Part 8

Puolenpäivän aikaan he poikkesivat sivummalle murkinoimaan. Ateria oli hyvä ja runsas ja jaettiin puhtailla lehtilautasilla syrjässä tien tomusta. He antoivat tähteet eräille kerjäläisille, jotta kaikki säännöt siten tulisivat täytetyiksi. Sitten he istuutuivat pitkäksi aikaa nauttimaan tupakoimisesta. Vanha nainen oli vetäytynyt uutimiensa taakse, mutta otti hyvin vilkkaasti osaa keskusteluun, ja palvelusväki väitteli, jopa vastustelikin häntä, niinkuin yleensä Idässä on tapa. Nainen vertaili Kangran ja Kulun vuoriston raitista ilmaa ja petäjiä etelän tomuun ja mangopuihin, jutellen samassa pikku tarinan vanhoista paikallisjumalista miehensä alueen rajoilta, ja kesken kaiken hän alinomaa moitti tupakkaa, jota juuri silloin poltteli, sätti kaikkia bramiineja ja lopuksi peittelemättä puhui monista tulevista tyttärenpojistaan.

V

Taaskin lähti hidas laahustava jono liikkeelle, ja vanha nainen nukkui, kunnes he saavuttivat seuraavan pysähdyspaikan. Taival oli ollut sangen lyhyt, niin että vielä oli noin tunti aikaa auringonlaskuun, jonka vuoksi Kim alkoi etsiskellä jotakin huvituksen välinettä.

-- Miksi et istu lepäämään? kysyi muuan saattomies. -- Vain paholaiset ja englantilaiset kuljeskelevat syyttä suotta edestakaisin.

-- Älä milloinkaan rupea paholaisen, apinan äläkä liioin pojan ystäväksi. Kukaan ei voi tietää, mitä he seuraavaksi työkseen tekevät, lisäsi joku hänen tovereistaan.

Kim kääntyi nyrpeästi selin heihin, sillä hän ei tahtonut enää kuulla vanhaa tarinaa siitä, kuinka paholainen leikki poikain kanssa ja katui kovasti sitä. Hän lähti vaeltelemaan umpimähkään.

Laama asteli hänen perässään. Kaiken päivää, joka kerta kun he olivat jonkin virran yli kulkeneet, hän oli kääntynyt sitä lähemmin tarkastamaan, mutta ei ollut kertaakaan saanut merkkiä siitä, että oli löytänyt jokensa. Sitäpaitsi häntä oli huomaamattomasti viehättänyt tilaisuus saada puhella jonkun kanssa kunnon kieltä ja tieto siitä, että ylhäinen nainen piti häntä hengellisenä neuvonantajanansa ja kohteli häntä senmukaisesti, joten hänen ajatuksensa olivat hiukan siirtyneet pois varsinaisesta päämäärästään. Ja lisäksi hän oli valmistautunut kuluttamaan vuosiakin tehtäväänsä, sillä hänellä ei ollut lainkaan valkoisen miehen kärsimättömyyttä, vaan sen sijaan suuri usko.

-- Minne menet? kysyi hän huutaen Kimin jälkeen.

-- Enpä minnekään; matka oli vain lyhyt, ja kaikki tämä -- Kim viittasi kädellään -- on perin uutta minulle.

-- Hän on kieltämättä viisas ja ymmärtäväinen nainen. Mutta vaikea on mietiskellä, kun...

-- Kaikki naiset sellaisia. -- Kim puhui niinkuin Salomo olisi saattanut lausahtaa.

-- Luostarin edustalla oli leveä kivestä laskettu käytävä, mutisi laama kooten kuluneen rukousnauhansa käteensä. -- Sille käytävälle ovat minun askeleeni uurtaneet jälkiä ... kulkiessani edestakaisin näitä käsitellessäni.

Hän hypisteli helmiä ja alkoi mutista rukoustansa _"Om mani padme hum_", kiitollisena raittiista ilmasta, rauhasta ja tomuttomasta seudusta.

