Part 7

Vastaukseksi tuli vikkelä ja loistava kuvaus Kimin sukupuusta kolmen sukupolven ajalta.

-- Ah! Kimin ääni oli yhä lempeämpi samalla kun hän taitteli lantakappaletta tuleen pannakseen. -- Minun maassani tuollaista puhetta pidetään alkuna rakkauskuherteluun.

Kärkeän kimakka naurunkaklatus uutimien takaa innostutti vuoristolaisen uuteen hyökkäykseen.

-- Eipä hullumpaa ... eipä hullumpaa, sanoi Kim tyynesti. -- Mutta varohan, veljeni, jottemme me ... pane, merkille _me_ ... satu antamaan manausta sinulle. Sanonpa, että meidän manauksillamme on tapana tehota.

Uryat nauroivat. Vuorelainen hypähti uhkaavasti esiin, mutta laama kohotti äkkiä päätänsä, niin että hänen suuri päähineensä tuli täysin näkyviin Kimin äsken sytyttämän nuotion valossa.

-- Mikä nyt on? kysyi hän.

Mies pysähtyi kuin kivettyneenä. -- Minä ... minä ... pelastuin suuresta synnistä, änkytti hän.

-- Tuo muukalainen on vihdoinkin tavannut itselleen papin, kuiskasi eräs alamaalaisista.

-- Haa! Miksei sitä kerjäläispoikaa kuriteta? huusi vanha nainen.

Vuoristolainen peräytyi vaunujen luo ja kuiskasi jotakin uutimien väliin. Syntyi hetken hiljaisuus, sitten kuului matalaa puhetta.

Asiat käyvät hyvin, tuumaili Kim ollen olevinaan kuulematta ja näkemättä.

-- Kun ... kun ... hän on syönyt, sopersi vuoristolainen mielistelevästi Kimille, -- pyydetään, että pyhä mies tahtoisi puheellansa kunnioittaa erästä, joka haluaisi keskustella hänen kanssaan.

-- Kun hän on syönyt, paneutuu hän lepäämään, vastasi Kim ylpeästi. Hän ei oikein ymmärtänyt, mihin suuntaan asiat nyt kääntyivät, mutta päätti sittenkin käyttää tilaisuutta hyväkseen. -- Nyt hankin hänelle ruokansa.

Tämän viimeisen lauseen hän sanoi äänekkäästi, vaikka huokaisten, ikäänkuin väsymyksestä.

-- Minä ... minä ja toverini pidämme siitä huolta, jos se sallitaan.

-- Se on sallittua, sanoi Kim entistäänkin ylpeämpänä. -- Pyhä mies, nämä ihmiset tuovat meille ruokaa.

-- Tämä maa on hyvä. Koko etelänmaa on hyvä ... tässä suuressa ja kauheassa maailmassa, mutisi laama uneliaasti.

-- Anna hänen nukkua, sanoi Kim, -- mutta pidä huolta, että saamme kunnollista ruokaa, kun hän herää... Hän on hyvin pyhä mies.

Taas joku alamaalaisista lausui jotakin halveksivaa.

-- Hän ei ole fakiiri eikä mikään alamaalainen mierolainen, jatkoi Kim vakavasti, katsellen tähtiin. -- Hän on pyhin kaikista pyhistä miehistä. Hän on yläpuolella kaikkien kastien. Minä olen hänen chelansa.

-- Tule tänne! virkkoi kimeä ääni uutimien takaa. Kim nousi tietäen, että silmät, joita hän ei nähnyt, katselivat häntä. Luiseva ruskea sormi, joka oli ahdettu täyteen sormuksia, oli vaunujen reunalla, ja haastelu kävi tähän tapaan:

-- Kuka tuo on?

-- Erittäin pyhä vanhus. Hän tulee kaukaa. Tiibetistä.

-- Mistä sieltä?

