Part 3

Eikä sillä vielä hyvä. Nyt pani hän vuorostaan asian hampaankoloonsa. Ja eikä se tarvinnutkaan siellä kauvan hautua. Jo seuraavana aamuna osui näet Pekka kontti selässä polkemaan siitä ohi ja kun Pellisen vävyn apuna sattui olemaan hänen veljensä, niin he lyhyessä, mutta ankarassa tappelussa voitolle päästyänsä pieksivät miestä sen verran, että Pellisen vävy voi kehua maksaneensa velan korkojen kanssa.

Mutta sen suurempaa seikkailua ei sulhasmiehillemme matkanvarrella tapahtunut ja verrattain ehein nahoin saapui siis Pekkakin Nurmeksen markkinoille.

Yksi vahinko oli hänelle toki osunut juuri siinä tappelussa: Hän oli näet rynnistellessä sattunut tappelun alkupuolella onnettomuudeksensa saamaan joltisenkin voiton: Pellisen vävyn veljeltä oli hän onnistunut vääntämään sormen sijoiltansa. Vamma ei kyllä ollut vaarallinen voitetulle itsellensä, mutta sormi rupesi toki turpoamaan ja oli kipeä sen verran, että voitto voi myöhemmin käydä epäedulliseksi Pekalle, s.o. voittajalle itsellensä ja olikin sillä, kuten vielä tulemme näkemään, suuri vaikutus hänen markkina- ja rakkauskohtaloihinsa.

* * * * *

Niinä aikoina oli Nurmeksen kaupunkiin ilmestynyt jo erikoisempiakin nähtävyyksiä: Pakarisen konttoristi se, Antti Viinanen, joka oli juopottelutovereiltansa saanut kultaisen ryyppylasin palkkioksi väkijuomien pitkäaikaisesta ahkerasta ja nuhteettomasta väärinkäyttämisestä, oli muodostanut yhtiön, joka kaupungin liike-elämää vilkastuttaaksensa oli ostanut automaattisen vaa'an ja asettanut sen markkinatorin reunaan yleisön käytettäväksi. Tarvitsi vain pistää kymmen-pennisen aukosta vaakaan ja itse nousta laudalle, niin vaaka näytti painon.

Ja paljon sitä olikin käytetty jo ennen markkinoitakin. Ravintoloista palaavat herrat olivat iloisella tuulella ollessansa punnituttaneet itseänsä tuon aamuyön seuduissa, lapset pitkin päivää, palvelusväki sunnuntaisin ja...

Ukko Sikanen oli oitis tultuansa löytänyt tämän ihmepuntarin, sillä sen ympärillä kihisi aina väkeä. Hän oli jo tutkinut sen, ihmetellyt maailman viisautta, jopa punnituttanutkin itsensä.

Ja nyt löysi hän Kaisansakin. Härkä-mullikkaa se talutteli nuorasta torilla.

"Härkääkö sinä myöt?" tervehti ukko.

"Hä-ärkääpä pä tässä", virautti Kaisa sylen suustansa. Puheltiin. Ukko arveli, että pitää sitä nyt Kaisalle markkinaisiakin näin sulhasmiehenä ja arveli muka karusellia.

Mutta silloin muistikin hän vaa'an. Sehän oli aivan uutta ja lisäksi huokeampaa, sillä karusellissa kiskoivat viisikolmatta penniä. Hän alkoi jo Kaisalle selitellä sitä uutta ihmettä ja kärtti koittamaan sitä ihmettä. Ja yhdessä siunailivat he nyt ja ihmettelivät tään maailman viisautta.

"Tässähän se ruoja on!" ilmoitti ukko vaa'an luo päästyä ja kehoitti:

"Ei siinä muuta kuin kohottaudut sille laudalle niin... Kyllä minä pidän rahansuorituksesta huolen".

Ja miten hyvältä tuntuikin olla nyt antelias, maksaa Kaisan puolesta! Tuntui aivan nuoren miehen ololta.

"No jo on pirun ihmeet!" ihmetteli Kaisa, nyhti härkää likemmä ja kömpien jo vaakaan kainosteli:

"Ja vieläkö tässä nyt minunkin pitää!... Vanhan akan!"

