Part 17

-- Niinpä kyllä. Mutta ensiksikään hänellä ei ole mitään kertomista, ja toiseksi hän tietää, mitä seurauksia siitä olisi. Sitäpaitsi hän pitää kovasti Mahbubista ja kai vähän minustakin.

-- Saako hän palkkaa? kysyi aina käytännöllinen hevoskauppias.

-- Vain mitä ylläpitoon tarvitaan. Kaksikymmentä rupeeta kuussa.

Salatutkimusviraston etuja on, että sen tilijärjestelmä ei ole kiusallinen. Miehistö on tosin huonopalkkaista, mutta varoja hoitavat vain muutamat esimiehet, jotka eivät vaadi kovinkaan yksityiskohtaisia laskuja. Mahbubin silmät välähtivät melkein kuin jonkun ahneen sikhin. Vieläpä Lurganinkin ilmeettömät kasvonpiirteet saivat eloisuutta. Hän ajatteli vastaisia vuosia, jolloin Kim olisi jo vakinaisesti otettu suureen tehtävään, jota jatkuu yötä päivää kautta koko Intian. Hän ymmärsi itselleenkin tulevan muutamien valittujen puolelta kunniaa ja mainetta tämän oppilaansa vuoksi. Lurgan sahib oli tehnyt E 23:n siksi, mikä hän nyt oli -- villiintyneestä, nenäkkäästä, valehtelevasta luoteisen maakunnan pikku miehestä.

Mutta näiden mestarien ilo oli heikkoa ja valjua verrattuna Kimin riemastukseen, kun Xavierin johtaja vei hänet syrjään ja ilmoitti, että eversti Creighton oli lähettänyt häntä kutsumaan.

-- Mikäli olen ymmärtänyt, O'Hara, on hän hankkinut sinulle paikan apulaisketjumiehenä kanavavirastossa: se on sinun matematiikanopintojesi ansiota. Se on suuri onni sinulle, sillä olethan vasta seitsentoistavuotias. Mutta käsität kai, ettet pääse vakinaiseksi, ennenkuin olet suorittanut syystutkinnot. Etpä siis saa luulla joutuvasi vain huvittelemaan etkä liioin voi odottaa, että onnesi on jo taattu. Edessäsi on vielä paljon kovaa työtä. Sitten vasta, kun pääset vakinaiseksi, voit kohota niin, että pääset neljäänsataanviiteenkymmeneen kuukaudessa.

Johtaja antoi hänelle sen jälkeen hyviä neuvoja käytökseen, esiintymiseen ja tapoihin nähden. Ja Kimin toverit, joista osa oli vanhempiakin, puhuivat, niinkuin ainoastaan Intiassa puhutaan, suosikeista ja vehkeilyistä. Vieläpä vihjaili nuori Cazalet, jonka isä oli eläkkeellä oleva virkamies Chunarissa, sinnepäin, että eversti Creightonin huolenpito oli suoranaista isällisyyttä. Mutta Kim ei edes vastannut, saatikka suuttunut. Hän oli vaipunut ajattelemaan edessä olevaa hauskuutta ja edellisenä päivänä saapunutta Mahbubin kirjettä, joka oli sievästi kyhätty englanninkielellä, ja siinä häntä kutsuttiin ehtoopäiväksi taloon, jonka pelkkä nimi olisi saanut koulunjohtajan tukan nousemaan pystyyn...

Kim sanoi Mahbubille Lucknowin rautatieasemalla sinä iltana: -- Pelkäsin viimeiseen asti, että katto putoaisi päähäni ja pettäisi minut sittenkin. Onko nyt tosiaankin kaikki lopussa, isäseni?

Mahbub näpsäytti sormiansa osoittaakseen sen loppumisen perinpohjaisuuden, ja hänen silmänsä hehkuivat kuin kekäleet.

-- No missä on sitten pistooli, että saan sen mukaani?