Toinen ilmiö toisensa jälkeen käänsi Kimin joutilaan katseen harhailemaan tasangon yli. Hänen poikkeamisillaan ei ollut mitään päämäärää, paitsi että läheisten mökkien rakenne näytti uudelta ja hän tahtoi lähemmin tarkastella niitä.

He joutuivat avaralle laitumelle, joka ehtoopäivän valaistuksessa loisti ruskean punaisena; sen keskessä oli tuuhea mangopuuryhmä. Kim huomasi kummakseen, ettei mitään pyhäkköä ollut niin sopivalla paikalla, sillä hän oli jo niinkuin mikäkin pappi tottunut panemaan merkille sellaisia asioita. Loitolla aukean toisella puolen käveli rinnakkain neljä miestä, jotka etäisyys kutisti hyvin pieniksi. Hän tähysteli tarkoin kädellään varjostaen silmiänsä ja erotti metallin välkettä.

-- Sotilaita. Valkoisia sotilaita, sanoi hän. -- Mennään katsomaan.

-- Aina tapaamme sotilaita, kun lähdemme yhdessä vaeltamaan. Mutta minä en ole milloinkaan nähnyt valkoisia sotilaita.

-- Ne eivät tee pahaa, jolleivät ole juovuksissa. Pysyttele tämän puun suojassa.

He istahtivat mangolehdon paksujen runkojen viileään pimentoon. Kaksi miestä pysähtyi; toiset kaksi tulivat vähän epäröiden lähemmäksi. He olivat marssivan rykmentin etujoukkona tavallisuuden mukaan lähetetyt leiripaikkaa etsimään. Kullakin oli viisijalkaisessa kepakossa liehuva lippu, ja he huutelivat toisilleen hajautuessaan pitkin aavikkoa.

Lopuksi he saapuivat mangopuistikkoon raskaasti astellen.

-- Johonkin tähän tai lähelle ... upseerien teltat puiden suojaan, luullakseni, ja me muut voimme olla aukealla. Ovatkohan merkinneet paikan kuormastoa varten tuolla taampana?

He huusivat taas etäämpänä oleville tovereilleen, ja vastaus tuli heikkona ja epäselvänä.

-- Pystytä lippu sitten tähän, sanoi toinen miehistä.

-- Mitä he valmistavat? kysyi laama ihmeissään. -- Tämä on suuri ja hirmuinen maailma. Mitä lipussa oleva kuva merkitsee?

Toinen sotilaista pisti kepakon maahan muutaman jalan päähän heistä, murahti tyytymättömänä, veti sen ylös jälleen, neuvotteli toverinsa kanssa, joka katseli sinne tänne varjoisaan lehtoon, ja painoi sen uudestaan maahan.

Kim katseli jännittyneenä, ja hänen hengityksensäkin oli lyhyttä ja kiihkeätä. Sotilaat mennä tömistelivät pois päivänpaisteeseen.

-- Oh, pyhä mies, sanoi hän hämmästyksissään, -- minun horoskooppini! Umballan papin piirustus hiekkaan! Muistapa mitä hän sanoi. Ensin tulee kaksi ... _ferashia_ ... valmistamaan asioita ... pimeässä paikassa, niinkuin aina on ilmestyksen alussa.

-- Mutta eihän tämä ole ilmestys, sanoi laama, -- tämä on vain maailman harhanäky eikä mitään muuta.

-- Ja heidän perässään tulee härkä ... punainen härkä, vihreällä niityllä ... katso! Tuossa se on!

Hän viittasi lippuun, joka lepatti iltatuulessa noin kymmenen jalan päässä heistä. Se oli vain tavallinen leirimerkkilippu, mutta rykmentti, aina tarkkana ompelutöissä, oli lisännyt siihen rykmentintunnuksensa, punaisen härän, joka on maverickiläisten vaakuna ... iso punainen härkä Irlannin kansallisvärin vihreällä pohjalla.