Tuntui aivan juhlalliselta, siinä keskellä väkijoukkoa ja härkänuora kädessä.

"No?... Joko se mittaa?" tiedusti hän äkkiä.

Ja mittasikin se jo. Ukko oli pujottanut rahan aukkoon ja onneksi ilmoitti vielä joku lukutaitoinen poika:

"Sata kiloa!"

"Häh?" oli Kaisa epäselvillä, mutta eräs laiska mies tokasi:

"Ka... onhan sitä siinäkin painossa jo akkaa kerrakseen..."

Kaisan pää tahtoi mennä näissä luvuissa pyörälle. Hän tapaili kuin ymmällä:

"Sata kiloa... Eihän se ole vielä!... Onko se täyttä neljää vanhaa puutaakaan?"

Ukko Sikanenkin sotkeutui siinä. Hän tiedustella hapuili joukolta:

"Niin jotta onko tässä räkninkismiestä... joka osaisi sanoa puudan päälle?"

Mutta ei sitä ollut. Onneksi rupesi härkä toki juonittelemaan, kokien päästä nuorasta irti ja sitä asetellessa pelastuttiin enemmästä pulasta tässä laskuasiassa.

* * * * *

Hyvät kotvaset oli ukko Sikanen jo Kaisan mukana kuleksinut, sen niskoittelevaa härkää takapuolesta lykkien eteenpäin avitellen. Siinä lomassa oli hän jo puhunut taas asiastakin ja vakuuttanut, että rippikoulu tulee käydyksi onnellisesti:

"Niin jotta hyvästihän tää naimiskauppa rupeaakin lykästämään", hyvitteli hän jo Kaisaa. Se punnitsi asiaa, vertaili iso-partaista Leskistä ja sen taloa tähän toiseen ja ollen yhä kahdenvaiheilla, päätti pitää molemmat, jopa Pekankin kaiken varalta.

"Vai mitä Kaisa?" tenäsi jo ukko vastausta.

"Häh?" joutui Kaisa pulaan.

"Niin jotta... Pannaan tää kauppa, järkiään umpilukkoon!" selvensi ukko.

Ja silloin ei pulaan joutunut Kaisa voinut pelastua muulla kuin rupeamalla ihan syyttä torailemaan härälle, kun se muka ei kule.

"Pahanhengen mulli!" soimaili hän ja koki nyhtää nuorasta. Härkä siitä juristautuikin ja alkoi harata vastaan. Ukon täytyi siis ruveta lykkimään takaapäin apuna ja niin sotkeutui asia vielä tällä kertaa.

VII.

Kuten jo sanottu, pääsi Pekka kaupunkiin yhdellä ainoalla selkäsaunalla ja sekin ainoa oli vielä lievänpuoleinen. Ahkerasti etsi hän nyt jo Kaisaa ja niin oli hänkin siinä etsiessänsä osunut vaakaa ympäröivään markkinajoukkoon. Hän oli saanut selvän asiasta, punnituttanut itsensä.

"Yhdeksänkymmentä kiloa!" tokasi joku numeroiden tuntija.

"Ka", raapasi Pekka niskaansa, oli jo ikäänkuin koko vaa'an kaikista salaisuuksista perillä ja halutten näyttää muille viisaita, selitteli hän jo asiaa noille kuin asian tuntija konsanaankin:

"Ei tää mikään erikoinen ihme ole", selitteli hän jo siunaileville akoille jatkaen: "Tässä on ihan selvä peli: ... Tuossa on vaan reikä rahaa varten ja muu meininki on siellä sisällä..."

* * * * *

Mutta nyt oli hän jo löytänytkin Kaisan ja lykki sen härkää takapuolesta, kuten äsken hänen isänsä oli tehnyt. Mulli olikin nyt kovin niskoitteleva. Pää väärällä, silmät muljollaan vain harasi vastaan ja tuskin jaksoi Kaisa nyhtää sitä jälessänsä, vaikka Pekka lykkäsi takaapäin täysin voimin.

