Part 30

-- Totuuden nimessä voin vakuuttaa, ettei Don Rodrigossa tällä kertaa ole syytä. Mutta hänen asiansa on hyvin arveluttava ja, kuten jo sanoin, ei kukaan muu kuin arvoisa setä voi...

-- No, no, saammehan nähdä.

-- Siellä on muuan kapusiinilais-munkki, joka on ahdistanut serkkuani; ja asia on nyt sillä kannalla, että...

-- Kuinka monta kertaa olenkaan sanonut teille molemmille, että täytyy antaa munkkien olla omilla aloillaan. On jo kylliksi niistä kaikista selkkauksista ja huolista, joita nuo ihmiset tuottavat sille, jonka velvollisuus on, joka on saanut tehtäväkseen...

Ja tässä hän päästi pullistetuista poskistaan aimo puhalluksen.

-- Mutta te saatatte välttää heitä.

-- Setä hyvä, tässä on velvollisuuteni teille huomauttaa, että Rodrigo olisi häntä välttänyt, jos se olisi ollut mahdollista. Munkki pitää hänelle vihaa ja on yrittänyt häntä kaikin tavoin ärsyttää.

-- Mitä hiidessä siis tuolla munkilla on veljenpoikaani vastaan?

-- Ennen kaikkea tämä munkki on raju mies, ja sellaisena tunnettukin, ja on ottanut oikein urakalleen hakea riitaa aatelisten kanssa. Tämä munkki suojelee, ohjaa -- tai miten oikein sanoisin -- erästä sikäläistä maalaisnaista, ja tätä olentoa kohtaan hän tuntee rakkautta ... enpä suorastaan tahdo väittää itsekästä, mutta hyvin mustasukkaista, epäluuloista, hyvin herkkää...

-- Ymmärrän, sanoi kreivi; ja luonnon hänen kasvoihinsa luomaan tomppelimaisuuden ilmeeseen, jota myöhemmin moneen kertaan oli verhonnut ja peittänyt valtioviisauden juonittelu, liittyi ilkeyden välkähdys, joka vaikutukseltaan oli vallan erinomainen.

-- No niin, jo joku aika sitten, jatkoi Attilio, tämän munkin mieleen on juolahtanut, että Rodrigo olisi saanut päähänsä jonkinlaisia tarkoituksia tähän tyttöön nähden...

-- Saanut päähänsä, saanut päähänsä... Tunnenpa minäkin hänet, tuon arvoisan Don Rodrigon. Ja tarvittaisiin toisenkykyistä asianajajaa, kuin te, häntä näissä asioissa puolustamaan.

-- Anteeksi, herra setä. Olen varsin taipuvainen uskomaan, että Don Rodrigo on saattanut tehdä pilaa kohdatessaan hänet kerran maantiellä. Onhan hän nuori, eikä päällepäätteeksi ole kapusiinilainen. Mutta nämä ovat sellaisia mitättömyyksiä, joita ei kannata kertoa sedälle. Mutta vakavaa tässä on se, että munkki on ruvennut puhumaan Don Rodrigosta kuin konnasta ja että koettaa yllyttää häntä vastaan koko paikkakunnan...

-- Entä toiset munkit?

-- He eivät sekaannu asiaan, sillä tietävät virkaveljensä olevan huimapään ja kunnioittavat suuresti Rodrigoa. Mutta toiselta puolen tällä munkilla on ääretön vaikutusvalta seudun väestön keskuudessa, sillä hän esiintyy myös pyhänä miehenä, ja...

-- Oletan, ettei hän tiedä Rodrigon olevan veljenpoikani...

-- Ettäkö ei sitä tietäisi? Tämä seikka häntä vielä kahta pahemmin villitsee.

-- Kuinka? Kuinka?

