Part 19

-- Jos tiemme osuu olemaan sama, sanoi hän jörösti, -- seuraan sinua. Eihän usein tapaa ihmeitten tekijää, ja lapsi on vielä heikko. Mutta minäpä en ole aivan horjuva ruoko. -- Hän tarttui _lathiinsa_ (kiillotetuilla rautaheloilla varustettuun viisi jalkaa pitkään bambusauvaan) ja heilutti sitä ilmassa. -- Meitä jateja sanotaan riitaisiksi, mutta se ei ole totta. Jollei meitä ärsytetä, olemme yhtä hyväluontoisia kuin härkämme.

-- Olkoon menneeksi, sanoi Kim. -- Hyvä sauva on erinomainen järkisyy.

Laama katseli rauhallisesti pitkin jokea, jonka koko pituutta myöten lakkaamatta kohosi savupatsaita ruumiiden polttorovioista virran rannalta. Silloin tällöin pyöri keskellä virtaa kaupungin viranomaisten kielloista huolimatta jonkun puoleksi palaneen ruumiin jäännöksiä.

-- Jollet sinä olisi tullut, sanoi kamboo puristaen lasta karvaista rintaansa vasten, -- olisin voinut mennä tuonne ... tämän kanssa. Papit sanovat, että Benares on pyhä kaupunki, enkä sitä epäilekään, ja että siellä on hyvä kuolla. Mutta minä en tunne heidän jumaliansa, ja he vaativat rahaa. Ja kun on uhrannut yhdelle, väittää toinen kaljupää, että siitä ei ole mitään hyötyä, jollei uhraa toisellekin. Peseydy täällä! Peseydy tuolla! Huuhdo, juo, kylve, sirota kukkia ... mutta maksa aina papeille. Ei, Punjab sopii minulle, ja Jullundurin maa on parasta maata siellä.

-- Olen sanonut monta kertaa, muistaakseni temppelissä, että jos tarvitaan, avautuu virtamme jalkojemme edessä. Senpä vuoksi lähdemme pohjoiseen, sanoi laama nousten. -- Muistan erään mieluisan paikan, jonka ympärillä kasvaa hedelmäpuita; siellä on hyvä kuljeskella mietiskellen ja ilma siellä on vilpoisempaa. Se puhaltaa vuorilta ja vuoriston lumelta.

-- Mikä sen paikan nimi on? kysyi Kim.

-- Mistäpä sen tietäisin? Etkö seurannut mukana ... ei, sehän tapahtui sen jälkeen kun sotajoukko nousi maasta ja vei sinut. Oleskelin siellä huoneessa vastapäätä kyyhkyslakkaa mietiskellen rauhassa, paitsi silloin kun nainen lörpötteli lakkaamatta.

-- Oho! Se Kulun nainen. Se on siis Saharunporen luona, nauroi Kim.

-- Miten henki johtaa mestariasi? Kulkeeko hän jalkaisin sovittaakseen vanhoja syntejä? kysyi jat varovasti. -- Delhiin on pitkä matka.

-- Ei, sanoi Kim, -- minä kerjään lipun junaan. (Intiassa kukaan ei tunnusta omistavansa rahaa.)

-- No, jumalien nimessä, menkäämme sitten tulivaunulla. Poika voi parhaiten äitinsä sylissä. Hallitus on pannut meille paljon veroja, mutta yhden hyvän asian se on meille antanut: rautatien, joka yhdistää ystävät ja rauhoittaa huolestuneet. Se on ihmeellinen, tuo juna.

Hetkistä myöhemmin he kasaantuivat kaikki junaan ja nukkuivat päivän kuumimman ajan. Kamboo kyseli Kimiltä loppumattomiin laaman matkoista ja töistä, mutta sai hiukan kummallisia vastauksia. Kim oli tyytyväinen oloonsa, saadessaan katsella ohikiitäviä luoteis-Intian aukeita maita ja puhella alati vaihtuville matkatovereille.