Sillä vaakaa kohti he taas vaelsivat. Markkinaisia se Pekkakin tahtoi Kaisullensa tarjota ja tämä vaakahan nyt oli ihan verestä.

* * * * *

Sitä markkina-hälyä! Koki Pekka toki siinä mullia peräpuolesta lykkiessään jo toimittaa sitäkin sydämensä asiaa. Hän puheli:

"Ja mitä rippikouluun taas tulee niin..."

Ei tahtonut olla selvillä mitä sanoa. Mutta asian tärkeys vaati rohkeutta ja hän ilmoittikin ylimalkaisin:

"Niin kuin tiedät niin se on jämpti!..."

Ei Kaisa sitä aivan selvästi ymmärtänyt: ei tiennyt tarkoittiko hän sillä "jämtillä", että on jo päässyt ripille tai että varmasti pääsee. Hän nyhti epätietoisena härkää. Nämä monet sulhasetkin tahtoivat sotkea, kun ei tiennyt miten niitä toisiltansa salailisi. Pakkasi jo aivan hermostuttamaan.

"Edestä jämpti ja takaa jämpti ja niinkuin jullinpäälle!" vahvistaa toisteli Pekka entisellä ylimalkaisella.

"Vai mitä, Kaisa?"

"Ka", tapaili Kaisa kokien pitää silmällä, että ei vaan Leskinen ja ukko Sikanen osuisi.

"Niin jotta pistetään vain ovi reikeliin ja munalukko päälle!" koki Pekka jouduttaa asiaa.

"Vai mitä, Kaisa?"

"Tuo härän-jura!... Pahuus en paremmin sano!" käänsi Kaisa äkkiä pulasta-pelastumistorailuksi. Härkä ynsistyi, alkoi jurata vastaan ja kun Pekan täytyi silloin autella tavallista tukevammin, sotkeutui asia Kaisan onneksi vielä tällä kertaa siihen.

* * * * *

Onnellisesti saapuivat he vihdoinkin vaakapaikalle.

"Se on tämmöinen laitos", selitti Pekka sinne tultua. Kaisa, joka, kuten tietty, salaili ukon rakasteluja pojalta, tekeytyi kuin näkisi nyt ensi kertaa koko ihmeen.

"No en olisi tässä maailmassa moista uskonut!" siunaili hän, kokien nyhtää härkää likemmä. Pekka tunsi taas olevansa viisas sekä rippikoulun perusteella että muutenkin.

"Tässä on ensin reikä, johon pujojetaan raha", selitteli hän.

"Herraisä siunaa!... No kaikki reiät ne pitääkin jo tässä Nurmeksen kaupungissakin olla!" jatkoi Kaisa teeskentelyä, mutta nyt käski jo Pekka:

"Ka mitäpäs se siitään paranee!... Niin jotta nouse vain siihen... puntarin-nenään, niin sittepähän tiedät!"

"No... Ihanko tässä nyt!" esteli Kaisa, samalla jo kämpien vaakaan. "Vieläkö se nyt tääkin vanha akan-raato punniten paranee!"

Ja aivan hän vetäsi huivin tiukempaan, nosti molemmin käsin helmansa koholle kuin suossa seisova ja seisoi vaakalaudalla niin juhlallisen komeasti kuin voi.

"Yli sata kiloa on jo nyt!" ilmoitti se äskeinen poika. Joku mies tokasi siihen:

"Se on tällä välillä syönyt!"

Mutta Kaisa loi muka ihmetyksestä reiteensä ja sotkeakseen asiaa, ettei Pekka edellisten puheista huomaisi hänen olevan jo toistamiseen punnittavana, siunaili hän:

"No ei olisi uskonut!... Jotta nyt vanhaa akkaa olisi Herra siunannut niin jotta ihan toista sataa kiloa... Härkä... Perr!..."

Härkä näet säikähti jotain ja riuhtasi hänet mukaansa. Apua huutaen koki hän nuorasta nyhtää sitä pysähtymään, mutta se vaan veti mukanansa ja saatiin pysähtymään vasta sitten kun avuksi rientävä Pekka sai sitä siepatuksi hännästä kiini ja uhkasi:

"Etkö kestä, paholainen!... Häh!"