-- Minä näen, ja nyt muistan, -- myönsi laama. -- Siinä on tosiaan sinun härkäsi. Ja tosiaan myös nuo kaksi miestä tulivat ensiksi valmistamaan asioita.

-- He ovat sotilaita ... valkoisia sotilaita. Mitä pappi sanoi?... Härän merkki on sodan ja aseellisten miesten merkki... Pyhä mies, tämä koskee minun etsintääni.

-- Totta. Se on totta. -- Laama tuijotti lippuun, joka hämärtyvässä illassa loisti tulipunaisena. -- Umballan pappi sanoi, että sinun merkkisi oli sodan merkki.

-- Mitä on nyt tehtävä?

-- Odotettava. Odottakaamme.

-- Ja nythän pimeys hälvenee, sanoi Kim. Aivan luonnollinen asia oli, että laskeutuva aurinko lopuksi pilkotti puun runkojen välistä, läpi koko lehdon, täyttäen sen lempeällä kultavalollaan muutamiksi hetkiksi. Mutta Kimin mielestä se oli Umballan papin ennustuksen täyttymys.

-- Kuule, sanoi laama, -- joku lyö rumpua ... kaukana!

Aluksi kuului ääni hiljaisessa ilmassa etäisyydestä kantautuvana kuin valtimon tykytys ohimossa, mutta pian siihen lisääntyi terävämpää kohua.

-- Ah, soittokunta, selitti Kim. Hän tunsi sotilassoittokunnan äänen, mutta se hämmästytti laamaa.

Tasangon toiselta reunalta tuli näkyviin tomupilveä nostattava raskas joukko. Sitten tuuli toi kuuluviin soiton säveleet:

Suo meille huomiosi, niin kohta kuulla saat, kuink' astui Sligon satamaan nää Mulligan-sotilaat.

Kimeäkieliset säkkipillit lurittivat tähän:

Kivääri olkapäällä me matkaan marsittiin, jäi Phoenix-puisto taakse ja muistot Dubliniin. Hei, rummut ja säkkipillit ne pauhasivat kuin villit, kun mars-mars-marssittiin me Mulligan-miekkoset niin!

Maverickiläisten soittokunta siinä johti rykmenttiä leiripaikalle, ja miehet marssivat kantamuksineen ruoduttain. Kiemurteleva jono kääntyi aukealle, kuormasto perässään, jakautui oikeaan ja vasempaan, kuhisi kuin muurahaisparvi ja...

-- Mutta tämähän on noituutta! -- sanoi laama.

Tasangon täytti joukko telttoja, jotka näyttivät nousevan valmiina kuormastovaunuista. Toinen parvi miehiä valtasi lehdon, pystytti siihen vaiteliaana ison teltan ja kahdeksan tai yhdeksän pienempää sen rinnalle, otti esiin keittoastioita, pannuja ja ruokatavaramyttyjä, minkä kaiken alkuasukaspalvelijat saivat haltuunsa, ja niin oli äkkiä mangolehto heidän katsellessaan muuttunut järjestyneeksi asuntopaikaksi!

-- Lähtekäämme, sanoi laama peräytyen pelästyksissään, kun nuotiotulet alkoivat tuikkia ja valkoisia upseereita kilisevine miekkoineen kokoontui ruokailutelttaan.

-- Vetäydy taaksepäin varjoon. Kukaan ei voi nähdä nuotion piiriä ulommaksi, sanoi Kim yhäti tuijottaen lippuun. Hän ei ollut milloinkaan ennen nähnyt, kuinka tottunut sotilasjoukko pystyttää leirin puolessa tunnissa.

-- Katso! katso! supisi laama. -- Tuolla tulee pappi.

