Part 3

Eduskunta hätääntyi ja huomasi, että sen täytyy, voidakseen järjestää kaikki asiat, olla koolla paljoa kauemmin kuin alkujaan oli määrätty. Sen vuoksi kiireimmän kautta pidennettiin eduskunnan kokoontumisaikaa kahdella kuukaudella. Ja kun eduskunnan jäsenet surusta ja murheesta alkoivat laihtua, pyysivät he palkankorotusta valtiolta ja saivat sen.

Näiden näytäntöjen menestys riippui siitä, että ihmiset olivat näkevinään Plätän esiintymisessä jotain hyvin syvällistä. Kun hän retkui, niin se merkitsi eduskunnan työntekoa, kun hän ruiskutti, niin se tarkoitti sanomalehtien tarpeetonta kirjoittelemista tärkeistä asioista. Ja innostus nousi korkeimmilleen, kun pojat keksivät aivan uuden tempun. Plätälle annettiin suuri kerä villalankaa. Se alkoi purkaa sitä ja tätä tehdessään kietoutui itse siihen niin lujasti, ettei lopulta voinut itseään edes liikuttaa. Ne, jotka pääsivät purkamaan Plättää, saivat maksaa aivan eri maksun, ja niiden nimet mainittiin aina seuraavana päivänä sanomalehdissä. Tätä lankoihin takertumista sanottiin senaatin työksi, koska se aina sekaantui omiin asioihinsa. Kun senaattorit saivat siitä kuulla, pyysivät he saada erikoisen näytännön. Sellainen annettiin heille, ja he läksivät hyvin alakuloisina pois teatterista.

Näin oli kulunut viisi päivää, ja kautta maan sanomalehdet kertoivat näistä näytännöistä, ja mielet olivat hyvin kiihtyneet, sillä toiset puolustivat näytäntöjä, toiset sanoivat, että ne pitää heti lopettaa. Mutta ne, jotka koettivat estää, joutuivat uhkausten alaisiksi, ja silloin he lakkasivat hommastaan.

Kiljusen isä ja äiti olivat tulleet lehmänsä ja rattaittensa kanssa kotiin. Lehmä oli hyvissä voimissa, mutta rattaat olivat metsissä ajellessa menneet aivan pilalle. Toisesta pyörästä ei ollut enää muuta kuin pienat jäljellä.

Kotona he katsoivat sanomalehteen ja tunsivat heti kuvasta, joka oli lehdissä, lapsensa.

He kiiruhtivat Helsinkiin, etsivät lapsensa ja veivät heidät kotiin. Senaatin puheenjohtaja oli asemalla saattamassa, samoin suuri joukko yhdistyksiä lippuineen.

Ja rahaa oli pojilla hyvin paljon mukanaan. Hevonen oli lihonut kaupungin puistossa ja oli matkaansa kaikesta päättäen hyvin tyytyväinen.

Mutta eduskunta oli säätänyt kahdeksantuntisen työpäivän kautta maan. Sen oli Plätän retkutus saanut aikaan.

Kiertue Plättä Kiljunen

Plätän Helsingissä saavuttama maine oli niin suuri, että isä Kiljunen sanoi:

-- Nyt meidän perheeseemme onkin tullut sellainen olento, että hän tuottaa meille sekä rahaa että kunniaa.

-- Millä tavalla? kysyivät pojat.

-- Me perustamme kiertueen, vastasi isä.

-- Mikä se kiertue on? kysyi Luru.

-- Se on sellainen joukko ihmisiä, joka kiertää paikasta toiseen näyttäen itseään jossain salissa ja saaden siitä rahaa.

-- Meidän matkamme Helsinkiin oli siis jonkinmoinen kiertue, sanoi Mökö.

-- Oli kyllä muuten, mutta teillä ei ollut mitään näytelmäkappaletta. Ja näytelmäkappale kuuluu kiertueen ohjelmaan. Minä kirjoitan kappaleen, ja sitten me kaikki lähdemme.