-- Toitottaahan hän juuri jokaiselle, että riitaisuutensa Don Rodrigon kanssa häntä kahta enemmän huvittaa, tällä kun on luonnollinen suojelija, nimittäin sen arvoinen mies kuin te, setä hyvä. Lisäksi hän sanoo nauravansa ylhäisille ja valtiomiehille ja että Pyhän Fransiskuksen köysi sitoo miekatkin, ja...

-- Kirotun uskalias munkki! Mikä onkaan hänen nimensä?

-- Veli Cristoforo, kotoisin ------sta, sanoi Attilio.

Ja kreivi-setä, puhkuen ja puhaltaen, otti esiin laatikosta pienen muistiinpanokirjan ja kirjoitti siihen tuon nimi-paran. Tällävälin Attilio jatkoi:

-- Tuo munkki on aina ollut tuollainen levoton mies. Hänen elämäkertansa on tunnettu. Hän oli alhaista sukua, hänellä oli muutamia kolikoita taskussa, ja sentähden hän muka tahtoi kilpailla kotiseutunsa jalosukuisten kanssa. Ja kun hänen ei onnistunut vetää vertoja heille, hän raivoissaan tappoi yhden heistä. Välttääkseen hirsipuun hän sitten rupesi munkiksi.

-- Hyvä! Mainiota! Saammehan nähdä, saammehan nähdä, sanoi kreivi, yhä edelleen äänekkäästi huohotellen.

-- Ja nyt, jatkoi Attilio, hän on entistään raivostuneempi, muuan rakas tuumansa kun on rauennut. Ja tästä arvoisa setä saattaa saada oikean käsityksen siitä, mikä oikeastaan on tuo mies. Hän tahtoi naittaa suosikkinsa. Johtuiko tämä siitä, että hän tahtoi suojella häntä maailman vaaroilta, ymmärrättehän, vai jostakin toisesta syystä, mutta kaikin mokomin hän hänet tahtoi naittaa. Ja hän oli löytänyt sopivan miehen ... toisen suosikin, henkilön, jonka nimen mahdollisesti ja varmastikin setä tuntee, sillä oletan, että salainen neuvosto on käsitellyt tämän arvoisan yksilön asiaa.

-- Kuka hän on?

-- Silkinkehrääjä, Lorenzo Tramaglino, hän joka...

-- Lorenzo Tramaglino! huudahti kreivi-setä. Yhä parempaa ja parempaa. Hyvä, arvoisa luostariveli. Todellakin ... epäilemättä ... hänellä kirje eräälle ... on vahinko, ettei ... mutta vähät siitä. Kaikki käy hyvin. Ja minkätähden Don Rodrigo ei virka minulle mitään kaikesta tästä, miksi antaa hän asioiden mennä näin pitkälle ja miksi ei hän käänny sen puoleen, joka voi ja tahtoo ohjata ja tukea?

-- Sanon teille totuuden tässäkin suhteessa. Toiselta puolen tietäen kuinka paljon ikävyyksiä ja asioita sedällä on päässä ... (tämä huohotti ja siveli kädellään päätään ikäänkuin osoittaakseen, miten suuri vaiva hänellä oli niitä kaikkia siinä säilyttää) hän ei ole hennonnut, jatkoi Attilio, tuottaa teille lisähuolta. Ja sanonpa teille kaiken: mikäli olen saattanut ymmärtää, hän on niin kiusaantunut, niin pois suunniltaan tuon munkin konnankujeista, että häntä paljon enemmän haluttaa hankkia itselleen oikeutta omalla kädellään, yhdellä iskulla, kuin saavuttaa sitä säännöllisellä tavalla, varovaisuuden tai arvoisan sedän käden avulla. Minä olen koettanut heittää vettä tuleen. Mutta huomattuani asian saavan pahan käänteen, katsoin velvollisuudekseni ilmoittaa tämän kaiken sedälle, joka kuitenkin on suvun pää ja tuki...

-- Olisi ollut parempi, jos olisit puhunut aikaisemmin.