-- Lumien takaa ... hyvin etäisestä paikasta. Hän tuntee tähdet, laatii horoskooppeja ja tulkitsee syntymähetken taivaan merkkejä. Mutta hän ei tee sitä rahasta. Hän odottaa siitä ystävällisyyttä ja suurta armeliaisuutta. Minä olen hänen oppilaansa. Minua nimitetään myöskin Tähtien Ystäväksi.

-- Sinä et ole vuorelainen.

-- Kysy häneltä. Hän kertoo sinulle, että minut lähetettiin tähtien maailmasta opastamaan häntä toivioretkensä päähän.

-- Hm. Pane merkille, nulikka, että minä olen vanha nainen, enkä aivan hupsu. Laamat minä tunnen, ja heitä minä kunnioitan, mutta sinä et ole mikään oikea chela sen enempää kuin tämä sormeni on vaunujen aisa. Sinä olet kastiton hindu ... rohkea ja häpeämätön kerjäläinen, joka kaiketikin vain oman etusi vuoksi seuraat pyhää miestä.

-- Emmekö kaikki koeta ansaita? -- Kim muutti äänensävynsä vikkelästi samanlaiseksi kuin puhuttelijansakin haastelu oli muuttunut. -- Minä olen kuullut (sen hän sanoi aivan umpimähkään) minä olen kuullut...

-- Mitä sinä olet kuullut? tokaisi nainen sormellansa napauttaen.

-- En mitään muistamisen arvoista, mutta jotakin basaarijuttua, joka tietenkin on valhetta ... että nimittäin rajahit ... mitättömät vuoristo-rajahit...

-- Jotka silti ovat hyvää rajput-sukua.

-- Tietysti hyvää sukua. Että hekin myyvät kauneimpia naisistansa ansaitakseen. Etelään myyvät niitä ... zemindareille ja sen tapaisille.

Jos mitään, niin juuri tätä syytöstä pikku vuoristolaisruhtinaat kivenkovaan väittävät valheeksi, mutta sepä on sittenkin asia, jota basaareissa uskotaan, kun on puheena Intian salaperäinen orjakauppa. Vanha nainen selitti Kimille jännittyneellä, suuttuneella kuiskeella, mikä ilkeä valehtelija hän oli. Jos Kim olisi vihjaissutkaan sellaista hänen ollessaan tyttö, olisi hänet jo samana iltana heitetty norsun tallattavaksi. Se oli aivan varmaa.

-- Ahai! Minähän olen vain kerjäläispenikka, niinkuin kaunottaren silmä on nähnyt, valitti Kim muka kauhuissaan.

-- Kaunottaren silmä, kyllä kai! Mikä minä olen, että sinä viskaat kerjäläisimarruksia silmilleni? -- Ja sittenkin hän nauroi tuolle jo ammoin unohdetulle sanalle. -- Neljäkymmentä vuotta takaperin olisi niin voitu sanoa, eikä perättömästi; vieläpä kolmekymmentä vuotta sitten. Mutta sehän siitä tulee, kun vaeltelee sinne tänne tässä maassa, että kuninkaan lesken täytyy sietää kaikenlaisten hylkiöiden likeisyyttä ja mierolaisten pilkkapuheita.

-- Suuri kuningatar, tokaisi Kim vikkelästi, sillä hän kuuli, että nainen vapisi pahastuksesta, -- minä olen juuri se, miksi suuri kuningatar minua sanoo; mutta siitä huolimatta on isäntäni pyhä. Hän ei ole vielä kuullut suuren kuningattaren käskyä, että...

-- Käskyäkö? Minäkö käskisin pyhää miestä -- Lain opettajaa -- naisen puheille? En milloinkaan!

-- Säälikää minun tyhmyyttäni; minä luulin, että se oli määräys...

-- Ei ollut. Se oli pyyntö. Tekeekö tämä asian selväksi?

Hopearaha kilahti vaunujen reunalle. Kim otti sen ja kumarsi syvään. Vanha nainen ymmärsi, että poikaa, joka oli laaman sekä silminä että korvina, oli lepytettävä.

-- Minä olen vain pyhän miehen oppilas. Kun hän on syönyt, ehkäpä hän tulee.