-- Maltahan toki! Puoli vuotta saat juoksennella ilman liekanuoraa. Sen myönnytyksen sain Creighton sahibilta. Kaksikymmentä rupeeta kuussa. Vanha punahattu tietää sinun tulevan.

-- Minä maksan sinulle _dustoorien_ (välityspalkkion) palkastani kolmen kuukauden ajalta, sanoi Kim vakavasti.

-- Niin, kaksi rupeeta kuussa. Mutta ensiksi täytyy minun päästä näistä. -- Hän näytti valkoisia palttinahousujaan ja kiskoi kaulustaan. -- Olen ottanut mukaani mitä tarvitsen tiellä. Matka-arkkuni on lähetetty Lurgan sahibille.

-- Joka lähettää tervehdyksensä sinulle ... sahib.

-- Lurgan sahib on hyvin taitava mies. Mutta mitä sinä nyt itse teet?

-- Lähden taas pohjoiseen suuren pelin asioissa. Mitäpä muutakaan tekisin? Onko aikomuksesi vieläkin seurata vanhaa punahattua?

-- Älä unohda, että hän on tehnyt minut siksi, mikä olen -- vaikkakaan hän ei sitä tiennyt. Jok'ikisenä vuonna hän lähetti opintorahat.

-- Olisin minäkin sen tehnyt ... jos se olisi paksuun kallooni pälkähtänyt, mutisi Mahbub. -- Tulehan mukaan. Lamput ovat jo sytytetyt, niin ettei kukaan pane sinua merkille basaarissa. Lähdemme Huneefan taloon.

Sinne mennessä antoi Mahbub hänelle jotenkin samanlaisia neuvoja kuin Lemuelin äiti pojalleen. Ja, mikä vielä merkillisempää, Mahbub selitti painokkaimmin, kuinka Huneefa ja hänen kaltaisensa saattoivat turmioon kuninkaitakin.

-- Ja muistanpa, lisäsi hän ilkeästi, -- erään, joka sanoi: "Luota käärmeeseen enemmän kuin porttoon ja porttoonkin enemmän kuin pathanilaiseen, Mahbub Ali." No niin, se kyllä pitää paikkansa, paitsi pathanilaisten suhteen, joista minä olen yksi. Erittäinkin tässä suuressa pelissä, sillä juuri naisten kautta kaikki suunnitelmat menevät myttyyn, ja me saatamme aamunkoitteessa virua kurkku poikki leikattuna. Siten kävi eräälle... Hän kertoi jutun yksityiskohtaisesti.

-- No miksi sitten...?

Kim pysähtyi epäsiistin porraskäytävän alapäässä, josta astuimet johtivat pimeään lämpimään yläkertaan Azim Ullahin tupakkamyymälän takaisessa talossa. Ne, jotka sen tuntevat, nimittävät sitä Lintuhäkiksi, niin täynnä se on kuiskutuksia ja vihellyksiä ja liverryksiä.

Huone likaisine istumapatjoineen ja puoleksi poltettuine vesipiippuineen tuoksui kitkerältä tupakan savulta. Yhdessä nurkassa loikoili kookas muodoton nainen, yllään vihertävä harsoasu ja yltyleensä koristeltuna raskailla kotimaisilla helyillä ... otsa, nenä, ranteet, käsivarret, vyötärö ja nilkat. Hänen kääntyessään ne kalisivat kuin olisi metalliastioita pidelty. Laiha kissa naukui nälkäisenä parvekkeella ikkunan takana. Kim pysähtyi aivan hämillään oviverhojen luo.

-- Tämäkö on se uusi aines, Mahbub? kysyi Huneefa laiskasti, tuskin vaivautuen ottamaan piipunvartta suustaan. -- Oh, Buktanoos (useimpien lajinsa edustajien tavoin hän käytti kirosanoihinsa arabialaisten djinn-kummitusten nimiä), oh, Buktanoos, hän on varsin hyvännäköinen.

-- Tämä kuuluu hevoskauppaan, selitti Mahbub Kimille, joka nauroi.