-- Se on totta. Mutta toivoin yhä, että asia olisi itsestään rauennut, ja että munkki lopulta tulisi järkiinsä, tai että hän poistuisi luostarista, kuten usein on kapusiinilaisten laita, jotka milloin ovat siellä milloin täällä. Ja silloinhan kaikki olisi ollut lopussa. Mutta...

-- Nyt tämän asian järjestäminen jää minun toimekseni.

-- Niin minäkin olen ajatellut. Sanoin itsekseni: setä, joka on niin teräväpäinen, niin vaikutusvaltainen, epäilemättä osaa häätää skandaalin ja samalla pelastaa Rodrigon, ja pohjaltaan myös oman kunniansa. Tuo munkki, ajattelen, kömpii aina Pyhän Fransiskuksen köyden turviin, mutta tuota köyttä ei ehdottomasti sopivimmin tarvitse sitoa vatsan ympärille. Arvoisalla sedällä on tuhat keinoa, joita minä en tunne. Tiedän, että luostaripiirin esimies tuntee, ja syystä, suurta kunnioitusta teitä kohtaan! Ja jos setä katsoo tässä asiassa parhaaksi keinoksi antaa tuon munkin vaihtaa ilmanalaa, niin parilla sanalla...

-- Jättäkää, herraseni, huoli tämän asian pohtimisesta sille, jolle se kuuluu, sanoi hieman äreästi kreivi-setä.

-- Niin, se on totta! huudahti Attilio, pudistaen kevyesti päätään ja säälivästi hymyillen itselleen. Olenko minä todella mies antamaan neuvoja sedälle. Mutta lämmin huoleni perheen kunniasta panee minut lörpöttelemään. Ja pelkäänpä tehneeni toisenkin tyhmyyden, hän lisäsi miettiväisen näköisenä: pelkään että olen saattanut Rodrigon epäedulliseen valoon sedän silmissä. En saisi rauhaa, jos olisin saattanut teidät luulemaan, ettei muka Don Rodrigo tuntisi teitä kohtaan kaikkea sitä luottamusta, kaikkea sitä alistuvaisuutta, jota on velvollinen tuntemaan. Suvaitkaa uskoa arvoisa setä, että hän tässä suhteessa suorastaan...

-- No, no. Miten voisittekaan te kaksi tehdä toisillenne väärin. Pysyttehän ystävinä, kunnes jompikumpi teistä tulee järkeväksi. Te huimapäät, aina te teette jotain ajattelematonta, ja minun tehtäväkseni jää sitä korjata! Kykenettepä saattamaan minutkin ajattelemattomaan tekoon ... niin te kaksi tuotatte minulle enemmän huolta -- saattaa kuvitella miten täysin poskin hän tässä henkeään puhalteli ulos -- kuin kaikki nämä siunatut valtion asiat.

Attilio toi vielä esiin jonkun anteeksipyynnön, lupauksen, kohteliaisuuden, sanoi hyvästi ja meni.

-- Koettakaa olla hieman järkeviä, näin kuului kreivi-sedän tavallinen jäähyväislause veljenpojilleen.

YHDEKSÄSTOISTA LUKU.

Ken nähdessään huonosti viljellyllä pellolla jonkun metsäkasvin, kuten esim. kookkaan suolakkaan, tahtoisi tarkalleen tietää, onko se kasvanut itse pellolla syntyneestä idusta vai tuulen tai linnun siihen pudottamasta siemenestä, turhaan tätä asiaa pohtisi, koskaan löytämättä ratkaisua.

Samoin emme me saata sanoa, oliko kreivi-sedän päätös turvautua luostaripiirin esimieheen, tämän sekavan solmun sopivimpana katkaisijana, itsestään syntynyt hänen aivoissaan, vai oliko se siihen johtunut Attilion viittauksesta.

