballan pappi sanoi, että minun tähteni merkitsi sotaa, vastusti Kim. -- Minä kysyn noilta hupsuilta mutta eihän sitäkään tarvita. Juoksen tieheni tänä iltana, sillä minähän vain tahdoin nähdä näitä uusia asioita.

Kim teki pari kolme kysymystä englanninkielellä isä Viktorille ja käänsi vastaukset laamalle.

Laama vastasi: -- Te otatte hänet minulta, ettekä voi sanoa mitä hänestä teette. Sanokaa se minulle, ennenkuin lähden, sillä ei ole pieni asia kasvattaa lasta.

-- Sinut lähetetään kouluun, kuului vastaus. -- Sitten myöhemmin näemme, mitä sen jälkeen tehdään. Mielelläsi olisit kai soturi, Kimball?

-- _Gorah-log_ (valkopukuinen mies)! Ee-ei! ei -- Kim pudisti päätänsä pontevasti. Hänen luonteessaan ei ollut mitään, mikä olisi osoittanut taipumusta sotilasharjoituksiin ja järjestykseen. -- Minä en tahdo tulla sotilaaksi.

-- Sinä tulet siksi, miksi sinut määrätään, sanoi Bennett, -- ja sinun pitäisi olla kiitollinen, kun me autamme sinua.

Kim hymyili säälivästi. Jos nämä miehet olivat sellaisessa harhakäsityksessä, että hän tekisi jotakin sellaista, mitä hän ei halunnut, sitä parempi.

Jälleen seurasi tuokion hiljaisuus. Bennett näytti kärsimättömältä ja ehdotti kutsuttavaksi vartiosotilaan, joka veisi pois fakiirin.

-- Antavatko ne ilmaiseksi vai myyvätkö opetusta sahibien luona? Kysy heiltä! sanoi laama, ja Kim käänsi.

-- He sanovat että rahaa maksetaan opettajalle ja että rykmentti maksaa sen ... mutta mitäpä hyötyä siitä on? Vain yhden yön aion viipyä.

-- Ja ... kuta enemmän rahaa maksetaan, sitä enemmänkö opetusta annetaan? laama ei ottanut huomioon Kimin aikomusta karata. -- Ei ole väärin maksaa opetuksesta; tietämättömän auttaminen viisauteen on aina ansiollista. -- Hän sormeili kiivaasti rukousnauhaansa. Sitten hän katsoi sortajiinsa.

-- Kysy heiltä, kuinka paljon he vaativat rahaa antaakseen viisaan ja soveliaan opetuksen ja missä kaupungissa sellaista opetusta annetaan.

-- No niin, sanoi isä Viktor englanninkielellä, kun Kim oli tulkinnut kysymyksen. -- Siitäpä on kysymys. Rykmentti maksaisi puolestasi koko ajan, minkä olet sotilasten orpokodissa, tai voisit myöskin päästä Punjabin vapaamuurarien orpokotiin (eipä sillä, että hän tai sinä ymmärtäisitte, mitä se merkitsee). Paras kasvatuspaikka pojille, minkä Intiassa voi saada, on tietenkin Pyhän Xavierin Lucknowissa. -- Tämän tulkitseminen vei jonkin aikaa, sillä Bennett tahtoi alinomaa keskeyttää.

-- Hän tahtoisi tietää kuinka paljon se maksaa, sanoi Kim rauhallisesti.

-- Kaksi- tai kolmesataa rupeeta vuodessa. -- Isä Viktor ei kyennyt enää ihmettelemään mitään. Bennett oli kärsimätön eikä ymmärtänyt keskustelun tarkoitusta.

Kim tulkitsi laaman vastauksen isä Viktorille: -- Hän pyytää, että kirjoittaisitte tuon kaupungin nimen ja rahasumman paperille ja antaisitte sen hänelle. Ja hän sanoo, että panisitte nimenne alle, sillä hän kirjoittaa jonakin päivänä kirjeen teille. Hän sanoo, että te olette hyvä mies. Hän sanoo, että toinen mies on hupsu. Hän lähtee pois.

Laama nousi äkkiä. -- Lähden jatkamaan etsimääni, huudahti hän, ja samassa hän oli mennyt.

-- Hän joutuu suoraan etuvartioiden kynsiin, huusi isä Viktor hypähtäen ylös, samassa kun laama riensi ulos. -- Mutta en voi jättää poikaa. -- Kim kääntyi vikkelästi ikäänkuin seuratakseen laamaa, mutta malttoi mielensä. Vartiosoturin huutoa ei kuulunut ulkoa. Laama oli hävinnyt.