Se oli Bennett, rykmentin kappalainen, tomuisessa mustassa puvussa laahautuen. Joku joukossa oli pilkaten puhunut papin urheudesta, ja häntä nolatakseen oli Bennett marssinut miesten rinnalla kaiken päivää. Musta puku, kultaristi kellonvitjoissa, parrattomat kasvot ja pehmeä musta leveälierinen hattu olisivat koko Intiassa ilmaisseet hänet pyhäksi mieheksi. Hän lyyhähti telttatuolille ruokailuteltan oven luo ja luisutti saappaat jalastaan. Kolme neljä upseeria kokoontui hänen ympärilleen nauraen ja laskien leikkiä hänen urotyöstään.

-- Valkoisten miesten puhe ei ole lainkaan arvokasta, arvosteli laama, joka päätteli vain äänensävystä. -- Mutta minä olen tarkastanut tuon papin kasvoja ja luulen häntä oppineeksi mieheksi. Olisiko luultavaa, että hän ymmärtäisi meidän puhettamme? Haastaisin hänelle etsinnästäni.

-- Älä milloinkaan puhuttele valkoista miestä ennenkuin hän on kylläinen, varoitti Kim käyttäen tunnettua sananpartta. -- He rupeavat nyt aterioimaan, enkä ... enkä luule olevan soveliasta kerjätä heiltä. Palatkaamme majapaikallemme. Syötyämme tulemme tänne takaisin. Se oli varmasti Punainen Härkä, ... minun punainen härkäni.

He olivat kumpikin huomattavan hajamielisiä, kun vanhan naisen palvelijat asettivat ruokaa heidän eteensä. Senpä vuoksi ei kukaan puhutellut heitä, sillä vieraiden häiritseminen ei tuota onnea.

-- Nyt, esitti Kim hampaitaan puhdistaen, -- palaamme siihen paikkaan; mutta sinun täytyy, pyhä mies, odottaa vähän loitommalla, koska sinun jalkasi ovat raskaammat kuin minun ja minä kiihkeästi haluan tutkia tarkemmin tuota Punaista Härkää.

-- Mutta kuinka sinä voit ymmärtää tuota puhetta? Kulje hitaasti. Tie on pimeä, vastasi laama levottomana.

Kim ei ollut millänsäkään huomautuksesta. -- Minä panin siellä puiden läheisyydessä merkille paikan, sanoi hän, -- missä voit istua, kunnes kutsun. Ei, jatkoi hän, kun laama osoitti vastustushalua, -- muista että tämä on _minun_ etsintääni ... minä etsin punaista härkääni. Tähtien merkit eivät koskeneet sinua. Minä tunnen vähän valkoisten sotilaiden tapoja ja tahdon aina tuta uusia asioita.

-- Mitäpä sinä et jo tuntisi tästä maailmasta? -- Laama lyyhistyi tottelevasti pieneen syvennykseen noin sadan askeleen päähän mangopuista, jotka tummina kohosivat tähtikirkasta taivasta vasten.

-- Pysy tässä kunnes kutsun.

Kim livahti pimeään. Hän tiesi, että leirin ympärillä luultavasti oli vartioita, ja hän hymyili itsekseen kuullessaan erään raskaat askeleet. Poika, joka voi kuutamoyönä pujotella Lahoren kaupungin kattojen yli käyttäen jokaista pientäkin varjoa häivyttääkseen takaa-ajajansa, ei joudu edes hyvin harjaantuneiden sotilasvartijoiden kynsiin. Hän ryömi, kohteliaasti kylläkin, kahden vahtisotilaan välitse, ja milloin juosten, milloin pysähtyen, milloin mataen tai vatsallansa maaten hän vähitellen pääsi valaistun ruokailuteltan luo, ja painautuen kiinteästi erään mangopuun taakse hän odotti, kunnes jostakin sanasta pääsisi asioiden juoneen kiinni.