-- Olen kuullut tuota puhetta jo pienestä pitäen, vastasi hän istuen lattialle lampun ääreen. -- Mihin se johtaa?

-- Varjelukseen. Me muutamme väriäsi tänä iltana. Katon alla nukkuminen on vaalistanut sinut kuin manteliksi. Mutta Huneefa tietää maalin, joka pysyy eikä vain pariksi päiväksi tepsi. Sitäpaitsi vahvistamme sinua muutenkin taipaleen mahdollisuuksien varalta. Se on _minun_ lahjani sinulle, poikani. Pane kaikki metalliesineet hallustasi tähän. Varusta kaikki valmiiksi, Huneefa.

Kim veti esiin kompassinsa, värilaatikkonsa ja vasta täytetyn lääkerasiansa. Ne olivat kaikki olleet mukana hänen matkoillaan, ja poikien tavoin hän piti niitä suunnattomassa arvossa.

Nainen kohottautui hitaasti ja haroi käsillä eteensä. Silloin Kim näki, että hän oli sokea. -- Niinpä kyllä, mutisi nainen; -- pathanilainen puhuu totta, minun maalini ei lähde viikossa eikä kuukaudessakaan, ja ne, joita minä suojelen, ovat hyvässä turvassa.

-- Kun joutuu olemaan yksinään ja kaukana, ei olisi hyvä käydä äkkiä täpläiseksi ja pitaaliseksi, sanoi Mahbub. -- Ollessasi minun mukanani saatoin pitää sinua silmällä. Sitäpaitsi pathanilainen on vaaleaihoinen. Riisuuduhan vyötäröä myöten ja katso, kuinka olet vaalentunut.

Huneefa haparoi tietänsä takaisin sisemmästä huoneesta. -- Älä pidä väliä, hän ei voi nähdä, sanoi Mahbub, ottaen maalikupin naisen sormuskoristeisesta kädestä.

Maaliaine oli sinistä ja liimamaista. Kim koetti sitä käsiselkäänsä pumpulitukolla, mutta Huneefa kuuli liikkeen.

-- Ei, ei, huusi hän, -- siten ei sitä tehdä, vaan pitää noudattaa tarpeellisia menoja. Värittäminen on siinä vähemmän tärkeätä. Minä annan sinulle täyden matkavarjeluksen.

-- _Jadoo_ (taikuuttako)? sanoi Kim vähän hätkähtäen. Hän ei pitänyt noista valkoisista näkemättömistä silmistä. Mahbub painoi hänet kädellään kumarruksiin, niin että hänen kasvonsa tulivat tuuman päähän lattiasta.

-- Ole hiljaa. Sinulle ei tapahdu mitään pahaa, poikani. Minä olen sinun turvaajasi.

Kim ei voinut nähdä mitä nainen toimitteli, mutta hän kuuli tämän helyjen kalinaa monen minuutin ajan. Tulitikku syttyi pimeässä, ja hän kuuli suitsutusaineen tutun sihinän ja rätinän. Pian täyttyikin huone paksulla hyvänhajuisella, vaikka huumaavalla savulla. Yltyvässä huumaannuksessa hän kuuli samalla mainittavan paholaisten nimiä: Zulbazanin, Eblisin pojan, joka asustaa basaareissa ja _paraoissa_, aiheuttaen kaikkinaista äkillistä syntisyyden hillittömyyttä levähdyspaikoissa maantien varsilla; Dulhanin, joka näkymättömänä leijuu moskeijain lähettyvillä häiriten oikeauskoisten rukouksia, ja Musbootin, joka on valheitten ja pakokauhun herra. Huneefa milloin kuiskutteli hänen korvaansa, milloin taas tuntui puhuvan hyvin etäältä ja kosketteli häntä inhottavan pehmeillä sormillaan, mutta Mahbub ei siirtänyt kättänsä hänen niskastaan, ennenkuin poika huoahtaen vaipui tainnoksiin.