-- Oh, sinua hävytöntä heittiötä! -- Jalokivikoristeinen etusormi heristeli nuhtelevasti, mutta Kim kuuli siitä huolimatta vanhan naisen tyytyväisenä hytkähtävän.

-- No, mitä asiaa koskee? kysyi Kim muuttaen sävynsä hivelevän luottavaiseksi, jollaista hän yleensä käytti hyvällä menestyksellä. -- Tarvitaanko ... tarvitaanko poikaa suvussasi? Puhu vapaasti, sillä me papit... (Tämä viimeinen oli opittu Taksali-portin fakiireilta.)

-- Me papit! Sinä et ole vielä kyllin vanha ollaksesi... Hän keskeytti pilapuheen naurulla. -- Usko minua, me naiset, oi pappi, ajattelemme joskus muitakin asioita kuin poikia. Sitäpaitsi on tyttäreni jo lahjoittanut miehellensä pojan.

-- Kaksi nuolta viinessä on parempi kuin yksi, ja kolme pätee yhä enemmän. -- Kim yskäisi miettivästi sananparren ponneksi ja loi katseensa hienotunteisesti alas.

-- Totta kyllä. Mutta kenties se tulee. Noista alamaan bramiineista ei tosin ole mitään hyötyä. Lähetin heille lahjoja ja rahoja ja uudelleen lahjoja, ja he ennustivat kyllä.

-- Ah, lausui Kim äärettömän halveksivasti, venytellen, -- he ennustivat! -- Ammattiprofeetta ei olisi voinut paremmin ilmaista ylemmyyttä.

-- Ja vasta sitten kun muistin omat jumalani, tulivat rukoukseni kuulluiksi. Valitsin otollisen hetken ja ... kenties tuo pyhä mies on kuullut Lung-Chon luostarin esimiehestä. Hänelle kerroin asiani, ja katsos, aikanaan tapahtui kaikki niinkuin olin toivonut. Tyttäreni pojan isän luona oleva bramiini on siitä asti sanonut, että se tapahtui _hänen_ rukouksiensa ansiosta ... ja se on pikku erehdys, kuten hänelle selitän, jahka pääsemme matkan perille. Sitten lähden Buddh-Gayaan _shraddha_-toimitukselle lasteni isän puolesta.

-- Sinne mekin menemme.

-- Sehän on kaksin verroin hyväenteinen sattuma, piipitti vanha nainen. -- Ainakin toinen poika!

-- Kuules, koko maailman ystävä! -- Laama oli havahtunut ja aivan kuin vieraassa paikassa unestaan herännyt lapsi huusi Kimiä.

-- Minä tulen! Minä tulen, pyhä mies! -- Hän syöksähti nuotion ääreen, missä tapasi laaman jo lukuisain ruoka-astioiden ympäröimänä ja vuoristolaiset silminnähtävästi jumaloimassa häntä, jotavastoin etelän miehet katselivat häntä hyvin happamesti.

-- Menkää tiehenne! Poistukaa! huusi Kim. -- Aterioitsemmeko me julkisesti niinkuin koirat? -- He illastivat hiljaisuudessa kumpikin taholleen kääntyen, ja lopuksi Kim sytytti omatekoisen savukkeen.

-- Enkö ole satakin kertaa sanonut, että etelänmaa on hyvä maa! Tuossa on hyveellinen ja ylhäinen vuoristoruhtinaan leski toivioretkellä, kuten hän sanoo, Buddh-Gayaan. Hän se lähetti nämä ruuat, ja kun olet levähtänyt, tahtoisi hän puhutella sinua.

-- Onko tämäkin sinun työtäsi? -- Laama otti aimo siemauksen nuuskaa rasiastansa.

-- Kukapa muu olisi pitänyt sinusta huolta siitä asti kuin ihmeellinen matkamme alkoi? -- Kimin silmät loistivat, kun hän puhalteli kitkerää savua sieraimistansa ja ojentui tomuiselle ruoholle. -- Olenko lyönyt laimin mukavuuksiasi, pyhä mies?

