Chapter 4

MIILI. Mistä sen tietää? Pappa luulee että se on tuo ilkeä Lundström. Mutta tule nyt Bertha, niin mennään mamman luo.

BERTHA. Minä -- minä nyt en tällä kertaa -- Minulla on vähän asioita -- --

MIILI. Mitä niistä nyt. Jätä ne toistaiseksi.

BERTHA. En voi. Ja sitä paitsi -- en minä osaa heitä lohduttaa. Sinä sovit siihen paremmin kuin minä. Hyvästi nyt, Miili!

MIILI (alakuloisesti). No, hyvästi sitten!

BERTHA. Niin, hyvästi nyt! Elä aina onnellisena ja ajattele joskus minuakin. (Halailee ja suutelee häntä.) Hyvästi hyvästi, rakas, pikku Miilini!

(Kiirehtii ulos.)

MIILI. Mitä -- mitä tämä merkitsi! Hänellä oli kyyneleet silmissä! Jättääkö hän meidät, vai -- --? (Juoksee vasemmalle.) Bertha, Bertha, odotahan vähän -- minulla on jotain sinulle sanomista -- -- Ei, hän on jo poissa.

KOLMAS KOHTAUS.

MIILI. VILANDER.

VILANDER (ilman kaulusta, liivit avoinna ja katse harhaileva ja onneton). Ei, minun täytyy saada häntä puhutella. Minä tarvitsen lohdutusta, muuten tulen sekaisin. Olenko minä sitten jo niin syvään langennut, ettei oma vaimonikaan minusta enää välitä. (Menee ja koputtaa arasti ovelle.) Amelie! Amelinkkani! Kuulehan!

MIILI. Antakaa nyt mamman olla siksi kun hän tyyntyy hyvä pappa.

VILANDER. Hiljaa! -- Amelie, se olen minä. -- Sinun oma rakas Pontuksesi. Elä nyt enää ole vihoissasi. Kyllä kaikki vielä tulee hyväksi -- minä olen sähköittänyt täti Beatalle -- hän kyllä auttaa meitä kun hätä on näin suuri. -- Amelie, etkö kuule? (Hiljaisuus.) Amelie, muistatkos meidän nuoruuden aikoja? -- kun muutimme uuteen pieneen kotiimme -- sitä onnen päivänpaistetta ja iloa -- ja kuinka me rallatimme ja tanssimme -- kuin pieni lintupari omassa pesässään. Amelie! -- Amelie! Ei vastausta. (Huokaa syvään.) Amelie, sinä rakastit minua kumminkin kerran. Eikö siitä enää ole rahtuakaan jälellä sydämessäsi? Ajattele, minä olen jo vanha mies -- sinäkään et enää ole nuori -- kaikki me tarvitsemme anteeksiantoa. -- Amelinkkani, entisen rakkautemme nimessä -- elä enää ole suutuksissasi -- anna minun tulla sisään -- --

MIILI. Mutta kuule nyt pappa -- --

VILANDER. Anna minun tulla sisään ja istua sinun viereesi ja sitten itkemme yhdessä meidän kovaa kohtaloamme (nyyhkii) meidän kovaa kohtaloamme. (Kuuntelee.) Ei mitään. (Kävelee edestakaisin muutamia askeleita, sitten päättäväisesti.) Amelie, minä tahdon puhua kanssasi. -- Jassoo, sinä olet päättänyt ettet mitään vastaa. Minä kysyn vielä kerran, saanko tulla sisään vai kuinka kauvan minun täytyy sinua rukoilla. (Yhä kiihtyneellä raivolla.) Vastaa, sanon minä. Jassoo, no sitten tulen väkisin -- minä olen herra talossani, minä -- ja minä heitän teidät ulos kadulle kaikki tyynni, mammat ja tyttäret ja joka sorkan -- --!

MIILI (joka on istunut syrjässä nyyhkien, ryntää ylös ja ottaa häntä käsivarresta). Pappa pappa, mitä sinä ajattelet -- mikä sinua vaivaa --!

VILANDER (vaipuu kokoon). Niin -- niin -- mitä se oli? Taisin vähän kiivastua. Tuntuu niin omituiselta tässä.

(Koettaa päätänsä.)