Miten topakkaa! Härkä seisahtuikin kuin naulattu ja väänsi muljottavaa häränkatsetta syrjäsilmin. Kaisa alkoi sitä hyvitellä, rauhoitella ja taputella, puhellen sille lempeitä hyväily-sanoja.

* * * * *

Asian lopullisen selvyyden vuoksi hyppäämme kertomuksen juonesta hetkiseksi syrjään.

Pielisjärven nimismiehellä oli oikeastaan Sikasia vastaan vanhaa kaunaa: Hän oli niitä kiusannut tientekoasiassa, kuten muitakin pielisjärveläisiänsä. Kerran sitten oli hän ajanut kauppias Hallikaisen nimipäiviltä, mutta vasta nimipäivien jälkeisenä aamuna ja sattunut silloin nukahtamaan rekeensä. Sikaset olivat osuneet ajamaan heinäkuormineen vastaan ja nähtyänsä hänen avuttomana, olivat ne panneet hänen virkalakkinsa hevosen päähän, hakeneet Jantusen pellolta vanhan variksenpelätin, laittaneet siitä hänelle kuskin ja niin antoivat hevosen sitten juosta hölkyttää koko kirkonkylän läpi.

Ei siis ihme, että nimismies etsi karkureita innokkaasti, sillä kostaa hän nyt halusi. Hän oli jo käynyt niiden kotitalossa, mutta ei siellä tietty mitään koko miehistä. Turhasta matkasta harmistuneena oli hän silloin ajanut käräjäkirjuri Pöndisen luo juomaan ja lyömään korttia ja sillä matkalla oli Pellisen vävyn lautamies osunut vastaan ja alkanut kertoa, että hän on menossa Sikasia manaamaan. Niin sai vallesmanni vihiä siitä, missä miehet ovat ja ajoi nyt kostonhimon kiihdyttämänä etsimään niitä Nurmeksesta.

VIII.

Nämä olivatkin taas oikeat ökä-markkinat Väkeä oli ylettömästi, olipa myytäväksi tuotua tavaraakin, ainakin nimeksi ja haistiaisiksi. Niinpä oli Juukastakin saapunut satoja miehiä, yhtä monta tyhjää viinalekkeriä, pari pyttyä voita, joku hevoskoni ja lisäksi muutamia lampaan nahkoja.

Ja niin sitä nyt myötiin ja kehuttiin. Väki oli markkina-mielellä. Pekka oli nyt joutunut eroon Kaisastansa, sillä jollain tekosyyllä oli se nyt isä-ukon ja Leskisen tuloa peläten erottautunut hänestä.

Eräässä paikassa keskellä katua kinasi joukko miehiä. Lieksan Antti Kettunen kaupitteli näet mustinsa nahkaa mustan ketun nahkana ja jotkut kinasivat että se on koiran nahka.

"Mutta se nyt on perhana!" vannoi siihen Kettunen ja todisti lujasti vannoen:,

"Vaikka ei yksikään enää tältä paikalta pois järähtäisi, niin mustan ketun nahka se vaan on!"

Kokoontui yhä enemmän väkeä. Pekkakin siinä jo toimi asiantuntijana. Hölistiin. Ostaja, joka oli tullut pettämään ihmisiä nahkakaupassa syytti Kettusta petosyrityksestä ja epärehellisyydestä. Ja miten olikaan niin sukeutui yleinen riita, johon sotkeutui Pekkakin. Asiantuntijan tavoin haisteli hän koirannahkaa visusti ja ilmoitti:

"Ka... Nahka kuin nahka!"

* * * * *

Mutta silloin työntyi utelias isä-ukkokin joukkoon, ja ihan odottamatta tapasivat poika ja isä toisensa.

Sitä omituista jälleensnäkemisen-tunnetta! Kummastakin tuntui, että hänet on toinen tavannut luvattomilta jäliltä.

"Ka... Pekkako se!" hölmistyi isä. Pekka oli pulassa.