Matkalippujen leikkaaminen, niinhyvin kuin koko lippukin, on vielä tänäänkin mitä harmittavinta Intian rahvaan mielestä. He eivät ymmärrä miksi, kun he jo ovat maksaneet tuosta pienestä taikamaisesta paperikappaleesta, vieraat tulevat leikkaamaan suuria kappaleita taikaliuskasta. Siitäpä syystä syntyy alinomaa ankaraa väittelyä matkustajain ja sekarotuisten lipuntarkastajain välillä. Kim autteli parissa kolmessa asiassa vakavilla neuvoilla, joiden tarkoituksena oli pimittää kuulijoita ja osoittaa viisautta laamalle ja ihailevalle kamboolle.

Mutta Somnan asemalla kohtalo antoi hänelle vakavampaa ajattelemisen aihetta. Vaunuun kompuroi juuri junan liikkeellelähtiessä pieni, laiha mies ... maratti, mikäli Kim saattoi päätellä tiukan kääröturbaanin huipusta. Hänen kasvonsa olivat haavoissa, nuttunsa pahoin revitty ja toinen sääri siteissä. Hän kertoi rattaiden kaatuneen ja melkein vieneen hengen häneltä. Hän oli menossa Delhiin, missä hänen poikansa asui.

Kim tarkasti häntä kiinteästi. Jos hän oli, niinkuin vakuutti, kieriskellyt maassa, hänen ihossaan piti olla soran merkkejä. Mutta hänen haavansa näyttivät olevan terävällä aseella tehtyjä, eikä pelkkä rattaiden kaatuminen olisi voinut saada miestä niin suuren kauhun valtaan. Ja tämän kohottaessa vapisevia käsiään korjatakseen repaleisen nuttunsa, tuli näkyviin amuletti "sydämenvahvistajaksi" sanottua lajia. Amuletithan ovat perin yleisiä, mutta niitä ei tavallisesti ripusteta palmikon tavoin kierrettyyn kuparilankaan, ja vieläkin harvemmin niissä on mustaa emalimaalia ja hopeaa.

Osastossa ei ollut ketään muita kuin kamboo ja laama, ja vaunu oli onneksi vanhaa mallia, varustettu sivuovilla. Kim oli etsivinään jotakin povestansa ja näytti samalla omaa amulettiaan. Maratin kasvot muuttuivat äkkiä kun hän näki sen, ja hän asetti amulettinsa rinnalleen täysin näkyviin.

-- Niin, jatkoi hän puhutellen kamboota, -- minulla on kiire, ja rattaat, joita sekarotuinen hevonen veti, joutuivat pyörineen vesiojaan, ja paitsi sitä, että loukkasin itseni, menetin myöskin koko astiallisen _tarkeeania_. Sinä päivänä en ollut onnen suosiossa.

-- Se oli suuri vahinko, sanoi kamboo välinpitämättömänä. Hänen kokemuksensa Benaresista olivat tehneet hänet epäluuloiseksi.

-- Kuka sen oli keittänyt? kysyi Kim.

-- Muuan nainen. -- Maratti nosti silmänsä.

-- Mutta osaavathan kaikki naiset keittää _tarkeeania_, sanoi kamboo. -- Minun tietääkseni se on hyvää ruokaa.

-- On kyllä, sangen hyvää, sanoi maratti.

-- Ja huokeata, sanoi Kim. -- Mutta entä miten kastimääräykset siihen sopivat?

-- Oh, ei tarvitse välittää kastimääräyksistä, kun lähtee ... etsimään _tarkeeania_, vastasi maratti säädetyllä tavalla tehden sanojen väliin pysähdyksen. -- Kenen palveluksessa sinä olet?

-- Tämän pyhän miehen palveluksessa. -- Kim viittasi tyytyväiseen, uniseen laamaan, joka heräsi, nyökäyttäen päätänsä kuullessaan tuon mieluisan nimityksen.

-- Taivas lähetti hänet avukseni. Häntä nimitetään koko maailman ystäväksi. Myöskin sanotaan häntä tähtien ystäväksi. Hän matkustelee nyt lääkärinä -- koska hän on siihen kypsynyt. Suuri on hänen viisautensa.