Kim asettui mukavasti istumaan papin vuoteelle. Olihan laama ainakin luvannut jäädä kululaisen naisen matkaseuraan, ja muut olivat vähäarvoisia asioita. Häntä huvitti se, että molemmat papit olivat niin kiihtyneitä. He keskustelivat kauan matalalla äänellä, ja isä Viktor koetti selittää jotakin suunnitelmaa herra Bennettille, joka näytti epäuskoiselta. Kaikki tämä oli aivan uutta ja hauskaa, mutta Kim tunsi olevansa uninen.

He kutsuivat miehiä telttaan, ja muuan näistä oli varmastikin rykmentin päällikkö, niinkuin Kimin isä oli ennustanut. He kysyivät häneltä kaikenlaista, etenkin naisesta, joka oli häntä hoitanut; siihen Kim vastasi totuudenmukaisesti. He eivät näyttäneet pitävän naista hyvänä hoitajana.

Joka tapauksessa tämä kaikki oli uuden uutukaisinta hänelle. Ennemmin tai myöhemmin hän saattaisi, jos haluaisi, paeta suureen rajattomaan Intiaan, loitolle pappien ja telttain ja sotapäälliköiden luota. Sillä välin, jos sahibeihin jotakin voi vaikuttaa, hän tekisi parhaansa. Olihan hänkin valkoihoinen.

Pitkien puheitten perästä, joita hän ei voinut tajuta, he luovuttivat hänet kersantin haltuun, jolle annettiin samalla tarkat määräykset kaikella muotoa estää hänen pakoyrityksensä. Rykmentti oli menossa Umballaan, ja Kim lähetettäisiin osaksi vapaamuurarien kustannuksella, osaksi kerätyillä varoilla kaupunkiin, jonka nimi oli Sanawar.

-- Tämä asia on mitä ihmeellisin, eversti, sanoi isä Viktor, puhuttuaan yhteen menoon ainakin kymmenen minuuttia. -- Hänen buddhalainen ystävänsä on mennyt tiehensä otettuaan minun nimeni ja osoitteeni tietoonsa. En voi ymmärtää, aikooko hän maksaa pojan kasvatuksesta vai valmistaneeko hän jotakin taikatemppua omasta puolestaan.

Sitten hän kääntyi Kimin puoleen sanoen: -- Sinä tulet kyllä kerran olemaan kiitollinen ystävällesi Punaiselle Härälle. Me kasvatamme sinusta miehen Sanawarissa ... vaikkapa sinusta sitten tulisi protestanttikin.

-- Tietysti ... aivan varmaan, sanoi Bennett.

-- Mutta ettehän te mene Sanawariin, sanoi Kim.

-- Mutta mehän menemme Sanawariin, pieni mies. Se on ylipäällikön määräys, ja hänpä on vähän tärkeämpi henkilö kuin O'Haran poika.

-- Te ette mene Sanawariin. Tehän menette sotaan.

Kova naurun remahdus räjähti täyteen ahdetussa teltassa.

-- Kun opit tuntemaan rykmenttiäsi vähän paremmin, et sekota marssijärjestystä taistelujärjestykseen, Kim. Me toivomme jolloinkin pääsevämme sotaankin.

-- Oh, kyllä minä sen tunnen. -- Kim ampui nuolensa taas umpimähkään. Jolleivät he nyt olleet sotaan menossa, eivät he silloin ainakaan tienneet sitä, mitä hän oli kuullut haasteltavan kuistilla Umballassa. -- Minä tiedän, ettette nyt ole sodassa, mutta minä voin sanoa teille, että heti kun tulette Umballaan, teidät lähetetään sotaan ... uuteen sotaan. Siihen menee kahdeksantuhatta miestä, sitäpaitsi kanuunoita.

-- Sepä oli selvään sanottu. Kuuluuko ennustaminenkin sinun moniin ominaisuuksiisi? Viekää hänet pois, kersantti. Hankkikaa hänelle puku rumpalipoikien varastoista ja pitäkää huolta, ettei hän livahda sormienne välistä. Kuka voi väittää, että ihmeitten aika on ohi! Minun täytynee nyt mennä vuoteeseen, ymmärrys-parkani on aivan menehtymässä.

Leirin toisessa päässä istui Kim tuntia myöhemmin mykkänä kuin villi eläin ... vast'ikään yltyleensä pestynä, kauhistuttavan kankeassa puvussa, joka hankasi hänen sääriään ja käsivarsiaan.