"Ka-a!" tapaili hän ikäänkuin niskaansa raapaisten ja muun puutteessa tokasi:

"Tää nahan ostaja tää vaan on nostanut tässä joutavasta kinan!"

Mutta ei ollut siitäkään nyt apua. Myöjä, Kettunen, näet luikki ääneti, nahka kainalossa pois, joukko hajaantui ja isä ja poika jäivät kahden-kesken keskelle katua:

"Tuota noin... Ka... että tuota", tapaili luvattomilta poluilta yllätetty isä.

"Ka... Mitäpäs siinä!" hapuili samassa asemassa oleva poika, hapuili sanoja ja tokasi lopulta umpimähkään:

"Niin jotta... Tässä ostajassa se oli vilppi..."

* * * * *

Mutta selviytyi siitä toki Pekka. Hän näet muisti sen vaa'an ja alkoi oitis, ilmoittaen:

"Tässä kun kertovat torilla olevan semmoisen ihme-mitan, jotta se on vähä toisenlainen puntari!"

Älysi isä mitä puntaria se tarkoitti, mutta hölmistyneenä ollen ja asiaa, sitä Kaisan punnitsemista peitellen, tekeytyi tietämättömäksi ja kysyi:

"Niin jottako puntari?"

"Ka... Sittepähän näkee, jos käydään katsomassa!" vilpisteli poika vuorostansa, Ja vaikeasta asemastansa pelastaakseen lähtivätkin he katsomaan tuota ihmettä, tulivat paikalle ja Pekka kysyi joukolta:

"Onkohan se tää nyt se ihme-puntari?... Se joka punnitsee niin herran kun narrinkin?"

"Ka-a... Näkyihän tässä äskettäin yhtä isoakin akkaa punnittaneen!" tokasi eräs laiskasti. Pekka alkoi suinailla vaakaa, oli löytävinänsä raha-aukon ja ilmoitti isällensä:

"Siinä näkyy tuossa olevan reikä".

"Se on raha-reikä", ilmoittaa tokasi eräs hölmö poika.

"Häh?... Jotta raha-reikäkö?" uteli isä, kähräten tarkastelupuuhissa hänkin ja ihan muka tosissaan. Pekkakin jatkoi suinailua ja ilmoitti äkkiä ihmetellen:

"Vehe se piru vaan näkyy olevan!"

Suinailtiin. Ihmeteltiin taas maailman viisautta. Lopuksi ehdoitti Pekka isällensä rutosti:

"No!... Mikäpäs siinä!... Niin jotta koeta punnituttaa, niin sittepehän on paino sitä myöten selvä!"

Mutta ei isä nyt. Omituinen esimaku siinä kiusasi. Hän esteli:

"Mitäpäs tästä minusta... Ei tää... tää leivästä laitettu punniten parane!"

Poikaansa hän sen sijaan kehoitti koettamaan.

"Että näkee ruojan konstit", selitteli hän kavalasti, suostutellen vuorostaan Pekkaa.

"No!" suostuikin se, lisäten:

"Eipähän tuossa mies kepene, jos ei jykenekään!"

Ja kaikki kuin ihan tosissaan. Hän nousi laudalle ja raha maksettiin.

"Yhdeksänkymmentä kiloa!" kuului joku tylsästi tokaisseen.

"Ka... Niinkuin ennen ja aina", tokasi joku edellisen punnitsemisen nähnyt lisää ja Pekka ilmoitti isällensä tyytyväisenä:

"No!... Niin jotta onhan sitä jo siinäkin... yhdeksässäkymmenessä kilossa sinulle tätä... tätä nyt ainutta poikaa kerraksensa".

Ja vähitellen siitä se ensi hölmistys hälvenikin. Ukko valehteli saaneensa vapaan hevoskyydin ja siksi lähteneensä kiertämään Nurmeksen kautta Polvijärvelle ja poika puolestansa päästi sen valeen, että rippikoulusta on muka annettu markkina-lupa.