MIILI. Odota, minä tuon sinulle lasin vettä. Kas tässä!

VILANDER. Kiitos! Miili, elä jätä minua. Pidäthän sinä toki vähän vanhasta isästäsi?

MIILI. Rauhoitu, rauhoitu nyt, pappa kulta.

NELJÄS KOHTAUS.

EDELLISET. HAMARI.

HAMARI. Hyvää päivää! Mitäs taloon kuuluu?

VILANDER. Hamari! -- Päivää!

HAMARI (luontevasti). Asiat on hullusti, eikö niin?

VILANDER. Tuletko sinäkin minua pilkkaamaan? Enkö ole jo tarpeeksi merkitty!

HAMARI. Niin, appivaari on ollut vähän tyhmä. Mutta tehty on tehty eikä siihen enää mitään taida. Ei auta muu kuin katsoa elämää suoraan silmiin. Minä sen vuoksi neuvoisin teitä -- --

VILANDER. Minä en huoli sinun neuvostasi. Mikä oikeus sulla on tulla minua neuvomaan, poikanulikka? Kyllä minä olen hommannut -- kyllä kaikki vielä tulee hyväksi.

MIILI (Hamarille). Oletko hiljakkoin tavannut Berthaa, Niilo?

HAMARI. En persoonallisesti, mutta on minulla ollut tietoja hänestä. Miten niin?

MIILI. Hän pistäytyi juuri täällä ja otti minulta niin kummalliset jäähyväiset -- --

HAMARI. Oli kai vähän hermostunut.

VILANDER (alakuloisesti taas). Kuuleppas, tuleppas tänne, mitä ne sanoo minusta kaupungilla, Hamari? Mitä ne puhuu minusta kadulla ja ravintoloissa? Olet kai kuullut?

HAMARI. Tietysti nauravat ja räkättävät kuin harakat, jotka ovat löytäneet oikein hyvän makupalan. Mutta olkaa huoleti, kyllä ne pian teidät unhottavat kun saavat hampaihinsa uuden jutun ja semmoisista ei, Jumala paratkoon, näy olevan mikään puute tässä meidän herttaisessa Helsingissämme, haha. Mutta mitäs niistä. Mietitäänpäs nyt millä tavalla asiat -- --

VILANDER. En minä tahdo kuulla mitään -- en minä jaksa -- ja johan minä sanoinkin että kyllä minä olen hommannut. -- Mutta ajatteleppas, on se sentään kauheata kun ei tohdi pistäytyä kadullakaan ettei katupojat näyttäisi sormellaan. Ja virastoon sitten! Milloinka minä sinne uskallan mennä? Siellähän ovat pahimmat viholliseni. Ja mitä se minun tuleva vävynikin, se säntillinen mies, minusta ajattelee? On tämä elämätä, on tämä elämätä!

HAMARI. Kun tulin niin näin herasöötingin kävelevän tuolla ulkona kadulla ja katselevan ikkunoihin, niinkuin hän aikoisi tänne.

VILANDER. Minä en ota häntä vastaan. Minä en tahdo ketään nähdä. Mamma ja Miili saavat puhua hänen kanssaan. -- Kuuleppas Hamari, kun se mammakaan ei enää tahdo minusta mitään tietää. Ei suvaitse minua kuulla eikä nähdä. Hän on sulkeutunut kamariinsa ja -- --

MIILI. No, mitä nyt pappa -- --

VILANDER. Niin, oletko semmoista ennen kuullut? Oma vaimoni! Niin, kaikkea tässä saa kokeakin! Mutta mitä muka hän sitten on olevinaan oikeastaan? Ihminen kuin minäkin -- yhtä hassahtava. Ei, minun pitää päästä hänen puheille -- se ei auta. Aivan tässä paikassa. Minä -- --

(Aikoo nousta.)

MIILI. No no pappa, istu nyt rauhassa ja kuule mitä Niilolla on sinulle puhuttavaa. Ainahan te ennen niin hyvin olette tulleet toimeen keskenänne.

VILANDER (vaipuu taas kokoon). No, puhu nyt sitten, puhu -- kun vaan pääsen sitä kuulemasta.

VIIDES KOHTAUS.