-- Tulkoon siunaus ylitsesi! -- Laama taivutti päätänsä juhlallisesti. -- Minä olen tavannut monta miestä pitkän elämäni aikana ja oppilaitakin useita. Mutta keneenkään ihmisten joukosta, jos sinäkin olet vaimosta syntynyt, en ole niin sydäntäni kiinnittänyt kuin sinuun ... sinä olet aina ajatteleva ja huolehtiva, viisas ja kohtelias, mutta kuitenkin hieman pikku peikon kaltainen.

-- Enkä minä ole milloinkaan nähnyt sellaista pappia kuin sinä olet. -- Kim tarkasteli hyväntahtoisten keltaisten kasvojen ryppyjä. -- Tuskin olemme kolmea päivää olleet yhdessä matkalla, ja minusta tuntuu kuin olisi jo kulunut sata vuotta.

-- Kenties oli minulle jossakin edellisessä elämässä sallittu toimittaa sinulle jokin palvelus. Ehkäpä -- hän hymyili -- kirvotin sinut jostakin pyydyksestä tai saatuani sinut ongenkoukkuun, silloin kun en vielä ollut saanut valistusta, heitin sinut takaisin jokeen.

-- Saattaa olla, myönsi Kim rauhallisesti. Hän oli kuullut tuollaista pohdintaa alinomaa, sellaistenkin suusta, joita englantilaiset eivät olisi pitäneet haaveilijoina. -- No, tuota naista ajatellen, joka istuu vaunuissa, minä luulen hänen kaipaavan toista poikaa tyttärellensä.

-- Sehän ei ole Tien asioita, huokasi laama. -- Mutta hänpä kuitenkin on vuoristosta. Voi sentään sitä vuoristoa ja sitä vuoriston lunta!

Vanhus nousi ja asteli vaunujen luo. Kim olisi mielellään luovuttanut korvansakin päästäkseen mukaan, mutta laama ei kutsunut häntä, ja ne muutamat sanat, jotka hän saattoi siepata, lausuttiin oudolla kielellä, sillä he käyttivät jotakin vuoriston murretta.

Nainen näytti tekevän kysymyksiä, joita laama mietiskeli ennenkuin vastasi. Omituinen oli näky, jota Kim tarkkaili silmiänsä siristäen. Laama seisoi suorana ja pystynä nuotioitten valossa, keltaisen vaatetuksen syvät poimut mustalla päärmättyinä, niinkuin varjo heittää viiruja auringon valaisemaan ryhmyiseen puunrunkoon, ja koristellut ja kiillotetut kuomuvaunut kimaltelivat hänen edessään kuin monivärinen jalokivi samassa epävakaisessa valaistuksessa. Kullalla kirjailtujen uutimien kuviot liehuivat, muutellen muotojansa sikäli kuin iltatuuli leyhäytteli laskoksia, ja puheen vähän kiihtyessä sinkautteli jalokivinen etusormi hohtavia kipinöitä verhojen välitse.

Vaunujen takana kuvastui epämääräisen pimeyden muuri, jota täplittivät pikku tulet: näiden vaiheilla kuhisi epäselviä hahmopiirteitä ja varjoja. Varemmin illalla kuuluneet äänet olivat vaimenneet rauhoittavaksi kohuksi, jonka syvimpänä sävelenä oli härkien tasainen rouskutus olkisilppunsa ääressä ja korkeimpana bengalilaisen tanssijatytön _sitarin_ helähtely. Miehet olivat jo enimmäkseen illastaneet ja vetivät pitkiä savuja kurisevista vesipiipuistansa, jotka voimakkaasti imeskeltyinä kurnuttavat kuin sammakko.

Vihdoin laama palasi. Muuan vuoristolainen saatteli häntä, tuoden sisustetun karttuunipeitteen, jonka huolellisesti levitti nuotion ääreen.