-- Kummallinen linnunpoika, puheli kersantti. -- Hän ilmestyy äkkiä -- keltanaamaisen bramiinin seurassa ja isänsä paperit kaulassaan olevassa pussissa -- ja puhuu kaikenmoisia juttuja punaisesta härästä. Bramiini häviää tiehensä ilman pitempiä selityksiä, ja poika istuu jalat ristissä papin vuoteella ennustaen veristä sotaa kaikille. Intia on hirmuinen maa jumalaa pelkääville miehille. Kytkenpä hänet jalastansa telttapaaluun, jottei hän pääse livahtamaan katon läpi. Mitä sinä sanoitkaan sodasta?

-- Kahdeksantuhatta miestä, paitsi kanuunoita, sanoi Kim. -- Pianpa saat nähdä.

-- Kyllä sinä olet kumma veitikka. Laskeudu nyt lepäämään rumpujen väliin ja nuku hyvin. Nuo pojat tulevat viereesi vartioimaan nukkuessasi.

VI

Sangen varhain seuraavana aamuna pantiin valkoiset teltat kokoon, ja ne hävisivät näkyvistä, kun maverickit lähtivät syrjätietä marssimaan Umballaan.

Kulku ei sivuuttanut edellisen illan levähdyspaikkaa, eikä Kim, joka tallusteli kuormastovaunujen mukana sotilaiden vaimojen huomautuksien esineenä, tuntenut itseänsä niin rohkeaksi kuin edellisenä iltana. Hän huomasi olevansa tarkoin vartioitu ... isä Viktor toisella puolella ja herra Bennett toisella.

Aamupäivällä joukko pysähtyi. Kameelilla ratsastava lähetti toi päällikölle kirjeen. Tämä luki sen ja kääntyi puhumaan eräälle majurille. Vaikka Kim oli puoli mailia jäljempänä, kuuli hän voimakkaan ja iloisen hälinän, joka asteittain siirtyi häneen asti paksun tomun läpi. Sitten joku taputti häntä selkään huutaen: -- Sanopa, mitenkä tiesit, sinä pieni noidanpoika! Isä Viktor, koettakaa saada hänet selittämään.

Ratsu pysähtyi hänen viereensä, ja hänet nostettiin papin eteen satulaan.

- No niin, poikani, eilisiltainen ennustuksesi on toteutunut, olemme saaneet määräyksen lähteä Umballasta rintamalle huomisaamuna.

-- Mitä se merkitsee? kysyi Kim, sillä puhe rintamasta ynnä muusta oli aivan outoa hänelle.

-- Me lähdemme sotaan, niinkuin sanoit.

-- Tietysti te menette sotaan. Minähän sanoin eilen illalla.

-- Niin sanoit, mutta pimeyden valtojen nimessä, kuinka sen tiesit?

Kimin silmä välähti. Hän puristi huulensa yhteen, nyökäytti päätänsä ja näytti hyvin salaperäiseltä. Pappi ratsasti eteenpäin tomupilvessä, ja sotamiehet, kersantit ja aliupseerit haastelivat keskenään pojasta. Rykmentin päällikkö, joka ratsasti joukon etunenässä, katseli häntä hyvin ihmeissään.

-- Ehkäpä hän oli kuullut joitakin basaarihuhuja, sanoi hän.

-- Mutta sittenkin... Hän vilkaisi kädessään olevaan paperiin. -- Kummallista, asiahan päätettiin vasta viimeisten kahden päivän kuluessa.

-- Onko sinunlaisia poikia useampia Intiassa? kysyi isä Viktor, -- vai oletko sinä jonkinlainen _lusus naturae_ (luonnon oikku)?

-- Nyt kun olen teille sen ilmaissut, sanoi poika, -- tahdotteko antaa minun palata vanhukseni luokse? Jollei hän ole jäänyt tuon Kulun naisen seuraan, pelkään hänen kuolevan.

-- Siitä päättäen, mitä näin, pystyy hän yhtä hyvin pitämään huolta itsestään kuin sinäkin. Et pääse. Sinä olet tuonut meille onnea, ja me aiomme tehdä sinusta miehen. Saat mennä takaisin kuormastovaunuille, ja illalla tulet luokseni.

Lopun päivää Kim huomasi saavansa osakseen kunnioittavampaa huomiota noiden monen sadan valkoisen miehen taholta. Kertomus hänen leiriin ilmestymisestään, tieto hänen sukuperästään ja hänen ennustuksestaan ei ollut suinkaan menettänyt sisällyksestään mies mieheltä toistettuna. Eräs muodottoman lihava valkoinen nainen, joka istui suurella makuuvaatekuormalla, kysyi pojalta salaperäisesti, luuliko Kim hänen miehensä palaavan sodasta. Kim mietti vakavana asiaa ja sanoi hänen palaavan, jonka perästä nainen antoi hänelle ruokaa.

