Part 23

-- Täällä vuoristossa ei ole oikeita buddhalaisia. Mutta katsohan hänen vaatteittensa poimuja ja sitten noita julkeita silmiä. Mistä johtuu, että tällaisia nähdessään tuntee kuuluvansa perin nuoreen kansaan? -- Puhuja heilutti sitä sanoessaan kiihkeästi pitkää ruokoa. -- Me emme ole vielä painaneet leimaamme minnekään, ymmärrätkö, ja se minua harmittaa. -- Hän oli vihoissaan noille rauhallisille kasvoille ja laaman koko asennossa ilmenevälle tyyneydelle.

-- Kärsivällisyyttä. Kyllähän me piirrämme merkkimme yhdessä, me ja teidän nuori kansanne, mutta sillävälin voit piirtää hänen kuvansa.

Babu lähestyi nyt pystypäisenä, mikä ei ollenkaan sopinut hänen nöyrään puheeseensa eikä salaperäiseen silmäniskuunsa, jonka hän Kimille antoi.

-- Pyhä mies, nämä ovat sahibeja. Minä paransin lääkkeelläni toisen heistä vilustumisesta ja lähden Simlaan saadakseni pitää huolta hänen täydellisestä parantumisestaan. He haluavat nähdä piirustuksesi...

-- Sairaiden parantaminen on aina hyvä asia. Tämä on Elämän pyörä, sanoi laama, -- sama, jota näytin sinulle Ziglaurin majassa sateen sattuessa.

-- Ja he tahtoisivat kuulla sinun selittävän sitä.

Laaman silmät kirkastuivat, kun ilmeni uusia kuulijoita. -- Tämä ylevän Tien selittäminen on aina hyvä. Ymmärtävätkö he hindukieltä niinkuin Ihmeitten talon kuvien hoitaja?

-- Ehkäpä vähän.

Yhtä innostuneena kuin uuteen leikkiin syventynyt lapsi laama kohotti päätänsä ja lausui syvällä äänellä jonkinlaisen alkurukouksen, ennenkuin alotti varsinaisen selityksen. Vieraat nojasivat vuorisauvoihinsa ja kuuntelivat. Kim istuen nöyränä maassa tarkasteli auringon punaista loistetta heidän kasvoillaan ja pitkien varjojen yhtymistä ja jakaantumista heidän takanaan. Heillä oli oudonnäköiset säärykset ja kummalliset vyöt, jotka epämääräisesti muistuttivat erästä kirjan kansikuvaa Xavierin kirjastossa. _Nuoren luonnontutkijan seikkailut Meksikossa_ oli sen nimi. He olivat tosiaan kertomuksen oivan herra Sumichrastin näköisiä eivätkä lainkaan sellaisia "tunnottomia lurjuksia", joiksi babu oli heidät kuvaillut. Mullanväriset mykät kantajat istuivat pelokkaina parin-, kolmenkymmenen askeleen päässä, ja babu, jonka pitkän pjivun liepeet heilahtelivat kuin merkkilippu kylmässä viimassa, seisoi jonkinlaisena suojelijana heidän vieressään.

-- Nämä ovat ne miehet, kuiskasi Hurree sillä aikaa kuin vieraat seurasivat ruohonkorren liikkeitä taivaasta helvettiin ja jälleen takaisin. -- Kaikki heidän kirjansa ovat tuossa suuressa punaisessa _kiltassa_. -- Kirjat ja kartat ja selostukset. Ja olen nähnyt kuninkaan kirjeen, jonka joko Hilas tai Bunar oli kirjoittanut. He vartioivat sitä mitä huolellisimmin. He eivät ole vielä lähettäneet mitään takaisin Hilasista tai Lehista. Sen verran tiedän varmasti.

-- Ketä heillä on seurassaan?

-- Vai nuo kantajat. Palvelijoita heillä ei ole. He ovat niin tarkkoja, että itse keittävät ruokansakin.

-- Mutta mitä minun on tehtävä?

-- Odota ja pidä silmällä. Jos vain saan tilaisuuden, niin saat tietää, mitä papereita on etsittävä.

-- Nämä asiat sopisivat paremmin Mahbub Alin kuin bengalilaisen hoidettaviksi, sanoi Kim nyrpeästi.

-- On muitakin keinoja päästä mielitiettynsä luokse kuin seinän luhistaminen.

-- Tässä on se helvetti, joka on määrätty ahneille ja saitureille. Sen toisella puolella on himo ja toisella kyllästyminen. -- Laama innostui selittelemään, ja toinen vieraista piirusti hänen kuvansa illan nopeasti hämärtyessä.

-- Tämä riittää, sanoi mies lopuksi karskisti. -- En voi ymmärtää häntä, mutta piirroksen haluaisin saada. Hän on etevämpi taiteilija kuin minä. Kysykää häneltä, tahtooko hän sen myydä.

-- Hän sanoo: "Ei, herra", vastasi babu. Laama ei tietenkään olisi ollut halukas luovuttamaan kuvaansa kenelle hyvänsä maantienkulkijalle, enempää kuin arkkipiispa taipuisi panttaamaan temppelinsä pyhät astiat. Tiibetissä on yllin kyllin Elämän pyörän huokeita jäljennöksiä, mutta laama oli taiteilija samoin kuin oman luostarinsa varakas esimies.

-- Ehkäpä kolmessa, neljässä päivässä, jos huomaan, että sahib on etsijä ja ymmärtäväinen mies, saattaisin itse piirustaa hänelle toisen. Mutta _tätä_ käytetään oppilaan opettamiseen. Selitä hänelle, _hakim_.

-- Mutta hän tahtoo _ostaa_ sen ... nyt.

Laama pudisti hitaasti päätänsä ja rupesi käärimään kokoon Pyöräänsä. Venäläinen, joka ei nähnyt muuta kuin likaisen vanhan miehen tekevän kauppaa paperipalasta, heitti hänelle kourallisen rupeita ja tempasi puoleksi piloillaan kuvaa, joka repesi laaman käsissä. Kauhistunut mutina kuului kantajien joukosta, joista muutamat olivat Spitistä ja tavallaan hyviä buddhalaisia. Laama nousi ylös häväistyksestä pahastuneena. Hänen kätensä tavoitteli raskasta rautaista kynäkoteloa, joka on papin puolustusase, ja babu vääntelehti pelosta.

-- Näethän -- näethän, miksi tarvitsin todistajia; he ovat perin tunnottomia ihmisiä. Kuulkaas, herra, älkää lyökö pyhää miestä.

-- _Chela_! Hän on häväissyt Kirjoitettua Sanaa!

Se oli liian myöhäistä. Ennenkuin Kim ehti estää, oli venäläinen lyönyt vanhusta suoraan kasvoihin. Seuraavassa hetkessä hän oli jo vyörymässä rinnettä alaspäin Kim kurkussaan. Isku oli herättänyt kaikki piilossa olleet tuntemattomat irlantilaiset pahat henget pojan veressä, ja vihollisen äkillinen kaatuminen teki loput. Laama vaipui puoleksi pökertyneenä polvilleen ja kantajat hävisivät kantamuksineen vuorelle yhtä pian kuin tasangon ihmiset juoksevat tasaisella maalla. He olivat nähneet pyhyyden häväistyksen, ja heidän täytyi paeta ennenkuin jumalat ja vuoriston pahat henget kostaisivat. Ranskalainen juoksi laaman luokse revolveriansa tavoitellen, nähtävästi aikoen siepata hänet panttivangiksi. Ryöppy teräviä kiviä ... vuoristolaiset ovat tarkkoja linkoojia ... karkotti hänet takaisin, ja eräs ao-chungilainen kantaja tempasi laaman syrjään. Kaikki tapahtui yhtä nopeasti kuin pimeys peitti vuoriston.

-- He ovat vieneet kaikki tavarat ja pyssyt, kirkui ranskalainen, ampuen umpimähkään hämyyn.

-- Älkää ampuko, herra, älkää ampuko. Minä riennän pelastamaan, huusi Hurree juosten rinnettä alas ja syösten hämmästyneen ja ihastuneen Kimin luo, joka iski hengästyneen vihamiehensä päätä kalliota vasten.

-- Riennä takaisin kantajien luokse, kuiskasi babu hänelle. -- Heillä on tavarat. Paperit ovat punaisessa _kiltassa_, mutta tarkasta kaikki. Ota heidän paperinsa ja varsinkin _musarla_ (kuninkaan kirje). Riennä! Toinen mies tulee!

Kim syöksähti ylöspäin. Revolverin luoti kimmahti kalliosta hänen vieressään, ja hän kyyristyi kuin metsäkana.

-- Jos ammutte, huusi Hurree, -- tulevat he alas ja tappavat meidät. Minä olen pelastanut toverinne, herra. Tämä on hyvin vaarallista.

-- Hitto vieköön, Kim ajatteli ääneensä englanniksi. -- Tämä on kova paikka, mutta luulenpa, että tämä on itsepuolustusta. -- Kim koetteli povessaan Mahbubin lahjaa ja epäröiden -- hän ei ollut käyttänyt pientä pyssyänsä muuta kuin ampuakseen eräitä koelaukauksia Bikaner-erämaassa -- veti liipaisinta.

-- Mitä sanoinkaan, herra! Babu tuntui itkevän. -- Tulkaa tänne auttamaan. Me olemme kaikki kolme suuressa pulassa.

Ampuminen lakkasi. Kuului kompuroivia liikkeitä, ja Kim riensi hämärissä noituen kuin kissa tai raaka sotilas.

-- Haavoittivatko he sinua, _chela?_ kuului laaman ääni ylempää.

-- Eivät. Entä sinua? -- Kim tunkeutui pihkaiseen männikköön.

-- Olen vahingoittumaton, lähdetään pois. Seuraamme näitä miehiä Shamleghin lumirajalle.

-- Mutta emme ennenkuin olemme tehneet oikeutta, huusi ääni. -- Minulla on sahibien pyssyt ... kaikki neljä. Menkäämme alaspäin.

-- Hän löi pyhää miestä, me näimme sen! Meidän karjamme ehtyy, vaimomme lakkaavat synnyttämästä, lumi vyöryy alas kotiin mennessämme... Ja sitäpaitsi he ovat kohdelleet meitä pahoin.

Pieni männikkö oli täynnä valittavia kantajia, säikähtyneitä ja juuri tuon kauhun vallassa valmiita niihin hyvänsä. Muuan heistä, Ao-chungin mies, veti kärsimättömänä vireeseen pyssynsä ja aikoi lähteä alaspäin.

-- Odota vähän, pyhä mies, he eivät voi mennä kauas, odota kunnes palaan.

-- Tämä ihminen on kärsinyt vääryyttä, sanoi laama koskettaen otsaansa.

-- Siitäpä syystä juuri, vastasi mies.

-- Jos tämä ihminen antaa sen anteeksi, silloinhan teidän kätenne ovat vapaat. Sitäpaitsi saavutatte ansiota tottelemalla.

-- Odota, niin lähdemme kaikki yhdessä Shamleghiin, väitti mies itsepäisesti.

Hetkisen vain, sen verran kuin tarvitaan panoksen työntämiseksi pyssyyn, epäröi laama. Sitten hän kohosi ja pani sormensa miehen olkapäälle.

-- Etkö kuullut? _Minä_ sanon, ettei saa tappaa, minä, joka olen Such-zenin luostarin esimies. Tahtoisitko sinä uudelleen syntyä rottana tai käärmeenä tai matona jonkun hirveän pedon vatsassa? Sitäkö sinä haluat...?

Ao-chungin mies vaipui polvilleen, sillä laaman ääni kaikui kuin tiibettiläinen paholaisrumpu.

-- Ai, ai! huusivat spitiläiset. -- Älä kiroo meitä ... älä kiroo häntä. Hän oli vain niin innoissaan, pyhä mies... Pane pois pyssy, sinä hullu!

-- Viha synnyttää vihaa! Paha tuottaa pahaa. Nyt ei saa enää tappaa. Anna papin pieksäjien kärsiä tekojensa seurauksista. Elämän pyörä kulkee tarkkaan, hiuskarvaakaan hairahtumatta! He saavat syntyä monta kertaa -- kärsimyksiin.

Hän painoi päänsä alas ja nojasi raskaasti Kimin olkapäähän.

-- Minä olin joutumaisillani suureen onnettomuuteen, _chela_, hän kuiskasi. -- Minä olin kiusauksessa sallia hänen ampua, ja täällä Tiibetissä he olisivat kärsineet hitaan ja katkeran kuoleman... Hän löi minua kasvoihin. -- Näin sanoen laama vaipui raskaasti huoaten maahan, ja Kim kuuli hänen kiihtyneen sydämensä lyövän ja sykkäilevän.

-- Ovatko he vahingoittaneet häntä hengenvaarallisesti? kysyi äskeinen innokas Ao-chungin mies toisten mykkinä katsellessa.

Kim kumartui laaman puoleen hädissään. -- Ei, huusi hän innokkaasti, -- tämä on vain heikkoutta. -- Sitten hän muisti olevansa valkoinen mies ja että hänellä on valkoisen miehen matkatarpeet käytettävinään. -- Avatkaa vasut. Niissä saattaa olla lääkkeitä.

-- Oh, kyllä minä ymmärrän, sanoi mies nauraen.

-- Enpä suotta ole ollut viittä vuotta Yankling sahibin _shikarrina_. Tunnen tuon lääkkeen ja olen maistanutkin sitä. Katsohan.

Hän veti povestansa esiin pullon huokeata paloviinaa, jota myydään Lehissä, ja kaatoi taitavasti hiukan laaman hampaiden väliin.

-- Näin tein, kun Yankling sahib loukkasi jalkansa Astorin luona. Olen jo kaivellut noita vasuja, mutta jaamme ne oikeudenmukaisesti Shamleghissa. Anna hänelle vielä, se on hyvää lääkettä. Koettelehan! Hänen sydämensä toimii nyt paremmin. Laske hänen päänsä maahan ja hiero vähän hänen rintaansa. Jos hän olisi odottanut rauhassa, sillä aikaa kun minä olisin selvittänyt asiamme sahibin kanssa, ei tätä olisi milloinkaan tapahtunut. Mutta ehkäpä he ajavat meitä takaa. Silloin ei olisi väärin ampua heitä heidän omilla pyssyillään, vai mitä?

-- Toinen heistä luullakseni sai jo maksun, mutisi Kim. -- Minä potkaisin häntä sydänalaan vyöryessämme alaspäin. Olisi kai ollut paras surmata oitis hänet. Soisinpa, että niin olisin tehnyt.

-- Kyllähän kelpaa kerskua urhoollisuudesta, kun ei asu täällä Rampurissa, sanoi muuan miehistä, jonka maja oli muutaman mailin päässä rajahin rappeutuneesta palatsista. -- Jos joudumme huonoon huutoon sahibien keskuudessa, ei kukaan meistä halua palkata _shikarrikseen_.

-- Niin, mutta nämä eivät olekaan Englannin sahibeja eivätkä sellaisia hauskoja miehiä kuin Fostum sahib tai Yankling sahib. Nämä ovat aivan muukalaisia eivätkä osaa puhua englantia niinkuin sahibit.

Samassa laamakin yski ja nousi istumaan, etsien rukousnauhaansa.

-- Ei saa tappaa ketään, mutisi hän. -- Pyörä on oikeamielinen, paha seuraa pahasta.

-- Ei, pyhä mies. Me olemme kaikki täällä. -- Ao-chungin mies siveli nöyränä hänen jalkojaan. -- Ketään ei surmata, jollette määrää. Levätkää nyt vähän. Laitamme tähän pienen lepopaikan ja myöhemmin, kuun noustua, lähdemme Shamleghiin lumirajalle.

-- Tuollaisen iskun perästä on parasta nukkua, sanoi muuan mies.

-- Takaraivossani tuntuu huumausta ja pakotusta. Anna minun panna pääni povellesi, _chela_. Minä olen vanha mies, mutta en ole päässyt vapaaksi intohimoista... Meidän täytyy muistaa asioiden alkusyytä.

-- Antakaa tänne peite. Me emme uskalla sytyttää nuotiota, etteivät sahibit näkisi.

-- Paras lähteä Shamleghiin. Sinne ei kukaan meitä seuraa, sanoi levoton Rampurin mies.

-- Minä olen ollut Fostum sahibin _shikarrina_ ja nyt olen Yankling sahibin palveluksessa. Olisin hänen mukanaan juuri nyt, jollei tuo kirottu _beegar_ olisi tullut. Käske kahden miehen vartioida alempana pyssyineen, etteivät sahibit enää tee mitään hullutuksia. Minä en jätä tätä pyhää miestä.

He istuivat vähän loitommalle laamasta ja kuunneltuaan hiukan lähettivät kiertämään vesipiipun, jonka säiliönä oli vanha saapasmustepullo. Punaisen sytytyshiilen hehku piipun kulkiessa kädestä käteen valaisi kapeita kiiluvia silmiä, korkeita kiinalaisia poskipäitä ja härkämäisiä kauloja, jotka katosivat mustiin hartioitten ympäri käärittyihin villaliinoihin. He näyttivät jonkin salaperäisen luolan peikoilta ... keskustelemaan kokoontuneilta vuorikääpiöiltä. Ja kun he keskustelivat, vuoripurot solisivat heidän ympärillään hiljentyen vähitellen yökylmän jäähdyttäessä niitä ja sulkiessa niiden uomat.

-- Kuinka uljaana hän seisoi edessämme, sanoi muuan spitiläinen ihaillen. -- Muistan vanhan karhun Ladakhissa, jota Dupont sahib ampui osumatta ja joka seisoi juuri niinkuin hän. Dupont sahib oli hyvä _shikarri_.

-- Ei kuitenkaan niin hyvä kuin Yankling sahib. -- Ao-chungin mies otti siemauksen viinapullosta ja lähetti sen kiertämään. -- Nyt kysyn: onko toista mieltä?

Kukaan ei huolinut tarttua heitettyyn riitahaasteeseen. -- Lähdemme Shamleghiin, kun kuu nousee. Siellä jaamme saaliimme oikeudenmukaisesti. Minä tyydyn tähän uuteen pieneen pyssyyn ja sen panoksiin.

-- Mahtanevatkohan karhut olla pahoja vain sinun seudullasi? kysyi muuan miehistä, imien piippuaan.

-- Ei, mutta myskikyhmyt ovat nykyään kuuden rupeen hinnassa, ja sinun naisesi voivat saada telttakangasta ja joitakin keittoastioita. Sen kaiken päätämme Shamleghissa ennen aamunkoittoa. Sitten menemme kukin tahollemme ja muistamme, ettemme ole olleet milloinkaan noiden sahibien palveluksessa, jotka voivat syyttää meitä tavaroittensa varastamisesta.

-- Hyvähän sinun on niin puhua, mutta mitä rajahimme sanoo?

-- Kuka hänelle kertoisi? Nuoko sahibit, jotka eivät osaa kieltämme, vaiko tuo babu, joka omia tarkoituksiaan varten antoi meille rahaa? Johtaisiko hän sotajoukon meitä vastaan? Mitäpä todistuksia olisi? Ne tavarat, mitä emme tarvitse, heitämme Shamleghin kuiluun, minne ei yksikään ihminen vielä ole jalkaansa astunut.

-- Kuka Shamleghissa asuu tänä kesänä? (Paikka oli vain kolmen, neljän majan laidunkeskus).

-- Shamleghin nainen. Hän ei tietääkseni ainakaan rakasta sahibeja. Toiset voimme lepyttää pienillä lahjoilla, ja näistähän riittää meille kaikille. -- Hän taputteli lähimmän vasun pulleata kylkeä.

-- Mutta ... mutta...

-- Minä olen sanonut, etteivät ne ole oikeita sahibeja. He olivat ostaneet eläintennahat ja sarvet Lehin basaarista. Tunsinhan minä ne merkeistä. Muistattehan kun näytin niitä teille jo retkellä.

-- Niin olivat. Ne olivat kaikki ostettuja päitä ja nahkoja. Muutamissa oli koitakin.

Se oli pätevä todistus, ja kyllähän Ao-chungin mies tunsi toverinsa.

-- Ja jos asiat vallan hullusti käyvät, kerron kaikki Yankling sahibille. _Nämä_ olivat papin pieksäjiä. He pelottivat meitä. Me pakenimme! Kuka voi tietää, mihin me tavarat pudotimme? Luuletteko, että Yankling sahib sallisi minkään alankomaan poliisin tulla tänne vuorten yli häiritsemään hänen metsästystään? Simlasta on pitkä matka Chiniin, ja vielä pitempi Shamleghista kuilulle.

-- Olkoon niin, mutta minä kannan sinne ison _kiltan_ (vasun). Sen punakantisen, jonka sahibit itse sulloivat joka aamu.

-- Siitäpä nähtiin, sanoi Shamleghin mies viisaasti, -- ettei tuollaisista sahibeista ole mihinkään. Kukapa olisi milloinkaan kuullut Fostum sahibin tai Yankling sahibin tai pienen Peel sahibinkaan, joka valvoo öisin ampuakseen pöllöjä, minä sanon, kuka on kuullut näiden sahibien milloinkaan tulleen vuoristoon tuomatta mukanansa keittäjää ja kantajia ja -- kaikenmoisia hyväpalkkaisia ja suuriäänisiä palvelijoita? Mitäpä nämä voisivat? Mitä tuosta _kiltasta_ sanot?

-- En mitään erikoista, muuta kuin että se on täynnä kirjoituksia -- kirjoja ja papereita, joihin he kirjoittivat, ja kummallisia koneita, aivan kuin taikakaluja.

-- Ne kaikki joutuvat Shamleghin kuiluun.

-- Niinpä kyllä, mutta jos sillä solvaisimme sahibien jumalia? En tahtoisi kirjoituksia sillä tavalla pidellä, enkä minä ymmärrä niiden messinkijumalia. Ne eivät ole sopivaa saalista yksinkertaisille vuoristolaisille.

-- Vanhus nukkuu vielä! Me kysymme hänen oppilaaltaan. -- Ao-chungin mies otti vielä rohkaisuryypyn ja paisui ylpeyttä johtaja-asemassaan.

-- Tässä on, hän kuiskasi, -- _kilta_, jonka sisällystä emme ymmärrä.

-- Mutta minä ymmärrän, vastasi Kim varovasti. Laama huokasi luonnollisessa, terveellisessä unessaan, ja Kim oli juuri ajatellut Hurreen viimeisiä sanoja. Ollen osallisena suuressa pelissä hän tunsi juuri nyt kunnioitusta babua kohtaan. -- Tuo _kilta_ on täynnä hyvin ihmeellisiä asioita, eikä se ole hupsuille aiottu.

-- Senhän minä sanoin, huusi kantaja. -- Luuletko sen ilmaisevan meidät?

-- En, jos annatte sen minulle. Minä teen tyhjäksi sen taikavoiman. Muuten siitä kyllä on teille paljon harmia.

-- Pappi pitää aina huolen osastaan, sanoi Ao-chungin mies paloviinan rohkaisemana.

-- Ei se minulle lainkaan tärkeä ole, vastasi Kim viekkaasti. -- Jakakaa se vain keskenänne, niin saatte nähdä mitä seuraa.

-- En ainakaan minä. Minä vain laskin leikkiä. Määrää sinä, mitä teemme. Onhan tässä meille enemmän kuin liikaa. Me lähdemme Shamleghista tiehemme heti aamun koitteessa.

He järjestivät ja suunnittelivat lapsellisia pikku aikeitaan vielä jonkin tunnin, mutta Kimiä värisytti sekä kylmä että jännitys. Tilanteen hullunkurisuus kiinnitti hänen sielunsa sekä irlantilaista että itämaista puoliskoa. Siinä olivat pelättävän pohjoisen valtakunnan lähettiläät, ehkäpä omassa maassa yhtä mahtavia kuin Mahbub tai eversti Creighton, äkkiä avuttomiksi lyötyinä. Toisen heistä hän tiesi joutuneen kyvyttömäksi liikkumaan joksikin aikaa. He olivat antaneet lupauksia kuninkaille. Ja tänä iltana he viettivät yönsä jossakin alempana ilman karttojaan, ilman ruokaa ja ilman telttoja ja pyssyjä -- ja, lukuunottamatta Hurree babua, ilman oppaitaan. Eikä tämä heidän suuren pelinsä tuhoutuminen, tuo säikkynyt karkaaminen yöhön (Kim ihmetteli, mille miehille he selostuksensa siitä antaisivat) ollut Hurree babun enempää kuin Kiminkään ansiota, vaan tapahtui aivan yksinkertaisesti, sievästi ja ehdottomasti, niinkuin silloin, kun nuoret innokkaat poliisit vangitsivat Mahbubin fakiiriystävät Umballassa.

-- Siellä he ovat kaiken puutteessa, ja nyt on hiton kylmä! Ja täällä ovat kaikki heidän tavaransa. Kyllä he ovat kiukuissaan! Säälittää Hurree babua.

Kim olisi voinut säästää sääliänsä, sillä vaikka bengalilainen sillä hetkellä kärsikin katkerasti ruumiissaan, oli hänen mielensä pöyhkeä ja reipas. Noin mailin verran alempana, muutaman pienen metsikön reunassa, istui kaksi puoleksi paleltunutta miestä, toinen väliin pahoin sairas, ja he sättivät vuorotellen toisiansa, vaihteen vuoksi mitä pisteliäimmin solvaten babua, joka näytti olevan aivan poissa suunniltaan kauhistuksesta. He vaativat häntä suunnittelemaan jotakin toimintamuotoa.

Tämä vastasi, että heidän pitäisi olla onnellisia päästyään hengissä pulmasta ja että kantajat lienevät jo päässeet kuulomatkan ulkopuolelle, jolleivät väijyneet heitä. Vielä lisäsi hän, että rajah, hänen herransa, asui yhdeksänkymmenen mailin päässä, ja kaukana siitä, että lainaisi heille rahaa ja saattajia Simlaan, hän pikemminkin vangitsisi heidät kuultuaan, että he ovat pappia lyöneet. Hän kuvasi tuon synnin ja sen seuraukset niin suuriksi, että he käskivät hänen puhua muusta. Babu jatkoi, että heidän ainoa toivonsa oli hiipiä kylästä kylään, kunnes pääsivät sivistyneisiin seutuihin. Ja vieläkin sadannen kerran kyynelsilmin hän kyseli korkeilta tähdiltä, "miksikä sahibit olivat lyöneet pyhää miestä".

Kymmenen askelta olisi vain tarvittu, jotta Hurree olisi heti päässyt kokonaan heidän saavutettavistaan pimeyteen, lähimmän kylän suojaan ja lämpimään, ruuan ääreen, ja sinne liukaskielinen tohtori olisi ollut tervetullut. Mutta hän kärsi mieluummin kylmää, nälkää ja pahoja sanoja, vieläpä lyöntejä näiden kunnianarvoisain isäntiensä luona. Nojaten puun runkoa vasten hän tuhisteli nenäänsä synkän näköisenä.

-- Entä oletteko ajatellut, sanoi eheänä säästynyt mies kiukkuisesti, miltä me näytämme noiden alkuasukasten silmissä vaeltaessamme vuoristossa?

Hurree babu oli tuskin juuri muuta ajatellutkaan muutamaan tuntiin, mutta eipä huomautus ollut hänelle aiottukaan.

-- Me emme voi vaeltaa! Minä tuskin pystyn astumaan askeltakaan, valitti Kimin uhri.

-- Ehkäpä pyhä mies on armollinen rakastavassa lempeydessään, muutoin...

-- Lupaan itselleni sen erinomaisen hyvin, että tyhjennän revolverini tuon nuoren teeskentelijän ruumiiseen, kun ensi kerran tapaamme, oli hyvin epäkristillinen vastaus.

-- Aina vain revolvereista ja kostamisista! Hurree painautui alemmaksi. Riita oli uudelleen viriämässä. -- Ettekö lankaan ajattele tappioitamme? Kaikki tavarat! -- Hän kuuli puhujan kirjaimellisesti tanssivan ruohomatolla. -- Kaikki mitä meillä oli! Kaikki mitä vaivalla oli hankittu! Kahdeksan kuukauden työ! Ymmärrättekö mitä se merkitsee! Mehän osaamme tulla toimeen itämaalaisten kanssa! Kyllä olette tehnyt kauniisti!

Miehet riitelivät keskenään useallakin kielellä, ja Hurree hymyili. _Kiltat_ olivat Kimin hallussa, ja niissä oli kahdeksan kuukauden hyvän valtiotaidon tulokset. Eihän ollut mitään keinoja lähettää tietoja pojalle, mutta häneen voi luottaa. Sitäpaitsi hän saattoi järjestää matkan vuoriston kautta niin, että sekä Hilas että Bunar niin hyvin kuin neljänsadan mailin pituinen vuoristotie säilyttäisivät kertomuksen tulevillekin miespolville. Sellaiset miehet, jotka eivät pysty pitämään omia kantajiansa kurissa, eivät nauti vuoristossa suurtakaan arvoa, ja vuoristolaiset ovat hyvin herkkiä huumorille.

-- Enpä olisi tehnyt tätä itsekään paremmin, ajatteli Hurree. -- Ja hiisi vie, kun nyt sitä ajattelen, minähän sen järjestinkin. Olinpa aika vikkelä! Juuri laskeutuessani alaspäin sen suunnittelin! Tapaus kyllä tuli sattumalta, mutta sittenkin vain minä sen pystyin järjestämään, ja se maksoikin vaivan. Ajatellapa vain, mitä se moraalisesti vaikutti noihin ihmisiin! Heillä ei ole mitään sopimuskirjoja, ei papereita, ei minkäänlaisia asiakirjoja, ja minä saan olla heidän tulkkinansa. Kuinka makeasti naurankaan everstin kanssa tästä. Toivoisinpa, että heidän paperinsakin olisivat minulla, mutta eihän voi yht'aikaa olla kahdessa paikassa. Se on selvää.

XIV

Kuun noustua lähtivät varovaiset kantajat liikkeelle. Nukkumisesta ja lääkkeestä vahvistunut laama ei tarvinnut enää muuta kuin Kimin olkapään tuen astuessaan äänettömästi ja nopeasti eteenpäin. He seurasivat täplikästä ruohikkoa noin tunnin verran, kiersivät kallion kielekkeen ja kiipesivät sitten aivan uuteen vyöhykkeeseen, joka ei lainkaan näkynyt Chini-laaksoon.

Avara vuoristolaidun levisi viuhkan muotoisesti lumirajalle asti. Sen alasyrjässä oli pieni täplä tasaista maata, jossa oli muutamia mullasta ja hirsistä kyhättyjä majoja. Heti niiden takana, sillä ne olivat vuoristolaistapaan asetetut jyrkänteen äärimmäiselle reunalle, avautui kaksituhatta jalkaa syvä Shamlegh-kuilu, minne ei vielä yhdenkään ihmisen jalka ollut astunut.

Miehet eivät ryhtyneet saalista jakamaan, ennenkuin laama oli saatettu parhaaseen huoneeseen ja Kim oli hänen jalkansa pessyt muhamettilaiseen tapaan.

-- Me lähetämme ruokaa, sanoi Ao-chungin mies, -- ja punaisen _kiltan_. Aamunkoitteessa ei ole enää ketään, joka olisi todistamassa yhdeltä tai toiselta puolen. Jos _kiltassa_ on jotakin, mitä ei tarvita ... katso tänne!