-- Allah, kylläpä hän taisteli vastaan! Emme olisi ensinkään onnistuneet ilman huumausainetta. Se on kaiketi hänen valkoisen verensä ansiota, sanoi Mahbub äreänä. -- Jatka loitsujasi, varusta hänet täydellä varjeluksella.

-- "Sinä joka kuulet! Sinä joka kuulet korvilla, ole läsnä! Kuuntele, oi kuulija!" -- Huneefa päästi valittavan äänen, ja hänen sokeat silmänsä kääntyivät länteen päin. Pimeä huone kajahteli voihkaisuista ja ähkäyksistä.

Ulommalla parvekkeella kohotti kookas olento pyöreätä päätänsä ja yski levottomasti.

-- Älkää keskeyttäkö tämän vatsaansa puhuvan henkien manaajan, ystäväni, -- sanoi ääni englanniksi. -- Arvaan sen olla sangen häiriöinen teille, mutta ei mikään valistunut katselija helpolla anna sen säikyttää itseänsä.

-- "... Minä asetan juonen heidän tuhokseen! Oi, profeetta, ole kärsivällinen uskomattomia kohtaan. Jätä heidät rauhaan joksikin aikaa!" Huneefan pohjoiseen kääntyneet kasvot kouristuivat kauheasti, ja tuntui kuin katosta päin olisi kuulunut ääniä vastaukseksi hänelle.

Hurree babu kiintyi taas muistiinpanokirjaansa, pitäen sitä ikkunalaudalla, mutta hänen kätensä vapisivat. Huneefa, joka oli jonkinlaisessa huumausaineiden vaikuttamassa hurmiotilassa, heilutteli itseään edestakaisin istuessaan liikkumattoman Kimin vieressä ja manasi muinaisen loitsujärjestyksen mukaisesti kaikkia pahoja henkiä, velvoittaen ne karttamaan poikaa kaikissa hänen toimissaan.

-- "Hänellä on salattujen asiain avaimet! Kukaan muu paitsi Hän ei tiedä niitä. Hän tuntee kaikki sekä kuivalla maalla että meressä!" Jälleen kuuluivat salaperäiset vinkuvat vastaukset.

-- Minä ... minä otaksun, ettei tässä olene mitään pahoin vaikuttavaa? sanoi babu katsellen Huneefan kaulajänteiden kouristumista tämän puhuessa hurmoksissaan. -- Eihän ... eihän ole mahdollinen, että hän on tappanut pojan? Siinä tapauksessa minä itseni kiellän tulla todistajana oikeudessa... Minkä luuletetun paholaisen nimen hän viimeksi mainitsi?

-- Babujin, vastasi Mahbub kansanmurteella. -- Minä en välitä Intian pahoista hengistä, mutta Eblisin pojat ovat kerrassaan toista, ja olivatpa ne _jumalee_ (suopeita) tai _jullalee_ (kauhistavia), niin kafiireja ne eivät rakasta.

-- Te siis ajattelette parasta minun mennä? virkahti Hurree babu puolittain kohoten. -- Ne luonnollisesti oleevat aineensa menettäneet ilmiöt. Spencer sanoo...

Huneefan hurmostila vaihtui kouristuksiin, kuten aina käy, ja vaahtoa valahti hänen huulilleen. Hän makasi liikkumattomana ja nääntyneenä Kimin vieressä, ja kummalliset äänet olivat vaienneet.

-- Wah, se työ on tehty! Tulkoon se hyödyksi pojalle, ja Huneefa onkin tosiaan mestari loitsuissa. Auttakaa minua siirtämään hänet syrjään, babu. Älkää pelätkö.

-- Kuinka minä pelkäisin jotakin ehdottomuudella ei-olevaa? sanoi Hurree babu kiusallisten väristysten vallassa. -- On hyvin tukalaa vielä tutista taikuudesta, jota halveksien vain tutkii ... koota kansatieteellisiä aineksia Kuninkaalliselle Tiedeseuralle ja samalla kuitenkin vilkkaasti uskoa kaikkiin pimeyden voimiin.