Varmaa ainakin on, ettei tämä ollut sattumalta lausunut tuota sanaa. Ja vaikka hän hyvin saattoi odottaa, että näin selvä viittaus oli nostava kreivi-sedän herkän epäluuloisen itserakkauden, hän kuitenkin oli tahtonut vilahuttaa tätä apukeinoa hänen silmiensä edessä, osoittaakseen tietä, jota myöten hän halusi hänen astuvan. Toiselta puolen tämä keino oli niin kreivi-sedän luonteen mukainen, siihen viittasivat asianhaarat niin selvästi, että saattaa varmasti olettaa hänen ilman tuollaista viittaustakin sen keksineen, olihan kysymys siitä, että jo yleisesti tunnetussa taistelussa, ei mies, joka kantoi hänen nimeään, hänen oma veljenpoikansa, joutuisi tappiolle. Tämä oli seikka, joka hyvin läheisesti koski hänen vaikutusvaltaansa, mikä oli hänelle niin ylen kallisarvoinen. Se hyvitys, jonka hänen veljenpoikansa itse olisi voinut itselleen hankkia, olisi ollut tautia pahempi lääke, selkkauksien lähde, ja tämä oli, maksoi mitä maksoi, ehkäistävä, ja aikaa hukkaamatta. Jos hän olisi käskenyt Rodrigon tällöin lähtemään linnastaan, tämä luultavasti ei olisi totellut. Ja jos olisi totellut, niin olisihan se ollut taistelukentän luovuttamista, se olisi ollut hänen oman perheensä peräytymistä luostarin tieltä.

Käskyt, lain valta ja kaikki tämänkaltaiset peljätykset olivat täydelleen tehottomat tällaiseen vastustajaan nähden. Luostari- ja maallikkopapit olivat täydelleen vapaat joutumasta maallisen tuomioistuimen eteen. Ja tämä vapaus ei ainoastaan käsittänyt henkilöitä, vaan myös heidän asuinpaikkojaan. Tämä on tosiseikka, jonka kaikki tietävät, nekin, jotka eivät olisi lukeneet muuta historiaa kuin tämän teoksemme.

Kaikki, minkä saattoi tehdä tällaiselle vastustajalle oli se, että poisti hänet seudulta. Ja ainoa keino panna tämä toimenpide täytäntöön oli kääntyä luostaripiirin esimiehen puoleen, jonka mielivallasta riippui tuon henkilön jääminen tai poistaminen.

Luostaripiirin esimies ja kreivi olivat vanhoja tuttavia; he tosin olivat tavanneet toisensa harvoin, mutta joka kerta kun tämä oli tapahtunut, he olivat toisilleen ilmaisseet harrasta ystävyyttä ja tuhlaillen tarjonneet toisilleen palvelusta. On joskus helpompi tulla toimeen henkilön kanssa, joka on useampien johtaja, kuin jonkun yksityisen hänestä riippuvan kanssa. Sillä jälkimäinen pitää silmällä yksinomaan omaa asiaansa, tuntee vaan omaa intohimoaan ja huolehtii ainoastaan omasta edustaan, kun sitävastoin edellinen yhdellä ainoalla katseella havaitsee sata eri suhdetta, sata seurausta ja etua, sata pelastettavaa seikkaa, ja näin saattaa häneen vaikuttaa sadalta eri taholta.

Perinpohjaisen harkinnan jälkeen kreivi-setä eräänä päivänä kutsui päivällisille luostaripiirin esimiehen ja valitsi hänelle ylen viekkaasti keksien mitä valituimpia pöytävieraita. Näiden joukossa oli muutamia hänen sukulaisiaan, joilla oli mitä ylhäisin nimi, niitä, joiden pelkkä perhenimi oli loistava arvonimi ja jotka ryhdikkäästi jonkunmoisella synnynnäisellä varmuudella ja suojelevaisuuden äänenpainolla suuruutensa yläilmoista suvaitsivat tuttavallisesti puhua suurista asioista. Näiden onnistui, sitä nimenomaan tavoittelematta, joka hetki herättää ja vahvistaa käsitystä suuruudestaan ja voimastaan. Vieraiden joukossa oli myös jokunen määrä henkilöitä jotka olivat kiintyneet taloon perinnöllisen ystävyystunteen ja isäntään elinaikaisen orjamaisuuden nojalla. Nämä henkilöt olivat lientä tarjottaessa sanoneet niin ja amen kaikkeen, tehden sen suullaan, silmillään, korvillaan, koko päällään, koko ruumiillaan, koko sielullaan, ja kun oli ehditty jälkiruokaan, olivat he saaneet erään vieraista niin pitkälle, ettei tämä enää muistanut miten menetellä, kun piti sanoa ei.