EDELLISET, FIINA sitten KISÄLLI.

FIINA (tampuurin ovesta). Täällä on eräs herra, joka tahtoisi puhutella assessoria.

VILANDER. En minä ota vastaan ketään. Minkänäköinen herra se on?

FIINA. Siistinnäköinen vanhempi mies. Puhuu kimakalla äänellä.

VILANDER. Kimakalla äänellä? No, antaa hänen tulla sitten.

FIINA (menee.)

KISÄLLI (akkamainen ääni). Päivää!

VILANDER (mutisee). Päivää!

KISÄLLI. Onko se assessori Vilander itse, jos saan luvan kysyä?

VILANDER. Minä se olen.

KISÄLLI. Terveisiä sitten mestarilta, nikkarimestari Hakkaraiselta. Minä olen hänen ensimäinen kisällinsä ja tulen ilmoittamaan että viedään pois mööpelit, jotka assessori sai puoli vuotta sitten.

VILANDER. Viedään pois mööpelini! Mitä puhutte?

KISÄLLI. Niin, kun ne ei ole maksettu.

VILANDER. Hävytöntä! Kyllä minä jonkun päivän päästä tuon rahaa.

KISÄLLI. Mestari sanoi ettei assessorin sanaan ole luottamista. Tulin nyt vaan edeltäpäin sanomaan että assessori tietää. Iltapäivällä tulen niitä hakemaan hevosilla. Hyvästi! Näkemiin asti!

(Menee.)

VILANDER. No kaikkea! Tuommoista sitä saa kärsiä kun joutuu skandaalin esineeksi. Mutta kyllä se on viimeinen kerta kun häneltä enää mitään tilaan -- --

MIILI (itsekseen). No, nythän me olemme aivan hukassa.

(Menee oikealle.)

KUUDES KOHTAUS.

VILANDER, HAMARI, FIINA, ASIANAJAJA.

FIINA. Siellä on eräs herra, jolla on asiata assessorille.

VILANDER. Taas! Elä laske häntä sisään. Sano että makaan.

FIINA. Se on hieno herra ja niin kohtelias.

VILANDER. Kohtelias? Kukahan se on? No, antaa hänen tulla.

FIINA (menee).

ASIANAJAJA, (keski-ikäinen mies salkku kainalossa). Onko se assessori Vilander, jonka kanssa minulla on ilo puhua?

VILANDER. Kyllä se minä olen.

ASIANAJAJA. No, sepä hauskaa, oikein hauskaa! Minä olen asianajaja Pimpstén Speditiooni-Komissiooni-Inkassotoimisto. (Ottaa paperin salkustaan.) Minulla olisi tässä pieni viinilasku Mikkel ja K:nilta -- 350 markkaa -- bagatelli vaan. Jos passaa?

VILANDER. Olen tykkönään unhottanut -- --

ASIANAJAJA. Jaa jaa, sehän on luonnollista, aivan luonnollista. Kuka niitä kaikkia muistaa, varsinkin tämmöisiä vähäpätöisiä. Saan siis kunnian kuitata tämän pienen lapun ja levereerata firmalle saatavansa. Saanko nöyrimmästi pyytää kynää ja mustetta. Antakaa anteeksi, että vaivaan, antakaa anteeksi!

VILANDER. Minulla nyt ei tällä kertaa ole sisällä aivan noin paljon. Kyllä minä huomenna -- --

ASIANAJAJA. Herra assessori laskee leikkiä -- tämmöinen vaatimaton summa --!

VILANDER. Olen satunnaisesti vähän rahanpuutteessa tänään, mutta -- --

ASIANAJAJA. Siis ei. (Pistää laskun takaisin salkkuun.) Valitan sitten että tulin häiritsemään. Annan siis laskun ulosottomiehelle -- siinähän on vähän enemmän formaliteettejä -- mutta jos sillä tapaa sopii paremmin herra assessorille, niin en minä suinkaan -- -- Olisi muuten sanomattoman hauskaa saada palvella herra assessoria. Ehkä uskallan antaa korttini. (Panee käyntikortin pöydälle.) »Lasse Pimpstén. Speditiooni, kommissiooni, Inkassotoimisto.» -- Minulla on kunnia!

