Part 21

Kimin ankara ilme hälveni niin kuin ennustajan kohdatessaan toverin. _Hakim_ työnsi yhä istuallaan vesipiippunsa hänelle ystävällisellä jalan liikkeellä, ja Kim tuprutti hyvää tupakkaa. Ympärillä olevat odottivat vakavaa ammatillista väittelyä ja ehkäpä vähän ilmaista lääkärinapuakin.

-- Tietämättömien kuullen lääketieteestä keskusteleminen on samaa kuin papukaijan opettaminen laulamaan, sanoi _hakim_.

-- Oikea kohteliaisuus, vastasi Kim, -- on sangen usein huomaamattomuutta.

Tämäntapaiset lauseet olivat tietysti aiotut vaikuttamaan kuulijoihin.

-- Kuulkaas. Minulla on ajos sääressäni, huusi muuan keittiöpoika. -- Katsokaahan sitä!

-- Mene tiehesi, huusi _hakim. --_ Näinkö tässä talossa kohdellaan kunnioitettuja vieraita? Niinhän te kokoonnutte kuin puhvelihärät.

-- Jos vain sahiba tietäisi..., sanoi Kim.

-- _Ai, ai!_ Tulkaa pois. He palvelevat vain emäntäämme. Kun nuoren shaitanin vatsatauti on parannettu, ehkäpä meidänkin raukkojen sallitaan...

-- Emäntäsi elätti vaimosi silloin kun olit vankilassa, lyötyäsi rahanlainaajan pään puhki. Kuka uskaltaa puhua pahaa hänestä! -- Vanha palvelija kierteli hurjasti valkeita viiksiään kuun valossa. -- Minä olen vastuussa tämän talon kunniasta. Menkää, sanoi hän, työntäen käskyläisiään edellä.

Silloin sanoi _hakim_ niin että huulet tuskin liikkuivat puhuessa: -- Mitenkä voitte, herra O'Hara? Olen iloinen saadessani taas tavata teitä.

Kimin käsi puristautui piipunvarren ympärille. Jossakin avoimella tiellä ollessaan hän ei ehkä olisi hämmästynyt, mutta tässä hiljaisessa suvannossa hän ei ollut odottanut tapaavansa Hurree babua. Sekin suututti häntä, että oli antanut pettää itsensä.

-- Hah haa, hah haa. Minähän sanoin sinulle Lucknowissa ... _resurgam_ ... että nousen ylös uudessa muodossa etkä sinä tunne minua. Kuinka paljosta löimmekään vetoa?

Hän pureskeli rauhallisesti kardemummansiemeniä, mutta hengitti rauhattomasti.

-- Mutta miksi olet tullut tänne, babuji?

-- Kas, siinä pulma, niinkuin Shakespeare olisi sanonut. Tulin onnittelemaan sinua erinomaisesta teostasi Delhissä. Sanon sinulle, että olemme suorastaan ylpeitä sinusta. Se oli erinomaisen sukkelasti ja taitavasti tehty. Yhteinen ystävämme on minun vanha ystäväni. Hän on ollut monessa ahdingossa ja joutuu vielä moneen sellaiseen. Hän kertoi minulle asian. Ja minä kerroin sen herra Lurganille. Hän oli tyytyväinen siitä, että alotit työsi niin taitavasti. Koko osastomme on hyvillään.

Ensimmäisen kerran elämässään Kim värähti ylevästä virkakuntaylpeydestä. Se voi kuitenkin olla paha loukkauskivi, jota tuntee sielussaan, kun työtoverit antavat arvoa sille, mitä on tehnyt. Maailmassa ei ole mitään siihen verrattavaa. Mutta samassa itämaalainen hänessä ilmaisi, etteivät babut suorita pitkiä matkoja lausuakseen kohteliaisuuksia.

-- Kerrohan sinäkin juttusi, babu, sanoi hän käskevästi.