Ainoa asia, joka nyt hänen mieltänsä kiinnitti, oli miten saisi lisää tietoja Punaisesta Härästä. Hänen luulonsa mukaan -- ja Kimin tietämättömyys yksistä seikoista oli yhtä ihmeellinen ja odottamaton kuin hänen tietonsa toisista -- saattoivat nuo miehet, yhdeksänsataa perinpohjaista paholaista isän ennustuksen mukaan, kumartaa tuota härkää pimeän tultua niinkuin hindut pyhää lehmää. Se olisi niinkuin olla pitikin, ainakin johdonmukaista, ja senvuoksi olisi paras kysyä tuolta kultaristiseltä mieheltä neuvoa. Toisaalta saattoi, kuten hän muisti välttelemiensä vakavakasvoisten pappien tehneen Lahoren kaupungissa, tämäkin ryhtyä tekemään kiusallisia kysymyksiä ja käskeä hänen tietää huutia.

Mutta eikö Umballassa ollut näyttäytynyt, että hänen taivaanmerkkinsä ennusti sotaa ja aseellisia miehiä? Eikö hän ollut Tähtien ystävä samoin kuin koko maailman ystävä, joka oli pakahtumaisillaan kauheista salaisuuksista? Ja lopuksi -- se oli kaikkien hänen nopeitten ajatuksiensa pohjavirtaa -- tämä seikkailu oli ihastuttavaa jatkoa hänen vanhoille talonkattoretkilleen, samalla kun se oli juhlallisen ennustuksen täyttymistä. Hän makasi vatsallansa maassa ja kiemurteli teltan ovelle päin, kädellään pidellen kaulassaan olevaa amulettia.

Asia oli niinkuin hän oli aavistanutkin. Sahibit rukoilivat jumalaansa, sillä teltan keskessä olevalla pöydällä, sen ainoana marssinaikaisena koristuksena, oli kultainen härkä, joka oli muovattu Pekingin Kesäpalatsista otetusta vanhasta sotasaaliista, kullanpunainen härkä, joka pää riipuksissa tallasi irlanninvihreätä kenttää. Sille sahibit kohottivat lasinsa ja huusivat huikeasti yhteen ääneen.

Rykmentin papilla Arthur Bennettillä oli tapana lähteä teltasta, kun tämä malja oli juotu, ja marssista väsyneenä hän oli tavallista kömpelömpi liikkeissään. Kim tähysteli pää koholla pöydälle asetettua ennustusmerkkiänsä, ja tällöin pappi polkaisi hänen olkapäällensä. Kim pyörähti pois jalan alta, mutta kaatoi samalla papin, joka ainiaan toiminnan miehenä tarttui häntä kurkkuun ja melkein kuristi hänet. Kim puolestaan silloin potkaisi häntä epätoivoisesti vatsaan. Bennett veti henkeä ja koukisti itsensä tuskan kourissa, mutta ei hellittänyt otettansa, vaan kääntyen jälleen ympäri vei sanaa puhumatta Kimin mukanaan omaan telttaansa. Maverickit olivat auttamattomia ilvehtijöitä, ja papin mielestä oli senvuoksi parasta olla asiasta vaiti, kunnes oli saanut tutkimuksen tehdyksi.

-- Mitä, sehän on poika! -- sanoi hän laahatessaan saaliinsa telttalyhdyn alle. Sitten ankarasti ravistaen häntä hän huudahti: -- Mitä sinä teit? Sinä olet varas. _Choor? Mallum?_

Hänen hindu-sanavarastonsa oli jotenkin rajoitettu, ja kiihtynyt sekä äkämystynyt Kim aikoi pysyä sinä, miksi häntä oli luultukin. Voimia kootessaan hän mietti hyvin uskottavaa juttua sukulaissuussuhteistaan jonkun kokkipojan kanssa ja samalla piti silmällä pakotietä papin vasemman käsivarren alitse. Tilaisuus tuli, hän pujahti ovelle päin, mutta pitkä käsivarsi ojentautui hänen peräänsä ja tarttui häntä niskaan, katkaisten samalla amuletinrihman ja siepaten amuletin.

-- Anna se minulle. Oi, anna se minulle. Onko se hävinnyt? Anna minulle paperit!