Ja isä Kiljunen kirjoitti näytelmän, jossa oli neljä näytöstä ja viisi henkilöä, jos Pullakin lasketaan joukkoon, sillä poikien vaatimuksesta piti Pullan päästä mukaan. Tietysti isä Kiljunen tahtoi ottaa ainoastaan oman perheensä mukaansa, koska hän pelkäsi vieraitten helposti pilaavan kaiken.

Näytelmän nimi oli: "Löydetty lapsi eli Sydämiä kukkaisnurmella." Isä Kiljunen oli nimittäin lukenut elokuvien ohjelmia sanomalehdistä ja niissä oli jokaisella kappaleella kaksi nimeä. Näytelmän nimi "Löydetty lapsi" kuvasi kyllä sisältöä, sillä kappaleessa pieni lapsi katosi joka näytöksen alussa ja löydettiin sen lopussa. Tämä osa oli aiottu Plätälle, joka siis näytelmän aikana katoaisi neljä kertaa ja löydettäisiin neljä kertaa. Näytelmän toinen nimi "Sydämiä kukkaisnurmella" ei laisinkaan sopinut näytelmän sisältöön, mutta eihän se mitään merkinnyt.

-- Pääasia on, että näytelmän nimi vaikuttaa houkuttelevalta, sanoi isä Kiljunen.

Näytelmä oli tietysti, koska isä Kiljunen sen oli kirjoittanut, hyvin vilkas ja siinä juostiin ja huudettiin kovasti paljon. Ensimmäisessä näytöksessä Plättä meni tyhjään tynnyriin ja oli siellä piilossa siksi, kunnes Pulla haisteli hänen jälkensä ja viimein löysi sieltä hänet. Toisessa näytöksessä Plättä kiipesi pesään ja putosi sieltä esiin vasta silloin, kun pantiin pesään tuli. Kolmannessa näytöksessä hän meni vesisaaviin ja oli sinne hukkua. Tämä tietysti oli vain olevinaan, sillä saavi oli tyhjä, ei siinä ollut yhtään vettä. Neljännessä näytöksessä tuli suuri lintu, joka otti Plätän siivilleen ja aikoi hänet viedä ilmaan, mutta viimeisessä hetkessä toiset riensivät apuun ja pelastivat lapsen.

Plätällä oli siis tässä näytelmässä paljon tehtävää. Eihän kenenkään muun lapsi olisi oppinut niin nuorella iällä sellaista määrää kaikenlaisia temppuja kuin Kiljusen Plättä.

Hän oli paljon oppivaisempi kuin Pulla, joka ei tahtonut mitenkään ensimmäisessä näytöksessä tehdä oikein. Kun Plättä oli kiivennyt lautaa myöten tynnyrin suulle ja siitä sitten pudotti itsensä sinne asetettuihin pehkuihin ja Pulla tuli näyttämölle, niin tahtoi se aina aivan heti mennä tynnyrin luo, vaikka näytelmän mukaan sen piti ensin haistella pitkin näyttämöä ja etsiä joka paikasta muualta. Viisi päivää saatiin Pullaa vitsa kädessä opettaa, ennen kuin se oikealla ajalla tuli tynnyrin luo.

-- Muut kiertävät pitkin maata talvella, sanoi isä Kiljunen eräänä päivänä, kun näytelmä oli valmiiksi harjoitettu. Me menemme kesällä, sillä tarvitseehan ihmisten pitää hauskaa silloinkin.

He olivat päättäneet käydä melkein kaikissa Suomen kaupungeissa, ja sanomalehtiin oli pantu suuria uutisia, joissa huomautettiin tästä ihmeellisestä taidetilaisuudesta, joka oli valmistettu kansalle.

-- Alkakaamme maan sydämestä, sanoi isä Kiljunen.