Kun oli istuttu pöytään, kreivi-isäntä pian käänsi keskustelun Madridia koskeviin asioihin. Roomaan kuljetaan useampia teitä;[31] Madridiin hän kulki joka tietä. Hän puhui hovista, kreivi-herttuasta, ministereistä, kuvernöörin perheestä, härkätaisteluista, mitkä viimemainitut hän osasi täydelleen kuvata, hän kun oli ollut sellaisessa läsnä ja nauttinut tästä näytelmästä eräältä Escurial-linnan ylhäiseltä paikalta. Mainitusta linnasta hän saattoi tehdä selkoa yksityiskohtia myöten, sillä muuan kreiviherttuan suosikki oli hänelle näyttänyt kaikki sen sopet. Jonkun aikaa koko pöytäseura, kuulijakunnan tavoin kuunteli yksinomaan tarkkaavaisesti häntä; sitten se jakautui yksityiskeskusteluihin. Kreivi-setä kertoi silloin edelleen koko joukon tuollaisia hupaisia juttuja vieruskumppanilleen, luostaripiirin esimiehelle, joka häiritsemättä antoi hänen niitä loppumattomiin lasketella. Mutta äkkiä kreivi muutti puheainetta ja käänsi sen pois Madridista; ja hovista hoviin, arvosta arvoon hän ohjasi sen kardinaali Barberiniin, joka oli kapusiinilainen ja silloisen paavin, Urbanus VIII:nnen veli.

Lopuksi täytyi kreivin antaa toistenkin vähän puhua ja vuorostaan kuunnella, ja ottaa huomioon, että maailmassa oli sellaisiakin henkilöitä, jotka eivät tanssineet yksinomaan hänen pillinsä mukaan. Vähän senjälkeen noustiin pöydästä, ja kreivi pyysi esimiestä tulemaan hänen kanssaan viereiseen huoneeseen.

Kaksi voimanedustajaa, kaksi valkopäätä, kaksi täydellistä kokemusta oli tässä vastatusten. Hänen ylhäissukuisuutensa pyysi hänen korkea-arvoisuuttaan istumaan, istui itsekin ja alkoi:

-- Huomioon ottaen ystävyyden, joka vallitsee meidän välillämme olen katsonut soveliaaksi ilmaista teidän Korkea-Arvoisuudellenne asian, joka koskee meitä molempia ja joka on ratkaistava meidän kahden kesken, ilman että se kulkee toisten käsien kautta, jotka voisivat... Sentähden minä verukkeitta, vilpittömästi, suoraan sanon teille mistä on kysymys; ja olen varma siitä että pari sanaa vaihdettuamme asiasta sovimme. Teidän luostarissanne Pescarenicossa, on muuan munkki Cristoforo, kotoisin ------sta?

Luostaripiirin esimies nyökäytti myöntäen päätänsä.

-- Suvaitkoon siis Teidän Korkea-Arvoisuutenne sanoa minulle vilpittömästi, hyvän ystävän tavoin ... tuota henkilöä ... tuota munkkia en persoonallisesti tunne; ja kuitenkin tunnen paljon kapusiini-munkkeja ja kaikki he ovat kunnon ihmisiä, uutteria, varovaisia, nöyriä: olen aina ollut teidän munkkikuntanne ystävä, aina lapsuudestani asti. Mutta jokaisessa hieman suuressa perheessä ... on aina joku yksilö, joku pää ... ja tuo veli Cristoforo ... tiedän varmalta taholta, että hän on mies ... joka melkoisesti pitää riitaisuuksista ... joka ei ole vallan niin varovainen, niin kunnioittavainen... Lyönpä vetoa, että hän on useammin kuin kerran tuottanut Teidän Korkea-Arvoisuudellenne päänvaivaa.