Mahbub hykähteli. Hän oli ollut Hurreen seurassa ennemminkin.

-- Ihomaalaus on suoritettava loppuun, sanoi hän. -- Poika on nyt hyvässä varjeluksessa, jos ... jos vain ilmojen valtiailla on korvat kuullakseen. Minä olen _sufi_ (vapaa-ajattelija), mutta kun pääsee sivulta naisen, oriin tai paholaisen ohi, niin miksi mennä taitse potkua houkuttelemaan? Laita hänet matkaan, babu, ja pidä huolta, ettei vanha punahattu vie häntä ulottuviltamme. Minun on palattava hevosteni luo.

-- Hyvä on, sanoi Hurree babu. -- Tällä hetkellä hän on kummallinen nähtävä.

* * * * *

Noin kolmannen kukonlaulun aikaan Kim heräsi ikäänkuin tuhat vuotta nukkuneena. Huneefa kuorsasi nurkassaan ankarasti, mutta Mahbub oli mennyt.

-- Minä toivon, että sinä et ole säikyttynyt, virkkoi liukas ääni hänen vieressään. -- Minä valvoin koko toimituksen, ja se erinomaiseen mielen kiinnitti kansatieteelliseltä kannalta. Se oli ensiluokkaista taikuutta.

-- Huh! sanoi Kim tuntiessaan Hurree babun, joka hymyili maireasti.

-- Ja myös minulla kunnia on tuoda Lurganilta sinun nykyisen pukusi. Minulla ei tapana ole virallisesti kuljettaa tämänlaatuista alempiarvoisilleni, mutta (hän hykähteli) sinun tapaus kirjoihin merkitty on poikkeukselliseksi. Toivon että Lurgan muistaa tämän minun ansiona.

Kim haukotteli ja venyttäysi. Tuntui hyvältä kääntelehtiä taas väljissä vaatteissa.

-- Mitä tämä on? -- Hän katseli uteliaana paksua kangasta, josta tuntui pohjoisten seutujen väkeviä tuoksuja.

-- Sekö? Se on vain vaatimaton laaman oppilaan puku. Täydellinen joka suhteessa, sanoi Hurree babu, lyllertäen parvekkeelle puhdistamaan hampaitaan. -- Minä sitä mieltä olen, että sinun vanha ystävä ei ole oikea laama, vaan johonkin lahkoon kuuluu. Olen kirjoittanut näitä asioita _Asiatic Quarterly Review_ -aikakauskirjalle, mutta julistaneet lehdessään eivät ole. Minusta kummallista on, että vanha mies ei ole lainkaan uskonnollinen. Hän ei vähääkään turhaan tunnollinen ole.

-- Tunnetteko hänet?

Hurree babu kohotti kättänsä merkiksi, että hän suoritti niitä toimituksia, joita hyvin kasvatettu bengalilainen aina noudattaa hampaitansa puhdistaessaan. Sitten hän äänsi englanniksi jonkin deistisen lauselman ja sulloi suunsa täyteen panjuurta ja beteliä.

-- Hoo, kyllä. Minä tavannut hänet monta kertoja Benaresissa ja myös Buddh-Gayassa, kun kysellä häneltä tahdoin uskonnollisia asioita ja henkien palvelusta. Hän puhtaasti uskonnoton -- kuten minä myös.

Huneefa liikahti unessaan, ja Hurree babu kiirehti hermostuneeesti vaskisen suitsutusastian luo, joka oli aamuvalossa aivan mustana, hieroi kokoontunutta lampunnokea sormeensa ja pyyhki sitä poikittain kasvojensa yli.

-- Kuka on kuollut talossa? kysyi Kim kansankielellä.

-- Ei kukaan. Mutta tuo noita voi katsoa pahalla silmällä, vastasi babu.

-- Mitä aiot nyt tehdä?

-- Laitan sinut matkalle Benaresiin, jos sinne matkustat, ja selitän sinulle, mitä meikäläisten tietää pitää.