Tämän tähden he ensimmäiseksi menivät Jyväskylään. Seminaarin juhlasaliin oli valmistettu lava ja näyttämö, missä Kiljuset esiintyivät. Kun herrasväki oli sinne saapunut aivan viime hetkessä, eivät he ennättäneet tarkastaa kaikkia näyttämövehkeitä, ja sen vuoksi tapahtuikin yhtä ja toista merkillistä. Ensimmäinen näytös ei tuottanut muuta häiriötä kuin sen, että tynnyri, johon Plättä kiipesi, oli niin ahdas, että kun hän pudotti itsensä sen ylälaidalta alas ja putosi pehkuihin, ei hän päässytkään siellä kääntymään niinkuin piti, vaan jäi päälleen pystyyn. Hänen kinttunsa räpyttelivät hyvin pahasti ilmassa. Tiesi, miten hänen olisi käynyt, ellei muuan hyväsydäminen rouva olisi tullut yleisön joukosta ja ottanut Plättää syliinsä saliin. Kiljuset eivät tätä huomanneet laisinkaan. Kun siis tuli se hetki, jolloin Plättä oli löydettävä tynnyristä, ei siellä ollutkaan ketään. Mutta Pulla, joka aina oli viisas, osasi muuttaa näytelmän juonen tapausten mukaan, se meni näyttämön reunalle ja alkoi siinä vimmatusti haukkua.

Toisessa näytöksessä, jossa Plätän piti mennä pesään, ei uunissa, joka oli paperista maalattu, ollutkaan mitään pesän aukkoa. Mutta niin kekseliäs oli Plättä, että hän tyrkkäsi päällään uuniin, se meni puhki ja siitä Plättä meni sisään.

Kolmannen näytöksen saavi oli tuotu näyttämölle täynnä vettä, sillä isä Kiljunen oli sanonut, että hän tarvitsee vesisaavin ja tietysti se käsitettiin sillä tavalla, että siinä piti olla vettäkin. Kun Plättä tuli sen reunalle, katseli hän ensin vettä vähän aikaa, kiipesi sitten takaisin ja tarttui sen laitaan. Ja hän kaasi sen. Eihän tämä olisi käynyt päinsä, ellei saavia olisi pantu pienen rahin päälle seisomaan. Vesi meni kaikki yleisön puolelle ja siitä syntyi sellainen hälinä vähäksi aikaa, että Kiljuset tulivat näyttämön takaa katsomaan, mitä oli tapahtunut. Pian oli kaikki kunnossa, tyhjä saavi jälleen pystyssä ja Plättä kiivennyt sinne.

Neljännessä näytöksessä esiintyi äiti Kiljunen lintuna. Hän oli ottanut jalkaansa isä Kiljusen alushousut ja ylleen ihopaidan, ja siivet oli tehty vanhan pöytäliinan kappaleista, jotka olivat kiinnitetyt käsivarsiin ja siiven ruodot oli tehty kahden vanhan sateenvarjon raudoista. Pyrstönä hänellä oli metson pyrstö, joka oli pantu kiinni nuorilla hänen vyölleen. Hän muistutti aivan elävästi Gallen-Kallelan maalaamaa Louhen kuvaa "Sammon ryöstössä". Hänen ilmestymisensä herätti suurta ihastusta.

Seuraava kaupunki oli Vaasa. Lyseon rehtori ja yhteiskoulun johtajatar olivat päättäneet, etteivät lapset saa mennä katsomaan Kiljusten kiertuetta, joka antoi näytäntönsä kaupungin teatterihuoneella. Tämän vuoksi naulasivat he katujen kulmiin suuret paperit, missä lapsia kiellettiin menemästä teatteriin. Tietysti kaikki silloin menivät sinne. Rehtori ja johtajatar asettuivat teatterihuoneen portaille vahtiin molempien koulujen vahtimestarit mukanaan, kummallakin hiilihanko kädessään. Johtajatar huusi niin, että hänen äänensä oli aivan käheä ja silmälasit tipahtivat aina vähän väliä hänen nenältään. Ja he saivat lapset estetyksi pääsemästä sisään.