Sanat lausuttiin englanninkielellä .. alkuasukkaan ohuella, terävällä ääntämistavalla, ja kappalainen hätkähti.

-- Veljeskunnan merkki, sanoi hän avaten kätensä. -- Ei, jokin pakanallinen taikakalu. Mutta miten ... kuinka, sinähän puhut englantia? Varastelevat pikku pojat saavat selkäänsä. Tiedätkö sen?

-- En minä varasta ... enkä ole varastanut. -- Kim vääntelehti tuskasta, niinkuin koira, jota uhataan kepillä. -- Oh, anna se minulle. Se on minun taikakaluni. Älä varasta sitä minulta.

Pappi ei välittänyt pojan pyynnöistä, vaan mennen teltan ovelle huusi jonkun sinne. Lihavahko, sileäksi ajeltu mies ilmestyi esiin.

-- Minä pyytäisin teidän neuvoanne, isä Viktor, -- sanoi Bennett. -- Tapasin tämän pojan pimeässä ruokailuteltan ulkopuolella. Tavallisissa oloissa olisin häntä kurittanut ja antanut hänen mennä, sillä luulen häntä varkaaksi. Mutta hän tuntuu puhuvan englanninkieltä ja panee jotakin arvoa kaulassa kantamaansa taikakaluun. Ajattelin teidän voivan auttaa minua.

Bennettin mielestä oli kyllä rykmentin irlantilaisia varten asetetun roomalaiskatolisen papin ja hänen välillään ylipääsemätön kuilu, mutta merkille saattoi panna, että milloin Englannin kirkko oli tekemisissä jonkin inhimillisen kysymyksen kanssa, se mielellään pyysi Rooman kirkon apua. Bennettin virallinen inho "punaista naista" kohtaan oli yhtä voimakas kuin hänen yksityinen kunnioituksensa isä Viktoria kohtaan.

-- Varasko, joka puhuu englanninkieltä? Katsokaamme hänen taikakaluaan. Ei, se ei ole mikään veljeskunnan merkki, Bennett. -- Hän ojensi kätensä.

-- Mutta onko meillä oikeutta avata sitä? Kunnollinen selkäsauna...

-- Minä _en_ varastanut, väitti Kim. -- Te olette potkinut minua joka paikkaan. Antakaa nyt minulle taikakaluni, ja minä menen pois.

-- Ei vallan niin vikkelästi. Katsotaanhan ensin, -- päätti isä Viktor, hitaasti kiertäen auki Kimball O'Hara-poloisen _ne varietur_-pergamentin, passin ja Kimin kastetodistuksen. Tälle viimemainitulle oli isä -- luullen jotenkin tekevänsä ihmeitä pojalleen -- useaan kertaan tuhrustanut: "_Pitäkää huolta pojasta. Olkaa hyvä, pitäkää huolta pojasta_", ja lisännyt loppuun täyden nimensä ja rykmenttinsä numeron.

-- Pimeyden voimat! ihmetteli isä Viktor, antaen kaikki Bennettille. -- Tiedätkö mitä nämä ovat?

-- Kyllä, sanoi Kim. -- Ne ovat minun, ja minä tahdon mennä.

-- En oikein ymmärrä, sanoi Bennett. -- Hän toi ne luultavasti tarkoituksella. Siinä voi olla jokin kerjäläisen temppu.

-- Enpä ole milloinkaan nähnyt kerjäläistä, joka olisi ollut vähemmän halukas jäämään seuraansa. Tässä on aimo annos salaperäisyyttä. Uskotko Kaitselmukseen, Bennett?

-- Tokihan.

-- No niin, minä uskon ihmeisiin, mikä minusta merkitsee samaa. Pimeyden voimat! Kimball O'Hara! Ja hänen poikansa! Mutta tämä poika on alkuasukas, ja minä itse näin, että Kimball meni naimisiin Annie Shottin kanssa. Kuinka kauan sinulla on ollut nämä esineet, poika?