-- Sinne aion. Mihin aikaan juna lähtee? -- Kim nousi ja katseli ympärilleen autiossa huoneessa ja Huneefan vahankeltaisiin kasvoihin aamuauringon ensimmäisten säteitten hiipiessä lattian yli. -- Onko tuolle noidalle maksettava tästä?

-- Ei. Hän on loitsuillansa varustanut sinut kaikkia paholaisia ja vaaroja vastaan -- omien paholaistensa nimessä. Mahbub tahtoi niin. -- Sitten jatkaen englanninkielellä: -- Mahbub sangen vanhanaikainen on antautua sentapaiseen taikauskoisuukseen, _minun_ mielestä. Sehän olee kaikki vatsasta puhuminen. Mahajuttelu ... eikö niin?

Kim näpsäytti vaistomaisesti sormiansa väistääkseen kaiken mahdollisen pahan, mitä Huneefan toimituksiin oli saattanut sekaantua, vaikka Mahbub ei tietenkään ollut mitään pahaa aavistellut, ja Hurree hykähteli taaskin. Mutta mennessään huoneen toiselle puolelle hän huolellisesti vältti koskettamasta Huneefan kyyristelevään varjoon, joka kuvastui lattiaan. Noidat voivat oikeana hetkenään tarttua ihmissielua kantapäistä, jos vain tulee astahtaneeksi varjon alalle.

-- Sinun nyt pitää tarkoin kuulla, virkkoi babu heidän päästyään ulkoilmaan. -- Näihin loitsumenoihin, joita tehty on, kuuluu myös meikäläisille sangen tehoisa amuletti. Jos sinä tunnustelet kaulassasi, sinä pienen hopeisen, sangen huokean amuletin löydät. Se kuuluu _meille_. Ymmärrätkö?

-- Kyllä, _hazva-dilli_ (sydänten vahvistaja), sanoi Kim, tunnustellen kaulaansa.

-- Huneefa ne valmistaa kaksi rupeeta kaksi annaa hintaa, käyttäen kaikenlaiset manaukset. Ne olevat aivan tavalliset, paitsi että ne osaksi mustaa emaljia olevat ja sisässä paperia täynnä paikallisien pyhimyksien nimejä ja sentapaista. Se olee Huneefan tehtävä, ymmärrät? Huneefa valmistaa ne vain _meille_, mutta paremmin varmuudeksi me niihin pieni turkoosi pistämme, jotka herra Lurgan antaa. Minä olen kaikki tämä keksinyt. Se ei tietenkään virallinen ole, mutta alempiarvoisten se on mukavaa. Eversti Creighton hän ei tiedä siitä. Hän olee eurooppalainen. Turkoosi pannaan paperin sisässä... Niin, tästä tie asemalle menee... Sinä kai nyt laaman seuraat ja ehkäpä jonakina päivänä tulet minun kanssa tai Mahbubin kanssa. Oletaan että sattuisimme johonkin oikeen vaikeaan paikkaan joutumaan. Minä arka mies, sangen arka, mutta sanon sinulle, olen sangen tiukassa paikassa ollut useampia kertaa kuin hiuksia päässä minulla. Silloin sanoa pitää: "Minä olen loitsun poika." Hyvä silloin.

-- En oikein ymmärrä. Emme saa muiden kuullen puhua täällä englanninkieltä.