-- Olen myös loitsun poika, sanoi Kim kuiskaten, kun kamboo jouduttausi sytyttämään piippuansa, peläten maratin kerjäävän.

-- Entä kuka _tuo_ on? kysyi maratti, vilkaisten levotonna sivulleen.

-- Muuan mies, jonka lapsen minä -- me olemme parantaneet ja joka tuntee olevansa suuressa velassa meille. -- Istu ikkunan ääreen, sinä Jullundurin mies. Tässä on sairas.

-- Hm. _Minulla_ ei ole halua joutua tekemisiin satunnaisesti kohdattujen joutioitten kanssa. _Minä_ en ole pitkäkorvainen, enkä nainen, joka tahtoisi siepata salaisuuksia. -- Jat heittäysi raskaasti osaston etäisimpään nurkkaan.

-- Onko sinussa yhtään parantajan vikaa? Olen hyvin huonossa tilassa, huusi maratti, tarttuen puheeseen.

-- Mies on täynnä haavoja ja kuhmuja. Minä tahdon parantaa hänet, sanoi Kim. -- Kukaan ei häirinnyt lapsesi hoitamista.

-- Minä ansaitsen nuhteita, sanoi kamboo nöyrästi. -- Olen sinulle velassa poikani hengestä. Sinä olet ihmeitten tekijä. Minä tiedän sen.

-- Näytä minulle haavojasi. -- Kim kumartui maratin kaulaan, ja hänen sydämensä oli melkein pakahtua jännityksestä, sillä tämähän oli sitä "suurta peliä" oikein kukkurakaupalla. -- Kerro nyt nopeasti tarinasi, veli, sill'aikaa kun luen loitsun.

-- Tulen etelästä päin, jossa työalani oli. Yhden meistä surmasivat tiellä. Oletko kuullut?

Kim pudisti päätänsä. Hän ei tietenkään tiennyt mitään E 23:n edeltäjästä, joka arabialaiseksi kauppiaaksi puettuna oli surmattu etelässä.

-- Saatuani käsiini erään kirjeen, jota etsimään minut oli lähetetty, lähdin matkalle. Pääsin kaupungista ja riensin Mhowiin. Olin niin varma, ettei kukaan tuntenut minua, etten muuttanut ulkonäköänikään. Mhowissa muuan nainen syytti minua jalokivien varastamisesta juuri siinä kaupungissa, mistä olin lähtenyt. Silloin huomasin, että minua ruvettiin vainoamaan. Karkasin Mhowista yöllä lahjoen poliisin, joka taas puolestaan oli lahjottu jättämään minut vihollisilleni etelässä. Sitten viivyin vanhassa Chitorin kaupungissa viikon katumuksentekijänä temppelissä, mutten voinut päästä kirjeestä, joka oli hallussani. Senvuoksi kätkin sen Kuningattaren kiven alle Chitorissa, paikkaan, jonka kaikki tunnemme.

Kim ei tuntenut sitä, mutta hän ei olisi tahtonut mistään hinnasta keskeyttää kertomuksen juoksua.

-- Chitorissa olin, näetkös, kuninkaan alueella, sillä Kotah on idässä päin kuningattaren lain ulkopuolella, ja idempänä siitä on Jaipur ja Gwalior. Kummassakaan ei ole vakoojien hyvä käydä eikä kummassakaan ole oikeutta. Minua ajettiin takaa kuin märkää shakaalia, mutta karkasin sieltä Bandakuihin, jossa taasen kuulin, että minua syytetään pojan murhasta äsken jättämässäni kaupungissa. Siellä kuului olevan sekä murhatun ruumis että todistajat odottamassa.

-- Mutta eikö hallitus voi suojella?

-- Me peliin kuuluvat olemme kaiken suojeluksen ulkopuolella. Jos kuolemme, niin sillä hyvä, ja nimemme pyyhitään pois kirjoista. Siinä kaikki. Bandakuissa, jossa on eräs meikäläinen, toivoin pääseväni erilleni vainoojista muuttamalla ulkomuotoni ja rupeamalla maratiksi. Sitten pääsin Agraan, josta aioin mennä takaisin Chitoriin noutamaan kirjeeni. Niin varma olin siitä, että olin päässyt vainoojistani. Senvuoksi en lähettänyt _taria_ (sähkösanomaa) kellekään, ilmoittaakseni missä kirje on. Halusin saada koko kunnian itselleni.

Kim nyökäytti päätään. Hän ymmärsi hyvin tuon tunteen.

-- Mutta Agrassa, kulkiessani kadulla, huusi eräs mies, että olin hänelle velkaa, ja mukanaan useita todistajia aikoi viedä minut oikeuteen heti paikalla. Niin, ne ovat viekkaita siellä etelässä! Hän väitti minua asiamiehekseen puuvillakaupoissa. Palakoon hän helvetissä sen takia.

-- No, olitko sinä?

-- Hulluko olet! Hehän etsivät minua sen kirjeen vuoksi! Juoksin teurastajan myymälään ja pääsin erään juutalaisen taloon, joka pelkäsi meteliä ja toimitti minut pois. Tulin jalkaisin Somnan tielle ... minulla oli rahaa vain saadakseni lipun Delhiin ... ja sinä maatessani ojassa kuumeen kynsissä joku hyökkäsi pensaikosta ja pieksi ja haavoitti minua, tutkien minut päästä jalkoihin. Tämä tapahtui aivan kuulomatkan päässä rautatiestä.

-- Miksei hän lyönyt sinua heti paikalla kuoliaaksi?

-- Eivät he niin hulluja ole. Jos he saisivat minut Delhiin oikeuden käsiin murhasta syytettynä, joutuisin sen valtion haltuun, joka syyttää minua. Silloin minut vietäisiin takaisin vartioituna ja sitten ... saisin kuolla hitaasti, varottavaksi esimerkiksi muille meistä. Tämä etelä ei ole minun maani. Minä juoksentelen kehässä niinkuin yksisilmäinen vuohi. Kahteen päivään en ole syönyt. Minut on merkitty (hän kosketti sääressä olevaa likaista käärettä) niin että minut tunnetaan Delhissä.

-- Täällä junassa ainakin lienet turvassa.

-- Olehan vuosi mukana "suuressa pelissä" ja puhu sitten tuollaista! Minusta on jo sähkötetty Delhiin ja joka ainoa räsy ja naarmu ilmoitettu. Vähintään kaksikymmentä -- jos tarvitaan satakin -- on nähnyt minun surmaavan sen pojan. Eikä sinusta ole siihen apua!

Kim tunsi liiankin hyvin alkuasukkaitten menettelytavat, ymmärtääkseen että miehen asia oli valmis -- aivan kuolemantuottamusta myöten. Maratti väänteli tuskasta tuon tuostakin käsiään. Kamboo nurkassaan tuijotti synkkänä ja laama hypisteli rukousnauhaansa. Kim puolestaan, muka lääkärin tavoin miehen kaulaa tarkastellen, mietti suunnitelmiansa loitsulukujensa välillä.

-- Eikö sinulla ole mitään taikakeinoa, joka muuttaisi ulkonäköäni? Muutoin olen mennyttä. Olisinpa saanut edes viisi, kymmenen minuuttia olla yksin ... jollei olisi tarvinnut pitää sellaista kiirettä, olisin voinut...

-- Eikö hän ole jo parantunut, ihmeitten tekijä? kysyi kamboo kateellisena. -- Olet jo kylliksi loitsuja lukenut.

-- Ei. Hän ei parane, jollei saa olla kolmea päivää _bairagin_ puvussa. -- Tämä on aivan tavallinen rangaistusmenetelmä, jonka alaiseksi etenkin joku lihava kauppias silloin tällöin joutuu hengellisen neuvonantajansa toimesta.

-- Pappi koettaa tavallisesti tehdä toisestakin papin, oli vastaus. Niinkuin useimmat karkeasti taikauskoiset, ei kambookaan saattanut pidättää kieltään pilkkaamasta omaa uskontoaan.

-- Aiotko pojastasi pappia sitten? Hänen on jo aika saada enemmän kiniiniäni.

-- Me jatilaiset olemme kaikki puhveleita, sanoi kamboo taas vähän leppyen.

Kim pyyhkäisi sormen nenällä katkeraa lääkettä lapsen luottaville huulille. -- En ole pyytänyt mitään, sanoi hän ankarasti isälle, -- paitsi ruokaa. Kadehditko minua sen vuoksi? Minähän aion parantaa toisen ihmisen. Sallitko sen ... ruhtinas?

Mies kohotti leveät kämmenensä pyytävästi. -- Ei, ei. Älä pilkkaa minua noin.

-- Minua miellyttää parantaa tämä sairas. Sinä teet ansiotyötä auttaessasi minua. Minkäväristä tuhka on piipussasi? Valkoista. Se on hyväenteistä. Onko ruokavarojesi joukossa raakaa inkivääriä?

-- Minä ... minä...

-- Avaa myttysi.

Siinä oli tavallinen kokoelma pientä rihkamaa: vaatepalasia, puoskarin lääkkeitä, huokeita markkinatavaroita, pieni käärö _attaa_ (harmaita karkeita alkuasukkaiden käyttämiä jauhoja), pieniä kääröjä alamaan tupakkaa, piipun varsia ja tukku _currya_, kaikki vaatteeseen käärittynä. Kim tutki niitä hyvin viisaan tietäjän näköisenä, mutisten muhamettilaista loitsua.

-- Tämä on sahibeilta opittua viisautta, kuiskasi hän laamalle. Eikä hän siinä juuri valehdellutkaan, kun otetaan huomioon hänen Lurganilta saamansa opetukset. -- Tämän miehen kohtalo on hyvin surkea, kuten tähdistä näen, ja se -- se ahdistaa häntä. Koetanko poistaa sen?

-- Sinä tähtien ystävä, sinähän olet tehnyt kaikessa hyvin. Tee mitä haluat. Onko mielessäsi jälleen parantaa joku?

-- Joudu, joudu! kiirehti maratti. -- Juna voi pysähtyä.

-- Tämä on lääke kuoleman varjoa vastaan, -- sanoi Kim, sekottaen kamboon jauhoja hiilen ja tuhkan joukkoon piipun punasaviseen koppaan. E 23 otti sanaa puhumatta pois turbaaninsa ja pudisti esille pitkän mustan tukkansa.

-- Se on minun ruokaani, pappi, valitti jat.

-- Sinä temppeliin tunkeutunut puhveli! Oletko uskaltanut silmätä niinkin kauas? sanoi Kim. -- Minun täytyy toimittaa salaperäisiä asioita hupsujen nähden, mutta varo vain silmiäsi. Eikö niitten edessä jo ole verhoa? Minä pelastan lapsesi ja siitä palkaksi sinä, sinä hävytön!... Mies säpsähti tuon suoran katseen kohtaamana, sillä Kim oli aivan tosissaan... Kiroanko sinut vai...?

Hän tempasi miehen käärön päällysvaatteen ja heitti sen hänen kumartuneen päänsä yli. -- Jos uskallat ajatellakaan näkemistä niin -- en edes minä voi pelastaa sinua. Istu! ole vaiti!

-- Minä olen sokea ja mykkä. Säästä minut kiroukselta. Tule, lapseni, me leikimme piilosilla. Älä minun tähteni pilkistä vaatteen alta.

-- Minä alan toivoa, sanoi E 23. -- Mitä aiot tehdä?

-- Tämän vuoro on nyt, -- sanoi Kim tempovasti koskettaen maratin ohutta paitaa. E 23 epäröi kuten luoteispuolen asukkaat, jotka vastenmielisesti paljastavat ruumiinsa.

-- Mihin kastiin kuuluu se, jolta on kurkku leikattu? -- kysyi Kim repäisten paidan vyötäisiä myöten auki. -- Sinut täytyy maalata keltaiseksi saddhuksi. Riisuudu pian ja pane tukka silmillesi, kun pudistan tuhan ylitsesi. Ja sitten kastimerkki otsaasi. -- Hän veti povestansa pienen maalikotelon ja punaväripalasen.

-- Oletko sinä vain vasta-alkaja? sanoi E 23, ponnistellen tosiaankin henkensä edestä ja seisten alastonna, lukuunottamatta vyötärysvaatetta, Kimin maalatessa komean kastimerkin tuhalla tahrittuun otsaan.

-- Vasta pari päivää sitten ryhdyin peliin, veli, vastasi Kim. -- Hiero enemmän tuhkaa rintaasi.

-- Oletko tavannut -- sairaitten jalokivien parantajaa? -- Hän avasi nopeasti pitkän, tiukkaan käärityn turbaanivaatteen ja kierteli sen joutuin vyötäisilleen saddhun vartalopuvuksi.

-- Hah haa, tunnetko hänen temppunsa? Hän oli jonkin aikaa opettajani. Meidän täytyy paljastaa sääresi. Tuhka parantaa haavoja. Sivelehän vielä.

-- Olin kerran hänen ylpeytensä, mutta sinä olet melkein etevämpi. Jumalat ovat armollisia meille? Anna minulle _tuo_.

Hän viittasi pieneen oopiumirasiaan jatin käärön rihkaman seassa. E 23 nielaisi pillereitä usean. -- Ne ovat hyviä nälässä, pelossa ja vilustumisessa, ja ne tekevät silmätkin punaisiksi, selitti hän. -- Nyt minulla on rohkeutta jatkaa peliä. Saddhun pihdit vain puuttuvat. Entä vanhat vaatteet?

Kim kääri ne kokoon ja työnsi pukunsa avariin poimuihin. Keltaisella savivärillä hän maalasi miehen sääret ja rinnan, tehden leveitä juovia jauhoilla, inkiväärillä ja tuhalla tahritulle pohjalle.

-- Veritäplät vaatteissani riittävät saamaan sinut hirteen, veli.

-- Saattaa olla niin, mutta ei niitä ole tarvis heittää ikkunasta... Nyt on kaikki valmista. -- Kimin ääni oli ihastuksesta vallan iloinen. -- Katsohan nyt, jat.

-- Jumalat suojelevat meitä, -- sanoi kamboo vaatteen peitosta, tullen esiin kuin puhveli pensaikosta. -- Mutta -- minne maratti on joutunut. Mitä olet tehnyt?

Kim oli käynyt Lurgan sahibin koulun eikä E 23 liioin ollut ammatissaan jäänyt huonoksi näyttelijäksi. Pelästyneen, aran kauppiaan sijasta lojui nurkassa puolialaston tuhkalla tahrittu, keltainen, pölytukkainen saddhu, pöhöttyneet silmät ... oopiumi vaikuttaa nopeasti tyhjässä vatsassa ... hävyttömästi ja eläimellisesti kiiluen. Mies istui jalat ristissä, kaulassansa Kimin ruskea rukousnauha ja hartioillaan kulunut kirjava riepu. Lapsi piilotti kasvonsa hämmästyneen isänsä poveen.

-- Katsohan, pikku ruhtinaani! Me olemme noitien parissa, mutta eivät ne sinua vahingoita... Älä itke! Mitä hyötyä on lapsen parantamisesta, kun sen toisena päivänä pelästyttää kuoliaaksi?

-- Lapsi tulee onnelliseksi elämässään. Hän on nähnyt suuren parannusihmeen. Lapsena ollessani tein savesta hevosia ja ihmisiä.

-- Olen minäkin niitä tehnyt. Sri Banas tulee yöllä ja tekee ne eläviksi rikkaläjällä, -- piipitti lapsukainen.

-- Ethän sinä siis mitään pelkää. Vai mitä, ruhtinaani?

-- Minä pelästyin, kun isä pelkäsi, tunsin isän käden vapisevan.

-- Voi sinä jänishousu mieheksi, sanoi Kim, ja yksinpä jatkin nauroi häpeissään. -- Minä olen parantanut tämän kauppias-paran. Hänen täytyy jättää voittonsa ja tilikirjansa ja istua tien vieressä kolme yötä päästäkseen vihamiehistään rauhaan. Tähdet ovat hänelle epäsuosiollisia.

-- Kuta vähemmän koronkiskureita, sitä parempi, sanon minä. Mutta olkoon saddhu tai ei, pitää hänen maksaa kankaastani, joka on hänen hartioillaan.

-- Vai niin? Mutta onhan tuo lapsi sylissäsi sinun omasi -- määrätty jo polttoroviolle pari päivää sitten. Vielä on yksi asia jäljellä. Minä toimitin tämän taikatempun sinun läsnäollessasi, kun hätä oli suuri. Muutin hänen ulkomuotonsa ja sielunsa. Mutta jos sinä, Jullundurin mies, sattumalta muistat mitä olet nähnyt joko vanhempien joukossa kylän puun alla tai omassa kodissasi tai papin läsnäollessa, kun hän siunaa karjaasi, tulee peto härkiesi joukkoon ja tuli syttyy kattosi olkiin, rotat tulevat vilja-aittaasi ja jumalien kirous pelloillesi, niin että ne kuihtuvat askeleittesi jäljessä ja aurasi takana.

Tämä oli osa vanhaa kirousta, jonka Kim oli kuullut vanhalta fakiirilta Taksali-portin luona lapsuutensa päivinä. Eikä se menettänyt mitään nyt toistettuna.

-- Lopeta jo, pyhä mies! Ole armollinen ja lopeta! huusi jat. -- Älä kiroa perhettäni. En nähnyt mitään! En kuullut mitään! Minä olen sinun orjasi. -- Ja hän kumartui tarttuakseen Kimin jalkaan, joka polki tahdikkaasti vaunun lattiaan.

-- Mutta koska olet saanut luvan auttaa minua antamalla hyppysellisen jauhoa ja vähän oopiumia ja sellaista, jota olen suvainnut käyttää ihmeteossani, niin jumalat suovat sentään siunauksensa. -- Ja hän antoi sen hänelle lopuksi, miehen suureksi iloksi. Siunauksen hän oli oppinut Lurgan sahibilta.

Laama tuijotti häneen silmälasiensa lävitse innokkaammin kuin oli seurannut naamioimispuuhaa.

-- Sinä tähtien ystävä, sanoi hän lopuksi, -- sinä olet saavuttanut suuren viisauden. Varo vain, ettet anna ylpeydelle tilaa. Ei kukaan, joka Lakia seuraa, puhu ajattelematta asioista, joita on nähnyt tai kohdannut.

-- Ei, ei suinkaan, huusi maamies, peläten että mestari olisi halukas korjaamaan oppilastaan. E 23 antautui nauttimaan oopiumia, joka nääntyneelle aasialaiselle vastaa ruokaa, tupakkaa ja lääkettä.

Niinpä he siis sekä jännityksestä ja keskinäisestä epäluulosta sanattomina saapuivat Delhiin noin lyhtyjen sytyttämisen aikaan.

XII

-- Olen saanut rohkeuteni takaisin, sanoi E 23 asemasillan melun turvissa. -- Nälkä ja pelko panevat miehen pään pyörälle; muutoin olisin keksinyt tämän tempun aikaisemmin. Olin oikeassa. He tulevat minua etsimään. Sinä olet pelastanut pääni.

Joukko keltahousuisia punjabilaispoliiseja, joita johti kiireinen ja hikinen nuori englantilainen, hajoitti väkijoukon rautatievaunun ympäriltä. Heidän takanaan hiipi kuin kissa muuan lihava mies, joka näytti lakimiehen kirjurilta.

-- Katso, tuo nuori herra lukee paperista. Minun tuntomerkkini ovat hänen käsissään, sanoi E 23. -- He kulkevat vaunusta vaunuun, niinkuin katiskoitaan kokeva kalastaja.

Kun joukkue saapui heidän vaunullensa, istui E 23 hypistelemässä rukousnauhaansa tasaisesti nytkäytellen ranteitaan, ja Kim pilkkasi häntä niin opiumin huumaamaksi, että oli menettänyt tulipihtinsä, jotka ovat saddhun erikoinen tuntomerkki. Laama tuijotti syvissä mietteissä suoraan eteensä, ja maamies kokoili kapineitaan levottomasti vilkuillen.

-- Täällä on vain muutamia pyhiä houkkoja, sanoi englantilainen ääneen ja kulki edelleen, kansan levottomasti liikehtiessä, sillä alkuasukaspoliisin ilmestyminen merkitsee kaikkialla Intiassa alkuasukkaiden kiskomista.

-- Nyt on jäljellä vain se vaikeus, kuiskasi E 23, -- kuinka lähettää sähkeellä tieto, mihin kirjeen kätkin. En voi tässä puvussa mennä lennätinkonttoriin.

-- Eikö siinä kyllin, että olen pelastanut henkesi?

-- Ei, jos työ on keskeneräiseksi jäänyt. Eikö jalokivien parantaja milloinkaan sanonut sentapaista sinulle? Tässä tulee toinen sahib! Ah!

Tällä kertaa tuli pitkä keltanaamainen piiritarkastaja puettuna kypärään, vyö vyöllä ja kiiltävät kannukset saappaissa. Hän kierti ja suki tummia viiksiään.

-- Kylläpä ovat nuo poliisisahibit narreja! sanoi Kim naureskellen.

E 23 vilkaisi häneen. -- Se oli hyvin sanottu, mutisi hän muuttuneella äänellä. -- Minä menen juomaan vettä. Pidä huolta paikastani.

Hän kompuroi vaunusta melkein englantilaisen syliin, joka noitui häntä kankealla urdunkielellä.

-- _Tum mut?_ Oletko juovuksissa? Älä hoipertele siinä, kuin koko Delhin asema olisi omaisuuttasi.

Muuttamatta vähääkään kasvonpiirteitään vastasi E 23 likaisimmilla herjauksilla, joka Kimiä tietenkin peräti huvitti, sillä se muistutti hänelle rumpalipoikia ja parakkilakaisijoita Umballassa hänen ensimmäisen koulunkäyntinsä kauhealta ajalta.

-- Hullu mies, huusi englantilainen. -- _Nickle-jao_! mene takaisin vaunuusi.

Keltainen saddhu vetäytyi askel askeleelta taaksepäin ja alentaen ääntänsä kirosi piiritarkastajan elämän loppuun saakka -- tässä Kim todella hätkähti -- Kuningattaren kiven, sen alla olevan kirjoituksen kautta ja sellaisen jumalavalikoiman nimessä, jossa jumalilla oli aivan uudet nimitykset.

-- En ymmärrä, mitä sanot, ärjyi englantilainen kiukusta punastuen, mutta jotakin hävyttömyyttä se on. Tule ulos sieltä.

Tekeytyen tietämättömäksi ojensi E 23 vakavana lippunsa, jonka englantilainen vihaisesti tempasi hänen kädestään.

-- _Oh zoolum_! minkälaista sortoa, voivotteli jat nurkastaan. -- Ja kaikki vain pilapuheen vuoksi. -- Hän oli naureskellut saddhun röyhkeälle puheelle. -- Loitsusi eivät tänään oikein tehoa, pyhä mies!

Saddhu seurasi piiripäällikköä madellen ja pyydellen. Matkustajien joukko ei ollut, lapsineen ja tavaroineen puuhaillessaan, huomannut koko tapausta. Kim pujahti ulos miehen jäljessä, sillä hänen mieleensä oli juolahtanut kuulleensa tuon vihaisen tuhman sahibin ääneensä keskustelevan "sukulaisuussuhteista" erään vanhan naisen kanssa Umballan läheisyydessä kolme vuotta sitten.