(Kumartaa ja lähtee.)

VILANDER. Halpa viinilasku! Kehtaavat jättää asiamiehelle -- --!

SEITSEMÄS KOHTAUS.

VILANDER, HAMARI, SUUTARIPOIKA.

POIKA (kumartaa ja raapii jalallaan). Hyvää päivää!

VILANDER. No, mitäs pojalla on asiaa?

POIKA (kuin edellä). Päivää! Onhan se assessori Vigilander itse?

VILANDER. Tiedä huutia! No, mitä sinä tahdot?

POIKA. Minä tulin pyytämään maksua niistä puolipohjatuista saappaista, jotka viime viikolla toin tänne kyökin puolelle. Piika vei ne sisään ja sanoi ettei herralla nyt ole rahaa.

VILANDER. Pötki paikalla tiehesi -- kyllä maksu tänään lähetetään.

POIKA. En, en minä lähde. Mestari sanoi etten saa tulla takaisin ilman rahoja. Siinä on ollut kirjoitus lehdissä, sanoi mestari, että tuon Vigilanderin asiat ovat päin mäntyyn ja tuo viimeinen korjaus on vielä maksamatta, niin että juokse heti sitä karhuamaan ettei se mene hukkaan jos se piru tekee konkurssin, ja varo tukkaasi jos tulet ilman takaisin, sanoi mestari, niin että enhän minä -- --

HAMARI. Tule tänne, poika. Kuinka paljon se on?

(Kaivelee liivintaskuaan.)

POIKA (kääntyy Hamariin). Neljä markkaa 50 p., hyvä herra.

HAMARI. Tuoss' on. Mene!

POIKA. Kiitoksia, kiitoksia hyvin paljon! Hyvästi!

(Katoo.)

VILANDER. Konkurssi! Vai niinkö sitä jo minusta puhutaan.

HAMARI. Ei ole tarpeen. Kuulkaapas kuinka minä olen miettinyt. Te kutsutte kokoon kaikki karhunne ja tarjootte heille puolet palkastanne, johon heidän täytyy tyytyä, sillä parempi jotain kuin ei mitään. Minullakin on nyt suurempi palkka ja muutaman vuoden perästä minäkin voin teitä -- --

VILANDER (kiivaasti). Johan minä sanoin etten neuvojasi tarvitse. Merkillistä kun pitää olla päälletunkeva, vaikka pitäisi paremmin ymmärtää. Mene matkaasi ja anna minun olla rauhassa, sanon!

HAMARI. Niin no, hyvästi sitten, en minä tahdo teitä vaivata.

VILANDER. Ei ei, elä mene -- en voi olla yksin. Minä pelkään, minä pelkään jotain -- jotain -- --

(Pitää päätään).

KAHDEKSAS KOHTAUS.

EDELLISET. FIINA sitten KÄKI.

FIINA. Herasöötinki Käki kysyy ottaako herrasväki vastaan.

VILANDER. Ei! En tahdo häntä nähdä. Tule pois Hamari, tule pois tänne minun puolelle.

FIINA. Mitä minä sitten hänelle sanon?

VILANDER. Pyydä astumaan sisään. Sano Miili neidille -- tee mitä tahansa. Tule pois, Hamari.

(Katoo.)

FIINA (menee.)

HAMARI (mennessään). Jos oikein tuon miehen tunnen, niin kyllä hänen asiansa on ratkaisevaa laatua.

FIINA. Herassöötinki on hyvä ja istuu, minä ilmoitan Miili neidille.

(Oikealle.)

KÄKI (yksin). Huh, tämä on vastenmielinen asema. Tuntuu kuin en olisi oikein varma itsestäni. Mutta en saa epäröidä. Koskeehan se minun omaa parastani. Pää-asia on vaan esiintyä arvokkaasti ja miehekkäästi. -- Hiljaa, nyt hän tulee.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

KÄKI. MIILI (tulee verkalleen, katsoo Käkeä mitään sanomatta).

KÄKI (rykii). Hyvää päivää! Mitä kuuluu?

MIILI. Mitäkö kuuluu! Ja sitä sinä nyt kysyt!

KÄKI. Niin -- minä tarkoitan -- kuinka Miili voi?

MIILI. Kiitos, minua ei vaivaa mikään. Istu alas!

KÄKI. Kiitoksia -- minä nyt en oikein jouda -- -- Virasto -- --

MIILI (paussi). Sinulla on jotain sanomista, eikö niin?

KÄKI (rykii ja suoristaa itseään). Niin, kyllä minulla on Miilille sanomista. Toivon ettei Miili pane pahakseen, asia on minulle tärkeä -- minä olen varaton mies -- ei ole minulla muuta kuin tulevaisuuteni -- sitä minun pitää ensimäiseksi ajatella. Jos Miili suvaitsee, niin minä -- --

MIILI. Miks' et sano minua sinuksi niinkuin ennen, vaan Miiliksi?

KÄKI (koettaa hymyillä). No, sen vuoksi -- kun se minun mielestäni sopii paremmin tähän meidän nykyiseen asemaan. Minun täytyy vakuuttaa Miilille, etten tätä askelta ota ilman surua. Mutta minä olen vakavasti miettinyt asiata kaikin puolin ja omatuntoni sanoo, ett'en muulla tavalla voi toimia.

MIILI. No, mitä se sinun -- anteeksi Yrjön -- omatunto sitten sanoo? Annahan kuulla.

KÄKI. Se sanoo -- se sanoo -- Niin -- kyllä se tuntuu minusta hyvin vaikealta sitä sanoa -- --

(Pyyhkii otsansa.)

MIILI. Ehkä minä sitten autan herra Yrjöä tielle.

KÄKI (eloisasti). Niin niin -- jos tahtoisit -- jos -- --

MIILI (ottaa kihlasormuksen sormestaan). Onko se kysymys tästä?

KÄKI. Hehe -- aivan oikein -- -- Kuinka sinä aavistit. Se on minulle niin suuri helpotus että sinä itse -- -- Se ei tunnu nyt enää niin piinaavalta.

MIILI. Kuule, oletko milloinkaan rakastanut muita paitsi itseäsi?

KÄKI. Kuinka sinä noin puhut? Sinä tahdot minua loukata. Ainahan minä sinua -- anteeksi! -- Miiliä olen kunnioittanut ja tulen Miiliä vastedeskin kunnioittamaan, siitä voit olla varma.

MIILI. Sen vuoksiko että minä annan sinulle tämän sormuksen takaisin? Kas tässä!

KÄKI (ottaa sen mielihyvällä), Miili -- minä saan kiittää sinua niin paljon! Se tuntuu nyt minusta oikein kevyeltä ja hyvältä. Et suinkaan sinä hyvin kovasti tästä pane pahaksesi. Tässä olisi sitten se minun sormukseni -- minä panen sen tänne pöydälle. Kas tässä se on!

MIILI. Olkaa niin hyvä -- herra Yrjö Käki.

KÄKI. Niin, kuinkas tuo nyt on muuten? Tarkoittaako Miili että kun me eroamme -- että me taas kutsuisimme toisiamme herraksi ja neidiksi kuin ennen kihlaustamme.

MIILI. Se tahtoo sanoa -- purkaa sinun-maljamme, ha ha. Niin, eiköhän tuo olisi parasta, sillä olisihan se teille ikävä, jos muut sattuisivat tuota sinuttelemista kuulemaan. Se vaikuttaisi varmaan teidän kallisarvoiseen tulevaisuuteenne.

KÄKI. Minä pyydän -- tämä ei ole mikään leikin asia.

MIILI. Eihän tuon pitäisi niin olla, mutta kumminkin panee se väkisinkin nauramaan.

KÄKI. Se on sopimatonta. Nauratteko minulle?

MIILI. Teille -- ja itselleni. No, hyvästi siis -- ja kiittäkää minua että pääsitte niin pian tästä situatioonista, joka luultavasti on saattanut teille paljon huolia ja huokauksia. Hyvästi siis entinen sulhaseni, hyvästi! Haha!

KÄKI. Minä toivon, niinkuin jo sanoin, että ymmärrätte etten ole ottanut tätä askelta kevytmielisyydestä, vaan vakavan harkinnan perästä -- --

MIILI (viittaa hänelle että menisi). Hyvästi! Raukka!

KÄKI. Ra-ra-raukka! Se on hävytöntä -- se -- se -- Hyvästi!

(Menee kiivaasti).

MIILI (yksin). Niin, täytyykö minun nauraa vai itkeä, sitä en itsekään tiedä. Tämmöinenkö se sitten oli se mies, johonka vielä muutamia päiviä sitten luulin olevani niin rakastunut! Kuinka olen milloinkaan voinut olla näin sokea, sitä en ymmärrä.

KYMMENES KOHTAUS.

AMELIE. MIILI.

AMELIE (avattu kirje kädessä verkalleen ja juhlallisesti). Miili, valmistaudu kuulemaan suurta uutista. Bertha on poissa.

MIILI. Poissa! Missä? Mitä?

AMELIE. Hän on lähettänyt minulle tämmöisen lapun. Lue se!

MIILI (lukee kirjeen). »Minä seuraan sydämeni ääntä. Kun luette tämän, niin olen matkalla Italiaan runoilija Jungin kanssa. Terveisiä! Bertha» -- Oi Jumalani, enkö aavistanut oikein! Bertha, Bertha, kuinka sinä olet voinut sillä tavalla unhottaa itseäsi!

AMELIE. No, sanos muuta! Niinkuin ei perheessämme olisi jo kylliksi skandaalia! Se hävytön kappale! Mutta niinhän sen lopullisesti piti käymänkin. Mutta hänen miestään täytyy valmistaa.

MIILI. Hän on täällä.

AMELIE. Mene sitten sanomaan hänelle.

MIILI. En -- en minä voi.

AMELIE. Kyllä minä hänelle puhun. Se on minun velvollisuuteni äitinä. Hänen pitää matkustaa heidän perästään ja tuoda Berthan takaisin, ennenkuin asia tulee yleisölle tunnetuksi. Anna tänne kirje ja kutsu häntä sisään.

MIILI (vasemmalle, josta heti palaa).

YHDESTOISTA KOHTAUS.

ENTISET. VILANDER. HAMARI.

VILANDER (kun näkee vaimonsa). Amelinkkani, Amelinkkani -- viimein siis tulit -- vihdoin voin sun kanssasi -- --

AMELIE (torjuen). Hiljaa! Ei minulla teidän kanssanne ole mitään puhumista, se on vävylleni, jolle minulla nyt on asiaa.

VILANDER (vaipuu tuoliin istumaan). Ei sittenkään -- --

AMELIE. Olen saanut kirjeen tyttäreltäni Berthalta.

HAMARI. Hauskaa kuulla. Minä myöskin.

AMELIE. Milloinka? Tänään?

HAMARI. Tänään.

AMELIE. Te tiedätte siis -- --?

HAMARI. Ehkä kollationeerataan. (Ottaa taskustaan kirjeen.) Luenko?

AMELIE. Olkaa hyvä!

HAMARI (lukee). »Minä seuraan sydämeni ääntä. Kun luet tämän niin olen matkalla Italiaan runoilija Jungin kanssa. Terveisiä! Bertha.» -- Onko se oikein?

AMELIE. Oikein on. Ja mitä te nyt aijotte tehdä?

HAMARI. En mitään.

VILANDER. Mitä? Onko Bertha karannut? Mun oma lapseni! No, se vielä puuttui!

AMELIE. Teidän velvollisuutenne on matkustaa hänen perästään ja tuoda hänet kotiin.

HAMARI. Ei pistä päähänikään. Uskallan nimittäin epäillä onko se minun velvollisuuteni ollenkaan. Ja sitä paitsi olen vähän herkkusuu vississä suhteessa -- en tahdo mielelläni syödä omenaa, johon toinen jo on hampaansa iskenyt.

AMELIE. Te välitätte siis vähät skandaalista? Te annatte heidän mennä? Niinkö?

HAMARI. Aivan niin. Sanonpa vielä lisäksi: lykkyä tykö!

AMELIE. Te olette raaka -- sivistymätön -- ilman sydäntä! Eikä se kumma olekaan jos Bertha on teidät jättänyt. Itse te olette tähän syypää, sen nyt huomaa kaikki ihmiset.

MIILI (Vilanderin luona). Elä nyt sure pappa -- minähän aina jään sinun luoksesi, sillä kun juuri sanoin -- --

VILANDER. Siis kihlauksesi purettu -- toinen ukonlyömä toisensa perästä! Tämä on liian paljon yhtaikaa -- tämä on liian paljon -- --!

AMELIE. Mitä? Onko Miilin kihlaus purettu? Onko sulhasesi -- --?

MIILI. Niin, hän kävi täällä ja antoi sormuksensa takaisin -- --

AMELIE. No, nythän on maailma aivan mullin mallin. Vähät hänestä, sillä minä en häntä milloinkaan ole voinut kärsiä, mutta mitä maailma, mitä ihmiset -- --! (Vilanderille.) Niin niin, se on kaikki teidän syynne, herraseni. Ja sen vuoksi minä en enää tahdokkaan olla teidän kanssanne minkäänlaisessa tekemisessä. Me kyllä voimme asua yhdessä -- sen sallin -- mutta huoneet jaetaan kahtia, me syömme erikseen ja olemme kaikin puolin vieraita toisillemme. -- Kas niin, tule nyt pois, Miili.

MIILI. Mutta mamma -- katsopas nyt pappaa, kuinka hän kärsii -- --

AMELIE. Kärsiköön -- se on hänelle oikein --

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

EDELLISET. FIINA.

FIINA. Tässä olisi sähkösanoma assessorille.

VILANDER (hyppää ylös). Sähkösanoma! Se on tätiltä. Aivan oikein, se on Oulusta. Kuitatkaa joku.

HAMARI (kuittaa ja FIINA menee kuitilla).

VILANDER. Se hyvä täti! (aukaisee sähkösanoman, lukee sen hiljaa, pudottaa sen lattialle, katsoo tylsästi ympärilleen ja rupeaa sitten hillitsemättömästi nauramaan).

MIILI. Herra Jumala, mitä se sisältää! (lukee) »En voi lähettää rahaa, en enää hallitse omaisuuttani. Olen tänään mennyt naimisiin nuoren pehtorini kanssa. Onnellinen tätisi.» -- Onko se mahdollista!

VILANDER (nauraa). Hahahaha! No, nyt se romahtaa. Antaa tulla vaan. Katso tuolla ne lähestyy, ne mustat vuoret. Ne tulee yhä lähemmäksi ja lähemmäksi -- nyt tuo on aivan päälläni. Ai, kuin se painaa -- ai, kun se painaa! -- Ja vielä tuo toinen -- ja tuo kolmas -- minä painun maan sisään. Mutta mitä te minulle voitte --- minä vaan nauran teille -- minä vaan nauran -- --

AMELIE. Pontus Pontus, Jumalan tähden, mikä sinua vaivaa! mitä sinä puhut -- --!

VILANDER. Mene helvettiin siitä sinä täti perkele, muuten väännän nenäsi korkkiruuviksi -- ja tulkaa tänne te muutkin häävieraat -- kyllä minä teitä tanssitan. Niin, tanssitaan, tanssitaan ja lauletaan ja nauretaan -- ja nauretaan -- ja nauretaan! Hahaha!

MIILI (nyyhkii). Pappa on sekaisin.

HAMARI. Täällä on lääkäri tarpeen.

(Menee.)

AMELIE. Pontus, etkö enää tunne minua? Sehän on Amelie -- oma Amelinkkasi. (Kun Vilander yhä vaan nauraa.) Pontus Pontus, anna anteeksi kaikki paha, mitä olen sinulle tehnyt, anna anteeksi! Kuule, kuulehan minua!

(Esirippu lankeaa.)

NELJÄS NÄYTÖS.

Vaatimattomasti mutta kodikkaasti sisustettu pienempi huone. Oikealla puolella sohva ja sen edessä pöytä, vasempaan kirjoituspöytä. Samalla puolella ikkuna. Ovi perällä ja oikeaan. -- Iltapäivä kevätkesällä. -- Viisi vuotta on kulunut.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

MIILI. PALVELUSTYTTÖ (noin 14 vuoden ijässä, kantaen teetarjotinta, jonka hän asettaa pöydälle).

MIILI (joka kirjoituspöydän ääressä korjaa vihkoja, kääntämättä itseään). Jassoo, teesi on jo valmis, Anna. Peitä sitä vähän, herra tulee heti, hän on vaan tavallisella iltakävelyllään rannalla.

PALVELUSTYTTÖ. Hän on jo takaisin tulossa. Näin hänen pistäytyvän sisään Viikunan puotiin vastapäätä. Enköhän minäkin saisi mennä vähän kaupungille kun on niin kaunis ilma?

MIILI. Hyvin mielelläni, mutta elä viivy kauvan, sillä mahdollisesti saadaan tänä iltana vieraita.

PALVELUSTYTTÖ. Vieraita? Kiitoksia, en minä kauvan ole.

(Menee.)

MIILI (yksin). Kohta minä siis tulen hänet tapaamaan. Ja mitä minä silloin hänelle vastaan? Jos sydämeltäni kysyn, niin kyllä vastaukseni jo on valmis, mutta teenkö silloin oikein, teenkö silloin oikein? Sitä minä yöt ja päivät olen miettinyt.

TOINEN KOHTAUS.

MIILI. VILANDER.

VILANDER (paljon vanhentunut). Hyvää iltaa, rakas lapseni! Yhä sinä vaan niitä vihkojasi korjailet.

MIILI. Se onkin heti tehty. Ja kohtahan niistä tykkänään pääsenkin kun lukukausi kahden päivän perästä loppuu. Istu nyt pappa, niin tulen heti kaatamaan sinulle teetä.

VILANDER (istuutuu). Ihana ilta tänään, kesä tekee tuloaan ja vanhakin siitä iloitsee. On niin hauskaa asua täällä laitakaupungilla, täällä on melkein kuin maalla eikä sitä täällä tarvitse pelätä tapaavansa vanhoja tuttaviakaan. Kävin myös siellä puutarhurin luona ja hän lupasi pitää huolta mamman haudasta niinkuin edellisinäkin kesinä. Niin niin, milloinkahan tässä minunkin kurja elämäni saa loppunsa, milloinkahan minut viedään sinne mamman viereen? Hohoo!

MIILI. Kas niin, elä nyt taas niitä synkkiä ajattele, pappa.

VILANDER. Niin, mutta kun minä kuolen, niin sinä jäät yksin, yksin maailmaan. Kuuleppas Miili, kyllä sinun nyt täytyy vakavasti ajatella tuota asiata, josta niin usein olen sinulle puhunut. Ja mitä sinulla oikeastaan on tuota Viikunata vastaan, sitä en ymmärrä. Nuori, hyvännäköinen, rehellinen ja toimelias mies, vähän kömpelö ja ujo tosin, mutta sehän on sivuasia. Minä säälin miestä, sillä minä näen että hän rakastaa sinua ja joka kerta kun olen siellä hänen laskujaan kirjoittamassa, niin hän kysyy sinua, mutta hän ei uskalla tuoda esille tarjoomustansa kun hän ei ole varma jos sinä -- --

MIILI. Kas niin, nyt se on valmis. No, nyt juodaan teetä, pappa.

VILANDER. Jaa jaa, aina sinä pujahdat pois tuosta pääasiasta. Mutta enhän minä muuta tarkoita kuin parastasi ja -- --

MIILI. Kyllähän minä sen ymmärrän, pappa kulta, mutta kun on nuori ja terve ja työkykyinen, niin aina sitä tässä elämässä toimeen tulee. Otappas näitä pikkuleipiä, pappa.

VILANDER (teetä juoden). Niin, se on totta, minnekkä minä olisin joutunut ilman sinua -- Kun ajattelen näitä viimeisiä vuosia! Täydellinen häviö -- yleinen halveksiminen -- ero virasta -- vankila -- ei näet kelvannut asianajajani puolustus tuon hermokohtaukseni johdosta etten silloin olisi ollut täydessä järjessä -- sitten mamman kuolema. Niin, eihän minulla silloin ollut ketään maailmassa paitsi sinua, Miili. Mutta juuri sen vuoksi -- --

MIILI. No, elä nyt noin puhu. Emme me nyt sentään ole aivan ystäviä vailla, pappa.

VILANDER. Keitäs ne sitten olisivat, sanoppas se?