-- Huomaan hyvin: hän on ottanut jonkun asian ajettavakseen, ajatteli odottaessaan esimies. Se on minun syyni, olisihan minun pitänyt tietää, että tuo siunattu Cristoforo on munkki, jonka on matkustaminen saarnatuolista toiseen, sillä häntä ei koskaan saa jättää samalle paikkakunnalle puolta vuotta kauemmaksi, ei ainakaan maalaisluostariin.

-- Oh! hän sitten sanoi ääneensä: minua suuresti pahoittaa, että Teidän Ylhäisyydellänne on moinen käsitys veli Cristoforosta. Sillä mikäli minä tiedän, hän on tavoiltaan nuhteeton munkki luostarissa ja myös suuresti arvossa pidetty sen ulkopuolellakin.

-- Ymmärrän varsin hyvin, että Teidän Korkea-Arvoisuutenne katsoo velvollisuudekseen... Mutta kuitenkin rohkenen, vilpittömänä ystävänä, ilmaista teille asian, joka on hyvin tärkeä teidän tietää; ja vaikka se jo olisikin tullut tietoonne, minä saatan rikkomatta velvollisuuksiani, huomauttaa teille muutamia seurauksia ... mahdollisia; en sano sen enempää. Me tiedämme, että tuo Cristoforo suojeli erästä tuon paikkakunnan miestä, miestä... Epäilemättä Teidän Korkea-Arvoisuutenne on kuullut hänestä puhuttavan: miestä, joka niin suurta pahennusta nostaen pakeni oikeuden käsistä, tehtyään tuona kauheana Pyhän Martin päivänä tekoja ... oh tekoja! ... tarkoitan Lorenzo Tramaglinoa.

-- Ai, ai, ajatteli esimies; ja hän sanoi: Ensi kerran kuulen puhuttavan tästä yksityisseikasta. Mutta Teidän Ylhäisyytenne varsin hyvin tiennee, että yksi puoli kutsumustamme on juuri siinä, että haemme eksyneitä palauttaaksemme heidät...

-- Tietysti, tietysti. Mutta eräänlaisten henkilöiden suojeleminen!... Ne ovat vaarallisia, ylen arkaluontoisia tehtäviä.

Ja tässä hän ei tapansa mukaan pullistanut poskiaan ja puhaltanut ulos ilmaa, vaan pani suunsa nippuun ja veti sisään ilmaa yhtä paljon kuin muulloin puhalsi ulos. Sitten hän jatkoi:

-- Olen katsonut tärkeäksi antaa Teidän Korkea-Arvoisuudellenne tämän neuvon, sillä jos Roomasta käsin saattaisi saapua teille jotain ... en oikein tiedä miten sanoisin...

-- Olen kiitollinen Teidän Ylhäisyydellenne tästä neuvosta; kuitenkin on minulla edelleen se varma vakaumus, että, jos otetaan asiasta lähemmin selvä, huomataan veli Cristoforon, jos on seurustellut tuon miehen kanssa, tehneen sen yksinomaan aikeissa käännyttää tuon miehen parempiin tekoihin. Veli Cristoforon minä tunnen.

-- Te tiedätte epäilemättä paremmin kuin minä, minkälainen henkilö hän oli maallikkona, ne kauniit urotyöt, jotka hän teki nuoruudessaan.

-- Se on hengellisen puvun kunnia, herra kreivi, että mies, joka maallikkona on saattanut antaa aihetta kulkupuheisiin, puettuaan tuon puvun yllensä, on muuttunut toisenlaiseksi. Ja siitäperin kuin veli Cristoforo on kantanut tuota pukua...