* * * * *

Parta-Leskinen ei ollut vieläkään onnistunut myömään sikaansa. Joku oli kyllä kysäissyt jo sen hintaa, mutta sitten ilmoittanut, että ei hän ole ostaja, vaan muuten vain kyselee. Eräs mustalainen oli sensijaan yrittänyt tosikauppaa, mutta ei sekään osto- vaan vaihtokauppaa. Olisi oman imisänsä vaihtanut Leskisen urosaan, eikä Leskinen siihen suostunut, varsinkin kun selvästi huomasi, että hän olisi kaupassa hävinnyt.

Niinpä etsiä touhusi hän nyt Kaisaa, sikaa nuorajukosta perässänsä talutellen. Lujasti oli hän päättänyt ajaa näillä markkinoilla naimakaupan päätökseen asti.

Ja pian hän löysikin Kaisan ja yhä sillä oli härkä myömättä. Rajusti nyhti hän sikansa siihen yhteen joukkoon ja tervehti, kehaisten:

"Tässä se on possu!"

Ja rentonaan alkoi hän sitä kehua ja ylistää, Suorasuisen miehen rehellisyydellä kehui hän mitä ylettömiä hintojakin siitä muka on jo tarjottu:

"Mustalainenkin olisi äsken lyönyt likoon koko sielunsa autuuden!" rehenteli hän jo nyt, ja huomasi jatkaa varsinaista tervehdystänsä, kysäisten ilmiselvää:

"Ja härkäkös se on tämä sinun elävä?"

"Ka-a... Sen-sorttinenpa tää vain!" vilkui Kaisa, olisiko Sikasia näkynyt. Ei niitä näkynyt. Leskinen kiirehti pääasiaan, kysäisten jo:

"Ja näitkö taloa katsomassa käydessäsi sen meidän talon ison syöttiläshärän?... Niin jotta miltä tuo se poika silmiin pisti?"

Ei siitä päässyt. Vastata sille täytyi. Mutta koki hän toki sen ylpeilemistä masentaa, vastaten kuin sen ison härän arvoa polkien:

"Ka-a... Härkä on aina härkä... Niin jotta siinä on nahka päällä ja lihat nahan sisässä".

Vai ettäkö sitä nyt ei ole moista ennen nähty! sitä hän tahtoi vain kierrellen sanoa. Mutta ei Leskinen siitä talttunut.

"Niin!... Siinä se on jussi... siinä härässä!" kehui hän, ja kysäsi äkkiä:

"Ja entäs muu kontu?... Niin jotta eikö siinä semmoisella konnulla kelpaa partas-Leskisen akkana elää leipoa?"

"Ka-a!" tapaili Kaisa yhä vaan epäröiden. Mieluummin hän olisi jäänyt sinne omaan kylään, kuten jo sanottu, mutta ei toiselta puolen ollut vieläkään varma Sikasien ripille pääsystä.

"Ja miehen saat sitten tästä Leskisestä, kuule, semmoisen jotta... niin jotta et siinä tunne tyhjissä valjaissa vaeltavasi!" kehui Leskinen yhä rennommin. Ihan se oli panna jo pään pyörälle.

Ja miten olikaan huomasi Leskinen silloin Kaisan jo olevan niin kypsän, että voi viedä sen karuselliin. Ei ollut, niin hän luuli, enää pelkoa, että karusellirahat menevät hyödyttömästi.

"Niin jotta mitäs siinä sitten onkaan!... Tule pyöräytetään kerta vaan karusellissa ja siitäpä se sitten alkaa asia mennä mötkötellä..."

Ja suostuikin se Kaisa. Sattui vielä pari Mulon akkaa olemaan karusellin luona. Niistä myöntyi toinen pitelemään Kaisan härkää, toinen Leskisen sikaa sillä aikaa, kun kosiskelijat panivat karuselliksi. Pitkävartiseen pieksuun puettu Leskisen jalka retkotti rentona, kun hän itse istui jökötti karusellihevosen selässä ja Kaisa siinä edessä lasketteli keinuvassa veneessä.

Suurenmoista. Karusellin kellot vain helisivät.

"Niin jotta Kaisa!" vahvisteli jo Leskinen ikäänkuin asia olisi ollut jo ihan varma.