Teatterissa oli isä Kiljunen tarkastanut, ettei mitään sellaisia häiriöitä kuin Jyväskylässä enää tapahtuisi, ja näytäntö sujui sen vuoksi aivan rauhallisesti siksi, kunnes päästiin viimeiseen näytökseen. Muutamat lyseon alaluokan pojista olivat pujahtaneet näyttämölle, sillä he tahtoivat ainakin nähdä Plätän. Ja silloin parin pahankurisen pojan mieleen juolahti kostaa johtajalle ja johtajattarelle. He sieppasivat Plätän syliinsä ja läksivät juoksemaan karkuun.

Teatterin luota johtaa kaupungin halki Puistokatu. Tätä myöten pojat alkoivat juosta huutaen teatterin lähellä oleville koululaisille:

-- Plättä on meillä!

Kaikki tietysti läksivät suurella riemulla jälestä. Johtaja kiljaisi kauhusta, johtajatar oli pyörtyä. Molemmat menivät teatteriin ja kiljuivat:

-- Plättä on varastettu!

Aijai, mikä metakka siitä syntyi. Näyttämöllä oli isä Kiljunen etsinyt Plättää. Ja kun hän tämän kuuli, niin hän ryntäsi heti näyttämöltä katsomoon ja siitä suoraa päätä kadulle. Äiti Kiljunen, joka oli jo pukeutunut linnuksi, tuli hänen jäljestään. Nyt juostiin pitkin puistokäytävää kirkon ohitse, Plättää kantavat pojat edellä, toiset lapset heidän jäljestään ja sitten Kiljuset koko yleisön keralla.

Puistokadun keskellä on Topeliuksen kuvapatsas. Pojat kiipesivät sen päälle ja asettivat Plätän istumaan setä Topeliuksen hartioille. Plättä piti Topeliuksen kaulasta kiinni ja hirnui ilosta, sillä tämä oli kovin hauskaa Plätän mielestä.

Kun äiti Kiljunen pääsi patsaan luo, oli hän niin hätääntynyt, ettei hän ensin aluksi tiennyt, mitä hänen piti tehdä. Hän vain juoksi patsaan ympäri leksuttaen siipiään ja kiljui. Pojat kiipesivät patsaalle, ottivat Plätän alas ja nyt he kaikki palasivat teatterihuoneelle.

Mutta yleisö ei enää tullutkaan sinne, sillä kaikki luulivat, että tämä oli ollut viimeinen näytös. Seuraavana päivänä olivat lehdissä arvostelut ja niissä sanottiin, että lyseon rehtori ja yhteiskoulun johtajatar suorittivat tilapäiset osansa näytelmässä tavattoman etevästi ja suurella antautumisella ja innostuksella.

Sitten Kiljuset tulivat Kokkolaan, missä näytäntö annettiin yhteiskoulun juhlasalissa. Täällä Kiljuset näkivät kaupunkilaisten noudattavan aivan samanlaista tapaa kadulla kävellessään kuin hekin. Kukaan ei kävellyt nimittäin kaupungin pääkadun katukäytävillä vaan aina keskellä katua.

Kiljuset olivat jo niin tottuneet näyttelemiseen, ettei esiintymisessä tapahtunut mitään häiriötä. Ihastus olikin sen vuoksi tavattoman suuri. Näytännön jälkeen muutamat pojat, jotka olivat kovasti rakastuneet Plättään, tahtoivat, että hänelle oli osoitettava kunnioitusta aivan samoin kuin suurille taiteilijoille osoitetaan. He vaativat siis, että Plättä oli teatterista vietävä kotiin vaunuissa, joita ihmiset vetävät. Ja vaunuja vetämään he tahtoivat asettaa opettajansa. Nämä hankasivat kovasti vastaan ja sanoivat:

-- Tästähän tulee oikeaa plättäntuuta, emmekä me sellaiseen suostu!

Mutta erään tehtailijan pojat olivat kuulleet vanhempiensa sanovan, että nykyään voi saada mitä tahansa, kun vain väittää, että se on kansan tahto. He siis huusivat:

-- Opettajien täytyy! Se on kansan tahto!