-- Pienestä pitäen. -- Isä Viktor astui nopeasti lähemmäksi ja avasi Kimin mekonkauluksen. -- Katsokaa, Bennett, hän ei ole aivan musta. Mikä sinun nimesi on?

-- Kim.

-- Eli Kimball?

-- Ehkäpä. Sallitteko minun lähteä?

-- Onko muuta nimeä?

-- He käyttävät minusta nimeä _Kim Rishti ke_. Se merkitsee Rishtin Kim.

-- Mitä se on ... Rishti?

-- Se oli isäni rykmentti.

-- Jo ymmärrän: _Irish_, irlantilainen.

-- Niin. Siten isäni kertoi minulle. Isäni on elänyt.

-- On elänyt missä?

-- On elänyt. _Tietysti_ hän on kuollut ... mennyt loppuun.

-- Ohoo! Sinä esität sen vähän oudosti.

Bennett keskeytti. -- Saattaa olla, että olen tehnyt pojalle vääryyttä. Hän on varmasti valkoinen, vaikka ilmeisesti hoidotta jäänyt. Taisin pidellä häntä pahoin. Ei suinkaan viini...

-- Antakaa hänelle siis vähän sherryä ja asettakaa istumaan vuoteelle. No, Kim, jatkoi isä Viktor, ei sinulle tehdä pahaa. Juo tämä ja kerro meille itsestäsi. Kerro täysi totuus, jollei sinulla ole mitään sitä vastaan.

Kim yski vähän laskiessaan tyhjän lasin kädestänsä ja harkitsi. Tilanne tuntui vaativan sekä varovaisuutta että vikkelää mielikuvitusta. Pojat, jotka tavataan telttain läheisyydessä, saavat tavallisesti selkäänsä, ja sitten heidät ajetaan pois. Mutta hän ei ollut saanut lainkaan vitsaa; amuletti oli ilmeisesti hänelle hyödyksi, ja hänestä tuntui siltä kuin Umballan ennustus ja nuo muutamat sanat, jotka hän saattoi muistaa isänsä höpinästä, soveltuisivat ihmeellisesti yhteen. Mitenkäpä muutoin tuo lihava isä olisi ollut niin utelias, miksikä tuo laihempi mies olisi antanut tuota kuumaa keltaista juomaa?

-- Isäni kuoli Lahoren kaupungissa, kun olin hyvin pieni. Nainen piti _kabarri_-myymälää vuokra-ajuriaseman läheisyydessä. -- Kim aloitti juttunsa oikopäätä vähän epätietoisena, minkä verran totuus häntä auttaisi.

-- Oliko se äitisi?

-- Ei! -- Kim heilautti kättään inhoavin liikkein. -- Hän meni loppuun, kun minä olin syntynyt. Isä sai nämä paperit Jadoo Gheristä ... mitenkä sitä nimitätte? -- Bennett nyökäytti päätänsä -- koska hän oli siellä hyvässä asemassa. Isä sanoi minulle niin. Hän sanoi myöskin, ja bramiini, joka piirsi hiekkaan Umballassa, kaksi päivää sitten, hän sanoi, että tapaan punaisen härän vihreällä niityllä ja että härkä auttaa minua.

-- Ihmeellinen pikku valehtelija, mutisi Bennett.

-- Pimeyden voimat, minkälainen maa! mutisi isä Viktor. -- Jatka, Kim.

-- Minä en varastanut. Sitäpaitsi, minä olen juuri nykyään hyvin pyhän miehen oppilas. Hän odottaa ulkona. Me näimme kahden miehen tulevan lippuja kantaen ja valmistavan paikkaa. Niinhän aina unessa tapahtuu tai ... ennustuksen mukaan. Siitä tiesin, että ennustus oli käymässä toteen. Minä näin punaisen härän vihreällä niityllä, ja isä oli sanonut: "Yhdeksänsataa _pukka_-paholaista ja eversti ratsastaen hevosella tulevat pitämään huolta sinusta, kun löydät punaisen härän." En tiennyt mitä tehdä, kun näin härän, vaan menin pois ja palasin pimeän tullen. Tahdoin nähdä härän jälleen, ja näin sen ja ... sahibit rukoilemassa sitä. Hän istuu tuolla ulkona. Teettekö hänelle pahaa, jos kutsun hänet nyt? Hän on hyvin pyhä mies. Hän voi todistaa kaikki mitä sanon, ja hän tietää, etten ole varas.