Monessa suhteessa tämä pitkä jono, jossa soittokunta silloin tällöin kajautteli säveliä ja kaikki puhuivat ja nauroivat iloisesti, muistutti jotakin Lahoren kaupungin juhlaa. Tähän asti ei ollut näkynyt oireitakaan kovasta työnteosta, jonka vuoksi Kim päätti kaikesta sydämestään antautua mukaan.

Iltapuolella tuli heitä vastaan soittokuntia, jotka sävelin saattoivat heitä leiripaikalle, Umballan rautatieaseman lähelle. Siitä koitui mielenkiintoinen yö. Toisten rykmenttien miehet tulivat tervehtimään maverickejä, ja nämä puolestaan kävivät vastatervehdyksillä. Lähetit riensivät kutsumaan heitä takaisin ja kohtasivat toisia lähettejä samoilla asioilla, ja hetken perästä raikuivat torvet hurjasti kutsuen lisää lähettejä ja upseereja palauttamaan järjestystä. Maverickit olivat tunnettuja vilkkaudestaan, ja nytkin täytyi vanhaa mainetta pitää yllä.

Mutta seuraavana aamuna he kokoontuivat asemasillalle erinomaisessa kunnossa ja järjestyksessä, ja Kim, joka jäi jälkijoukkoon sairaiden ja naisten sekä poikien mukana, huomasi olevansa huutamassa innokkaita jäähyväisiä junien poistuessa.

Sahibina oleminen oli tähän asti ollut peräti hauskaa, mutta hän käsitteli sittenkin varovasti sitä seikkaa. Hänet johdettiin rumpalipojan vartioimana takaisin tyhjiin, valkoisiksi laastittuihin leiriparakkeihin, joiden lattiat olivat täynnä rikkoja ja paperipalasia ja joissa kaikui kovin ontolta hänen siellä astellessaan. Alkuasukkaiden tapaan hän kyyristyi kokoon eräälle makuuvaatteista tyhjennetylle vuoteelle ja nukahti. Äkäinen mies tuli sisään, herätti hänet ja sanoi olevansa koulun opettaja. Se riitti saamaan Kimin sulkeutumaan kuoreensa.

Hän kykeni ennestään nipin napin ottamaan tolkun englanninkielisistä poliisimääräyksistä, koska ne koskivat hänen omaa mukavuuttaan. Ja monien vieraiden joukossa, jotka olivat käyneet hänen holhoojansa, ennenmainitun naisen luona, oli ollut eräs hullunkurinen saksalainen, joka maalaili kulisseja kuljeskelevalle teatteriseurueelle. Hän kertoi Kimille olleensa mukana "barrikaadeilla vuonna 48" ja sen vuoksi -- ainakin Kim oli ymmärtänyt niin -- hän opettaisi poikaa kirjoittamaan, jos vain saisi ruokaa. Kim oli vaivoin saatu niin pitkälle, että hän oppi yksityiset kirjaimet, mutta ei hän juuri lempein tuntein niitä muistellut.

-- En minä osaa mitään. Menkää tiehenne, sanoi Kim, joka aavisti pahaa. Silloin mies tarttui häntä korvaan ja laahasi hänet eräässä sivurakennuksessa olevaan huoneeseen, jossa tusinan verran rumpalipoikia oli istumassa, ja käski hänen olla hiljaa, jollei hän muutakaan osaisi. Sen hän kyllä onnistui suorittamaan. Mies selitteli jotakin, piirteli valkoisia viivoja mustalle taululle ainakin puolen tuntia, ja Kim puolestaan jatkoi keskeytettyä untansa. Hän ei lainkaan pitänyt asioiden nykyisestä tilasta, sillä tämähän oli juuri se koulu ja koulujärjestys, jota välttääkseen hän oli kaksi kolmattaosaa nuoresta elämästään kuluttanut. Äkkiä pisti hänen päähänsä mainio aatos, ja hän ihmetteli, miksei hän jo aiemmin ollut sitä keksinyt.

Mies laski lopuksi pojat ulos, ja ensimmäisenä ulos kuistille päivänpaisteeseen hyökkäämässä oli Kim.

-- Hoi siellä! Pysähdy! huusi kimakka ääni hänen takanaan. -- Minun on pidettävä huolta sinusta, enkä saa laskea sinua näkyvistäni. Minne aiot mennä?

Huutaja oli se rumpalipoika, joka oli häntä seurannut koko aamupäivän, lihava ja kesakkonaamainen, noin neljäntoista ikäinen viikari. Kim inhosi häntä anturoista lakinrihmoihin saakka.

-- Basaariin ... ostamaan makeisia ... sinulle, -- sanoi Kim hetken mietittyään.

-- Hohoi, basaarit ovat rajojen ulkopuolella. Jos sinne menemme, saamme selkäämme. Tule takaisin.