Ja silloin heti opettajat suostuivat. Kun siis Kiljusen herrasväki meni asemalle, se oli juhlallista. Edellä kulki Pulla, sitten vetivät opettajat rattaita, joilla Plättä istui äitinsä sylissä. Kiljusen pojat kävelivät rattaitten vieressä ja isä niiden takana. Kaikki koulun partiopojat ja -tytöt muodostivat kunniakujan, käsissään pitkät kepit.

Raahessa, jonne Kiljusen herrasväki sitten saapui, olisi näytäntö sujunut aivan erinomaisesti, ellei heti alussa olisi tapahtunut pientä selkkausta. Ja sen sai Pulla aikaan. Kun Raahe on vanha merikaupunki, haisee siellä kaikki mereltä, siis suolaiselta. Ja tästä hajusta ei Pulla ensinkään pitänyt. Rakennuksessa, missä näytännöt annettiin, oli vahtimestarina entinen merimies, josta ei suolainen haju ollut koskaan lähtenyt. Pulla alkoi kiivaasti häntä haukkua. Mies suuttui ja potkaisi Pullaa. Pulla suuttui vielä enemmän ja kävi hänen housunlahkeisiinsa kiinni. Eihän vanhalla merimiehellä koskaan housut ole kiinni muuta kuin vyöllä. Kun siis Pulla oikein kovasti kiskoi, luisuivat housut vyön alta. Sitä on mahdotonta selittää, mutta se vain lopputulos oli, että Pullalla oli vähän ajan päästä miehen housut suussaan ja läksi niiden kera juoksemaan yleisön puolelle. Eihän kukaan mies voi olla ilman housuja. Tämäkin läksi siis ottamaan niitä pois. Pulla juoksi tuolien ja penkkien alitse ja mies hänen jäljestään. Kaikki koettivat ottaa Pullaa kiinni, mutta se ei onnistunut. Se läksi ulos ja mies hänen jäljestään. Mutta nyt täytyi jo näytännön alkaa. Isä Kiljunen ei ensin tiennyt, miten ensimmäinen näytös esitettäisiin, kun Pulla oli poissa, sillä Pullallahan oli siinä hyvin tärkeä osa, kun se haisteli, missä Plättä oli. Lopulta isä pelasti näytelmän juonen, kulkien hän vuorostaan nelinkontin pitkin maata ja haistellen.

Ja tultiin Ouluun. Työväentalo oli tungokseen asti täynnä väkeä ja odotus sekä jännitys oli suuri. Kun Plättä ensimmäisessä näytöksessä tuli näyttämölle ja alkoi kontata tynnyriä kohden, nousi hän seisaalleen ja katseli yleisöön päin. Aivan eturivissä istui eräs vanha koulunrehtori. Plättä tahtoi sanoa tälle jotain ystävällistä ja osoittaen sormellaan häntä lausui:

-- Plut, plut!

Kaikki ihmiset kääntyivät rehtoriin päin ja nauroivat. Kaikki olisi pysähtynyt tähän, ellei Plätän mieleen olisi juolahtanut ruveta retkumaan. Hän siis seisoi paikallaan ja nytkytti ruumistaan ja nauroi. Rehtori suuttui ja luuli Plätän jollain tavalla häpäisevän häntä, joka oli entinen eduskuntalainen; hän nousi seisomaan ja piti oikein kasvatusopillisen esitelmän Plätälle, johon tämä vastasi:

-- Plät, plät!

Yleisö luuli tämän kaiken kuuluvan näytelmään ja taputti hurjasti käsiään.

Viimein Plättä kiipesi tynnyriin ja näytäntöä voitiin jatkaa. Mutta neljännen näytöksen aikana, kun linnun piti riistää Plättä, tekikin tämän äkkiä mieli päästä vanhan rehtorin luo. Hän läksi siis yleisön puolelle. Äiti Kiljunen tulla haapparoi suurine siipineen näyttämölle ja etsi Plättää.

-- Prää! huusi silloin Plättä, joka oli kiivennyt rehtorin polvelle.

Äiti Kiljunen ei ollut yhtä taitava kuin isä Kiljunen muuttamaan kappaletta, sillä eihän hän sitä ollut kirjoittanutkaan, eikä siis osannut panna omiaan siihen. Hän läksi yleisön puolelle. Muutamat pikku tytöt, jotka istuivat lähellä, pelästyivät tätä suurta hirveää lintua ja alkoivat parkua. Äiti Kiljunen koetti heitä rauhoittaa ja hyppeli heidän edessään. Mutta siitä tytöt vielä enemmän alkoivat huutaa. He pakenivat näyttämön puolelle. Pian olivat kaikki pienet lapset siellä, ja äiti Kiljunen hyppeli yleisön puolella. Saatiinhan näytäntö viimein loppumaan, vaikka ainoastaan sillä tavalla, että rehtori meni näyttämölle ja piti sieltä oikein innostuttavan ja isänmaallisen puheen. Mutta kun yleisö viimein läksi teatterista, ei se oikein ollut selvillä siitä, miten näytelmä päättyy, kun sitä häiriöittä näytellään.

Näytännön jälkeen meni koko Kiljusen herrasväki katsomaan koskea. Isä Kiljunen, jolla oli hyvin suuret ajatukset itsestään, ihmetteli sitä, ettei koskea oltu pysäytetty hänen kunniakseen. Hänelle koetettiin kyllä selittää, että se oli mahdotonta. Mutta isä Kiljunen ei sitä uskonut, vaan sanoi:

-- Puhukaa mitä puhutte! Jos me Kiljuset asuisimme tässä kaupungissa, niin ei meille mikään olisi mahdotonta!

Ja se koski kovasti pohjalaisten kunniaan, sillä he uskoivat voivansa saada mitä tahansa aikaan.

Nukuttuaan yön hotellissa rautatieaseman lähellä he aamulla läksivät etelää kohden ja tulivat Tampereelle. Kyllähän Kiljusen pojat tämän kaupungin tunsivat, sillä täällähän he olivat vähän aikaa kouluakin käyneet.

Tässä kaupungissa tapahtui jälleen näytännön aikana yhtä ja toista huomattavaa. Joku pahankurinen mies alkoi heti ensimmäisen näytöksen aikana matkia koiran haukuntaa Pullan tultua näyttämölle. Pulla höristi korviaan ja ärähti vastaan. Mies haukkui yhä kiivaammin, ja kaikki ihmiset nauroivat nähdessään, miten Pullan karvat kiukusta nousivat pystyyn. Pulla ei enää muistanut laisinkaan osaansa näytelmässä, vaan seisoi lavan etuosassa ja räkätti oikein voimainsa takaa. Ja koko yleisö ryhtyi vuorostaan matkimaan koiran haukuntaa.

-- Tässähän menee kaikki aivan sekaisin, sanoi isä Kiljunen.

Hän tuli äidin ja poikien keralla näyttämölle ja koetti taltuttaa Pullaa. Mutta se ei onnistunut. Pulla läksi juoksemaan pitkin näyttämöä ja Kiljusen herrasväki jäljestä. Yleisö luuli tämän kuuluvan kappaleeseen ja taputti ihastuneena käsiään. Tässä hötäkässä kaatui tynnyri, jonka sisällä Plättä oli, ja alkoi vieriä yleisöön päin. Näyttämön ja katsomon välillä oli syvennys orkesteria varten, ja kun nyt ei soittokuntaa tarvittu, niin oli tämä aukko peitetty laudoilla. Tynnyri vieri tämän laudoituksen päälle. Kiljusen herrasväki riensi näyttämön puolelta pelastamaan Plättää, ja yleisön puolelta tulivat monet samassa tarkoituksessa. Eihän laudoitus sellaista painoa kestänyt, vaan se rusahti rikki, jolloin kaikki putosivat syvennykseen.

Tässä rymäkässä halkesivat isä Kiljusen housut takaosastaan. Kun Plättä tynnyreineen oli saatu nostetuksi ylös, ja kaikki ihmiset olivat kiivenneet jälleen paikoilleen, pyysi isä Kiljunen anteeksi näytännön keskeyttämistä, sillä hänen täytyi ensin ommella housunsa. Mutta siihen yleisö vastasi, että he tahtovat nähdä senkin toimituksen. Ja niin sai isä Kiljunen mennä suulleen tynnyrin päälle ja äiti Kiljunen ompeli siinä kaikkien nähden yleisön laulaessa "Hämäläisten laulua". Toinen ja kolmas näytös kului seikkailuitta, mutta tultiin neljänteen näytökseen, jossa äiti Kiljusen piti olla lintuna, ja siinä tapahtui jälleen odottamattomia asioita. Kun Kiljuset nyt näyttelivät oikeassa teatterissa, oli isä Kiljunen arvellut lisäävänsä vaikutusta viimeisessä näytöksessä sillä, että äiti tulisi lentäen näyttämölle. Tätä tarkoitusta varten pantiin kattoon köysi, joka sidottiin äidin vyötäröille, ja kaksi vahvaa miestä oli näyttämön takana kiskomassa häntä ilmaan.

-- Ylös! komensi isä Kiljunen.

Silloin miehet kiskaisivat, ja äiti Kiljunen lensi ilmaan. Mutta millä tavalla! Nuora oli sidottu huonosti tai oli äiti Kiljusen ruumiin paino aivan toisenlainen kuin muiden ihmisten, seuraus vain oli se, että hän tuli roikkumaan pää alaspäin ja hädissään hän räpytteli siipiään ja kiljui kauheasti.

Isä Kiljunen näki tämän, suuttui ja löi miehiä huutaen:

-- Senkin tyhmeliinit! Tapetut linnut pannaan roikkumaan pää alaspäin, ei elävät!

Miehet säikähtivät ja päästivät köyden käsistään.

Roiskis! Samassa putosi äiti Kiljunen näyttämölle päälleen. Mutta semmoisia ihmisiä Kiljuset olivat, ettei heille koskaan mitään vahinkoa tapahtunut, ei nytkään. Äiti keikahti siitä istualleen ja sitten yhteen kyytiin meni kaksi kertaa itsensä ympäri.

Muita onnettomuuksia ei tapahtunut, mutta riittihän sekin jo yhden kaupungin osalle.

Tultuaan Turkuun joutuivat Kiljuset teatterilla kovan kurin alaiseksi. Täällä oli vahtimestari, joka sanoi, että hän tietää kaikki asiat paremmin kuin koskaan Kiljusen herrasväki. Kylläpä isä Kiljunen tästä suuttui, sillä hänhän oli omasta mielestään maailman viisain mies. Herrasväki piti neuvottelua ja päätti kostaa vahtimestarille.

Ensimmäiseksi toimi Plättä. Ollessaan näyttämöllä kappaleen alussa hän huomasi vahtimestarin seisovan näyttämön sivulla katsomassa heitä. Plättä, joka, niinkuin tiedämme, oli ikäänsä katsoen hyvin väkevä lapsi, konttasi vahtimestarin luo, tarttui äkkiä tämän kinttuihin kiinni ja samassa oli mies kumossa. Hän kaatui näyttämön puolelle yleisön suureksi ihastukseksi, ja Plättä sai aivan myrskyiset kättentaputukset osakseen, kun ennätti vahtimestarin maatessa näyttämöllä kiivetä hänen selkäänsä ja nousten siinä seisomaan rupesi retkumaan. Vahtimestari nousi, Plättä siirtyi pitkin hänen selkäänsä ja tuli viimein hänen hartioilleen ja lopulta pään päälle yhä siinä retkuen. Vahtimestari ei uskaltanut liikahtaa peläten Plätän putoavan. Äkkiä Plättä tuli vakavaksi ja lakkasi retkumasta.

Mitä olikaan tapahtunut? Plättä oli kostanut. Vahtimestari oli lopulta aivan märkä. Arvaahan, mistä hän oli vettä päähänsä saanut.