-- Tahtoisin kernaasti sen uskoa; sanon tämän sydämestäni, tahtoisin sen uskoa; mutta joskus, kuten sananparsi sanoo, munkkikaapu ei vielä tee munkkia.

Tämä sananparsi ei tarkalleen sopinut tähän kohtaan. Mutta kreivi oli käyttänyt sitä toisen asemesta, joka oli haamoittanut hänen aivoissaan: Susi pysyy sutena, vaikka se nahkansakin vaihtaa.

-- Minulla on eräitä tietoja, hän jatkoi, eräitä osviittoja.

-- Jos Teidän Ylhäisyytenne, virkkoi luostaripiirin esimies, todella tietää tämän munkin tehneen jonkun hairahduksen -- saatammehan me kaikki erehtyä -- niin teette minulle erityisen palveluksen ilmaisemalla sen. Minä olen esimies, arvoton tosin, mutta tehtäväni on juuri oikaista, keksiä parannuskeinoja.

-- No sanonpa teille; tuohon ikävään asianhaaraan, että veli Cristoforo on ottanut suojelukseensa tuon kyseessä olevan yksilön, liittyy toinen yhtä epämiellyttävä seikka, joka saattaisi... Mutta me molemmat tietysti järjestämme kaikki yhtä haavaa, Nähkääs, tuo samainen veli Cristoforo on antautunut ilmiriitoihin veljenpoikani Don Rodrigo ------n kanssa.

-- Tuo minua pahoittaa, tuo minua sanomattomasti pahoittaa!

-- Veljenpoikani on nuori ja tulinen. Hän tuntee arvonsa, eikä ole tottunut siihen, että häntä yllytetään...

-- On oleva velvollisuuteni ottaa tarkka selvä moisesta seikasta. Kuten jo sanoin Teidän Ylhäisyydellenne -- ja pitkällisen ihmistuntemuksenne ja tasapuolisuutenne nojalla te epäilemättä tiedätte nämä asiat paremmin kuin minä -- me kaikki olemme lihaa ja verta, kaikki alttiina erehtymiselle ... niin hyvin toinen kuin toinenkin -- ja jos veli Cristoforo on hairahtunut...

-- Nähkääs, Korkea-Arvoisuutenne, tällaiset asiat kuten äsken mainitsin, ovat sitä laatua, että me voimme niistä tehdä lopun kahden kesken, haudata ne täällä unhoitukseen ... sillä jos sellaisia seikkoja rupeaa liiaksi penkomaan, saattaa ne kahta pahemmiksi. Teidän Korkea-Arvoisuutenne tietää, miten tuollaisessa tapauksessa käy: moiset riidat ja pistelyt alkavat joskus vallan mitättömästä seikasta, ja sitten ne usein suurenemistaan suurenevat... Ja jos rupeaa hakemaan pahan juurta, niin sattuu jompikumpi näistä kahdesta seikasta: joko ei pääse yrityksen päähän, tai ilmenee satoja uusia selkkauksia. Moiset jutut täytyy tukahuttaa, kerrassaan katkaista, niin Teidän Korkea-Arvoisuutenne: tukahuttaa tai katkaista. Veljenpoikani on nuori; ja tuolla hengenmiehellä, mikäli olen kuullut, on vielä koko nuoren iän into, kaikki nuoren miehen taipumukset. On siis meidän velvollisuutemme, joita painaa vuosien taakka -- liiankin raskas, arvoisa isä, eikö niin? -- on meidän velvollisuutemme olla järkeviä nuorten puolesta ja korjata heidän hullutuksensa. Onneksi siihen vielä on aikaa. Asia ei vielä ole herättänyt melua; saatamme vielä sanoa _principiis obsta_. Täytyy poistaa tuli oljista. Joskus sattuu, että henkilö, joka jossakin ei ole paikallaan, tai joka lisäksi siinä aikaansaa häiriötä, menestyy vallan mainiosti toisaalla. Teidän Korkea-Arvoisuutenne kyllä keksii, minne soveliaasti sijoittaa tuon munkin. Onhan mahdollista sekin, että hän toistenkin silmissä on tullut epäluulonalaiseksi ja että nämä haluaisivat hänen siirtämistään toisaalle, ja lähettämällä hänet johonkin kaukaiselle vaikutusalalle, niin on se yksi matka, mutta kaksi palvelusta. Näin kaikki itsestänsä järjestyy, tai paremmin sanoakseni, ei ole mitään vahinkoa tapahtunut.