"Niin jotta minä julistankin tään asian sitä myöten päättyneeksi ja ottaa höyräytän sinut akakseni".

Mutta koko karusellissa pyörimisajan oli väkijoukossa seissut yhtäällä ukko Sikanen ja toisaalla Pekka. Sattumalta ne olivat osuneet paikalle ja oitis arvasivat asian. Leskistä he, omituista kyllä, eivät tunteneet, mutta kun olivat kuulleet sillä olevan tuhottoman ison mustan parran, arvasivat he siitä, että se se nyt on.

"Kehnon vietävä!"

Ja hiljaisuudessa vannoi nyt kumpikin heistä, että vaikka verinen tappelu tulisi, niin pois pitää Kaisan lähteä Leskiseltä.

IX.

Markkinaremakka vain yhä jatkui. Oli jo tehty kauppojakin: Kaikki viinamäen miehet olivat ostaneet viinaa. Joku oli ostanut morsiamellensa rinkeliä ja joku vehnästä. Puhumattakaan siitä, että Kinnunen oli vaihtanut mustalaisen kanssa hevosia.

Ja ennallansa jatkui Sikasienkin ja Kaisan ja parta-Leskisen asia, Kaisa oli taas torilla härkinensä ja Leskinen sikoinensa ja entistä ahkerammin koki Leskinen nyt siinä kehua ja painaa vaan kauppaa lukkoon. Sian myöntikin siinä jo unehtui tyyten.

* * * * *

"Hys!" suhahti silloin Kaisa äkkiä. Hän näet huomasi Pekan olevan tulossa. Kiireesti suhisten neuvoi hän Leskistä, että se heittäytyisi härän ostajaksi. Siten toivoi hän saavansa asian Pekalta sotketuksi.

"Se on koko päivän... härkää... on tinkinyt!" koki hän suhista.

"Niin jotta... Hys!... Jotta kun sinä... olet ostajana ja korotat hintaa, niin se auttaa!" suhisi hän siinä pulassa tulisella kiireellä. Leskinen älysikin, että tarkotus on muka saada ostaja uskomaan, että hän on tosi-ostaja ja siten kavaluudella saada se nostamaan hintaa. Mikä onni! Kaisan asiahan oli jo kuin hänen omansa.

"Ka... Kaisa!... Härkäkauppojako sinä vaan teet?" kysyi Pekka pistävästi: ei näet puhunut häränmyömisestä vaan kaupasta... Leskis-"härästäkin" siis.

"Ka-a!" tapaili Kaisa. Mutta rennosti ilmoitti silloin, kuten kaupan tekoa jatkava ostaja konsanaan, Leskinen Kaisalle:

"Ja nyt elä akka enää tingi!... Sen minkä lupasin härästäsi, lyön pöytään, että puu tärähtää!"

Ja hän suinaili muka vieläkin kerran härkää ja puheli:

"Härässä, kuten sanoin, ei ole vikaa... mutta on siinä sadassa markassa jo rahaakin!... Niin jotta nyt akka!"

Kaisa maiskutteli suutansa ja oli olevinansa epätietoinen. Häntä jo hermostutti ja peloitti koko asia.

"Kenenkä akka sinä olet?... Kun härkäkaupalla kulet", kysäistä rynnisti Leskinen yhtäkkiä. Asian täydelliseksi sotkemiseksi se oli.

"Häh akka?" tenäsi hän. Kaisaa vähin kainostutti ja hävetti. Hän koki ilmoitella:

"Ka-a... Paljasta Saastamoistapa siinä oli vähän sinä ukon-jurana..."

Pekka olikin jo sotkeutua. Ei tämä parrastansa huolimatta tuntunut Leskiseltä, koskapa se ei tiennyt kuka Kaisa on. Kai se oli ostaja. Mutta Kaisan härkähän oli jo tavallaan hänen omansa. Hän jo ryhtyi siis auttamaan Kaisaansa puhuen:

"Satako markkaa vain näin hyvästä elävästä!... Minä toki jo aikoja sitten lupasin lyödä samasta elävästä sata kolmekymmentä pöytään, mutta ei tää akka laskenut siitä hinnasta!"