Toisen näytöksen aikana heräsi Plätässä ajatus, jonka hän toteuttikin. Vahtimestarilla oli kihara tukka ja tämä viekoitteli kovasti Plättää, joka hyvin mielellään tarttui ihmisten tukkaan. Kun siis Plättä meni pesään ja vahtimestari oli mennyt pesän sisälle ottaakseen Plätän vastaan, tarttui Plättä hänen tukkaansa ja oikein lujasti tarttuikin. Kuului hirveä hätähuuto, sillä kiharatukkaisilla on aina kovin arka päänahka, ja kun vielä Plättä oikein täydellä voimalla tarrasi, niin tuntuihan se. Vahtimestari ei muistanut enää, missä hän olikaan, vaan koetti irtaantua Plätästä, ja silloin kaatua romahti koko uuni näyttämölle ja vahtimestari oli jälleen yleisön katseltavana. Tietysti Kiljuset eivät rientäneet ollenkaan hänelle avuksi, vaan antoivat hänen yksinään suoriutua Plätästä. Ja sepä oli vaikeaa. Plättä tarrasi yhä lujemmin kiinni. Vahtimestari ravisti päätään, Plättä heilui. Hän kiskoi Plättää alaspäin, mutta Plättä kirkaisi niin, että koko teatteri kaikui. Ei vahtimestari olisi päässyt tästä takkiaisesta irti, ellei hän olisi keksinyt erästä hyvin sukkelaa tuumaa. Hän meni erääseen kohtaan näyttämöllä, jossa hän voi tarttua sähkölankoihin käsillään, ja antoi virran kulkea läpi ruumiinsa.

Plättä tipahti aivan kuin omena puusta maahan saatuaan sähköiskun.

Kolmannen näytöksen aikana oli vahtimestari päättänyt kostaa Kiljusen herrasväelle. Ja hän keksi oikein oivallisen tuuman. Kun tässä näytöksessä piti olla vesisaavi, johon Plätän piti mennä, niin hän laittoi saavin pohjaan reiän ja siihen kiinnitti permannon läpi näyttämöllä olevan palopostin letkun. Ja sitten hän asettui seisomaan palopostin viereen pitäen kättään vesijohdon hanassa. Hän hymyili, aijai, kuinka vahingoniloisesti hän hymyili!

Mitään pahaa aavistamatta ryömi Plättä saaviin. Samassa väänsi vahtimestari vesijohdon auki. Suuri suihku tuli äkkiä saavista ja nosti mukanaan Plätän ilmaan. Ja tämän suihkun varassa Plättä pysyi kauan aikaa korkealla. Mutta eihän äiti Kiljunen tällaista voinut katsella. Hän ryntäsi näyttämölle, tarttui saavin pohjassa olevaan letkuun ja suuntasi äkkiä suihkun vahingonilosta hymyilevää vahtimestaria kohden. Vahtimestari koetti juosta pakoon, mutta aina vain paksu vesisuihku osui häneen. Hän koetti juosta näyttämön poikki karkuun, mutta silloin äiti suuntasi suihkun taas häneen, ja kun vahtimestari sattui olemaan yleisön ja äiti Kiljusen välissä, meni suihku suoraan yleisöönkin. Kylläpä siellä syntyi kirkuna ja parkuna, poru ja huuto, kun ihmiset saivat täyden suihkun vasten kasvojaan. Äiti riensi katsomaan, mikä hätä oli katsojien joukossa, pitäen letkun päätä kainalossaan.

-- Kääntäkää torvi toisaanne! huusivat ihmiset.

Äiti totteli ja nosti letkun päätä hiukan ylöspäin, ja silloin suihku osui ensimmäisellä rivillä olevien päälle.

-- Ei saa tänne suihkuttaa! huusivat nämä.

Äiti nosti taas letkua ja silloin vesi meni toiselle riville.

Luru huomasi viimein, mistä vesi tuli letkuun, meni sulkemaan hanan ja yleisö pääsi rauhoittumaan.