-- Ei sillä väli. Minä olen vain babu, joka englannin taitoa sinulle näytän. Kaikki me babut englantia puhumme opin näyttämiseen, haastoi Hurree heilauttaen rennosti olkahuiviansa. -- Niinkuin minä sanoa olin, 'Loitsun poika' merkitsee, että sinä saatat jäsen olla _Sat Bhai-_ eli seitsemän veljen seuraan. Luuletaan yleisesti, että se olee hajotettu veljeskunta, mutta minä olen tehnyt muistiinpanot osoittamaan, että se vielä olee olemassa. Näe sinä, se olee kaikki minun keksintö. Sat Bhaissa olee monta jäsenet, ja ehkä ne, jotka sinun kurkkua leikkaa aikovat, vähän miettivät sen ennen. Se aina kuitenkin hyödyllistä, viivytys. Nämä hupsut alkuasukkaat, jos eivät liikaa kiihtyneet ole, aina pysähtyvät miestä tappamassa, joka sanoo että kuuluu jossakin järjestössä. Ymmärrätkö? Sanot vain, kun olet vaikeassa paikassa: "Minä olen Loitsun poika", ja silloin sinä saat -- ehkä -- niin -- hengähtää. Mutta tätä käytät ei muulloin kuin äärimmäiseen tapaukseen tai alottamaan neuvottelu vieraan kanssa. Ymmärrätkö tämän kaikki? Sangen hyvä. Mutta luuleta sitten, että minä tai joku muu meidän osastosta tulee sinun luo aivan outona puettuna. Sinä et minua tuntisi yhtään, jos minä en itseni ilmaisis, lyön vedon. Jonakin päivänä näytän sen. Minä tulen jonakin Ladakhin kauppiaana ... oh, millaisena miehenä vain ... ja sanon sinulle: "Sinä haluat ostaa kalliita kivejä?" Sinä vastaat: "Näytänkö minä sellaiselta, joka kalliita kivejä ostaa?" Sitten minä sanon: "Köyhällekin sopii ostaa turkoosi tai _tarkeean_."

-- Sehän on _kichree_ ... kasvispuuroa, tokaisi Kim.

-- Tietenkin se olee se. Sinä sanot: "Näyttäkää minulle se _tarkeean."_ Sitten minä vastaan: "Sen keittänyt nainen, ja ehkä se sinun kastille paha." Sitten sinä sanot: "Ei ole mitään kastia, kun lähdetään ... etsimään _tarkeean."_ Sinä vähän pysähdyt niiden sanojen välissä: "lähdetään ... etsimään". Se olee koko salaisuus, se pieni pysähdys sanojen välissä.

Kim kertasi tämän koelauseen.

-- Se aivan oikeen. Sitten minä näytän sinulle minun turkoosi, jos aikaa olee, ja silloin sinä tiedät, kuka minä olen, ja sitten me vaihdamme mielipiteet ja papereja ja muuta sellaista. Ja sillä tavoin olee jokaisen muun meidän kanssa. Me puhumme joskus turkoosista ja joskus tarkeeanista, mutta aina se pieni pysähdys noiden sanojen välissä. Se olee sangen helppoa. Ensiksi "Loitsun poika", jos sinä olet tiukassa paikassa. Ehkä se auttaa sinua -- ehkä ei. Sitten se, mitä minä sinulle tarkeeanista kerroin, jos sinun pitää jonkun vieraan kanssa viralliset asiat toimittaa. Tietysti nykyään sinulle ei ole virallisia asioja. Sinä olet -- hm -- ylimäärän kokelas. Aivan erikoinen asema. Jos sinä olisit syntynyt aasialainen, sinä voisit heti vakinainen paikka saada, mutta tämä puolen vuoden loma on annettu vieraannuttaa sinun englantilaisuudesta, katso. Laama hän odottaa sinua, sillä minä puolivirallisesti olen ilmoittanut hänelle, että sinä suorittanut kaikki tutkinnot ja pian annetaan valtion virka. Ohhoo! Sinulla toimivalta jo olee, että jos tarvitaan sinua auttamaan Loitsun poikia, sinä muista sangen kovin yrittää. Nyt sanon hyvästi, rakas ystävä, ja toivotan sinä aina oikeen päin seistä pääset.

Hurree Babu vetäytyi vähän syrjään väentungoksessa Lucknowin asemalla ja -- oli hävinnyt. Kim vetäisi syvään henkeänsä ja ravisteli itseään vapautuksen tunteesta. Nikkelöidyn revolverinsa hän tunsi tummanvärisen kauhtanansa povella ja amuletin kaulassaan: kerjuumalja, rukousnauha ja tikari olivat niinikään mukana (herra Lurgan ei ollut mitään unohtanut) sekä edelleen lääkerasia, maalikotelo, kompassi ja kulunut vanha rahansäilytysvyö, joka oli kirjailtu piikkisian harjaksia esittävillä kuvioilla ja jossa oli kuukauden palkka. Eivätpä kuninkaatkaan voineet olla rikkaampia. Kim osti lehtiropeeseen asetettuja makeisia muutamalta hindukauppiaalta ja söi niitä iloisen hurmion vallassa, kunnes poliisi käski hänen poistua portailta.

XI

Tätä seurasi kuitenkin aivan luonnollinen vastavaikutus.

"Nyt olen yksin ... aivan yksin", ajatteli hän. "Koko Intiassa ei ole ketään niin yksinäistä kuin minä! Jos tänään kuolisin, niin kuka ilmoittaisi siitä -- ja kelle? Jos elän ja Jumala on hyvä, niin päästäni luvataan palkinto, sillä minä olen Loitsun poikia -- minä, Kim."

Ani harvat valkoihoiset saattavat aasialaisten tavoin pelkästään nimeänsä kertaamalla vaivuttaa mielensä jonkinlaisen huumauksen tilaan, täydesti keskittäen ajatuksensa minuutensa tarkasteluun. Vanhemmaksi tultua se kyky tavallisesti häviää, mutta silloin kun se on vielä jäljellä, se saattaa vallata ihmisen milloin hyvänsä.

"Kuka on Kim ... Kim ... Kim?"

Hän istahti tungoksen täyttämän odotushuoneen nurkkaan kädet ristikkäin sylissä ja silmäterät aivan supistuneina, unohtaen kaiken muun. Hän tunsi, että hän pienen hetken kuluttua, nyt jo aivan kohtsiltään, saisi tämän suunnattoman arvoituksen ratkaistuksi; mutta samassa, kuten aina tapahtuu, hänen mielensä irtausi noista korkeuksista äkillisesti kuin haavoittunut lintu, ja sipaisten kädenselällä silmiään hän pudisti päätänsä.

Pitkätukkainen hindulainen _bairagi_ (pyhä mies), joka oli juuri ostanut matkalipun, pysähtyi silloin hänen eteensä ja tuijotti häneen terävästi.

-- Minäkin olen kadottanut sen, sanoi hän alakuloisesti. -- Se on yksi Tielle johtavista porteista, mutta minulle se on ollut suljettuna monta vuotta.

-- Mitä puhetta se on? kysyi Kim hämmästyen.

-- Sinä ihmettelit hengessäsi, mitä sinun sielusi lieneekään. Kohtaus tuli äkkiä. Minä tunnen sen. Kuka tuntisi, jollen minä? Minne olet menossa?

-- Kashiin päin (Benaresiin).

-- Siellä ei ole jumalia. Minä olen niitä koetellut. Minä lähden Prayagiin (Allahabadiin) jo viidennen kerran -- etsien Valistuksen tietä. Mihin uskoon sinä kuulut?

-- Minäkin olen etsiviä, vastasi Kim käyttäen yhtä laaman mielisanoista. -- Vaikka (hän unohti hetkeksi pohjoiskuosisen pukunsa) Allah yksin tietää mitä etsin.

Vanha mies pisti _bairagi_-kainalosauvansa olkakuoppaan ja istuutui punertavalle pantterintaljan palaselle, samalla kun Kim nousi kuullessaan Benaresiin menevän junan tulleen asemalle.

-- Mene toivossa, pikku veli, sanoi vanhus. -- Pitkä on tie sen Ainoan jalkojen juureen; mutta sinne me kaikki vaellamme.

Kim ei tämän jälkeen tuntenut itseänsä niin yksinäiseksi, ja ennenkuin hän oli täyteen ahdetussa vaunussa matkustanut kaksikymmentä mailia, huvitti hän jo naapureitansa kertomalla mitä ihmeellisimpiä juttuja omista ja mestarinsa loitsijalahjoista.