"Se nainen ansaitsee kymmenentuhatta lastenlasta", ajatteli Kim. "Ilman minua ei noita lahjoja silti olisi saatu."

-- Siveä nainen ... ja viisas. -- Laama laskeusi lepäämään kuin väsynyt kameeli. -- Maailma on täynnä armeliaisuutta niille, jotka seuraavat Tietä.

Näin sanoen hän heitti runsaasti puolet peitteestä Kimin yli.

-- Ja mitä hän sanoi? Kim kääriytyi omaan osaansa peitettä.

-- Hän teki monta kysymystä ja esitti useitakin pulmia ... enimmiten jonninjoutavaa puhetta, jota hän oli kuullut paholaista palvelevilta papeilta, vaikka ne ovat kulkevinaan Tietä. Muutamiin vastasin, mutta toisten sanoin olevan hulluja juttuja. Monet kantavat kauhtanaa, mutta harvat pysyvät Tiellä.

-- Se on totta. Se on totta. -- Kim käytti sellaista miettivää, lepyttelevää äänensävyä, jolla tavoitellaan toisen luottamusta.

-- Mutta omalla kannallaan hän on peräti oikeamielinen. Hän haluaa hartaasti, että me matkustaisimme hänen kanssansa Buddh-Gayaan, ja mikäli minä ymmärsin, olisikin meillä sama tie monta päivää etelään päin.

-- Entä sitten?

-- Maltahan vähän. Siihen sanoin, että etsintäni oli kaiken muun edellä. Hän oli kuullut monta hupsua tarinaa, mutta tätä suurta totuutta etsimästäni joesta hän ei ollut kuullut milloinkaan. Semmoisia ovat papit tuolla alemmassa vuoristossa! Hän tunsi Lung-Chon luostarin esimiehen, mutta hän ei tiennyt mitään joestani, ei mitään vasamakertomuksesta.

-- Ja sitten?

-- Senvuoksi haastelin etsinnästäni ja Tiestä ja muista hyödyllisistä asioista. Mutta hän vain toivotteli, että saattaisin häntä ja rukoilisin toista poikaa hänen tyttärelleen.

-- Ahaa! 'Me naiset' emme tosiaankaan ajattele muuta kuin lapsia, sanoi Kim unisesti.

-- Kun nyt tiemme sattuvat yhteen joksikin aikaa, emme nähdäkseni poikkea etsinnästämme, jos kulkisimmekin hänen mukanaan ... ainakin sinne asti, kunnes ... mikä sen kaupungin nimi olikaan.

-- Ohoi! sanoi Kim kääntyen ja terävästi kuiskaten muutaman metrin päässä kyyröttävälle uryalle. -- Missä teidän isäntänne talo on?

-- Vähän Saharunporen tuolla puolen, hedelmäpuutarhojen seuduilla. -- Hän mainitsi kylän nimen.

-- Se oli paikan nimi, sanoi laama. -- Sinne asti ainakin voimme mennä hänen matkassaan.

-- Kärpäset kokoontuvat haaskan luokse, virkkoi urya välinpitämättömällä äänellä.

-- Sairaalle lehmälle varis, sairaalle miehelle bramiini. -- Kim henkäisi tuon sananlaskun heidän yläpuolellaan humiseville varjoisille puidenlatvoille, olematta omistavinansa sitä kellekään elolliselle.

Mies murahti, mutta jäi sanattomaksi.

-- Menemme siis hänen mukanaan, pyhä mies?

-- Olisiko siihen mitään estettä? Voinhan sittenkin poiketa syrjään ja koettaa jokaista jokea, jonka yli kuljemme. Hän haluaa, että tulisin. Hän toivoo sitä hyvin hartaasti.

Kim tukahutti naurun peitteeseensä. Hän mietti, että kun tuo käskeväinen vanha nainen voittaisi luontaisen arkuutensa laamaa kohtaan, kannattaisi varmaankin kuulla häntä.