-- Upseerit rukoilemassa härkää! Mitä hullunkummaa se merkitsee? päivitteli Bennett. -- Pyhän miehen oppilas! Onko poika mieletön?

-- Se on O'Haran poika, aivan varmaan. O'Haran poika liitossa kaikkien pimeiden voimien kanssa. Juuri sellaista olisi hänen isänsä tehnyt juovuksissa ollessaan. Parasta kai on kutsua se pyhä mies. Hän ehkä tietää jotakin.

-- Hän ei tiedä mitään, sanoi Kim. -- Minä näytän teille hänet, jos tulette mukaan. Hän on minun isäntäni. Sitten me voimme mennä.

-- Pimeyden voimat! oli kaikki, mitä isä Viktor sai sanotuksi, kun Bennett meni ulos pidellen lujasti poikaa käsivarresta.

He tapasivat laaman siinä, minne poika oli hänet jättänyt.

-- Minun etsimiseni on päättynyt, huusi Kim kansan murteella. -- Minä olen löytänyt härän, mutta jumalat tietävät, mitä sitten tulee. Eivät ne sinulle tee pahaa. Tule lihavan papin telttaan tämän laihan miehen mukana ja katso mitä tapahtuu. Kaikki on siellä uutta, eivätkä he osaa hindukieltä. He ovat vain sukimattomia aaseja.

-- Sitten ei ole oikein tehdä pilaa heidän tietämättömyydestään, virkkoi laama. -- Minä olen iloissani, jos olet onnistunut, chelani.

Arvokkaasti ja luottavasti hän astui pieneen telttaan, tervehti pappeja niinkuin kirkonmies ja istuutui avonaisen hiilivalkean ääreen. Teltan keltaisen sisustuksen heijastus lampun valossa sai hänen kasvonsa hohtamaan kullankeltaisina.

Bennett tarkasteli häntä sillä välinpitämättömyydellä, joka pitää halveksivasti yhdeksää kymmenettäosaa ihmiskunnasta pakanoina.

Laama puhutteli Kimiä: -- Ja mikä oli tulos etsinnästäsi? Mitä lahjoja Punainen Härkä on tuonut?

-- Hän kysyy, mitä aiotte tehdä, sanoi Kim, ottaen omaksi edukseen tulkkina olemisen. Bennett katsahti levottomana isä Viktoriin.

-- En ymmärrä, mitä tällä fakiirilla on tekemistä pojan kanssa, joka on epäilemättä hänen uhrinsa tai liittolaisensa, aloitti Bennett. -- Emmehän voi sallia englantilaisen pojan... Jos hän on vapaamuurareihin kuuluneen miehen poika, on parasta, että hän mitä pikimmin pääsee vapaamuurarien orpokotiin.

-- Ah! Ymmärrän, tehän olette rykmentin vapaamuurarilooshin sihteeri, lausui isä Viktor. -- Mutta voisimmehan sanoa vanhalle miehelle, mitä aiomme tehdä. Hän ei näytä heittiöltä.

-- Minun kokemukseni mukaan ei milloinkaan saa selvää itämaalaisen mielestä. No, Kimball, minä tahdon, että kerrot tälle miehelle, mitä haastan ... sana sanalta.

Kim kokosi seuraavien lauseiden sisällön ja aloitti näin:

-- Pyhä mies, tämä kameelin näköinen laiha hupsu sanoo, että minä olen erään sahibin poika.

-- Mutta kuinka?