Omaa etuansa hän sillä ajoi: korotti oman härän hintaa. Koko asia alkoi Kaisan silmissä sotkeutua. Nyt suinaili jo Pekkakin härkää ja kehui:

"Niin pirun hyvä siitossonni!... Kun nyt vaan akka älyäisit olla kohtuullinen, niin minä ostan".

Sitä rahantuloa! Aivan se jo sokaisi Leskisen. Ahneus sai hänessä vallan ja niinpä ylvästeli hän:

"No oli menneeksi!... Sata neljäkymmentä!... Kun tää toinenkin siitossonnin kärkkyjä tässä jo on tarjonnut!... Nyt lyö kättä Saastamoisen akka!"

Mutta rahaa se tarvitsi Pekkakin. Ja siksipä hän sitä Leskisen pussista ansaitaksensa kiirehti väliin, estellen:

"Elähän... elähän vielä eukko!... Kun minä suinaan ja kopeloin jalat ja... mahasuonet..."

Ja hän kopeloi ja touhusi ja Leskinen samoin.

"Sata viisikymmentä järkiään!" ilmoitti nyt jo Pekka rutosti. "Kelpaako keisarin myntti?"

Kaisa oli ihan sekaisin. Ei hän ollut moista odottanut.

"Pahanhengen jura!" kiukutteli hän hermostuneena jo härällensä, kiskoen sitä nuorasta ilman asiaa. Väkeäkin oli jo kokoontunut ympärille aika liuta.

"Kylläpä siinä nousee härälle hintaa!" ihmetteli joku.

"Sata kuusikymmentä!" sai Leskisessä sokea ahneus vallan. Ja hän jo aivan sysi Pekkaa pois härän luota.

"Elä perhana!" oli Pekka siitä suuttuvinansa ja uhkasi ärsyttävästi:

"Jos niikseen tulee, niin nostan kahteen sataankin asti... Tää on rotusonni!"

Kaisa poloinen tiukensi huiviaan, nyki nuorasta härkää ja yritteli pulassa jos mitä. Väki aivan tunkeili kuulemaan ja näkemään ihmehärkää, josta niin ylettömiä tarjottiin.

"Tavallisen mulipään härän näköinen on!... mutta onpas pirun arvokas elävä!" ihmetteli eräs ukko, uskoen todellakin härän olevan jonkun ihmehärän. Oudosteltiin. Ympärille kokoontunut vaimoväki seisoi kuin hölmistynyt joukko. Kaikki puuhasivat ja oudostelivat tosissaan. Ostajat jo toisiansa pettääksensä aivan kuin riidellä nahistivat. Lisättiin hintaa.

"Ja jos niikseen, niin kerrassaan kaksi sataa!" uskalsi jo ahneuden sokaisema Leskinen panna peliin.

"Ja kymppi yli sen!" lisäsi Pekka. Ei hän olisi uskonut, että voi rikastua näin helpolla: lupaamalla vain maksaa härästä liikoja.

"Tää jo nousee paraan hevosen hintaan!" ihmettelivät miehet ja aivan joukolla kopeloivat härän jalkoja ja mahan alusta ja ihan kaikkea, huomataksensa, mikä ihme siinä niin ylettömästi maksaa.

"No!... On siinä härkä!" ilmoitti eräs ihmeissänsä. Asia näet oli pannut päät pyörälle. Leskinen yltyi, päätti saada vielä muutaman kymmenen lisää, touhusi, syleksi ja ilmoitti uljaasti kehuen:

"Ja jos se taas niin kinaksi tulee niin... Ja kun tää nyt tunnustettavasti kuitenkin on sen", hoksasi hän siinä jo äkkiä kääntää kavalaksi valeeksi, "sen kuuluisan Jehu-sonnin jälkeläisiä... niin".

Hän kopeloi, touhusi ja jatkoi uljaasti:

"... niin lähelle puolta-kolmatta sataa minä tätä toista ostajaa uhalla nostan sille".

Ja rennosti löi hän siinä rukkaskädellä härkää lautaseen ja kerskasi kova-äänisesti: