Chapter 5

MIILI. No, esimerkiksi -- esimerkiksi Niilo.

VILANDER. Niin, Hamari siellä Bakussa. Niin niin, se on totta, hän on rehti mies. Ja aina hyvällä tuulella. Lähettää joka jouluksi meille sata markkaa että saisimme ostaa oikein lihavan kinkun, niinkuin hän kirjoittaa. Mutta nyt hän ei ole antanut kuulla itsestään moneen aikaan.

MIILI. Ei -- eihän tuo ole.

VILANDER. Vai onko tullut häneltä kirjettä? Sinähän sen parhaiten tiedät. Ennen hän aina kirjoitti minulle, mutta nyt kirjeet ovat sinulle osoitetut ties mistä syystä.

MIILI. Mutta sehän on yhdentekevä kun ne kuuluvat meille yhteisesti, pappa.

VILANDER. Mutta minä pelkään ettet sinä lue kaikkea mitä niissä seisoo. Se viimeinenkin kirje näytti niin pitkältä, mutta yks kaks sinä sen vaan minulle luit. Onko teillä joku salaisuus keskenänne, jota ukko höperö ei saa kuulla. Se ei ole kauniisti tehty teiltä, sen sanon.

MIILI. No, onhan meillä tavallaan.

VILANDER. Niin, enkös arvannut oikein!

MIILI. No, tiedä se siis -- hän tulee takaisin kotimaahan.

VILANDER. Mitä? Mistä syystä?

MIILI. Hän saa paikan täällä Suomessa. Mutta sen hän itse voi kertoa sinulle kun hän saapuu.

VILANDER. No, milloinka hän saapuu sitten?

MIILI. Aivan kohta.

VILANDER. Tänäänkö?

MIILI. Niin, tänään. Kyllä hänen tuossa paikassa pitäisi olla täällä.

(Katsoo kelloaan ja menee ikkunan luo.)

VILANDER. No, sepä vasta oikea salaisuus, sen sanon! (Erikseen.) Hyvä, oikein hyvä että tulee, niin hän saa puhua Miilille tästä minun tuumastani. Miili panee paljon arvoa hänen sanalleen. Oivallinen ajatus!

MIILI. Nyt hän tulee!

(Kiirehtii oikealle.)

VILANDER. No, minnekkä sinä nyt juokset --?

MIILI. Menen -- menen vaan hakemaan teetä lisää -- --

(Katoo).

KOLMAS KOHTAUS.

HAMARI. VILANDER.

HAMARI (päivettynyt ja puvussa jotain vierasta). Terve taloon monesta ajasta!

VILANDER. No, terve tuloa! Sepä oikein hauskaa jälleen nähdä sinua! Miili, se veitikka, puhui sinun tulostasi vasta nyt juuri. Paina nyt puuta, veikkoseni, Miili tulee heti.

HAMARI. Niin, täällähän minä taas olen Suomessa takaisin. Olin jo kauvan sitten kyllästynyt siihen mustaan kaupunkiin, jossa ei päiväkään paksujen savupilvien läpi pääse paistamaan ja jossa revolveri kourassa täytyy pakoittaa työmiehet työhön. Ja kun sitten tarjottiin minulle johtajanpaikka tässä uudessa »Orion» yhtiössä, niin ei muuta kuin pillit pussiin vaan ja kiireimmiten valoisata Pohjolaa kohti. Mutta kuinka täällä teillä oikeastaan jaksetaan?

VILANDER. No, senhän tiedät kirjeestämme. Mamman kuoltua kolme vuotta sitten on Miili minulle kaikki kaikessa. Me elämme hänen vaatimattomasta palkastaan, sillä mitä minä ansaitsen puhtaaksikirjoittamisella ja semmoisella pienellä nakertamisella, se ei ole paljon. Minun ainoa pyrkimykseni on nyt vaan saada hänelle hyvän miehen, ennenkuin silmäni ummistan. Mutta siitä puhun vielä sinulle. Mutta mitä sinulle itsellesi kuuluu? Terveenä olet saanut olla, sen näkee jo päältäpäinkin.

HAMARI. No, pysyyhän sitä terveenä kun on yltä kyllin työtä ja muuten vapaa mies.

VILANDER. Niin, sitähän sinä nyt olet. -- Oletko muuten kuullut mitään hänestä -- Berthasta?

HAMARI. Enpä juuri. Näin kerran saksalaisessa lehdessä pienen uutisen hänestä, siinä kaikki.

VILANDER. Se oli luultavasti sama uutinen, josta Miili minulle kertoi. Oli esiintynyt eräässä sirkuksessa balettitanssijattarena. Hän on auttamaton.

HAMARI. Se oli nyt hänen kohtalonsa. -- Mutta mitä minun piti kysyäkään? Niin, se suuri runoilija, monsieur Jung, hän kai on jo maineensa kukkuloilla, vai mitä?

VILANDER. No, enpä tiedä. Miili kerran puhui hänestä. Hänen viimeinen runovihkonsa oli saanut ankaran arvostelun ja pilalehdet olivat sitä ivanneet ja nyt hän itse kuuluu ruvenneen arvostelijaksi. Eihän se hänen ja Berthan onni muuten kuulu kestäneen kuin pari kuukautta ennenkuin tuli ero.

HAMARI. Tiedän sen. -- No, entäs tuo nuori eteenpäin pyrkivä tsjinovnikka Käki. Joko hän on kiivennyt montakin arvoastetta virkatikapuita ylöspäin?

VILANDER. No, sillä miehellä vasta on tulevaisuutta. Hän on juuri saanut suuren matkarahan Venäjän kielen oppimista varten. Tapasin hänet kerran kirjakaupassa, mutta hän käänsi minulle selkänsä. -- Eihän se Lundströmkään minua enää tunne, Kun eräänä päivänä tulimme kadulla vastakkain -- hän kävelee nyt kahdella sauvalla kovan reumatisminsa vuoksi -- ja kun nöyrästi tervehdin häntä, niin irvisteli hän vaan pahasti ja tuijotti toiseen seinään. Ja Hentunen se vaan rikastuu rikastumistaan. Hiljakkoin hän on saanut valmiiksi uuden suuren kivirakennuksen ja toiseen pannaan jo perustusta. En ole tavannut häntä niiden onnettomien kihlajaiskemujen jälkeen, jolloin hullu operationini tuli ilmi. Niin niin, suuressa lapsellisuudessani ja typeryydessäni ainahan kuvittelin itselleni, että kyllä se täti viimeisessä tingassa auttaa.

HAMARI. Niin, se on totta, vieläkö se Beata täti elää?

VILANDER. Kyllä hän minun tietääkseni vielä on hengissä, vaikka miehensä kuuluu häntä rääkkäävän nälällä ja muullakin tavalla, mutta hän on sitkeä kuin kumi. Muuten kuuluu koko talo jo olevan aivan rappiolla miehen juoppouden tähden. Niin, kaikkihan me saamme kärsiä tuhmuuksistamme. -- Mutta kuuleppas nyt. Niin kauvan kuin me vielä olemme tässä kahdenkesken, niin puhun sinulle yhdestä asiasta. Katsoppas, täällä on eräs nuori mies, joka on kovasti rakastunut Miiliin.

HAMARI. Mitä? Kuka se on?

VILANDER. Eräs kauppias Viikuna, tässä vastapäätä, siivo ja varakas mies -- vähän yksinkertainen ehkä, mutta niistähän tavallisesti tulee hyviä aviomiehiä. Hän ei vielä ole kosinut, sillä hän pelkää rukkasia, ja kun puhun tästä Millille, niin hän vaan panee kaikki leikiksi ja alkaa rupattaa muista asioista. Ja sen vuoksi minä nyt pyytäisin, että sinä, ystäväni, puhuisit Millille tästä asiasta ja selittäisit hänelle kuinka kevytmielistä se on antaa näin hyvän tilaisuuden pujahtaa käsistään ja -- --

HAMARI. Hahaha, sepä kummallinen pyyntö! Enhän minä tuota miestä tunnekkaan.

VILANDER. Niin, eihän hänen tähtensä, mutta Miilin vuoksi. Olethan aina pitänyt niin paljon Miilistä?

HAMARI. Kyllä. Oikein, oikein paljon.

VILANDER. Niin no, kun tämä nyt koskee hänen parastaan, niin -- --

HAMARI. Mutta jos Miili ei häntä rakasta?

VILANDER. Rakasta! Eihän ne naiset itsekään tiedä ketä ne rakastaa. Pää-asia on että hän suostuu.

HAMARI. Niin, se on totta, eihän ne tiedä. No, minä koetan parastani.

VILANDER. No, kiitos! Sitä minä sinulta odotinkin. Ja nyt minä pistäydyn tänne Viikunan kauppaan ja otan sieltä puoliskon portviiniä että saamme juoda tulomaljasi ja jos sill'aikaa jo sopii aloittaa, niin olisihan se hyvä. Onnen sattuma todellakin että tulit juuri nyt. En minä kauvan viivy.

(Ulos perältä.)

HAMARI (yksin). Tämäpä sangen omituinen asema, se on myönnettävä! Kun itse tulen tuomiotani vastaan ottamaan, niin pannaan minut toisen henkilön puhemieheksi samalle tytölle. Mutta ehkä se on juuri tämän henkilön vuoksi kun hän viivyttää vastaustaan minulle. Mutta näenhän hänen kirjeistään että hän minusta pitää. Ei, tätä en kauvemmin kestä, minun täytyy saada varmuutta. Minun täytyy heti saada häntä tavata.

(Katsoo ympärilleen kun ei tiedä minne kääntyä. Samassa tulee Miili.)

NELJÄS KOHTAUS

MIILI. HAMARI.

MIILI (avonaisesti ja sydämmellisesti). Terve tuloa, Niilo!

HAMARI (eloisasti, tarttuen hänen käteensä). Niin, täällä minä nyt olen ja kuinka kuuluu nyt minun tuomioni?

MIILI. Elä nyt noin puhu --

HAMARI. Niin niin, tässä minä nyt seison kuin koulupoika. Hyväksytäänkö vai tuleeko reput?

MIILI. Elä katso minua noilla silmillä, kyllähän sinä tiedät -- --

HAMARI. Minä en tiedä mitään -- päinvastoin juuri tahtoisin tietää.

MIILI. Tiedäthän sinä että minä aina olen pitänyt sinusta -- että vielä pidän sinusta niin paljon -- --

HAMARI. Sitä löytyy niin monenlaista semmoista pitämistä, mutta tässä nyt vaan on kysymys eräästä erikoislajista. Ja se kutsutaan rakkaudeksi.

MIILI (tuskallisesti). Niilo -- --!

HAMARI. Onko tämä sitä lajia?

MIILI. Rakastanhan minä sinua mutta -- --

HAMARI. Mutta?

MIILI. Se tuntuu niin vaikealta minulle siitä puhua. Istutaan tänne niin koetan sitä selittää.

HAMARI (istuutuu hänen viereensä). Minä kuuntelen.

MIILI. Katsos -- se koskee Berthaa.

HAMARI (säpsähtää). Bertha! Mitä tämä häntä liikuttaa.

MIILI (pieni paussi). Hän on minun oma sisareni.

HAMARI. No, mitäs sitten?

MIILI (kuin edellä). Hän elää vielä.

HAMARI. Niin, kyllä minun tietääkseni.

MIILI (kuin yllä). Sinä olet kerran vannonut rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisessä, eikö niin?

HAMARI. Kyllä. Mutta nythän me olemme laillisessa erossa.

MIILI. Vaikka. Mutta minusta tuntuu kuin te vieläkin olisitte naimisissa, kun hän vaan olisi pitemmällä matkalla ja että te vielä yhtyisitte kerran.

HAMARI. Sehän ei koskaan tule tapahtumaan, ei hänen eikä minun puolesta, senhän sinäkin kyllä tiedät.

MIILI. Vaikka ei tulisikaan, niin hän on tuolla ulkona maailmassa kumminkin. Ja jos -- --

HAMARI. Ja jos?

MIILI. Niin, jos minä tulisin sinun luoksesi, sinun vaimoksesi, niin tuntuisi aina kun olisin Berthan kodissa ja että hän milloinka tahansa voisi tulla ja heittää minut ulos kuin minkähän -- minkähän vieraan ihmisen.

HAMARI. Mutta Miili, rakas Miili, kuinka sinä voit noin puhua! Sehän on hullutusta!

MIILI. Saattaa olla. Mutta minusta se vaan niin tuntuu.

HAMARI. Ja tämä tunne, onko se sinussa niin voimakas että se estää sinua tulemasta vaimokseni?

MIILI. En tiedä -- --

HAMARI. En tahdo sinua vaivata, mutta etkö sinä taistelemalla tuota tunnetta vastaan luule voivasi sitä voittaa.

MIILI. En tiedä -- en voi sanoa --

HAMARI. Toisen tähden -- minun tähteni esimerkiksi, Miili.

MIILI. Niin sinun tähtesi.

HAMARI. Niin no, enhän minä sitä voi vaatia, mutta sanotaanhan sitä että rakkaudelle on kaikki helppoa. -- Niin, nyt vasta oikein huomaan kuinka onneton avioliittoni oli kun se eronkin jälkeen voi vaikuttaa näin tuhoavasti elämääni! -- Mutta mitä tästä enää on puhumista. Reput tuli ja sillä kuitti.

MIILI. Ei ei, elä sitä siltä kannalta ota. Kuule nyt vielä kun selitän -- -- --

VIIDES KOHTAUS.

EDELLISET. VILANDER.

VILANDER. Saakelin tyhmä juttu, saakelin tyhmä juttu! Kuule Hamari, et suinkaan vielä ole puhunut tuosta asiasta, josta oli kysymys.

HAMARI. En -- en ole vielä ehtinyt.

VILANDER. Elä sitten puhukaan mitään; se on nyt tarpeetonta.

MIILI. No, mitä nyt on tapahtunut kun pappa on noin huonolla tuulella?

VILANDER. Mitäkö on tapahtunut? Ikävyyksiä. Se on sinun syysi, Miili. En viitsi siitä puhuakaan.

MIILI. Minun syyni?

VILANDER. No, voinhan sen kertoa niin pääsen sitä sitten ajattelemasta. Menin tuonne Viikunan puotiin ostamaan vähän portviiniä tulijaisiksi -- perhana senkin unhotin sinne harmissani. Viikuna ei ollut itse kotona ja puhelin vähän puotimiehen kanssa päivän tapauksista, kun ulko-ovi yhtäkkiä avataan ja Viikuna astuu sisään talonomistajan, tuon vanhan lesken, kanssa. Molemmat loistivat tyytyväisyydestä ja vilkkuivat toisilleen omituisella tavalla. Näin heti että heillä oli joku salaisuus keskenään. Ja niin se olikin, sillä kun Viikuna näki minut, niin tarttui hän eukon käteen, hymyili hölmömäisesti ja sanoi: saanko esitellä morsiameni. Kuulitko sinä? Morsiameni! Ymmärrätkö? Hän oli kihloissa tuon vanhan ihratynnyrin kanssa. Ymmärrätkö?

MIILI (hymyillen). Kyllä kyllä, mutta mitä siihen voi.

VILANDER. Niin, kyllä se on totta, mitä siihen nyt enää voi kun olet tehnyt itsellesi tuommoisen vahingon. Ja ajatteleppas minun noloa naamaani kun kaikki olin niin hyvin edeltäpäin valmistanut. Tämä nyt on semmoinen häpeä että -- että -- --

MIILI (hyväilee häntä). Pappa kulta, oletko sinä kovasti suuttunut minuun?

VILANDER. No, enhän minä ole suuttunut, mutta -- --

MIILI. Tulisitko tyytyväiseksi jos tietäisit minun joutuvan naimisiin?

VILANDER. Turha kysymys! Sitähän minä juuri -- --!

MIILI. No, ehkä löytyy vielä joku, joka minusta huolii.

VILANDER. Kuka? -- Mitä?

MIILI. Niin, minä sanon vaan että ehkä minä vielä voin tehdä sinulle mieliksi.

VILANDER. Mitä tämä merkitsee? Kuinka minä tätä ymmärrän? Oletteko te -- --?

MIILI. Onko sinulla mitään -- Niiloa vastaan, pappa?

VILANDER. Lapset, te olette pitäneet minua narrina. Tätäkö ne sitten oikeastaan merkitsivätkin ne pitkät kirjeet, joita en saanut lukea? Te olette siis -- --

HAMARI. Minä olen tänään pyytänyt Miilin vaimokseni, mutta -- --

MIILI. Luuletko, pappa, että tulisimme onnellisiksi, Niilo ja minä?

VILANDER. Sepä kysymys! Te molemmat hyvät ihmiset! Mutta en ole ennen tullut tuota ajatelleeksi. Ja kun vielä pyysin sinua puhemieheksi, Hamari, hahaha! Ukko on vanha, ukko on vanha.

MIILI. Mutta me tulemme sinua hoitamaan, sinä tulet asumaan luonamme ja me kolme emme koskaan jätä toisiamme.

VILANDER. Minä olen aivan ymmällä.

HAMARI. Miili, sinä siis tahdot -- --?

MIILI. Papan, sinun ja meidän kaikkien tähden.

(Ottaa häntä kaulasta.)

HAMARI. Miili! Rakas Miilini!

VILANDER (halailee heitä). Lapseni, tämä on onnellisin päivä elämässäni! Kun kesä on tullut, niin vanhakin puu rupeaa uudestaan kukkimaan.

Loppu.