Tätä johtopäätöstä esimies oli keskustelun alusta odottanut. -- Hyvä, hyvä, hän ajatteli, huomaan kyllä minne pyrit. Ainahan on niin: niinpian kuin munkkiparka on joutunut tekemisiin teikäläisten kanssa, tai on teillä vähänkin vastuksena, niin heti paikalla esimiehen täytyy antaa hänelle matkapassi, tutkimatta, onko hän väärässä vai oikeassa.

Ja kun kreivi lopetti puheensa ja puhalsi pitkään ulos ilmaa, mikä oli pisteen veroista, sanoi luostaripiirin esimies:

-- Käsitän täydellisesti mitä herra kreivi tahtoo sanoa; mutta ennenkuin otan tämän askeleen...

-- Se on askel, ja se ei ole askel, arvoisa isä. Se on luonnollinen ja tavallinen asia. Ja jos ei ryhdytä tähän toimenpiteeseen ja nopeasti lisäksi, niin aavistan kosolta vastuksia, kokonaista onnettomuuksien sarjaa. En luulisi veljenpoikani ryhtyvän mihinkään äärimäisiin tekoihin ... ja olenhan muuten minä sellaisia estämässä. Mutta sillä kannalla kuin asiat nyt ovat, ellemme me tätä pulmaa täällä kahden kesken selvitä, ja aikaa hukkaamatta, ratkaisevalla iskulla, niin ei ole todennäköistä, että se pysähtyy, että pysyy salassa ... silloin ei ainoastaan veljenpoikani... Me herätämme ampiaispesän, Teidän Korkea-Arvoisuutenne. Nähkääs, me olemme samaa sukua, meillä on sukulaisuussuhteita...

-- Ylen ylhäisiä...

-- Ymmärrättehän: kaikki henkilöitä, joilla on jaloa verta suonissa, ja jotka tässä maailmassa jotain merkitsevät. Kunnia on tässä kysymyksessä; jutusta tulee yhteinen asia ... ja silloin sekin, joka on rauhaa rakastava... Voi, se olisi todella sydäntä särkevää minulle ... jos minun olisi pakko ... minun, joka olen aina niin lämpimästi suosinut kapusiinilais-munkkeja!... Tehdäksenne hyvää, kuten teette, yleisön niin suureksi ylösrakennukseksi, te luostari-ihmiset tarvitsette rauhaa, olla vapaita selkkauksista ja olla sovussa niiden kanssa, jotka... Ja lisäksi heillä on maallikkosukulaisia ... ja nuo ikävät kunnianloukkaus-jutut, jos niitä vaan jatkuu, laajenevat, haaraantuvat ja vetävät lopulta pyörteeseensä puolen maailmaa. Minulla on nyt sellainen virkatehtävä, joka velvoittaa minua ylläpitämään eräänlaista arvokkaisuutta. Hänen Ylhäisyytensä ... herrat virkaveljeni ... varsinkin kun ottaa huomioon tuon toisen asianhaaran ... niin siitä tulee koko säädyn yhteinen asia... Tiedättehän miten tuollaisten asiain käy.

-- On totta, sanoi esimies, että veli Cristoforo on saarnaaja, ja että minä jo hieman olin ajatellut ... minulta juuri kysytään saarnamiestä... Mutta tällä hetkellä, näiden asianhaarojen vallitessa se voisi näyttää rangaistukselta; ja rangaistus ennen tarkkaa tutkintoa...