Hän oli jo melkein unessa, kun laama äkkiä lausahti sananparren: "Puheliaitten naisten miehet saavat suuren palkinnon tulevassa elämässä." Sitten Kim kuuli hänen kolmasti ottavan nuuskaa, mutta pian hän vaipui uneen yhä vielä naureskellen.

* * * * *

Säteilevän kirkas aamun kajo herätti ihmiset ja varikset ja härätkin. Kim nousi haukotellen istualle, ravistelihe ja värisi ihastuksesta. Tällaista maailmaa sieti katsella; sellaista elämää hän halusi ... hyörinää ja hälyä, valjaitten kiinnittämistä ja piiskanläimäyksiä, pyörien kitinää, nuotioitten sytyttämistä, ruuan keittämistä ja monenmoista uutta nähtävää joka suunnalla. Yön sumu hälveni hopeisena huntuna, papukaijoja lensi kirkuvina vihreinä parvina jollekin kaukaiselle joelle, ja kaivonvintturit yltyivät kaikkialla vinkumaan. Intia oli valveilla, ja Kim oli keskellä sen elämää, virkeämpänä ja innostuneempana kuin kukaan muu, pureskellen pientä oksaa, jota hän aikoi käyttää hammasharjana, sillä hän omaksui kerkeästi joka taholta kaikki sen maan tavat, jonka hän tunsi ja jota hän rakasti.

Ei tarvinnut olla huolissaan ruuan saannista, ei uhrata pienintäkään roposta noihin ihmisten ympäröimiin myymäläkojuihin. Hän oli pyhän miehen oppilas, ja tämän taas oli lujatahtoinen vanha rouva ottanut hoiviinsa. Heille laitettaisiin kaikki valmiiksi, ja kun kunnioittavasti kutsuttaisiin aterioimaan, he rennosti istuutuisivat syömään. Sitäpaitsi -- Kim nauraa hihitti hampaitansa puhdistaessaan -- heidän suojelijattarensa jossakin määrin lisäisi matkan viehätystä. Kim tarkasteli hänen vetohärkiänsä, kun ne huokuen ja pärskyen astuivat ikeittensä alla paikalle. Jos ne kulkisivat liian nopeasti, mikä ei tosin ollut luultavaa, saattaisi hän mukavasti istua vetoaisan päällä ja laama ajajan vieressä. Saattuemiehet tietenkin kävelisivät. Vanha nainen niinikään tietenkin puhuisi paljon, ja mikäli hän saattoi jo kuulemastaan päättää, ei siitä keskustelusta puuttuisi suolaa. Hän olikin jo ryhtynyt käskemään, moittimaan ja (sanottakoon suoraan) sadattelemaan palvelijoittensa viivytyksien takia.

-- Viekää hänelle piippunsa. Jumalien nimessä, viekää hänelle piippu ja tukkikaa hänen pahaenteinen suunsa, huusi muuan urya sidellessään vuodevaatteita muodottomiksi mytyiksi. -- Hän ja papukaijat ovat yhtä maata, kirkuvat aamun koitteessa.

-- Johtohärät! Hei, pitäkää huolta johtohäristä! -- Ne olivat lähteneet peräytymään ja kääntymään sivulle, ohivierivien viljavankkurien pyörännavan sattuessa niiden sarviin. -- Sinä huuhkajanpoika, minne sinä pyrit? -- Tämä tiuskaistiin irvistelevälle vankkurimiehelle.

-- Ai ... ai! Siinä on Delhin kuningatar matkalla rukoilemaan poikaa itselleen, huusi mies korkealta kuormalta olkansa yli. -- Tehkää tietä Delhin kuningattarelle ja hänen pääministerilleen, tuolle harmaalle apinalle, joka kiipeilee omaa miekkaansa pitkin!

Toiset, parkilla lastatut vankkurit seurasivat heti perässä, ja niiden ajaja lisäsi muutamia herjaussanoja, kun johtohärät jälleen väistäessään peräytyivät.