-- Oh, se ei ole mitään. Minä olin vain Simlassa, kun saapui sähke, kertoen mitä yhteinen ystävämme sanoi kätkeneensä, ja vanha Creighton ... (hän katseli miten Kim arvosteli sellaista rohkeuden näytettä).

-- Eversti sahib, oikaisi Xavierin koulun oppilas.

-- Tietysti. Hän tapasi minut joutilaana ja määräsi minut Chitoriin tuomaan sen kirjepahasen. Minä en pidä etelästä: liian pitkä rautatiematka, mutta saanhan runsaat matkarahat. Hah haa! Takaisin tullessani tapasin yhteisen ystävämme Delhissä. Hän on siellä rauhassa juuri nyt ja sanoo saddhupukunsa soveltuvan erinomaisen hyvin. No niin, siellä kuulin, mitä olit tehnyt, niin hyvin ja nopeasti, vain hetken äkillisten vaatimusten mukaisesti. Minä kerroin yhteiselle ystävällemme, että olet mainio mestari, hitto vie! Se oli loistavaa, ja nyt tulin ilmaisemaan sen.

-- Hm!

Sammakot kurnuttivat ahkerasti ojassa, ja kuu oli vaipumassa taivaanrannalle. Joku hyväntuulinen palvelija oli mennyt nauttimaan yön kauneudesta ja päristeli hiljalleen rumpua. Kim lausui seuraavan lauseensa kansankielellä.

-- Mistä tiesit seurata meitä?

-- Oh, eihän se ollut vaikeata. Sain ystävältämme tietää, että lähditte Saharunporeen, ja siitä syystä tulin tänne. Punaiset laamat eivät ole näkymättömiä henkilöitä. Ostin itselleni lääkelaatikon, enkä suinkaan ole huono lääkäri. Menin Akrolaan kahluupaikan kautta, sain kuulla teistä, juttelin siellä, juttelin täällä. Kaikki rahvas tiesi, mitä te puuhailitte. Sain tietää, milloin vieraanvarainen vanha nainen oli lähettänyt _doolinsa_. Heillä on paljon muistelmia vanhan laaman käynneistä täällä. Sitten tiesin, etteivät vanhat naiset voi pysyä lääkkeistä erillään. Niinpä siis olen tohtori ja ... kuulithan puheeni. _Minusta_ on tämä aika hyvää. Usko minua, herra O'Hara, näillä seuduin tuntee kaikki rahvas laaman ja sinut. Ethän ole pahoillasi että tulin?

-- Babuji, sanoi Kim, katsahtaen hänen leveään irvistävään naamaansa, -- minä olen sahib!

-- Rakas herra O'Hara...

-- Ja toivon saavani olla mukana suuressa pelissä.

-- Sinä olet nyt minun käskettävänäni virassa.

-- Mistä syystä sitten puhut niinkuin puussa istuva apina? Eihän kannata tulla Simlasta tänne valepuvussa makeita sanoja latelemaan. Enhän minä ole lapsi. Puhu hindun kieltä ja sano suoraan asiasi. Sinä et puhu yhtäkään sanaa kymmenestä totta. Miksi tulit tänne? Anna suora vastaus.

-- Sepä se juuri on niin harmillista, kun on tekemisissä eurooppalaisen kanssa, herra O'Hara. _Sinullahan_ pitäisi olla parempi selko näistä asioista.

-- Mutta minä haluan tietää, sanoi Kim nauraen. -- Jos se koskee peliä, niin voinenhan auttaa. Kuinka minä voisin toimia, kun sinä vain lörpöttelet!

Hurree babu tarttui piipun varteen ja imi, kunnes se taas solisi.

-- No, minä puhun nyt kansankielellä. Siirryhän lähemmäksi, herra O'Hara, se koskee erään valkoisen oriin sukutaulua.

-- Yhäkö vielä? Sehän tuli valmiiksi jo aikoja sitten.

-- Sittenkun jok'ainoa on kuollut, on suuri pelikin loppunut. Mutta ei ennemmin. Kuuntelehan loppuun asti. Oli viisi kuningasta, jotka valmistivat äkillistä hyökkäystä kolme vuotta sitten, jolloin Mahbub Ali antoi sinulle oriin sukutaulun. Saatuaan tuon tiedon ja ennenkuin he ehtivät valmistua hyökkäsi armeijamme heidän kimppuunsa.

-- Niinpä kyllä, kahdeksantuhatta miestä ja kanuunoita. Minä muistan sen yön.

-- Mutta sotaa ei käyty loppuun. Se on hallituksen tapa. Joukot kutsuttiin takaisin, koska hallitus uskoi, että nuo viisi kuningasta olivat masennetut. Eipä ole helppoa ylläpitää joukkoja korkeissa vuorisolissa. Hilas ja Bunar -- pari rajahia tykkeineen -- ottivat määrätystä palkkiosta suojellakseen vuorisolia kaikkia pohjoisesta tulevia hyökkäyksiä vastaan. He vakuuttivat ystävyyttään ja pelkoaankin.

Babu naureskeli ja jatkoi englanninkielellä: -- Ymmärräthän, että tämä on vain yksityistä valaistusta, tämä poliittisen aseman selvittäminen. Virallisesti en saa mitenkään arvostella esimiesten toimia. No, nyt jatkan! Tämä miellytti hallitusta, joka tahtoi välttää kuluja, ja tehtiin sopimus, että niin ja niin monesta rupeesta kuussa Hilas ja Bunar suojelevat vuorisolia, kun hallituksen joukot ovat poistetut. Siihen aikaan, sen jälkeen kun me tapasimme toisemme, pääsin minä, oltuani teekauppiaana Lehissä, armeijan tiliosastoon. Kun joukot vietiin pois, jäin vuoristoon suorittamaan palkkoja työmiehille, jotka rakensivat uusia teitä kukkuloilla. Tämä työ oli hallituksen ja noiden kahden rajahin välisen sopimuksen osa.

-- Vai niin. Entä sitten?

-- Siellä oli hirmuisen kylmä, siellä ylhäällä syksyn tullen, sanoi Hurree babu tuttavallisesti. -- Pelkäsin että nuo Bunarin miehet leikkaisivat kaulani joka yö rahakirstun takia. Sepoy-vartijani nauroivat minulle. Mutta minä olen niin arkaluontoinen. Olkoon se sinään... Minä lähetin monta kertaa ilmoituksen, että nuo kaksi kuningasta olivat myyneet itsensä vihollisille, ja Mahbub Ali, joka oleskeli vieläkin pohjoisemmassa, vahvisti useita kertoja tiedonantoni. Mutta mitään ei tehty. Minä vain palellutin jalkani, niin että yksi varvas leikattiin. Ilmoitin, että ne tiet, joiden rakentajille maksoin palkan, tehtiin vieraita ja vihollisia varten.

-- Ketä varten?

-- Venäläisiä varten. Siitä työmiehet avoimesti leikkiä laskivat. Sitten minut kutsuttiin etelään suullisesti kertomaan mitä tiesin. Mahbub tuli myöskin. Ja katso, mitä tapahtui. Vuorisolien kautta tuli tänä vuonna, lumen sulattua (hän värisi vieläkin) kaksi muukalaista, muka ampumaan vuorivuohia. Heillä oli pyssyt, mutta samalla oli ketjuja, mittauskojeita ja kompassit.

-- Ohoh! Nytpä alan ymmärtää.

-- Hilas ja Bunar ottivat heidät hyvin vastaan. He antoivat suuria lupauksia ja puhuivat kuin anteliaan keisarin lähettiläät konsanaan. He kulkivat ristiin rastiin laaksoissa sanoen: "Tähän voi rakentaa varustuksen, tuonne voi asettaa linnakkeen." Tässä voi puolustaa tietä kokonaista armeijaa vastaan ... juuri sitä tietä, jonka rakentamisesta kuukausittain suoritin maksun. Hallitus tiesi tämän, mutta ei tehnyt mitään. Kolme muuta kuningasta, joille ei ollut maksettu mitään solien vartioimisesta, lähettivät lähettilään hallitukselle ilmoittamaan Bunarin ja Hilasin petollisuudesta. Sitten kun kaikki paha oli tehty, näetkös, kun ne kaksi muukalaista olivat saaneet kaikki viisi kuningasta uskomaan, että suuri armeija hyökkää vuorisolien kautta huomispäivänä taikka sitä seuraavana -- vuoristolaiset ovat kaikki hupakolta -- silloin tulee minulle, Hurree babulle, määräys: "Mene pohjoiseen ja ota selvää, mitä vieraat tekevät." Minä vastasin Creighton sahibille: "Eihän tämä ole mikään lakiasia, jota varten minun tulisi mennä todistuksia keräilemään." Hurree käänsi taas puheensa englanniksi. "Miksette anna puolivirallista määräystä jollekin rohkealle miehelle mennä esimerkiksi myrkyttämään heidät? Tämä on jos suotte huomautuksen anteeksi, hyvin valitettavaa huolimattomuutta teidän puoleltanne." Ja eversti Creighton nauroi minulle. Sehän on teidän typerää englantilaista ylpeyttänne. Luulette, ettei kukaan uskalla vehkeillä teitä vastaan. Sehän on päätöntä.

Kim poltteli hiljalleen, miettien älykkäässä päässään asiaa niin pitkälle kuin ymmärsi.

-- No, menet siis pitämään silmällä noita muukalaisia?

-- En, menen heitä vastaan. He tulevat Simlaan lähettämään otuksien päät ja sarvet Kalkuttaan täytettäviksi. Ovat muka vain urheilijoita ja hallitus on myöntänyt heille erikoisia vapautuksia. Niinhän tietenkin aina tehdään. Sekin on meidän brittiläistä ylpeyttämme.

-- No miksikä heitä siis pelkäsit?

-- Hitto vieköön, hehän eivät ole tummaihoisia! Minä voin tehdä mitä hyvänsä tummaihoisille. Mutta nämä ovat venäläisiä ja perin tunnottomia lurjuksia. Minä, minä en halua tavata heitä todistajitta.

-- Tappaisivatko he sinut?

-- No, sehän ei olisi mitään. Olenhan minä kylliksi filosofi, luullakseni, uhmaillakseni sellaista pikkuasiaa kuin kuolemaa, joka on kunkin kohtalo ... mutta ... mutta he voisivat pieksää minua.

-- No miksi?

Hurree Babu näpsäytti kärsimättömänä sormiaan. -- Minä _tietenkin_ koetan tunkeutua heidän leiriinsä esimerkiksi tulkkina, heikkomielisenä tai kerjäläisenä ja niin poispäin. Ja silloin minun täytyy koettaa siepata mitä voin. Eikä se ole vaikeampaa kuin tämä tohtorin näytteleminen vanhan naisen luona. Mutta se vain -- näetkös, herra O'Hara -- minä olen onnettomuudekseni aasialainen, ja siitä on paljon harmia monessa suhteessa. Ja _lisäksi_ olen bengalilainen, pelkuri mies.

-- Jumala loi jänikset ja bengalilaiset. Mitä siis häpeät? sanoi Kim käyttäen sananpartta.

-- Sehän on luomistyön tulos ehkäpä välttämättömyyden pakosta, mutta kaikesta huolimatta jää kysymys, mitä siitä on hyötyä. Minä olen tosiaan aika pelkuri! Muistan kerran kun he aikoivat ottaa henkeni jossakin Lhassan tiellä (en minä koskaan Lhassaan asti ehtinyt). Minä istuin ja itkin, herra O'Hara, odottaen kiinalaista kidutusta. En luule, että nuo kaksi miestä minua kiduttaisivat, mutta haluaisin joka tapauksessa hankkia eurooppalaista apua tarvittaessa. -- Hän yski ja sylkäisi kardemumman suustansa. -- Tämä on vain yksityinen ehdotus, johon voit sanoa: "Ei babu." Jollet ole aivan tärkeissä toimissa tuon vanhan miehen seurassa, niin voisit ehkä jollakin tavoin vapautua hänestä; ehkä minä saisin muutetuksi hänen aikeensa. Mielelläni näkisin, että olisit virkakosketuksessa kanssani, kunnes löydän nuo urheilevat vakoojat. Minulla on suuret käsitykset sinusta sen jälkeen kun tapasin ystäväni Delhissä. Ja sitten mainitsen sinun nimesi virallisessa selostuksessani, kun asia on valmis. Siitä tulee melkoinen töyhtö hattuusi. Ja siinä syy, miksi tulin.

-- Hm! Juttusi loppuosa saattaa olla totta, mutta miten sen alkupään lienee?

-- Noistako viidestä kuninkaasta? Kyllä siinä on totta. Paljon enemmän kuin voit aavistaakaan, sanoi Hurree vakavasti. -- Tuletko siis, vai?... Minä lähden täältä suoraan Dooniin. Siellä on hyvin reheviä vainioita ja kukkaisia niittyjä. Sitten lähden Mussooriin, vanhaan hyvään Mussoorie Pahariin, kuten herrat ja naiset sanovat, ja sieltä Ramporin kautta Chiniin. Se on ainoa tie, jota myöten he voivat tulla. En haluaisi odotella kylmässä, mutta siitä huolimatta täytyy. Tahdon seurata heitä Simlaan. Näetkös, toinen heistä on ranskalainen, ja minä osaan ranskaa vielä sangen hyvin. Chandernagoressa on senkielisiä ystäviäni.

-- _Hän_ olisi hyvin iloinen saadessaan nähdä vuoriston jälleen, sanoi Kim mietiskellen. -- Kaikki hänen puhelunsa näinä kymmenenä päivänä on enimmiten koskenut sitä. Jos lähtisimme yhdessä...

-- Sekin käy laatuun. Me voimme olla aivan tuntemattomia matkalla, jos laama pitää sitä parempana. Minä menen neljä tai viisi mailia edellä, hiljalleen, Hurreella ei ole mitään kiirettä, ja te tulette jäljessä. Meillä on runsaasti aikaa. Nuo miehet vehkeilevät, tarkastelevat ja tekevät tietenkin karttoja. Minä lähden huomenna, ja te voitte lähteä seuraavana aamuna, jos tahdotte. Saatte ajatella asiaa aamuun saakka, vaikka nythän on melkein aamu.

Hän haukotteli mahtavasti ja lähti kompuroimaan makuupaikallensa. Mutta Kim nukkui vähän, ja hänen ajatuksensa liikkuivat tähän tapaan, koko ajan hindukielellä:

-- Syystäpä kyllä on peliä sanottu suureksi. Olin neljä päivää keittiöpoikana Quettassa ja palvelin sen miehen vaimoa, jonka kirjan sitten varastin. Ja sekin kuului suureen peliin! Etelästä, Jumala tietää kuinka kaukaa, tuli maratti, pelaten suurta peliä henkensä kaupalla. Nyt minun on mentävä samoilla asioilla kauas pohjoiseen pelaten suurta peliä. Sehän sujuu kuin sukkula koko Intian läpi, ja minun osani ja huvitukseni (hän hymyili pimeässä) on kaikki laaman ansiota. Onhan siinä tosin Mahbub Alin ja Creighton sahibinkin ansiota, mutta etupäässä kuitenkin pyhän miehen. Hän on oikeassa. Tämä on suuri ja ihmeellinen maailma, ja minä olen Kim ... Kim ... Kim ... yksinäni ... ihan yksin kaiken sen keskellä. Mutta minä haluan nähdä noita muukalaisia mittauskojeineen ja ketjuineen...

-- Mikä oli tulos eilisillan väittelystä? kysyi laama aamurukouksensa perästä.

-- Tapasin vaeltavan lääkkeiden myyjän, sahiban seuralaisen. Hänet sain lähtemään sekä pyynnöillä että järkisyillä ja näytin toteen, että meidän taikakeinomme ovat arvokkaampia kuin hänen pelkät värjätyt vesilääkkeensä.

-- Voi, minun taikakeinoni! Vieläkö tuo hurskas nainen vaatii uutta?

-- Hyvin hartaasti.

-- Sellainen täytyy sitten kirjoittaa, muuten hän särkee korvani valituksillaan. Laama etsi kynäkotelonsa.

-- Täällä tasangolla, sanoi Kim, -- on aina liian paljon ihmisiä. Siellä vuoristossa on luullakseni vähemmän.

-- Oi sitä vuoristoa ja vuoriston lunta! -- Laama repäisi pienen paperiliuskan, joka sopi panna amulettiin. -- Mutta mitä sinä tiedät vuoristosta?

-- Sehän on sangen lähellä. -- Kim avasi oven ja katseli Himalajan pitkää sulavapiirteistä selännettä, jota aamuaurinko kultasi. -- Paitsi sahibin puvussa en ole jalallanikaan astunut sinne.

Laama haisteli tuulta mietteissään.

-- Jos lähdemme pohjoiseen päin, Kim asetti näin kysymyksensä nousevalle auringolle, -- eikö keskipäivän kuumuutta voisi välttää kulkemalla ainakin alemmilla kukkuloilla?... Onko taika valmis, pyhä mies?

-- Olen kirjoittanut seitsemän tuhman paholaisen nimeä, joista yksikään ei ole edes tomuhiukkasen arvoinen. Siten hullut naiset viettelevät meitä Tieltä!

Hurree babu tuli esiin kyyhkyslakan takaa, puhdistaen hampaitansa erityisen huomattavilla eleillä. Seistessään siinä lihavana, suurivatsaisena, paksuniskaisena ja puhuen syvällä äänellä hän ei tosiaankaan näyttänyt "pelkurilta". Kim viittasi melkein huomaamatta, että asiat kävivät hyvään suuntaan. Ja suoritettuaan siistimisensä tuli Hurree babu mairittelevalla kielellä osoittamaan kunnioitustaan laamalle.

He aterioivat tietenkin erikseen, ja sen jälkeen vanha nainen, enemmän tai vähemmän pysytellen ikkunan uutimen takana, huomautti jälleen tuosta tärkeästä pienen pojan vatsataudista, joka oli aiheutunut raa'asta mangosta. Laaman tiedot lääketieteessä olivat pääasiassa sympateettista laatua. Hän uskoi, että mustan hevosen lanta tulikivellä sekoitettuna ja käärmeen nahassa säilytettynä oli hyvä lääke koleraa vastaan, mutta siinäkin innostutti häntä enemmän vertauskuva kuin tiede.

Hurree babu kannatti näitä mielipiteitä ihastuttavalla kohteliaisuudella, niin että laama nimitti häntä sivistyneeksi lääkäriksi. Hurree babu vastasi olevansa vain kokematon alottelija salatieteitten alalla, mutta ainakin hän tiesi, ja kiitti jumalia siitä, milloin hän oli mestarin läheisyydessä. Hänkin oli saanut käydä sahibien koulua, joissa eivät tule kysymykseen kustannukset, vieläpä Kalkuttan ylhäisissä saleissa. Hän oli kuitenkin ensimmäinen myöntämään, että maallisen viisauden yläpuolella oli suurempi viisaus -- ylevä ja itsenäinen mietiskelyn taito.

Kim katsoi häntä kadehtien. Hurree babu, rasvainen, töykeä ja hermostunut, oli hävinnyt; poissa oli eilisillan rohdoskauppias. Sensijaan oli tässä sivistynyt, kohtelias, huomaavainen, kokenut ja oppinut mies, joka ammensi viisautta laaman huulilta.

Vanha nainen uskoi Kimille, että nämä oppineet puheet olivat hänelle käsittämättömiä. Hän halusi sellaisia taikakirjoituksia, joissa oli paljon mustetta, jonka voi liottaa veteen ja niellä ja siten päästä taudista. Mitäpä muuten jumalista olisi hyötyä? Hän piti naisista ja miehistä ja hän puhui heistä, pikku kuninkaistakin, joita oli ennen kohdannut, omasta nuoruudestaan ja kauneudestaan, pantterien hävityksistä ja aasialaisen rakkauden omituisuuksista, veronkannosta, vuokrankiskonnasta, hautajaisista, vävystänsä, viittauksilla, joita oli helppo seurata ... lapsenhoidosta ja nykyisestä häveliäisyyden puutteesta. Ja Kim, jota yhtä paljon huvitti tämän maailman elämä kuin vanhusta sen jättäminen, istui permannolla jalat pukunsa alla ristissä ja kuunteli kaikkea, jolla aikaa laama kumosi Hurree babun esittämät ruumiinparannusteoriat yhden toisensa perästä.

Puolen päivän aikaan babu sitoi selkäänsä messinkihelaisen lääkearkkunsa, otti kiiltonahkaiset juhlakenkänsä toiseen käteensä, sinivalkoisen kirjavan päivänvarjonsa toiseen ja lähti matkalle pohjoiseen päin, Dooniin, jossa hän sanoi eräiden sen paikkakunnan pikkukuninkaiden häntä odottavan.

-- Me lähdemme sitten, kun ilta käy viileäksi, _chela_, sanoi laama. -- Tuo tohtori, joka on oppinut sekä lääketieteessä että käyttäytymistavoissa, vakuuttaa, että ihmiset alempana vuoristossa ovat hurskaita ja anteliaita sekä hyvin halukkaita saamaan opettajan. Hyvin lyhyen matkan perästä vakuuttaa _hakim_ meidän tulevan seutuun, jossa on raitista ilmaa ja havupuiden tuoksua.

-- Menettekö vuoristoon? Ja Kulun tietäkö? Vai kuinka onnelliset! huudahti vanha nainen. -- Jollen minä olisi niin kiinni tämän talouden hoidossa, ottaisin kantotuolini... Mutta se olisi häpeämätöntä, ja minun hyvä maineeni turmeltuisi. Hohoo, kyllähän minä sen tien tunnen -- tunnen joka askeleen. Siellä tapaatte kaikkialla armeliaita ihmisiä -- ei kielletä mitään hyvännäköisiltä ihmisiltä. Minä käsken varustaa teille evästä. Tarvitsetteko palvelijan saattamaan teitä matkalla? Eikö? No, ainakin annan keittää teille hyvää ruokaa.

-- Kuinka jalo nainen onkaan tämä sahiba, sanoi valkopartainen urya, kun keittiön puolella nousi aika melu. -- Hän ei milloinkaan ole unohtanut ystäviään enempää kuin vihamiehiäänkään. Ja kuinka hän osaakaan keittää ruokaa. -- Hän silitteli ohutta vatsaansa.

Heille pantiin matkaan leipää, makeisia, kylmää lintupaistia ynnä riisiä ja luumuja, niin että Kim oli kuormitettu kuin muuli.

-- Minä olen vanha ja raihnainen, sanoi vanha nainen. -- Ei kukaan rakasta minua enää. Eipä edes kunnioitakaan -- mutta harvoja on minun vertaisiani, kun jumalien avulla käyn keittoastioihini käsiksi. Tulkaa pian jälleen, te hyvät ihmiset. Sinä pyhä mies ja oppilas, tulkaa jälleen. Huone on aina valmis. Olette tervetulleet... Naiset seuraavat sinun _chelaasi_ liian julkisesti. Minä tunnen Kulun naiset. Pidä varasi, _chela_, ettei hän jätä sinua, kun tuntee vuoristonsa tuoksut jälleen... _Hai_! Älä kaada riisiastiaa... Jätä siunauksesi meidän taloomme, pyhä mies, ja anna anteeksi palvelijallesi hänen typeryytensä.

Hän pyyhki punottavia silmiään huntunsa liepeellä ja imeskeli itkuaan.

-- Naiset lörpöttelevät, sanoi laama lopuksi, -- mutta sehän on naisten heikkous. Minä annoin hänelle taikakalun. Hänkin on Elämän pyörään kytketty, kokonaan tämän elämän asioihin antautunut, mutta siitä huolimatta, _chela_, hän on hyvä, ystävällinen ja vieraanvarainen -- koko alttiista sydämestään. Kuka voi kieltää, etteikö sillä saavuttaisi ansiota?

-- En ainakaan minä, pyhä mies, sanoi Kim, heittäen täyteläisen evässäkin selkäänsä. -- Olen koettanut mielessäni, silmieni takana, kuvitella sellaista, joka olisi kokonaan vapaa tuosta pyörästä -- joka ei haluaisi mitään eikä toimisi mitään. Ehkäpä joku nunna olisi sellainen.

-- Entä sitten, veitikka? Laama oli melkein ääneen nauramaisillaan.

-- En voi kuvitella, minkälainen se olisi.

-- En minäkään. Mutta hänen edessänsä on monta miljoonaa uutta elämää. Hän saavuttaa ehkä vähän viisautta niiden jokaisen avulla.

-- Mutta tuleeko hän sillä tiellä unohtamaan, miten valmistetaan sahramilla maustettuja paisteja?

-- Sinä ajattelet arvottomia asioita. Mutta hän on taitava. Minä olen oikein virkistynyt. Kun saavumme vuoriston juurelle, tulen olemaan vieläkin väkevämpi. _Hakim_ puhui aivan totta sanoessaan tänä aamuna, että lumivuorten tuuli puhaltaa pois kaksikymmentä ihmisen vuosista. Me menemme vuoristoon, korkeille kukkuloille, aina ylemmäksi vuoristoon, sinne, missä lumipurot kohisevat ja puut suhisevat -- joksikin aikaa. _Hakim_ sanoi, että voimme palata sieltä milloin hyvänsä tasangolle, sillä pistäydymme vain noissa mieluisissa paikoissa. _Hakim_ on kovin oppinut, mutta hän ei ole ylpeä. Puhuin hänen kanssaan, sillä aikaa kun sinä keskustelit sahiban kanssa, muutamanlaisesta huumaavasta tunteesta, joka tuntui niskassani iltaisin, ja hän sanoi sen tulevan liiallisesta kuumuudesta ja että se paranee, kun päästään raittiiseen ilmaan. Ihmettelin, etten ollut itse ajatellut niin yksinkertaista lääkettä.

-- Kerroitko hänelle etsinnästäsi? kysyi Kim vähän kateellisesti. Hän tahtoi itse ohjata laamaa eikä sallia Hurree babun vehkeilevän.

-- Puhuin kyllä. Kerroin hänelle unestani ja siitä, miten saavutin ansiota toimittamalla sinut saamaan oppia.

-- Ethän sanonut, että minä olin sahib?

-- Mitäpä sitä olisi tarvinnut sanoa? Olen sanonut sinulle monta kertaa, että me olemme vain kaksi sielua etsimässä pelastusta. Hän sanoi, ja siinä hän on oikeassa, että pelastuksen virta puhkeaa juuri niinkuin olen uneksinut -- jalkojeni juuressa, jos tarvitaan. Kun olen löytänyt Tien, näetkös, joka vapauttaa minut Olevaisuuden pyörästä, tarvitseeko minun vaivata itseäni etsimällä tietä maailman lakeuksilta -- jotka ovat vain harhanäkyjä? Sehän olisi järjetöntä. Minulla ovat uneni, jotka uudistuvat joka yö; minulla on _Jataka_, ja sitten minulla on sinut, sinä koko maailman ystävä. Sinun horoskoopissasi oli punainen härkä vihreällä niityllä -- minä en ole unohtanut -- ja se oli tuova sinulle kunniaa. Ja minähän näin ennustuksen toteutuvan. Minäpä olin vielä välikappaleenakin. Sinä olet löytävä minulle virtani ja saat olla siinä välikappaleena puolestasi. Etsintämme onnistuu varmasti.