Heiluvien uutimien takaa kuului yhteislaukauksena kiukunpurkauksia. Pitkälti ei sitä tulvaa tullut, mutta laatunsa puolesta ja purevassa osuvuudessaan se oli semmoista, ettei edes Kim ollut sen veroista milloinkaan kuullut. Hän saattoi huomata ajomiehen paljaan rinnan painuvan kokoon hämmästyksestä, samalla kun hän pelokkaana kumarsi äänelle ja hyppäsi alas auttamaan saattomiehiä, näiden kiskoessa suitsuavaa tulivuortansa valtatielle. Sillä aikaa ääni kuvasi hänelle varsin suorasukaisesti, millaisen vaimon hän oli valinnut ja mitä tämä hommasi hänen poissaollessaan.

-- _Shabash_! (hyvin tehty!), mutisi Kim kykenemättä pidättämään itseänsä, kun mies hiipi tiehensä.

-- Hyvin tehty todellakin, kyllä kai! On häpeä, ettei naisraukka saa tilaisuutta rukoilla jumaliansa, joutumatta Hindustanin kaikkien hylkiöitten herjattavaksi ... että hänen täytyy niellä solvauksia niinkuin muut syövät voinrasvaa. Mutta vielä minulla on kielessäni vähän voimaa ... pari kolme sattuvaa sanaa kuhunkin tilaisuuteen. Ja yhä olen vailla tupakkaani! Missä se silmäpuoli ja häpeämätön patustelija on, joka ei vielä ole laittanut piippuani kuntoon?

Eräs vuoristolaisista työnsi kiireesti piipun uutimien taakse, ja pian ilmaisi niiden joka kulmalta tunkeutuva paksu savujuova, että rauha oli palautettu.

Jos Kim oli edellisenä päivänä kulkenut pystyssä päin, ollessaan pyhän miehen oppilas, asteli hän kymmenkertaisen ylpeänä tässä puolittain kuninkaallisessa matkueessa, saatuaan tunnustetun sijan ihastuttavasti käyttäytyvän ja ylen itsenäisen vanhan naisen suojeluksessa. Turbaanipäiset saattomiehet asettuivat kukin omalle puolelleen vaunuja, tupruttaen ilmaan suunnattomia tomupilviä.

Laama ja Kim kävelivät vähän syrjemmällä, Kim pureskellen sokeriruokoansa ja väistymättä kenenkään pappia alempiarvoisen tieltä. He saattoivat kuulla vanhan naisen kielen käyvän säännöllisesti kuin puimakone. Hän käski saattajiensa ilmoittaa, mitä tiellä tapahtui, ja niin pian kuin he olivat joutuneet majapaikasta vähän loitommalle, hän siirsi uutimet syrjään ja tirkisteli ulos, jättäen huntunsa vain kolmannekseksi kasvoilleen. Miehet eivät katsoneet suoraan häneen, kun hän heitä puhutteli, ja siten jonkin verran noudatettiin tavallista sopivaisuutta.

Tummaverinen, keltanaamainen, moitteettomasti puettu englantilainen poliisitarkastaja ratsasti ohi väsyneellä hevosella ja nähdessään saattoväestä, mitä lajia henkilö siinä oli, kiusoitteli häntä.

-- Oh, äitiseni, huusi hän, -- tuollainenko esiintymistapa naisilla nykyään on? Sattuisipa joku englantilainen tulemaan ja näkemään, ettei sinulla ole lainkaan nenää!

-- Mitä? kirkui toinen takaisin. -- Eikö äidilläsi ole nenää? Miksikä sen ilmoitat näin julkisesti?

Se oli naseva sivallus. Englantilainen kohotti kätensä kuin mies, joka on miekkailussa saanut iskun. Vanha nainen nauroi päätänsä nyökäyttäen.

-- Voivatko nämä kasvot houkutella siveyttä harhateille? -- Hän poisti huntunsa kokonaan ja tuijotti virkamieheen.

Kasvot eivät suinkaan olleet viehkeät, mutta mies pysäytti ratsunsa ja kehaisi häntä paratiisin kuuksi ja vakaisuuden häiritsijäksi ja käytti hänestä muita sentapaisia hullunkurisia nimityksiä, jotka vain lisäsivät vanhan naisen hilpeyttä.

-- Hän on _nut-cut_ (veitikka), -- sanoi hän. -- Kaikki poliisit ovat sellaisia, mutta poliisitarkastajat ovat pahimmat. Hai, poikani! Sinä et ole voinut oppia kaikkea tätä sen perästä kun tulit Euroopasta. Kuka sinua on imettänyt?

-- Eräs _pahareen .._. muuan Dalhousien vuoristolainen. Kätke kauneutesi hunnun taakse ... sinä ihastuksen herättäjä. -- Näin sanoen hän ratsasti tiehensä.

-- Tämä on kunnon lajia oikeuden valvojia, -- sanoi nainen juhlallisella äänellä, työntäen suunsa täyteen _pan_-juurta. -- He tuntevat maan ja maan tavat. Toiset, vasta tulleet Euroopasta ... joita valkoiset naiset ovat imettäneet ja jotka oppivat kieltämme kirjoista ... ovat pahempia kuin rutto. He tuottavat vahinkoa kuninkaillekin.

Sitten hän kaikkien kuultavaksi kertoi pitkän jutun tietämättömästä nuoresta poliisista, joka oli häirinnyt erästä pientä vuoristoruhtinasta, hänen yhdeksättä serkkuaan, mitättömästä maa-asiasta, ja päätti juttunsa sanansutkauksella, joka ei suinkaan ollut hartauskirjallisuudesta otettu.

Sen jälkeen hänen ajatuksensa saivat toisen suunnan, ja hän pyysi erästä saattomiestä kysymään laamalta, eikö tämä tulisi vaunujen viereen keskustelemaan hänen kanssaan uskonnon asioista. Niinpä siis Kim jättäysi taemmaksi ja tyytyi pureskelemaan sokeriruokoansa. Tunnin tai pari laaman iso päähine häämötti kuin kuu tomupilvessä, ja kuulemastansa Kim saattoi päättää vanhan naisen itkevän.

Eräs alamaalaisista pyyteli vähän anteeksi eilisiltaista epäkohteliaisuuttaan, sanoen ettei hän milloinkaan ollut nähnyt valtiatartansa niin lempeämielisenä ja arvellen sen johtuvan vieraan papin läsnäolosta. Omasta puolestaan hän uskoi bramiineja, vaikka hän kaikkien alkuasukkaitten tavoin tunsi hyvin heidän viekkautensa ja ahneutensa. Siitä huolimatta, kun bramiinit vain kiusasivat hänen isäntänsä vaimon äitiä kerjuullansa ja kun tämä karkoitti heidät niin kiukkuisena, että he kirosivat koko seuruetta (mikä miehen mielestä oli todellisena syynä siihen, että toinen ulommista vetohäristä ontui ja että aisa katkesi edellisenä iltana), oli hän valmis hyväksymään minkä muun uskontokunnan papin hyvänsä, olipa se sitten Intiasta tai Intian ulkopuolelta.

Tähän Kim vastasi viisaasti nyökyttelemällä päätänsä ja pyysi miestä ottamaan huomioon, että laama ei huolinut rahasta sekä että hänen ja Kimin ruuasta aiheutuneet kustannukset tulisivat satakertaisesti korvatuiksi, kun karavaania tästedes seuraisi hyvä onni. Hän kertoi myös juttuja Lahoren kaupungista ja esitti pari laulua, jotka saivat keko saattueen nauramaan. Kimhän oli kaupunkilaisrotta, joka hyvin tunsi viimeiset muodissa olevat laulut -- ne olivat enimmäkseen naisten sepittämiä -- ja siksi hänellä oli ilmeinen etevämmyys noiden miesten keskessä, jotka olivat pienestä hedelmänviljelijäkylästä Saharunporen takaa, mutta hän antoi etevyytensä pikemmin tulla arvatuksi kuin selvästi sanotuksi.